maanantai 13. heinäkuuta 2020

"Apua! Olen ankkainvaasion uhri!" Don Rosan parhaimmat 7/10


26. K.A.S.V.A.T.U.S.O.P.P.I.A.

Aku muistelee ensiaikojaan Tupun, Hupun ja Lupun kasvattajana. Kurittomat pikkuankat saavat ryhtiä ja sisältö liittymällä Supenpentuihin, mutta Aku uhkaa jäädä seinäruusuksi.

Aika monessa Rosan tarinassa on kehyskertomus. Kehyskertomukset ovat harvoin tarinan parasta antia, mutta tälle tarinalle täytyy nostaa Davy Crockett-hattua vinhoista siirtymistä menneen ja nykyisen välillä. Ankanperheen perusarki, Akun raivo poikia kohtaan, esiintyy Rosalla onnistuneesti tarinan johdannossa.

Erityistä painoarvoa tarinalle tuo poikien ensikosketus Sudenpentuihin. Rosan ansiosta treffeillä on monta hulvatonta hetkeä, kuten sensuroimaton Sudenpentu-historiikki. Sudenpentu- ja saituri-Roopevitsit vitsit toimivat, vaikka eivät olisikaan ainutlaatuisia. Aku-holhookin tarpeellisuusteemaa juttu käsittelee riemulla ja lämmöllä. Loppu jättää lukijalle yhtä hyvän mielen kuin ankoille.   


Sudenpennut ja heidän käsikirjansa ovat Carl Barksin kynästä. Alun perin murmelinmukulat oli tarkoitettu parodiaksi. Rosa jatkaa Barksin viitoittamalla tiellä esittämällä oravanalkiot hyväntahtoisen fanaattisina ansiomerkeilleen ja pitkille arvonimilleen.

Kaikkitietävä käsikirja on deus ex machina sekä esitietokoneellinen Google, johon on ahdettu kaikki maailman tieto. Rosa irvailee usein taskukokoisen kirjan käsittämättömällä tietomäärällä, mikä on selitetty kirjan liitteessä 137Q. Tarinassa Kadonneen kirjaston vartijat, Rosa keksii, että Sudenpentujen käsikirja on muinaisen Aleksandrian kirjaston peruja. Tuohon biblioteekkiin oli juuri tarkoitus koota kaikki maailman niteet. Susiseurueen tunnuksena on egyptiläinen kirjoitustaidon lintupäinen jumala Thot. Eikö kirjoitustaitomme olekin muinaisten hieroglyfien peruja?   


25. Mississipin mestari 

Nuori Roope saapuu Amerikan Louisvilleen ja tapaa siellä jokikippari-setänsä Anguksen. Roope ja Pelle Pelottoman isoisä Petteri Peloton pestautuvat Anguksen laivalle etsimään Missisipin pohjaan uponnutta kultalastia, mutta valitettavasti samoille vesillä liikkuu myös rosvoja.

Tämän tarinan johdannossa on tavoitettu hienosti ja hauskasti villin lännen tunnelma. Tarinassa piisaa toimintaa ja juoni iskee valtteja pöytään. Karhukoplan ensinäytös tuo tarinaan bonukset. Rakenteellisesti ei ole täysin ongelmatonta, että tarina ei pääty, vaan hyppää pari vuotta eteenpäin, jolloin karhukopla iskee uudestaan. Rosa saa kuitenkin jokilaiva-osion onnistuneesti satamaan toisen erän jälkeen, vaikka loppuvitsi ei ole ihan onnistunut. Hiidenkirnun vitsailut Mississippi-joesta ovat  hauskoja, mutta nuori Roope ei jostain syystä ole huumorimiehiä.













Mississipin mestari on jo nimensä puolesta Rosan jokikeskeisin tarina. Ankat tapailevat muitakin maailman pisimpiä jokia, kuten Niiliä (Krokotiilinmetsästäjä), Amazonia (Pako kielletystä laaksosta), Industa (Kymmenen avataran aarre) sekä Yukon-jokea (Klondiken keisari), Seineä (Temppeliherran kadonnut kruunu) ja Aplh-virtaa (Takaisin Xanaduun). 


Mississippi on tunnettu juuri höyrylaivoistaan, jotka tosiaan kävivät harvinaisiksi junaratojen yleistyttyä. Tunnetuimmat Tonavat ja Thamesit liittyvät kaupunkeihin, jotka on rakennettu niiden rannoille. Joet ovat ihmisille elintärkeitä kauppareittejä, juomavesiä, kastelujärjestelmiä ja kalastuspaikkoja, joten ei ole ihme, että ne ovat saaneet myös pyhyyden merkkejä. Tunnetuimpia pyhiä jokia lienee hindulaisten Ganges sekä kristittyjen ja juutalaisten Jordan. Joet tarjoavat myös eräänlaisen moukkamaisuustestin. Jos joista ei tule ensimmäisenä kappaleena mieleesi Händelin tai Schubertin sinfoniat, vaan päässäsi käy soimaan Frederikin "Volga, Volga, rakkaus tai kuolema", tiedät hävinneesi pelin.      


24. Hänen Majesteettinsa Roope-Ankka

Ankat saavat selville, että Roopen rahasäiliö seisoo maalla, joka onkin itsenäinen valtio. Omasta kuningaskunnasta on tiettyjä etuja, mutta enemmän harmeja. 

Tämä tarina on monien mielestä Don Rosan paras. Näkemys on perusteltu. Jutussa on hulvaton idea, jota Rosa myös hyödyntää luovasti. Hirveästi ei ole väliä, vaikka juttu olisi lainattu vanhasta elokuvasta, sillä se innostaa lukijan joka tapauksessa ajatusleikkeihin. Tarinan toinen valtti on päähenkilö Roope, josta pidämme juuri vihaisena ja ahneena visukinttuna - ja koska se ei ole hänen perimmäinen luonteensa. Pitkä johdanto Julle Ankanpää-takaumineen ei ole mestariteos-osiota, mutta Rosa sitoo toisaalta taidolla yhteen Amerikan historian ankkauniversumiinsa.




Miksi tämä tarina ei sitten yltänyt listallani edes 20 parhaimman joukkoon? Se on helppo selittää: Suora hyökkäys rahasäiliötä vastaan ei yksinkertaisesti ole erityisen mielenkiintoista seurattavaa, ei edes keskiaikaisilla höystöillä. Sama vikaa on Roopen ja Luihulan kaksintaistelussa. Tarinan pääkonna ei ole kovinkaan kuolematon hahmo. Roopella ole muuta vuorosanaa kilpailussa verovirastoa vastaan kuin veronpalautukset. Jälkimaku miellyttää silti. Sosiaalipummikarhukoplalaiset lausuvat mukavia ja lopetus sitoo jutun kauniiseen pakettiin.


Rosa kähvelsi idean tähän tarinaansa brittikomediasta Passi Pimlicoon. Monet ovat muistaneet elokuvan pienen brittialueen itsenäistymisestä nyt, kun koko Britannia on ottanut ritolat EU:sta. Käykö saarivaltiolle yhtä ohraisesti kuin Roopen kuningaskunnalle?   

  


23. Hämäyksen hurrikaani

Nuori Roope tapaa Angus-setänsä P.T. Barnumin perustamassa sirkuksessa. Kun Daltonin veljekset vohkivat sirkuksen kassakaapin, joutuvat ankat ja sirkuksen vetonaulat jäljitysseikkailuun.

Hämäyksen hurrikaani ei pääse heti kunnolla vauhtiin, mutta sirkusteltassa mieltä alkaa hivellä tarinan rikas henkilökavalkaadi. Samalla juttu löytää hupaisan upean uran, missä Angus-sedän showbisneshöttö törmäilee Roopen vaatimattomaan sankarillisuuteen. Rosa tietää, ettei varasjahti riitä yksinään tarinaksi. Fiktioviihteen ja realismi käyvät kuitenkin halki tarinan riemukasta dialogia. Angus-sedän tonttuilut tekevät hänestä yhden Rosan ikimuistoisimmista sivuhahmoista. Esimerkiksi metatason vitsi "jatkuu ensi numerossa" tai "Anteeksi! Sivut ovat liimautuneet yhteen" ovat legendaarisia.



Hämäyksen hurrikaanin toinen näytös ansaitsee erityiskiitoksen toiminnan ja huumorin yltäkylläisyydestä. Tämä taitaakin olla tarina, missä näemme eniten Roopen urotekoja. Tarina huipentuu hienosti viimeiseen mittelöön. Viimeistään Geronimo-koukku paljastaa Rosan kertomataiteen mestariksi. Joistain versioista editoitu mielikuvitustappelu on lukemisen arvoinen.

Tarina pitää hienosti nipun villin lännen historiallisia legendoja satulassa. Lopussa tuntuu kuin tarinan kulissit nostettaisiin syrjään, jolloin lukija voi aavistaa menneiden aikojen henkäyksen ihollaan. Sirkusten kulta-aika taisi todellakin jäädä lyhyeksi, kun viihdeteollisuus ja maksava yleisö löysivät elokuvat sekä Angus-sedän visioimat sarjakuvat. Tarinan kehyskertomus osoittaa, että Rosalla on hihassaan enemmän ässiä kuin yhdessä pelissä voi pelata.


Kerrataanpa huvikseen tarinan henkilöt.. Lucky Lukesta tutut Daltonit olivat väkivaltaisia rikollisia, jotka kuolivat pankkiryöstökeikalla Emmett Daltonia lukuunottamatta. Hän meni vankilaan, naimisiin ja Hollywoodin, missä hän näytteli itseään itse kirjoittamansa kirjan filmatisoinnissa. Amerikka on mahdollisuuksien maa. P.T. Barnumista ilmestyi hiljattain musikaalielokuva "The Greatest Showman". Ukko keksi sirkuksen siinä missä Ronald McDonald pikaruokapurilaiset. Friikkisirkusten isä puijasi usein yleisöään, mutta sehän on taikurien työ. Annie Oakley oli legendaarinen tarkka-ampuja, joka osasi mm. ampua olkapäänsä yli peilin avulla. Sukupuoli loi kurisioteettia. Tänäpäivänä hirviön viittaan ja konepistoolitisseihin sonnustautuva Lady Gaga todistaa ettei viihdeteollisuus ole kulkenut kauas lähtösijoiltaan. 

Buffalo Bill oli maineikas sotilas ja biisoninsaalistaja, jonka tapauksessa toteutui käänteinen Mikko Alataloilmiö: uransa jälkeen mies liittyi sirkukseen. Geronimo oli hurja poppamies ja apassipäällikkö, joka taisteli meksikolaisia ja amerikkalaisia vastaan. Haukottelija oli kuuluisa paoistaan ja pakoretkistään: parhaimmillaan häntä jahtasi yli 5000 sotilasta yhtä aikaa. Geronimon raakuus tarttui eurooppalaisilta, jotka murhasivat miehen vaimon ja lapset sekä anastivat intiaanien maat. Geronimo on tunnetuimpia Amerikan "intiaaneja" Istuvan Härän (mainitaan Rosan tarinassa "Culebran liikenero)", Hiawathan (mainitaan Rosan tarinassa "Windigojen mailla") ja Pocahontaksen kanssa.   


22. Cutty Sarkin cowboykapteeni

Nuori Roope aikoo rikastua Bataviassa myymällä amerikkalaisia härkiä paikalliselle sulttaanille. Bisneksien sivussa Roope törmää paikallisiin lurjuksiin, ostaa patentin maailman ensimmäiseen autoon, toimii kapteenina maailman kuuluisimmalla purjelaivalla ja kokee 1800-luvun kauheimman luonnonkatastrofin. 

Tämä Roopen nuoruuden seikkailu on jo maantieteellisyytensä puolesta eksoottisen omaperäinen luku Rosan tuotannossa. Kehyskertomus ei vie liikaa tilaa itse seikkailulta. Tarina kasvattaa hienosti jännitystä loppua kohden. Kaiken lisäksi jutussa on yksi Rosan parhaista sivuhahmoista, seipäänniellyt kapteeni Moore. Sulttaanit ja heidän sanojen suulliset ilmaisijat ovat myös aika hauskoja heppuja. Tarinan alkupuolisko ei ehkä ole paras esimerkki kasassa pysymisessä, mutta Petteri Peloton ja A.U.T.O-sekoilu on toki tervetullut lisä.    



Rosalla on joitain vitsejä, jotka toistuvat koko jakson ajan, kuten Mooren kameranhakuprosessi, Akun Lyydia-hoilotus Kroisoksen aarteessa sekä Roopen vaikeus lausua Sudenpentujen nimeä oikein Ankkalinnakkeen valloittajassa. Nämä toistuvat vitsit ovat kaikki oikein mainioita. Ne sitovat tarinaa hienosti yhteen ja laukeavat hienosti lopussa.

