maanantai 15. kesäkuuta 2020

"Puhutaanpa välillä ruoasta" - Don Rosan parhaimmat 6/10


34. Ankkapurhan miljardööri

Roope rikastuu Yokonin kultakentillä ja yritysalalla ja aikoo perustaa liikekeskuksensa Skotlantiin. Hän pohtii omaa paikkaansa osallistumalla ylämaan perinnelajien mittelöihin.

Tämä jakso Roopen elämästä koostuu hieman irrallisista episodeista, mutta onnistuu kuvatessaan Roopen etsintää uuden ja vanhan, Amerikan ja Skotlannin, välimaastossa. Kiehtovia Barks-yksityiskohtia piisaa: ensimmäiset rahatynnyrit, punainen verkkanuttu sekä kultainen hiuskiehkura.

Tarinan pihvi on ylämaan kisat, jotka tuovat mukavaa ja riemukasta vaihtelua Roope-kattaukseen. Lampaankeritsemisepidosi ja harvinainen herkku, Roopen runonlausunta, toimivat upeasti. Draaman suhteen kilpailu on vähän haastava, sillä Roopellahan on kymmenen miehen voimat. Silti hänestä ei saa tulla paikallissankaria. Moukarin- ja tykinheitto järjestyy aika onnistuneesti, vaikka yleisö pyörtyy Roopen voimannäytteen edessä.

Tässä jaksossa on harvinaista kuvastoa, joka ylittää rohkeasti ja tyylikkäästi sarjakuvaviihteen rajat. Saapuessaan sukulinnaansa Roope käy kuolleen äitinsä haudalla. Hautausmaa-kohtaus ei ole hauska, eikä se ole juonen kannalta tarpeen. Se on kuitenkin erityisen humaani hetki Rosan tuotannossa. Usvaisella kummulla hiljentyvä Roope piirtyy lukijan mieleen syvällisena ja samaistuttavana hahmona. Vielä järkyttävämpi – siis hyvällä tavalla – on tarinan lopetus, missä Roopen isä Fergus kuolee ja siirtyy tuonpuoleiseen! Suuri ja ihmeellinen tapahtuma on kuvattu kauniin lempeästi ja luonnollisesti. Kohtaus saa lukijan pohtimaan eksistentiaalisia kysymyksiä turvallisella mielellä. 




Usko kuolemanjälkeiseen elämään on uskontojen ja ihmiskunnan perusvire. Toisaalta yhä useampi kieltää ajatuksen tai asettaa kuoleman perään suuren kysymysmerkin. Käsitykset kuoleman jälkeisistä tapahtumista vaihtelevat, mutta vaihtoehtoja on lopulta aika rajallisesti: taivas, helvetti, tuomion hetki, jälleensyntymä, tyhjiinraukeaminen ja nirvana kattaa jo suurimman osan uskomuksista. Aihe on uskonnollisuuden ja tieteen kohtaamispaikka kuolemanrajakokemuksien kautta. Onko kyseessä sielun trippi tuonpuoleiseen vai psyykkeemme muodostama hallusinaatiorokote suurta yötä vastaan? Mikäli rajan toisella puolella todella on valtakunta, se on tarkemmin vartioitu kuin kaikki maailman Shangri-la'at ja Gondolinit yhteensä. Aarteet ovat varmasti salaisuuksien veroiset.  



33. Krokotiilinmetsästäjä

Roope lähettää Akun ja pojat Afrikkaan etsimään harvinaista krokotiiliä eläintarhaansa. Aku tahtoisi rantalomalle, mutta vesipedon jäljitys käy työstä. 

Tässä tarinassa on peräti kolme outoutta. Ensinnäkin kyseessä on ainut aarteenetsintätarina, jossa ankat todella saavat jotakin jutun lopussa. Yleensähän Roope menettää löytämänsä kalleuden jonkin pykälän nojalla. Toisekseen Roope ei ole matkassa mukana. Kolmanneksi seikkailussa ei ole lainkaan vihollista. 

Krokotiilinmetsästäjä on leppoisen mukava ja yksinkertaisuudessaan toimiva tarina. Siten juttu on hyvin Barks-henkinen. Draama toimii sen varassa, että Aku vetää jatkuvasti vesiperän ankkojen matkatessa yhä pidemmälle Afrikkaan. Tarinan rakenne on onnistunut. Eläintarha-johdanto tarjoilee hupia ja kunnon sysäyksen seikkailuun. Etsintäretki huipentuu hienosti krokotiilien luolassa. Lopetus toimii myös hyvin.


Niilin alkulähteen löytyminen oli kova pähkinä 1800-luvulla. Pähkinät lienee pehmenneet viimekertaisesta.

Egyptissä todella palvottiin krokotiilijumalaa. Eläinhahmoiset jumalat ovat maailmanlaajuinen ilmiö. Egyptistä muistamme esimerkiksi sakaalihahmoisen Anubiksen, seemiläisten kalajumala Dagonin, Intiasta norsumies Ganeshan ja apinajumala Hanumanin ja Kreikasta vuohisorkkaisen musiikin- ja seksinjumala Panin. Nämä jumalat kuuluivat jumalten Pantheoniin. Länsimailla on tunnettu kristinuskon ja islamin myötä joko yksi Jumala tai ei jumalia ollenkaan. Filosofi Friedrich Nietzsche tölväisi, että kreikkalais-roomalaiset jumalat kuolivat nauruun, kun yksi jumalista väitti olevansa ainoa jumala. Muinaiset jumalat saattavat toisaalta elää tämänkin päivän okkultistien päiväunissa ja populaarikulttuurin varjoissa.       



