torstai 28. toukokuuta 2020

"Olenko taivaassa? Miksi täällä on näin paljon persiljaa?" Don Rosan parhaat 4/10


Ankkataiteilija Don Rosan sarjakuvien ruodinnat jatkuvat asiaankuuluvilla pohdinnoilla. Juttusarjan aiemmat osat löytyvät huhtikuun ja toukokuun postauksista. 

52. Musta ritari slurppaa jälleen 

Roope on asettanut kalleimmat aarteensa näytteille ankallismuseoon. Turvatoimissa on otettu kaikki huomioon, mutta Arpin Lusene vetää maton Roopen jalkojen alta.  

Musta ritari 2 ei yllä ykkösen tasolle, mutta on silti piirtämisen arvoinen juttu. Lukija odottaa oveluuskamppailua mestarivarkaan ja ankkojen välillä, eikä joudu pettymään. Toisaalta vitsit ovat kirpputorikamaa, tarina toistaa ensimmäistä osaa, eikä pääse kunnolla vauhtiin, kun lukijalle pitää selitellä seikkoja. Juttu kärsii liian pitkästä johdannosta, sillä Lusene saa ideansa vasta tarinan loppupuolella. 

Toisaalta Lusenen erävoitto haarniskan yhyttämisessä toimii hyvin. Lisäksi on hienoa, että ankkojen suunnitelmat epäonnistuvat kerta toisensa jälkeen. Jännityksen riemu tulee juuri siitä. Lopputaistelu on huima, sillä ottelu vetää tiukaksi. Tykkään myös Lusenen herrasmiehen elkeistä tarinan lopussa. 



Tämän jakson näyttämönä toimii museo, kuten monessa muussakin ankka-tarinassa. Rosa piirsi ensimmäiset ankkansa juuri museoon. Museot ovat nykysuomessa suosionsa kukkuloilla. Suomen suosituin museo on taidekeskus Ateneum. Maailman suosituin museo on Pariisin Louvre. Maailman suurin museo on British Museum, jossa on 80 000 kulttuuriesinettä kaikkialta maailmassa. Kaikki herkut ei tosin ole esillä, vaan kellarissa, kuten Artemiin temppelin pylväät, jotka Roope vuokraa tarinassa "Kroisoksen aarre". Museon arvokkain esine on muinainen Rosettan kivi eli hieroglyfiavain, joka on ollut näytteillä yli 200 vuotta. Ilmeisesti harakanvarpaat on kopioitu myös Sudenpentujen käsikirjaan.     


51. Ankka kuningas Arthurin hovissa

Pelle Peloton on keksinyt aikakoneen, joka vie ankat 400-luvulle, kuningas Artturin Camelotiin. Seuraava tavoite on päästä takaisin nykyaikaan kohtaamatta raakalaisten teloituspölkkyä. 

Aikakone on kliseinen, pinnallinen ja juonivirheitä kerjäävä tapa luoda tarinaa. Joko Pellen ihmekypärä liikuttaa koko universumin muinaisuuteen tai sitten kaikki ajat ovat olemassa samanaikaisesti. Juoni vaatii vielä aikamatkustuskokeen siirtämistä Englantiin, koko katraan siirtymistä keskiajalle Akun sijaan sekä astraalivoimaa, jota Pellen apparaatti onnistuu kanavoimaan täysin säkänä.

Outo kaksintaistelu Aku Ankan ja kuningas Arthurin välillä. 

Joka tapauksessa juoni-idea on herkullinen. Jakso kuuluu Rosan parodia-trilogiaan yhdessä Maa hyökkää -jakson ja Pako kielletystä laaksosta seikkailun kanssa. Tässä parodia toimii ehkä parhaiten: Arthur, Merlin ja kumppanit eivät olekaan urheita ritareita, vaan kapisia surkimuksia. Barbaarien myötä jaksoon onkin kanavoitu aimo annos huumoria ja toimintaa. Rosalla on pokkaa vihjata, että Arthur-legendat saivat alkunsa ankka-inspiraatiosta. Miekan vetäminen kivestä ja Merlin-tietäjän aatokset toimivat hyvin, graalin malja ei niinkään.

Aikakone parantaa haavat. Laite ilmestyi yleiseen tietoisuuteen H.G. Welssin vuoden 1896 romaanin myötä. Genreen kuuluu mm. perhosvaikutus, jonka mukaan koppakuoriaisen tappaminen jääkaudella voi muuttaa nykyisyyden apinoiden planeetaksi - tai jotain sinne päin. Aikamatkustuksen esteenä on isoisän paradoksi: mitä tapahtuisi jos aikamatkaaja matkaisi menneisyyteen ja tappaisi pappansa? Silloin hän ei olisi koskaan syntynytkään. Tai entä jos matkustaisin minuutin päähän menneisyyteen ja tap(p)aisin itseni? Aikareissujen päättömyydet eivät ole estäneet lukemattomien kirjojen ja elokuvien putkahtamista aiheesta.


50. Onnenlantin tarina 


Pojat pyytävät Roopea kertomaan heille ensilanttinsa tarinan. Milla Magia matkaa puolestaan ajassa taaksepäin napatakseen kolikon 10v Roopelta.

Tämä on aika onnistunut ja leppoisan harmiton nojatuolitarina. Johdanto-osuus on mukavan hyväntuulinen, vaikka kärsiikin kerronnallisuudesta. Menneisyyden skotlannissa tarina pääsee hienosti vauhtiin. Jakso onkin siitä jännä, että pääosassa on oikeastaan Milla. Hänellä on hupaisia kohtaamisia Glasgown kaduilla, eikä toimintaakaan puutu. "Et uskalla koskea hienoon naiseen" -vitsi on jakson parhaimmistoa. Loppuratkaisu ja vitsi ovat ihan kelvollista tavaraa.    



Noituus on kiehtova ilmiö. Perinteisesti noidat on nähty pahoina hahmoina, mutta esimerkiksi Harry Potterin, Mauri Kunnaksen noitarummun, Muumilaakson Aliisan sekä japanilaisten animaatioiden myötä inha kuorrute on pudonnut pois. Milla Magia on syystäkin varuillaan 1800-luvun Skotlannissa, sillä noitavainojen aika päättyi vasta 50 vuotta sitten, kun muuan englantilainen nainen lensi luudallaan inkvisition tutkaan.

Tänään kauhistelemme noitien sijaan keskiajan kirkon noitavainoja, joissa tuhansia noitia - etenkin naisia - poltettiin roviolla, vain sen takia, etteivät he suostuneet oikeaoppisiin raameihin. Tosiasiassa käsityksemme noidista, noitavainoista sekä saatanallisista noitasapateista on silkkaa anti-katolilaista propagandaa ja mielikuvituksen – ei luudan – lentoa. Inkvisition ”kultakaudella” 1500-1700 luvulla tuomittiin korkeintaan 2800 henkilöä kuolemaan. Usein inkvisitio suojeli noituudesta syytettyjä maalliselta tuomioistuimelta sekä kansan mielivallalta.

49. Nokkadamuksen kirous


Kun Roope tuskailee ailahtelevia pörssikursseja, sudenpennut kertovat hänelle astrologi Nokkadamuksesta, jonka medaljongi antaa kyvyn nähdä tulevaisuuteen. Aku ja Roope löytävät talismaanin, mutta sen käytöstä seuraa ongelmia.

Jakson tenho ei perustu niinkään historiallisiin arvoituksiin, vaan ennustamisen hyötynäkyihin. Lennätin on hauskan nostalginen yksityiskohta. Pitkän nauhan kumittaminen on riemastuttava osoitus Akun tuskasta ja kitupiikin saituudesta. 




Onnettomuudet löytävät oikeat mittasuhteet viimeistään Notre-Damen katedraalin kellon myötä. Rosa päästää muutenkin jutun iloisen sekopäiseksi. Esimerkkinä käy Roopen kommentti “Panen sen paikalleen, uskokaan jo!”. Keille hän oikein puhuu? Tämän pajatson vitsit, kimpoavat porttien läpi.

1500-luvulla visioinut Nostradamus on kenties historian kuuluisin ennustaja. Mies hankki leipänsä astrologisilla almanakoillaan, joiden maailmanlopun enteilyt myivät hyvin. Maine toi ukolle kutsun Ranskan taikauskoisen kuningatteren hoviin, mutta palkkioksi jäi käteen vain hiluja. Nostradamuksen onni kääntyi, kun hänen ennustuksensa kuninkaan kuolemasta kävi toteen. Äijän ennustukset olivat tulkinnanvaraisia, mutta sehän selittyy sillä, että ne piti salata inkvisitiolta. 

Aikain saatossa Nostradamuksen profetiat alkoivat elää omaa elämäänsä. Niinpä hän ennusti Ranskan suuren vallankumouksen, Napoleonin, Hitlerin, New Yorkin terrori-iskun, Mäntsälän kapinan sekä koronaviruksen. Ilmiömäiset profetiat tarvitsivat vain pientä tulkinta-apua kotiinpäin. Toisessa maailmansodassa liittoutuneet ja akselivallat pelasivat Nostradamuksen ennustuksilla psykologista peliä: mitä järkeä taistella vastaan, kun tappio on ennustettu jo 1500-luvulla?    


48. Klaaninsa viimeinen

10-vuotias Roope Ankka oppii isältään sukunsa menneisyydestä, tienaa ensimmäisen kolikkonsa ja saa tuulta purjeisiinsa tiellä kohti menestystä. Suku voi olla ylpeä nuorimmaisesta vesastaan, sillä Roope onnistuu päihittämään McAnkan suvun viholliset sekä päättämään suvun vuosisataisen häpeän.

Tämä lista ei tee täyttä oikeutta Roope Ankan elämä ja teot -jaksoille erottamalla ne toisistaan. Jakso toimii paremmin kokonaisuuden ykkösosana kuin itsenäisenä tarinana. Sellaisenaankin se on toki oikein mallikas. Hienoa, että Roopen tarina alkaa jo lapsuudesta, hänen kotikonnuiltaan sekä Ankkapurhasta, jonka keskiaikainen henki on tarinan valtteja. Tyttärenikin koki innoissaan syvyyden tunnun tajutessaan, että pojankloppi on sama henkilö kuin tuleva aarteenetsijä ja pohatta. Tarina yhdistää taidokkaasti MacAnkan suvun menneisyyden, Roopen perheen kurjan nykytilanteen ja tuntemamme Roopen tulevaisuuden yhteen. 





Tarina nojaa vahvasti menneisyyteen sukuhistoriikin kautta ja tulevaisuuteen monien kommenttien myötä. Tarinassa on silti kaksi avainhetkeä: ensilantti sekä Vaskerville-löylytys. Rosa nivoo nämä tapahtumat yhteen: ensilantti innoittaa Roopea oveluuteen ja ahkeruuteen. Ahkeruus vie Roopen sukunsa turvevainioille. Oveluudelle on kysyntää Vaskervillejen häätämisessä. Huumoria tarinassa on aika niukalti. Tarinan loistavuutta syö ehkä juuri se, että nuori jää sivuhenkilöiden varjoon. Parasta Klaaninsa viimeisin -tarinassa on se, että lukija haluaa jatkaa lukemista seuraavaan osaan. 


Tämän tarinan linna ja McAnkan suvun hahmot juontuvat Carl Barksin tarinasta "Vanhan linnan salaisuus". Skotlanti on tunnettu juuri keskiaikaisista linnoistaan. Lisäksi Skotlannissa asuu myyttinen merihirviö Loch Ness, jonka Aku ja pojat tapasivat Barksin tarinassa "Järvihirviö".


47. Onnesta turtana

Aku ja Hannu osallistuvat kalayhtiön kilpailuun, jossa tarvitaan niin onnea kuin näppäryyttä. Eikö kilpaileminen onnettaren suosikkia vastaan ole kuitenkin jo ennalta tuhoon tuomittu?

Hannun ilmiömäinen mäihä on tunnettu ja jopa kulunut aihe. Rosa onnistuu silti parilla jipolla ja hersyvällä kalailmapallojahdilla. Yksi harvoista Rosa-arvosteluista löytyy blogista “Review Or Die”. Kirjoittaja marmattaa: Hannu on kehnosti piirretty ja ärsyttävä. Ensimmäisessä huomatuksessa on perää, toisessa ei. Lukijahan saa poikien ärsytysreaktion hupaisaan kohtaukseen, jossa Hannu ei viitsi kurkottaa itselleen päänsä yläpuolella leijuvaa arpalipuketta.

Roope-episodi on loistava. Entä kohtalon uhmaaminen arpamyllyn äärellä? Tarina heittää häränpyllyä kaksikin kertaa tai sitten poikien suunnitelma ei toiminut alun perinkään. Minusta tarina toimii sellaisenaan. Tylsemmässä versiossa Aku olisi voittanut ja Hannu hävinnyt. Suomentajille pienet kiitokset otsikoinnista, loppuvitsistä sekä “HAUKIONKALA” -läpästä.