Tarinan toisessa osassa Rosa on omimmillaan: historialliset puitteet mahdollistavat toiminnantäyteiset juonenkäänteet ja hauskat hulvattomuudet. Tässä jutussa on Forrest Gump -henkeä: Roope tulee keksineensä Tarzanin sekä surffilaudan. 

Aasia on suomalaisille melko tuntematon maanosa. Kiinasta, Intiasta ja Japanista tiedämme sentään jotain toisin kuin Indonesiasta. Rosan tarinassa viitataan saarivaltion hollantilaisiin isäntiin ja avataan muutenkin maan miljöötä kuin turistioppaassa ikään. Indonesia oli Hollannin siirtomaa 300 vuotta. Saarelta saatiin kahvitaukojen puitteet. Isännät pitivät kynsin ja hampain Indonesiasta kiinni vielä toisen maailmansodan jälkeen, kunnes YK ja yleinen mielipide tuomitsi Hollannin toimet ja kädet hakattiin irti. Uuden-Guinean puolikas sai itsenäisyyden vasta 60-luvulla, Itä-Timor Portugalilaisilta 70-luvulla ja Britannialle vuokrattu Hongkong 90-luvulla. Kolonialismin karvas jälkimaku tuntuu monen aasialaisen suussa päivittäin. Kommunismin punainen omena ei taida maistua paljon paremmalta.   


21. Uniajan urho

Australiassa rikkauksia etsivä Roope törmää vanhaan tietäjään sekä röyhkeään rosvoon. Seikkailija kohtaa mantereella myös kummallisia elukoita, luonnonvoimia sekä oman kohtalonsa. 

Ihmiset kysyvät minulta usein kaduilla ja sosiaalisessa mediassa, kuinka oikein pystyn arvottamaan parhausjärjestykseen tarinoita, jotka ovat yhtä hyviä. Erityisesti ihmetystä herättävät Roope Ankan Elämä ja teot -tarinat, jotka ovat tasaisen hyviä kaikki. Vetoan usein juuri tähän ruutuun. Sankarin sisääntulo on yleinen dramaattinen tehokeino elokuvissa. Rosa hyödyntää keinoa onnistuneesti Uniajan urhossa.

Uniajan urho on hieno kokonaisuus huumoria, toimintaa sekä eksoottista kuvastoa. Rosa hyödynsi jo Afrikan faunaa Transvaalin tuittupäässä, mutta leijona-ratsua lukuun ottamatta elukat jäivät vähän irralliseksi lisäksi. Tässä kameli, emu ja kengurut liittyvät paremmin juoneen. Roope jahtaa rosvoja myös Julman maan jehuna ja Hämäyksen hurrikaanina, mutta jutut eivät lankea toistamisen loveen.   

Erityisen hienoa tässä tarinassa on se, että Roopesta on nyt kasvanut aikuinen aarteenetsijä, jossa on ripaus kyynisyyttä ja epäuskoa. Jakson aiheena onkin epäilemisen ja uskon välinen suhde pessimisti Roopen ja shamaaniaboriginaalin eli uskovaisen hahmoissa. Puhe kohtalosta Jumalan sijaan ja aboriginaalien uniluolien taruista Raamatun sijaan ei haittaa, vaan etäännyttää aiheen sarjakuvaan sopivaksi. Rosvosektorin avulla Rosa vapautuu mustavalkoisesta käsittelystä: Roopen skeptisyydelle on toisinaan sijaa, sillä kaikkeen ei pidäkään luottaa. Jakson ihmiskuvaus on syvällinen, sillä Roope on seikkailun alussa tuhahteleva skeptikko, mutta lopussa innokas uskovainen. Väliin jää erityisen hieno Jaakobin paini, kun melonin kokoinen opaali näyttää tarjoavan sankarillemme oikotien onneen.    

Tutkimusmatkailija James Cook julisti Australian Britannian omaisuudeksi vuonna 1770. Se oli yhtä järkevä teko kuin jos minä lähtisin nyt Shetlantiin ja julistaisin britteinsaaret timilandiaksi. Australia oli nimittäin ihmisasutettu kymmeniä tai jopa satoja tuhansia vuosia ennen englantilaista leipuria, vaikka manner pysyi pitkään tuntemattomana eurooppalaisille. Nykyään Australia on tunnettu muinaisesta megafaunasta, kuten auton kokoisista jyrsijöistä, jotka hävisivät, kenties, ihmisten tulen ja nuolten takia. Pedoilla ja jättiläiseläimillä on jumalien silmät aboriginaalien unitaruissa.  

    

20. Auringon poika 

Roope ja Kulta-Into Pii kilpailevat kumpi heistä löytää mittavimman inka-aarteen. Ankat pääsevät legendaarisen Auringon pojan temppelin jäljille, mutta matka Andeille on täynnä vaaroja ja yllätyksiä.

Monessa mielessä tämä Rosan ensimmäinen ankkatarina on hänen paras aarteenetsintäseikkailu. Piirrosjälki hakee vielä itseään, mutta näissä alkuajan tarinoissa on hienon kepeää lennokkuutta ja barksmaisuutta. Tarinan johdanto onkin yhtä hauska kuin Barks-rikas. Auringon pojassa ankkojen löytö on ehkä mehevin Rosan seikkailuista. 



Tarinan toisessa näytöksessä on muutama laho askel, kuten se, ettei Roope huomaa lentokoneensa hajonneen. Hienoa silti, että ankat joutuvat erilleen toisistaan, sillä juonenkäänne temppelissä on varsin herkullinen. Homma toimii vaikka järki inttää, ettei Roopen aarteenetsijävaistolla ollut mitään tekemistä pelastautumisen kanssa. Rosan aarretarinoissa on usein joku jippo - tai jopa kaksi -  joka heilauttaa asetelman ylösalaisin. Auringon pojassa jipot toimivat ehkä parhaiten, kun Pii löytää jättipotin. Homma eskaloituu hienommin kuin esimerkiksi Avatara-seikkailussa. Tarinan lopetus on oikein mallikas. Piin tappio on parhaimmillaan juuri tässä jaksossa. 

Ennen Kolumbusta Amerikan mantereita kansoittivat lukuisat heimot ja jopa imperiumit, kuten asteekit, mayat ja inkat. Inkavaltakunta oli voimissaan 1500-luvulla, kunnes Pizarron espanialaiset joukot lopettivat sen. Valloitus onnistui helposti, sillä inkojen valtakunta oli sisällissodan repimä ja koska inkojen alistamat kansat auttoivat konkistadoreja. Inkat, jotka eivät tunteneet esimerkiksi pyörää, olivat aseteknologisesti pahasti jäljessä valloittajista. Rosan tarinassa keskeinen Manco Capac oli inkojen myyttinen kuningasjumala, vähän kuin inkojen versio kuningas Daavidista. Rosa mainitsee myös kuuluisan Machu Picchun, unohtuneen vuorikaupungin, jonka rakentaminen jäi kesken eurooppalaisten intervention takia. Kaupunkia rakentaneet orjat ja asuttaneet herrat eivät tainneet ymmärtää, että heistä ja koko heidän imperiumistaan tulisi pian historiaa.      




sunnuntai 5. heinäkuuta 2020

Makeaa myrkkyä – tupakka suomalaisen populaarimusiikin lyriikoissa



“Tupakka, viina ja villit naiset” – esipahe




Tämä essee käsittelee tupakointia ja siihen liittyviä mielikuvia suomalaisessa populaarilyriikassa. Liikun päihteiden maailmassa, mutta en vedä sokkaa irti, enkä pohdi Amsterdamin kukkaloistoa, vaan vedän popkappaleita nenääni vasten kuin puseroita ja hengitän tervaa ja tuhkaa keuhkoihini.

Esseeni käsittelee laulujen sanoituksia, ei artistien kannanottoja, muusikoiden tapoja, musiikkivideoita, eikä kappaleiden esteettisiä ansioita. Otsikostani huolimatta en kulje Dingon tupakkatietä, vaan keskityn 2000-luvun hehkuvimpiin kappaleisiin.

Yleisellä tasolla esseeni käsittelee moraalin ja ilmaisunvapauden välistä suhdetta. Suomalaisessa populaarimusiikissa kitara ja pamppu ovat kohdanneet esimerkiksi silloin kuin Maustetytöt käytti neekeri-sanaa kappaleessaan, lapset lauloivat kyseenalaisia sanoja Sannin musiikkivideolla tai kun Ruudolf vertasi laulussaan naista autoon.

Tupakkakysymyksestä muodostuu helposti holhoavan terveysnatsin ja boheemin artistin jankkaava duetto. Vastakkainasettelussa kolmas pyörä, tupakkateollisuus, katoaa kuin savuna ilmaan. Tupakkafirmat käärivät voitot jokaisesta ostetusta askista. Yhtiöillä on pätäkkää lobata tuotteitaan ja pummata asiantuntijoita puolelleen.

Maksetaanko suomalaisille artisteille tupakan tuotesijoittelusta? Vai ovatko tupakkamyönteiset biisit mainontaa, jota ei voi rahalla ostaa? Suomen lainsäädäntö on kieltänyt tupakoinnin mainostamisen ja lisännyt röökiaskeihin shokeeraavia kuvia etappeina kohti savutonta Suomea. Siksi sikariporras tietää tehneensä lottorivin oikein aina kun taikuri vetää valkoisen kaniinin askista ihailevan yleisön edessä.


“Vanhempiensa rööki haisi kuteissa, sen faija jurrissa löi sitä toisinaan” – populaarimusiikin ongelmakäyttäjät


Tupakan muuttuminen viattomasta nautinnosta sosiaaliseksi ongelmaksi näkyy myös populaarimusiikin maailmassa. Tyypillinen suomipopin polttaja on esimerkiksi Anssi Kelan “Puistossa” -kappaleen huumeriippuvainen nuorisorikollinen Pete. Vastaavasti Ellipsin kappaleessa “Kolera-allas”, koditon sosiaalipummi on mätkähtänyt yhteiskunnan ja perheen turvaverkkojen läpi kerjäämään kaduilla rahaa viinaan ja tupakkaan.

Maija Vilkkumaan kappaleessa “Sä tarviit paremman kuin mä” itsetuntonsa rippeet menettänyt antisankari vertaa itseään läpimärkään röökiaskiin. Maustetyttöjen laulussa “Tein kai lottorivin väärin” yksinäinen sekakäyttäjä samaistuu Sudanin lapsityöntekijöihin, sillä Suomeen syntyminen on lottovoitto, joka riittää vain yhteen kaljaan.

Onko tupakan tapauksessa kaikki julkisuus hyvää julkisuutta? Tupakkateollisuus on koukussa suloisiin mielikuviin. Paremman puutteessa se imee sauhuja vaikka toisten tumppaamista natsoista. Rappioromantiikka voi palvella tupakka-agendaa. Se meistä, jolla on huonoin itsetunto, raapaisee ensimmäisen tikun.

Passiivisen tupakoinnin mielikuvat ovat kuitenkin myrkkyä tupakkateollisuuden keuhkoille. Tätä lajia tarjoaa Anssi Kelan hitti “Ilves”, jonka syrjäytetty ja koulukiusattu päähenkilö tulee kouluun kuteissa, joissa haisee vanhempien synti. 



“Sormissa tuoksuu tupakka, sun nauru on vieras ja ihana” – populaarimusiikin tupakkahuoneet


Populaarimusiikkiin kuuluu hetkellisyys. Hetki on ohikiitävä kuin itse elämä, mutta hetkessä asuu myös ikuisuus. Populaarimusiikin kappaleissa eletään usein dramaattista ja punktuaalista nyt-hetkeä, johon merkitykset tiivistyvät. Huomista ei ole. Lyhyet pop-kappaleet sekä tupakka käyvät hetkellisyyden symboleista.

Hetkellisyyden mielenmaisemaa sanoittaa esimerkiksi Samuli Laihon sanoittama Samuli Edelmannin laulu “Kaikki tahtoo”. Kappaleessa muistellaan menetettyä rakkautta, ihmetellään perhosen lentoa ja sytytetään viimeinen savuke ennen nukahtamista.

Populaarimusiikissa usein toistuva viimeinen tupakka ei viittaa lopettamiseen, vaan hetkellisyyden dramatiikkaan: elämä on äkkiä poltettu loppuun, joten kannattaa nauttia henkosista vielä kun voi. Nuoruus haihtuu savuna ilmaan. Rakkauden huumaava juoma annostellaan hetkinä. 



