Historiablogini jatkuu sydänkeskiajan vuosina 1200-1299. Tahti hidastuu nyt jopa puolella, sillä tämä vuosisata on monella tapaa edellisiä vuosisatoja rikkaampi. Teologiseltakin merkitykseltään samaa ei oltu nähty sitten antiikin aikojen. Vaikuttavatko uudistukset ja päätökset silti nykylukijasta piiperryksiltä?
1202-1204 4. Ristiretki alkaa etenkin ranskalaisten voimin ja Venetsian myötävaikutuksella. Retki otti kuitenkin jo Euroopassa vikasuunnan Kroatiaan Unkarin kristittyjen kimppuun Venetsian kauppaintressien takia. Paavi Innocentius III raastoi hiuksiaan ja julisti retken kirkonkiroukseen. Sitten retkikunta sotkeentui Bysantin politiikkaan syrjäytetyn keisarin Aleksioksen tarjoten heille huomattavat edut, mikäli nämä auttaisivat miehen takaisin valtaistuimelle. Idän ja lännen kristikunnat olivat hyisissä väleissä mm. epäonnistuneen 3. ristiretken takia. Paavi ei siunannut Bysantin retkeä, mutta ei kieltänytkään, vaan vaati sillä idän kuuliaisuutta lännelle. Aleksios pääsi valtaistuimelle, mutta lupaukset jäivät toteutettua ja pian mies syöstiin vallasta. Palkkioiden puutteesta, vastustuksesta sekä vihasta kaupungin moskeijoita kohtaan, latinalaiset sytyttivät Konstantinopolin palamaan ja ryöstivät sen. Keisari Aleksios IV kuristettiin idän ja lännen väliin. Idän ja lännen skisma tuli ratkaistua miekan kautta, sillä kreikkalaisten kaupunkia hallitsivat nyt latinalaiset. Innocentius kutsui valtausta armoksi. Toisaalta kristittyjen välit olivat nyt myrkylliset ja ristiretkien maine loassa kristittyjen lahdatessa toisiaan.
1200-1215 Italian kirkkovaltio ja lännen roomalaiskatolinen kristillisyys pullistuu mahtavuutensa huipulle paavi Innocentius III aikana. Mies tunnustettiin jokaisella ilmansuunnalla maalliseksi ja hengelliseksi yliherraksi. Näin myös idässä, sillä Bulgaria, Serbia sekä armenialaiset tahtoivat siunauksen itsenäistymiselleen Bysantista. Innocentius puuttuikin häpeilemättä hallitsijoiden asioihin.
Lateraanin 4. kirkolliskokous oli paavin ja läntisen kirkon mahdin osoitus, koska myös idän piispojen piti tuleman paikalle. Asialistalla oli Jerusalemin ja pyhän maan omiminen, kerettiläisten vastustaminen, saarnan ja sielunhoidon vastustamisen rahvaan kristillistämiseksi, muslimien ja juutalaisten alistaminen toisen asteen kansalaisiksi näkyvin tunnuksin, Liivinmaan ristiretken siunaus, lopunajallisten paavin ja lännen aseman ylennys sekä maallisten ruhtinaiden alentaminen ja ylentäminen. 4. Lateraanikonsiilin uskonoppi oli entisen mukainen, mutta transsubstaatio-oppi tuli nyt vahvasti mukaan. Opin mukaan ehtoollisessa leivän ja viinin substanssit muuttuvat Jeesuksen ruumiksi ja vereksi, mutta aksidenssit säilyvät entisellään, jolloin sekä yliluonnollisuus että maallinen maku tulevat selitettyä aristoteelisen tarkasti. Kokous pohti myös oikeudenkäyntikysymyksiä erottaen mm. synnin ja rikoksen toisistaan sekä korostaen muutenkin ”maallisia keinoja” kuten tunnustamista ja silminnäkijöitä juridiikassa.
1200-1215 Temujin yhdistää mongoliheimot valtansa alle julistautuen Tsingin-kaaniksi eli suureksi keisariksi. Seuraavaksi hän valloitti lähikansat alaisikseen tekemällä kaupungeille tarjouksia, joista he eivät voineet kieltäytyä: elät mongoli-ikeen alla tai kuolet. Pikkuhallitsijat valitsivat ensimmäisen vaihtoehdon senkin takia, että he saivat hyvän aseman uudessa valtapiirissä. Uiguurien myötä mongolit saivat itselleen kirjakielen ja erinäistä oppineisuutta. Mongolit olivat nyt ensi kertaa yksi kansa yhden johtajan – ja yhden jumalan, Tengrin alla. Idän mailla vaikutti myös nestorilaisia kristittyjä, vaikka sitä ei lännessä tiedettykään.
Tsingin-kaani ei tunnustanut Kiinan uutta keisaria herrakseen tavan mukaisesti, vaan sylki häntä ja ratsasti voitokkaaseen sotaan. Barbaarit pääsivät jollain konstilla Kiinan muurista sisään, jonka jälkeen Tsingis-kaanin pojat lähtivät riehumaan ympäri maata kuin Ilmestyskirjan ratsastajat. Mongoleilla oli hunnien tavoin seitsemän hevosta yhtä sotilasta kohti. Pääkaupunki Zhongdu eli Peking kaatui kolmen kuukauden piirityksen jälkeen v. 1215. Barbaarit olivat oppineet piirityssodan salat. Nyt he saivat lisäksi mittaamattomia aarteita lahjuksiksi – sekä ruudin. Kiinan 50 miljoonasta kansalaisesta puolet kuoli väkivaltaan, nälkään, tauteihin tai orjuuteen.
1202-1223 Nuori Franciscus Assisilainen osallistuu sotaretkelle, joutuu vankilaan ja kuulee kutsun korkeampaan elämänmuotoon – alhaisuuteen. Nuoruuden riennot ja tuhlailu veivät vielä voiton, mutta lopulta rakkaus Jeesukseen ja Rouva Köyhyyteen vei sydämen. Poika piileskeli luolassa, kunnes rikas taatto hakkasi poikansa ja sulki hänet varastoon, mutta jäärä pysyi päätöksessään. Hän kerjäsi, kunnosti kirkkoja ja auttoi spitaalisia katumusharjoituksina. Myöhemmin hän ryhtyi maallikkosaarnaajaksi eikä leipää, laukkua, sauvaakaan saanut turvaksi matkalle. Hänen rinnalleen tuli pian 11 veljeä sekä paavillinen siunaus pään päälle – kirkolle ikiuskolliset fransiskaanit, vähäisten veljien järjestö oli syntynyt. Italian (kirja)kieli tuli luotua Aurinkolaulun ja kansankielisten saarnojen kylkiäisenä. Nämä Jumalan hullut riisuivat itsensä maailmasta alastomiksi ja ryömivät sosiaalisen järjestyksen kaninkolosta
Fransiskaanien köyhyys oli varhaiskapitalismin käänteisilmiö. Feodaalisessa maailmassa yksityisomaisuus, palkkatyö ja jopa omistamisen käsite olivat anomalioita. Fransiskaanisuus oli vastalause sellaista maailmaa kohtaan, missä ihmisillä ei ole enää varaa elää. Rahatalous avasi mahdollisuuden ostaa itsensä vapaaksi feodaalisesta sorrosta, mutta rahattomuus loi myös köyhyyttä ja lainaraha uudenlaista orjuutta. Franciscus julisti rahan vihollisekseen. Vastakkaisten voimien voittajasta ei ole epäilystäkään. Sydänkeskiaikaa leimaa talouden, yksityisomaisuuden, kolikoiden käytön sekä vekselien kasvu. Ajan tapoihin kuului rikastumisen paheksunta, koron kieltäminen sekä yhteisomaisuuden käsittäminen paremmaksi kuin yksityisomaisuuden. Yksityisomistus oli syntiinlankeemuksen seuraus, jopa vääryys, toisaalta välttämätöntä, jopa suotavaa.
