Ihmisien ja jumalien aikajana osa 8 – Januksen temppelin avoimet portit

Tämä tekstijakso kattaa maailmanhistoriaa ajalta 399–200 eKr. Tosin valtaosasta maailmaa ei historia tänä aikana vielä tunne. Euroopassa ei edelleenkään ollut kaupunkeja kuin etelässä, Aasian ja Afrikan laajojen osien historia jää unholaan, eikä Amerikoissa edes mayat ylitä uutiskynnystä.

Antiikin aika jatkuu. Edellisen osan tapaan keskiössä on kreikkalainen maailma filosofeineen. Otsikko viittaa kuitenkin Roomaan, jonne historiallinen valokeila siirtyy. Janus oli roomalainen uuden alkujen jumala, jonka nimestä tammikuu, january, monissa kielissä juontuu. Temppelin portit olivat kiinni rauhan aikana ja avoinna, kun oli sota. Historia onkin sarja (voitettujen) sotien dokumentaatiota. Uskonnon ja militarismin yhteys teki sodista pyhiä. Sotien merkitystä ei pidä väheksyä, mutta ei liioin tavallista arkea, maanviljelyä tai sitä, että miehet ja naiset tapaavat ja menevät naimisiin. Sotiminen ei luonnistu ilman sotilaiden siittämistä ja synnyttämistä.



-400–387 Persia jatkaa suurimpana mahtina, tosin Egyptin menettäneenä. Valtakunta eli suhteellisen rauhaisaa aikaa kuningas Artakserkses II johdolla. Tänä aikana zarathustralaisuus kukoisti ja levisi ainakin Arameaan. Vuosina 395–387 käytiin Korintin sota, jossa entiset veriviholliset Ateena ja Theba sekä Argos ja Korintti käyvät Persian avustuksella suurvallaksi noussutta Spartaa vastaan. Sodassa oli monta vaihetta ja lusikkaa poliittisessa valtasopassa. Sparta pärjäsi aluksi, kunnes alkoi kärsiä tappioita, menettäen mm. laivastonsa. Ateenan voimistuessa Persia lakkautti tukensa ja kallisti korvansa Spartan puoleen. Seurasi pakkorauha. Persia voitti Joonian kaupunkien hallinnan ja Spartan liittolaisvastustajat hajotettiin säädöksellä kaupunkivaltioiden itsenäisyydestä.


398–385 Platon matkustelee suur-Kreikassa ja kenties Egyptissä tutustuen mm. Pythagoraan ajatuksiin sekä kirjoittaen ensimmäiset dialoginsa. Näiden pääsankarina on Sokrates. Dialogeista mainittakoon vaikkapa runoutta ja inspiraatiota käsittelevä Ion, jonka mukaan luovuuden lahja on peräisin jumalattarilta eli runottarilta, muusilta. Euthyfron hakee hurskauden määritelmää: onko teko hurskas, koska jumalat sen hyväksyvät vai hyväksyvätkö jumalat teon, koska se on hurskas? Palattuaan kotikaupunkiinsa Ateenaan hän perusti akatemian.


-396–385 Rooma kukistaa etruskilaisen Vejin kaupungin liepeineen kymmenvuotisen taistelun jälkeen legendaarisen Marcus Furius Camilluksen johdolla. Etruskeja kurmottivat myös gallit eli keltit. Keltit pieksivät roomalaiset perin pohjin Alliajoen taistelussa -387 sekä ryöstivät valtoimenaan Roomaa aiheuttaen kansallisen trauman. Vastaisuuden varalta rakennettiin yli 10 km pitkä muuri, joka oli jopa 10 m korkea ja 4 leveä.


-378–362 Theban kaupunkivaltio kohoaa Kreikan merkittävimmäksi. Onnistuttuaan voittamaan spartalaiset sodassa, thebalaiset voittivat monia taisteluja ylivoimaisen taistelustrategiansa ja välineittensä avulla (jota makedonialaiset myöhemmin kopioivat). Sotaväkeen kuului mm. 300 miehen eliittijoukko miesrakastajia. Sodat spartalaisia ja toisia kaupunkivaltioita kuluttivat voimia, ja lopulta kaupunki jäi Makedonian varjoon.


387–355 Platon saa kanssapohtijoita ja kirjoittaa keskivaiheen dialoginsa. Menon käsittelee hyvettä sekä uuden tiedon oppimista: miten uutta voidaan oppia, kun kerran sitä ei voida tunnistaa ilman aiempaa tietämystä, eikä puhua uudesta, jos asia jo tunnetaan? Siten, että oppiminen on mieleen palauttamista, sielussa on jo tiedon ideat valmiina. Tästä seuraa se - kuten myös dialogi Faidon opettaa - että sielu on kuolematon sekä se, että reinkarnaatio-oppi on totta: sielu vaeltaa ikuisuudesta ikuisuuteen ruumiillisten syntymien kautta. Syntymien väliaika vietetään haadeksessa, kenties jopa jumalten luona autuudessa.

Pidot käsittelee rakkautta eli Erosta, joka on myös kreikkalainen jumala / henki. Filosofien mielestä rakkaus on jumalallista, kosmista, kaunista, hyveellistä niin miesten ja naisten, ihmisten puolikkaiden, kuin miesten ja miesten välistä. Symposium jättää tulkinnanvaraa, onko sanoma platonisen rakkauden apologia vai jopa päinvastainen, kutsu kokemiseen, koskettamiseen ja rakkauteen fyysisesti pelkän puhumisen sijaan. Ajatus lienee keskitie: ensin nuorukainen rakastaa yhtä kaunista ruumista, sitten kaikkia ruumiita, vähitellen henkistyen, kunnes rakkaus löytää perimmäisen kohteensa kauneudesta itsestään.

 

 
Valtiossa ihanteellista yhteiskuntaa hallitsevat demokraattisen kansan tai oikukkaan tyrannin sijaan filosofikuninkaat. Kirjassa valtiota verrataan ihmiseen, jossa pää eli järki edustaa filosofeja, vatsa eli himot kuhnureita. Hallitsijat valitaan seuraavaksi ylimmän luokan, vartijoiden joukosta. Vartijat elävät askeettisesti ja pedagogisesti vailla yksityisomaisuutta. Rodunjalostus toteutetaan valtion ohjaamana siten, että hedelmälliset synnyttävät lapset kaikille. Valtion alin hierarkia kuuluu työläisille. Yhteiskuntajärjestelmän henkenä toimii kardinaalihyveet, viisaus, oikeudenmukaisuus, rohkeus ja kohtuullisuus / itsehillintä. Platon kritisoi kuvataidetta ideaoppinsa mukaan jäljittelyn jäljittelyksi sekä tunteiden ja intohimojen pyyteiksi. Musiikki, tanssi ja teatteri saivat paremman arvion pedagogisina välineinä.

Valtiossa esiintyy Platonin ideaoppi eli käsitys universaaleista: aineellinen, ajallinen ja aistein tavoitettava maailma perustuu ikuisiin ideoihin sekä Hyvään, mikä on kaiken olevan yläpuolella. Kaikki partikulaarit ja muuttuvaiset asiat maailmassa kantavat sisällään ikuista ideaa, muottia. Platon on siis idealisti. Hänen maailmankuvansa yhdistää Herakleitoksen muuttuvaisuuden sekä Parmenideen muuttumattomuuden synteesiksi. Näkyvä maailma on huonompi kuin näkymätön ja siksi ihmisen kuuluu pelastaa sielunsa tästä varjoluolasta järjen - korkeimman kykynsä - avulla ideoita pohtimalla. Dialogissa Parmenides pureudutaan ideaopin ongelmiin, kuten siihen, miten ideamaailma ja näkyvä maailma liittyvät toisiinsa.

Valtiossa käsitellään kuolemanjälkeistä elämää: tuomarit määräväät hyvät taivaisiin ja pahat joutuvat kärsimään rangaistuksia. Suurimmalla osalla tuonpuoleiset olot päättyvät ajallaan, jolloin seuraa jälleensyntymä joko ihmiseksi tai eläimeksi. Ennen syntymistään sielut juovat unohduksen lähteestä sekä saavat suojelushengen.

Platon yritti toteuttaa utopiaansa Syrakusassa, mutta menestyksettömästi.

 -367 Rooman lainsäädäntö vakiinnuttaa tasavallan hallitusmuodon. Tämä oli jokseenkin onnistunut sekoitus monarkiaa, aristokratiaa sekä demokratiaa, joka ei sortunut tyranniaan, oligarkiaan, saati anarkiaan. Vallan kolmijako -ajatus juontuu antiikin Roomasta. Uudistuksen myötä Rooman toinen yhteiskuntaluokka plebeijit sai yhtä hyvät mahdollisuudet rikastua kuin parempiosaiset patriisit. 


400–323 Kyynikoiden filosofinen koulukunta syntyy Sokrateen oppilaan Antistheneen sekä tämän suojatin Diogeneen myötä. Sokraattinen lähtökohta, hyve on tietoa, lähti kavereilla yksilökeskeisen askeesin suuntaan: millään sosiaalisilla konventioilla, saati maailmankaikkeuden teorioilla ei ollut merkitystä. Kyynikot palasivat luontoon ja pitivät itseään maailmankansalaisina. Heidän elämässään korostuivat (tahdon) vapaus, köyhyys ja pilkan kohteeksi alistuminen.


366–347 Platonin myöhäisvaihe jo kuuluisana filosofina. Tältä ajalta on peräisin mm. taru Atlantiksesta sekä dialogi Timaios. Siinä Platon olettaa, että maailmalla täytyy olla syy. Tämä syy ja maailman rakentaja on demiurgi, jumalhahmo ja arkkitehti, joka loi kosmoksen eli järjestäytyneen maailman kaaoksesta. Kaaos ei täysin taipunut demiurgin käsissä, ja siksi maailmaan jäi pahuutta ja vajavaisuutta. Demiurgi on hyvä, mutta ei yhtä kaikkivaltias kuin kristinuskon ja juutalaisuuden Jumala. Hänen maailmansa on luotu täydellisestä mallista, ideasta. Maailmalla on Platonin mukaan myös sielu. Tämä Anima mundi on jumala, jossa elämme, liikumme ja olemme. Samoin planeetat ja tähdet ovat jumalia. Platonilla esiintyy uskoa jumaliin, jotka välittävät ihmisistä, mutta joita ei kuitenkaan voi lahjoa.