32. Ankkapurhan uusi valtias

Roope palaa Skotlantiin pelastamaan sukulinnansa pakkolunastukselta. Hän joutuu puolustamaan sukunsa perintöä kilpailijaansa vastaan kaksintaistelussa.

Tämä tarina on loistava, sillä siinä on alusta lähtien kutkuttavan pahaenteinen vire päällä. Ukkonen ei ehkä ole kovin omaperäinen tehokeino, mutta tässä jaksossa se toimii hienosti. Ankkapurhan linna osoittautui kummituskartanoksi jo historiikin ensimmäisessä osassa, mutta vasta tämä jakso tarjoaa jännityksen ja huumorin saumattoman liitoksen. Hupia riittää MacAnkan suvun raivosta ja saituudesta. 

Rosalla on kaksintaiselukohtaus myös jaksoissa "Hänen majesteettinsa Roope Ankka" sekä "Yukonin sydämet". Tappelu on lopulta aika haastava juoniratkaisu, mutta tässä mittely onnistuu hyvin. Kahakan päätös yltää kirjaimellisesti kuolemattomiin mittasuhteisiin Roopen rajatilakokemuksen myötä. Episodi on samaan aikaan ratkiriemukasta hupia ja kiehtovan omaperäistä kuvastoa. Taivaassa ei siis näppäilläkään harppuja, vaan pelataan golfia! Rosa on onnistunut luomaan taivaaseen myös draamallisen jännitteen, joka ratkeaa hilpeästi. 



Kaksintaistelut olivat historiaa jo silloin, kun Roope pukeutui haarniskaan vuonna 1885. Kaksintaistelut olivat sivistyneitä, mutta raakalaismaisia, laittomia, mutta hyväksyttyjä mittelyitä, joita käytiin loukatun kunnian takia halki vuosisatojen. Aseina olivat miekat tai myöhemmin pistoolit. Miekkailu vie etenkin Ranskaan, Kolmen muskettisoturin maahan. Suomessa oli puukkojunkkarit ja itänaapurissa venäläinen ruletti. Saksassa on hutkittu toisia makkarapötköillä. Kaksintaistelut ovat olleet miesten kukkoilua, kuinkas muutenkaan, mutta historia tuntee myös joitain naisten otteluita. Onkohan nykyihminen somekeskusteluineen mennyt eteen- vai taaksepäin ikuisen rauhan ja veljeyden tiellä? 


31. Kolmen caballeron paluu

Akua odottaa yksinäisen tylsä hotelliviikonloppu Meksikossa, kun pojat lähtevät sudenpentuleirille. Aku tapaa kuitenkin vanhoja ystäviään ja tempautuu seikkailuun täynnä jännitystä, kommeluksia ja vaarallisia tilanteita.

Caballero-seikkailu marssittaa lavalle yllätyshahmoja Disney-menneisyydestä. Lintuystävämme Jose ja Panchito mahdollistavat Aku Ankka -sarjakuvalle harvinaisen syvällisyyden, johon voi samaistua: Aku on yksinäinen ja vähän vaikea luonne, mutta nyt hän löytää ystäviä ja nousee jopa jalustalle. Hyvä Aku! Pusuttelevaan papukaijaan on myös pakko samaistua. Senjoriitta-episodi onkin harvinaista herkkua Aku-sarjakuvissa. Kultahattu-pahiksen elokuvarepliikit menevät ohi korvien, mutta hän on silti aika päheä. Kriittinen ääneni inttää, että tarinan perusvire ei ole syvällistä draamaa, vaan päinvastoin pinnallista paukuttelua ja kukkoilua. 

Joka tapauksessa Rosa on saanut kehystarinan lisäksi mukaan aarteenetsintää, pippurista meksiko-henkeä sekä lauluesityksiä, jotka ovat mukavan tunnelmallisia ilman ääntäkin. Tarinan tasokkaasta huumoripuolesta voi nostaa esiin mm. hauskan Zorro-kohtauksen sekä siestaa arvostavan sheriffin. Tarinan moniulotteista juonta ei voi kuin kehua. Junakiskoepisodi tarjoaa kunnon jännitystä ja lopun juonenkäänteet jättävät tarinan veijarihengen muhimaan lukijan mieleen. 




Zorro (suom. Kettu) on Meksikon kuuluisin mies. Häneen viitataan toisessakin Rosa-tarinassa. Mustaan viittaan ja naamioon sonnustautunut sankari on Batmanin esikuva. Zorro oli viimeinen elokuva, jonka Bruce Wayne näki ennen vanhempiensa kuolemaa. Myös Indiana Jones on paljon velkaa mustalle veijarille, sillä Zorron varusteisiin kuuluu myös ruoska. Zorro on etenkin valkokankaan sankari, mistä todistavat esimerkiksi seuraavat Zorro-klassikot:

Zorron merkki
Zorron varjo
Zorron seikkailut
Zorron paluu
Zorron kosto
Zorron merkki
Zorron seikkailut 2
Zorron merkki
Zorron toinen tulemus
Zorron poika
Amerikan Zorro
Zorron eroottiset seikkailut
Zorron naamio
Zorron ylösnousemus
Zorron legenda 
Zorron merkki
Zorron isku
Zorron morsian
Zorron pojanpoika
Viimeinen Zorro
Päiväni Zorrona
Vain kuolleen Zorron yli


30. Hopealautasella

Roope saa lahjaksi kauniin hopeavadin ensikolikkonsa alle, mutta lautanen paljastuu Milla Magian taikaportaaliksi. Roope ja Aku yrittävät saada vadin avulla kolikon takaisin.