Maija Vilkkumaan laulussa “Kesä” kylillä norkoilevat nuoret nauttivat lomasta, tupakasta ja vapaudesta. Toiset saavat rientää töihin ja pelätä kuolemaa. Nuorten kesä päättyy kuitenkin kuin seinään. Vesalan korvamadossa “Kuningas” esiintyy ihastunut nuoripari, joka on kuin rouhittu tupakka ja savukepaperi. Parilla ei ole suunnitelmia eikä telkkaria, mutta jaettu vartti menee solukämpässä sätkää kääriessä.

Kesän ja Kuninkaan rivien väleistä hohkaa nuoriin kohdistuva paheksunta. Sääntöjen uhmaaminen on ehkä typerä syy ostaa myrkyllinen tuote, jonka aiheuttaa säännönmukaisesti riippuvuutta. Tupakanvartta pitkin yhteiskuntaa voi kuitenkin katsoa kapinallisesti oravanpyöränä, jonka tavoittelema riippumattomuus löytyy vain sen ulkopuolelta.

Haloo Helsinki! hitin “Vapaus käteen jää” nainen jättää humalaisen miehensä ja ilmeisesti koko entisen elämänsä tekemällä U-käännöksen autollaan. Tie loistaa hänen edessään täynnä mahdollisuuksia. Naisella ei ole kädessään muuta kuin vapaus – sekä rööki, jonka hän sytyttää palamaan kuin Vapaudenpatsaan soihdun.

Mitenhän naisen elämä jatkuisi? Karauttaisiko hän helluntailaisten teltalle, ajaisiko alas jyrkänteeltä vai sanoisi vastaantulevalle miehelle: “Oh No, Let’s Go, mennääks heti naimisiin?”.

Lasten hautausmaan kappaleen “Salaa tupakalle” minäkertoja harrastaa suusta suuhun -tekohengitystä kuoleman kanssa ja juo takapenkillä tuhat kaljaa, sillä kaupungin rikkaudet ja kunnia ovat vain kiveä ja hiekkaa. Vastaavasti Sannin fiilistelyssä “Supernova” tupakka on väärä, mutta hauska valinta elämän kujanjuoksussa.

Voisi kuvitella tupakkapomojen laulavan ylistystä, kun maan suosituimmat taiteilijat liittävät syöpää, keuhkoahtaumaa ja impotenssia aiheuttavan tuotteen rakkauteen, vapauteen ja nuoruuden iloihin. Tupakka-Emman kuittaisi todennäköisesti Arttu Wiskari.

Wiskarin kappaleet osuvat isänmaalliseen hermoomme. Näin on etenkin laulun “Suomen muotoisen pilven alla” kohdalla. Hymnissä vannotaan rakkauden ja suomalaisen sisun nimeen. Wiskarin hitti oli radioiden soitetuin kappale vuonna 2019. Se esitettiin mm. Kohti linnan juhlia -ohjelmassa.

Laulun kertoja ei kuitenkaan ole mikään “Huomenta Suomi” -klassikon rekkakuski, joka laittaa usvaa putkeen ja syö juustosämpylän taukopaikalla. Laulun lyyrinen minä on surkimus, joka ulkoistaa epäonnistumisensa jossitteluun ja keltaisen lehdistön lööppeihin. Ahkeruuden sijaan hän tissuttelee keittiössä ja polttaa ketjussa.

Jos Petri Nygård piirsi Suomen rajat viinalla, Arttu Wiskari teki saman myrkkypilvellä.


”Ei kultalusikkaa suussa, vaan ylähuulessa nuuskaa” – kun musta kulta myy kultaa


Nuuskan myynti on laitonta Suomessa, mutta Ruotsilla on muitakin vientituotteita kuin Abba tai Kent. Populaarimusiikin kentällä nuuska paisuttaa etenkin räppäreiden huulia. Nuorten poikien alakulttuurin slangisanat kertovat, että rakkaalla lapsella on monta nimeä: paja, epo, denssi…

Pajafellaa ei ehkä kuulla Novalla, mutta dopamiini vapautuu Youtuben kautta: ”mä poltan paljon dänkkii / en haluu vetää vauhtii / oon kissus ku puntti / kunnes passaat sen bluntin”.

Nuuskariimejä ei kuule vain yksiöiden kotibileissä tai takapihojen koripallokentillä. Populaarimusiikin paalupaikalla juhliva räp-duo JVG on pelannut nuuskateollisuuden pussiin enemmän kuin laki sallii. Poikien esikoislevy ”Mustaa kultaa” myi kultaa vuonna 2011. Lätkäräp-hitti ”Häissä” kertoo Villegalle-koutsin örveltämisestä eli salmarituopeista ja nuuskaturnauksista. Sinkkubiisi ”Takajeejee” sanoittaa: ”Taas akat kattoon kun tippa-T silittää sen takamattoo / Jaageri kuuskasi vedä nuuskaa kuin nurmisen pasi”.

Buukataanko kaksikko taas Elämä lapselle -konserttiin?

Tuore vuoden naissolistimme Ellinoora julkaisi viime vuonna kakkoslevynsä ”Vaaleanpunainen vallankumous”. Albumin balladipopissa puhuu aikamme uhmakas ja lemmenkipeä henki. Levyn viides single ”Aatelisii” piirtää maailmankuvan rajoja samalla tavalla kuin Wiskarin Suomi-anthem.

Oodin laulaja on Titanicin keulakuva Rose, joka hylkää aateluuden, etiketit, statukset ja pukukoodit vapauden ja räävittömyyden tieltä. Laulun sankarit ovat lähiölapsia ja teini-ikään jämähtäneitä aikuisia, joilla on pallo hukassa ja sätkäpaperit taskussa. Laululla vieraileva Gasellit-yhtye kiteyttää leijonakuninkaiden yhteiskuntaluokan ja kurjuuden glamourin kultalusikan ja nuuskan eroon.

Räppäreiden nuuskaralleista tulee mieleen vanha Kummeli-sketsi, missä ralliapukuski Lampinen ostaa Pohjola-rallin Saabin kyljet täyteen sponsoritarroja.


”Saa sekoilemaan sokeri ja kofeiini, miks imen tervaa, nikotiinii stressiini?” – jälkidiagnoosi



Sananvapaus on jokaisen nuuskamuikkusen ja terveyshysteerikon kansalaisoikeus. Lyyrikot ovat vastuussa sanoituksistaan, mutta havainnonkirjaamissensuuri polttaisi pian omat näpit. Merkityksiä ei lueta kuin algoritmejä. Laulussa hehkuva tupakka voi olla samanaikaisesti taiteellinen yksityiskohta sekä kaupallinen piilomainos.

Popmusiikissa värähtelevät hauskanpidon, rakkauden ja nuoruuden tunnot. Tupakkateollisuuden valheet tupakan vaarattomuudesta eivät saa enää levytyssopimuksia, mutta ristiluinen pääkallo sopii käenmunana vappupallon, sydämen ja rauhanmerkin rinnalle.

Populaarimusiikin parvekkeilla kääritään röökejä moraalin filtterillä. Pitäisi lopettaa, mutta nihilismi seisoo ovella. Kierkegaard kirjoitti: “Jotkut työntävät sormensa maahan haistaakseen, missä maassa ovat; minä työnnän sormeni olemassaoloon – se haisee tyhjyydeltä.”

Suomipopin puseroista erottaa tupakan löyhkän. Tuhkakupin natsat kertovat keskenjääneestä taikatempusta: katoamistemppu elämän kirjoista onnistui, mutta kaniini ei tullut koskaan takaisin. Miksi kuitenkin taputamme?




Lue myös: https://tuhkakeskiviikko.blogspot.com/2020/02/musiikin-messias-populaarimusiikin.html

maanantai 15. kesäkuuta 2020

"Puhutaanpa välillä ruoasta" - Don Rosan parhaimmat 6/10


34. Ankkapurhan miljardööri

Roope rikastuu Yokonin kultakentillä ja yritysalalla ja aikoo perustaa liikekeskuksensa Skotlantiin. Hän pohtii omaa paikkaansa osallistumalla ylämaan perinnelajien mittelöihin.

Tämä jakso Roopen elämästä koostuu hieman irrallisista episodeista, mutta onnistuu kuvatessaan Roopen etsintää uuden ja vanhan, Amerikan ja Skotlannin, välimaastossa. Kiehtovia Barks-yksityiskohtia piisaa: ensimmäiset rahatynnyrit, punainen verkkanuttu sekä kultainen hiuskiehkura.

Tarinan pihvi on ylämaan kisat, jotka tuovat mukavaa ja riemukasta vaihtelua Roope-kattaukseen. Lampaankeritsemisepidosi ja harvinainen herkku, Roopen runonlausunta, toimivat upeasti. Draaman suhteen kilpailu on vähän haastava, sillä Roopellahan on kymmenen miehen voimat. Silti hänestä ei saa tulla paikallissankaria. Moukarin- ja tykinheitto järjestyy aika onnistuneesti, vaikka yleisö pyörtyy Roopen voimannäytteen edessä.

Tässä jaksossa on harvinaista kuvastoa, joka ylittää rohkeasti ja tyylikkäästi sarjakuvaviihteen rajat. Saapuessaan sukulinnaansa Roope käy kuolleen äitinsä haudalla. Hautausmaa-kohtaus ei ole hauska, eikä se ole juonen kannalta tarpeen. Se on kuitenkin erityisen humaani hetki Rosan tuotannossa. Usvaisella kummulla hiljentyvä Roope piirtyy lukijan mieleen syvällisena ja samaistuttavana hahmona. Vielä järkyttävämpi – siis hyvällä tavalla – on tarinan lopetus, missä Roopen isä Fergus kuolee ja siirtyy tuonpuoleiseen! Suuri ja ihmeellinen tapahtuma on kuvattu kauniin lempeästi ja luonnollisesti. Kohtaus saa lukijan pohtimaan eksistentiaalisia kysymyksiä turvallisella mielellä. 




Usko kuolemanjälkeiseen elämään on uskontojen ja ihmiskunnan perusvire. Toisaalta yhä useampi kieltää ajatuksen tai asettaa kuoleman perään suuren kysymysmerkin. Käsitykset kuoleman jälkeisistä tapahtumista vaihtelevat, mutta vaihtoehtoja on lopulta aika rajallisesti: taivas, helvetti, tuomion hetki, jälleensyntymä, tyhjiinraukeaminen ja nirvana kattaa jo suurimman osan uskomuksista. Aihe on uskonnollisuuden ja tieteen kohtaamispaikka kuolemanrajakokemuksien kautta. Onko kyseessä sielun trippi tuonpuoleiseen vai psyykkeemme muodostama hallusinaatiorokote suurta yötä vastaan? Mikäli rajan toisella puolella todella on valtakunta, se on tarkemmin vartioitu kuin kaikki maailman Shangri-la'at ja Gondolinit yhteensä. Aarteet ovat varmasti salaisuuksien veroiset.  



33. Krokotiilinmetsästäjä

Roope lähettää Akun ja pojat Afrikkaan etsimään harvinaista krokotiiliä eläintarhaansa. Aku tahtoisi rantalomalle, mutta vesipedon jäljitys käy työstä. 

Tässä tarinassa on peräti kolme outoutta. Ensinnäkin kyseessä on ainut aarteenetsintätarina, jossa ankat todella saavat jotakin jutun lopussa. Yleensähän Roope menettää löytämänsä kalleuden jonkin pykälän nojalla. Toisekseen Roope ei ole matkassa mukana. Kolmanneksi seikkailussa ei ole lainkaan vihollista. 

Krokotiilinmetsästäjä on leppoisen mukava ja yksinkertaisuudessaan toimiva tarina. Siten juttu on hyvin Barks-henkinen. Draama toimii sen varassa, että Aku vetää jatkuvasti vesiperän ankkojen matkatessa yhä pidemmälle Afrikkaan. Tarinan rakenne on onnistunut. Eläintarha-johdanto tarjoilee hupia ja kunnon sysäyksen seikkailuun. Etsintäretki huipentuu hienosti krokotiilien luolassa. Lopetus toimii myös hyvin.


Niilin alkulähteen löytyminen oli kova pähkinä 1800-luvulla. Pähkinät lienee pehmenneet viimekertaisesta.

Egyptissä todella palvottiin krokotiilijumalaa. Eläinhahmoiset jumalat ovat maailmanlaajuinen ilmiö. Egyptistä muistamme esimerkiksi sakaalihahmoisen Anubiksen, seemiläisten kalajumala Dagonin, Intiasta norsumies Ganeshan ja apinajumala Hanumanin ja Kreikasta vuohisorkkaisen musiikin- ja seksinjumala Panin. Nämä jumalat kuuluivat jumalten Pantheoniin. Länsimailla on tunnettu kristinuskon ja islamin myötä joko yksi Jumala tai ei jumalia ollenkaan. Filosofi Friedrich Nietzsche tölväisi, että kreikkalais-roomalaiset jumalat kuolivat nauruun, kun yksi jumalista väitti olevansa ainoa jumala. Muinaiset jumalat saattavat toisaalta elää tämänkin päivän okkultistien päiväunissa ja populaarikulttuurin varjoissa.       