Pyhän Klaaran maalaus v. 1280 on vuosisadan hienoimpia. Pyhän Klaaran myötä fransiskaanit keräsivät myös naisia, sittemmin myös maallikoita, siipiensä suojiin. Järjestön vahvuus oli liikkuvuus sekä yksinkertainen hurskaus, joka vetosi ihmisiin, semminkin kun kirkkoa kritisoitiin loistokkuudesta. Naiset pysyivät luostareissaan, mutta Klaaran ehdottomuus höllentyi myöhemmin, jolloin naiset saivat tavata sukulaisiaan ja ottaa vastaan vieraita. Naiset saivat myös kolmannen vaihtoehdon miehen ja muurin lisäksi – veljestöjen maallikkojäsenyyden penitentteinä. Fransiskaaneille kertyi kuitenkin lahjoitusomaisuutta. Lisäksi oppineisuus, mystiikka ja lopunajat astuivat kuvaan. Franciscus vetäytyi fransiskaaneista ja keskittyi mm. lähetystyöhön eli väkivallattomaan ristiretkeilyyn 5. ristiretken myötä. Sairastelevalle miehelle kävi kummia – hänen käsiinsä, jalkoihinsa ja kylkeensä ilmestyivät Kristuksen stigmat. Kristuksen imitointi saavutti näin huippunsa. Franciscuksesta tuli pian (Italian ja Euroopan) suojeluspyhimys. Hänen muistomerkikseen kohosi jokseenkin ristiriitaisesti hulppea kirkko.
1203-1221 Dominicus Guzman kohtaa pakanoita ja kerettiläisiä ja saa paavilta siunauksen voittaa kataarit heidät omin asein – köyhyyden, hyveellisyyden ja saarnatoiminnan myötä. Miehen ympärille kerääntyi vastaavankaltaisia saarnaajia ja näin syntyi dominikaanijärjestö. Liike menestyi, mutta katarismiin päätettiin käyttää järeämpiä keinoja – seurasi nk. albigenssiristiretki, missä Pohjois-Ranskan ritarit kurmottivat ja ryöstivät Etelä-Ranskan maita jumalallisella siunauksella. Dominicuksen köyhyysihanne maltillistui pian hillityn omistamisen suuntaan.
1200-1226 Ranska saa vuorostaan yliotteen Normandiasta Englantia vastaan Filip II anastettua kuningas Juhana Maattoman Pohjois-Ranskan apajat. Tämä tapahtui suuren Bouvinesin taistelun kautta, missä Filip voitti häntä vastaan asettuneen koalition Fredrik II:n tuella Ranskan kuningaskuntaa lujittaen. Seuraava kuningas Ludvig VIII sai lisäksi etelä-Ranskan valtansa alle. Anastus oli osa albigenssiristiretkeä, jonka paavi siunasi kataareja vastaan. Sota laajeni myös Aragoniaa vastaan intressiristiriitojen takia. Jopa 20 000 siviiliä tapettiin pelkästään yhdessä kaupungissa. Kataarien polttajaiset olivat ensimmäiset harhaoppisten polttamiset kristillisessä Euroopassa. Vainotkaan eivät juurineet katarismin ohdakkeita roomalaiskatolisesta maasta, jolloin paavi Gregorius IX antoi piispojen opin vaalimisen dominikaaneille. Tästä syntyi inkvisitio, joka juuri lahkon juurineen päivineen. Myös valdolaiset joutuivat ahtaalle.
1215-1216 Englannissa Juhana Maattoman heikkous yhdistettynä raskaaseen verotukseen johtaa aatelisten kapinaan, Lontoon valtaamiseen sekä Magna Cartaan – aatelisten oikeuksiin, jotka olivat esikuvia perustuslaille ja kansalaisoikeuksille. Rauha ei pitänyt, jolloin kapinalliset kutsuivat Ranskan prinssin Ludvigin maahan. Magna Carta tuli myös Maattoman seuraajan Henrik III:n ristiksi.
1215-1221 5. ristiretki kerää suuren joukon Euroopan kristittyjä ruhtinaittensa alle tarkoituksenaan uudelleenvallata Jerusalem Egyptin kautta. Läntinen kristikansa oli jokseenkin sekaisin ja kiinni paikallisissa kahakoissaan, mutta hallitsijat, papit ja trubaduurit vetosivat väkeen ja pian oli jo 10 000 ritaria kasassa. Tie vei Englannista, Portugalin kautta Akkoon. Tuonne olivat jo Unkarin suuri armeija tullut, mutta menestynyt heikosti taisteluissa. Joukot aloittivat lupaavasti valtaamalla paikallisen sulttaanin satamakaupungin Damiettan. Krisityille luvattiin Jerusalem, jos he poistuisivat, mutta he eivät suostuneet tähän. Tulihan Afrikkaan lisävoimia. Lisäksi huhuttiin pappiskuningas Johanneksen tulevan idästä sekä saksan keisarin Frederikin pohjoisesta. Kristityt kuitenkin hävisivät hyökätessään paikalliseen tukikohtaan. Rauha oli pakko solmia ja kristittyjen poistuttava mantereelta.
1200-1240 Aristotelismi saapuu lännen yliopistoon ja teologiaan mullistaen tietojärjestelmän, korostaen empiiristä ja filosofista otetta sekä tuoden mukanaan uusia tieteenaloja. Innostuksen rinnalla kulki vastustus, ainakin Pariisissa, olihan kyseessä pakanafilosofi, joka opetti mm. maailman ikuisuutta. Aristoteleen Jumala oli myös deistinen Liikkumaton liikuttaja eli Luoja, joka ei pahemmin puuttunut maailman menoon. Aristoteles ei liioin pitänyt sielua ruumista erillisenä substanssina, ei liioin Platonin ideoita. Ylipäätään järjen ja ilmoituksen tai toisin sanoen tiedon ja uskon välinen suhde tuli nyt olennaiseksi.
1200-1240 Latvian eli Liivinmaan kristillistäminen saa pontta, kun saksalainen piispa Albert von Buxhövden perusti Riikan kaupungin ja rakennutti sen tuomiokirkon. Liivinmaa julistettiin kuuluvan Jumalan Äidin maaksi ja ristiretkien kohteeksi. Tätä varten perustettiin kalpaveljien ritarikunta. Nämä valtasivat mm. Saarenmaan, mutta myös hävisivät liettualaisille. Saksalaiset käännyttivät virolaisia mm. suomalaisen papin Pietari Kaikkivallan toimesta. Viroon ennättivät myös tanskalaiset, jotka perustivat Tallinnan. Nämä jäivät kuitenkin kilpajuoksussa tappioon hävittyään pahasti slaaveille. Virolaiset kapinoivat ja Novgorod tahtoi apajille, mutta pisimmän korren veri saksalainen ritarikunta. Nämä hääräsivät myös Transilvaniassa ja Preussissa verisillä ristiretkillään. Hampurin ja Lyypekin kumppanuudesta syntynyt hansaliitto levisi vähitellen Baltiaan, pohjoisen rannikkokaupunkeihin sekä Englannin maille.