Taikaportti on riemastuttavan mielikuvituksellinen idea! Se tarjoaa dramaattisen hereitä juonenkäänteitä, verbaalista akrobatiaa sekä tuutin täydeltä toimintaa. Tarinan visuaalinen hauskuus hakee vertaistaan ja puree kaikenikäisiin lukijoihin. 


Sarjassamme Rosan parhaat ruudut.

Mukaan mahtuu myös tavallista enemmän juonivirheitä: Miksi Milla ei heitä lautastaan pellolle? Miksi Roope ei patista vakoojiaan noidan kimppuun? Miten Roopen tykki voi ampua yhtä aikaa kuusi kuulaa eri suuntiin? Miksi Milla luulisi Roopen pyyhältäneen satamaan? Miksi Roope antaa potkut vakoojilleen? Juonivirheiden oppositio on kuitenkin vaimea huumorihallituksen hallitessa suvereenilla otteella. 

Kaikki ankkalinnalaiset asuvat ankkalinnassa. Poikkeuksena on Afrikassa majaileva Kulta Into-Pii sekä italialainen Milla Magia, jonka noitapaja tönöttää tässäkin tarinassa Vesuviuksen rinteessä. Vesuvius on maailman kuuluisin tulivuori, jonka purkaus vuonna 79 jKr. on edelleen Euroopan historian suurin. Katastrofi täytti roomalaisten mielet lopun ajoilla. Kenties purkaus vaikutti myös kristittyjen apokalyptisiin visioihin, sillä Johanneksen Ilmestyskirja julkaistiin muutama vuosi onnettomuuden jälkeen. 

Rosa on tallentanut myös toiseksi kuuluisimman tulivuoren, Krakataon,  purkauksen vuonna 1883 tarinassa "Cutty Sarkin cowboykapteeni". Tässä katastrofissa kuoli 36000 tuhatta ihmistä. Valtava tuhkapilvi kohosi 80 kilometrin korkeuteen ja tsunamit kasvoivat jopa nelikymmenmetrisiksi. Jakartassa satoi tuhkaa ja kiviä sinkoutui satojen kilometrien päähän. Maailmanhistorian kovin ääni tappoi ihmisiä ja eläimiä, kuului tuhansien kilometrien päässä ja kiersi koko maapallon moneen kertaan. Luomakunnan mahti tekee ihmisistä peukaloisia.
    


29. Kutistuva kitupiikki

Aku ja pojat auttavat Roopea siivoamaan rahasäiliötä. Kun Aku hurauttaa vahingossa Roopen atominsupistajan käyntiin, käynnistyy pienisuuri seikkailu. 

Ankkojen tapauksessa siivouspäiväkin voi olla kiehtovan hauska kokemus. Aku on elementissään sarkasmikommenteillaan ja Roopen varastosta löytyy kaikkea jännää, kuten valtaisa purjelankakerä Barksin Kulta-Intotarinasta. Ankkojen kutistuminen on visuaalisesti vangitseva idea. Rosa repii aiheesta monta irtovitsiä, mikä todistaa aiheeseen paneutumisesta. Juoni etenee hienosti ja lukija kokee vauhdin riemun kurveissa. 


Kutistuva kitupiikki taitaa olla tämän listan 4. paras karhukoplatarina. Silti järkijättöiset konnat ovat ehkä parhaimmillaan juuri tässä jaksossa parhaimmillaan.

Tarinan juonivirheet ovat ilmeisiä: Roope ja Aku kutistuvat yhtäkkiä peukaloisiksi rahalaarissa, jolloin kääpiövaihe jää yksinkertaisesti välistä. Lopussa ankat taas kasvavat hämmästyttävän nopeasti, koska se on herkullisempaa juonelle. Haittaneeko tuo. Rosa käsittelee kutistumisaihetta viihteellisesti vailla eksistentiaalista syvyyttä tai jännitystä. Tarina kuitenkin toimii juuri näillä ehdoilla. Bakteerikuvaus viehättää mieltä ja lopetus liiskaa tehokkaasti kuin kärpäslätkä.

Kutistuva kitupiikki on jatko-osa Barksin tarinalle "Vaarallinen keksintö", mutta jakson nimi viittaa 50-luvun scifiklassikkoon kutistuvasta miehestä. Tarina on jännitysviihdettä, mutta samalla ajankuva painajaisesta, missä mies menettää auktoriteettinsa kodissa ja perheessä muuttaessaan asumaan nukketaloon ja joutuessaan taistelemaan hämähäkkiä vastaan. Miehen pahin painajainen nähtiin valkokankaalla kuitenkin vasta pari vuotta myöhemmin elokuvassa "Jättiläisnaisen hyökkäys". Mitähän elokuvia Jukka Hankamäki katsoi kirjoittaessaan "Totuus kiihottaa" -kirjaansa? 