367–335 Nuori makedonialainen Aristoteles saapuu Platonin akatemiaan ja ryhtyy mestarin oppilaaksi. Platonin kuoltua filosofi siirtyi Vähä-Aasiaan, meni naimisiin ja sai 2 lasta. Tie vei takaisin kotikonnuille, missä hän opetti nuorta Aleksanteria ja tämän ystäviä, kuten Ptolemaiosta. Aleksanterin noustessa hallitsijaksi, Aristoteles toimi yhtenä hänen neuvonantajanansa. Poikasen lähdettyä sotaretkilleen, Aristoteles palasi Ateenaan, mutta ei päässyt (vieläkään) akatemian johtoon. Hän perusti oman filosofiakoulunsa, Lykeinonin, mistä sana lyseo juontaa. Tästä tuli nopeasti hyvin suosittu.


-359–336 Filippos II onnistuu kukistamaan vastustajansa, nousemaan Makedonian kuninkaaksi sekä vaurastuttamaan ja kasvattamaan valtakuntaansa. Ilmeisesti kuningas teki kauppaa Pohjois-Euroopassa saakka. Mies piti naisista ja kosteista juhlista. Hänelle oli 7 vaimoa. Hän esiintyi koko kreikkalaisen maailman johtajana, julisti pyhän sodan Ateenaa vastaan ja voitti heidät taistelussa -338. Tämän jälkeen hän perusti Korintin liiton Persiaa vastaan. Filippos murhattiin, jolloin hänen poikansa Aleksanteri tarttui kruunuun.


-353 Halikarnassoksen mausoleumi valmistuu Vähä-Aasiassa Persian alaisen Kaarian valtakunnan kuninkaan ja tämän vaimon Artemisian haudaksi. Koristeellinen ja 45 metriä korkea rakennus oli yksi antiikin seitsemästä ihmeestä.


-336–323 Nuori Aleksanteri kukistaa Theban kapinan osoittaen, että Kreikan kaupunkivaltioiden oli turha haaveilla itsenäisyydestä. Sitten hän kokosi 35 000 miestä ja lähti sotaretkelle Persiaa vastaan. Aleksanteri vapautti kreikkalaiskaupunkeja ja avasi miekalla Gordionin solmun osoittaen olevansa Vähä-Aasian hallitsija. Aleksanteri oli uskonnollinen, vähintään ulkoisesti, sillä hän uhrasi ja osoitti kunnioitusta jumalille.

Aleksanteri kohtasi suurkuningas Dareios III:n Issoksen taistelussa -333. Dareoiksella oli mahdollisesti jopa 250 000 sotilasta, kuten skyyttejä, baktreja sekä kreikkalaisia palkkasotureita. Aleksanterin joukot olivat verrattain vähäisemmät. Dareoiksella oli sotavaunuja, joiden tarkoitus oli hajottaa Aleksanterin falangit, mutta ne osoittautuivat hyödyttömiksi. Armeijat ottivat yhteen, Aleksanterin joukot pääsivät niskan päälle ja surmasivat lopulta pakenevia vihollisia massoittain. Täältä tie vei Syyrian, Tyroksen ja Gazan piiritysten kautta Persian valtaamaan Egyptiin, missä Aleksanteri otettiin vastaan suosiollisesti. Egyptissä mies perusti Aleksandrian. Aleksanteri palasi Persian maille ja voitti Dareioksen uudestaan. Tie Babyloniaan, Ekbatanaan, Persepolikseen ja Susaan oli auki. Sotailu oli tuottoisaa puuhaa. Jo suurkuninkaan aarteet olivat 300-kertaiset Ateenan vuotuisista tuloista. Persepoliksesta kahmittiin mm. 120 000 talentin edestä kultaa ja hopeaa.

Aleksanterista oli tullut Egyptissä ja Persiassa jumalallinen hallitsija. Tie vei Afganistaniin, Kiinan sekä Intian rajoille, mutta lopulta joukot kieltäytyivät etenemästä. Aleksanterin tarkoitus oli jatkaa persialaisten etnistä suvaitsevaisuutta kreikkalaisella johdolla sekä koineen kreikalla. Hänestä alkoi hellenismin aika. Aleksanteri ja hänen sotilaansa ottivat itselleen vaimot valloittamiltaan kansoilta. Tarkoitus oli valloittaa loputkin tunnetusta maailmasta, mutta Aleksanteri sairastui ja kuoli 33-vuotiaana. Hellenismi levitti kreikkalaista uskontoa ja kulttuuria, mutta yhteneväisen maailman myötä myös buddhalaisuusvaikutteita levisi Kreikkaan, jopa Egyptiin saakka.


335–322 Aristoteles lyseonsa johtajana, filosofina ja tiedemiehenä, joka tutki kaikkea mahdollista. Aristoteleen tuotanto on erittäin laaja, esimerkiksi pelkistä eläimistä 5 kirjaa! Aristoteles tutki logiikkaa, väittelyn taitoa, retoriikkaa, runousoppia sekä psykologisia ilmiöitä. Aristoteleen kosmologia on Platonia tieteellisempi: Siinä missä Platon on idealisti, Aristoteles on empiristi. Hänelle kaikkeus oli ikuinen. Syntymisen ja häviämisen maailma rakentuu neljän alkuaineen sekä näiden yhdistelmien varaan. Alkuaineilla on neljä ominaisuutta - kuuma, kylmä, kostea ja kuiva - joiden kautta ne voivat muuttua toisikseen olevaisen virrassa. Taivaankappaleet koostuvat viidennestä alkuaineesta, eetteristä, ja ovat siten ikuisia, muuttumattomia ja täydellisiä. Aristoteles kielsi empiirisestä maailmasta erillisen ideamaailman ja väitti, että universaalit, kuten hyvyys tai punaisuus, ovat olemassa vain partikulaarisissa muodoissa, kuten hevosissa. Keskeistä on myös aristoteelinen jaottelu olioiden substanssiin ja aksidensseihin.

Aristoteleen päätermejä on luonto. Luonnon keskeinen piirre on liike, kuten se, että siemenestä tulee kasvi, kukka ja hedelmä. Näin kaikessa luonnossa eli aineessa on potentiaalisuus, kuten kasvi siemenessä. Aristoteleen mukaan luonnossa vallitsee 4 syytä: materia, muoto / olemus (tai sielu), aikaansaava syy (kuten isä, tai puuseppä) sekä päämääräsyy eli tarkoitus. Aristoteles kirjoittaa jumalista, mutta toisaalta myös yhdestä Liikkumattomasta Liikuttajasta, Jumalasta, mielestä (nous), joka on alfa ja omega eli kaiken syy ja päämäärä – ei kuitenkaan Luoja. Filosofin Jumala on muuttumaton, täydellinen ja itseriittoinen, joten hän ei niinkään ole persoonallinen Jumala, joka vastaa rukouksiin tmv.

Etiikassa Aristoteles korostaa järkevää eli hyveellistä elämää, jonka päämääränä on onnellisuus. Hänen hyveensä, kuten rohkeus, olivat yleisjärkeviä. Kristinuskosta poiketen ylpeys oli hyve nöyryyden sijaan. Normaalin hyveen ja paheen lisäksi ihmisyyteen saattoi kuulua eläimellisyyttä ja tämän vastapainona jumalallisuutta, mihin taas Aristoteles liittää kuolemattomuuden. Aristoteles hyväksyy surutta orjuuden sekä naisen alisteisen aseman mieheen nähden. Naisten paikka ei ollut julkisessa elämässä, vaan kodin ja lasten kasvatuksen asioissa. Orjat ja naiset eivät saa hänellä täyttä ihmisarvoa, sillä heidän järkensä on kehittymätön täyttämään ihmisyyden korkeimpia päämääriä, filosofiaa ja valtiollista elämää. Demokratia ei saa aristokraatilta plussapisteitä. Ruumiillisen työn tekijät jäävät muutenkin kansalaisuuden ulkopuolelle.

Makedonialaisena Aristoteles joutui epäsuosioon Aleksanterin kuoltua, jolloin hän joutui lähtemään Ateenasta maanpakoon syytettynä jumalanpilkasta.


-325 kreikkalainen tutkimusmatkaaja Pytheas seikkaili Brittein saarien ympäri ja löysi pohjoisen ”Thulen” saaren, mikä saattoi olla Islanti tai Saarenmaa, todennäköisimmin Shetlanti tai Norjan rannikko. Pytheas kertoi jäätyneestä merestä, revontulista ja yöttömistä öistä, eikä moni uskonut häntä. Ilmeisesti mies käväisi myös Saksan Helgolandissa, meripihkan luvatussa maassa ja erotti ensimmäisenä keltit ja germaanit toisistaan.


-400–270 Intiassa Magadha-valtakunta jatkaa voimissaan, joskin dynastiat vaihtuivat tiheästi. Veda-bramiinisuus ei ollut enää automaattisesti suosiossa, vaan hallitsijat saattoivat suosia esimerkiksi jainalaisuutta. Vuonna -322 Maurya-valtakunnan perustaja Chandragupta sai kerättyä itselleen voimia syöstäkseen edeltävän Nanda-dynastian vallasta. Vuosina 305–303 hän taisteli menestyksekkäästi Intiaan jäänyttä Seleukoksen valtaa vastaan, tuloksena rauha. Vuosina -297–270 Chandraguptan poika Bindusara laajensi valtakuntaa tehokkaasti etelään, jolloin valtakunta kattoi liki koko Intian. Sikäli kun isä uskoutui jainalaiseksi ja paastosi itsensä hengiltä, poika kannatti Ajivika-koulukunnan fatalismia. Tämän mukaan vapaa tahto ja siten myös karma ja moraali on illuusiota ja vain atomit totta. Tämä modernia ateismia muistuttava liike on kuitenkin esitetty vain liikkeen vastustajien toimesta.

Näinä vuosina Mayrya valtakunta oli maailman suurimpia. Sen pääkaupunki. Ganges-joen äären Pataliputra oli kenties maailman mahtavin (jopa 300 000 asukasta) ja loistokkain kaupunki. Kaupungilla oli hyvät suhteet kreikkalaisiin ja länteen. Ilmeisesti hallinto oli tehokas, yhteiskuntajärjestelmä harvinaisen reilu aikaansa nähden ja olot vakaat. Kaupungista kertoo kreikkalainen Megasthenes.


-320 Pyrrhon perustaa skeptisen koulukunnan Eliksen kaupungissa palattuaan Aleksanteri Suuren retkiltä Intiasta. Miehen mielestä ihminen ei voi tietää mitään, ei sitäkään, ettei mitään voi tietää. Perustelut käyvät aina toisiaan vastaan kiinteää perustusta löytämättä. Tästä oivalluksesta seuraa mielenrauha. Skeptismi oli kyynikoiden tapaan äärimmäinen tulokulma. Koulukunta eli pikemminkin diskurssin osana ja kriittisenä työkaluna.