1200-1241 Unkari oli Euroopan kristikunnan mahtimaita. Feodalismi eriarvoisti rikkaat rikkaammiksi ja köyhät maaorjiksi. Ristiretkillä ei pyyhkinyt erityisen hyvin. Ajan kuuluisin unkarilainen on prinsessa Elisabet Pyhä. Tyttö naitettiin jo nuorena ja sai aviomiehen 14-vuotiaana maakreivi Ludvigista. Elisabet paheksui prameutta ja tuhlausta, antoi pois vaatteitaan ja osti köyhille karamelleja. Askeettisuuden rinnalla Elisabet oli myös vaimo ja äiti. Sodan tultua nainen myi kruunujalokiviään ja hoiti sairaita perustamassaan sairaalassa. Ludvigin kuollessa Elisabet joutui epäsuosioon hovissa. Hänet ajettiin pois linnasta, hän menetti lapsensa ja muutti sikalaan(!) Tämä oli sikäli sopivaa, että nainen oli vihkiytynyt fransiskaanien tapaan köyhyyteen. Elisabet Unkarilainen kuoli potilaittensa parissa 24-vuotiaana. Hänen haudallaan kerrotaan tapahtuneen ihmeitä, mikä edesauttoi naisen nimittämistä pyhimykseksi.
1200-1249 Suomi oli poliittisen ja hengellisen kilpailun keskus Ruotsin, Tanskan ja Novgorodin välillä sekä Lundin, Bremenin ja Hampurin piispanistuinten. Suomen piispana toimi Englannin ja Ruotsin Thomas. Suomi mainitaan mm. paavi Innocentius III:n kirjeessä, minkä mukaan Suomi kääntyi kristinuskoon vuosisadan alussa.
Novgorod hyökkäsi Hämeeseen ja tavastlaiset iskivät takaisin. Tuomas lujitti oman kirkkonsa asemaa Suomessa paavin avulla ja osallistui näin Novgorodin kauppasaartoon. Katoliset yrittivät omia Hämeen itselleen, mutta hämäläiset hylkäsivät kristillisen uskon. Ruotsi veti pisimmän korren: Birger-jaarli hyökkäsi Hämeeseen, tämä oli toinen ristiretki. Hurrit pyrkivät Nevajoelle asti, mutta saivat turpaan Aleksandr Nevskin joukoilta. Tuomas oli mahdollisesti retkellä mukana ja hän erosi virastaan jättäen itselleen kyseenalaisen maineen – toisaalta piispa oli oppinut mies, joka loi yhteyksiä dominikaaneihin ja vakiinnutti Suomen oloja. Venäläiset taas onnistuivat saamaan karjalaiset liittolaisikseen ja ortodoksiseen uskoon – vähän savolaisiakin! Novgorod voitti myös saksalaiset ritarit liittolaisineen Peipsijärven taistelussa v. 1242. Myöhemmin pienestä kahakasta kasvoi kokoaan suurempi tarina pyhimys Aleksanterista ja pahan lännen voittamisesta.
1200-1250 Saksan keisariudesta käytiin ankaraa kilpailua. Otto 4. voitti, mutta sai paavin ja hänen myötäänsä Ranskan kuninkaan vastaansa, jolloin kruunun vei hohenstaufien Fredrik II. Mies hallitsi monikulttuurisesta Sisiliasta käsin. Hän oli vuosisadan vaikutusvaltaisimpia hallitsijoita, jonka lonkerot ulottuivat laajalle mm. rakastajien ja lasten naimakauppojen myötä. Saaresta tulikin taiteiden ja sivistyksen keskus.
Paavin ja keisarin liitto ei kuitenkaan pitänyt. Fredrik käynnisti 6. ristiretken ilman hänen siunaustaan v. 1228. Keisari sai taistelutta haltuunsa Jerusalemin, Betlehemin ja Nasaretin 10 vuodeksi. Voitot olivat kuitenkin väliaikaisia. Lisäksi pohjois-Italia kapinoi. Paavi Gregorius IX julisti keisarin antikristukseksi ja Fredrik nokitti samalla mitalla. Kiistaa pelattiin useita vuosia kovilla korteilla, kuten kirkonkirouksilla, karkotuksilla ja vangitsemisilla. Taisteluissa Fredrik oli voitokas. Paavi julisti keisarin viralta Lyonin kirkolliskokouksessa v. 1245. Ei tämä, eikä salamurhayritys nitistänyt Euroopan keisaria. Kun Fredrik II viimein kuoli v. 1250, ei universaalivallan ajatus enää kunnolla noussut oraalle.
Lyonin ekumeeninen kirkolliskokous oli järjestysluvultaan 13. Asialista kuvastaa hengellisen ja poliittisen vallan yhteen kietoutumista: keisarin vastustus, Bysantin asema, mongolien uhka, ristiretkivaltioiden ahdinko… Kirkko olikin hallintokoneisto, jossa toimi toistasataa lainoppinutta. Mongolien pariin lähetettiin lähetystöjä. Väki löysi yllättäen kristinuskon kaukaa Mongoliasta – harhaoppisia nestorilaisia. Jännästi tämä kirkkokunta olikin laajimmille levinnyt sydänkeskiajalla. Mongolihallitsijat suhtautuivat kristittyihin ylimielisesti. Muutenkin maantieteelliset etäisyydet ja kaukaiset kansat saivat lännen kristityt ahdistumaan – niin paljon kastamatonta väkeä, joka ei piittaa pyhistä totuuksista… 1219-1240 Mongolit saapuvat Lähi-Itään ja teurastavat voimakkaan Kovaresmian sekä Nisapurin muslimikaupunkien kaikki asukkaat varoitukseksi muille. Kaupungit sortuivat kivilinkojen ja katapulttien voimasta. Eteneminen oli nopeaa, sillä musliminousukas Muhammed II oli raivannut omilla valloituksillaan valloittajille tilaa. Mongolit olivat myös uudelleenrakentajia sekä kauppiaita, kuten valloitetun Samarkandin tapauksessa. Afganistanin ja Persian sotaretkillä tapettiin kuitenkin yli miljoona ihmistä. Täältä ratsastajat siirtyivät Kaukasiaan mm. kumaanien heimoa vastaan taistellen. Tsingin-kaani kuoli, mutta valloitukset jatkuivat, nyt etenkin vallanperijä Ögödein johdolla. Mongolit menestyivät pakkosiirtämisillä, eri identiteettien standardoimisella sekä suuntaamalla valloitettujen alueiden lojaalisuuden uudelleen palkitsemisjärjestelmällä.
Venäjän valtaaminen teki mongoleista historian laajimman valtakunnan. Maata hallitsi yksittäiset ja keskenään kyräilevät ruhtinaat, jotka mongoliarmeija – joihin sulautui turkkilaisia tataareita – napsi yksitellen saaliikseen Tsingis-kaanin pojanpojan Batun johdolla. Ensimmäisenä kaatui Volga-Bulgaria. Miehet seivästettiin, naiset raiskattiin ja papit poltettiin elävinä kirkkoihinsa. Rostov, Vladimir, Moskova ja monta muuta kaupunkia alistuivat, eikä talvi tuonut turvaa paikallisille, sillä mongolit päinvastoin hyödynsivät pakkasta ja jäätä. Heillä oli mukanaan lämpimät varusteet, tappavat aseet, naisensa ja jopa teatterinsa. Batu-kaanin armeija – kultainen orda – kukisti viimeiseksi mahtavan Kiovan ruhtinaskuntineen. Novgorod pelastui sateisen ja liejuisen kevään takia. Mongolivakoojat kiersivät jo itä-Euroopassa tutkimassa valtakuntien heikkouksia.