   

  





















28. Matka maan keskipisteeseen

Pelle Peloton on keksinyt aineen, joka läpäisee kaiken paitsi timantteja. Roope tahtoo käyttää mönjää kaivosteollisuudessa, mutta katastrofi iskee, kun visukinttu lorauttaa tököttiä maahan.

Tämän tarinan valttina on omaperäinen ja erikoinen aihe Rosa sarjojen joukossa. Nyt ei mitellä voimia Karhukoplan kanssa tai etsitä muinaisia aarteita Sudenpentujen käsikirjan avulla, kuten monissa muissa tarinoissa. Tämä on Rosan kekseliäs scifiseikkailu ja maailmanpelastusoperaatio. 



Jakso on myös perin hauska. Hupaisaa, kuinka nyreästi Roope aluksi reagoi Pellen pimeään aineeseen. Homma etenee mukavasti Pellen pajasta Akulle ja rahasäiliöltä maan keskipisteeseen. Hornankattilassa juoni tylsistyisi tiedefaktojen kalvosulkeisiksi, ellei Aku olisi mukana pelastamassa tilanteen keskittymällä olennaiseen - eli kupuunsa. 

Ruuduissa on myös visuaalista pilkettä, sillä Rosa on piirtänyt laitoihin pitkänohuet kuvat ankkojen vempaimen laskeutumisesta. Pohjanoteeraus ei ole tarinan parasta antia, mutta paluumatka luo hienon cliffangerin. Lukija varmasti oivaltaa ratkaisun kiipeliin, mutta plussa tulee juuri aktivoivasta älypähkinästä. Kamaraisten kohtaaminen on hauska lisä olipa Barks-viittaus tuttu tai ei. Toukojäärä Hansu on myös mies paikallaan. Loppuruuduissa näemme juonivirheitä, sillä timantit eivät olisi koskaan päätyneet kadulle asti. Tuhotökötti jää Roopen työpöydän laidalle odottamaan jatko-osaa. 

Mistähän Don Rosa keksii ihmeelliset tarinansa? Yleisliuotin tunnetaan alkemian aakkosissa nimellä Alkahest. Vettä kutsutaan myös yleisliuottimeksi. Vesi ei kuitenkaan liuota lasia. Yleisliuottimessa olisi juuri se ongelma, että heti, kun viimeinen ainesosa putoaa kulhoon, aine valahtaisi saman tien maan ytimiin. Onneksi Pelottomalla oli timanttinen ratkaisu tähänkin pulmaan.   



27. Paino-ongelmia

Ensikolikkoa havitteleva Milla Magia ilmestyy rahasäiliölle ja taikoo Roopen ja Akun ylle loitsun, joka muuntaa heidän painovoimansa vaakasuuntaiseksi. Velhottaren nappaaminen käy työstä, sillä ankkojen täytyy hyppiä seinillä.

Tämä tarina näyttää Ankkalinnan ja Roopen taistelun täysin tuoreesta näkökulmasta. Idea on täysosuma juuri siksi, että ankkojen ympäristö on toisaalta täysin entisellään. Enpä muista milloin viimeksi yhdestä huoneesta toiseen siirtyminen olisi saatu näin hauskaksi. Hupi kasvaa syödessä. Esimerkiksi ankkojen bussimatka on hulvaton. 





















Painovoima on tieteellinen ilmiö. Painovoimaa voi olla vaikea ymmärtää, mutta sitä ei kannata ottaa liian raskaasti. Ihmeellistä on esimerkiksi se, että massani ja painoni eivät olekaan sama asia. Tämän tajuaisi, jos lentäisi vaikka Mars-planeetalle, jossa painovoima on 38% maan painovoimasta. Punaisella planeetalla painaisin vain 33 kiloa, vaikka pötsini olisi yhtä komea kuin ennenkin. Avaruudessa on kuulemma reikiä, missä on perin voimakas painovoimaimu. Nämä jättiläismäiset roskakorit tunnetaan mustina aukkoina. Mustia aukkoja on vaikea nähdä, koska on niin pimeää. Teoria mustista aukoista sisältää paljon aukkoja. Yksi iso musta aukko saattaa piileksiä Linnunrata-galaksimme voinsilmässä. Mustat aukot ovat biljoonia kertoja suurempia kuin aurinkomme. Tätä kirjoittaessa minusta alkaa tuntua siltä, etten saanut pitää koulussa tarpeeksi esitelmiä! 












keskiviikko 3. kesäkuuta 2020

"Onko saituudessa muka jotakin vikaa?" Don Rosan parhaimmat 5/10


42. Talon kokoinen vastustaja

Karhukopla pääsee käsiksi rahasäiliön pohjapiirrustuksiin ja saa siten etulyöntiaseman murtopuuhiin. Säiliö osoittautuu kuitenkin sokkeloiseksi varkauskohteeksi.

Tämän tarinan erikoisuutena ovat rahasäiliön piirrustukset, joita lukijatkin saavat tutkia. Piirrustukset sisältävät paljon yksityiskohtia ja vitsejä, mutta totta puhuen, tihrustin niitä ensi kertaa kunnolla tätä kirjoitusta varten. Ilmeisesti piirrustukset toimivat sarjakuvassa vähän paremmin kuin kartan tuijottaminen elokuvassa. 