32. Ankkapurhan uusi valtias

Roope palaa Skotlantiin pelastamaan sukulinnansa pakkolunastukselta. Hän joutuu puolustamaan sukunsa perintöä kilpailijaansa vastaan kaksintaistelussa.

Tämä tarina on loistava, sillä siinä on alusta lähtien kutkuttavan pahaenteinen vire päällä. Ukkonen ei ehkä ole kovin omaperäinen tehokeino, mutta tässä jaksossa se toimii hienosti. Ankkapurhan linna osoittautui kummituskartanoksi jo historiikin ensimmäisessä osassa, mutta vasta tämä jakso tarjoaa jännityksen ja huumorin saumattoman liitoksen. Hupia riittää MacAnkan suvun raivosta ja saituudesta. 

Rosalla on kaksintaiselukohtaus myös jaksoissa "Hänen majesteettinsa Roope Ankka" sekä "Yukonin sydämet". Tappelu on lopulta aika haastava juoniratkaisu, mutta tässä mittely onnistuu hyvin. Kahakan päätös yltää kirjaimellisesti kuolemattomiin mittasuhteisiin Roopen rajatilakokemuksen myötä. Episodi on samaan aikaan ratkiriemukasta hupia ja kiehtovan omaperäistä kuvastoa. Taivaassa ei siis näppäilläkään harppuja, vaan pelataan golfia! Rosa on onnistunut luomaan taivaaseen myös draamallisen jännitteen, joka ratkeaa hilpeästi. 



Kaksintaistelut olivat historiaa jo silloin, kun Roope pukeutui haarniskaan vuonna 1885. Kaksintaistelut olivat sivistyneitä, mutta raakalaismaisia, laittomia, mutta hyväksyttyjä mittelyitä, joita käytiin loukatun kunnian takia halki vuosisatojen. Aseina olivat miekat tai myöhemmin pistoolit. Miekkailu vie etenkin Ranskaan, Kolmen muskettisoturin maahan. Suomessa oli puukkojunkkarit ja itänaapurissa venäläinen ruletti. Saksassa on hutkittu toisia makkarapötköillä. Kaksintaistelut ovat olleet miesten kukkoilua, kuinkas muutenkaan, mutta historia tuntee myös joitain naisten otteluita. Onkohan nykyihminen somekeskusteluineen mennyt eteen- vai taaksepäin ikuisen rauhan ja veljeyden tiellä? 


31. Kolmen caballeron paluu

Akua odottaa yksinäisen tylsä hotelliviikonloppu Meksikossa, kun pojat lähtevät sudenpentuleirille. Aku tapaa kuitenkin vanhoja ystäviään ja tempautuu seikkailuun täynnä jännitystä, kommeluksia ja vaarallisia tilanteita.

Caballero-seikkailu marssittaa lavalle yllätyshahmoja Disney-menneisyydestä. Lintuystävämme Jose ja Panchito mahdollistavat Aku Ankka -sarjakuvalle harvinaisen syvällisyyden, johon voi samaistua: Aku on yksinäinen ja vähän vaikea luonne, mutta nyt hän löytää ystäviä ja nousee jopa jalustalle. Hyvä Aku! Pusuttelevaan papukaijaan on myös pakko samaistua. Senjoriitta-episodi onkin harvinaista herkkua Aku-sarjakuvissa. Kultahattu-pahiksen elokuvarepliikit menevät ohi korvien, mutta hän on silti aika päheä. Kriittinen ääneni inttää, että tarinan perusvire ei ole syvällistä draamaa, vaan päinvastoin pinnallista paukuttelua ja kukkoilua. 

Joka tapauksessa Rosa on saanut kehystarinan lisäksi mukaan aarteenetsintää, pippurista meksiko-henkeä sekä lauluesityksiä, jotka ovat mukavan tunnelmallisia ilman ääntäkin. Tarinan tasokkaasta huumoripuolesta voi nostaa esiin mm. hauskan Zorro-kohtauksen sekä siestaa arvostavan sheriffin. Tarinan moniulotteista juonta ei voi kuin kehua. Junakiskoepisodi tarjoaa kunnon jännitystä ja lopun juonenkäänteet jättävät tarinan veijarihengen muhimaan lukijan mieleen. 




Zorro (suom. Kettu) on Meksikon kuuluisin mies. Häneen viitataan toisessakin Rosa-tarinassa. Mustaan viittaan ja naamioon sonnustautunut sankari on Batmanin esikuva. Zorro oli viimeinen elokuva, jonka Bruce Wayne näki ennen vanhempiensa kuolemaa. Myös Indiana Jones on paljon velkaa mustalle veijarille, sillä Zorron varusteisiin kuuluu myös ruoska. Zorro on etenkin valkokankaan sankari, mistä todistavat esimerkiksi seuraavat Zorro-klassikot:

Zorron merkki
Zorron varjo
Zorron seikkailut
Zorron paluu
Zorron kosto
Zorron merkki
Zorron seikkailut 2
Zorron merkki
Zorron toinen tulemus
Zorron poika
Amerikan Zorro
Zorron eroottiset seikkailut
Zorron naamio
Zorron ylösnousemus
Zorron legenda 
Zorron merkki
Zorron isku
Zorron morsian
Zorron pojanpoika
Viimeinen Zorro
Päiväni Zorrona
Vain kuolleen Zorron yli


30. Hopealautasella

Roope saa lahjaksi kauniin hopeavadin ensikolikkonsa alle, mutta lautanen paljastuu Milla Magian taikaportaaliksi. Roope ja Aku yrittävät saada vadin avulla kolikon takaisin.

Taikaportti on riemastuttavan mielikuvituksellinen idea! Se tarjoaa dramaattisen hereitä juonenkäänteitä, verbaalista akrobatiaa sekä tuutin täydeltä toimintaa. Tarinan visuaalinen hauskuus hakee vertaistaan ja puree kaikenikäisiin lukijoihin. 


Sarjassamme Rosan parhaat ruudut.

Mukaan mahtuu myös tavallista enemmän juonivirheitä: Miksi Milla ei heitä lautastaan pellolle? Miksi Roope ei patista vakoojiaan noidan kimppuun? Miten Roopen tykki voi ampua yhtä aikaa kuusi kuulaa eri suuntiin? Miksi Milla luulisi Roopen pyyhältäneen satamaan? Miksi Roope antaa potkut vakoojilleen? Juonivirheiden oppositio on kuitenkin vaimea huumorihallituksen hallitessa suvereenilla otteella. 

Kaikki ankkalinnalaiset asuvat ankkalinnassa. Poikkeuksena on Afrikassa majaileva Kulta Into-Pii sekä italialainen Milla Magia, jonka noitapaja tönöttää tässäkin tarinassa Vesuviuksen rinteessä. Vesuvius on maailman kuuluisin tulivuori, jonka purkaus vuonna 79 jKr. on edelleen Euroopan historian suurin. Katastrofi täytti roomalaisten mielet lopun ajoilla. Kenties purkaus vaikutti myös kristittyjen apokalyptisiin visioihin, sillä Johanneksen Ilmestyskirja julkaistiin muutama vuosi onnettomuuden jälkeen. 

Rosa on tallentanut myös toiseksi kuuluisimman tulivuoren, Krakataon,  purkauksen vuonna 1883 tarinassa "Cutty Sarkin cowboykapteeni". Tässä katastrofissa kuoli 36000 tuhatta ihmistä. Valtava tuhkapilvi kohosi 80 kilometrin korkeuteen ja tsunamit kasvoivat jopa nelikymmenmetrisiksi. Jakartassa satoi tuhkaa ja kiviä sinkoutui satojen kilometrien päähän. Maailmanhistorian kovin ääni tappoi ihmisiä ja eläimiä, kuului tuhansien kilometrien päässä ja kiersi koko maapallon moneen kertaan. Luomakunnan mahti tekee ihmisistä peukaloisia.
    


29. Kutistuva kitupiikki

Aku ja pojat auttavat Roopea siivoamaan rahasäiliötä. Kun Aku hurauttaa vahingossa Roopen atominsupistajan käyntiin, käynnistyy pienisuuri seikkailu. 

Ankkojen tapauksessa siivouspäiväkin voi olla kiehtovan hauska kokemus. Aku on elementissään sarkasmikommenteillaan ja Roopen varastosta löytyy kaikkea jännää, kuten valtaisa purjelankakerä Barksin Kulta-Intotarinasta. Ankkojen kutistuminen on visuaalisesti vangitseva idea. Rosa repii aiheesta monta irtovitsiä, mikä todistaa aiheeseen paneutumisesta. Juoni etenee hienosti ja lukija kokee vauhdin riemun kurveissa. 


Kutistuva kitupiikki taitaa olla tämän listan 4. paras karhukoplatarina. Silti järkijättöiset konnat ovat ehkä parhaimmillaan juuri tässä jaksossa parhaimmillaan.

Tarinan juonivirheet ovat ilmeisiä: Roope ja Aku kutistuvat yhtäkkiä peukaloisiksi rahalaarissa, jolloin kääpiövaihe jää yksinkertaisesti välistä. Lopussa ankat taas kasvavat hämmästyttävän nopeasti, koska se on herkullisempaa juonelle. Haittaneeko tuo. Rosa käsittelee kutistumisaihetta viihteellisesti vailla eksistentiaalista syvyyttä tai jännitystä. Tarina kuitenkin toimii juuri näillä ehdoilla. Bakteerikuvaus viehättää mieltä ja lopetus liiskaa tehokkaasti kuin kärpäslätkä.

Kutistuva kitupiikki on jatko-osa Barksin tarinalle "Vaarallinen keksintö", mutta jakson nimi viittaa 50-luvun scifiklassikkoon kutistuvasta miehestä. Tarina on jännitysviihdettä, mutta samalla ajankuva painajaisesta, missä mies menettää auktoriteettinsa kodissa ja perheessä muuttaessaan asumaan nukketaloon ja joutuessaan taistelemaan hämähäkkiä vastaan. Miehen pahin painajainen nähtiin valkokankaalla kuitenkin vasta pari vuotta myöhemmin elokuvassa "Jättiläisnaisen hyökkäys". Mitähän elokuvia Jukka Hankamäki katsoi kirjoittaessaan "Totuus kiihottaa" -kirjaansa? 



   

  





















28. Matka maan keskipisteeseen

Pelle Peloton on keksinyt aineen, joka läpäisee kaiken paitsi timantteja. Roope tahtoo käyttää mönjää kaivosteollisuudessa, mutta katastrofi iskee, kun visukinttu lorauttaa tököttiä maahan.

Tämän tarinan valttina on omaperäinen ja erikoinen aihe Rosa sarjojen joukossa. Nyt ei mitellä voimia Karhukoplan kanssa tai etsitä muinaisia aarteita Sudenpentujen käsikirjan avulla, kuten monissa muissa tarinoissa. Tämä on Rosan kekseliäs scifiseikkailu ja maailmanpelastusoperaatio. 



Jakso on myös perin hauska. Hupaisaa, kuinka nyreästi Roope aluksi reagoi Pellen pimeään aineeseen. Homma etenee mukavasti Pellen pajasta Akulle ja rahasäiliöltä maan keskipisteeseen. Hornankattilassa juoni tylsistyisi tiedefaktojen kalvosulkeisiksi, ellei Aku olisi mukana pelastamassa tilanteen keskittymällä olennaiseen - eli kupuunsa. 

Ruuduissa on myös visuaalista pilkettä, sillä Rosa on piirtänyt laitoihin pitkänohuet kuvat ankkojen vempaimen laskeutumisesta. Pohjanoteeraus ei ole tarinan parasta antia, mutta paluumatka luo hienon cliffangerin. Lukija varmasti oivaltaa ratkaisun kiipeliin, mutta plussa tulee juuri aktivoivasta älypähkinästä. Kamaraisten kohtaaminen on hauska lisä olipa Barks-viittaus tuttu tai ei. Toukojäärä Hansu on myös mies paikallaan. Loppuruuduissa näemme juonivirheitä, sillä timantit eivät olisi koskaan päätyneet kadulle asti. Tuhotökötti jää Roopen työpöydän laidalle odottamaan jatko-osaa. 

Mistähän Don Rosa keksii ihmeelliset tarinansa? Yleisliuotin tunnetaan alkemian aakkosissa nimellä Alkahest. Vettä kutsutaan myös yleisliuottimeksi. Vesi ei kuitenkaan liuota lasia. Yleisliuottimessa olisi juuri se ongelma, että heti, kun viimeinen ainesosa putoaa kulhoon, aine valahtaisi saman tien maan ytimiin. Onneksi Pelottomalla oli timanttinen ratkaisu tähänkin pulmaan.   