Arpapelien eli arvontojen, loton, yksikätisten rosvojen ja ässäarpojen historia kiehtoo mieltä. Uskomatonta mutta totta: länsimaisen historian lottoinnovaattoriksi paljastuu keisari Augustus, siis sama herra, joka mainitaan joka joulu kirkoissa verollepanon alullepanijana. Uskomaton rahastaja! Yleisesti arpapeli on hyvä tapa kääriä tuohta, sillä todennäköisyys on aina pelaajaa vastaan. Arpapeleissä on sama logiikka kuin vakuutuksissa: joskus voi saada isonkin potin, mutta lopulta kasino kerää tyhmyrien rahat kuleksimasta. 

Todennäköisyys saada lotossa päävoitto on 1/18 643 560. Historia tosin tuntee ovelia kavereita, jotka ovat vedättäneet huonosti laskettua järjestelmää. Valistusfilosofi Voltaire keksi aikoinaan porsaanreiän lottoarvonnassa ja rikastui miljönääriksi. Muutama vuosikymmen takaperin romanialainen matemaatikko Mandel tajusi, että monissa lottopeleissä jää sievoisesti voitolle, jos ostaa kaikki mahdolliset numeroyhdistelmät. Niinpä hän osti 30 tietokonetta ja 12 laser-printteriä ja palkkasi 16 työntekijää, jotka printtasivat lottokuponkeja kolme kuukautta putkeen. 35 kuriiria juoksi bensa-asemilla ja marketeissa leimaamassa miljoonia lipukkeita. Todennäköisyys oli Mandelin puolella. Voittohan sieltä napsahti. Nykyään mies kaataa rommia kookokseen Vanuatuan tropiikissa.   

Epäonnen riepottelema Aku Ankka veti kerran raveissa vetoa jokaikisen humman puolesta, mutta sitten jänis hyppäsi pusikosta ja ylitti maaliviivan ensimmäisenä. 



46. Nokanneulan tapaus

Aku tahtoo todistaa pojille voittaneensa korkeanpaikankammonsa pesemällä Roopen pilvenpiirtäjän ikkunat. Mikä voisi mennä pieleen?

Tämä hupailu pursuaa huvittavia kommelluksia ja hauskoja vitsejä. Urakkapalkalla rehkivät turvallisuuspalvelijat ja ikkunanpesijöiden putoamisohjeet naurattavat. Jaksossa on ehyt alku, keskikohta ja loppu, mistä on vaikea keksiä valittamista.



Nokanneula voisi pärjätä hyvin maailman korkeimman rakennuksen kilvassa. Maailman korkein rakennus on reilu 800 metriä korkea Burj Khalifa Dubaissa, mutta Saudi Arabiassa rakennetaan Jeddan tornia, jonka olisi tarkoitus olla yli kilometrin korkuinen. Pilvenpiirtäjät uhkuvat taloudellista mahtia. Keskiajalla katedraalit kohosivat kohti taivaita. Gizan suuri pyramidi oli pitkään maailman korkein rakennus ja vallan symboli. Myyttisiin mittoihin nousee myös Raamatussa mainittu Babylonin torni, jonka oli tarkoitus nousta taivaaseen asti. Ilmeisesti kertomuksella on historiallinen kiinnekohta ikivanhassa zikkuratissa, jonka rauniot löytyvät Bagdadin erämaasta. Lopulta vain taivas ja kuolema on rajana ihmisen suurulle.    


45. Hollantilaisen salaisuus

Roope on tajunnut, että hänellä on hallussaan kartta, joka johtaa kuuluisan hollantilaisen kultakaivoksille. Ankat lähtevät aarrejahtiin, joka on täynnä vaaroja, kryptisiä vihjeitä ja lurjuksia.  

Rosan ankkaseikkailujen jännitys perustuu historiallisiin arvoituksiin, joita ratkoessa täytyy tulla vastaan esteitä, kuten vastustaja, joka havittelee samaa aarretta, ratkaistavia pulmia ja vaaranpaikkoja. Lisäksi mukana pitää olla joku twisti eli lisäkoukku tai yllätys. Tässä tarinassa se on liima. Rosa hyödyntää samaa vitsiä kekseliäästi niin yksittäisissä vitseissä kuin dramaattisen hauskassa räjäytyskohtauksessa sekä oveluuskilpailussa konnaa vastaan.

 
Kalkkarokäärmeet uhkaavat Akua. Eläinvaarat ovat yleisiä Don Rosan seikkailuissa. 

Vertailussa Hollantilaisen salaisuus häviää minusta esimerkiksi Kolumbuksen kadonneille kartoille. Huumori jää lopulta aika vähäiseksi, eikä kaivoshistoriikki tai vihjeiden ratkaisemin saa aikaan samanlaista nostetta kuin temppeliherrojen kruunu tai Eldorado. Kelpo seikkailu joka tapauksessa! 

Tässä tarinassa annetaan myönteinen arvio jesuiitta lähetyssaarnaajalle ja tutkimusmatkaajalle Eusebio Chinolle. Se on sikäli merkittävää, että käsityksemme uuden maailman valloittamisesta sekä ristiretkistä on tavallisesti kielteinen. Ilmeisesti Eusebio teki paljon hyvää Pohjois-Meksikon intiaaniheimojen parissa. Wikipedian mukaan ukko toi intiaaneille eksoottisia hedelmiä sekä 20 lehmää, josta kasvoi pian 70000 kantturan lauma. Eusebio vastusti intiaanien pakottamista työläisiksi hopeakaivoksille toisin kuin monet muut espanjalaiset.

Amerikan löytäminen tarkoitti mahdollisuutta paisuttaa valtaa ja vaurautta sekä levittää ilosanomaa pakanoiden pariin. Papit saapuivat Amerikkaan löytöretkeilijöiden vanavedessä. Ilmeisesti homma oli usein myös uskonnollista alistamista. Espanjalaiset katoliset olivat militaristisia taisteltuaan vuosisatoja muslimien kanssa. Kuvaukset lukuisista intiaaniheimoista ja kulttuureista vaihtelevat jaloista villeistä, paratiisiin eksyneeseen Israelin heimoon ja säälimättömiin tappajiin, jotka uhrasivat ihmisiä jumalilleen. 

Manner länsimaistui vuosisatojen saatossa kirkkojen, koulujen ja sairaaloiden myötä. Silti Meksikon lipussa ei ole ristiä, vaan kohtaus atseekkien sodan ja auringon kotkajumalan, Huitzilopochtlin tarusta.
















44. Liikenerot

Roope yrittää puhaltaa Akuun ja Hannuun Ankan suvun yrittäjähenkeä lahjoittamalla heille tukun tuohta bisneksiin. Hannun mäihä ja Akun kohelluskyky pätevät liikemaailmassakin.

Tämä on yksinkertainen ja toimiva idea tarinalle. Roopen, Akun ja Hannun kolmiodraama tuo herkullisella ja luovalla tavalla esiin heidän luonteenpiirteensä. Rahavuorensa päällä ärhentelevä ja lankapuhelimeen turvautuva Roope nostaa hymyn huulille. Akulla riittää intoa, mutta osa seteleistä putoaa maahan jo Roopen toimistossa! Akun liikelounas on hulvaton. Akun rakastettavuus tulee esiin siinä, että hän möhlii tilaisuutensa, mutta nousee pian taas jaloilleen vuorenvarmana onnistumisestaan. Visiitti Pellen luona on hauska, kun Aku ei malttaisi edes kuunnella Pelleä loppuun. Flegmaattinen Hannu on myös hupaisaa seurattavaa. 



Ihmelannoite karkaa vähän käsistä. En ainakaan lapsena tajunnut juonenkulkua, missä Aku juoksee pakoon lentoyhtiön edustajia, vaikka kohta käy ilmi, että hän on tehnyt heidän kanssaan kaupat. Rosa vie tarinan mukavasti loppuun asti olipa viimeisen ruudun metatason vitsi mukana tai ei.

Talousmaailman kiemuroista ei tahdo ottaa pirukaan selvää, kun alan ammattilaisetkin puhuvat toistensa kanssa ristiin. Tarinan Roope pelkää käynnistäneensä pahemman tuhon kuin vuoden 1929 Wall Streetin laman antaessaan sukulaisilleen tukun tuohta. Lähes vuosisatainen suuri lama johtui talouskuplasta, kuten lamat sen jälkeenkin. Osakkeiden arvot nousivat keinotekoisen korkealle, kun ihmiset ostivat niitä lainarahalla myydäkseen ne eteenpäin vielä kalliimmalla. Osakekauppa on liukasta peliä. Kun kupla puhkeaa, ovelimmat käärivät voitot ja loput - siis hekin, jotka eivät lähteneet uhkapeliin mukaan - kärsivät tappiot. Roope siis pelkää vähän ristiriitaisesti Hannun ja Roopen menestyvän osakemarkkinoilla. 

Osakkeisiin liittyy likviditeettiriski: Jos osakkeen omistaja myy osakkeen eteenpäin, hän käytännössä luo itselleen lisää rahaa voittonsa verran. Tällä rahalla ei kuitenkaan voi ostaa kahvia ja pullaa. Se täytyy muuttaa ensin oikeaksi rahaksi eli keskuspankkirahaksi, joka tunnetaan myös käteisenä. Pörssiraha muistuttaa siis sitä velkarahaa, minkä pankki luo tyhjästä, kun ihminen tarvitsee luottoa uutta asuntoaan varten. Velkaraha ja pankkitalletuksemme eli pankin lupaus maksaa käteistä asiakkailleen, on käytännössä sama asia kuin oikea raha, sillä velka pitää maksaa ja kahvin ja pullan voi maksaa Visalla. Ero on toisaalta huima, sillä velkarahaa on maailmassa huikean paljon enemmän kuin oikeaa, painettua rahaa. Samoin pankeilla on vain murto-osa oikeaa rahaa verrattuna pankkitalletuksiin. Pankin kaatuessa ihmiset eivät saisi rahojaan ulos. Jos tallettajat haluaisivat nostaa rahojaan käteiseksi vähänkään suuremmalla joukolla, pankki kaatuisi siihenkin. Ei olisi mitä antaa.  

Kun koko maailman talousjärjestelmä perustuu pankkien luomaan leikkirahaan, niin ei ole kovinkaan suuri ihme, että kuplat puhkeavat ja kaikki maailman valtiot ottavat jatkuvasti lisää velkaa maksaakseen edellistä velkaa pois. Vaihtoehtoinen talousjärjestelmä kulkee nimellä "Talousdemokratia". Siihen voi tutustua oheisen linkin takaa. Ankkamaailmassa viisasta talousoppia tarjoaa mm. Carl Barksin jaksot "Onnellisten laakso" sekä "Kun taivaalta satoi rahaa".    

https://www.facebook.com/talousdemokratia


43. Jos metsään haluat mennä nyt…

Aku tahtoo todistaa supenpentu-veljenpojilleen lyövänsä heidät laudalta eläinten tunnistamisessa. Eläinbongaus saa oudon käänteen, kun Aku päättää esitellä pojille valepukuisia otuksia.

Tässä jaksossa draaman kaari perustuu vähän kyseenalaiseen korrelaatioon Akun mielikuvituksen ja sudenpentujen käsikirjan välillä. Samalla “menestys”, jota Aku yrittää saavuttaa säveltämällä luomuksiensa nimet päästään ja jonka pojat saavuttavat lokikirjallaan tulee ansiotta.

Oli miten oli, tarina on onnistunut esimerkki tarinankerronnassa. Johdannossa on neljä toimivaa vitsiä. Hulvatonta, ettei Aku erota lehmää antiloopista! Eläinten bongaus sellaisenaan olisi tietenkin tylsää, vaikka polkua kävelisi karhu tai leijona. Juonen käännekohdassa Aku saa kuitenkin neronleimauksensa. Sen johdosta ruutuihin marssii kiehtovia otuksia. Akun touhu huipentuu alkuinnostuksesta sodankäyntiin ja lopulliseen pimahtamiseen, joka on aina tervetullut näky. Viimeinen näytös vetää hienosti överiksi. Se tosin myös kyseenalaistaa kilpailun: pojat eivät tunnista muotopuolta hirviötä. Loppuvitsi on varmaankin paras, mitä tähän tarinaan saattoi keksiä. 

Hienoa, että Rosa visualisoi poikien mielikuvitusta.