1230 Carmina Burana ilmestyy painosta sisältäen runoja ja lauluja rakkaudesta, seksistä, juomisesta, peleistä ja munkkien naurettavuudesta. Muita vuosisadan merkkiteoksia oli pyhimyskokoelma Kultainen legenda, saksalainen sankarieepos Nibelungein laulu sekä hurskasta ritari-ihannetta pönkittävä runoromaani Parsival Graalin maljoineen. Ruusun romaanissa nainen on ensin palvonnan ja eroottisenkin kaipauksen kohde, mutta vuosisadan lopulla - kun ritarilaitos alkoi jo vanhanaikaistua - mukaan tuli satiiria naisia, tekosiveyttä ja poliittisia järjestelmiä kohtaan.
1204-1261 Bysantti polvillaan latinalaisten käsissä ja kreikkalaisen vallan rippeet hajallaan siellä täällä. Innocentius tuomitsi ristiretken kuultuaan yksityiskohdista, mutta bysanttilainen identiteetti oli saanut manuaalinsa latinalaisvastaisen sävyn. Latinalaiset saivat kokeilla hallitsemista vihamielisten bulgaarien, bysanttilaisten, traakialaisten, serbien, albaanien ja seldzukien keralla. Bysanttilaiset ja lännen kristityt taistelivat vallanhuumassaan myös toisiaan vastaan. Bulgaria oli viedä keisariuden voiton, kunnes mongolit alistivat heidät. Idän ja lännen kirkkojen neuvottelut eivät onnistuneet ja keskeytyivät v. 1254, jolloin paavi Innocentius IV, keisari Johannes Vatatzes ja patriarkka Manuel II kuolivat. Sitten Bysanttilaiset saivat vallattua Konstantinopolin takaisin.
1216-1272 Henrik III:n pitkä hallintavalta Englannin kuninkaana – tosin alkujaan maata hallitsivat sijaishallitsijat. Kuninkaalla oli suuria tavoitteita Ranskassa ja Saksassa, mutta ne kariutuivat ja maan oppositio pakotti miehen Englannin kommuunin ja parlamentin alle. Nyt irtaannuttiin feodalismista, sillä uskollisuus vannottiin lääninherran sijaan yhteiselle hyvälle. Tästä seurasi Englannin sisäisiä vihollisuuksia, mihin yritettiin jälleen löytää apu ranskalaisten avulla. Kuningas selvisi lopulta voittajana.
1226-1270 Ludvig Pyhä Ranskan hyveellisenä pyhimyskuninkaana järjesti laupeudentöidensä sekä reliikkien keräilemisen (mies osti mm. Jeesuksen orjantappurakruunun Jerusalemin kuninkaalta) lomassa pari epäonnistunutta ristiretkeä Egyptiin. Pyhän maan kristityt, temppeliritarit etunenässä, tarttuivat ja hukkuivat miekkaan. Mongolien maastaan ajama Kovaresmian muslimiarmeija liittoutui aijubidien kanssa ja valtasi Jerusalemin. Poliittiset tuulet puhalsivat vinhaan, sillä muutama vuosi myöhemmin kristityt olivat liittoutuneet aijubidien kanssa, jotka olivat puolestaan sotajalalla kovaresmialaisia vastaan. Retkeä valmisteltiin kolme vuotta ottaen huomioon sivulliset vaarat: Englanti, Frederik II ja venetsialaiset. Mongolit piti myös huomioida – uhka vai mahdollisuus?
7. Ristiretki suuntautui taas Egyptiin ja Damietta vallattiin. Jerusalem oli saatavilla, mutta se ei taaskaan kelvannut, kunnes sotaonni kääntyi aijubidien eduksi. Ristiretkeläiset tapettiin ja vangittiin ja tapettiin. Ludvig pääsi lunnaiden turvin Akkoon. Ranskassa suru ja hämmennys manifestoitui mm. ”paimenten ristiretkenä”, missä 60 000 maanviljelijän oli tarkoitus pelastaa kuningas, mutta jotka sen sijaan hyökkäsivät pappien ja juutalaisten kimppuun. Hiekka ristiretkivaltioiden tiimalasissa oli käymässä vähiin uusien valloittajien mamelukkien ja mongolien pullistellessa. 8. ristiretki vei Ludvigin Tunisiaan, missä hän kuitenkin kuoli tautiin ennen taisteluita. 9. ristiretki oli niin ikään vähätuloksellinen, eikä paavi saanut enää uutta retkeä aikaan. Pyhä maa jäi pian kokonaan ilman kristittyjä.
Ranska kuitenkin vahvistui pohjoisessa Englannin ja etelässä Espanjan paineessa.
1200-1299 Ruotsista tuli yhtenäinen valtakunta Birger Maunonpojan (jaarli) saadessa suvulleen vallan. Maahan tuli lainsäädäntö, aristokratia, rahvaan verotus, säädyt sekä palkka-armeija. Kirkko sai leijonanosansa kaupallisesta yläkiidosta. Kauppa Hansan ja saksalaisten kanssa synnytti mm. Tukholman. Valtakunta laajeni vähitellen pohjoiseen kohti nykyisen Ruotsin rajoja.
Norjassa käytiin pitkää sisällissodan aikaa, kunnes maa rauhoittui kuningas Haakon IV Haakkoninpojan vallan alle. Norja oli maantieteellisesti varsin suuri maa, sillä siihen kuului nykyisen Norjan lisäksi suuria osia Ruotsista, pohjois-Britannia, Islanti sekä Grönlanti.
1200-1299 Pohjois-Intian valloittavat muslimit perustaen Delhin sulttaanikunnan. Islam rantautui myös Indonesiaan. Intia ja Indonesia ovat vielä tänäänkin väkimäärältään muslimirikkaimpia maita.
1200-1299 Inkojen Cuzcon kuningaskunta perustetaan legendaarisen Manco Capacin, tulen- ja auringonjumalan (pojan) toimesta nykyisessä Perussa. Valtakunta soti naapuriaan vastaan, voitti heidät lopulta maat vallaten ja mahtiaan kasvattaen. Inkojen maailmankuva ja jumaluskomukset muistuttavat paljossa maailman muita uskontoja: ylinen, alinen ja tämä maailma, vastakkaisten voimien tasapaino taolaiseen tyyliin sekä monia luontoon liittyviä jumalia. Ihmisuhrit kuuluivat seremoniaan.
1200-1299 Juutalaista mystiikka ja esoteriaa edustava kabbala syntyy Sefer ha-Bahir -kirjoituksen ilmestyttyä Provencessä – tosin tyhjästä ei tämäkään traditio syntynyt, vaan juuria ja ideoita oli olemassa jo aikaisemmin. Kabbalan itseymmärryksen mukaan sen viisaus on ikivanhaa ja peräisin esimerkiksi Elialta, Moosekselta tai Adamilta. Mystinen korostus oli vastakkainen ja vaihtoehtoinen juutalaisuuden tulkinta Maimodineksen edustaman rationaalisen korostuksen rinnalla.