27. Paino-ongelmia

Ensikolikkoa havitteleva Milla Magia ilmestyy rahasäiliölle ja taikoo Roopen ja Akun ylle loitsun, joka muuntaa heidän painovoimansa vaakasuuntaiseksi. Velhottaren nappaaminen käy työstä, sillä ankkojen täytyy hyppiä seinillä.

Tämä tarina näyttää Ankkalinnan ja Roopen taistelun täysin tuoreesta näkökulmasta. Idea on täysosuma juuri siksi, että ankkojen ympäristö on toisaalta täysin entisellään. Enpä muista milloin viimeksi yhdestä huoneesta toiseen siirtyminen olisi saatu näin hauskaksi. Hupi kasvaa syödessä. Esimerkiksi ankkojen bussimatka on hulvaton. 





















Painovoima on tieteellinen ilmiö. Painovoimaa voi olla vaikea ymmärtää, mutta sitä ei kannata ottaa liian raskaasti. Ihmeellistä on esimerkiksi se, että massani ja painoni eivät olekaan sama asia. Tämän tajuaisi, jos lentäisi vaikka Mars-planeetalle, jossa painovoima on 38% maan painovoimasta. Punaisella planeetalla painaisin vain 33 kiloa, vaikka pötsini olisi yhtä komea kuin ennenkin. Avaruudessa on kuulemma reikiä, missä on perin voimakas painovoimaimu. Nämä jättiläismäiset roskakorit tunnetaan mustina aukkoina. Mustia aukkoja on vaikea nähdä, koska on niin pimeää. Teoria mustista aukoista sisältää paljon aukkoja. Yksi iso musta aukko saattaa piileksiä Linnunrata-galaksimme voinsilmässä. Mustat aukot ovat biljoonia kertoja suurempia kuin aurinkomme. Tätä kirjoittaessa minusta alkaa tuntua siltä, etten saanut pitää koulussa tarpeeksi esitelmiä! 












keskiviikko 3. kesäkuuta 2020

"Onko saituudessa muka jotakin vikaa?" Don Rosan parhaimmat 5/10


42. Talon kokoinen vastustaja

Karhukopla pääsee käsiksi rahasäiliön pohjapiirrustuksiin ja saa siten etulyöntiaseman murtopuuhiin. Säiliö osoittautuu kuitenkin sokkeloiseksi varkauskohteeksi.

Tämän tarinan erikoisuutena ovat rahasäiliön piirrustukset, joita lukijatkin saavat tutkia. Piirrustukset sisältävät paljon yksityiskohtia ja vitsejä, mutta totta puhuen, tihrustin niitä ensi kertaa kunnolla tätä kirjoitusta varten. Ilmeisesti piirrustukset toimivat sarjakuvassa vähän paremmin kuin kartan tuijottaminen elokuvassa. 


Juovikas rubiini on Roopen tunnetuimpia aarteita. Rosa kertoo, kuinka Roope saa ja menettää helyn tarinassa "Maailman rikkain ankka". Karhuveikon kommentti viittaa Barksin tarinaan, jossa Roope hankkii rubiinin takaisin. 

Itse tarina on siitä erikoinen, että rosvot hyökkäävät kerrankin yöllä. Tätä myöten jaksossa on aavistus kelpo jännitystä. Lisäksi jakso avaa ihan kivasti säiliön saloja, kuten huolihuonetta ja salaista liukumäkeä. Juoni tosin vain toistaa saman ajatuksen jokaisen koplalaisen kanssa. Sellaisenaan homma on ihan toimiva, mutta ei mitenkään loistava. Roopen syperpöhnä, tarinan kliimaksi ja lopetusruutu eivät ole parasta Rosaa. Tulokulma on jokatapauksessa viihdyttävä ja omaperäinen. Tarinassa on lisäksi paksu kuorrute huumoria. Esimerkiksi karhuveikkojen vankilavisiitti on hykerryttävä.

Karhukoplan konnien suhteen nimi on pelkkä numero. Konnien ensiensiintyminen oli Barksin tarinassa "Ankkalinnan pamaus", mikä onkin siitä jännä tarina, että konnat esiintyvät voittajina viimeisessä ruudussa Roopen tehtyä oman maalin. Kelmien vankilapaidat olivat alusta asti mukana. Barks antoi Kivisyömi Karhulalle muutaman pikku roolin, mutta Rosa viisi hienoa sivuosaa. Karhukoplan englanninkielinen nimi "Beagle Boys" viittaa koirarotuun, mikä onkin luontevaa, sillä ukothan ovat puoliksi nappinenäisiä koiria. Joskus suomennoksista tulee parempia. Pelle Peloton on muuten alunperin "Gyro Gearloose" eli ruuvit löysällä. Suomennos kuulostaa ihan hyvältä, mutta erityisen pelottomalta ei Peloton minusta vaikuta..  


41. Rahavirta

Roope leveilee Akulle ja pojille ylivertaisuuttaan Karhukoplaa vastaan. Kun konnat hyökkäävät uusin asein, ankkojen täytyy selättää heidät oveluudessa tai muuten Roope saa jättää rahoilleen jäähyväiset.

Rahavirta pääsi yllättävän pitkälle, vaikka siinä on heikkoutensa. Piirrosjäljessä Rosa on selvästi vielä Barksin oppipoika, eikä itsenäinen taiteilija. Johdanto kärsii kerronnasta, joka käy vähän turhaksi Roopen elämänkerran myötä. Sädepyssyt ovat epäloogisia: Miksi säde ei esimerkiksi osu Tupuun, vaikka Hupu ampuu häntä? Juoni vaatii muitakin älyttömyyksiä: Karhuveikot lahjoittavat valttinsa noin vain Roopelle. Kaikki massit pursuavat Roopen proomuihin kuin tilauksesta. Motkottaa voisi myös vankilan sijainnista, mutta silloin homma menisi saivartelun puolelle. 



Lopulta Rahavirta on kekseliäs, hauska ja onnistunut kuvaus siitä, kuinka Roope peittoaa karkukoplan heidän omassa pelissään. Sädepyssyt takaavat ovelat juonenkäänteet. Ylipäätään juoni, jossa kopla hyökkää kaksi kertaa samalla tavalla, toimii hyvin. Erityiskiitoksen ansaitsee Roopen ja Akun välinen sanaharkka, joka ratkeaa hauskasti ja hienosti lopussa.

Rosa on piirtänyt sarjakuvien lisäksi monia siistejä julisteita, jotka summaavat hienosti ankan henkeä. Ohessa kuvaesimerkki Roopen taisteluista Karhukoplaa vastaan. Tunnetko tarinat, joihin kuva viittaa? 





























40. Takaisin Xanaduun

Roope tajuaa, että hänen Himalajalta löytämänsä Tsingis-kaanin kruunu on vain osa kadonnutta mongoliaarretta. Joukko lähtee etsimään itäisiltä mailta kadonnutta maata, mutta perillä odottaa yllätys. 

Tämä on jatko-osa yhdelle Barksin parhaimpia tarinoita "Onnellisten laakso". Ankkamestareiden vertaaminen on vaikeaa, sillä heille on kummallakin oma tyylinsä. Silti voi kysyä, ylittääkö Rosa jatko-osillaan Barksin, pääseekö uusi tarina entisen tasolle, vai jääkö se jälkeen, kuten kakkososat yleensä. Tämän tarinan kohdalla voinee puhua jälkimmäisestä vaihtoehdosta, mutta sekään ei ole huono asia. Takaisin Xanaduun tulee hyvässä peesissä. Se hyödyntää samaa onnellisuusteemaa kuin Barks, minkä takia tarina ei ole vain tavanomainen aarteenmetsästysjuttu. Tarinan vahvin anti onkin vastakkainasettelu onnelan ja länsimaisen elämäntavan välillä. Siksi tarinan lopetuskin onnistuu.  




Pullonkorkeista saa hyvän juonenkäänteen, mikä myös sitoo jutun Barksin klassikkoon, vaikka viilojen viilaaminen onkin vähän outo tapa ratkaista asioita. Tarinassa on muitakin outoja vivahteita. Roope käyttäytyy paikoin kummallisesti ja typerästi, esimerkiksi silloin, kun hän väittää paikalliselle, ettei ymmärrä heidän kieltään. Pojat löytävät jonkin tiedon Xanadun kirjastosta, mutta lukijalle ei kerrota minkä.  Tarinan alku ei ole Rosan hykerryttävintä antia, vaikka siirtymä Ankkalinnasta Himalajalle on ihan hauska ja toimiva. Jatkon kanssa on samaa vikaa, mutta tarina saa nostetta hienosta käänteestä, missä ankat tajuavat käyneensä Xanadussa ennenkin.     


Kadonneet kaupungit ja luonnonmukaiset onnelat kiehtoivat ihmisten mieliä etenkin kolonisaation aikoina 1800-luvun lopulla. Onnellisten laakson nimi "Tralla la" on väännös Himalajan kuuluisasta utopiasta "Shangri-La". Käsite "jalo villi" liittyy juuri paratiisimaisesti eläviin heimoihin, joita länsimainen sivistys ei ole pilannut. Filosofi Rousseu valitti, että ihminen syntyy vapaana, mutta on kaikkialla kahleissa. Tai ehkä synnymme syntisinä, kuten kristinusko opettaa. Vallitseeko luonnontilassa onni ja rauha vai hobbesilainen kaikkien sota kaikkia vastaan? Onnellisten laaksot ja Kärpästen herrat ovat pikemminkin peilejä omaan itseen, kuin osuvia kuvauksia eksoottisista oloista. Outo tuli meissä joka tapauksessa palaa. Se meistä, joka on viaton, riisukoon vaatteensa ensimmäisenä.    



39. Lumikenttien kimallus

Roope muistelee hektisen arkensa keskellä vaiheitaan Yukonin kultaryntäyksessä, jolloin elämä oli yksinkertaisempaa. Yllättävä sähke kutsuu hänet seikkailemaan nuoruutensa maisemiin. 

Don Rosalla on peräti neljä pitkää tarinaa Roopen Yukonin vuosista. Onko yhdessä purossa niin monta kullanhuuhtojaa, ettei tälle tarinalle riittänyt enempää hippuja? Ei ehkä niinkään, onhan näissä tarinoissa jokaisella oma tulokulmansa aiheeseen. Lumikenttien kimalluksen Rosa on kuitenkin piirtänyt silkkihansikkaat käsissä. Nostalginen tulokulma ei yllä dramatiikaltaan toisten Yukon-tarinoiden tasolle. Tämän tarinan nuori Roope on hyveellinen ja jopa antelias seikkailija. Myöhemmät tarinat tuovat hahmoon syvyyttä. 


Roope tunnetaan kitsaana kitupiikkinä. Onko tämä se ruutu, jossa hän on anteliaimmillaan? 

Lumikenttien kimallus tavoittaa joka tapauksessa taian, jonka Barks loihi esiin tarinassa "Takaisin Klondikeen". Rosa osaa valjastaa vanhat avainhahmot, Petkunterän ja Kultu Kimalluksen osaksi nykyaikaan sijoittuvaa juonta. Alun takauma toimii ihan hienosti. Kadonneen aarteen etsintä ei ole dramatiikan huippua, mutta vauhdikas huviajelu Yukon-joella tarjoaa kunnon toimintaa, 
eikä vitsejäkään ole unohdettu.

Suomen kansainvälisesti menestynein musiikkiyhtye on sinfonista
metallia soittava Nightwish, ankkalinnalaisittain "Yövissy". Yhtyeen johtohahmo teki soololevyn Don Rosan Roope Ankan Elämä ja Teot -kirjoista. Alkuinspiraation antoi juuri Lumikenttien kimallus. Levy ei ehkä tavoita Rosan ankkatarinoiden henkeä kauhean hyvin, mutta mukana on hienoja biisejä, kuten "A Lifetime of Adventure", jossa laulaa Holopaisen oma Kultu Kimallus Johanna Kurkela. Don Rosa esiintyy laulun musiikkivideossa.


LOISTAVA

38. Transvaalin tuittupää

Nuori Roope etsii kultaa Etelä-Afrikasta ja törmää paikalliseen buuri-ketkuun nimeltä Kulta-Into Pii. Välienselvittely muokkaa nuoresta ja optimistisesta Roopesta kyynisen vihaista aikuista.