Tämä tarina kiehtoo myyttisillä eläimillään. Taruolentoihin on uskottu – ja uskotaan edelleen, vaikka katolisen kirkon ristiretkien, luterilaisen uskonpuhdistuksen sekä valistuksen aallot ovat huuhtoneet keijut, maahiset ja peikot saloilta satukirjoihin. Toisaalta kristillinen keskiaika oli myös silta, jota pitkin antiikin maailman kentaurit kulkivat uudelle ajalle. Esimerkiksi Homeroksen – ja Don Rosan – mainitsema seireeni samaistui merenneitoon ja ilmestyi kirkkojen seiniin, kuten Hattulan Pyhän Ristin kirkkoon. Odysseuksen masto olikin nyt Kristuksen risti, johon turvautumalla selviytyi maailman houkutuksilta. Kolumbuksen päiväkirjoista löytyy näköhavainto kolmesta seireenistä. Kolumbuksen mielestä otukset eivät olleet niin suloisia, mitä oli kerrottu. Ehkä hän näki merilehmiä, joiden rinnalla useimmat naiset ovat kauniita.


Jaksossa viitataan Carl Barksin tarinaan ”Aku ankka yksisarvisen jäljillä”, missä ankat löytävät maailman viimeisen sarviniekan Himalajalta. Yksisarvisiin on uskottu oikeasti, sillä mm. suomalainen oppinut Sigfridus Forsius kertoo 1600-luvulla elikon harvinaiseksi yksilöksi Aasiassa. Yksisarvinen löytyy esimerkiksi Porvoon tuomiokirkon katosta. Se on neitsyyden ja Kristuksen symboli. 


Maailma muuttuu jännemmäksi, kun nousee lentoon Pegasoksen siivin.








sunnuntai 17. toukokuuta 2020

"Täällä on pimeää! Päästäkää pois!" - Don Rosan parhaimmat 3/10


Don Rosa -juttusarjani jatkuu taiteilijan hyvien töiden katsauksella. Johdanto ja kaksi aikaisempaa juttua löytyvät touko- ja huhtikuun postauksista.


61. Ahneen palkka

Aku tajuaa, että Roopen rahasäiliössä lojuu harvinaisia kolikoita, joilla on kysyntää rahamarkkinoilla. Hän saa Roopelta luvan valita itse palkkarahansa, mutta mikä lopulta määrää keräilyesineiden arvon? 

Tarinahienosti lähes kokonaan rahalaarista käsin.  Akun rahakaivos, rahavyörymä ja Roopen pelastusoperaatio ovat visuaalista herkkua. Ne muodostavat tarinalle onnistuneen huipennuksen. Lopetus toimii myös hienosti. 

Ankanpojan kommentti ei johdu vain Akun jatkuvasta kyvystä toheloida, vaan siitä, että Ahneen palkka on jatko-osa Barksin tarinalle “Harvinaisia rahoja”. Tarinoiden ero on siinä, että nyt Aku ei vaihda latin latia riihikuivaan.

Jutun vastakkainasettelu ei ole täysin toimiva: Miksi Roope antaa Akulle kookoskauppojensa puolitaaloja, jos ne ovat hänelle niin rakkaita? Miksi Aku ei saisi myydä harvinaista dollaria satasella? Kumma kun Roope antaa toisen näytöksen tapahtua, vaikka viime kerralla hän jäi pahasti tappiolle. Lapsena ihmettelin, onko juonessa jotain, mitä en tajua, kun Aku ei rikastu. Tarinan sanoma “todellinen arvo on aina henkilökohtainen” ei vain tarkoita sitä, että keräilyharvinaisuuksien myyminen kovaan hintaan olisi välttämättä ahneutta tai typeryyttä.


Vanhimmat löydetyt kolikot ovat ajoitettu yli 2500 vuoden päähän, kuningas Kroisoksen Lyydian valtakuntaan, kuten Rosan jakson "Kroisoksen aarre" lukeneet voivat arvata.  



Oheinen kolikko on maailman arvokkain, ensimmäinen Amerikassa lyöty dollaria vuodelta 1794. Tätä kolikkoa ei kannattaisi laittaa pajatsoon, sillä huutokauppakeisari myi sen niin suurella summalla, että en osaa edes kirjoittaa sitä tähän. Mummonmarkkojen arvotavara on kuulemma jo kerätty, mutta sohvatyynyn alla voi silti olla vaikkapa vuoden 1912 L-merkitty 20 markan kolikko, josta voisi netota vuoden ansiot tai ainakin vuoden 1876 50 penninen, joita Venäjän keisari heitteli helsinkiläisille. Siitäkin irtoaisi sievoiset oravannahat. Tällaisten tietojen kaivaminen saa innostumaan keräilyrahoista kuin Aku konsanaan. Samalla alkaa muistella vanhoja hyviä aikoja - ja rahoja, kuten Paavo Nurmen kymppiä tai Sibeliuksen satasta, jonka näkeminen lapsena oli harvinaisuus. En tiedä, näinkö koskaan livenä 500 markan Lönnrot-seteliä tai Chydeniuksen tonnia. Näitkö sinä?


60. Pako kielletystä laaksosta

Etsiessään muskottiteetä Amazon-joen varrelta, Roope, Aku ja pojat joutuvat laaksoon, jossa elää dinosauruksia. Selviävätkö ankat ehjin nahoin pakoon? 

Kaikki rakastavat dinosauruksia – ainakin 10 vuotiaina. Rakenteellisesti tarina ei ole Rosan onnistuneimpia. Johdanto-osuus vie melkein puolet ruuduista. Tämä johtuu ratkaisusta, jossa Roope ei tiedä dinosauruspuistosta mitään. Pako hirmuliskojen kynsistä ei ole kovinkaan houkutteleva juonikuvio – ei ainakaan tällä tavalla kerrottuna. Tarina hylkää muskottiteen ja esittelee laaksossa kaksi alajuonta: Roope yrittää pyydystää laaksosta dinosauruksen munan eläintarhaansa. Lisäksi Akun ja hadrosauruksen välille muodostuu epätavallinen side. Juonet eivät ole erityisen innostavia. Inhimillinen hirmulisko jättiläisäitinä ei oikein nappaa. Narratiivi on osa King Kong -parodiaa, joka menee helposti lukijalta ohi, kun muistelee, että jättiläisapina örisi valkokankaalle jo 1933. Rosa vie juonet kuitenkin ihan tyylillä loppuun. 













Rihkamakauppias Roope ja kostonhimoiset tappurapääintiaanit ovat vähän kyseenalaista kuvastoa. Jaksossa on kuitenkin aika paljon hauskuutta, kuten pelastusoperaatio kapen solan läpi, Akun “Olisitpa täällä kanssani Hansu”, tarkka silmä sekä Roopen “En varmasti jaa!”. Lopetus on kelvollinen.

Evoluutioteoria sekä dinosaurusten ja sukupuuton käsitteet alkoivat saada kannatusta vasta 1800-luvulla Darwinin, Mary Anningin ja Richard Owenin myötä. Sitä ennen hirmuliskoja kutsuttiin toisilla nimillä, joista tunnetuin lienee lohikäärme. Tällä hetkellä suosituin sukupuutto-teoria lienee 1980-luvulla vakiintunut ajatus, jonka mukaan dinosaurukset kuolivat sukupuuttoon 65 miljoonaa vuotta sitten valtaisan asteroidin törmätessä maahan.


Tulivuoriteoria ja monet muut on syrjäytetty ykköspaikalta ja siksi eivät nouse usein esille. Yhden teorian mukaan dinosaurukset kuolivat huomattavasti aikaisemmin valtavan tulvan seurauksena. Tämä näkemys liittyy raamatulliseen maailmankuvaan, missä Jumalan luoma maa ei ole miljoonia vuosia vanha. Teorian mukaan Nooan arkki oli todellinen ja sillä matkusti myös dinosauruksia. Hirmuliskot kuolivat sitten myöhemmin sukupuuttoon. 

Uskonnollisuuteen, tieteellisyyteen ja ylipäätään ihmisajatteluun liittyy usein tarve pitää kiinni vallitsevasta teoriasta - jopa silloin, kun todisteet puhuvat sen puolesta. Kriittisyys ja avoimuus on hyvä pitää yhtä avoinna kuin Aku Ankka -lehti.    
   


59. Maa hyökkää

Antarktikselta löytynyt outo hilavitkutin nostaa Roope-sedän rahasäiliön avaruuteen. Ankat lähtevät pelastamaan säästölipasta tähtien takaa.

Rosan ainut avaruushirviötarina ei ole koskaan kuulunut suosikkeihini. Ehkä se johtuu siitä, että juoni on vähän sekoilua. Kenties draaman tehoa kuluttaa se, että juoni tempoo moneen suuntaan. Tarinan pointti on pelastaa Roopen rahalaari, mahdollistaa viimeinen rajaseutu vanhalle mainarille, tarjota näyttämö lajien väliselle kohtaamiselle sekä paeta takaisin maahan kosmisen hallituksen kynsistä. 


Tai ehkä Rosan tarinoille poikkeuksellinen näkökulman vaihto ankoista avaruushemmoihin ei toimi. Ymmärrän, että kyseessä on käänteinen parodia, mutta jotenkin juoni lässähtää näihin kyklooppikurnuttajiin.

Toisaalta hienoa, ettei tarina jarruttele turhia. Seikkailun alkukolmannes on jännittävä. Mukana on paljon hauskuutta, kuten maailman vanhin auto, vanha vuohi, säähavaintopallo sekä reitille osuva kuu. Kanafarmarina nostan myös hattua siipikarjan vahvasta edustuksesta tarinassa. 


Tyttäreni nauraa aina kohtaukselle, jossa avaruusolentopoika luulee kanaa vihollisten johtajaksi. 

Avaruusolioiden historia on kiehtova kysymys, olipa pienet vihreät miehet olemassa tai ei. Ajatus maan ulkopuolisesta elämästä haudottiin jo antiikissa, mutta lentävät munakkaat täyttivät mielikuvituksemme valurautapannun vasta heliosentrisen maailmankuvan, H.G. Welssin Maailmojen sota -romaanin sekä Roswell-tapauksen jälkeen. Yhdysvaltojen armeija löysi Roswell-kaupungista säähavaintopallon, joka olikin ehkä lentävä lautanen. Ilmeisesti Rosa viittaa tapaukseen omassa säähavaintopallo -vitsissään. Lentävä lautanen keksittiin vuonna 1947. Sitä ennen ufot lensivät esimerkiksi ilmalaivoilla. Ufo-tapaukset ja salaliittoteoriat heiluttelevat taskulamppuja yhdessä. Mitä tahansa mitä sanot, voikin olla valtion sepittämää valetta. 

Usko ufoihin elää vahvana kansan syvissä riveissä. Ufo-uskovaisista mainittakoon esimerkiksi ruotsalainen mystikko Emanuel Swedenborg, joka matkusti transsissa Mars-planeetalla tutkimaan paikallisten asukkaiden sosiaalisia suhteita sekä sveitsiläinen kirjailija Erich von Däniken, jonka mukaan avaruusolennot ovat vaikuttaneet ihmiskunnan historiaan halki vuosituhansien. Aukkojen jumala -argumentin mukaan jumalan täytyy olla olemassa, sillä elämässä on asioita, joita emme ymmärrä. Samalla logiikalla voi perustella myös ufoja. Jos emme tiedä, miten pydarmitit rakennettiin, siitä seuraa se, että ufot varmasti faksasivat piirrustukset faaraoille. 


58. Vaarojen vuori

Roope-setä tahtoo tutkia vuoren, jonka on saanut kaupanpäällisiksi tekemistään kaupoista. Kiipeily on kuitenkin vaarallista, eikä kaikki kiiltävä ole kultaa.

Tämän jakson äärellä tekee mieli luetella Rosan sarjakuvien vitsilajien pääryhmät: on sanaleikkejä, lyhennevitsejä, visuaalista ilottelua, eläinhupailuja sekä hahmojen luonteepiirteisiin perustuvia heittoja. Minusta on ihmeellistä, että hiekkakivi-sanaleikki toimii myös suomeksi. Purkka ja nenä ovat vekkuleita juonenkäänteitä. Juoni ei tosin olekaan paljon muuta kuin toistuva sarja vitsejä.



Dramatiikan kannalta ei ole juurikaan väliä, löytääkö mijardööriankka vuoreltaan arvokiviä vai ei. Tutkimusmatkan motiivi on se, ettei Roope ole koskaan ostanut mitään tuottamatonta. Vuoren täytyy osoittautua arvokkaaksi, sillä epäonnistuminen ei käy lopetukseksi. Kultasuonen löytyminen olisi taas vähän tylsä ratkaisu. Rosa keksii toisen vaihtoehdon, mutta se ei ole paljon parempi. Siten loppuvitsi ei ole parhaimmasta päästä.

