Jumalan on kunnia korkeuksissa - jouluaaton saarna

Jos jouluevankeliumi on Raamatun tunnetuimpia ja luetuimpia kohtia, on enkelien laulu: ”Jumalan on kunnia korkeuksissa” sen toistetuin kohta. Mehän laulamme jokaisessa messussa tätä samaa gloriaa enkelien kanssa. Kunnia mainitaan muutenkin usein jumalanpalveluksissa kuten ehtoollisliturgiassa ja Isä meidän rukouksessa. Huomasin senkin, että juuri monissa joululauluissa puhutaan kunniasta: ”kunnia Herran, maassa nyt rauha, kun Jeesus meille armon toi” ja toisaalla ”Ei valtaa, kultaa, loistoa tuo joulu lahjanaan, vaan Luojan olkoon kunnia ja rauha päällä maan.”

Eikö kuitenkin käy helposti niin, että me lausumme tuon sanan sen kummemmin miettimättä, mitä se meille merkitsee. Kunnia uhkaa jäädä pelkäksi korulauseeksi.

Luukkaan käyttämä kreikankielinen sana kunnialle on doksa. Tämä sana tarkoittaa myös kirkkautta ja loistoa. Juuri tämä kirkkaus, Jumalan valo ja läsnäolo ympäröi paimenet. Mieleeni tulevat sädekehät, joilla on tavattu kuvata Jeesusta ja muita pyhiä. Loistosta ja kunniasta tulee mieleen myös kirkkaasti säkenöivä kruunu - kuninkaan ja hallitsijan tunnus.

Toisaalta kunnia on ihan tavallinen maanpäällinen asia. Kunniahan tarkoittaa ihmisten välistä arvostusta ja mainetta. Eikö kunnia kuulosta hieman jäykältä, vanhahtavalta ja menneen ajan sanalta? Kunnianloukkaukset tulevat mieleen: miehet jotka ryhtyvät kaksintaisteluun loukatun kunnian takia. Kyllähän me kunnioitamme esimerkiksi Suomen lippua tai presidenttiä, mutta ei kunnialla taida olla täällä niin suurta merkitystä kuin monissa muissa maissa – tai Jeesuksen aikana.

Oikeastaan suomimentaliteettiin kuuluu jopa jonkinlainen kunnian ja loiston halveksiminen. Liekö luterilaisuuden peruja? Tai ehkä Väinö Linnan. Ehkä tekin muistatte, kuinka alikersantti Lehto heitti saamansa kunniamerkin maahan Tuntemattomassa sotilaassa. ”Henkeni edestä mä ampuun sen kuma ampuun, mutten tommosen tilkun ja pronssimötin takia”. Näin sanoo alikersantti Lahtinen. Eikö tämä ole rehellisyyttä ja tarkkanäköisyyttä? Kunnia vailla mitään kunnioitettavaa muuttuu prameiluksi, teeskentelyksi ja muotomenoiksi.

Kunnia onkin vähän kahtalainen asia. Kyllähän jokainen meistä tahtoo kunniaa eli arvostusta ja tunnustusta ja kiitosta. Tahdomme olla myös kunniallisessa seurassa, vaikka emme tällaista ilmaisua käyttäisikään. Näin ajateltuna kunnia piilee lujasti myös meidän suomalaisten mielessä. Kunniassahan on kyse rehellisyydestä, uskottavuudesta ja moraalista.

Toisaalta kunnia, joka on itsessään hyvä asia, vääristyy helposti itsetarkoitukseksi. Älkäämme kuvitelko, että tämä on vain julkkisten tai valtaapitävien kiusaus. Yhtälailla meistä jokainen voi olla ylimielinen, ylpeä ja turhan tarkka omasta maineestaan. Luther tapasikin listata kunnian yhdeksi ihmisten epäjumalista.

Onko se julkisivu, jonka sinä näytät muille ihmisille, rehellinen vai onko se höystetty kunnian tavoittelulla ja kiitoksen kalastelulla?