-343–290 Rooman ja samnialaisten väliset sodat keski-Italian hallinnasta. Samnialaiset olivat paimentolaisheimoja pohjois-Italiasta. Tässä sivussa Rooma joutui sotaan myös latinalaisia vastaan. Tässä oli tulla tappio, mutta Decius Mus teki harakirin ja innosti roomalaiset voittoon. Roomalaiset pärjäsivät hyvin organisointi- tien rakennus- sekä diplomatialiittojensa ansioista. Välillä samnialaiset olivat niskan päällä onnistuen mm. vangitsemaan 600 roomalaista ritaria. Välillä vallitsi rauha. Roomalaiset liittoutuivat kreikkalaiskaupunki Tarentumin ja Etelä-Italian lukaani-kansan kanssa, samnialaiset etruskien, umbrien sekä gallien. Rooma sai ratkaisevan voiton Sentinumin taistelussa -295, kun harakirikenraalin poika seurasi isänsä esimerkkiä.


-400–236 Taistelevien läänitysvaltioiden aika jatkuu Kiinassa. Armeijoiden koko laskettiin jo sadoissa tuhansissa, kuolleet kymmenissä tuhansissa ja sotien kestot jopa vuosissa. Ajan keksinnöt olivat sotaisia: jalkajousi, salkoaseet sekä erilaiset piirityslaitteet ja katapultit. Tosin kastelujärjestelmät, kanaalit ja Kiinan muurin edeltäjät kuuluivat myös kuvaan. Tähän aikaan seitsemän suurinta hallintoa, Chu, Han, Qi, Qin, Wei, Yan ja Zhao olivat syöneet tai söivät sata pikkuvaltiota, joilla kaikilla oli oma kulttuurinsa ja identiteettinsä.

Qinin hallitsija, herttua Xiao tahtoi nostaa kansansa loistoon. Hän katsoi, että legalismi on tähän paras tie. Qi:stä tuli tiukka ja militaristinen poliisivaltio, missä poltettiin harhaoppisten, kuten Kungfutsen kirjoja, harjoitettiin keppi- ja porkkanapolitiikkaa ja korotettiin valtio perheiden ja muiden lojaliteettien yli. Qin voitti Hanin ja Wein liittouman -293 kenraali Bai Qin oveluudella. Vuonna -260 Qin voitti Zhaon kahden vuoden sodassa. Sota oli tasainen, sillä myös Zhao oli toteuttanut militaristisen reformin. Kunniallisuudesta ei voine puhua, verisyydestä sitäkin enemmän, sillä kuolleita oli puoli miljoonaa ja sotilaita haudattiin elävinä. Muutama vuosi myöhemmin Qin epäonnistui Handan-kaupungin piirityksessä, sillä Chu ja Wei auttoivat Zhaoa.


-307 Epikuros perustaa epikurolaisen koulukunnan Ateenassa. Toisille hyve oli tie onnellisuuteen, Epikurokselle nautinto. Tämä oli kuitenkin tervettä hedonismia, peräti asketismia, missä herkkuja ja seksiä vältettiin, sillä mielenrauha ja tyytyväisyys pysyi paremmin ilman. Epikurolainen ihanne oli yhteiskunnasta eristäytyminen ystävien seurassa. Epikuros oli materialisti, jonka mukaan jopa ajatukset ovat vain kieppuvia atomeita, mutta (aineellisia) jumalia saattoi silti olla olemassa. Siten yhteiskunnan lait ja säädöt eivät perustu jumalallisiin, vaan ovat inhimillisiä sopimuksia. Epikuros oli empiristi: kaikki aistimukset ovat tosia, virheet tulevat vasta uskomuksista ja tulkinnoista. Epikuros vastusti stoalaista kohtalouskoa, platonisia ideoita sekä (pelottelevaa) uskontoa, jonka mukaan jumalat välittävät ihmisten menoista.

 

-350–250 Intian uskonnollisuus muodostuu vähitellen hindulaisuudeksi, kun perinteinen veda-uskonto sulkee syleilyynsä paikallisia aineksia. Mahabharatan, Intian Kalevalan, toiseksi vanhin – tai vanhin – aineisto on tältä ajalta. Eepos kertoo Kaurava- ja Pandavasukujen välisistä kiistoista sekä pohtii mm. oikeutettua sotaa. Täällä mainitaan hindulaisuuden neljä elämäntapaa / päämäärää: dharma eli moraalinen hyve, artha eli materiaalinen rikkaus, kama eli nautinto ja rakkaus sekä moksha eli hengellinen vapautuminen. Runoelma kertoo mm. Urvashista, taivaallisesta nymfistä, joka menee naimisiin kuolevaisen miehen kanssa. Toinen kansalliseepos Ramayana syntyi tähän aikaan, tai jo aiemmin. Se kertoo tarinan prinssi Ramasta, joka karkotetaan metsään, missä demonikuningas Ravana ryöstää hänen kauniin vaimonsa. Apina Hanumanin ja apina-armeijan avulla Rama päihittää demonin ja pariskunta palaa valtakuntaansa hallitsijoina. Hanumanista kehittyi myöhemmin jumala.

Rudra-Shiva saa tällöin ensimmäiset osoitukset korkeimpana jumalana. Mathurassa palvottiin jumaliksi korotettuja vrishni-sankareita, jotka kenties olivat olleet historiallisia klaanipäälliköitä. Merkittävin heimojumala, josta tuli joillekin jopa ylijumala, oli Vasudeva, Krishnan edeltäjä (ja isä), joka samaistui (myöhemmin) Krishnaan, kun vrishnit ja Krishnaa palvovat Ydavat sekoittuivat. Joogamenetelmiä – kuten hengitystekniikoita, mantroja, henkienergioita sekä meditaatioita – oli mainittu jo reformaatioaikana, mutta ilmaus jooga ilmestyi vasta tähän aikaan traditioon Katha upanisadissa. Jooga on ajatusten ja aistien, mielen ja intellektin tasapainoa – tie mokshaan.


-300–275 Keltit olivat levinneet Brittein saarille, Slovakiaan, Puolaan sekä Karpaateille. He olivat tavanneet Aleksanteri Suuren Balkanilla. Hänen valtakuntansa hajottua, keltit ahdistelivat Makedoniaa, tuloksetta. Vuonna -281 he kuitenkin voittivat ja tunkeutuivat Makedoniaan. 20 000 sotilaan joukko riitaantui. Osa suori ryöstämään Delfoin temppeliä. Retki oli voitokas, mutta lopulta kreikkalaiset päihittivät keltit. Osa kelteistä lähti Turkkiin perustaen Galatian rosvovaltakunnan. Galatalaiset harjoittivat mm. orjuutta. Persian kreikkalainen kuningas Antiokhos I Soter voitti galatalaiset norsuarmeijansa avulla -275. Kelttien vaikutus Turkissa jatkui, mutta heikompana ja paikallisiin kulttuureihin sekoittuvana.


-323–250 Hellenismin ajan kreikkalaisessa maailmassa diadokien eli Aleksanterin seuraajien välisiä sotia. Ptolemaios I hallitsi Egyptiä, Seleukos Persiaa ja Antigonos Vähä-Aasiaa, kunnes hänet kukistettiin liian vahvana. Tilalle syntyivät Bithynin, Kappadokian, Pontoksen ja Pergamonin valtakunnat.

Ptolemaioksen Aleksandriassa toimi tutkimuslaitos ja kirjasto, joka käsitti jopa 700 000 teosta. Ktesibios kehitti vesipumpun, vesikellon ja vesiurut sekä keksi melkeinpä höyrykoneen. Aristarkhos Samoslainen oivalsi maa kiertävän aurinkoa. Syrakusan legendaarinen yleisnero Arkhimedes keksi mm. ruuvin. Yli 100 m korkea Faroksen majakka, yksi antiikin seitsemästä ihmeestä, valmistui maailman 3. korkeimpana rakennuksena Aleksandriassa.

Hellenismi tarkoitti myös kreikkalaisjumalien synkretismiä, mistä esimerkkinä toimii Ptolemaios Soterin suosima Haadesta, Egyptin Osirista ja muita jumaluuksia yhdistävä Serapis.

Aleksandriaan kehittyi merkittävä juutalaissiirtokunta. Vanhan testamentin kreikankielinen käännös Septuaginta alkoi Mooseksen kirjojen käännöksellä. Tähän aikaan (viimeistään) valmistuivat nuorimmat VT:n kirjat, kuten Aikakirjat, Saarnaajan kirja, Joonan kirja, Job, Laulujen laulu, nuorimmat Psalmit ja Danielin kirjan varhaisimmat osat. Kreikkalaisvaikutteita voi löytää: Saarnaajan kirjan kohtalousko muistuttaa stoalaisuutta, elämän pienistä iloista nauttiminen epikurolaisuutta. Sananlaskujen personifioitu(!) viisaus, sofia, Jumalan ensimmäinen luomus, kuulostaa stoalaiselta logokselta. Myöhemmin termistä tulee osa platonista, gnostilaista ja juutalaista teologiaa.


-280 Rhodoksen jättimäinen kolossi eli aurinkojumala Helioksen patsas ja yksi antiikin seitsemästä ihmeestä valmistuu. Rhodoksesta oli tullut yksi Kreikan merkittävimmistä kaupungeista. Patsas rakennettiin, kun kaupunki selvisi sitä uhanneesta piirityksestä. Patsas oli 30 metriä korkea ja ilmeisesti pronssinen. Se romahti samalla vuosisadalla, mutta oli sortuneenakin vaikuttava näky.


-282–264 Rooma kohoaa suurvallaksi voitettuaan kreikkalaisen Pyrrhoksen puolustaman Tarentumin ja saatuaan näin koko Etelä-Italian hallintaansa. Roomalaisia oli nyt miljoona. Liittolaisten myötä sotilaita oli puoli miljoonaa. Tällöin valmistui toinen Rooman kuuluisista akvedukteista sekä Via appia, 500 kilometriä pitkä tie. Roomaan alkoi tällöin virrata kreikkalaisvaikutteita eli sivistystä. Roomalainen kirjallisuus syntyi.