Täällä tulee vastaan ylösalaisin kasvava elämänpuu, kosmologinen malli, joka yhdistää alisen ja ylisen maailman sekä 10 sefiraa, jotka tarkoittavat kosmoksen sekä ihmisen jumalallista luontoa. Sefirat toimivat välittäjinä (vrt. ideat) tuonpuoleisen Jumalan ja materiaalisen maailman välillä. Kabbala muistuttaa uusplatonismia, missä alussa ja ylinnä on apofaattinen Jumala ja ikuisuus, mistä sefirotin emanoituvat. Tämän jälkeen ilmestyy Keter eli kruunu, mikä tarkoittaa puhdasta tietoisuutta, luovaa Jumalaa eli Raamatun Jahvea sekä apofaattista tyhjyyttä ja valoa. Tästä seuraavat viisaus ja intellekti, sitten armo, voima, kunnia, voitto, loisto, perusta ja valtakunta / shekina. Bahirissa tunnustetaan jälleensyntymisoppia, mikä lienee perin uusia asia Euroopassa.
Ranskassa ja Espanjassa tapahtui jopa kabbalabuumi vuosisadan jälkipuoliskolla. Niinpä virtauksen pääteksti Zohar saikin jo muotoaan. Täällä on jopa luterilaiseksi ymmärrettävä Jumalan rakkauden ja vihan dialektiikka sekä jopa jumaluuteen ylittyvä, mutta kuitenkin monoteismissä pitäytyvä maskuliinisen ja feminiinisen (shekina) prinsiipin välinen draama. Dualismi äityy myös gnostilaishenkiseksi: Eeva paritteli sekä Adamin että käärmeen kanssa saaden Abelin ja saatanan sikiön Kainin aloittaen näin valon ja pimeyden sukukunnat. Jokaisella luomakunnan osalla on avaruudessa oma suojelustähti.
1241-1260 Mongolit hyökkäsivät Eurooppaan, Puolaan ja Unkariin kaataen tieltään jokaisen vastaan asetetun armeijan. Eurooppaa yhdisti kristillinen usko, mutta valtakunnat eivät yhdistyneet yhteisen vihollisen edessä. Tosin Unkarin kuningas Bela IV sai kootuksi 100 000 miehen armeijan, missä taisteli mm. temppeliritareita ja Itävallan joukkoja. Nämäkin kaatuivat mm. mongolien alkeellisten pommien ja käsikranaattien vuoksi. Eurooppa, Wien ja Bela IV pelastuivat, koska Ögödei kuoli, minkä vuoksi Batu-kaani palasi kotiinsa vallanjakoon.
Tataarien paluuta pelättiin ja koetettiin estää diplomaattisin keinoin sekä keskinäistä ykseyttä vaalimalla, mutta mongolien kiinnostus kohdistui Kiinaan ja Lähi-Idän muslimivaltakuntiin. Unkari liittoutui pakanallisten kumaanien kanssa. Bagdad luhistui v. 1258 päättäen abbasidiajan. Vuoden 1259 Euroopan retki sai Puolan Krakovan uudelleen liekkeihin, mutta mongolien päähuomio oli Syyriassa, Palestiinassa ja Egyptissä. Antiokia ja Akko polvistuivat. Viimein aroseutujen paimentolaisista Egyptin hallitsijoiksi nousseiden mamelukkien armeija voitti mongolit. Nämä puolestaan ottivat Syyrian helposti haltuunsa. Euroopan kristityille keskenään sotivat viholliset olivat helpotus.
1212-1299 Espanjassa kristityt saavat koottua rivinsä Paavi Innocentiuksen taustavaikutuksella Kastilian ja Aragonian joukoiksi, jotka voittavat almohadit ja kääntävät sotaonnen pysyvästi kristittyjen puolelle. Ristiretkiarmeija ja kalifi Muhammad an-Nasirin joukot olivat väkimäärältään perin suuret ja ilmeisesti kristittyjen kaatuneet kovin vähäiset. Kristityt saivat myöhemmin käsiinsä rannikkokaupunki Cartagenan sekä Sevillan v. 1248. Kaupungista häädettiin peräti 400 000 muslimia, mutta tilalle ei saatu kuin 20 000 kristittyä. Kastilian ja Aragonian vuosisata ei ollut järinkään loistokas, sillä ulkopolitiikat pettivät, kuningas kävi sotaan omaa poikaansa vastaan, veli veljeä vastaan ja kiukustunut paavi julisti maahan ristiretken v. 1285.
1240-1275 Saksalainen huipputeologi, dominikaaniveli, Pariisin yliopiston professori, Regensburgin piispa ja tuleva pyhimys Albert Suuri kätilöi Aristotelesta ja hänen arabiseuraajiaan latinalaiseen kristikuntaan. Liikanimestään huolimatta miehestä on aika vaikea kirjoittaa mitään uutiskynnyksen ylittävää, mutta ilmeisesti kaveri oli keskeinen länsimaalaisen tieteen synnylle. Albertissa näkyy myös alkemian sekä astrologian varauksellinen, mutta silti avoin nivoutuminen kristilliseen eetokseen.
1243-1274 oppinut Giovanni di Fidanza liittyy fransiskaaneihin nimellä Bonaventura. Mies kasvoi sääntökunnan johtajaksi, jopa sen toiseksi perustajaksi. Bonaventura yhdisti akateemisen ja mystisen, oppineen ja franskiskaanisen vaatimattomuuden, Aristoteleen ja kristinuskon, Augustinuksen ja Dionysius Areopagitan toisiinsa.
Kirjassaan Sielun matka Jumalaan mystinen tie käy puhdistumisen ja valaistumisen kautta täydellisyyteen. Augustinuksen illuminaatio-oppia mukaillen sielu tunnistaa sakramentaalisen kirkkauden ympärillään, sitten sisällään ja lopulta yläpuolellaan Jumalassa. Tie taivaaseen vie tarkemmin sanottuna kuuden portaan sekä Karitsan veren kautta. Alimmat askelmat ovat peräti empiirisiä ja tieteellisiä – maailman tutkimista. Sitten edetään antropologiaan, Adamin ja toisen Adamin tutkimiseen meissä itsessämme. Sitten kivutaan – yllättäen järjellisesti eli skolastisesti ottaen huomioon, että esitys on mystinen – Jumalan Olemisen ja Hyvyyden kontemplointiin. Seitsemäs askelma on sapatin lepo ja ”jumalallisen pimeyden yliolemuksellinen säteily” missä kuolema ja temppelin kaikkein pyhin samaistuvat.
Akvinolainen vastaa ja edustaa keskiajan teologiaa, Dante kirjallisuutta ja kulttuuria, Bonaventura puolestaan spiritualiteettia.