Jumalan kunnia meidän täytyy tunnustaa yhtäältä sen takia, että se on todellista ja toisaalta siksi, että kunnian lukeminen Jumalalla estää sitä, että lukisimme sen itsellemme. Totisesti, taivas ja maa on täynnä Herran kunniaa! Oikeastaan koko luomakunta on luotu Jumalan kunniaksi, tekemään Jumalalle kunniaa. Jumalan kunnioittaminen tarkoittaa uskomista Jumalaan ja hänen hyvyyteensä.

Jumala on lahjoittanut oman kunniansa luoduilleen ja etenkin ihmiselle. Psalmin mukaan Jumala on seppelöinyt ihmisen kunnialla ja kirkkaudella. Toisessa psalmissa iloitaan siitä, että ”Jumala on meidän kilpemme ja kunniamme” ja että hän ”nostaa meidän päämme pystyyn.” Kolmas psalmi iloitsee taas varmuudesta. Jumala ”virvoittaa meidän sielumme ja ohjaa meitä oikeaa tietä”, ei meidän erinomaisuutemme tai kykyjemme tähden, sillä tämä on ailahtelevaa, vaan oman ”nimensä kunnian tähden.” Paavali muistuttaakin meitä: ”jos me olemme uskottomia, Jumala pysyy silti uskollisena, sillä omaa olemustaan hän ei voi kieltää.”

Jumalan kunnia ja kirkkaus on jotain niin suurta, että sen edessä ei voi muuta kuin kiittää ja ylistää Häntä. Silti kaikki eivät suostu tunnustamaan tätä. He katsovat maailman pahuutta ja kurjuutta ja kysyvät: ”Missä kaikkivaltias ja rakastava Jumala on? Miksi Hän ei tee mitään?” Kuinkahan moni on katsonut olevansa noiden Tuntemattoman sotilaan henkilöiden tavoin rehellinen repäistyään ristinsä kaulasta ja heittäessään sen maahan?

Miten on, onkohan Jumalan kunnia saanut nyt kolauksen, kun Hän ei ole auttanut ihmisiä tarpeeksi? Ei suinkaan. Pitääköhän Jumalaa jotenkin puolustella? Eipä juuri, korkeintaan ihmisten tähden. Hän on nimittäin osoittanut voimansa ja rakkautensa ja juuri tästä kertoo joulun sanoma.

Jouluna nimittäin korkeus astui maan alhaisuuteen, rikkaus tuli köyhyyteen ja voima pukeutui heikkouteen. Jumala syntyi ihmiseksi ja astui kansansa ja samalla luomakuntansa keskuuteen. Tämä tarkoittaa ristiä. Kunnialla taitaa olla kaksi vastakohtaa: toinen niistä on häpeä ja toinen on risti.

Voisiko ajatella, että juutalaisuus ilman Jeesusta tunsi pelkästään kunnian Jumalan kun taas kristinusko liitti Jumalaan ristin? Ei oikeastaan. Julistaahan Jumala jo Jesajan suulla: ”Minä asun korkeudessa ja pyhyydessä, mutta asun myös murtuneiden ja nöyrien luona. Minä virvoitan murtuneiden hengen ja herätän eloon nöyrien sydämen.” Jumala on aina sama. Jouluna Jumalan rakkaus vain ilmenee erityisen selvänä.

Risti viittaa Jeesuksen kuolintapaan, mutta yhtälailla se tarkoittaa messiaan koko elämää, syntymää, palvelutehtävää, rakkautta syntistä kohtaan. Niille juutalaisille, jotka torjuivat oman pelastajansa, risti oli pahennus. Risti on pahennus myös muslimeille. Eikä risti ylipäätäänkään sovi Jumalan pirtaan ihmisjärjen mielestä. Sopiikin kysyä, eikö Jumalan kunnia nyt joudu lokaan? Eivätkö risti ja häpeä samaistu toisiinsa?