Tässä jaksossa etsitään aarteita, vaikka saaliina on vain kotkan muna ja purkka. Aika moni suomalainen etsii muinaisia käsitöitä metallinpaljastimella tai merimagneetilla. Barksin tarinoissa ankat ja hanhet löytävät toisinaan nyrkin kokoisia ja suurempia timantteja. Maailman suurin timantti Cullinan löytyi siirtomaa-ajan Afrikasta. Se leikattiin mm. Englannin kruununjalokiviksi. Jalometalleja ei tarvitse etsiä toisilta mantereilta tai kolonalistisista lautapeleistä, sillä rubiineja, topaaseja, ametisteja, safiireja ja smaragdeja voi löytää Suomestakin. Ei ehkä Afrikan tähteä, mutta Askolan ametistin kuitenkin.      


 

57. Pysähtyneisyyden aika

Karhukopla varastaa Pelle Pelottomalta kellon, jolla voi pysäyttää ajan. Vempaimen avulla rahasäiliön tyhjennys käy leikiten, mutta ankat ryhtyvät vastaiskuun. 

Don Rosa tunnetaan juonikuvioista, joissa fysiikan lait rikkoutuvat Pelle Pelottoman keksinnön tai Milla Magian taikuuden voimasta. Tämä jakso on hieno esimerkki oivaltavasta ja mielikuvitusta hivelevästä maailmasta, missä Aku törmää kivettyneeseen perhoseen ja karhukopla juoksee jähmettyneiden ihmisten päiden päällä. 
 

Logiikka voidaan uhrata kelpo viihteen vuoksi: maailmassa, jossa aika on pysähtynyt, liikkuminen olisi mahdotonta, sillä ilma ja pölyhiukkaset muodostaisivat läpintunkemattoman panssarin. Nurmikkoepisodi on vähän typerä, kuten Rosa itsekin tunnustaa. Juonivirheistä tai oudosta loppuvitsistä voisi marmattaa enemmänkin, mutta antaa olla. 
 
Pello Pelottoman ihmeellisten keksintöjen lista on päätähuimaava: tietoisuuden saavuttava kone, ajan pysäyttävä kello, yleisliuotin, joka läpäisee kaikki maailman aineet paitsi timantit, kappaleiden kutistamislaite, aikakone ja vieläpä elikko-ohjus! Aika on suhteellista, kuten Einstein opetti, joten kovalla nopeudella aika kuluu hitaammin. Valon nopeudella kuljettaessa aika ei liikkuisi ollenkaan. Silloin joutuisi kuitenkin törmäyskurssille, ei perhosen, vaan vetyatomin kanssa. Valon nopeudella pienet hiukkaset tappaisivat ihmisen sekunnin murto-osassa. Ellei Pelle Peloton keksi valopyörälle vahviaakin vahvempaa atomisuojaa.  


56. Saari ajan rajalla

Roope ja Kulta-Into Pii saavat tietää, että Tyynellä valtamerellä on kohonnut vulkaaninen saari, joka syöksee sisuksistaan sulaa kultaa. Porhot aloittavat kilpajuoksun saaren valtaamisesta. 

Rosalla on monta aarrejahtitarinaa, joista tämä 14-sivuinen on toiseksi lyhin. Jakso toimii mainiosti kertojan ja kekseliään aika-teemansa varassa. Tarina huipentuu hienosti saaren löytämiseen ja kilpajuoksuun liittyvään koukkuun. Päätösruudut ansaitsee myös aplodit. 












Roopen tietoisuus tarinan kertojasta ja ruudun ulkopuolisesta elämästä on metatason kerrontaa, mitä tulee aika usein vastaan Rosan tarinoissa. Kikka on postmoderni tyylikeino, kuten parodia ja intertekstuaalisuus, joita Rosa hyödyntää usein. Katja Kontturi on tutkinut väitöskirjassaan Don Rosan postmodernismikytkentöjä (linkki blogiin). Jos postmodernismi tuntuu vaikeatajuiselta, avaan oheisessa jutussa ismin alkeita lasten animaatioelokuvien kautta.  

http://kontturi.blogspot.com/search?q=don+rosa

http://tuhkakeskiviikko.blogspot.com/2018/05/kuinka-prinsessa-menetti-neitsyytensa.html



55. Suurin kurpitsa

Pojat kannustavat Akua ja Teppo Tulppua yhdistämään voimansa Ankkalinnan kurpitsankaiverruskilpailussa. Kaunis ajatus muuttuu riidaksi ja taisteluksi kasveista. 

Tämä on 6v. poikani suosikki. Tarina onkin tunnelmallinen, visuaalisesti rikas ja herkullisen tahmea. Aikuisten hetkessä riitelyksi muuttuva ystävyys ja poikien kommentti on ratkiriemukas. Lisäksi tarinassa onkaksi legendaarista dialogia: “savupiippu” ja “oranssi”. Akun talon metamorfoosi on iloisen karmiva yllätys. 












 
Lopetus ei silti ole napakymppi. Tarina saa pienen miinuksen piirrosjäljestä. Lisäksi huomautan, ettei järki pysy mukana lopun juonenkäänteissä: Ensinnäkin Tulpun kurpitsa kasvaa hetkessä tuplakokoon. Sitten naapuri kyhää Akun taloon jättiläisritsan täysin huomaamatta. Tulpun tihutyön motiivi on saada mallikuva kaiverrukselleen. Siksi on kummallista, että hän kertoo pojille halunneensa vain töhriä talon julkisivun. Tulppu saa mallinsa erityistilauksena ja muuttuu mestarikovertajaksi pelkästä innostuksesta. 

Halloween on amerikkalaista tuontitavaraa, joka sai nykymuotonsa niihin aikoihin kun Carl Barks piirsi haamuaattotarinansa. Wikipedian mukaan Helsingin sotainvalidien naisjaosto päästi pirun irti vuoden 1950 hipoissaan. Kulttuurit törmäävät marraskuun yössä, sillä kristittyjen pyhäinpäivä, suomalainen sadonkorjuujuhla kekri, muinainen ja uuspakanallinen samhain sekä Coco-elokuvan popularisoima meksikolainen kuolleiden päivä tunkevat samaan kalenteriruutuun. Juhlia yhdistää usko yliluonnolliseen ja kuoleman jälkeiseen elämään. 

Kenelle sinä sytytät kynttiläsi?  


54. Kolmoistikliaisen merkki

Hannu Hanhella on salaisuus: kerran vuodessa, syntymäpäivänään, häntä vainoaa huono onni. Onnistuuko Hannu kätkemään salaisuutensa, vai paljastuuko se kaikille? 

Juhla- ja synttäritarinat lankeavat helposti yllätyssynttärikliseisiin tai tylsään alleviivaamiseen. Rosa hoitaa tilauksen kuitenkin ammattitaidolla. Tämä on siitä harvinainen jakso, että Hannu on pääosassa. Hän ei kuitenkaan olisi mitään ilman Akua, joka saa jatkuvasti nenilleen. Aku parka. Ilkeä Aku saa tietenkin palkkansa, mutta on myös mukava havaita, että hänelle on liki kohtalon suoma oikeus vihata serkkuaan. Kaikki jutun vitsit eivät ole marketin kirkkaimpia nalleja. Silti tarinassa on muutama ehta killeri, kuten huolestuneet pilotit, kuorrutettu Aku sekä näytöksestä nauttiva Roope. 



Entä tarinan logiikka? Jakson sattumukset eivät todista Hannun huonosta onnesta, vaan siitä, että kohtalo tahtoo paljastaa hänen salaisuutensa. Vastoinkäymiset olisivat vastoinkäymisiä, vain jos Hannun painajainen toteutuisi. Eikö Akulle olisi myös pitänyt siunaantua yksi onnekas päivä vuodessa? Lopussa Hannua onnistaa, mikä tarkoittaa sitä, että hänellä ei ole alunperinkään ollut huonoa onnea. Siitä todistaa myös lähetti, joka kertoo Hannun voittaneen arpajaisissa ennen latinkia. Roopekin on vähän pihalla. Hänen mielestään Akun tappio johtuu hänen tunarointitaidoistaan ja itsetuhoisuudestaan, vaikka Aku on selvästi Hannun huono-onninen vastinpari. 


Tässä tarinassa käy ilmi, että Hannu Hanhen onni perustuu taikamerkkiin. Tämän kertominen on mahdollista, sillä Barks ei koskaan selittänyt Hannun mäihän alkusyytä. Jaksossa "Onnen kantamoinen" vihjataan, että Hannun ikuinen vappu johtuu ainoasta kolikosta, jonka hän on koskaan ansainnut tekemällä työtä. Monet ihmiset ovat taikauskoisia, vaikka puun koputtaminen, perjantai 13. päivä, jäniksenkäpälä, hevosenkenkä, uuden vuoden tinat ja neliapilat ovat kaiketi pikemminkin harmiton tapa kuin syvä hairahdus. 

Onnen ja sattuman antiikinaikainen jumala Fortuna ei liene kovinkaan monen suomalaisen jumala. Usko onneen on silti yleistä. Don Rosa painottaa, ettei Roope Ankan ensikolikko ole onnenlantti. Jaksossa "Lumikenttien kimallus" käy ilmi, ettei Roope usko onneen, vaan kovaan työhön. Ässäarpa voi tuoda pikavoiton, mutta elämän ässät raaputtavan onnensa pintaa syvemmältä.     


53. Mestaripuutarhuri

Puutarha-expertiksi kehkeytynyt Aku saa tilauksen Ankkalinnan pormestarin tiluksille. Mikä voisi mennä pieleen? 



Tarinat, joissa Aku loistaa jonkun ammatin parissa ennen möhlimistään, ovat tuttua kauraa Carl Barksin sarjakuvista. Tämä on kuitenkin ainoa Rosan jakso, jossa Aku pääsee esittelemään kykyjään. Rosa on keksinyt artesaanille monipuolista työsarkaa, jota on miellyttävä seurata. Melkein sääli, että lopputuloksena on perunapelto. Katastrofi ei tosin tarkkaan ottaen ole vain Akun syytä. Miksi pormestari ylipäätään värväsi Akun juhlien kynnyksellä? Loppuvitsi vetää vähän överiksi, mutta minusta on hauskaa, että kettukin pääsi mukaan. 



Tässä jaksossa esiintyy yksi monista Rosan tarinoiden historiallisista vempaimista: pulsaattoripesukone! Pesukone on huikea laite! Taloustieteilijä Ha-Joong Changin mukaan se on jopa internetiä tärkeämpi keksintö. Pesukoneet alkoivat yleistyä 1950 luvulta, jolloin pyykkäreille oli äkkiä enemmän aikaa ruoanlaittoon ja saippuasarjoihin. Pulsaattorimallit toimivat ilman johtovettä. Oheinen kuva on sikäli outo, että Aku pesee vaatteiden sijaan lumpeen lehtiä. Vielä oudompaa on se, että pyykkärinä toimii urosankka. Pyykkääminen on ollut perinteisesti naisten alaa. Tämä jakso laajentaa miesten reviiriä hienosti, sillä nyt Aku viihtyy kukkien parissa, käyttää kudinneuloja kuin naapurin martta ja esiintyy vieläpä kampaajana! 


maanantai 11. toukokuuta 2020

"Yritätte turhaan tinkiä! Muistakaa, että tavara on käytettyä!" - Don Rosan parhaimmat 2/10


70. Hakkaa päälle!

Palkkionhimoinen Aku kärrää rahasäiliöön Pello Pelottoman keksinnön, jolla voi vakoilla Roopen vihollisia. Laite toimii hienosti, mutta pian taajuudella kuuluu ärhäkkä vastustaja.

Edes Rosa ei voi lyödä ässää pöytään joka lyönnillä. Rahasäiliö-tarinat menevät helposti tylsäksi ilman uutta tulokulmaa. Vakoiluhärveli ei ihan sellaiseksi riitä. Kone käynnistyy hassusti, mutta viholliset toimivat lähinnä johdatteluna varsinaiseen välienselvittelyyn. Tämä “matsi” kestää 6 sivua, mutta loppuratkaisu ei lunasta odotuksia, eikä pyhitä umpimähkäistä ampumista. Miksi ylipäätään käskeä poliisia ja armeijaa paikalle, kun rahasäiliö on murtovarma? Lopetuksen kanssa on myös vaikeuksia.

Ruudut ja hahmot on toisaalta taidolla piirretty. Esimerkiksi Akun saapuminen apparaatin kanssa on hauksaa psykologiaa, kun hermoheikko visukinttu ampuu vahingossa kattoon tussarillaan. Roopen arsenaali on muutenkin aika päheä.



Tässä jaksossa esiintyy Brutopian vakooja. Brutopia on Baksin luoma, kylmän sodan Neuvostoliittoa parodisoiva valtio, jonka onnellinen kansa ei syö jäätelöä. Barksin ja Rosan tapahtumien aikajana on sikäli kätevä, että maailmansodat jäävät Roopen nuoruusseikkailujen ja 1950-luvun nykyajan väliin. Politiikka ja sodat ovat poissa Rosan sarjakuvista – jos viittauksia ja historian havinaa ei lasketa mukaan. Vahvimmillaan aikuisten maailma puskee esiin poliittisessa jännärissä “Culebran liikenero”. Tarinassa “Cutty Sarkin cowboykapteeni” Roope aavistelee atomipommin tuhovoimaa vuonna 1883.