Juovikas rubiini on Roopen tunnetuimpia aarteita. Rosa kertoo, kuinka Roope saa ja menettää helyn tarinassa "Maailman rikkain ankka". Karhuveikon kommentti viittaa Barksin tarinaan, jossa Roope hankkii rubiinin takaisin. 

Itse tarina on siitä erikoinen, että rosvot hyökkäävät kerrankin yöllä. Tätä myöten jaksossa on aavistus kelpo jännitystä. Lisäksi jakso avaa ihan kivasti säiliön saloja, kuten huolihuonetta ja salaista liukumäkeä. Juoni tosin vain toistaa saman ajatuksen jokaisen koplalaisen kanssa. Sellaisenaan homma on ihan toimiva, mutta ei mitenkään loistava. Roopen syperpöhnä, tarinan kliimaksi ja lopetusruutu eivät ole parasta Rosaa. Tulokulma on jokatapauksessa viihdyttävä ja omaperäinen. Tarinassa on lisäksi paksu kuorrute huumoria. Esimerkiksi karhuveikkojen vankilavisiitti on hykerryttävä.

Karhukoplan konnien suhteen nimi on pelkkä numero. Konnien ensiensiintyminen oli Barksin tarinassa "Ankkalinnan pamaus", mikä onkin siitä jännä tarina, että konnat esiintyvät voittajina viimeisessä ruudussa Roopen tehtyä oman maalin. Kelmien vankilapaidat olivat alusta asti mukana. Barks antoi Kivisyömi Karhulalle muutaman pikku roolin, mutta Rosa viisi hienoa sivuosaa. Karhukoplan englanninkielinen nimi "Beagle Boys" viittaa koirarotuun, mikä onkin luontevaa, sillä ukothan ovat puoliksi nappinenäisiä koiria. Joskus suomennoksista tulee parempia. Pelle Peloton on muuten alunperin "Gyro Gearloose" eli ruuvit löysällä. Suomennos kuulostaa ihan hyvältä, mutta erityisen pelottomalta ei Peloton minusta vaikuta..  


41. Rahavirta

Roope leveilee Akulle ja pojille ylivertaisuuttaan Karhukoplaa vastaan. Kun konnat hyökkäävät uusin asein, ankkojen täytyy selättää heidät oveluudessa tai muuten Roope saa jättää rahoilleen jäähyväiset.

Rahavirta pääsi yllättävän pitkälle, vaikka siinä on heikkoutensa. Piirrosjäljessä Rosa on selvästi vielä Barksin oppipoika, eikä itsenäinen taiteilija. Johdanto kärsii kerronnasta, joka käy vähän turhaksi Roopen elämänkerran myötä. Sädepyssyt ovat epäloogisia: Miksi säde ei esimerkiksi osu Tupuun, vaikka Hupu ampuu häntä? Juoni vaatii muitakin älyttömyyksiä: Karhuveikot lahjoittavat valttinsa noin vain Roopelle. Kaikki massit pursuavat Roopen proomuihin kuin tilauksesta. Motkottaa voisi myös vankilan sijainnista, mutta silloin homma menisi saivartelun puolelle. 



Lopulta Rahavirta on kekseliäs, hauska ja onnistunut kuvaus siitä, kuinka Roope peittoaa karkukoplan heidän omassa pelissään. Sädepyssyt takaavat ovelat juonenkäänteet. Ylipäätään juoni, jossa kopla hyökkää kaksi kertaa samalla tavalla, toimii hyvin. Erityiskiitoksen ansaitsee Roopen ja Akun välinen sanaharkka, joka ratkeaa hauskasti ja hienosti lopussa.

Rosa on piirtänyt sarjakuvien lisäksi monia siistejä julisteita, jotka summaavat hienosti ankan henkeä. Ohessa kuvaesimerkki Roopen taisteluista Karhukoplaa vastaan. Tunnetko tarinat, joihin kuva viittaa? 





























40. Takaisin Xanaduun

Roope tajuaa, että hänen Himalajalta löytämänsä Tsingis-kaanin kruunu on vain osa kadonnutta mongoliaarretta. Joukko lähtee etsimään itäisiltä mailta kadonnutta maata, mutta perillä odottaa yllätys. 

Tämä on jatko-osa yhdelle Barksin parhaimpia tarinoita "Onnellisten laakso". Ankkamestareiden vertaaminen on vaikeaa, sillä heille on kummallakin oma tyylinsä. Silti voi kysyä, ylittääkö Rosa jatko-osillaan Barksin, pääseekö uusi tarina entisen tasolle, vai jääkö se jälkeen, kuten kakkososat yleensä. Tämän tarinan kohdalla voinee puhua jälkimmäisestä vaihtoehdosta, mutta sekään ei ole huono asia. Takaisin Xanaduun tulee hyvässä peesissä. Se hyödyntää samaa onnellisuusteemaa kuin Barks, minkä takia tarina ei ole vain tavanomainen aarteenmetsästysjuttu. Tarinan vahvin anti onkin vastakkainasettelu onnelan ja länsimaisen elämäntavan välillä. Siksi tarinan lopetuskin onnistuu.  