1244-1274 Nuori Tuomas Akvinolainen liittyy dominikaaneihin ja opiskelee Napolin, Pariisin ja Kölnin yliopistoissa mm. Albert Suuren johdolla. Aivan ongelmitta ei liittyminen tapahtunut: Tuomaksen perhe halusi pojalleen paremman uran ja sulkivat nuorukaisen siksi torniin ja lähettivät vielä ilotytön viettelemään hänet ja näin pilaamaan pyhän kutsumuksen – turhaan. Pariisissa mies kirjoitti Summa theologiaen – keskiajan kuuluisimman teologisen kirjan sekä Summan pakanoita vastaan. Akvinolaista leimaa filosofian (tieteen) ja teologian, aristotelismin ja kristinuskon, järjen ja uskon synteesi. Kristillinen usko ilmoituksineen on korkeampi järkeä. Järki tukee uskonkappaleita, kuten jumaltodistusten tapauksessa: täytyy olla ensimmäinen liikuttaja ja ensimmäinen vaikuttava syy, jokin, johon olemassaolo perustuu ja joka mahdollistaa arvottamisen mielekkyyden sekä joku, johon luontokappaleet suuntautuvat – Jumala. Näin syntyy ja selkeytyy luonnollinen teologia eli se, mitä Jumalasta voidaan tietää järjen perusteella. Akvinolainen tasapainoilee katafaattisen ja apofaattisen jumaltiedon välillä kehittäen analogie entis -mallin: luodussa oleva hyvyys tmv. ominaisuus vastaa Jumalan hyvyyttä, joka kuitenkin vielä enemmän ylittää luodun ja ymmärryksemme hyvyyden.
Tuomaalla keskeistä on aristoteelinen luonnon käsite. Armo täydentää ja täydellistää luonnon. Luterilaisessa katsannossa tämä on synergismiä ja semipelagiolaisuutta: pelastuakseen ihmisen täytyy tehdä voitavansa, jolloin Jumala ei kiellä tältä armoaan. Ihmisen tahdon täytyy suuntautua kohti hyvää, mikä on mahdollista Jumalan armon lahjan, luodun armon avulla. Semipelagiolaisuutta osuvampi ilmaus lienee kuitenkin synergismi, missä Jumala tekee aloitteen, mutta vanhurskauttamiseen tarvitaan uskon lisäksi myös rakkautta. Tuomas ja skolastikot seurasivat nuorta Augustinusta, joka vielä uskoi tahdon vapauteen. Luonnon ja yliluonnollisen hierarkia näkyy myös Akvinolaisen aristoteelisessa etiikassa: ihminen suuntautuu luonnostaan kohti onnellisuutta ja hyvää, mutta tarvitsee filosofisten hyveiden lisäksi armon vaikutusta saavuttaakseen teologiset hyveet eli uskon, toivon ja rakkauden.
Akvinolaisen estetiikka, tunneteoria sekä ajan ekumeeninen anti jäävät vaisuiksi. Hän pohti innokkaasti enkeleitä ja esimerkiksi näiden olentojen aineettomuutta. Elämänsä lopulla mies koki jonkinlaisen mystisen kokemuksen, mikä sai hänet pitämään kirjoituksiaan turhina. Tai sitten kyseessä oli rasituksesta johtuva romahdus.
Tuomas on paitsi pyhimys, myös ”enkelimäinen opettaja” sekä tomismin isä. Kuvassa hän kantaa paitsi aurinkotunnusta myös sammaloitunutta kirkkoa. Reformaatio haistoi Akvinolaisen heikkoudeksi aristotelismin. Kun filosofin käsitys oikeudesta – kullekin tulee antaa se, mikä hänelle kuuluu – luetaan vanhurskausoppiin, tuloksena on pelastus ansioiden perusteella ja oikeutena, ei armona. Filosofilta Tuomas peri myös epätasa-arvoisen sukupuolikäsityksen, missä nainen on vähemmän Jumalan kuva kuin mies sekä tunteittensa vietävissä miehen seuratessa järkeään. Keskiajalla sukupuoliin liitettiin teorioita elementeistä ja nestetasapainoista, joiden mukaan nainen oli luonteeltaan kylmä ja kostea.
1240-1299 Venäjän ruhtinaskunnat heikkouden ja alennuksen tilassa sekä pakkoveron alaisina Novgorodia lukuun ottamatta. Galitsia-Volynian ruhtinaskunta nousi merkittävästi sen voitettua kiovalaiset, puolalaiset ja unkarilaiset v. 1245. Tämäkin valta murentui kuin kovettunut savi. Tämä valta oli läntinen eli katolinen. Muuten yhteydet Bysanttiin ja länteen olivat pitkälti poikki, jolloin Venäjän alueet jäivät jälkeen sekä turkkilaistuivat. Myöhempään sankarimyyttiin jokseenkin huonosti sopivasti Aleksander Nevski veljeili mongolivalloittajien kanssa autonomiaa haikailevia maanmiehiään vastaan. Toisaalta ruhtinaan manööverit varmaankin pelastivat monet verenvuodatukselta, vaikka nyt myös Novgorod alistettiin pakkoverolle. Aleksanterin kuoleman jälkeen hajanaista Venäjää alkoi parsia yhteen tämän pojat kasvavassa Tverin kuningaskunnassa. Tälle menolle kasvava kilpailija oli Moskovan suuriruhtinaskunta, jolla oli Kultaisen ordan kädenpuristus etunaan. Jälkimmäinen alkoi turkkilaistua, urbanisoitua ja islamisoitua. Mongoleista puhuttiin tästä eteenpäin tataareina.
1250-1299 Dominikaanien ja fransiskaanien kasvava vaikutus yliopistoissa herättää närää. Nämä saivat paavin sekä vahvat teologit Akvinolaisen ja Bonaventuran kriitikoitaan vastaan. Fransiskaanien leiri riitaantui ehdottomien köyhäilijöiden ja maltillisten välillä. Joakim Fioralainen otettiin fransiskaanien omaksi, lopunajalliseksi tulkiksi. Lopunajalliset visiot käännettiin helposti spiritualistifransiskaaneja vastaan. Nämä korottivat panoksia nimittäen paavin ja keisari Fredrik II:n antikristuksiksi. Kiistely koski etenkin köyhyysihannetta, jota voitiin toki myös kritisoida vaikkapa manikelaisuudesta, liioittelusta tai epäraamatullisuudesta. Kirkko kokonaisuutena oli mukautumassa uuteen kapitalismiin. Aristoteles ja Tuomas Akvinolainen tukivat yksityisomistamista, Bonaventura puolusti fransiskaanien mahdollisuutta ja oikeutta köyhyyteen, missä ruokaa ja tavaroita vain käytettiin, ei omistettu. Kuin ohimennen tällaiset kiistat – yhdessä voluntarismin korostaman tahdon kanssa – tulivat synnyttäneeksi yksilön ja yksilönoikeuksien käsitteet uudella tavalla.
1250-1299 Novgorod alistaa karjalaiset alamaisikseen samalla kun ruotsalaiset alkavat rakentaa Hämeen ja Turun linnoja. Karjala kiinnosti kuitenkin myös Saksan ja Ruotsin kauppiaita ja hengenmiehiä, jolloin tapahtui 3. ristiretki maahamme. Ruotsin rajaa tahdottiin toisin sanoen siirtää Kymijoelta itään. Viipurin linnan synty ajoittuu tänne. Suomeen tuli dominikaaneja ja saksalaisia kauppiaita, mikä vaikutti Suomen ensimmäisen kaupungin Turun sekä sen Tuomiokirkon rakentamiseen. Suomen 1. luostari oli dominikaanien Pyhän Olavin konventti.