-301–206 Zenon perustaa stoalaisen koulukunnan Ateenassa. Myöhemmin mestariloogikko Khrysippos vakiinnuttaa koulukunnan opit. Nämä pohjautuivat paljossa kyynikoihin, sillä stoalaisten ihanne oli maailmankansalaisuus sekä riippumattomuus yhteiskunnasta, kohtalon iskuista ja mielenliikkeistä. Stoalainen tyyneys, apatia, ei tarkoittanut tunteettomuutta tai tunteiden synnillistämistä, vaan niiden hallintaa ja kohtuullistamista, väheksymistäkin, sanoisi kriitikko. Ajatus on se, ettei mikään ihmisen tekojen ulkopuolinen ole hyvää tai pahaa, vaan yhdentekevää. Tunteet olivat epätosia uskomuksia asioiden tiloista. Stoalaisilla eettisyys kääntyi kyynikkoja selvemmin sosiaaliseen kanssakäymiseen ja toisten auttamiseen.

Stoalaisten kosmologiassa maailmanjärki eli logos (tai jumala, luonto, kohtalo, henkäys) ohjaa maailmaa. Kyseessä oli siis panteistinen kosmos, joskin jumaluus jäi vaille persoonallisia piirteitä. Tästä seuraa se, että kohtalo liittyy kaikkeen ollen niiden syy ja päämäärä, jolloin ihmisen vapaa tahto uhkasi jäädä fatalismin alle. Silti stoalaiset uskoivat vapaaseen tahtoon, jopa termin keksien. Ihminen, sielu, liittyi maailmansieluun elämällä järjenmukaista elämää. Jonkinlainen kuolemanjälkeinen elämä kuului myös kuvaan samoin hindulainen käsitys toistuvista maailmanpaloista. 


-268–232 Asoka Suuren hallitusvuodet Intiassa. Tiedot kuninkaasta sekoittuvat buddhalaisiin legendoihin. Hän oli Bindusaran poika, josta isä ei paljon piitannut, mutta jumalat olivat päättäneet antaa miehelle Intian sekä henkimaailmojen keisariuden.

Tarinan mukaan Asoka oli elosteleva oikuttelija sekä väkivaltainen mies, joka surmasi 99 veljeään verilöylyssä kruunusta. Asoka kävi sotaan Intian vielä itsenäistä Kalinga-valtakuntaa vastaan. Veristen taitelujen jälkihuurussa, jopa 250 000 ruumiin jälkeen, Asokan kerrotaan tehneen parannuksen ja luopuneen väkivallan tiestä. Hallitsija kääntyi buddhalaisuuteen, joko äkisti tai vähitellen – joidenkin tutkijoiden mukaan jo ennen sotaa. Asokan kerrotaan rakennuttaneen 84 000 buddhalaista stupaa eli mietiskelymajaa. Asokasta tuli hyväntekijä sekä dharman julistaja, jonka pylväät ja kivikaiverrukset todistavat ”buddhalaisuuden Konstantinoksen” vaikutuksesta. Ilmeisesti vedalaisuus eläinuhreineen joutui vähintään kriisiin buddhalaisen käänteen myötä.

Asokan leijonapatsaista tuli myöhemmin Intian kansallistunnus. Intian lipusta löytyvä dharmachakra eli dharman pyörä, kosminen, syklinen ja moraalinen buddhalaishindulainen periaate, esiintyy ensi kertaa Asokan pylväässä. Nykyään Asoka tunnetaan humanistisena ja suvaitsevaisena kuninkaana, joka rakensi sairaaloita. Toisaalta tunnetaan myös tarinoita, missä hän tapatti harhaoppisia.

Jotkut buddhalaiset lähteet liittävät Asokaan ensimmäiset ulkomaille lähteneet buddhalaiset lähettiläät. Buddhalaisuus levisi ainakin Sri Lankaan siten, että siitä tuli maan merkittävin uskonto. Thervada-buddhalaisuus, vanhin buddhalainen koulukunta syntyi (myöhemmin) Sri Lankassa. Asokaan liitetään buddhalaisuuden 3. konsiili, missä erotettiin liikkeeseen taloudellisista syistä liittyneitä feikkibuddhalaisia jyvistä. Aikaan liitetään munkki Moggaliputta-Tissa, jonka kerrotaan vastustaneen muiden buddhalaisten koulukuntien käsitystä, olemassaolosta ja ihmisyydestä. Asokan aikana todennäköisesti oli jo varhaisimpia tekstejä Thervadan paali-kaanonista eli pyhistä kirjoituksista, kenties suullista perimätietoa itsensä Buddhan suusta.


-264–241 Ensimmäinen puunilaissota. Karthago oli Välimeren mahti. Heidän maa-alueensa oli liki kolminkertainen Roomaan verrattuna ja asukasluku nelinkertainen. Heillä oli maailman kokenein laivasto, tehokas palkkasoturiarmeija sekä sotaelefantteja. Karthagolla oli laajat kauppaverkostot, hyvät verotulot Pohjois-Afrikan alistetuista asukkaista sekä kehittynyt maanviljely. Rooman laajentuminen toi Karthagon hallitseman Sisilian kiistakysymykseksi. Sisiliassa hääräsi jo tuolloin kreikkalainen Syrakusan tyranni sekä italialaisia palkkasotureita.

Taistelu oli aluksi tasaväkistä, mutta roomalaiset rakensivat lisää laivoja ja varustivat ne laskusilloilla, jolloin he saattoivat hyödyntää merellä maavoimaetuaan. Eknomoksen taistelussa -256 roomalaiset voittivat vihollisensa historian suurimmassa meritaistelussa (n. 650 laivaa) entraussiltojensa ja paremman sodanjohdon ansiosta. Näin roomalaiset siirsivät taistelun Afrikkaan ryöstellen rikkaita maatiloja. Karthagolaiset hylkäsivät ankarat rauhanehdot, kutsuivat sotapäällikökseen spartalaisen Ksanthippoksen ja ryhtyivät uudelleen sotaan Sisiliassa. Roomalaisten olikin käydä köpelösti: heidän laivastonsa tuhoutui myrskyssä ja 100 000 miestä hukkui – vain koska laivaston komentaja oli potkaissut pyhät ennustajakanat mereen, kun he antoivat huonon enteen. Sisiliassa taisteltiin tasaväkisinä. Lopulta karthagolaiset hävisivät, luovuttivat Sisilian Rooman 1. provinssiksi ja maksoivat raskaat sotakorvaukset.

Karthagolaiset palkkasoturit nousivat kapinaan sodan jälkimainingeissa. Tämän seurauksena Rooma sai haltuunsa vihollisiltaan myös Sardinian ja Korsikan saaret.


-250 Mahabharatan tunnetuimman jakson, Bhagavad-Gitan, varhaisimmat osat. Tekstin ajoitus on hankalaa, vaikka hylkäisikin hindulaisen käsityksen sanoman muinaisuudesta. Ilmeisesti tekstissä on 3 kerrosta: kastilaitosta korostava brahminismi, upanisadi filosofinen taso sekä Krishnan palvontaa korostava kerros. Nämä kilpailivat toistensa kanssa erilaisin tekstilisäyksin halki vuosisatojen. Kenties teksti on reaktio tai jopa parodia Asokan buddhalaiselle eetokselle. Mielipiteet teoksesta vaihtelevat korkeimmasta viisaudesta ristiriitaiseen propagandaan.

 














Teksti on soturi Arjunan ja jumala Krishnan dialogi – tosin varhaisimmassa versiossa Krishnan korvaa prinssi Achyuta. Krishna on kaiken olevan Herra, Luoja, ylläpitäjä, tuhoaja sekä päämäärä. Ken palvoo jotain muuta jumalaa, palvoo pohjimmiltaan Krishnaa. Kirjassa hän on siis ylijumala, ei Vishnun inkarnaatio. Aiheena on sodan ongelma: Arjuna on kuin tappamisesta turtunut Asoka, joka ei tahdo käydä taisteluun. Krishna rohkaisee soturia hoitamaan kastivelvollisuutensa. Ihmisen sielu on ikuinen, joten ketään ei oikeastaan voi tappaa. Tekstin antropologia erottaa ruumiin ja aistit todellisesta, itseriittoisesta minästä. Krishnan sanoma on irrottaa teko sen seurauksista (karmasta), jolloin teko on tehtävä sen itsensä takia. Krishna toistaa, kuinka oikea tieto, oikea äly, tietoisuus eli jooga on korkein päämäärä. Valaistuneet elävät jatkuvassa transsitilassa (samadhi) sekä vapautuvat jälleensyntymän kierteestä Krishnan asuinsijoille, toisille planeetoille tai kuuhun.


-241–218 Roomassa ”välirauhan” aika, jolloin sota tosin kävi merirosvoja sekä galleja vastaan. Roomalaiset voittivat keltit -225 Telamonin ja -222 Clastidiumin taisteluissa. Samana vuonna roomalaiset valtasivat kelttien Medialonumin (nykyinen Milan). Vuoteen -218 mennessä liki koko Italia oli Rooman hallussa. Kaikki tiet veivät Roomaan.

Karthagolaiset eivät nuolleet vain haavojaan puunilaissotien välissä. He vahvistivat asemiaan Hispaniassa eli Pyreneiden niemimaalla – Espanjassa. Pian komentaja Hasdrubalilla oli jo 50 000 jalkamiestä, 6000 ratsumiestä ja 200 elefanttia. Tämän kuoltua vihamielisten kelttien maassa, Karthagon sotapäälliköksi nousi hänen poikansa, roomalaisia vihaava legendaarinen Hannibal. Hannibal valtasi Hispanian roomalaiskaupungin Saguntumin -219 8 kuukauden piirityksellä. Roomalaiset vastasivat sodanjulistuksella.


-236–206 Qin valtakunta laajenee imperiumiksi kukistettuaan perätysten Zhaon, Hanin, Wein, Chun, Yanin ja Qin valtakunnat. Taistelevien valtioiden aika päättyi -221 Qin dynastian hallintaan Kiinasta ja kuningas Zhengin julistauduttua keisariksi. Seuraavaksi hän löi pohjoisen heimot ja määräsi rakennettavaksi suuren muurin, mistä tuli myöhemmin Kiinan muuri.

Keisari tunnetaan myös valtavasta terrakotta-armeijasta eli ihmisuhrit korvaavista savihahmoista hallitsijan haudassa. 8000 hahmoinen armeija on tunnettu suuren kokonsa, yksityiskohtien tarkkuuden sekä viimeaikaisen löytymisen takia. Ilmeisesti armeija oli keisarin b-suunnitelma, mikäli hänen taikurinsa eivät onnistuisi takaamaan hänelle ikuista elämään ennen kuolemaa. Ilmeisesti keisari luuli saviarmeijan muuttuvan oikeiksi ihmisiksi.

 

 

Etelässä imperiumi ahmi lisää maa-alaa itselleen, kenties Vietnamista saakka. Sodankäynti, legalismi ja mittavat rakennushankkeet herättivät kapinamieltä. Aluksi ne kyettiin tukahduttamaan, mutta valtakunta kukistui jo 15 vuodessa.