Jännite on äärimmäinen: Kaikkivaltias on nyt avuton ja heikko lapsi, joka ei selviä ilman vanhempiensa apua. Jeesuksen syntymässä ja kuolemassa oli yksi yhteinen piirre, nimittäin alastomuus. Juutalaisille julkinen alastomuus oli vielä suurempi häpeä kuin meille. Ristiinnaulitseminen ylipäätään oli häpeällisin mahdollinen loppu ihmiselle mitä kuvitella saattaa. Kun ristiinnaulitseminen siis oli mitä häpeällisin tapahtuma, eikö tästä seuraa, että risti, tuo julma teloitusväline, tarkoittaa juuri häpeää?

Ei tarkoita. Päinvastoin, juuri risti tarkoittaa kunniaa ja juuri ristin takia me ylistämme Jumalan kunniaa. Tämä johtuu siitä, että tuo kuolema oli Jumalan tahto ja se tapahtui rakkaudesta. Kunnia kertoo Jumalan vallasta ja voimasta. Risti kertoo Jumalan rakkaudesta ja läsnäolosta. Siksi Paavali sanoo, että ”puhe rististä on hulluutta niiden mielestä, jotka joutuvat kadotukseen, mutta meille, jotka pelastumme, se on Jumalan voima.” Ja toisaalla: ”minä en häpeä evankeliumia, sillä se on Jumalan voima ja se tuo pelastuksen kaikille, jotka sen uskovat.”

Pyhä Johannes Krysostomos taas opettaa näin: ”Älköön kukaan hävetkö sitä kunnianarvoisaa merkkiä, joka tarkoittaa meidän lunastustamme, suurinta kaikista hyvistä teoista, jonka kautta me elämme, jonka kautta me olemme. Haluamme pikemminkin kantaa Kristuksen ristiä kuin kruunua, sillä ristissä täyttyy koko meidän pelastuksemme. Siksi me piirrämme sen täynnä intoa koteihimme, seiniin ja ikkunoihin, otsalle ja sydämeen.”

Häpeä ei tarkoita syntiä. Se ei ole aina paha asia, vaan se voi olla myös aivan terveellinen ja hyödyllinen tunne. Lisäksi häpeä voi olla leima, joka isketään toisiin ihmisiin. Kuitenkin häpeä on jotain ei-toivottavaa, jotain mikä aiheuttaa tuskaa ja kärsimystä ja jotain joka saattaa leimata koko olemusta ja pilata koko elämää. Häpeä on siis aivan hirveän suuri ongelma, mistä seuraa piilottelua, eristäytymistä ja masennusta. Kerrotaan, että syntiinlankeemuksen myötä ihmiset oppivat tuntemaan häpeää. Siten häpeä piilee syvällä ihmisyydessä.

Häpeä on ongelma, mutta kunnia ei ole ratkaisu. Kunnia on hyvä asia, se on tavoite ja päämäärä, mutta ei edes Jumalan kunnia ratkaise häpeän ongelmaa. Oikeastaan kunniahan suorastaan paljastaa tuon häpeän koko syvyyden ja surkeuden ja siksi on täysin ymmärrettävää, että ihminen Aatamin ja Eevan tavoin pakenee Jumalaa, mikäli ei Jumalaa kovin hyvin tunne. Häpeä on ongelma ja risti on ratkaisu. Siinä on ristin kunnia ja joulun kunnia.

Tästä seuraa myös ihmiselämän ja kristityn paradoksi: Etsi kunniaa ilman ristiä ja niin totta kuin Jumala elää, joudut häpeään. Etsi ristiä ilman kunniaa ja niin totta kuin Jumala elää, sinut nostetaan kunniaan.

Jeesus syntyi maailmaan pelastamaan syntisiä. Synnistä seuraa häpeää, sillä synti on yleensä häpeällistä. Jos kuitenkin tutkii Jeesuksen elämää, miten se on Raamatussa kerrottu, huomaa, että siinähän on selkeä suunnitelma ja tarkoitus: Jeesus on tullut vaihtamaan meidän kurjien häpeän kunniaan.