Tämä jakso toimii parhaiten Roopen Ankan Elämä ja teot -sarjan kokonaisuutena, mutta yksittäisenä juttuna se on myös ehjä ja toimiva kuvaus Roopen nuoruusvaiheista. Dramaattisesti juoni tekee onnistuneen kaaren Roopen henkilöpsykologian kehityksessä sekä ulkonaisissa tapahtumissa. Afrikka tuo Roopen tarinaan hienosti lisäväriä paikallisten villieläinten ja Roopen afrikkalaisen perivihollisen kautta. Nämä ovatkin tämän tarinan valtit. Leijonaratsu toimii kaikenikäisille. Tarinassa on huumoria, mutta sen teho perustuu ennen kaikkea Roopen ja Kulta-Innon väliseen jännitteeseen. Tenho perustuu siihen, että muistelimien kautta Rosa pystyy luomaan kilpailijoiden ensikohtaamisen. Tarinan lopetus on muutenkin taidokas.

Roope herättää pelkoa Johannesburgissa. Roopella on yllättävän monta elukkaa pyrstönsä alla. Hortensia-humma esiintyy monessa tarinassa. Transvaalin tuittupää ratsastaa myös kirahvilla ja härkävankkurilla. Australiassa ratsuna saa toimia kameli ja emu, Intiassa norsu ja Yukonissa hirvi sekä koiravaljakko. Unohdinko jotain? 

Afrikan historiassa on orjuuden takia monta mustaa lukua. Arabit ja euroopan herrat ryöstivät ihmisiä kotikylistään omiin maihinsa ja Atlantin yli. Rotusyrjintä ja mantereen kolonisaatio oli voimissaan ja Etelä-Afrikalla jo pitkä siirtomaahistoria, kun Roope saapui maahan vuonna 1887. Timantti- ja kultalöydöt johtivat hollantilaistaustaisien buurien ja brittien kilpailuun ja toiseen buurisotaan, jonka aikaisella tykillä Roope kalusti rahasäiliönsä. Tuota sotaa seurattiin Suomessakin, sillä buurien puolella taisteli suomalaisia sotilaita.   

Barksin tarinassa "Aku Ankka ja zombi" vuodelta 1949 Roope muistelee hymyssä suin häikäilemättömiä vaiheitaan Afrikassa. Tuolloin Afrikan dekolonisaatio oli vasta pääsemässä vauhtiin. Etelä-Afrikassa oli juuri aloitettu apartheid- eli rotuerottelupolitiikka. Rosa tasapainoilee taidolla sankarinsa menneisyyden kanssa tarinassa "Maailman rikkain ankka". Rasistiset tavat ja ilmaukset, kuten Musta-Pekka -pelikortit olivat vielä eilen osa suomalaista viihdekulttuuria.  


37. Julman maan jehu 

Nuori Roope ryhtyy cowboyksi vanhojen rajaseutujen viimeisimpinä vuosina 1800-luvun lopulla. Toimenkuvasta riittää kirjoitettavaa kotiin, mutta työhön kuuluu myös vaikeuksia, kuten rosvojen jäljitystä. 

Tämä on mainio ja rikas tarina Roopen nuoruudenvaiheista. Kantikkaat munat ja episodi Jesse Jamesin koplan kanssa takaa mehevän alun. Lehmipojaksi värväytyminen toimii myös, esimerkiksi Hortensia-humman kautta. Jakso hyödyntää hienosti kirjeen kirjoittamista kerronnassaan. Julmassa maassa riittää hupia, jännitystä ja elämänviisauksia. Rooselveltin miete "Jukravit! Ja sanovat politiikkaa sirkukseksi!" on legendaarinen. Tarinan käsikirjoitus toimii yksittäisenä juttuna ja osana Roope-eeposta hienosti, mistä osakiitos kuuluu myös toimittaja Byron Ericksonille, joka rohkeni hylätä Rosan ensimmäisen kässärin.

Rosaa parhaimmillaan: herkullinen Barks-viittaus, hieno juonenkäänne, historialliset rytinät ja hauskat hetket tiiviissä kennoissa!

Villi länsi eli sulkapäiset intiaanit, pistooleja sauhuttavat sheriffit ja häikäilemättömät lainsuojattomat on vaikuttaneet Suomessakin westernien ja poikien leikkien myötä. Rosa esittelee nykylukijalle lännen legendaarisia hahmoja etenkin jaksoissa "Hämäyksen hurrikaani" ja "White Agony Creekin vanki". Barksilla oli myös lännentarinoita, kuten "Luotilaakson sheriffi", mutta niissä villi länsi oli jo taakse jäänyt ajanjakso. 

Jesse Jamesin oli aikansa pahamaineisin rosvo. Nuori Jesse tottui väkivaltaan, loukkaantumisiin ja tapaamiseen Yhdysvaltojen sisällissodassa. Sodan jälkeinen aika ei ollut järin reilu hävinneen osapuolten sisseille. Niinpä Jesse James jengeineen ryhtyi pankkirosvoiksi. Lainsuojaton ura kesti peräti 12 vuotta, kunnes mies ammuttiin. Ilmeisesti normioloissa Jesse Jamesista olisi tullut tavallinen ja onnellinen lainkuuliainen kansalainen.



36. Kuparikukkulan kuningas

Karja-alan hiivuttua Roope ryhtyy mainariksi. Uuden ystävänsä opastuksella hänelle aukeaa mahdollisuus päästä käsiksi maan rikkaimman kaivoksen omistajaksi. 

Roope Ankan elämä ja teot -kokonaisuudessa on se hieno piirre, että tarinat eivät toista toisiaan, vaan jokaisessa on oma hienoutensa. Howard Pennosen opetukset rikkauden varjopuolista tuo mukaan elämänviisautta sekä dramaattista jännitystä. Lukija alkaa aavistella, että sateenkaaren pää ei lopulta tarkoitakaan vain ruukullista kultaa. Rosa korostaa, ettei Roope ole sepä syntyessään, mutta oikeastaan vain tässä tarinassa käy ilmi, ettei hän olisi voinut menestyä ilman opetusta. Suoran kritiikin antaminen ja vastaanottaminen on harvinaisen vaikeaa hommaa. Tämä tarina kuitenkin kannustaa siihen. 

Rosan Roopetarinoissa sankarimme huimat voimat tuovat mukaan dramatiikkaa ja huumoria. Kuparikukkulan kuninkaan toimintakohtaukset ovat epärealistista sarjakuvaviihdettä, missä Roope selviää jopa dynamiittipötköstä pikku naarmuilla. Karu meininki ilmaisee myös realistisesti ihmisten raadollisuutta. 

Eikä tarinan valtit tähän lopu. Tarina antaa lukijalleen pienen oppitunnin ihmisten ahneudesta. Lisäksi jutussa on kunnon tappelu, mikä on tervetullut lisä. Erityiskehun ansaitsee tarinan alun sähkölamppuepisodi. Siinä hauskuus, juonen eteneminen ja historiallisesti uskottava tilanne, jossa Roope luulee sähkölamppua öljylampuksi lyövät kauniisti kättä. Rosa vie tarinan hienosti loppuun. Vapaudenpatsaslopetus on huima.  

Tämän tarinan lopussa Rosa on amerikkalaisen unelman ytimessä. Yhdysvaltojen kansalliseetos jokaisen yhtälaisesta mahdollisuudesta vapauteen, onneen ja menestykseen, on hieno tavoite, joka on tosin kokenut monta uskottavuusiskua, kuten kylmän sodan ja Vietnamin sodan. Amerikkalaiset ovat yrittelijästä ja optimistista kansaa. Heidän unelmansa 50-luvun tavarataivas taitaa tosin toteutua paremmin Suomessa, missä koulutus ja terveydenhuolto pelaa kelpo verotuksemme varassa. Silti suomalaiset ovat myös maailman parhaita marisijoita, melankolikkoja ja mollissaveisaajia. Katso vain ulos ikkunasta ja huomaat, kuinka kaikki on pilalla!    


35. Kymmenen avataran aarre

Roope on lähtenyt bisnesmatkalle Akun ja poikien kanssa syvälle Intiaan. Ankat pääsevät kuitenkin myyttisen ja kadonneen Shambala-kaupungin jäljille seikkailuissa, joka on tulvillaan kuolettavia ansoja.

Hienoa, että Rosa piirsi ankat myös Intiaan. Tämä on selvästi Rosan uskonnollisin tarina, pieni johdatus hindulaisuuteen. Ganeshan tapauksessa homma menee vähän turhan pitkälle, mutta joka tapauksessa minusta aiheen käsittely on pelkästään plussaa uskonnottoman arassa Suomessa. 


Buddhan patsas auttaa Akun ja Roopen pulasta. Buddhalaisuus on oma uskontonsa, mutta Buddhaa pidetään myös hindulaisuuden avatarana. Buddhalaisista tulee mieleen oranssiin kaapuihin pukeutuvat munkit, mutta tosiasiassa valtaosa buddhalaisista käyttää farkkuja, syö kanahampurilaisia ja haaveilee pusuista. Buddhalaisuuden ydinajatus intohimottomasta elämästä tunnetaan länsimaissa etenkin stoalaisena tyyneytenä. Etenkin ortodoksinen kirkko on jakanut pyyteettömyyden perinteitä.   

Tässä tarinassa on kivenkovia vahvuuksia, kuten ankkojen Talkhunat-norsuratsu, aika luihu pahis ja historiallinen arvoitus. Ansoissa on aavistus kaavamaisuutta ja jäykkyyttä. Toisaalta Rosa on onnistunut luomaan kekseliästä jännitystä avatarojen ympärille. Loppuratkaisu tuhokuvineen ei ole mitenkään erityisen loistavaa seurattavaa, mutta juoni matkaa lennokkaasti loppuun. Päätösvitsi on Rosan parhaimmistoa. 

Uskontodialogi on kiehtova harraste! Jo Rosan ankkatarinasta käsin voi huomata, että hindulaisuudella ja kristinuskolla on paljon yhteistä. Molemmissa puhutaan Jumalan kolminaisuudesta. Avatara tarkoittaa inkarnaatiota, mikä viittaa kristinuskossa Jeesuksen syntymiseen. Molemmissa uskonnoissa korostetaan jumalallista maailman tuomiota. Molempien uskontojen päämääränä on jumalallistuminen henkis-moraalisella polulla. 

Erojakin löytyy. Länsimaiset juutalaisuus, kristinusko ja islam tunnustavat vain yhden Jumalan, mutta hindulaisuudessa on miljoonia jumalia, joiden patsaat kansoittavat Intian katukuvaa. Koko todellisuuskäsitys on myös eroava: kristinuskossa maailma on luotu ja erillinen Jumalasta. Hindulaisuudessa maailma ei ole luotu, vaan ulosvirrannut eli emanoitunut jumalasta. Toisaalta aistittava maailma on pelkkää harhaa, jonka takana on kaiken ykseys. Joogan ja hengellisyyden päämäärä on sulautua tähän jumalallisuuteen. Hindulaisuuden perimmäinen todellisuus siis julistaa kaikki jumalat, gurut, karman lait ja jälleensyntymät harhaksi. Länsimaissa erityisesti platonismi muistuttaa hindulaista mystiikkaa. Mystiikka eli  sanoinkuvaamaton pyhän kokeminen ja kohtaaminen on yleisuskonnollinen ja siten myös kristillinen ilmiö.     








torstai 28. toukokuuta 2020

"Olenko taivaassa? Miksi täällä on näin paljon persiljaa?" Don Rosan parhaat 4/10


Ankkataiteilija Don Rosan sarjakuvien ruodinnat jatkuvat asiaankuuluvilla pohdinnoilla. Juttusarjan aiemmat osat löytyvät huhtikuun ja toukokuun postauksista. 

52. Musta ritari slurppaa jälleen 

Roope on asettanut kalleimmat aarteensa näytteille ankallismuseoon. Turvatoimissa on otettu kaikki huomioon, mutta Arpin Lusene vetää maton Roopen jalkojen alta.  

Musta ritari 2 ei yllä ykkösen tasolle, mutta on silti piirtämisen arvoinen juttu. Lukija odottaa oveluuskamppailua mestarivarkaan ja ankkojen välillä, eikä joudu pettymään. Toisaalta vitsit ovat kirpputorikamaa, tarina toistaa ensimmäistä osaa, eikä pääse kunnolla vauhtiin, kun lukijalle pitää selitellä seikkoja. Juttu kärsii liian pitkästä johdannosta, sillä Lusene saa ideansa vasta tarinan loppupuolella. 

Toisaalta Lusenen erävoitto haarniskan yhyttämisessä toimii hyvin. Lisäksi on hienoa, että ankkojen suunnitelmat epäonnistuvat kerta toisensa jälkeen. Jännityksen riemu tulee juuri siitä. Lopputaistelu on huima, sillä ottelu vetää tiukaksi. Tykkään myös Lusenen herrasmiehen elkeistä tarinan lopussa. 