218–201 Toinen puunilaissota – se kuuluisa sota, joka ei ole kahdentuhannen, vaan kahdenkymmenen vuoden päässä koulujemme historian tunneilta. Hannibal yllätti marssittamalla armeijansa Alppien yli Italiaan. Tarkoitus oli kerätä kaikki ei-roomalaiset roomalaisia vastaan. Suunnitelma onnistui, osittain – gallit puolsivat karthagolaisia. Hannibal voitti roomalaiset 4 kertaa. Armeijat ottivat kunnolla yhteen Cannaen taistelussa -216. Roomalaisilla oli maailman paras jalkaväki, 16 legioonaa gladius-miekoilla varustettuja sotilaita – joskin paljon alokkaita. Hannibalilla oli eliittiluokan ratsuväki sekä monikansallisia joukkoja, jotka hän piti hämmästyttävän hyvin ruodussa. Rooman jalkaväki eteni voitokkaasti, mutta se kuului vihollisen taktiikkaan: roomalaiset jäivät mottiin. Heitä kuoli jopa 50 000, karthagolaisia tuskin 8 000. Karthagolaiset keräsivät taistelukentältä 200 kultasormusta. Hannibal ei marssinut Roomaan, minkä voi jälkiviisaasti laskea hänen virheekseen. Hän sai uusiksi liittolaisikseen Syrakusan sekä Makedonian.

Roomalaiset hyökkäsivät Syrakusaan, mikä osoittautui vaikeasti vallattavaksi, sillä kaupunkia puolusti tiedemies Arkhimedes tieteellisine innovaatioineen, kuten peilein, joilla saattoi sytyttää laivojen purjeita tuleen. Lopulta kaupunki vallattiin. Hispaniassa roomalaiset kärsivät tappioita, mutta vuonna -209 nuori Scipio valtasi yllättäen karthagolaisten pääkaupungin laskuveden avulla. Italiassa vuosia häärinyt Hannibal saapui Rooman porteille aiheuttaen paniikin, mutta ei hyökännyt, koska hänellä ei ollut piirityslaitteita. Karthagolaiset hävisivät ratkaisevat taistelut Hispaniassa ja Italiassa. Roomalaiset saivat solmittua rauhan Makedonian kanssa. Taistelut siirtyivät (taas) Afrikkaan, missä Scipio sai liittolaisekseen numidialaiset. Armeijat kohtasivat Zaman taistelussa ja taistelivat tasaväkisinä, kunnes roomalaiset voittivat ratsuväen ylivoimalla. Hannibal pääsi pakenemaan Vähään-Aasiaan, mutta hänet saatiin myöhemmin kiinni, jolloin hän teki itsemurhan. Karthagolaiset menettivät Hispanian ja Afrikan alueensa ja lopulta kaikki kiinnityksensä Välimerellä. Kerrotaan heidän itkeneen enemmän menetettyjä elefanttejaan kuin sotureitaan.


-206–200 Kiinassa Chu-hallitsija Xiang Yu oli ottanut ylimmän vallan Qi-dynastian kaaduttua ja jakanut Kiinan 18 valtioon. Yhtä valtiota, Hania, johti kapinakuningas Liu Pang, joka valloitti pari muuta valtiota ja uhmasi Xiangia nelivuotisessa sisällissodassa. Lopulta Kiina jaettiin kahtia vuonna 203, mutta Liu Pang rikkoi sopimuksen -202, kohosi Kiinan keisariksi nimellä Gao ja perusti han-dynastian. Valtakunta on kauaskantoisesti merkittävä, sillä nykyään 95 % kiinalaisista on han-kiinalaisia. Dynastia helpotti sotilaiden ja orjien asemaa sekä alkoi suosimaan kungfutselaisuutta legalismin kustannuksella.

Vietnamin historiasta ei ole paljon kerrottavaa ennen tätä aikaa, vaikka myytit ovat runsaat. Qinin kaaduttua kiinalainen kenraali Zhao Tuo perusti Nam Viet -kuningaskunnan etelä-Kiinan ja nykyisen Vietnamin alueelle.

Vaikka Ateenan merkitys häilyi ja haihtui, oli tämä ajanjakso kreikkalaisen filosofian kulta-aikaa. Vuosisadat muodostavat siten eräänlaisen filosofisen parin aiempien vuosisatojen uskonnollisuudelle. Keskeistä vuosisadoille oli myös uusien maailmanvaltojen nousu Kreikassa, Intiassa, Roomassa ja Kiinassa. Näiden seikkojen perusteella voi jälleen todeta näiden vuosisatojen antaneen merkittävästi suuntaa tuleville.   

Heliografi

 

Johdannoksi

Tämä on arvostelu CMX-yhtyeen solisti A.W. Yrjänän levystä Heliografi (Vallila Music House, 2024). Olen kirjoittanut hänen lyriikastaan aiemmin blogissani. Tekstin kursivoidut kappaleet ovat CMX-materiaalia, ellei toisin mainita.  

Heliografi on esoteerista rokkia ja fuusiojazzia. Levyssä on välitön populaari taso, josta voi nauttia luotaamatta sen okkultista syvävirtaa. Silti lyriikoiden haastavuus sai Soundin toimittajan Joni Klingin kaipaamaan lauluihin selitysteosta ja Kulttuuritoimituksen Ilkka Valpasvuon erehtymään jo arvostelunsa otsikossa väittäessään, ettei levyn musiikissa ole mystiikkaa.

Levyn kannessa lienee kuvattuna kosminen Atlantis obeliskeineen sekä kabbalistisen ja ylösalaisin kasvavan elämänpuun juurakko taustanaan jumalallinen Sirius.

Arvosteluni on samalla kristinuskosta ponnistava uskomusdialoginen peilaus – mahdollisuus etsiä kadonneita vai uhka kadottaa lapsenusko putoamalla salatieteelliseen kaninkoloon?

 

Laulut

Melankolinen Olisipa tie aloittaa levyn samanlaisella slovarilla kuin Pedot -levyn (2005) Eteläisen tähtitaivaan kartoitus. Nöyrä synnintunnustus kävisi jo nimensä puolesta gospelista. Kertosäkeen johanneslaiseen sanastoon tosin tulee mukaan Baikonur ja Uusi ihmiskunta -kappaleista tutut tähtilaivat. Kuva sitoo muinaiset egyptiläiset aurinkolaivat modernien mystikkojen, kuten Emanuel Swedenborgin visioihin planetaarisesta kuhinasta. Johdantomainen hymni esittelee bändin sekä albumin lyyrisen minän. Laulun, pasuunan ja koskettimien kaihoon voi samaistua.

Ketjun päähenkilö on ilmeisesti uninäyn pitelijä. Kertosäkeen visio huimaa: ihmiskunnan historia ja tulevaisuus alkumeristä ylös tähtiin! Antiikki ja moderni, Thales ja Darwin, Nasa ja H.P. Blavatsky kohtaavat. Laulun kosmologiassa antiikista periytyvä anima mundi ”maailmansielu” kohtaa psykologi C.G. Jungin teorian arkkityypeistä. Ymmärrykseni käy vähiin. Silti laulu välittää kauniisti ihmettelyn tunnon valtavan kaikkeuden keskellä.   

Platoninen Varjoihmiset kuulostaa ylimieliseltä, vaikka laulajan tulkitsisi henkioppaaksi. Rumpukomppi jankkaa, eikä hilpeä kertosäe ihmisen leviämisestä(!) auta asiaa. Laulu on kuin kehno versio Luotisuorasta. Kappaleen pelastaa C-osan matka ”luovuttaneiden omiin juhliin”. Tuolta löytää itsensä ja kirkkonsa. Kuulemme jopa juhlien kellonsoiton korvissamme, joten kiinni jäimme!

Juuret rikkoo levyn tunnelman tempaamalla mielenmaiseman myönteisyyden mättäille. Voimaannuttava rakkauslaulu tuo mieleen vaikkapa Juha Tapion Kaksi puuta. Lyriikoissa rakkaus ja hengellisyys yhdistyvät vahvan luontevasti:

”Muista, kuinka rakensimme hyväilyistä kirkon

runon tornit korkeuksiin sylityksin nostimme

viileässä holvistossa kumarsimme hiljaa

meitä suuremmalle, joka hiljaa meissä yhä on

Muista, kuinka tanssi kiihtyi palavaksi aivan

lempi vaihtui rukoukseksi, huulet viiniin suli niin

hei, nyt kaksitoista valokehää lepää yllä maan

sylissänsä väsyneitä uneen tuudittaa.”

Uuden testamentin sana rakkaudelle on agape, palveleva rakkaus. Silti myös kuva Jumalasta sulhasena ja Israelista / seurakunnasta morsiamena toistuu. Ilmestyskirjan ”nainen, jolla oli pukunaan aurinko, kuu jalkojen alla ja pään päällä seppeleenä kaksitoista tähteä” yhdistää kristillisen morsiusmystiikan Yrjänän sanoituksiin, mutta esoteerisuudessa tähtien jumalallisuus kaikuu sielussa. Mystisyydestään huolimatta laulu on levyn helpoin.

Viisasten kivi on levyn kaunein kappale, kuin säihkyvä jalokivi. Bändi löytää hienon yhteisvireen, joka kasvaa koskettimien ja kertosäkeen myötä kuohuvaksi koskeksi. Valpasvuo on väärässä, modulaatio toimii erinomaisesti muodon ja sanoman yhteen sitoen.

Laulun teemana on Sanansaattaja -kappaleen tavoin liki dogmaattisuuteen yltyvä dogmeihin jämähtämisen kielto. Tunnistan vanhurskauden janon, mutta tasapainotan Augustinuksella, jotta peilistä ei tuijottaisi kiusaajien kiusaaja: vain löydetty etsii. Laulussa on kyse hermeettisestä ja alkemistisesta pyhittymisestä. Maininta korkeimmasta myrskystä viittaa Sokrateen kuolemanmyrkkyyn, mikä paransi hänet elämästä. Ilmaus viittaa myös filosofi Jacques Derridan apofaattiseen kielioppiin: sanat dekonstruoituvat eli kuolevat kykenemättömyydessään toiseuden kohtaamiseen, rakastamiseen. Viisasten kivi on symboli sanoinkuvaamattomasta, jumalasta, pelastuksesta.      