Vuonna 1943 ilmestyi lyhytanimaatioelokuva “Donald Duck in Nutzi Land”, missä Aku Ankka esiintyy natsina. Kokoperheen propagandafilmi on katsottavissa Youtubesta. Toinen linkki kertoo Disney-hahmojen, kuten Bambin, tuijotuskilpailusta Setä Samulin kanssa. Joko räpsähti?

https://www.youtube.com/watch?v=L90smU0SOcQ
https://www.spiegel.de/international/germany/donald-versus-hitler-walt-disney-and-the-art-of-wwii-propaganda-a-641547.html


69. Avaruuden valoittajat

Roope pestaa Akun retkelle, jonka tarkoitus on haalia avaruudesta satelliitteja keksijäprofessori Moolikyylän valjastaman lentokoneen avulla. Lupaavasti alkava matka kääntyy pian mahalaskuksi.

Tässä jaksossa on alussa hyvä meininki. Vitsit Roopen pihiydestä ja laitakaupungin kirpputorimiljöö saattelevat lukijan matkaan kohti korkeuksia. Avaruuskalaretki loppuu kuitenkin lyhyeen, kun ankat tajuavat, ettei tekokuita voi napata niin kuin haukia rannasta. Tässä vaiheessa tarinan juonikin leijailee painottomuudessa. Ainoa seikka, miksi juttu pääsi näinkin pitkälle johtuu lukijan tekemästä metatason tulkinnasta, jossa itsetyytyväistä typeryyttä huokuva professori onkin Don Rosa itse. Hän voisikin sitten vastata kriitikon kysymyksiin: “Tjaah, ehkäpä ankkojen kuulennosta voisi saada paremman tarinan..”.



Tarinan toinen puolisko on pyhitetty ilotulitusraketin putoamiselle tulivanteen läpi. Juttu on sukua jaksolle “Nokanneulan tapaus”, mutta nyt ei kekseliäs hauskuus ole kukkeimmillaan. Uhka hengenlähdöstä ei tee juonesta automaattisesti jännittävää. Rosa ei liioin keksi mitään riemastuttavaa tapaa, jolla ankat voisivat päästä takaisin maahan. Jokseenkin järjetön aikapoimuskenaario pelastaa tarinan silti mitäänsanomattomuudelta. Loppuvitsi on hauska, koska aikamatkailun ihmeestä ja sukulaispojan kohtalosta huolimatta Roope jaksaa olla kiinnostunut rahasta.

Tämä tarina rikkoo Rosan aikarajoja, sillä Sputnik ampaisi kiertoradalle vasta 1957. Toisessa Sputnikissa olikin jo Laika-koira kyytiläisenä, joten koira ehti avaruuteen ennen ihmistä. Aku Ankka kävi kuun kamaralla poikien kera jo vuonna 1948 Barksin jaksossa “Rakettikilpailu kuuhun”. Realismi oli hakusessa sillä, ankat hengittävät kuussa ilman kypäriä ja tankaavat menopelinsä vuoribensiinillä sen jälkeen, kun ovat karkottaneet jakaantumiseen kykenevän vihreän Kuu-ukon lähteeltä. Fiktiivisten kuumatkojen historia on aika mielenkiintoista tutkittavaa. Esimerkiksi Paroni von Münchhausen lensi kuuhun kuumailmapallolla jo 1700-luvulla. Jännä oli myös The Sun -lehdessä vuonna 1835 julkaistu artikkelisarja kuun ihmeellisistä löydöistä, kuten lepakkoihmisistä. Juttu meni kuulemma yleisen kritiikin seulan läpi suoraan tajuntaan. Onneksi me ihmiset emme ole tänä päivänä yhtä sinisilmäisiä!


















HYVÄ


68. Unohda koko juttu!

Milla Magia kähveltää Roopen ensilantin ja langettaa visukintun ja Akun ylle unohtamisloitsun. Velhottaren nappaaminen käy vaikeaksi, kun ankkojen muisti alkaa rakoilla.

Tämä on jatko-osa ja toisinto Rosan jaksolle “Paino-ongelmia”. Sellaisena se häviää vertailussa. Paino-ongelmia pääsee nopeasti vauhtiin, mutta tässä jutussa ruutuja kuluu selittelemiseen. Taikuusideaa sanallisesti aktivoituvasta muistinmenetyksestä ei aktivoi lukijan mieltä ajatusvuoristoradalle. Tämä johtuu siitä, että ratkaisu on aina käden ulottuvilla – siis se, että joku avaa ankoille oven. Pahimmillaan lukija ärsyyntyy. Miksi Aku ei hälytä vartioita? Miksi Aku ei unohda Roopea? Miksi Roope kaatuu rapuissa? Toimiiko taika vain erisnimien ja substantiivien kanssa? Entä synonyymit?


Milla Magia selittää pommitetulle neiti Näpsälle ihmetikkunsa alkeet. Yksinpuhelut ovat elokuvien ja sarjakuvien kiusaus välittää katsojalle tietoa. Sarjakuvien etuna on mahdollisuus ajatuskupliin. Pelle Pelottomalla on pikku apulainen ja Millalla Rotannaama-korppi juuri siksi, että heillä olisi joku joille jutella.

Tarinan toteutus on toisaalta hyvä. Juttuhan on pullollaan vitsejä ja hauskoja repliikkejä, kuten “se on haaste tieteelle”. 313-takaa-ajokohtaus on tässä tarinassa parempi. Minäkin kohtaan asiakaspalvelijoita samalla levottomuudella kuin Roope. Loppuratkaisu ja -vitsi ylittävät riman, mutta Roopen mammonanpalvontakuva menee överiksi.

Pim-olet-hypnotisoitu -sauva tuo mieleen Men in Black -elokuvien myötä yleistyneet muistinpyyhintävempaimet. Käsittääkseni ne liittyvät postmodernin filosofian juurettomuuteen ja identiteettien epävarmuuteen – siis siihen, että maailmasta on kadonneet kiinteät pisteet ja pysyvät totuudet. Postmodernismi syntyi Barksin kultakauden jälkeen, mutta ilmeisesti film noir -kausi synkkine kuvineen, kyynisine asenteineen ja lähiöelämän kauhukokemuksieen oli aatteen edellekävijä. Barks oli myös film noir -taiteilija. Jakso “Vaarallinen lelu” käsittelee pelottavasti tilannetta, missä ihmisen ulkopuolinen taho manaa eläimellisyytemme päivänvaloon.

Tai sitten kyse on vain harmittomista sarjakuvista. Jätän lähteeni kuitenkin tuohon alle.

http://jurinummelin.blogspot.com/2007/03/carl-barks-ja-noir.html


67. Valvova silmä

Roope-setä ihmettelee, kuinka Aku pystyy erottamaan veljenpoikansa toisistaan. Visukinttu tahtoo hyötyä kyvystä, Aku olla töppäilemättä ja pojat neuvotella sedälleen donitsirikkaan sopparin.

Tämä jakso ei ole koskaan kuulunut suosikkeihini. Ehkä se johtuu siitä, että idea Akun haukankatseesta johtaa vähän liukuhihnamaisiin vastoinkäymisiin tehdasmiljöössä. Tässä on vähän samaa vikaa kuin Avaruuden valloittajissa: vitsit Roopen nuukuudesta alkavat toistaa itseään. 

Jakso ansaitsee silti "hyvä" -luokituksen. Hypnotisoija ja karkukopla ovat hauskoja vieraita, eikä lopetusvitsikään ole hassumpi. 


Yleensä Aku häviää oveluuskilpailun setäänsä vastaan, mutta hyvä, että joskus tulee voitto - tällä kertaa jopa lanttukreemidonitsin kera!

Tässä jaksossa hupaillaan Tupun, Hupun ja Lupun samankaltaisuudella aivan kuten jaksoissa "Kutistuva kitupiikki" ja "Andien kutsu". Joskus samankaltaiset hahmot voivat synnyttää ongelmia. Rosan tarina "Windigojen mailla" kiellettiin Amerikassa, koska jakson kaikki intiaanit näyttivät samanlaisilta. Mikäli oheinen Rosa-haastattelu pitää paikkansa, Disney on innostunut sensuroimaan ankkareista myös pyssyjä, lihansyöntiä, kalastelemista sekä autolla ajamista ilman turvavyötä. Rosa hämmästelee sensuuri-intoa ja nauraa, sillä hän ei ole koskaan käyttänyt turvavyötä omassa autossaan. 

 https://www.ventennipaperoni.com/2019/06/05/don-rosa-italy-the-interview/


66. Tyylittä taaplaten

Aku passittaa Tupun, Hupun ja Lupun kouluun, mutta vintiöt päättävät lintsata. Pinnareiden hauskanpito ei tahdo onnistua, kun Aku sattuu aina paikalle.

Rosan omasta mielestä tässä tarinassa on “muutama aika hupaisa käänne”. Miljööt vaihtuvatkin aika värikkäästi ja esimerkiksi elokuvateatterisivut ovat aika lystikkäitä. Minusta tarinan juttu on kuitenkin vähän köyhä: pojat yrittävät pysyä piilossa Akulta, joka ilmaantuu aina samalle paikalle. Vähän typerää, ettei Akulla ole silmiä päässä. Outoa muuten, että Aku hankkii tytölleen liput toimintawesterniin, eikä romanttiseen hömpötyselokuvaan! Poikien ratkaisu pesisottelussa ja siitä koituva seuraus on vähän kyseenalainen.


Akulla on kevättä rinnassa.

Akun “työelämän siirtymävaihe” on jakson hupaisin kohta. Aplodit myös neljännelle kultakalalle. Lopetus ei kuulu Rosan parhaimmistoon, mutta se sitoo kivasti tarinan yhteen äidinkielen oppitunnin raameihin. Tässä tarissa on samaa kurihenkeä kuin Laiskanläksyssä, mutta nyt Aku ei ole ahdistava nirppanokka, jonka pitäisi itse joutua jäähypenkille. Tämä on Rosan ainoa jakso, missä lasten fyysinen kuritus tulee iholle – jos jurakautta ei lasketa mukaan.

Carl Barksin tarinoissa väkivaltaiset rangaistukset ja fyysinen kuritus olivat arkipäivää dramatiikan tuojana ja hauskuuttaja. Klassisessa lopetuskuvassa Tupu, Hupu ja Lupu jouksevat karkuun vitsaa heiluttavaa Akua. Tarinassa “Nuora vitsa väännettävä” professori Kaino Hellämieli (nimi on enne) opettaa Akulle vapaan kasvatuksen saloja. Kurittomuus ei kuitenkaan jalosta ja lopulta professorin ääni muuttuu kellossa, kun riiviöt räjäyttävät miehen ilmaan dynamiitillä. Suomessa Koivuniemen Herra jäi eläkkeelle vuonna 1984, vaikka sain minä piiskaa sen jälkeenkin. Amerikan monissa kouluissa opettajat saavat piiskata tänäkin päivänä oppilaitaan.


65. Seitsemän (miinus neljä) rohkeata caballeroa

Pojat järjestävät masentuneelle Akulle tapaamisen Jose Cariocan ja Panchito Pistolesin kanssa Rio de Janeiroon. Ystävykset lähtevät seikkailemaan Brasilian erämaahan villieläinten, pahiksien ja kadonneiden aarteiden keralle.  

Caballero jatko-osan voisi tuomita tylsänä toisintona Akun ensimmäiselle seikkailulle Josen ja Panchiton kanssa. Tulokulma on kuitenkin vähän eri ja lisäksi tarinassa on onnistuneen hauska johdanto. Tarinan heikko lenkki on pikemminkin se, etteivät ystävykset itsekään tiedä ovatko he timantinmetsästäjiä, ekoaktivisteja vai tutkimusmatkailijoita. Hiirikaivokset tulee mukaan vasta tarinan keskivaiheilla. Tarinan vihollinen ei ole mitenkään epäonnistunut tapaus, mutta mahdoton lörppö hän on selittäessään Akulle - eli lukijalle - ummet ja lammet.  

Josen ja Panchiton luulot Akun virtuoosimaisesta eräjormailusta ottavat hermoon. Tätä lajia tarjoilaan peräti kolme sivua putkeen. Aku saamat seikkailijan propsit toimivat sen sijaan mukavasti. Muutenkin tarinassa on hyvä henki, mihin Rio de Janeiron kuvasto, Brasilian fauna ja salametsästäjien sabotointi sopivat hyvin. Toisaalta salametsästäjien vastustaminen jää vähän irralliseksi juonenkuluksi. Eläinten vapauttamisoperaatio ja Akun treffit laiskiaisten kanssa rankkaavat tämän "Rosan pöhköimmät" -listalle. jutuista. Kadonnut kristallikaupunki tarjoaa puitteet seikkailun huipennukselle, vaikka jännyys on lähinnä puhekuplissa.