Tämän jakson näyttämönä toimii museo, kuten monessa muussakin ankka-tarinassa. Rosa piirsi ensimmäiset ankkansa juuri museoon. Museot ovat nykysuomessa suosionsa kukkuloilla. Suomen suosituin museo on taidekeskus Ateneum. Maailman suosituin museo on Pariisin Louvre. Maailman suurin museo on British Museum, jossa on 80 000 kulttuuriesinettä kaikkialta maailmassa. Kaikki herkut ei tosin ole esillä, vaan kellarissa, kuten Artemiin temppelin pylväät, jotka Roope vuokraa tarinassa "Kroisoksen aarre". Museon arvokkain esine on muinainen Rosettan kivi eli hieroglyfiavain, joka on ollut näytteillä yli 200 vuotta. Ilmeisesti harakanvarpaat on kopioitu myös Sudenpentujen käsikirjaan.     


51. Ankka kuningas Arthurin hovissa

Pelle Peloton on keksinyt aikakoneen, joka vie ankat 400-luvulle, kuningas Artturin Camelotiin. Seuraava tavoite on päästä takaisin nykyaikaan kohtaamatta raakalaisten teloituspölkkyä. 

Aikakone on kliseinen, pinnallinen ja juonivirheitä kerjäävä tapa luoda tarinaa. Joko Pellen ihmekypärä liikuttaa koko universumin muinaisuuteen tai sitten kaikki ajat ovat olemassa samanaikaisesti. Juoni vaatii vielä aikamatkustuskokeen siirtämistä Englantiin, koko katraan siirtymistä keskiajalle Akun sijaan sekä astraalivoimaa, jota Pellen apparaatti onnistuu kanavoimaan täysin säkänä.

Outo kaksintaistelu Aku Ankan ja kuningas Arthurin välillä. 

Joka tapauksessa juoni-idea on herkullinen. Jakso kuuluu Rosan parodia-trilogiaan yhdessä Maa hyökkää -jakson ja Pako kielletystä laaksosta seikkailun kanssa. Tässä parodia toimii ehkä parhaiten: Arthur, Merlin ja kumppanit eivät olekaan urheita ritareita, vaan kapisia surkimuksia. Barbaarien myötä jaksoon onkin kanavoitu aimo annos huumoria ja toimintaa. Rosalla on pokkaa vihjata, että Arthur-legendat saivat alkunsa ankka-inspiraatiosta. Miekan vetäminen kivestä ja Merlin-tietäjän aatokset toimivat hyvin, graalin malja ei niinkään.

Aikakone parantaa haavat. Laite ilmestyi yleiseen tietoisuuteen H.G. Welssin vuoden 1896 romaanin myötä. Genreen kuuluu mm. perhosvaikutus, jonka mukaan koppakuoriaisen tappaminen jääkaudella voi muuttaa nykyisyyden apinoiden planeetaksi - tai jotain sinne päin. Aikamatkustuksen esteenä on isoisän paradoksi: mitä tapahtuisi jos aikamatkaaja matkaisi menneisyyteen ja tappaisi pappansa? Silloin hän ei olisi koskaan syntynytkään. Tai entä jos matkustaisin minuutin päähän menneisyyteen ja tap(p)aisin itseni? Aikareissujen päättömyydet eivät ole estäneet lukemattomien kirjojen ja elokuvien putkahtamista aiheesta.


50. Onnenlantin tarina 


Pojat pyytävät Roopea kertomaan heille ensilanttinsa tarinan. Milla Magia matkaa puolestaan ajassa taaksepäin napatakseen kolikon 10v Roopelta.

Tämä on aika onnistunut ja leppoisan harmiton nojatuolitarina. Johdanto-osuus on mukavan hyväntuulinen, vaikka kärsiikin kerronnallisuudesta. Menneisyyden skotlannissa tarina pääsee hienosti vauhtiin. Jakso onkin siitä jännä, että pääosassa on oikeastaan Milla. Hänellä on hupaisia kohtaamisia Glasgown kaduilla, eikä toimintaakaan puutu. "Et uskalla koskea hienoon naiseen" -vitsi on jakson parhaimmistoa. Loppuratkaisu ja vitsi ovat ihan kelvollista tavaraa.    



Noituus on kiehtova ilmiö. Perinteisesti noidat on nähty pahoina hahmoina, mutta esimerkiksi Harry Potterin, Mauri Kunnaksen noitarummun, Muumilaakson Aliisan sekä japanilaisten animaatioiden myötä inha kuorrute on pudonnut pois. Milla Magia on syystäkin varuillaan 1800-luvun Skotlannissa, sillä noitavainojen aika päättyi vasta 50 vuotta sitten, kun muuan englantilainen nainen lensi luudallaan inkvisition tutkaan.

Tänään kauhistelemme noitien sijaan keskiajan kirkon noitavainoja, joissa tuhansia noitia - etenkin naisia - poltettiin roviolla, vain sen takia, etteivät he suostuneet oikeaoppisiin raameihin. Tosiasiassa käsityksemme noidista, noitavainoista sekä saatanallisista noitasapateista on silkkaa anti-katolilaista propagandaa ja mielikuvituksen – ei luudan – lentoa. Inkvisition ”kultakaudella” 1500-1700 luvulla tuomittiin korkeintaan 2800 henkilöä kuolemaan. Usein inkvisitio suojeli noituudesta syytettyjä maalliselta tuomioistuimelta sekä kansan mielivallalta.

49. Nokkadamuksen kirous


Kun Roope tuskailee ailahtelevia pörssikursseja, sudenpennut kertovat hänelle astrologi Nokkadamuksesta, jonka medaljongi antaa kyvyn nähdä tulevaisuuteen. Aku ja Roope löytävät talismaanin, mutta sen käytöstä seuraa ongelmia.

Jakson tenho ei perustu niinkään historiallisiin arvoituksiin, vaan ennustamisen hyötynäkyihin. Lennätin on hauskan nostalginen yksityiskohta. Pitkän nauhan kumittaminen on riemastuttava osoitus Akun tuskasta ja kitupiikin saituudesta. 




Onnettomuudet löytävät oikeat mittasuhteet viimeistään Notre-Damen katedraalin kellon myötä. Rosa päästää muutenkin jutun iloisen sekopäiseksi. Esimerkkinä käy Roopen kommentti “Panen sen paikalleen, uskokaan jo!”. Keille hän oikein puhuu? Tämän pajatson vitsit, kimpoavat porttien läpi.

1500-luvulla visioinut Nostradamus on kenties historian kuuluisin ennustaja. Mies hankki leipänsä astrologisilla almanakoillaan, joiden maailmanlopun enteilyt myivät hyvin. Maine toi ukolle kutsun Ranskan taikauskoisen kuningatteren hoviin, mutta palkkioksi jäi käteen vain hiluja. Nostradamuksen onni kääntyi, kun hänen ennustuksensa kuninkaan kuolemasta kävi toteen. Äijän ennustukset olivat tulkinnanvaraisia, mutta sehän selittyy sillä, että ne piti salata inkvisitiolta. 

Aikain saatossa Nostradamuksen profetiat alkoivat elää omaa elämäänsä. Niinpä hän ennusti Ranskan suuren vallankumouksen, Napoleonin, Hitlerin, New Yorkin terrori-iskun, Mäntsälän kapinan sekä koronaviruksen. Ilmiömäiset profetiat tarvitsivat vain pientä tulkinta-apua kotiinpäin. Toisessa maailmansodassa liittoutuneet ja akselivallat pelasivat Nostradamuksen ennustuksilla psykologista peliä: mitä järkeä taistella vastaan, kun tappio on ennustettu jo 1500-luvulla?    


48. Klaaninsa viimeinen

10-vuotias Roope Ankka oppii isältään sukunsa menneisyydestä, tienaa ensimmäisen kolikkonsa ja saa tuulta purjeisiinsa tiellä kohti menestystä. Suku voi olla ylpeä nuorimmaisesta vesastaan, sillä Roope onnistuu päihittämään McAnkan suvun viholliset sekä päättämään suvun vuosisataisen häpeän.

Tämä lista ei tee täyttä oikeutta Roope Ankan elämä ja teot -jaksoille erottamalla ne toisistaan. Jakso toimii paremmin kokonaisuuden ykkösosana kuin itsenäisenä tarinana. Sellaisenaankin se on toki oikein mallikas. Hienoa, että Roopen tarina alkaa jo lapsuudesta, hänen kotikonnuiltaan sekä Ankkapurhasta, jonka keskiaikainen henki on tarinan valtteja. Tyttärenikin koki innoissaan syvyyden tunnun tajutessaan, että pojankloppi on sama henkilö kuin tuleva aarteenetsijä ja pohatta. Tarina yhdistää taidokkaasti MacAnkan suvun menneisyyden, Roopen perheen kurjan nykytilanteen ja tuntemamme Roopen tulevaisuuden yhteen. 





Tarina nojaa vahvasti menneisyyteen sukuhistoriikin kautta ja tulevaisuuteen monien kommenttien myötä. Tarinassa on silti kaksi avainhetkeä: ensilantti sekä Vaskerville-löylytys. Rosa nivoo nämä tapahtumat yhteen: ensilantti innoittaa Roopea oveluuteen ja ahkeruuteen. Ahkeruus vie Roopen sukunsa turvevainioille. Oveluudelle on kysyntää Vaskervillejen häätämisessä. Huumoria tarinassa on aika niukalti. Tarinan loistavuutta syö ehkä juuri se, että nuori jää sivuhenkilöiden varjoon. Parasta Klaaninsa viimeisin -tarinassa on se, että lukija haluaa jatkaa lukemista seuraavaan osaan. 


Tämän tarinan linna ja McAnkan suvun hahmot juontuvat Carl Barksin tarinasta "Vanhan linnan salaisuus". Skotlanti on tunnettu juuri keskiaikaisista linnoistaan. Lisäksi Skotlannissa asuu myyttinen merihirviö Loch Ness, jonka Aku ja pojat tapasivat Barksin tarinassa "Järvihirviö".


47. Onnesta turtana

Aku ja Hannu osallistuvat kalayhtiön kilpailuun, jossa tarvitaan niin onnea kuin näppäryyttä. Eikö kilpaileminen onnettaren suosikkia vastaan ole kuitenkin jo ennalta tuhoon tuomittu?

Hannun ilmiömäinen mäihä on tunnettu ja jopa kulunut aihe. Rosa onnistuu silti parilla jipolla ja hersyvällä kalailmapallojahdilla. Yksi harvoista Rosa-arvosteluista löytyy blogista “Review Or Die”. Kirjoittaja marmattaa: Hannu on kehnosti piirretty ja ärsyttävä. Ensimmäisessä huomatuksessa on perää, toisessa ei. Lukijahan saa poikien ärsytysreaktion hupaisaan kohtaukseen, jossa Hannu ei viitsi kurkottaa itselleen päänsä yläpuolella leijuvaa arpalipuketta.

Roope-episodi on loistava. Entä kohtalon uhmaaminen arpamyllyn äärellä? Tarina heittää häränpyllyä kaksikin kertaa tai sitten poikien suunnitelma ei toiminut alun perinkään. Minusta tarina toimii sellaisenaan. Tylsemmässä versiossa Aku olisi voittanut ja Hannu hävinnyt. Suomentajille pienet kiitokset otsikoinnista, loppuvitsistä sekä “HAUKIONKALA” -läpästä.



Arpapelien eli arvontojen, loton, yksikätisten rosvojen ja ässäarpojen historia kiehtoo mieltä. Uskomatonta mutta totta: länsimaisen historian lottoinnovaattoriksi paljastuu keisari Augustus, siis sama herra, joka mainitaan joka joulu kirkoissa verollepanon alullepanijana. Uskomaton rahastaja! Yleisesti arpapeli on hyvä tapa kääriä tuohta, sillä todennäköisyys on aina pelaajaa vastaan. Arpapeleissä on sama logiikka kuin vakuutuksissa: joskus voi saada isonkin potin, mutta lopulta kasino kerää tyhmyrien rahat kuleksimasta. 

Todennäköisyys saada lotossa päävoitto on 1/18 643 560. Historia tosin tuntee ovelia kavereita, jotka ovat vedättäneet huonosti laskettua järjestelmää. Valistusfilosofi Voltaire keksi aikoinaan porsaanreiän lottoarvonnassa ja rikastui miljönääriksi. Muutama vuosikymmen takaperin romanialainen matemaatikko Mandel tajusi, että monissa lottopeleissä jää sievoisesti voitolle, jos ostaa kaikki mahdolliset numeroyhdistelmät. Niinpä hän osti 30 tietokonetta ja 12 laser-printteriä ja palkkasi 16 työntekijää, jotka printtasivat lottokuponkeja kolme kuukautta putkeen. 35 kuriiria juoksi bensa-asemilla ja marketeissa leimaamassa miljoonia lipukkeita. Todennäköisyys oli Mandelin puolella. Voittohan sieltä napsahti. Nykyään mies kaataa rommia kookokseen Vanuatuan tropiikissa.   