Isabel, Isabel -kappaleen kertovat säkeistöt kuulostavat lässähtäviltä. B-luokan mysteerielokuvan trailerin mieleen tuova laulu ei erotu edukseen. Googletus paljastaa: laulun päähenkilö on teosofian äiti, H.P. Blavatsky. Tästä avautuu jännä tehokeino: kertosäkeessä laulaja on Yrjänä/Blavatsky ja kuulija Isabel, mystikon opetuslapsi. Mestarirakentaja -kappaleesta tuttu näkijöiden ketju on esoteerinen versio piispojen virkaan vihkimysten ketjusta apostoleista nykyaikaan. Tietoisuuden evoluutio vie kohti korkeinta todellisuutta.

Rokkaava Tuonen tyttö hakee juhannusheilaa Tinderin sijaan manalasta. Astraaliromantiikka on niin kumma aihe, että piti etsiä verrokkeja: Ojai ja Manisola, ehkä Leevi & the Leavingisin Nainen toiselta planeetalta tai Robbie Williamsin Angels. Laulu henkii kalevalaista uuspakanuutta. Musiikillisesti veisu kutkuttelee mukavasti, taas luotetaan kertosäkeen voimaan, jopa pre-choruksen avulla, mutta kuuntelija jää saatillaan suudelmitta.

Korvaamaton on jokseenkin tylsä elegia, köyhempi versio Seitsentahokkaasta.

Jumal’ahjo on leppoinen lapsuuskuvaus, vaikka ufot pörräävät pirtin yllä ja kuudes aisti näkee kuolleita. Laulun dramaattinen jännite idyllisen ja paranormaalin välillä ei toimi. Vastaan nousee aatteellinen torjunta, ei niinkään skeptismi yliluonnollisia ilmiöitä kohtaan, vaan kummitusnäkyjen ja ruumiista irtaantumisien merkitysten kyseenalaistaminen.   

Levyn päättävä nimikkoraita Heliografi viitannee uusplatoniseen versioon vuorisaarnan maailman valosta: enää en elä minä, vaan valo elää minussa. Bändi onnistuu sulkemaan ympyrän sekä luomaan kauniin mietiskelevän ja etsivän tunnelman. Levyn lyyrinen minä paljastuu Mika Waltarin tyyliin ylhäsyntyiseksi. Anna Notaras on poissa, Konstantinopoli kaatunut. Perimmäisyyden tavoitteluun katoavaisuuden äärellä samaistuu, vaikka viimeinen sana jää sanattomuudelle, negatiiviselle teologialle sekä okkultisti Aleister Crowleyn henkisen kasvun tahdon laille.

 

Lopuksi  

Levykokonaisuuden voi todeta hyväksi: muutamaa heikko veto, tasaisen ammattimaista soittoa, vahvuutena meditatiivinen tunnelma sekä ihmeellisyyksiin yltyvä Viisasten kivi.

Sanoman puolesta tämä on eksytystä. Levyn aatemaailmassa on välittäjä, elämänpuun symboli, joka yhdistää aistimaailman ja yliaistillisen todellisuuden. Kosmoksen jumalallinen valo vain on jo ihmisen monadissa. Kristusta on vanhastaan kutsuttu viisauden kiveksi. Yleiseen ilmoitukseen voikin todeta kuuluvan hyvää ja tervettä hengellisyyttä, kaipuuta kohti Kristusta. Silti voi sanoa, että levyltä puuttuu maailmankaikkeuden ulkopuolinen välittäjä, Logos ja pelastuksen aurinko, Jeesus.

Kyse on hulluuden omimisesta. Esoteerinen hulluus on nojaamista näkymättömään henkimaailmaan, kristillinen usko ristin hulluutta. Siinä järki ei löydä Keteriä, kunnian kruunua yläpuoleltaan, vaan lihaksi tulleen Jumalan alapuoleltaan, lähimmäisensä jaloista.   

Heliografin kantavana teemana on rakkaus ja kasvu. Rakkaus on sillanrakentaja ja pyyteetön lesken ropo. Se on yhdistävä voima Adamin ja Eevan, jinin ja yangin, taivaan ja maan välillä. Esoteria ja kristinusko kohtaavat eskatologiassa. Jumala on rakkaus. Taivas on sulhasen ja morsiamen hääjuhla.     

Inklusiivinen kirkkomme

Konfirmaatiosaarna 9.6.2024

Luukkaan evankeliumi 9:57–62

"Kun he tekivät taivalta, muuan mies sanoi Jeesukselle: ”Minä seuraan sinua, minne ikinä menetkin.” Jeesus sanoi hänelle: ”Ketuilla on luolansa ja taivaan linnuilla pesänsä, mutta Ihmisen Pojalla ei ole, mihin päänsä kallistaisi.”
Eräälle toiselle Jeesus sanoi: ”Seuraa minua!” Tämä vastasi: ”Herra, anna minun ensin käydä hautaamassa isäni.” Mutta Jeesus sanoi hänelle: ”Anna kuolleiden haudata kuolleensa. Lähde sinä julistamaan Jumalan valtakuntaa.”
Vielä eräs toinen sanoi: ”Herra, minä seuraan sinua, mutta anna minun ensin käydä hyvästelemässä kotiväkeni.” Hänelle Jeesus vastasi: ”Joka tarttuu auraan ja katsoo taakseen, ei ole sopiva Jumalan valtakuntaan.”

 

 

Perin outoja, jopa tylyjä kohtaamisia Jeesuksen ja hänen wanna be -seuraajiensa kanssa! Niiden myötä tahdon kysyä, sopivatko kristinusko ja inklusiivisuus yhteen. Inklusiivisuus tarkoittaa sisään kutsuvaa ja mukaan ottavaa, kaikille avointa toimintaa. Siinä on kyse monimuotoisuuden huomioimisesta, tasa-arvosta sekä syrjimättömyydestä. Inklusiivisuuden vastakohta on eksklusiivisuus. Se tarkoittaa rajattua, ulossulkevaa, ahdasta.

Inklusiivisuus on tänä päivänä kovassa huudossa. Kirkkomme tahtoo olla erilaiset ihmiset sisäänsä sulkeva kirkko. Tämä on tietysti oikein ja hyvä. Oikeastaan kristillinen usko antaa perustan ja syyn inklusiivisuudelle: Jumala on kaiken Luoja. Siksi hän kutsuu aina ja jatkuvasti kaikkia mukaan elämään ja tähän maailmaan. Jumala antaa aurinkonsa paistaa niin hyville kuin pahoille – kaikille ihmisille.

Jeesus on inklusiivinen. Hän sanoo: ”tulkaa minun luokseni kaikki te työn ja kuormien uuvuttamat”. Jeesus julisti usein: ”kenellä on korvat, se kuulkoon!”. Hänen sanomansa siis kuului kaikille, sillä kaikilla on korvat, myös kuuroilla. Jeesus kutsuu seuraajikseen juutalaisten miesten lisäksi myös pakanat, naiset sekä köyhät ja kurjat – sanalla sanoen, kaikki.

Äsken ei Jeesukselle herunut inklusiivisuuspisteitä. Kolme kohtaamista, eikä yhtään selvää sisään sulkemista. Jeesus vaikuttaa lyttäävältä, loukkaavalta, kohtuuttomalta. Oliko mestarilla huono päivä vai mistä tässä on kyse?

Jeesus loukkaa usein inklusiivisuuden ideaaleja. Esimerkiksi kahdentoista opetuslasten ydinjoukko oli kaikki juutalaisia miehiä. ”Monet ovat kutsuttuja, mutta harvat valittuja”, Jeesus sanoi.

Tai toisaalla: ”Kilvoitelkaa päästääksenne sisään ahtaasta portista. Monet menevät avarasta portista ja laveaa tietä, mutta se vie kadotukseen. Miten ahdas onkaan se portti ja kapea se tie, joka vie elämään, ja vain harvat löytävät sen.” Jeesus on itse tämä pelastuksen ahdas portti. Hän sanoo: ”Minä olen tie, totuus ja elämä, ei kukaan pääse Isän luo muuten kuin minun kauttani.”

Niinpä nyt täytyy tinkiä joko Jeesuksen tai inklusiivisuuden sanomasta. Toista täytyy tulkita ja sopeuttaa toiseen sopivaksi. Sikäli kun Jeesus ja inklusiivisuus ovat ristiriidassa, kumpaa sinä kannatat? Seuraatko sinä Jeesusta silloinkin, kun hänen sanomansa käy inklusiivisuutta vastaan? Vai seuraatko inklusiivisuutta silloinkin, kun se käy Jeesusta vastaan? Mitä me papit puhumme ja miten toimimme? Entäpä koko kirkkomme?

Inklusiivisuudessa on se piirre, että ilman rajauksia se käy mielettömäksi. Tarkoitan sitä, että jos jokin ryhmä tai liike sulkee sisäänsä kaikki ja kaiken – myös keskenään täysin ristiriitaiset näkemykset – se kadottaa merkityksensä. Mikäli saman kirkon sisällä saa opettaa vaikkapa avioliitosta keskenään ristiriitaisella tavalla, kirkko alkaa sotimaan itseään vastaan. Kristinusko olisi inklusiivisempi, jos se sulkisi sisäänsä myös ateistit, muslimit ja saatananpalvojat. Jos se kuitenkin tekisi näin, se kadottaisi oman erityisluonteensa ja lakkaisi olemasta. Voimmekin huomata, että kaikissa ryhmissä, liikkeissä ja uskonnoissa on rajoja, sääntöjä sekä sisäänpääsyvaatimuksia.

Liian kovat vaatimukset, liian vähäinen inklusiivisuus voi tietenkin olla ongelma ja onkin. Silti väitän, että kirkkomme kärsii ennen kaikkea päinvastaisesti ongelmasta – leväperäisestä inklusiivisuudesta. Esimerkiksi kirkon jäsen voi olla uskomatta Jeesukseen. Kirkon jäsen voi elää siveettömyydessä, vieläpä juuri inklusiivisuuteen vedoten. Armon ja Jumalan hyväksynnän julistamme kaikille. Vaan miksi sitten pitäisi kuulua kirkkoon tai seurata Jeesusta, miksi vanhempien pitäisi kastaa lapsensa, jos kaikki ovat jo täydellisiä ja automaattisesti taivaaseen matkalla?

Jeesus olisi ollut inklusiivisempi kohtaamaansa miestä kohtaan, jos hän ei olisi alkanut puhua ketuista ja linnuista, vaan todennut yksinkertaisesti, että tervetuloa mukaan. Nyt Jeesus tekee miehelle selväksi, ettei hän kaipaa faneja tai ihailijoita, vaan seuraajia. Jeesus opettaa, että hänen seuraamisellaan on hintansa – jopa kodittomuus.