Pullonkorkeista saa hyvän juonenkäänteen, mikä myös sitoo jutun Barksin klassikkoon, vaikka viilojen viilaaminen onkin vähän outo tapa ratkaista asioita. Tarinassa on muitakin outoja vivahteita. Roope käyttäytyy paikoin kummallisesti ja typerästi, esimerkiksi silloin, kun hän väittää paikalliselle, ettei ymmärrä heidän kieltään. Pojat löytävät jonkin tiedon Xanadun kirjastosta, mutta lukijalle ei kerrota minkä.  Tarinan alku ei ole Rosan hykerryttävintä antia, vaikka siirtymä Ankkalinnasta Himalajalle on ihan hauska ja toimiva. Jatkon kanssa on samaa vikaa, mutta tarina saa nostetta hienosta käänteestä, missä ankat tajuavat käyneensä Xanadussa ennenkin.     


Kadonneet kaupungit ja luonnonmukaiset onnelat kiehtoivat ihmisten mieliä etenkin kolonisaation aikoina 1800-luvun lopulla. Onnellisten laakson nimi "Tralla la" on väännös Himalajan kuuluisasta utopiasta "Shangri-La". Käsite "jalo villi" liittyy juuri paratiisimaisesti eläviin heimoihin, joita länsimainen sivistys ei ole pilannut. Filosofi Rousseu valitti, että ihminen syntyy vapaana, mutta on kaikkialla kahleissa. Tai ehkä synnymme syntisinä, kuten kristinusko opettaa. Vallitseeko luonnontilassa onni ja rauha vai hobbesilainen kaikkien sota kaikkia vastaan? Onnellisten laaksot ja Kärpästen herrat ovat pikemminkin peilejä omaan itseen, kuin osuvia kuvauksia eksoottisista oloista. Outo tuli meissä joka tapauksessa palaa. Se meistä, joka on viaton, riisukoon vaatteensa ensimmäisenä.    



39. Lumikenttien kimallus

Roope muistelee hektisen arkensa keskellä vaiheitaan Yukonin kultaryntäyksessä, jolloin elämä oli yksinkertaisempaa. Yllättävä sähke kutsuu hänet seikkailemaan nuoruutensa maisemiin. 

Don Rosalla on peräti neljä pitkää tarinaa Roopen Yukonin vuosista. Onko yhdessä purossa niin monta kullanhuuhtojaa, ettei tälle tarinalle riittänyt enempää hippuja? Ei ehkä niinkään, onhan näissä tarinoissa jokaisella oma tulokulmansa aiheeseen. Lumikenttien kimalluksen Rosa on kuitenkin piirtänyt silkkihansikkaat käsissä. Nostalginen tulokulma ei yllä dramatiikaltaan toisten Yukon-tarinoiden tasolle. Tämän tarinan nuori Roope on hyveellinen ja jopa antelias seikkailija. Myöhemmät tarinat tuovat hahmoon syvyyttä. 


Roope tunnetaan kitsaana kitupiikkinä. Onko tämä se ruutu, jossa hän on anteliaimmillaan? 

Lumikenttien kimallus tavoittaa joka tapauksessa taian, jonka Barks loihi esiin tarinassa "Takaisin Klondikeen". Rosa osaa valjastaa vanhat avainhahmot, Petkunterän ja Kultu Kimalluksen osaksi nykyaikaan sijoittuvaa juonta. Alun takauma toimii ihan hienosti. Kadonneen aarteen etsintä ei ole dramatiikan huippua, mutta vauhdikas huviajelu Yukon-joella tarjoaa kunnon toimintaa, 
eikä vitsejäkään ole unohdettu.

Suomen kansainvälisesti menestynein musiikkiyhtye on sinfonista
metallia soittava Nightwish, ankkalinnalaisittain "Yövissy". Yhtyeen johtohahmo teki soololevyn Don Rosan Roope Ankan Elämä ja Teot -kirjoista. Alkuinspiraation antoi juuri Lumikenttien kimallus. Levy ei ehkä tavoita Rosan ankkatarinoiden henkeä kauhean hyvin, mutta mukana on hienoja biisejä, kuten "A Lifetime of Adventure", jossa laulaa Holopaisen oma Kultu Kimallus Johanna Kurkela. Don Rosa esiintyy laulun musiikkivideossa.


LOISTAVA

38. Transvaalin tuittupää

Nuori Roope etsii kultaa Etelä-Afrikasta ja törmää paikalliseen buuri-ketkuun nimeltä Kulta-Into Pii. Välienselvittely muokkaa nuoresta ja optimistisesta Roopesta kyynisen vihaista aikuista.

Tämä jakso toimii parhaiten Roopen Ankan Elämä ja teot -sarjan kokonaisuutena, mutta yksittäisenä juttuna se on myös ehjä ja toimiva kuvaus Roopen nuoruusvaiheista. Dramaattisesti juoni tekee onnistuneen kaaren Roopen henkilöpsykologian kehityksessä sekä ulkonaisissa tapahtumissa. Afrikka tuo Roopen tarinaan hienosti lisäväriä paikallisten villieläinten ja Roopen afrikkalaisen perivihollisen kautta. Nämä ovatkin tämän tarinan valtit. Leijonaratsu toimii kaikenikäisille. Tarinassa on huumoria, mutta sen teho perustuu ennen kaikkea Roopen ja Kulta-Innon väliseen jännitteeseen. Tenho perustuu siihen, että muistelimien kautta Rosa pystyy luomaan kilpailijoiden ensikohtaamisen. Tarinan lopetus on muutenkin taidokas.