Epäonnen riepottelema Aku Ankka veti kerran raveissa vetoa jokaikisen humman puolesta, mutta sitten jänis hyppäsi pusikosta ja ylitti maaliviivan ensimmäisenä. 



46. Nokanneulan tapaus

Aku tahtoo todistaa pojille voittaneensa korkeanpaikankammonsa pesemällä Roopen pilvenpiirtäjän ikkunat. Mikä voisi mennä pieleen?

Tämä hupailu pursuaa huvittavia kommelluksia ja hauskoja vitsejä. Urakkapalkalla rehkivät turvallisuuspalvelijat ja ikkunanpesijöiden putoamisohjeet naurattavat. Jaksossa on ehyt alku, keskikohta ja loppu, mistä on vaikea keksiä valittamista.



Nokanneula voisi pärjätä hyvin maailman korkeimman rakennuksen kilvassa. Maailman korkein rakennus on reilu 800 metriä korkea Burj Khalifa Dubaissa, mutta Saudi Arabiassa rakennetaan Jeddan tornia, jonka olisi tarkoitus olla yli kilometrin korkuinen. Pilvenpiirtäjät uhkuvat taloudellista mahtia. Keskiajalla katedraalit kohosivat kohti taivaita. Gizan suuri pyramidi oli pitkään maailman korkein rakennus ja vallan symboli. Myyttisiin mittoihin nousee myös Raamatussa mainittu Babylonin torni, jonka oli tarkoitus nousta taivaaseen asti. Ilmeisesti kertomuksella on historiallinen kiinnekohta ikivanhassa zikkuratissa, jonka rauniot löytyvät Bagdadin erämaasta. Lopulta vain taivas ja kuolema on rajana ihmisen suurulle.    


45. Hollantilaisen salaisuus

Roope on tajunnut, että hänellä on hallussaan kartta, joka johtaa kuuluisan hollantilaisen kultakaivoksille. Ankat lähtevät aarrejahtiin, joka on täynnä vaaroja, kryptisiä vihjeitä ja lurjuksia.  

Rosan ankkaseikkailujen jännitys perustuu historiallisiin arvoituksiin, joita ratkoessa täytyy tulla vastaan esteitä, kuten vastustaja, joka havittelee samaa aarretta, ratkaistavia pulmia ja vaaranpaikkoja. Lisäksi mukana pitää olla joku twisti eli lisäkoukku tai yllätys. Tässä tarinassa se on liima. Rosa hyödyntää samaa vitsiä kekseliäästi niin yksittäisissä vitseissä kuin dramaattisen hauskassa räjäytyskohtauksessa sekä oveluuskilpailussa konnaa vastaan.

 
Kalkkarokäärmeet uhkaavat Akua. Eläinvaarat ovat yleisiä Don Rosan seikkailuissa. 

Vertailussa Hollantilaisen salaisuus häviää minusta esimerkiksi Kolumbuksen kadonneille kartoille. Huumori jää lopulta aika vähäiseksi, eikä kaivoshistoriikki tai vihjeiden ratkaisemin saa aikaan samanlaista nostetta kuin temppeliherrojen kruunu tai Eldorado. Kelpo seikkailu joka tapauksessa! 

Tässä tarinassa annetaan myönteinen arvio jesuiitta lähetyssaarnaajalle ja tutkimusmatkaajalle Eusebio Chinolle. Se on sikäli merkittävää, että käsityksemme uuden maailman valloittamisesta sekä ristiretkistä on tavallisesti kielteinen. Ilmeisesti Eusebio teki paljon hyvää Pohjois-Meksikon intiaaniheimojen parissa. Wikipedian mukaan ukko toi intiaaneille eksoottisia hedelmiä sekä 20 lehmää, josta kasvoi pian 70000 kantturan lauma. Eusebio vastusti intiaanien pakottamista työläisiksi hopeakaivoksille toisin kuin monet muut espanjalaiset.

Amerikan löytäminen tarkoitti mahdollisuutta paisuttaa valtaa ja vaurautta sekä levittää ilosanomaa pakanoiden pariin. Papit saapuivat Amerikkaan löytöretkeilijöiden vanavedessä. Ilmeisesti homma oli usein myös uskonnollista alistamista. Espanjalaiset katoliset olivat militaristisia taisteltuaan vuosisatoja muslimien kanssa. Kuvaukset lukuisista intiaaniheimoista ja kulttuureista vaihtelevat jaloista villeistä, paratiisiin eksyneeseen Israelin heimoon ja säälimättömiin tappajiin, jotka uhrasivat ihmisiä jumalilleen. 

Manner länsimaistui vuosisatojen saatossa kirkkojen, koulujen ja sairaaloiden myötä. Silti Meksikon lipussa ei ole ristiä, vaan kohtaus atseekkien sodan ja auringon kotkajumalan, Huitzilopochtlin tarusta.
















44. Liikenerot

Roope yrittää puhaltaa Akuun ja Hannuun Ankan suvun yrittäjähenkeä lahjoittamalla heille tukun tuohta bisneksiin. Hannun mäihä ja Akun kohelluskyky pätevät liikemaailmassakin.

Tämä on yksinkertainen ja toimiva idea tarinalle. Roopen, Akun ja Hannun kolmiodraama tuo herkullisella ja luovalla tavalla esiin heidän luonteenpiirteensä. Rahavuorensa päällä ärhentelevä ja lankapuhelimeen turvautuva Roope nostaa hymyn huulille. Akulla riittää intoa, mutta osa seteleistä putoaa maahan jo Roopen toimistossa! Akun liikelounas on hulvaton. Akun rakastettavuus tulee esiin siinä, että hän möhlii tilaisuutensa, mutta nousee pian taas jaloilleen vuorenvarmana onnistumisestaan. Visiitti Pellen luona on hauska, kun Aku ei malttaisi edes kuunnella Pelleä loppuun. Flegmaattinen Hannu on myös hupaisaa seurattavaa. 



Ihmelannoite karkaa vähän käsistä. En ainakaan lapsena tajunnut juonenkulkua, missä Aku juoksee pakoon lentoyhtiön edustajia, vaikka kohta käy ilmi, että hän on tehnyt heidän kanssaan kaupat. Rosa vie tarinan mukavasti loppuun asti olipa viimeisen ruudun metatason vitsi mukana tai ei.

Talousmaailman kiemuroista ei tahdo ottaa pirukaan selvää, kun alan ammattilaisetkin puhuvat toistensa kanssa ristiin. Tarinan Roope pelkää käynnistäneensä pahemman tuhon kuin vuoden 1929 Wall Streetin laman antaessaan sukulaisilleen tukun tuohta. Lähes vuosisatainen suuri lama johtui talouskuplasta, kuten lamat sen jälkeenkin. Osakkeiden arvot nousivat keinotekoisen korkealle, kun ihmiset ostivat niitä lainarahalla myydäkseen ne eteenpäin vielä kalliimmalla. Osakekauppa on liukasta peliä. Kun kupla puhkeaa, ovelimmat käärivät voitot ja loput - siis hekin, jotka eivät lähteneet uhkapeliin mukaan - kärsivät tappiot. Roope siis pelkää vähän ristiriitaisesti Hannun ja Roopen menestyvän osakemarkkinoilla. 

Osakkeisiin liittyy likviditeettiriski: Jos osakkeen omistaja myy osakkeen eteenpäin, hän käytännössä luo itselleen lisää rahaa voittonsa verran. Tällä rahalla ei kuitenkaan voi ostaa kahvia ja pullaa. Se täytyy muuttaa ensin oikeaksi rahaksi eli keskuspankkirahaksi, joka tunnetaan myös käteisenä. Pörssiraha muistuttaa siis sitä velkarahaa, minkä pankki luo tyhjästä, kun ihminen tarvitsee luottoa uutta asuntoaan varten. Velkaraha ja pankkitalletuksemme eli pankin lupaus maksaa käteistä asiakkailleen, on käytännössä sama asia kuin oikea raha, sillä velka pitää maksaa ja kahvin ja pullan voi maksaa Visalla. Ero on toisaalta huima, sillä velkarahaa on maailmassa huikean paljon enemmän kuin oikeaa, painettua rahaa. Samoin pankeilla on vain murto-osa oikeaa rahaa verrattuna pankkitalletuksiin. Pankin kaatuessa ihmiset eivät saisi rahojaan ulos. Jos tallettajat haluaisivat nostaa rahojaan käteiseksi vähänkään suuremmalla joukolla, pankki kaatuisi siihenkin. Ei olisi mitä antaa.  

Kun koko maailman talousjärjestelmä perustuu pankkien luomaan leikkirahaan, niin ei ole kovinkaan suuri ihme, että kuplat puhkeavat ja kaikki maailman valtiot ottavat jatkuvasti lisää velkaa maksaakseen edellistä velkaa pois. Vaihtoehtoinen talousjärjestelmä kulkee nimellä "Talousdemokratia". Siihen voi tutustua oheisen linkin takaa. Ankkamaailmassa viisasta talousoppia tarjoaa mm. Carl Barksin jaksot "Onnellisten laakso" sekä "Kun taivaalta satoi rahaa".    

https://www.facebook.com/talousdemokratia


43. Jos metsään haluat mennä nyt…

Aku tahtoo todistaa supenpentu-veljenpojilleen lyövänsä heidät laudalta eläinten tunnistamisessa. Eläinbongaus saa oudon käänteen, kun Aku päättää esitellä pojille valepukuisia otuksia.

Tässä jaksossa draaman kaari perustuu vähän kyseenalaiseen korrelaatioon Akun mielikuvituksen ja sudenpentujen käsikirjan välillä. Samalla “menestys”, jota Aku yrittää saavuttaa säveltämällä luomuksiensa nimet päästään ja jonka pojat saavuttavat lokikirjallaan tulee ansiotta.

Oli miten oli, tarina on onnistunut esimerkki tarinankerronnassa. Johdannossa on neljä toimivaa vitsiä. Hulvatonta, ettei Aku erota lehmää antiloopista! Eläinten bongaus sellaisenaan olisi tietenkin tylsää, vaikka polkua kävelisi karhu tai leijona. Juonen käännekohdassa Aku saa kuitenkin neronleimauksensa. Sen johdosta ruutuihin marssii kiehtovia otuksia. Akun touhu huipentuu alkuinnostuksesta sodankäyntiin ja lopulliseen pimahtamiseen, joka on aina tervetullut näky. Viimeinen näytös vetää hienosti överiksi. Se tosin myös kyseenalaistaa kilpailun: pojat eivät tunnista muotopuolta hirviötä. Loppuvitsi on varmaankin paras, mitä tähän tarinaan saattoi keksiä. 

Hienoa, että Rosa visualisoi poikien mielikuvitusta.

Tämä tarina kiehtoo myyttisillä eläimillään. Taruolentoihin on uskottu – ja uskotaan edelleen, vaikka katolisen kirkon ristiretkien, luterilaisen uskonpuhdistuksen sekä valistuksen aallot ovat huuhtoneet keijut, maahiset ja peikot saloilta satukirjoihin. Toisaalta kristillinen keskiaika oli myös silta, jota pitkin antiikin maailman kentaurit kulkivat uudelle ajalle. Esimerkiksi Homeroksen – ja Don Rosan – mainitsema seireeni samaistui merenneitoon ja ilmestyi kirkkojen seiniin, kuten Hattulan Pyhän Ristin kirkkoon. Odysseuksen masto olikin nyt Kristuksen risti, johon turvautumalla selviytyi maailman houkutuksilta. Kolumbuksen päiväkirjoista löytyy näköhavainto kolmesta seireenistä. Kolumbuksen mielestä otukset eivät olleet niin suloisia, mitä oli kerrottu. Ehkä hän näki merilehmiä, joiden rinnalla useimmat naiset ovat kauniita.


Jaksossa viitataan Carl Barksin tarinaan ”Aku ankka yksisarvisen jäljillä”, missä ankat löytävät maailman viimeisen sarviniekan Himalajalta. Yksisarvisiin on uskottu oikeasti, sillä mm. suomalainen oppinut Sigfridus Forsius kertoo 1600-luvulla elikon harvinaiseksi yksilöksi Aasiassa. Yksisarvinen löytyy esimerkiksi Porvoon tuomiokirkon katosta. Se on neitsyyden ja Kristuksen symboli. 


Maailma muuttuu jännemmäksi, kun nousee lentoon Pegasoksen siivin.