1251-1299 Sisiliasta kilpailivat hohenstaufit, ranskalaiset ja aragonialaiset saaren mahdin torailuillaan keskinkertaistaen. Saksa oli ilman keisaria vaan ei keisaripyrkyreitä vuoteen 1273 saakka. Paavinistuin alkoi kääntyä Saksan sijaan kohti Ranskaa. Lyhyiden paavien jälkeen Bonifatius VIII joutui ristiriitaan Ranskan kuninkaan Filip IV:n kanssa talousintresseistä – monarkki yritti laajentaa valtakuntaansa velkaantuen ja papistoa verottaen.
Kirkkohistoria nostaa ajalta esiin Lyonin toisen kirkolliskokouksen. Siellä vahvistettiin oppi kiirastulesta osaksi roomalaiskatolista kirkkoa. Oppi linkittyy käsitykseen pelastuksesta, jossa ansiot ja Jumalan oikeudenmukaisuus ovat keskeisiä. Pelastus tapahtui hyvittämällä syntejä joko tässä elämässä tai tulessa. Aneisiin eli lievityksiin liittyi tällöin ei-rahallisia ehtoja, kuten katumusta. Retribuutiojärjestelmä mahdollisti kirkon vallan ihmissieluihin kuolemankin yli. Veljestöt rajattiin neljään, fransiskaanien ja dominikaanien joukkoon olivat ilmestyneet myös augustinolaisveljet sekä pyhän maan luolista poistuneet karmeliitat.
Saksan keisariksi nousi v. 1273 Rudolf Habsburg, jonka suvun tuleva mahtiasema alkoi äkkiä nousta. Mies esimerkiksi lahjoitti Itävallan pojalleen. Pojasta, Albrektistä, tuli vuosisadan lopussa kuningas, kun hän tappoi edellisen kuninkaan omakätisesti.
1277 Pariisin piispa Etienne Templer kieltää radikaaliaristotelismin yliopistossa. Tämä tarkoitti filosofian autonomian kannattamista sekä averroismia, mikä puolestaan tarkoitti mm. monopsykismia, oppia, jonka mukaan jokaisella ihmisellä on kyllä oma ruumis, mutta intellekti on yhteinen. Pariisin oppituomio kohdistui hieman myös Akvinolaisen ja Bonaventuran ajatuksiin. Samaan syssyyn tuomittiin astrologia eli käsitys, jonka mukaan taivaankappaleiden liikkeet määrittävät ihmisten kohtaloita. Tässä on käsillä jännä paradoksi: rajaamalla sallitun ajattelun rajoja, kirkko vapautti itsensä aristoteelisestä determinismistä, jolloin avautui uusia ajattelumahdollisuuksia à skotismi. Älyköt pohtivat mm. sitä, mitä luotuisuuden takana mahtaa olla ja millä ehdoilla. Kosmologia oli aika erikoista nykyihmisen korvaan: universumi rakentui 10 sisäkkäisestä taivaanpallosta. Avaruus ja ilmakehä ymmärrettiin neljän alkuaineen suhteina.
1260-1299 Mongolien supervalta (jopa puolet maailman väestöstä!) jakaantuu 4 osaan, joista yksi hallitsi Kiinaa, toinen Keski-Aasiaa, kolmas – kultainen orda – Venäjää ja neljäs Suur-Persiaa. Kristityt ryhtyivät diplomaattiseen peliin, jossa mongolit toimivat liittolaisina muslimeja ja mamelukkeja vastaan. Etenkin Englannin kuningas Edvard I intoili kristikunnan loistosta pyhällä maalla. Rahkeet eivätkä yhteistyö kuitenkaan riittäneet. Päinvastoin kristityt menettivät viimeisetkin sillanpääasemansa pyhällä maalla sekä Armenian muslimimamelukeille. Viimeisenä linnakkeena kaatui Akko v. 1291. Maanpäällisen Jerusalemin haikailu päättyi viimeistään silloin kun huhut mongolien murskavoitosta mamelukkeja vastaan, kaanin kääntyminen kristityksi ja Egyptin valloittaminen osoittautuivat liioitelluiksi.
Pyhän maan sulkeutuminen kristityiltä kyseenalaisti temppeliherrojen, johanniittojen ja saksalaisen ritarikunnan merkityksiä. Majapaikka löytyi Kyprokselta, mutta etenkin temppeliherrojen suosio oli laskusuhtainen.
Yhteydet mongolien itään olivat kuitenkin auki kaupallisesti sekä uskonnollisesti, sillä tataarit olivat suvaitsevaisia ja mongolien sotilaallinen voima tarkoitti myös Pax Mongolicaa. Silkkitie kutsui avoimena, mikä tarkoitti laajaa siirtymistä rahatalouteen ja hopean käyttöön. Venetsian, Genovan ja Pisan kauppiaskaupunkivaltiot kilpailevat idän markkinoista Mustanmeren siirtokuntineen, orjakauppoineen ja keskinäisine sotineen. Pisa jäi jalkoihin, mutta Venetsia ja Genova vaurastuivat ennennäkemättömästi. Kiinan Tyynenmeren kauppa oli kuitenkin vielä omaa luokkaansa.
1267-1294 Englantilainen ja oppinut fransiskaani Roger Bacon hurahti tieteestä, mutta sai tutkimuksiinsa erityismandaatin itseltään paavilta. Hän pohti mm. silmälasin (optiikan), ruudin ja jopa lentokoneen saloja. Aiemmin mies oli innostunut alkemian anatomiaan mm. Salaisuuksien salaisuuksien kirjan myötä. Bacon luuli tuota Aristoteleen kirjoittamaksi, vaikka kyseessä oli 800-luvun muslimin Al-Razin teos. Bacon ymmärsi alkemian paitsi tieteellisenä protokemiana myös hengellisenä kypsymisenä, jolloin viisasten munaa saattoi sekä keittää kattilassa myös hautoa mielessä. Viisasten kivi mahdollisti peräti yliluonnolliset kyvyt materian ja ihmismielten yli. Bacon tahtoi uudistaa latinalaisen kristikunnan koulutusta paitsi alkemialla myös alkutekstisen Raamatun ja antiikin lähteiden tuntemuksella protorenessanssin hengessä. Baconille alkemia oli tieteiden kruunu, ja okkultismia tutkimalla saattoi estää jopa antikristuksen juonet. Tämä mystinen eli sanomaton ja kokemuksellinen hermetismi oli myös – hehkuvan luonnon kautta – tie Jumalan tykö.
Bacon nimesi 6 pääuskontoa seuraavassa arvojärjestyksessä: kristinusko, juutalaisuus, islam, mongolien uskonto, buddhalaisuus sekä pakanat. Miehen mielestä uskonnot sekä niiden perustajat ovat sidoksissa planeettoihin ja näiden ominaisuuksiin. Merkurius ja kristinusko muodostivat parin, samoin kuu ja antikristus.
1261-1299 Bysantin uusi keisari murhautti vanhan, ja yritti kuumeisesti palauttaa valtakunnan loiston: jälleenrakentaminen veroja nostamalla ja rauhan takaaminen naimakaupoilla – myös mongolien pariin. Länsi, lähinnä Sisilia, kuitenkin uhkasi, jolloin keisarin oli pakko kääntyä venetsialaisten ja paavin puoleen, vaikka se tarkoitti Rooman ykkösaseman – sekä filioquen – tunnustamista ja omien vihaa. Lyonin kirkolliskokous v. 1274 yhdisti kirkot kirkoksi. Pakko oli myös kiduttaa unionin vastustajia – kuinkas muuten. Liitosta huolimatta lännen vallananastajat teroittivat pian taas miekkojaan ja paavikin vaihtoi kynän miekkaan. Keisari Mikael VIII pelasi kuitenkin diplomatiapelin paremmin ja edesauttoi vallankaappauksen Sisiliassa. Pian hänkin kuoli ja vain köyhä ja konservatiivinen munkki laahustivat Konstantinopolin kaduilla. Vanhaa valtakuntaa piinasivat venetsialaisten ja genovalaisten merisodat sekä röyhkeiksi äityneet serbit.