Jouluevankeliumia sopii lukea tässä valossa: juutalaiset olivat pieni, heikko ja alistettu kansa. Silti Jumalan Poika syntyi juutalaiseksi. Naiset olivat tuohon aikaan paljon heikommassa asemassa kuin miehet. Silti Vapahtaja syntyi juuri naisen, Marian, kautta. Maria on uusi Eeva. Syntiinlankeemuksesta seurasi häpeä sekä rangaistus raskauden vaivoista. Jouluevankeliumista seuraa kunnia ja raskauteen ja siunaukseen liittyy siunaus kaikille kansoille. Paimenet olivat halveksittu ammattiryhmä. Siksi enkelit ilmestyvät heille.

Ja niin edelleen, hyvä sanankuulija, myös sinun elämääsi asti.

Kerrotaan, etteivät ensimmäiset ihmiset tunteneet paratiisissa häpeää. Häpeä tuli vasta käskyn rikkomisen myötä. Jo silloin Jumala armahti ihmistä tekemällä heille vaatteet. Vaatteet on oikeastaan aika hengellinen juttu. Annankin teille kotiläksyn: kiittäkää jokainen teistä Jumalaa siitä, että teillä on vaatteet. Kunniaahan ne merkitsevät.

Jeesus syntyi heikoksi ja avuttomaksi ihmiseksi, jotta kaikkivaltiaan Jumalan voima voisi tulla meidän osaksemme. Jeesukselta riistettiin kerran vaatteet ja kaikkia kunnia, jotta meidät voitaisiin pukea armolla ja rakkaudella.

Kuinka verrattoman ihana Jumala meillä onkaan! Kun me tuhlaajapojan tavoin tulemme häpeillen hänen luokseen, hän juoksee meitä vastaan ja sanoo palvelijoille: ”Hakekaa joutuin parhaat vaatteet ja pukekaa hänet niihin, pankaa hänelle sormus sormeen ja kengät jalkaan.”

Tässä on joulun ja kristinuskon sanoma: syntinen pelastetaan, häpeä vaihtuu kunniaan, Jumalan kunniaan, joka täyttää taivaat ja maat.

Galaksien Herra - jouluaaton dialogisaarna

Jouluevankeliumi


– Me kuultii äsken tuttu jouluevankeliumi. Toi kertomus tuo ehkä mieleen muistoja lapsuuden jouluista: juhlapöydistä, kuusesta, kynttilöistä ja rakkaista ihmisistä. Jouluevankeliumi puhuu meille tuttuu kieltä ilosta, rauhasta ja perheestä.


– Mut mitä tekemistä Jeesuksella on tällasen joulun kanssa? Sä puhut joulusta kovin inhimillisee sävyy, pappi hyvä. Et kai nyt saarnaa korvasyyhyn mukaa? Mulle joulu on kaunis perhejuhla. Mä oon eronnu kirkosta, mut kirkko ja hautausmaalla käynti kuuluu asiaan. Mä en vaa ymmärrä, mitä multa puuttuu, jos mä en usko nii ku kirkko opettaa.


– Etkö sä siis koe, et sä jäät jotain vaille? Eiks se, et tulee joulukirkkoo ilman uskoo, oo vähän sama ku jos sokee ihmine menis kattoo teatterii tai lätkää?


– Mut en mä oo sokee. Mä kuulen, nään ja tunnen ihan selkeesti. Mulle uskonto on jotain ihmisten keksimää, ihan hyvä juttu. Ja eikös joulu oo ihan ihmisten keksimä juhla? Eikö Jeesukse syntymää alettu juhlii vasta 300-luvulla? Sillo siihen liitettiin toi Luukkaan jouluevankeliumi. Joka on sekin ihmisen kirjoittama teksti.