Roope herättää pelkoa Johannesburgissa. Roopella on yllättävän monta elukkaa pyrstönsä alla. Hortensia-humma esiintyy monessa tarinassa. Transvaalin tuittupää ratsastaa myös kirahvilla ja härkävankkurilla. Australiassa ratsuna saa toimia kameli ja emu, Intiassa norsu ja Yukonissa hirvi sekä koiravaljakko. Unohdinko jotain? 

Afrikan historiassa on orjuuden takia monta mustaa lukua. Arabit ja euroopan herrat ryöstivät ihmisiä kotikylistään omiin maihinsa ja Atlantin yli. Rotusyrjintä ja mantereen kolonisaatio oli voimissaan ja Etelä-Afrikalla jo pitkä siirtomaahistoria, kun Roope saapui maahan vuonna 1887. Timantti- ja kultalöydöt johtivat hollantilaistaustaisien buurien ja brittien kilpailuun ja toiseen buurisotaan, jonka aikaisella tykillä Roope kalusti rahasäiliönsä. Tuota sotaa seurattiin Suomessakin, sillä buurien puolella taisteli suomalaisia sotilaita.   

Barksin tarinassa "Aku Ankka ja zombi" vuodelta 1949 Roope muistelee hymyssä suin häikäilemättömiä vaiheitaan Afrikassa. Tuolloin Afrikan dekolonisaatio oli vasta pääsemässä vauhtiin. Etelä-Afrikassa oli juuri aloitettu apartheid- eli rotuerottelupolitiikka. Rosa tasapainoilee taidolla sankarinsa menneisyyden kanssa tarinassa "Maailman rikkain ankka". Rasistiset tavat ja ilmaukset, kuten Musta-Pekka -pelikortit olivat vielä eilen osa suomalaista viihdekulttuuria.  


37. Julman maan jehu 

Nuori Roope ryhtyy cowboyksi vanhojen rajaseutujen viimeisimpinä vuosina 1800-luvun lopulla. Toimenkuvasta riittää kirjoitettavaa kotiin, mutta työhön kuuluu myös vaikeuksia, kuten rosvojen jäljitystä. 

Tämä on mainio ja rikas tarina Roopen nuoruudenvaiheista. Kantikkaat munat ja episodi Jesse Jamesin koplan kanssa takaa mehevän alun. Lehmipojaksi värväytyminen toimii myös, esimerkiksi Hortensia-humman kautta. Jakso hyödyntää hienosti kirjeen kirjoittamista kerronnassaan. Julmassa maassa riittää hupia, jännitystä ja elämänviisauksia. Rooselveltin miete "Jukravit! Ja sanovat politiikkaa sirkukseksi!" on legendaarinen. Tarinan käsikirjoitus toimii yksittäisenä juttuna ja osana Roope-eeposta hienosti, mistä osakiitos kuuluu myös toimittaja Byron Ericksonille, joka rohkeni hylätä Rosan ensimmäisen kässärin.

Rosaa parhaimmillaan: herkullinen Barks-viittaus, hieno juonenkäänne, historialliset rytinät ja hauskat hetket tiiviissä kennoissa!

Villi länsi eli sulkapäiset intiaanit, pistooleja sauhuttavat sheriffit ja häikäilemättömät lainsuojattomat on vaikuttaneet Suomessakin westernien ja poikien leikkien myötä. Rosa esittelee nykylukijalle lännen legendaarisia hahmoja etenkin jaksoissa "Hämäyksen hurrikaani" ja "White Agony Creekin vanki". Barksilla oli myös lännentarinoita, kuten "Luotilaakson sheriffi", mutta niissä villi länsi oli jo taakse jäänyt ajanjakso. 

Jesse Jamesin oli aikansa pahamaineisin rosvo. Nuori Jesse tottui väkivaltaan, loukkaantumisiin ja tapaamiseen Yhdysvaltojen sisällissodassa. Sodan jälkeinen aika ei ollut järin reilu hävinneen osapuolten sisseille. Niinpä Jesse James jengeineen ryhtyi pankkirosvoiksi. Lainsuojaton ura kesti peräti 12 vuotta, kunnes mies ammuttiin. Ilmeisesti normioloissa Jesse Jamesista olisi tullut tavallinen ja onnellinen lainkuuliainen kansalainen.



36. Kuparikukkulan kuningas

Karja-alan hiivuttua Roope ryhtyy mainariksi. Uuden ystävänsä opastuksella hänelle aukeaa mahdollisuus päästä käsiksi maan rikkaimman kaivoksen omistajaksi. 

Roope Ankan elämä ja teot -kokonaisuudessa on se hieno piirre, että tarinat eivät toista toisiaan, vaan jokaisessa on oma hienoutensa. Howard Pennosen opetukset rikkauden varjopuolista tuo mukaan elämänviisautta sekä dramaattista jännitystä. Lukija alkaa aavistella, että sateenkaaren pää ei lopulta tarkoitakaan vain ruukullista kultaa. Rosa korostaa, ettei Roope ole sepä syntyessään, mutta oikeastaan vain tässä tarinassa käy ilmi, ettei hän olisi voinut menestyä ilman opetusta. Suoran kritiikin antaminen ja vastaanottaminen on harvinaisen vaikeaa hommaa. Tämä tarina kuitenkin kannustaa siihen. 