Turkin puolella mongolien voima oli hajottanut Rumin sulttaanikunnan ja seldzukkien mahdin, jonka myötä Anatoliaa hallitsi monia heimodynastioita. Jälkiviisaudessamme näistä merkittävin oli Osman I:n perustama Osmanien valtakunta. Bysantilla oli vain muutama sillanpääasema Anatoliassa.
1271-1999 Nuori venetsialainen kauppiaan vesa Marco Polo lähtee isänsä kanssa Armenian ja Intian kautta Kiinaan, Kublai-kaanin hoviin. Taatto oli käynyt Xanadussa jo aiemmin ja välit olivat ystävämieliset. Marco Polo tutustui Kiinaan, Vietnamiin, Burmaan, Jaavaan, Borneoon, Sumatraan ja Tiibetiin kaanin erikoislähettiläänä. Näillä main ei eurooppalaiset olleet ennen käyneet. Palattuaan kotiinsa 24 vuoden, 24 000 kilometrin ja monien vaarojen jälkeen rikkaana miehenä, Polo joutui sotapolitiikan osaksi ja genovalaiseen tyrmään. Siellä hän saneli matkakertomuksensa, joista tuli hyvin suosittua luettavaa vuosisadan vaihteessa. Epäilijöitä matkan aitoudesta on tosin ollut alusta tähän päivään saakka. Polo ei esimerkiksi mainitse Kiinan muuria. Toisaalta monet väitteet ovat tarkat. Polo mainitsi, että Kiina rajautuu idässä suureen mereen, mikä innoitti myöhempiä seilaajia etsimään reittiä maahan.
Kublai-kaani on länsimailla Kiinan kuuluisimpia keisareita kaiketi pitkälti Marco Polon takia. Mies yritti valloittaa Japanin, mutta epäonnistui. Merihyökkäys kuului historian suurimpiin, mutta voitto jäi saamatta urheiden samuraiden ja mongolit upottaneiden myrskyjen vuoksi. Myös sotaretki Vietnamiin epäonnistui. Kublai oli monessa mielessä kelpo keisari, sillä hän perusti kouluja ja postilaitoksen, salli uskonnonvapauden ja kohteli valloittamiaan alueita armollisesti. 1272-1299 Edvard I Pitkäsääri Englannin kuninkaana. Mies oli kunnostautunut sotilaana 9. ristiretkellä, vaikka suuret aikeet jäivät vähäisiksi. Kuninkaana mies oli hyvä ja aikaansaava, mutta paheet ottivat vallan, kun hänen rakas vaimonsa ja 14 lapsen äiti kuoli. Edvard alisti Walesin. Rahoitus tuli juutalaisia lypsämällä, mikä yltyi vainoihin ja karkotuksiin saakka. Sitten oli Skotlannin vuoro. Aika oli otollinen, sillä kuningas oli kuollut vailla seuraajaa, eivätkä maan aateliset olleet yksimielisiä. Skotlanti ei kuitenkaan tahtonut taipua ikeen alle, vaan liittoutui Englannin vihollisen Ranskan kanssa – tuloksena sota ja Edvardin voitto. Kapina kuitenkin kyti johtohahmonaan Skotlannin aatelinen William Wallace. Kapinalliset voittivat englantilaiset Stirlingin sillalla. Sotamenestys jatkui, mutta englantilaiset voittivat Falkirkin taistelussa, jolloin Wallacen aura himmeni.
1291-1299 Johannes Duns Scotus oli maineikas fransiskaanifilosofiteologi. Tuomas Akvinolainen ja aristoteellinen skolastiikka korosti järkeä tahdon yli: tahto toimii välttämättä järjen mukaan sekä ohjautuu automaattisesti hyvään, ellei ihmisen heikkoluontoisuus päästä sielun irrationaalista osaa vaikuttamaan päätöksiin. Scotus puolestaan korostaa tahtoa ja on siten augustinolainen sekä voluntaristi. Tässä mallissa tahto ei ole järjen ”orja” vaan vapaa herra, liikkumaton liikuttaja sekä taipumus oikeudenmukaisuuteen. Scotuksellakin järjellä ja hyveillä on toissijainen paikka moraalielämässä. Jumalan kohdalla voluntarismi korostaa kaikkivaltiutta ja vapautta. Kun siis Tuomaan ja aristoteelisen skolastiikan käsitys Jumala toimii luonnonlakien ja ilmoituksensa ehdoilla, Scotuksen Jumala on näistä vapaa. Peräseinän puutteessa tulkinta jää avoimeksi Jumalan mielivaltaisuuden, jopa hirviömäisyyden suuntaan. Universaalikiistassa skotti oli Akvinolaisen tavoin realisti, olkoonkin, ettei hän oikeastaan ollutkaan, sillä ihmisyys ei ollut olemassa yksilöolioista eli ”tämyydestä” riippumatta.
Duns Scotus oli merkittävä mariologi, jonka ansatsi opille Marian perisynnittömyydestä on merkittävä. Synnitön Jeesuksen äiti ei ollut ja tarvitsi siten pelastusta, mutta hänen tapauksessaan Jeesuksen sovituskuolema kumosi hänen perisyntinsä etukäteen. Tästä seuraa, ettei neitseestäsyntyminen ole ainoa edellytys perisynnittömyydelle olkoonkin, että moista förskottia ei Scotuskaan tainnut muille lukea.
Edellä esitetty todistaa, että 1200-luku oli roomalaiskatolisen kirkon muotoutumisen vuosisata. Dominikaanit ja fransiskaanit vaikuttavat tänäkin päivänä. Kiirastulioppi, transsubstaatio-oppi, Marian perisynnitön sikiäminen, anekaupan vahvistuminen, filioquen paaluttaminen sekä käsitys 7 sakramentista kuuluivat kuvaan. Väestönkasvu ja kaupunkiverkostot edesauttoivat pyhimyskulttien ja pyhiinvaellusten kasvavaa suosiota oppimattoman ja toisinaan puolipakanallisen rahvaan keskuudessa. Reliikit, pyhimysten juhlakulkueet ja -päivät levisivät. Loisteliaat goottilaiset kirkot korkeine torneineen ja lasi-ikkunoineen kohosivat Ranskassa ja kristikunnassa. Marian asema pönkittyi dogmaattisesti, kuvallisesti sekä hymnologisesti. Ristiretket alkoivat jäädä unholaan, mutta inkvisitio oli nousemassa tilalle. Sen vaikutus oli kuitenkin vielä pieni. Kristinuskon sanoma levisi pakanoiden pariin esimerkiksi Suomessa. Samaan aikaan idän kirkko oli heikoilla mongolien ja lännen kristittyjen takia.
Vuosisadan loppu nivoutuu seuraavan vuosisadan alkuun: mestari Ekhart piti ensimmäisen pääsiäissaarnansa, Giotto maalasi ensimmäisen maalauksensa ja Dante sepitti ensimmäisen runonsa jo 1200-luvulla.