Rosan faktat ovat kohdallaan: kuuluisa tutkimusmatkailija Percy Fawcett todella etsi Brasiliasta kadonnutta kaupunkia, jonka hän piti atlantilaisten perustamana. Atlantis on myytti muinaisesta paratiisisaaresta, joka vajosi mereen, kuten Barksin tarina "Atlantiksen arvoitus" kertoo. Atlantis ei ole elänyt vain sepitteissä. Tutkijat ovat liittäneet sen mm. mayojen ja atseekkien sivilisaatioihin. Kummallisia Atlantis-juttuja ovat mm. Hitlerin into etsiä Atlantista puhtaan arjalaisen rodun alkuperänä Tiibetin vuorilta sekä erään ruotsalaisen tiedemiehen päättelyt, joiden mukaan muinaisesti kadonnut korkeakulttuuri olikin itseasiassa Ruotsi.

Fawcetille Atlantis oli ihmiskunnan henkisen viidauden tyyssija. Hän oli teosofi, jonka kehittäjä Helene Blavatsky piti atlantilaisia ihmeellisten lemurilaisten (esimerkiksi kyky telepatiaan ja lisääntyminen munimalla) perillisinä. Näissä visioissa kadonnut kaupunki ei tarkoittanut vain eurooppalaisten ikivanhoja juuria, vaan koko ihmiskunnan alkuperää, joka kulkee miljoonien vuosien päähän ja toisille planeetoille asti. Rosa vahvistaa Fawcetin visioita, vaikka ilmeisesti miehen maine huippuseikkailijana perustuu lähinnä hänen dramaattiseen katoamiseensa. Jotkut ovat uskoneet, että Fawcett siirtyi portaalin kautta toiseen todellisuuteen tai perusti teosofisen yhdyskunnan viidakkoon. Toisille mies oli keskinkertainen kartturi, joka kuoli turhaan typerien houreiden takia. Kumpi on parempi, kuolla kerrostaloyksiössä television ääressä kuin erämaassa etsimässä valkoista valasta?       


64. Sankari ylitse muiden

Aku tuntee alemmuudentuntoa veljenpoikiensa kasvattajana. Tilaisuus sankaruuteen avautuu, kun hän saa käsiinsä eliksiirin, joka suo nauttijalleen supersankarin voimat.


Tarinan kuvasto on aika siistiä, kuten liekehtivä asfaltti Paluu tulevaisuuteen -tyyliin.

Sankari ylitse muiden olisi turhan samankaltainen jatko-osa Barksin tarinalle "Vahva-Jussi" ellei se pohtisi sankaruutta kauniilla tavalla. Jakso sopisi isänpäivän lukemistoon.  Tarinan toinen näytös on ihan toimivaa settiä. Toisaalta hommassa ei ole paljon järkeä: Akun voimat eivät johdu hänestä, vaan tropista. Akun pullistelu onkin todiste huonosta itsetunnosta. 

Supernopean Akun järjenjuoksussa ei ole tolkkua. Miten niin Aku ei havaitse mitään, vaikka hän on juuri huomannut aivojensa raksuttavan kuin supertietokone? Kuinka niin pojat vanhenevat urakalla Akun matkan aikana? Vähän tyhmää, ettei Aku onnistu todistamaan kykyjään pojille, ei ilmeisesti edes huomisen lehdestä tai nurmikolla lojuvasta polkupyöränraadosta. Toinen ja kolmas voimankoetus ovat liki samankaltaisia. Varsinaiset vitsit ovat vähissä, mutta tarinassa on vivahteikasta huumoria esimerkiksi poikien käytöksessä. Lopetus jättää hyvän mielen.

Tässä tarinassa pojat lukevat Vahva-Jussi lehteä, jonka nimikkosankari on Teräsmiehen karikatyyri. Amerikkalaiset rakastavat supersankareitaan kuin hullu puuroa. Rosa ei itse innostu viittasankareista ja siksi hän ei ole lainkaan tunnettu kotimaassaan, missä muskeliviihde nautitaankin lähinnä valkokankaan kautta. Jakso korostaa arjen sankaruutta ja epäonnistumiseen kätkeytyvää voittoa. Rosa on piirtänyt myös tukun supersankarisarjakuvia parodioivia piirroksia, joita voi tutkailla täältä:

https://scans-daily.dreamwidth.org/8683565.html


























63. Ensimmäinen keksintö

Aku ja pojat muistelevat Pelle Pelottoman keksijäuran alkuvaiheita. Rahansa menettäneellä Roopella ja Pellen pikku apulaisella on muistoissa keskeinen sija.

Juhlasarjan erikoisuutena on Pelle Pelottoman päärooli. Yleensä keksijänero on vain sivuosassa luomassa puitteita ankkaseikkailuille. Pelle on mukavan myönteinen hahmo, jonka hajamielisyyteen ja törkyiseen pajaan on ainakin minun helppo samaistua. Juoni Pellen kehittymisestä toheloivasta aloittelijasta ammattilaiseksi ei tosin täysin toimi. Suloista, että pikku apulainen auttaa hajamielistä Pelleä, mutta hän itse ei muutu tarinassa ollenkaan, eikä hän tarkkaan ottaen keksi apulaistaan. Pikku apulaisen synty on hupaisa, vaikka selitys tietoisuuden saavuttamisesta ei oikein vakuuta. Lampun rinnastaminen Roopen ensilanttiin toimii.


Barks-henki leijuu vahvana Rosan tarinan yllä. Pelle itse, hänen mainitsemansa ajatuslaatikot sekä kuvassa näkyvät ruutipyörä ja hyppykeppi ovat kunnianosoituksia maestrolle.

Ihmehelium ja rahannostoprojekti ei ole draamallisesti kovinkaan innostava juonikuvio, vaikka toisaalta pisteet Rosalle Baksin Tyhjälän joulu -jatkosta. Leijuva rahasäiliö on yksi vekkuli esimerkikki Rosan kekseliäistä säiliökuvista. Jakson hauskuudesta saamme kiittää etenkin Roopea, joka esiintyy tarinan alussa harvinaisessa hysteerisen mässäilijän roolissa.

Pelle Pelottomassa on kultuurimme keksijähahmon molemmat ääripäät: mies on samaan aikaan söhläri, jonka päähänpistoista seuraa katastrofi sekä Einstein, joka keksii tekoälyn kahvitauolla. Pikku apulainen on niin vaatimaton kaveri, että on vaikea laittaa sitä samaan kastiin terminaattorien tai Blade Runnerin kanssa. Pienia ajatuksia tekoälystä löytyy blogikirjoituksestani "Ex Machina"

https://tuhkakeskiviikko.blogspot.com/2017/02/elokuvat.html


62. Aarre lasimaljassa

Roope, Aku ja pojat löytävät Floridan rannikolta meren pohjaan uponneen 1600-luvun espanialaisen Candelaria-laivan. Hylyn sisuksissa on kartta, joka paljastaa kadonneiden aarteiden koordinaatit, mutta siihen on vaikea päästä käsiksi.



Tämän listan toinen historiallisiin faktoihin nojautuva Rosa-tarina on myös aarteenmetsästyseikkailu, vaikka Roope ei havittele kultaa, eivätkä ankat matkusta ulkomaille. Moni muu rankkaisi tämän korkeammalle. Keskiajan löytöretkihistoria lisääkin tarinan painoarvoa. Lisäksi lasimalja tarjoaa ovelia juonenkäänteitä.

Huumorin ja vitsien puolesta tarina on kuitenkin köyhä. Jakso käy esimerkkinä loistavan seikkailutarinan luomisen haastavuudesta. Historiallinen tausta, meren uumenista löytyvä hylky ja vaaralliset hait ovat puitteita, jotka eivät saa lukijaa automaattisesti täpinöihin. Jaksossa “Eldoradon viimeinen valtias” on onnistuneempi hai-kohtaus. Vihollisen luominen särmikkääksi tai hauskaksi kysyy taituruutta. Tarinan piraattiparivaljakko on lattea.

Pidämme Roopesta, koska hän on äreä visukinttu. Roope on kiehtova hahmo, koska hän on “rajalla”. Kiukkuisuus tuo Roopeen draamaattisuutta ja samaistumispintaa, mutta siitä on vain räpylänmitta ilkeilyyn. Tämä jakso on yksi muutamista Rosan jaksoissa, joissa Roope on Mustapekka. Tarinan alussa hän ilmestyy laivan kapyysistä ja pilaa Akun ja poikien ilottelun huutamalla kuin Iso paha susi. Tarinan viimeinen sivu ja päätösvitsi asettavat jakson häijyihin kehyksiin.

Ihmeellistä, että juuri uponneista laivoista tulee kuuluisia. Titanicin ja Estonian uppoamiset ovat dramaattisia onnettomuuksia, jotka täyttävät otsikot ja mielet. Pohjoismaiden kuuluisin laivakatastrofi lienee ruotsalaisen Vasa-laivan uppoaminen vuonna 1628. 

Jättimäinen Vasa oli Ruotsin sotilasmahdin ylpeys. Laivan varustukseen kuului 64 tykkiä ja runsaisiin koristeisiin esimerkiksi nelimetrinen puuleijona. Rakennusprosessissa tapahtui kuitenkin virheitä virheiden perään, minkä seurauksena laiva oli tuomittu jo ennen vesillelaskua. Vasa kaatui ja upposi ensimmäiseen kunnon tuulenpuuskaan. Se ei kuitenkaan lahonnut veteen kuten Rosan Candelaria, vaan nostettiin ylös ja asetettiin näytteille. Vasa-museo on Tukholman turistimagneetti. Siten Vasa on, paradoksaalisesti, yksi historian onnistuneimmista laivanrakennusprojekteista. Oheinen linkki kertoo enemmän laivan valmistuksesta sekä siitä, kuinka kaikki olikin suomalaisten syytä. 

https://seura.fi/ilmiot/mysteerit/vasa-laiva-upposi-neitsytmatkansa-alussa/




perjantai 1. toukokuuta 2020

"Väljähtänyt juoma kelpaa, mutta vaadin alennusta." - Don Rosan parhaimmat 1/10

Tämä on ensimmäinen osa kymmenosaiseen juttusarjaani, jossa arvioin ja käsittelen kaikki Don Rosan Aku Ankka -tarinat parhausjärjestyksessä 1-3 sivun minijuttuja lukuunottamatta.   

Johdannossa kerroin arviointikriteereistäni ja avasin Rosan sarjakuvien luonnetta. Lupasin myös liittää arviointeihin jänniä pohdintoja. Aloitamme Rosan huonoimmalla tarinalla, joka tosin sekin pääsee otsikon "keskinkertainen" alle.

KESKINKERTAINEN 


79. Laiskanläksy

Aku aikoo lähteä purjehtimaan Iineksen kanssa ja jättää pojat kotitöihin. Kun Akulle selviää, että pojat ovat lintsanneet koulusta, alkaa taistelu perheen määräysvallasta. 

Rosan tarinoiden rankkaaminen parhausjärjestykseen on ehkä järjetön tehtävä, mutta ainakin huonoimman jakson valinta kävi helposti. Ainoa seikka, jonka takia en keksinyt tälle omaa kategoriaa "surkea" on se, että tarina on suhteellisen eheä. Juoni on kuitenkin tavanomaisen tylsä vailla huumorin häivää. Rosa-henki on poissa. Vertailutilanteessa jakso saa miinusta, jos toinen tarina kertoo jutun paremmin. Laiskanläksy on Rosan tarinan "Tyylittä taaplaten" tyylitön versio.  


Laiskanläksyn juonessa on irrallisuutta, kuten poikien ja Iineksen kysymykset, jotka eivät vie tarinaa eteenpäin. Tarinan toimintavaiheena toimii Akun etsintäretki, joka on venytetty yli kaksisivuiseksi. Tarinan olisi voinut kertoa lyhyemmällä sivumäärällä. Kaiken kukkuraksi tarina henkii tunkkaista moralismia. Aku on koppava ja ankara, pojat ilkeitä sottapyttyjä. Lopussa kellään ei ole kivaa - paitsi rehtorilla, joka tahtoo jostain syystä vetää viikonlopun jälki-istuntoa. 


Aku etsii pinnarisiskonpoikiaan. Poikien huoneen seinällä roikkuva ilkeämielinen kuva korvaa rosamaisia hilpeitä yksityiskohtia. 

Tässä jaksossa on sivuhenkilönä koira, vaikka se jää nimettömäksi, toisin kuin sudenpentujen hauvat jaksoissa "Kadonneen kirjaston vartijat" ja "K.A.S.V.A.T.U.S.O.P.P.I.A". Ihmettelin vain, miksi Rosa ei koskaan piirtänyt Akulle hänen lemmikkikoiraansa, maailman mukavuudenhaluisinta berhandilaista, Pulivaria.