Rosan Roopetarinoissa sankarimme huimat voimat tuovat mukaan dramatiikkaa ja huumoria. Kuparikukkulan kuninkaan toimintakohtaukset ovat epärealistista sarjakuvaviihdettä, missä Roope selviää jopa dynamiittipötköstä pikku naarmuilla. Karu meininki ilmaisee myös realistisesti ihmisten raadollisuutta. 

Eikä tarinan valtit tähän lopu. Tarina antaa lukijalleen pienen oppitunnin ihmisten ahneudesta. Lisäksi jutussa on kunnon tappelu, mikä on tervetullut lisä. Erityiskehun ansaitsee tarinan alun sähkölamppuepisodi. Siinä hauskuus, juonen eteneminen ja historiallisesti uskottava tilanne, jossa Roope luulee sähkölamppua öljylampuksi lyövät kauniisti kättä. Rosa vie tarinan hienosti loppuun. Vapaudenpatsaslopetus on huima.  

Tämän tarinan lopussa Rosa on amerikkalaisen unelman ytimessä. Yhdysvaltojen kansalliseetos jokaisen yhtälaisesta mahdollisuudesta vapauteen, onneen ja menestykseen, on hieno tavoite, joka on tosin kokenut monta uskottavuusiskua, kuten kylmän sodan ja Vietnamin sodan. Amerikkalaiset ovat yrittelijästä ja optimistista kansaa. Heidän unelmansa 50-luvun tavarataivas taitaa tosin toteutua paremmin Suomessa, missä koulutus ja terveydenhuolto pelaa kelpo verotuksemme varassa. Silti suomalaiset ovat myös maailman parhaita marisijoita, melankolikkoja ja mollissaveisaajia. Katso vain ulos ikkunasta ja huomaat, kuinka kaikki on pilalla!    


35. Kymmenen avataran aarre

Roope on lähtenyt bisnesmatkalle Akun ja poikien kanssa syvälle Intiaan. Ankat pääsevät kuitenkin myyttisen ja kadonneen Shambala-kaupungin jäljille seikkailuissa, joka on tulvillaan kuolettavia ansoja.

Hienoa, että Rosa piirsi ankat myös Intiaan. Tämä on selvästi Rosan uskonnollisin tarina, pieni johdatus hindulaisuuteen. Ganeshan tapauksessa homma menee vähän turhan pitkälle, mutta joka tapauksessa minusta aiheen käsittely on pelkästään plussaa uskonnottoman arassa Suomessa. 


Buddhan patsas auttaa Akun ja Roopen pulasta. Buddhalaisuus on oma uskontonsa, mutta Buddhaa pidetään myös hindulaisuuden avatarana. Buddhalaisista tulee mieleen oranssiin kaapuihin pukeutuvat munkit, mutta tosiasiassa valtaosa buddhalaisista käyttää farkkuja, syö kanahampurilaisia ja haaveilee pusuista. Buddhalaisuuden ydinajatus intohimottomasta elämästä tunnetaan länsimaissa etenkin stoalaisena tyyneytenä. Etenkin ortodoksinen kirkko on jakanut pyyteettömyyden perinteitä.   

Tässä tarinassa on kivenkovia vahvuuksia, kuten ankkojen Talkhunat-norsuratsu, aika luihu pahis ja historiallinen arvoitus. Ansoissa on aavistus kaavamaisuutta ja jäykkyyttä. Toisaalta Rosa on onnistunut luomaan kekseliästä jännitystä avatarojen ympärille. Loppuratkaisu tuhokuvineen ei ole mitenkään erityisen loistavaa seurattavaa, mutta juoni matkaa lennokkaasti loppuun. Päätösvitsi on Rosan parhaimmistoa. 

Uskontodialogi on kiehtova harraste! Jo Rosan ankkatarinasta käsin voi huomata, että hindulaisuudella ja kristinuskolla on paljon yhteistä. Molemmissa puhutaan Jumalan kolminaisuudesta. Avatara tarkoittaa inkarnaatiota, mikä viittaa kristinuskossa Jeesuksen syntymiseen. Molemmissa uskonnoissa korostetaan jumalallista maailman tuomiota. Molempien uskontojen päämääränä on jumalallistuminen henkis-moraalisella polulla. 

Erojakin löytyy. Länsimaiset juutalaisuus, kristinusko ja islam tunnustavat vain yhden Jumalan, mutta hindulaisuudessa on miljoonia jumalia, joiden patsaat kansoittavat Intian katukuvaa. Koko todellisuuskäsitys on myös eroava: kristinuskossa maailma on luotu ja erillinen Jumalasta. Hindulaisuudessa maailma ei ole luotu, vaan ulosvirrannut eli emanoitunut jumalasta. Toisaalta aistittava maailma on pelkkää harhaa, jonka takana on kaiken ykseys. Joogan ja hengellisyyden päämäärä on sulautua tähän jumalallisuuteen. Hindulaisuuden perimmäinen todellisuus siis julistaa kaikki jumalat, gurut, karman lait ja jälleensyntymät harhaksi. Länsimaissa erityisesti platonismi muistuttaa hindulaista mystiikkaa. Mystiikka eli  sanoinkuvaamaton pyhän kokeminen ja kohtaaminen on yleisuskonnollinen ja siten myös kristillinen ilmiö.