Toiselle seuraajakandidaatille Jeesus esittää inklusiivisesti kutsun. Tämä on valmis lähtemään Jeesuksen matkaan, mutta tahtoo ensin haudata isänsä. Jeesuksen inklusiivisuus tyssää tähän – siitäkin huolimatta, että tuskin mikään on tärkeämpää kuin oman isän hautaaminen. Toinen ja kolmas seuraajakandidaatti saavat nyt kuitenkin opetuksen siitä, että Jeesuksen seuraaminen menee jopa perhesuhteiden edelle.

Viesti tehdään useamman kuin kerran harvinaisen selväksi: ei voi seurata Jeesusta, jos pitää perhettään, kavereitaan, ajan hengen mukaisia ihanteita, työpaikkaansa tai mitä tahansa muuta tärkeämpänä kuin häntä. Se mitä pidämme tärkeimpänä, se mikä menee kaiken muun edelle, siinä on meidän jumalamme. Noudatammeko me, noudatatko sinä ensimmäistä käskyä: ”Minä olen Herra sinun Jumalasi, sinulla ei saa olla muita jumalia.”?

Hyvät rippikoulunuoret, hyvät seurakuntalaiset,

Meidän kristillinen uskomme on samanaikaisesti ikuisen inklusiivinen sekä eksklusiivinen eli valikoiva ja rajoittava! Jumala tahtoo kaikkien pelastuvan. Silti vain Jeesus on ainoa tie pelastukseen. Jumalan perheväkeen ja kristilliseen seurakuntaan mahtuu kaikkia ihmisiä iästä, sukupuolesta, kansallisuudesta tai etnisestä taustausta riippumatta. Silti seurakunta erottuu maailmasta. Jeesuksen seuraaja ei voi elää miten tahansa, vaan hän on sidottu kuuliaisuuteen ja rakkauteen. Silti juuri tämä rakkaus on inklusiivista, sillä se on tarkoitettu kaikille.

Pysykäämme tässä rakkaudessa, nyt ja aina.

Ihmisien ja jumalien aikajana osa 7 - suuret reformit

Blogisarjan 7. osa rauhoittaa aiempia aikajoukkoja kattaen nyt "vain" 200 vuotta vuodesta 599 eKr. vuoteen 400 eKr. Ajatus on, että vuodet tulevat tärkeimmäksi ja siten yksityiskohtaisemmiksi, mitä lähemmäs nykyaikaa tullaan.

Uskonnollisesti ajanjakso on tärkeämpi kuin tulevat vuosisadat. Tällä ”akseliajalla” syntyivät ne maailmankatsomukset ja uskomukset, jotka ovat vallinneet halki vuosisatojen nykypäivään saakka. Tosin maailman suurimmat uskonnot, kristinusko ja islam, syntyivät vasta myöhemmin, mutta niidenkin perusta lepää tämän ajan löydöissä. Tosin kyseessä ei ollut uusien uskontojen luominen vaan pikemminkin olemassa olevien järjestelmien uudelleen ohjaus. Ajanjakso tuo esille suuria yksilöitä enemmän kuin koskaan aiemmin.

Edellinen luku oli kovin israelilainen, tämä kreikkalainen. Antiikin aika ja rautakausi jatkuvat. Nyt rautakaudelle ehtivät myös keltit, Japani sekä Mongolia, Suomi ja muu pohjola. Raudan työstö onnistui Suomessakin ja se nähtiin jopa yliluonnollisena kykynä. Suomesta ei paljon muuta mainittavaa olekaan. Ilmeisesti aika oli tavallista karumpaa kelttien myllerrysten takia, jolloin pohjolan kauppareitit tyrehtyivät.


Aikakauden kuuluisin henkilö Buddha todistaa uskonnon merkityksestä: montako seuraajaa Platonilla, Julius Cesarilla tai Cicerolla on? Buddhalla on miljoonia. Oliko Buddha hindulaisuuden reformaattori? Hän ei tunnustanut veda-oppien ja bramiinien auktoriteettia, vaan perusti oman maailmankatsomuksen. Toisaalta hän yhdistyy hindulaisuuteen esimerkiksi dharman, karman ja samsaran käsitteiden kautta. Uskonnot myös sekoittuvat toisiinsa. Brahma-jumala kuuluu myös buddhalaiseen traditioon. Synkretistinen hindulaisuus katsoo Buddhan Vishnun avataraksi. Buddhan reformi myös vastaa ajan muita reformeja. Suuri buddha-patsas Bodhgayan kaupungissa, missä Buddhan kerrotaan saavuttaneen valaistumisen.


-600 Eleusiin mysteerit laajenevat yleiskreikkalaiseksi kultiksi. Kyseessä oli antiikin vanhin ja suosituin salaseura. Mysteereillä oli jo tällöin pitkät juuret mykeneläiseltä ja jopa minoalaiselta ajalta. Mysteerit liittyvät sadonkorjuun jumalaan Demeteriin, jonka tyttären Persefonen manalan herra Haades kaappasi. Demeter suree ja etsii tytärtään ja saa tämän lopulta takaisin Eleusiissa. Mysteereihin liittyi suosittuja juhlallisuuksia sekä salaisia kulttimenoja – ainakin pyhiinvaellus, paasto, varmaan eläinuhreja, tanssia, rituaalijuomia ja pyhiä esineitä, kenties ihmisuhreja. Jäsenet saivat kaiketi jonkinlaisen ikuisen elämän palkkioksi uskollisuudestaan kultille. Myöhemmin Asklepioksen kultti liittyi Eleusiin mysteereihin, jotka levisivät Kreikan ulkopuolelle, kuten Roomaan.

-600 Filosofia syntyy tai eriytyy uskonnollisuudesta Jooniassa ns. esisokraattien alkaessa selittää maailmaa, sen alkuperää ja ilmiöitä myyttien sijaan rationaalisesti eli tieteellisesti. Nämä ensimmäiset tiedemiehet olivat kiinnostuneita kosmoksen alkuperustasta, joka selittäisi kaiken. Keskeisiä olivat neljä alkuainetta ilma, tuli, vesi ja maa sekä kosmologian ja antropologian yhteys eli ihminen ”mikrokosmoksena”.

Filosofian isähahmo Thales selitti kaiken syntyneen vedestä. Äijä osasi laskea, että vuodessa on 365 päivää ja ennustaa auringonpimennyksen. Thales myös uskoi jumaliin, kehitti geometriaa sekä pohti etiikkaa lausuen mm. Kultaisen säännön julki. Thaleen kuuluisin oppilas oli Anaksimandros, jonka kerrotaan valmistaneen ensimmäisen aurinkokellon ja laatineen ensimmäisen maailmankartan. Oppilas vesitti opettajansa alkulähdeteorian huomauttamalla, ettei vesi voi synnyttää vastakohtaansa tulta. Anaksimandroksen mielestä kaiken takana on havaitsematon materia ja ”massa”.

-600–573 Nebukadnessar II:n johtama Babylon on vuosisadan alun suurmahti, joskaan ei omavarainen. Se oli velhojen metropoli tähtitorneineen ja astrologeineen. Antiikin ihme, riippuvat puutarhat ajoittuvat tänne. Täältä on peräisin myös vanhin tunnettu maailmankartta, joskin se kuvaa lähinnä vain Mesopotamiaa.

Babylonia palasi länteen, Juuda ja Jerusalem antautuivat ja alkoi kansan 1. pakkosiirto. Juudan johtajissa kyti kapina muiden alistettujen kansojen rinnalla, Jeremia oppositiossa. Israel liittoutui Egyptin kanssa jolloin Juudan kuningas rikkoo Babylonian vasallisopimuksen. Nebukadnessar II rankaisee ja piirittää Jerusalemia 18 kuukautta, kunnes kaupunki sortuu. Temppeli palaa ja liitonarkki katoaa aikakirjoista. Juutalaiset – tai ainakin yläluokka – viedään Baabelin vankeuteen vuonna -587. Heidän luomastaan kriisiteologiasta syntyi juutalainen uskonto.

Babylon alisti myös kauppamahti Tyroksen Hesekielin kirjan mukaisesti 13 vuodessa.

-585 Lyydian rikas kuningas Kroisos keksii ensimmäiset kolikot eli rahan. Tosin kunnia keksinnöstä kuuluu tosiasiassa hänen edeltäjilleen. Kiinassa raha keksittiin samoihin aikoihin, joskin ei kolikkoina, vaan veitsinä! Kaupankäyntiä oli ollut ennenkin, samoin velkaa ja vaihdon välineitä, kuten karjaa tai simpukan kuoria. Kolikoilla oli kuitenkin jatkossa helppo maksaa verot, sakot ja palkat. Oma raha oli itsenäisyyden merkki. Tapa levisi nopeasti Persiaan, Kreikkaan ja Intiaan, vähitellen kaikkialle maailmaan.

-600-546 Kreikkalaiset kaupunkivaltiot kilpailivat toisiaan vastaan sotien ja myyttien keinoin. Vahvimmaksi kasvoi Sparta. Sparta oli tunnettu kuristaan. Kaupunkivaltio oli yksi suuri kasarmi. Miehet söivät yhdessä veripalttua ja kävivät vaimojensa luona vain pikaisesti siittämässä uusia jälkeläisiä. Arkiharjoitteet olivat niin spartalaisia, että sodanjulistus toi miehille helpotuksen. Lapsien heitteillejättö ja pederastia kuului tapoihin – tosin myös muualla Kreikassa. Sparta alisti Tegean alueen sekä Argoksen. Sitten uutinen Lyydian sortumisesta kantautui Egeanmeren yli.

-599-527 Mahaviran elämä ja kuolema pohjois-Intiassa. Mahavira oli omaisuutensa ja entisen elämänsä hylännyt askeetikko, joka saavutti 12 vuoden katumuksen, askeesin ja meditaation kautta nirvanan sekä kaikkitietävyyden ja perusti jainalaisuuden kokemuksiensa perusteella. Tosin jainalaisuuden mukaan Mahavira oli 24. suuri opettaja, joista ainakin 22 ensimmäistä lienevät legendaarisia ja fiktiivisiä, sillä jo Neminatha, 22. jumalallinen opas eli 81 000 vuotta sitten. Mahaviran opetukset välittyivät suullisesti ennen uskonnon vakiintumista. Jainalaisuus painottaa etiikkaa, erityisesti ahimsa-periaatetta eli väkivallattomuutta sekä munkkiasketismia, kuten omistamattomuutta ja selibaattia. Jainalaisuus ei tunnusta vedojen auktoriteettiä. Silti ajatus dharmasta, karmasta, jälleensyntymästä sekä moksasta yhdistää hindulaisuutta ja jainalaisuutta. Jainalaisuus jumalallistaa maailman ja sielut, jolloin jumalia ei ole lainkaan – tai sitten ihmiset ja henkiolennot, jotka ovat saavuttaneet pelastuksen ovat tulleet jumaliksi.