Takkatulen lämmössä viihtyvä Pulivari Barksin jaksossa "Pelastusoperaatio huurusolassa". 

Eikö Rosa pidä koirista? Vielä mitä! Uskokaa tai älkää, mutta Rosan tarina "Eldoradon viimeinen valtias" oli tarkoitus olla jakso, jossa Pulivarista tulee sankari ja ankkojen lemmikki. Rosa aikoi sijoittaa hurtan Etelä-Amerikkaan, sillä Pulivarin nimi juontuu venezuealalaiselta vallankumousjohtajalta Simón Bolívarilta. Kustannustoimittajat innostuivat Rosan visioista yhtä vähän kuin taiteilija ajatuksesta yksinkertaisesti piirtää piski Akun takan äärelle. Rosan tuntien Pulivarista olisi varmaan tullut kullatun miehen lemmikki..  


78. Odottavan onki

Kun Aku ja pojat kinastelevat viikkorahoista, Iines kehottaa heitä ostamaan toisilleen jotakin lahjaksi. Pojat onnistuvat tehtävässä, mutta Akulla on mutkia matkassa. 

Tämän tarinan hauskimmat hetket ovat muutamassa alkukuvassa, jotka tosin virittävät lukijan odotukset turhaan Barks-henkisiin kalastustarinoihin. Aku pääsee ongelle vasta harvinaisen laimeassa lopetusruudussa. Jutun juoni on sekoitus moraalista oppituntia sekä törmäilyä ja sattumuksia, jotka eivät ole hauskuuden tae. Loppuratkaisu ei tuota lukijassa hupia, saati ahaa-elämystä, vaan pettyneen "a-ha" -huokauksen. Hannu-episodi on sentään mukiinmenevä. 


Aku kantaa kalaa, joka on juuri hypännyt vedestä hänen käsiinsä Hannu Hanhen myötävaikutuksella. Saalis jää irralliseksi juonesta, sillä Aku unohtaa sen pian. En tiedä pitäisikö haisevan kalan olla hauska juttu, mutta sillä tai Akun monologilla ei ole mitään tekemistä tarinan juonen kanssa. Tai kenties se on Akun itsekkyys, joka haisee.

Aku on laiskuuden perikuva! Se näkyy hänen harrastuksistaan, joihin kuuluu joutilas kalastelu, leppoisa keilaaminen sekä Tex Willerien ja televisiowesternien tapittaminen sipsipussin ja sihi-juoman äärellä. 

Äänien tulvaa Aku Ankan olohuoneessa. Televisio yleistyi kotitalouksissa 1950-luvulla vapaa-ajan, kulutuksen, mainonnan, viihteen ja yksinäisyyden symbolina.

Aku on vastopooli ahkeralle Roope Ankalle, jolle jäätelön nauttiminen on ylitsepääsemättömän mahdoton tehtävä. Roope ja Aku kuvaavat hyvin ilmiötä, jossa hyve muuttuu paheeksi paisutettuna tai väärässä paikassa. Laiskuus ja ylensyönti ovat peräti kuolemansyntejä, mutta lepo, joutenolo ja hyvistä asioista nauttiminen kuuluvat terveelliseen elämään. Samoin työnteko ja ahkeruus ovat hyveitä, mutta ahneus ja työnarkomania ajavat loppuunpalamiseen. Hyvinvointi tarkoittaa siis sisäisen Roopen ja Akun säätämistä kohdilleen.    



77. Oi kuusipuu

Aku yrittää tehdä jouluvieraisiin vaikutuksen joulukuusellaan. Yritys menee kuitenkin pipariksi.

Oi kuusipuu on tämän listan lyhin tarina. Sellaisena sen paino jää kevyeksi hauskuusvaa'assa. Tarinassa on tosin omat pienet hyvyytensä. Juttu pääsee heti asiaan. Liioittelu, kuten 
“Hyvää joulua” -morsettavat polttimot on yleistoimiva huumorin muoto. Mukana on myös kivoja yksityiskohtia, kuten Akun elosteluintoon reagoiva sukulaiskuva.

En tiedä onko reilua kritisoida Aku Ankka -tarinoita ennalta-arvattavuudesta. Mehän tiedämme aina, että Roope saa rahansa takaisin jne. Tässä jutussa käy kuitenkin heti alkuun ilmi, että kyseessä on "vain" lyhyt näytös, missä Aku saa nenilleen. Rosa piirtää hyvin viimeisten ruutujen tärkeät ilmeet, mutta lopetus ei silti oikein toimi, sillä osa hahmoista katsoo ikkunasta jotain, mitä lukija ei saa nähdä.  


Tässäkin tarinassa on aavistus tunkkaisuutta. Akun kuuluukin pudota jalustaltaan, mutta jutun sanoma “joka kuuseen kurkottaa, se katajaan kapsahtaa” on vähän nalkuttava. Oheinen ruutu on ainoa laatujaan, missä Akun vastakohta Hannu Hanhi on ärsyttävä hapannaama, jonka pitäisi saada rangaistus. Nyt Hannun omahyväisyys jää leijumaan huoneeseen.  

Carl Barks piirsi paljon joulutarinoita, mutta Rosalla tämä lyhyt juttu on ainoa. Toisaalta Rosa piirsi jatko-osat Barksin legendaarisille joulutarinoille "Tyhjälän joulu" ja "Joulu Karhuvuorella". Ilmeisesti Rosa katsoi, että joulupukki- ja lahjat ovat turhan kuluneita ja aikansa eläneitä aiheita. Siinä mielessä hänelle Tupu, Hupu ja Lupu ovat vanhempia kuin Barksin. Internetistä löytyy joitakin Rosan piirtämiä joulukuvia. Mikäli joulu onlähellä sydäntäsi ja sinua harmittaa, ettei Rosa piirtänyt enempää joulujuttuja, voit saada lohtua oheisesta twitter-julkaisusta. Tuosta on iloa myös koirien ystäville.

https://twitter.com/donrosa/status/812938917796335616



76. Kolikko karussa 

Roope luopuu vahingossa muistorikkaasta kolikostaan. Hän lähtee pelastamaan mynttiään, mutta se ehtii kumman moneen paikkaan. 

Rosan mielestä tämä tarina on huippuhyvä, mutta kustannustoimittaja hylkäsi sen aluksi. Tarinassa on erikoinen kolikkonäkökulma, joka ilmeisesti jakaa mielipiteitä. Minusta se on toki omaperäinen, mutta samalla elottoman esineen "päärooli" tarkoittaa juonen poukkoilua sinne tänne. Lukija ei ole riemun tai jännityksen vallassa, vaikka kolikko sattuu putoamaan murtopuuhissa tarpovan karhuveljeksen haaviin. No, ratkaisu, missä ropo palaa rahalaariin ja vangitsee karhukoplan samaan aikaan, on ihan kekseliäs veto. Silti huumori pitää nauttia juonesta riippumatta. Aku, Hannu ja Iines ovat nautittavia sivuhahmoja, mutta toisaalta pelkkiä seiniä Ankkalinnaflipperissä.


Tässä tarinassa on hyvin paljon sivuhenkilöitä. Silti osa tarinasta on pelkkää leijailua ja lintujen bongaamista.

Kolikko karussa on oikeastaan kimara jokseenkin mitäänsanomattomia minitarinoita. Tarinan lopetus ei ole minusta mitenkään onnistunut, vaikka lukijalle paljastuukin, mistä rahasta on kysymys. Kultu Kimallus -kortti on valtti, mutta nyt Rosa iskee sen halvan kakkosen päälle.  


Iines häärää keittiössä leipomassa kakkua hyväntekeväisyysarpajaisiin. Oikeuttaako hauskuus sukupuoli stereotypiat? 

Tämä on yksi niistä tarinoista, joissa on Iines sivuroolissa. Oikeastaan Iineksellä ei muita rooleja olekaan kuin sivurooleja. Laiskanläksyssä hän päätyy nalkuttamaan Akulle ja kutomaan sukkaa. Tarinassa "Krokotiilinmetsästäjä" Iines on kiinnostunut lähinnä laukuista, helyistä ja naamansa puuteroinnista. Tyttönä hän ei koskaan osallistu urosankkojen seikkailuihin. Iines on aina ollut stereotyyppinen hahmo ja sellaisena helppo kohde feminismin kritiikille. 

Milla Magia voisi sopia nykyfeminismin esimerkkinaiseksi, sillä hän on vahva nainen, joka kykenisi muuttamaan vaikka sukupuoltaan taikasauvan heilautuksella, eikä hän tarvitse miestä rinnalleen. Toisaalta Milla on selvästi paha ja ahne noita. Onneksi Rosa on piirtänyt myös hyveellisiä ja vahvoja naishahmoja, kuten Kultu Kimalluksen. Feminismi näkökulmaa Aku Ankkaan löytyy mm. oheisen linkin takaa. 

http://www.sullivanet.com/duckburg/library/capstone.htm


75. Ankkalinnan pillipiipari

Roope pestaa Pelle Pelottoman ratkaisemaan kaupungin rottaongelman. Pellellä ei mene sormi suuhun, mutta auttavatko neronleimaukset jyrsijä-armeijaa vastaan?

Tämän tarinan etuna on se, ettei siitä ole yritetty tehdä pitempää kuin kahdeksan sivua. Tässä ei olekaan turhaa löysää, vaan draama nousee kutkuttavasti, kun rotat lisääntyvät ja Pellen huoleton lauleskelu vaihtuu katastrofipaniikkiin. Toisaalta ihmettelen, miksi tarinassa pitää olla kaksi Roopen rahasäiliötä. Rottavitsaus olisi ehkä tarjonnut mahdollisuuden jännittävään tarinaan, mutta nyt juoni on yksitoikkoinen, eikä sillan räjäyttäminen ole mikään kunnon ratkaisu. Tarinan nimikin on vähän tyhmä, sillä Pelle Peloton ei soita mitään. 



Pellen ihmevehkeen “koneisto” on hupaisa yksityiskohta. Tarinan lopetuskuva on myös aika hurja. Jaksosta tuleekin mieleen se, että Barksilla oli monia tarinoita Roopen mitä ihmeellisimmistä rahasäiliöistä. Rosalla on taas kokoelma kuvia, joissa fysiikan lakien peukalointi tai muut kummallisuudet näyttävät tutun säiliön oudossa valossa. Mieleenpainuva kuva on esimerkiksi valtava jääkuutio Barksin tarinassa "Betonikolossi". 



Legendaariset ovat myös rahasäiliön ansat, kuten miinakenttä sekä rikkihappovallihauta. Roopen täytyy tietenkin suojella rahojaan, jotka ovat hänelle henki ja elämä. Rahavuorten menetys olisi hänen loppunsa, vaikka monesti hän menettää itse rahansa, kuten tarinassa "Aku Ankka pelastaa Tyhjälän joulun", missä kitupiikki haalii säiliöönsä niin paljon mammonaa, että lattia pettää alta tai jaksossa "Roope-setä rahapulassa", missä Roope onnistuu lukitsemaan itsensä säiliönsä ulkopuolelle, jolloin hänen täytyy matkata kuuhun asti etsimään ainetta, joka olisi tarpeeksi vahva murtamaan säiliön seinät. Jeesus kehotti kokoamaan aarteita taivaaseen, missä koi, ruoste ja varkaat eivät pääse tekemään tihutöitään, mutta Roope tahtoo piilottaa rahansa järven pohjaan, puun runkoihin ja avaruuden asteroidille.  

Roopen päinvastaista asennetta edustaa jakson "Kun taivaalta satoi rahaa" puulaari. Vaikka tornado vie Roopen rahat taivaan tuuliin, mies ei ole moksiskaan! Rahakylvyn ja muiden rikkauksien ilojen vastapainoksi löytyy esimerkiksi tarina "Onnellinen laakso", jossa Roope pimahtaa rahojensa keskellä lopullisesti ja muuttuu oravaksi harjoittaakseen rahan tienaamisen sijaan Laotsen toimimattomuutta. 


74. Täyttä roskaa

Roope siivoaa toimistoaan ja hukkaa vahingossa roskien sekaan jotain kallisarvoista. Aku ja Roope lähtevät etsimään kadonnutta arvotavaraa.

Tämä jakso säilyttää alusta loppuun asti kohtalaisen huumoritason. Mukana on tosin myös tylsää materiaalia, kuten kameralle perso poliisi, turtanalöyhkä sekä törmäilyä törmäilyn vuoksi. Roskajahti on jokseenkin mitäänsanomaton juonipolku, johon tarina tuhlaa peräti seitsemän sivua. Juoni on sikäli tyhmä, että se vaatii lukijan hämäämistä postimerkillä. Lopetusta voinee silti pitää onnistuneena. 