– Luukas kirjotti evankeliumin rakkaudesta Jeesuksee. Hän halus kertoo ihmisille jotain hyvin tärkeetä: Jeesus syntyy, Jumalan Poika ja Vapahtaja tulee ihmisten keskelle. Joulun tarkotus on auttaa meitä muistamaa tää sanoma, elämään se uudestaa ja uskomaa, et Jeesus on myös mun syntien sovittaja.


– Mä en koe olevani syntine. Tietysti mä teen virheitä ja mä loukkaan toisia, mut ainahan mä voin pyytää anteeks ja muuttuu. Sellastahan elämä on; riitaa ja sopimista. Kirkolla on ikää ku tausta-ajatus: ihmine on syntine, heikko ja avun tarpeessa. Tällaselle ihmiselle kirkko sitte tarjoo lohtua, rohkasua ja ikuista elämää. Mutta en mä koe itteeni heikoks. En mä oo kuoleman partaalla. Enkä mä.. pelkää, joten toi enkelien ja kirkon viesti viesti ei puhuttele mua ku etäsesti -- Toi onkin muute hassuu: Eihän paimenetkaa pelänny. Ne valvo kaikes rauhas yötöissä kunnes YHTÄKKIÄ kirkkaus välähti pimeydestä ja enkelisoturi ilmesty ku tyhjästä. AAH! Ja mikä on enkelin ensimmäinen viesti: ”ei mitään hätää, ei mitään pelättävää!” No ei ollutkaa, enne ku enkeliarmeija ilmesty verkkokalvoille!


– Just tän takii maalikoita ei päästetä puhumaa kirkossa. Niilt tulee niin hyvää kritiikkii. Mut nytpä me samalla lähestytää joulun sanomaa. Huomaatteko? Jeesus syntyy arjen keskelle. Ei Jumala oota, et sä oot kuolinvuoteella ja tuu sitte ottamaan sua kädestä. Hän haluu olla meiän kanssa elämän keskellä, koko ajan. Niin todellakin, ei Jumala oota, että sä tunnet syyllisyyttä, pelkoo tai et sä oot levoton. Jumala haluu olla sun kaa silloinki, ku kaikki on ihan jees.


– Tiiätkö mitä? Mulle tuli kauhee tunne, et Jumala muistuttaa iha meiän anoppii.. Etenkin näin joulupyhinä: Jumala tahtoo olla kaikes mukana ja tehdä ja hoitaa kaiken..


– Niin, otan osaa, mut Jeesuspa ei tee mitään. Eikä hän vaadi mitää. Hän on vauva, hän ei osaa. Paimenet on ihan tavallisii tyyppej. Ei heiltä vaadittu mitään synnintunnustusta tai uskonratkaisua. Niin, tai entä itämaan tietäjät? Nehän oli pakanoita! Silti ne sai nähä tähden. Silti ne sai tulla ihan omana itsenää Jeesukse seimelle.


– Mä lähen Jeesuksen seimelle, mä ajan ylinopeutta Kärkölän kirkkoon, JOS mäkin nään jonku ihmeen. Mut tää menee usein samaa kaavaa: Korostetaa sitä, kuinka Betlehemissä kaikki on iha tavallista ja maallista ja köyhää ja ”voi kauheeta, kun on kurjaa, kun ei ollu majatalossakaa tilaa..” kerätää vähän sympatiapisteitä ja sitte tulee aasinsilta: ”Hei äidit. Kattokaapa kuinka suuri rooli teillä on pyhässä kertomuksessa. Hei isät. Kattokaapa, hienosti on Joosef siellä mukana, ei se sano mitää, se on sellane jurottaja, mut sellasii me suomalaset miehet ollaa. Kattokaa seimen lasta. Lapset on joulun sydän. Ja aasi on tyhmä eläin ja me voidaa kaikki olla vähän tyhmiä.. Me voidaa samaistuu, meki voidaan olla niiku noi paimenet.” -- Paitsi, ettei me olla paimenia, koska meille ei ilmesty enkeliä, eikä me olla Marioita, koska Maria oli neitsyt. Niin ja Jeesus, tää joulun kova paketti. Eihän sitä oo enää. Beetlehem ja seimen hahmot irtoo joulusta, nii ku Hemulin postimerkit tuulessa. Jeesus on hengen sfääreissä. Se on vähä nii ku Star Warsissa, joku epämääräne voima, joka virtaa toisissa ja toisissa ei..


– Mut justhan sä sanoit, et tavalline joulu on hyvä ja kaunis. Eiks oo hyvä, et Jumala tulee juuri näin maallisel tavalla ihmisten keskelle? Eiks oo hyvä, et meil on rikas joulukertomus, mistä nii monet voi löytää ittensä: vaikka ne, jotka on köyhiä tai jotka on töissä pyhinä – tai vaikka teiniäidit?


– Nii mä sanoin ja sitä mieltä mä oon. Maallisesta me ollaan samaa mieltä, mut sä puhut ihmeistä. Sun mielestäs mun pitäis uskoo Jeesuksee, muuten mun joulu ja koko elämä on jotenki sokeeta ja syntistä. Eikö nii?


– Nii, jos totta puhutaan, ni ihmeet hämmentää mua. Kun niitä ei oo näkyny. Mutta mä uskon silti. Ehkä tää eka joulu oli erilaine ku muut joulut.. Mut Jeesus on sama. Tää on se suurin ihme, et Jumala synty ihmiseks. Tietysti mä toivon, et me voitais ottaa toi rakkaus vastaa.. mut HETKINEN! Entä jos mä sanon, et Jumala rakastaa meitä kaikkia, aina ja kaikkialla?


– Okei.. eli joulu ei siis mitenkään lisää Jumalan rakkautta? Ja entä pahuus? Voisko Jumala säätää tän rakkauden volyymin vähän kovemmalle?


– Jumala luo maailman. Kaikki mikä on, on olemassa Jumalan rakkaudessa ja sen varassa. Sen takia koko luomakunta julistaa Jumalan hyvyyttä, kauneutta ja kunniaa, kaikki elävä, koko taivaankansi, kaikki eläimet ja ihmiset. Nyt on kuitenki tää ongelma: synti ja pahuus. Niinpä Jumala jättää taivaan loiston ja tulee maan päälle. Jeesus on Jumala. Jeesus on kuningas, joka tulee omaan valtakuntaan.


– Niin, Isä, Poika ja Pyhä Henki.. tää on vaa pikkuse vaikeeta ymmärtää. Mä aattelen Jumalaa tosi suurena nii ku avaruutena, mut jo maapallon koko saa pään pyörälle.


– Voiko Jumalasta edes puhua ihmissanoilla? Kuitenki ajatus on se, et Jumala tulee ihmisiä lähelle ja siks me voidaa myös ymmärtää jotai. Jumala on ikuine. Sen takii, jos Jumala tekee jotai, se tapahtuu ikuisuudessa. Siispä myös se, et Jumala synty ihmiseks, tapahtuu ikuisuudessa.


– No, nyt hämmentää. Miks sä puhut ikuisuudesta? Jeesus synty Beetlehemissä.


– Jumala syntyy ihmiseks ikuisuudessa JA ajassa. Mä haluun kertoo tästä, jotta sä ymmärtäisit, tän joulun ihmeen. Okei. Jumala rakastaa maailmaa yhtä paljon enne ja jälkeen Beetlehemiä. Eli miksi joulu? Joulussa tulee näkyväksi se sama Jumalan rakkaus, mikä on ollut ja tulee aina olemaan. Jeesuksen syntymä on kosmisen tapahtuma. Se sitoo maailman alun ja maailmanlopun yhtee. Jeesus on uus Aatami. Uus ihmiskunta ja koko luomakunta alkaa joulusta -- Jeesus on vähä nii ku kuningas Midas. Ku Midas kosketti jotai, se muuttu kullaks. Kun Jeesus koskettaa jotai.. siitä tulee ikuista.