Roopen huuma pankkikalenterin äärellä on pöljyydessään hauska vitsi. Toisaalta se tuo mieleen vähän kyseenalaisia mielikuvia..

Täyttä roskaa -jakson yhteydessä sopinee puhua seksuaalisuudesta. Ihastumiset, pussailut ja punastumiset ovat yllättävän yleinen teema Don Rosan sarjakuvissa, kun ottaa huomioon, että kyseessä on lapsille suunnattu lehti. Esimerkiksi José Carioca ja Roopen siskot Matilda ja Hortensia ovat usein romanttisella tuulella. Aihe on kiehtova ja Rosa osaa tasapainoilla hienotunteisuuden ja huumorin nuoraa. Kalenterikuva on kenties ainoa kerta, kun hänellä menee vähän överiksi. Aihetta on käsitelty myös ainakin oheisen linkin takaa. 

http://duckcomicsrevue.blogspot.com/2009/04/don-rosas-sexy-ducks.html


73. Ankkalinnasta Lillehammeriin

Aku ja Hannu kilpailevat, kumpi heistä pääsee edustamaan Ankkalinnaa Lillehammerin olympialaisiin. Urheilutaidoilla on lopulta kovin vähän tekemistä tiellä kohti maineeseen.

Rosan ainoa 1990-luvulle sijoittuva tarina on ihan viihdyttävä. Siinä on muutama hauska kohta, kuten Ankkalinnan pormestarin turvautuminen lääkitykseen sekä Akun viikinkisarvet.  Taitoluistelujään käyttäminen matematiikanluokan liitutauluna on järjetön, mutta toisaalta kekseliäs idea. 


Hyvää meininkiä olympiakarsintojen jäällä. Hyvää tarinaa ei saisi aikaan siten, että Aku yksinkertaisesti onnistuisi kaikessa. Silti tällaiset onnistumiset kohottavat lukijan mieltä. Siksi on harmi, että Akun erinomaisuus jää muutaman ruudun varaan.

Tarina vaatii Akun pääsylippua Norjaan. Muut kilpailijat jäävät pois karsinnoista, kun Hannu ilmestyy paikalle. Tuomaristo ei tajua, että Hannun huipputulokset perustuvat onneen, vaikka fortunan suosikki on kaikille tuttu keikari, jonka urheilusuoritukset ovat ilmiselviä onnenpotkuja. Tuomaristo ihastelee Hannun luistelemaa kahdeksikkoa, vaikka se on selvästi vaatimaton esitys olympiatasolla.

Kun Akun ja Hannun koitos on ohi, tarinan kolmannella osalla ei ole muuta virkaa kuin matkata Lillehammeriin todistamaan Akun huijaamisesta koituvaa sekoilua. Aku on taitava talviurheilija, mutta pelkkä urheilusuoritus ei riitä juoneksi. Jostain syystä hän päättääkin huijata. Lukija on yhtä pihalla kuin Pelle Peloton, joka hämmästelee, miksi Aku palautti rakettien kaukosäätimen, vaikka raketit jäivät suksiin. En yksinkertaisesti ymmärrä Akun viestin tarkoitusta. Kenties lukija samaistuu myös kisojen yleisöön, joka valittaa koitoksen loppumista ennen kuin se on kunnolla alkanutkaan. Toisaalta Rosa vie juttunsa rimaa hipoen yli.


Rosan kunnianosoitus Norjalle jää viitauksenomaiseksi. Viikinki-henki tarttuu Akuunkin, mutta tarinalla ei lopulta ole mitään tekemistä voiman tai urhollisuuden kanssa. Olavi Sininen on Barksin luoma fiktiivinen hahmo tarinassa "Kultainen kypärä". Hahmo perustuu Erik Punaiseen, jonka kerrotaan löytäneen Pohjois-Amerikan Viinimaan eli Newfoundlandin 900-luvulla. Olavi-nimi viitannee myös Olavi Haraldinpoikaan, Norjan viikinkikuninkaaseen ja kansallispyhimykseen.

Ankkojen visiitit Pohjoismaihin ovat harvinaista herkkua - ainakin Barks-Rosa -tuotannossa. Rosan "Sammon salaisuus" on ainoa, mutta sitäkin merkittävämpi Suomi-seikkailu. Ruotsissa ankat piipahtavat Barksin tarinassa "Kuningas Salomon kaivokset". Norjan jylhiä maisemia näkee myös Barksin seikkailussa "Sopulivuosi". Tanskan Grönlannissa ankat seikkailevat pitkässä tarinassa "Aku Ankka Grönlannissa". Unohdinko jotain?   


72. Monikäyttöauto

Aku aikoo huoltaa rakkaan autonsa, mutta Teppo Tulppu myykin auton osat naapurustoon. Akun ja poikien täytyy yhyttää kadonneet osat kootakseen kaaran kokoon.

Autofanit saattavat innostua tarinasta, joka pyörii Akun uskollisen 313:n ympärillä, mutta minusta se on tylsä. Vitsit ovat vähissä. Teppo Tulppu nauraa, lukija ei. Piirrosjälki tökkii välistä. 


Tasapainoton Aku on naapurien tuttu. Monikäyttöauto tekee harvinaisen sukelluksen Akun naapurustoon, mutta sosiaalinen hupi jää lyhyeen.

Naapurustoon kuuluu myös klassinen inhokkihapannaamani eli väkivaltainen tantta. Toisaalta rahalle perso mummo on melkein hauska. Autonosien uusiokäyttö ja 313-tappelujälki läpäisevät katsastuksen. Tarinan visuaalisesti herkullinen päätösruutu on keskinkertaisten ankkatarinoiden parasta antia. 

Edes Rosa itse ei keksinyt tästä tarinasta mitään erikoista kerrottavaa, vaan alkoi esitelmöimään esipuhessaan omasta autostaan. Minun 313 läpäisee harvoin katsastusta! Kerran autoni simahti kesken tarkastuksen, eikä suostunut käynnistymään muuten kuin ruuvimeisselillä konepellin alta. Toisella kertaa minulle mätkähti ajokielto. Koetin pelastaa itseni häpeästä muistuttamalla, että saahan auton sentään ajaa lain mukaan korjaamolle. Äijä murahti takaisin, ettei itse ajaisi autollani metriäkään. Yhdessä vaiheessa autossani oli niin paljon vikoja, että laitoin korjaajan nimen puhelimeni pikavalintaan ja vein hänelle jouluna herkkukorin kiitokseksi urotöistä. Autokauppojen kanssa on ollut myös vähän vaikeaa. Kerran ostaja ihmetteli auton outoa kolinaa, toisella kertaa ostaja totesi, että autoni on niin rämä, ettei sillä saisi ajaa ja kolmannelle ostajalle moottori piti käynnistää kaapeleilla. Minun on helppo samaistua tämän tarinan loppuun, sillä se on ainoa Rosan tarina, missä Akun auto levähtää. 



71. Unelmoiden läpi elämän

Karhukoplan konnat onnistuvat tunkeutumaan Roopen mieleen Pelle Pelottoman aivoluotaimen avulla. Unimaailmoissa vierailevat Rosvot yrittävät kähveltää pankkiholvin numeroyhdistelmän, Aku pelastaa setänsä mielen ja Roope uneksia nuoruusseikkailuistaan.

Tästä tarinasta Rosa on erityisen ylpeä. Hänen mielestään tarinan idean nerokkuus perustuu mahdollisuuteen siirtyä seikkailuista toiseen ajatuksen nopeudella. Minusta siirtymät tarkoittavat juonen luuppaavaa poukkoilua. Emme seuraa yhtä ohjelmaa, vaan hypimme kanavilla. Tarina on vain puoliksi itsenäinen tarina ja puoliksi Roopen nuoruusseikkailuista riippuvainen toisinto. 

Pohtikaamme tämän kimaran logiikkaa. Tarinassa alleviivataan ärsyttävästi karhukoplan luuloa Roopen kultavuoriunesta. Unen aiheella ei silti ole konnille mitään merkitystä. Karhuveljekset lähtevät hakemaan kassaholvin yhdistelmää, vaikka heillä ei ole aavistustakaan siitä, miten he pääsevät unesta ulos ennen Roopea. Ilmeisesti he luulevat, että laiteunesta voi herättää ravistelemalla. Pian käy kuitenkin ilmi, ettei normaali herätys auta – paitsi Roopen tapauksessa. Herättäjä ei voisi muutenkaan tietää, milloin tarpeellinen informaatio on kerätty. Aku ja kumppanit marssivat Roopen huoneeseen huutamaan, vaikka siinä vaiheessa on jo selvää, ettei Roopea saisi missään tapauksessa herättää. Jostain kumman syystä ankat eivät sammuta konetta tai riisu kypäriä.

Tarinan uniteoria on merkillinen. Roope on kumman tietoinen omista unistaan. Roopen unet ovat jonkinlaista leikkiteatteria, mutta silti hän ei kykene itse käsikirjoittamaan niitä. Jostain syystä Roope unohtaa aiemman unensa, kun uusi alkaa. Unenvaihtumisen periaate jää epäselväksi, sillä välillä uni-Roope vaihtaa kanavaa itse ja välillä jakso vaihtuu poikien myötävaikutuksella. Järkeni ei liioin osaa seurata sääntöä, jonka mukaan Roopen on pakko laverrella ääneen salasanoja. Kummalista on myös Akun kyky kommunikoida unimaailmasta todellisuuteen – eli puhua unissaan.

Entä miksi poikien täytyy järjestää Roopen uneen tykki heräämisen uhalla? Eikö olisi vain helpompaa antaa karhukoplalle numeroyhdistelmä ja ohjata heidät ulos unesta? Tai eikö Akun pitäsi pikemminkin kääntyä karhukoplan puoleen ja selittää heille tilanne? Tarinan lopuilla Aku viettää pientä sukukokousta, erillään Roopesta, vaikka idea oli juuri se, että unet ovat Roopen ajatuksia. Järjettömyyksien alennusmyynnistä tulee vielä Roopen letkautukset hänen parhaimmista unistaan. Ymmärrämme toki, että Roope rakastaa seikkailuja, mutta onko Titanicin uppoaminen todella hänen lempiuniaan? Onko Roopen paras uni muka se, että hän saa jäälohkareesta kalloonsa ja tuupertuu kykenemättä pelastamaan Kultu Kimallusta? 


Akun ja Kultu Kimalluksen kommentteja Roope Ankan unessa aaltoilevassa ruudussa. Akun ilo johtuu Roopen voimakkuudesta, jonka avulla karhukoplan konna on hänelle heppoinen vastus. Ilmeisesti Kultu Kimallukselle Akun sanavalinnat tuovat mieleen jotain muuta.. 

Juonivirheistä huolimatta tarina ei ole paha uni. Siirtymät, kuten karhukoplan hevosten vaihtuminen kenguruihin, ovat hupsuja. Akun lähtö unisafarille on tarinan parasta antia. Lisäksi Akun ja hänen taaperoäitinsä kohtaaminen on nauttittava. 

Unet ovat paitsi psykoanalyysin tutkimuskohteita ihmisten tiedostamattomien pyyteiden hiekkalaatikkona myös taiteellinen tehokeino rikkoja tavanomaisuuden rajoja. Barks hyödynsi efektiä luovemmin kuin Rosa, vaikka on Rosallakin toimiva unikohtaus Kultu Kimalluksen kanssa jaksossa "Yukonin sydämet", rajatilakokemus tarinassa "Klaaninsa viimeinen" sekä Akun rinnakkaistodellisuus jutussa "Olla kuin ei olisikaan". Barksin tarinassa "Painajaistakin pahempaa" Aku tulee mieluummin petojen ja avaruusolioiden syömäksi kuin menee pitämään esittelyä pitsitöistään naisten ompeluseuran kokoukseen. Analysoi tämä, Julia Kristeva! Kiehtovaa kamaa tarjoaa myös hulluttelu "Liekkimies", jossa Aku lyö päänsä ja ryhtyy pyromaaniksi sekä tarina "Hullu kemisti" jossa tälli saa Akun keksimään atomipommin. 

Aku Ankassa ja psykoanalyysin isässä Sigmund Freudissa on se yllättävä ja yhteinen piirre, että molemmat ovat olleet aineissa. Freud testasi kokaiinia itseensä ja erehtyi todistelemaan tiedelehdessä, että kyseessä on mainio aine. Aku puolestaan sekoaa eetterihöyrystä, jota hän sekoittaa halpaan bensaan jaksossa "Prinssi Ruususen uni".  



Ilmeisesti Akun hallusinaatiot heijastelevat kylmän sodan aikaisia 
painajaisia ydintuhon jälkeisestä maailmasta. Taide ja sensuuri ovat taitolajeja.. 

Viikon päästä lista jatkuu Rosan jo vähän paremmilla sarjakuvilla.