– Eli sun mielest Jeesus-vauva siellä seimessä oli samalla ikuine ja kaikkivaltias Jumala? Ja et tää syntymä oli yhtä iso juttu ku alkuräjähdys? Mut eihän juuri kukaa kuullu mitää, eikä mikää oo muuttunu. Samaa sotaa ja kurjuutta..


– Jumala toimii huomaamatta. Se on oikeestaa aika huikee näky: Maailmassa riehuu sotia, rikollisuutta, kärsimystä, kuolemaa ja riitaa. Ilmestyskirjan mukaa Jeesuksen syntymän takia taivaassakin sytty sota. Luukaski mainitsee taivaallisen sotajoukon. Arkkienkeli Miikael syöksee lohikäärmee maan päälle ja lohikäärme yrittää nielasta Jeesus-lapsen. Muistatteko mitä kuningas Herodes halus tehdä Jeesukselle?


– Mut mitä huikeeta on siis siinä, et Jeesus on heikko ja joutuu pakenemaa?


– Koska tällä tavalla Jumala näyttää meille kuinka ylivertane hän on. Hän syntyy sodan keskelle heikkona ja aseettomana. Ja mitä Jeesus tekee pahuuden ja vihollisten keskellä? Hän nukkuu seimessä. ”Katsokaa”, Jumala sanoo, ”lasihelmikuula. Mä laitan sen tonne, missä vasarat ja moukarit lyö maata. Minä voin tehdä näin, Minä voin astua vaikka helvettiin koska MINÄ OLEN Rauhan Ruhtinas.” Ja tää on se kohta mis Jeesus sanoo: ”mene ja tee sinä samoin.”


– Eli siis tee mitä?


– Pelasta maailma. Laita sun elämä uskon ja hulluude varaan. Niin ku Jeesus teki.


– Eikö se Jeesus nyt kuitenki ollut se maailman pelastaja? Joulun tarkotus oli mennä katsomaan sitä Jeesuksen lasta.


– Joo, TÄÄ on nyt tätä Star Warsia! Aina sama juttu: sankari kieltäytyy tehtävästä. En minä ole mikään jedi. Mä oon vaa tavalline tyttö, joka kerää romuu Kärkölässä. Ettikää vaan se Luuk Skaiwoolker, kyl se pelastaa teidät.. Ei kato, nyt me aletaan molemmat tajuumaa: Jeesus itkee. Vauvat on sellasii. Niitä pitää lohduttaa ja imettää. Jeesus tarvii apua. Sama toistuu monta kertaa: ”Hei Pietari, mä tarvitsen venettä”, ”Hei nainen, mulla on kauhee jano, voikko nostaa mulle vettä tuolta kaivosta.” -- Kaikissa uskonnoissa ihminen kohottaa rukouksen kohti taivasta ja pyytää apua omaan hätää. Mut nyt Jeesus tulee meidän luokse: ”hei voitteko te valvoa ja rukoilla mun kanssa, mulla on ihan kauhea olo”. Eikä me tajuta, et Jeesus kantaa ihmisten pahuutta omilla harteilla -- Kristitty seuraa Jeesusta ja elää niin kuin Jeesus, toisia ihmisiä varten. Hädässä olevien kasvot on Jeesuksen kasvot.


– Nii, mä oon kyl aina arvostanu sitä, et kirkko tekee hyvää. Oikeastaa vaan siinä näkyy, mihin te kristityt uskotte..


– Me kristityt tunnustetaa jumalanpalveluksessa aina se mihin me uskotaa. Onko sulla ollu tapana nousta seisomaa muitten mukana?


– Aina


Nikean uskontunnustus




Kirjallisuus

Dietrich Bonhoeffer, Kirjeitä vankilasta
Tuomas Nevanlinna & Jukka Relander, Uskon sanat
Wilfrid Stinissen, Tosi ihminen
Eero Huovinen, Enkeli taivaan
Ann Voskamp, Lahjoista suurin
Soren Kierkegaard, Filosofisia muruja