-589-539 Babylonian vankeus. Juutalaiset tulkitsivat hävityksen Jumalan rangaistukseksi kansan synneistä, kuten babylonialaiset ja assyrialaiset ennen heitä. Nyt teologia ohjautui polyteismistä henoteismiin ja lopulta monoteismiin: synti oli muiden jumalien palveleminen, jumalien, joita ei koskaan ollutkaan kuin yksi. Näin etenkin Jesaja II:lla. Hänen profetioissaan valitusvirret vaihtuvat toivon näkymiin eli toiseen eksodukseen Babyloniasta. Zarathustalaisuusvaikutteet saattavat näkyä Raamatun monoteismissa, joskin ”korjattuna”, sillä juutalaisuudessa ei ole Jumalan pahaa vastinparia, vaan Jumala luo hyvän ja pahan. Jesaja II sisältää kuuluisat laulut kärsivästä Herran palvelijasta, jonka kristityt identifioivat Jeesukseksi. Laulut voi tulkita messiaanisiksi, elleivät puhu Israelin kansasta tai jostain pyhien ryhmästä.

Genesiksen luomiskertomus sopii tänne. Nyt entiset jumalat, kuten taivaankappaleet, ovat Jumalan luomuksia. Yksijumalallisuus on juutalaisuuden suuri sanoma, joka muutti vähitellen – kristinuskon ja islamin myötä – koko läntisen maailman. Kymmenen käskyä kuvakieltoineen on peräisin tältä ajalta. Laki (vrt. dharma) ja pyhät kirjoitukset tulivat tärkeiksi, samoin kansalliset riitit sapatista ympärileikkaukseen. Juutalaisuuteen kuuluva historian taju ja siihen liittyvä merkityksellisyys juontuvat täältä. Raamatun kirjoitukset, kuten Mooses-kertomukset, 5. Mooseksen kirja sekä Kuninkaiden kirjat ovat peräisin tältä ajalta. Vieras ies oli siis paradoksaalisesti juutalaisuuden kukoistuksen aikaa, vaikka kansa eli hajallaan Juudassa, Babyloniassa sekä Egyptin pakolaisuudessa.

-594–508 Ateenassa ammotti kuilu rikkaiden aristokraattien ja köyhien maalaisten välillä. Drakon Ateenalainen oli laatinut kaupungille ankarat lait. Kuolemanrangaistus seurasi pienimmistäkin rikoksista. Solon onnistui paremmin kaventamalla rikkaiden ja köyhien eroja sekä antamalla köyhille valtaa kansankokouksen eli ekklesian kautta. Näin ylimysvallasta siirryttiin kansanvaltaan, mikä oli oligarkkian ja demokratian välimuoto ”timokratia”. Valtaa jaettiin nyt varallisuuden, ei vain syntyperän perusteella. Olot eivät täysin rauhoittuneet, vaan syntyi kolme kilpailevaa puoluetta. Peisistratos nousi Ateenan tyranniksi. Hänen hallituskautensa oli loistokasta aikaa, mutta hänen poikansa eivät pystyneet pitämään yllä rauhaa, vaan tulivat murhatuiksi. Murhaajat seppelöitiin demokratian sankareiksi. Poliitikko Kleisthenes ehdotti radikaalia vallankumousta, jolla ei ollut vastinetta menneisyydessä: valta kansalle – demokratia sekä isonomia, tasa-arvo.

-565 Ihmisten kaltaisten jumalien kritiikki henkilöityy filosofirunoilija Ksenofaneksen hahmoon. Hän on länsimaisen ajattelun ensimmäinen monoteisti, joka siis uskoi yhteen hahmottomaan ja ikuiseen jumalaan. Tosin miestä voi pitää myös panteistinä sekä polyteistinä. Koska jumala ei puuttunut maailman menoon, maailman ilmiöitä saattoi selittää luonnollisesti eli järjellä. Ksenofanes oli varhaisin tietoteoreetikko. Hän uskoi totuuden olevan ihmisten tavoittamattomissa. Eli aineellisen maailman ja jumaluuden väliin jäi hänen ajattelussaan kuilu. Tämän kuilun, skeptismin, ylitys on filosofian ja uskonnon tehtävä.

-600–475 Kiinassa Kevättä ja itäisen Zhou-dynastian aika jatkuu. Valtakunnan pääkaupunkina oli jo vanha sekä edelleen olemassa oleva Luoyang. Aika oli sotaista sekä ”sadan koulukunnan aikaa”, jolloin valtakunnassa kiersi jos jonkinmoista opettajaa. Vahvimmat valtiot Chu ja Jin sekä myöhemmin Wu sotivat keskenään. Chun valta siirtyi Wu:lle ja sitten Yue:lle. Kiinan ”kansanuskonnossa” shamaanit, esi-isät, jumaluudet sekä lohikäärmeet kuhisivat yhden ylivoimaisen jumalan, Tian eli Taivaan, alla. Kyseessä oli jumala, kohtalo tai kosminen voima, joka piti kaikkea koossa. Kiinalaiset eivät ajatelleet maailmasta erillistä luoja-jumalaa, vaan monistisen kosmoksen, missä perimmäinen prinsiippi läpäisee aineen, ihmiset ja jumalat.

Kungfutse välitti perittyjä tapoja jälkipolville. Hän oli konservatiivinen mies, joka korosti sääntöjä ja muinaisia rituaaleja (li), kuten esi-isien kunnioittamista. Kungfutselaisuuden keskiössä on hyveellinen (de) elämä, missä ihminen toimii oikein, taon eli totuuden ja tien mukaisesti. Kungfutse ei kieltänyt jumalia tai henkimaailmaa, mutta reformoi tradition tämänpuoleiseen eettis-sosiaaliseen suuntaan. Tasa-arvo kuului opetuksiin, tosin myös vahva ihmisten erottelu aatelisiin ja rahvaaseen. Hierarkia sopi kuvaan: alamainen tottelee hallitsijaa, nainen miestään ja lapset vanhempiaan. Kungfutse opetti Kultaista sääntöä. Hänen oppilaansa pohti maailmaa, missä miekat sulatetaan auranteriksi, mutta hyveoppi ei saanut suurta kannatusta. Kungfutse ja hänen opetuslapsensa ovat Kiinan ”kansallispyhimyksiä”, jotka ovat saaneet jopa jumalallisia piirteitä. Filosofin sukulinjan saattaa olla maailman vanhin tunnettu.

-540 Artemiin temppeli valmistuu Turkin eli Lyydian Efesoksessa. Temppeli oli maailman suurin. Sitä pidetään nykyäänkin yhtenä muinaisen maailman seitsemästä ihmeestä. Tosin Samoksen saaren Heran temppeli oli yhtä suuri. Artemis on kreikkalainen jumala, mutta Efesoksessa kyseessä oli hänen ja paikallisen äitijumalattaren Kybelen sekoitus. Kreikkalaiset liittivät Artemiin myös amatsoneihin eli myyttiseen naissotureiden kansaan. Temppeli sijaitsi ikivanhalla kulttipaikalla ja keräsi paljon suosiota juhlineen ja pyhiinvaelluksineen. Temppelin kulttikuva oli kuuluisa. Artemiin temppeli mainitaan myös Raamatun Apostolien teoissa.

-550–525 Persian nousu maailmanmahdiksi. Persia oli Meedian vasalli. Meedialla oli liittolaisina Lyydia sekä Babylonia sekä hyvät hevoslaitumet pohjoisilla aavoillaan, kun taas Babylonian hedelmällinen Mesopotamia ei enää tuottanutkaan. Skyytit olivat vetäytyneet länsi-Aasiasta tai sulautuneet meedialaisiin. Valtapiiri oli hajallaan. Persian vasalli Kyyros kasvoi uhkaksi. Kolmen vuoden taistelun jälkeen tapahtui kummia – Persia voitti. Pian Babylon, Egypti ja Lyydia liittoutuvat haastajaa vastaan – tuloksena tasapeli. Kyyroksen joukot sivuuttivat talvitauon, marssivat Lyydiaan ja valloittivat sen sekä kreikkalaisten siirtokuntia palkkasotureiden lomaillessa. Sitten oli vuorossa itäraja, Baktria. Seuraavaksi kaatui sekasortoinen Babylon. Syyria-Palestiina putosi Persian käteen kuin kypsä hedelmä. Monissa alistetussa uusi valloittaja herätti toivoa. Jesaja II nimittää Kyyrosta messiaaksi. Kuningas oli myös Mardukin suosikki.

Kyyroksen seuraaja Kambyses varustautui uuteen sotaan 4 vuotta ja valloitti Egyptin, Nubian ja Etiopian. Nyt Persian mahti oli suurempi kuin kellään koskaan. Persia oli suvaitsevainen: alistetut kansat saivat pitää traditionsa ja kielensä, kuten aramean. Juutalaiset palasivat kotimaahansa. Suvaitsevaisen satraappihallinnon takia Persia saattoi värvätä hallitsemiensa kansojen sotilaita armeijaansa. Raskas jalkaväki tunnettiin nimellä Kuolemattomat: mikäli 10 000 miehestä joku kaatui, hänet korvattiin heti uudella. Jalkaväki ei pyrkinyt lähitaisteluun vaan käytti jousia. Ratsuväki murskasi vihollisen linjat. Persialaisilla oli myös maailman ensimmäinen sotalaivasto. Laivojen keuliin oli keksitty puskurit, joilla saattoi upottaa vihollislaivoja.

Persian zarathustralaisuus keskittyi yhden jumalan, Ahura Madzan, palvomiseen. Keskeisenä käsitteenä oli Totuus eli Kreikan logoksen ja hindulaisuuden dharman vastine – maailmankaikkeuden kosminen järjestys. Uskonto oli dualistinen: hyvän Jumalan ja Totuuden vastinpareina toimi paha jumala sekä valhe. Zarathustralaisuus oli apokalyptistä. Lopun ajat olivat käsillä ja Totuus perustamaisillaan ikuisen rauhan valtakunnan, tietenkin maallisen välittäjähallitsijansa kautta. Yksijumalaisuuden rinnalla ja siihen sulautuneena vaikutti muinaisiranilainen polyteismi.

Kambyseksen seuraaja suurkuningas Dareios kukisti kapinoita mm. Babyloniassa, persialaiskaupunki Ekbataniassa, Elamilaisten Susassa sekä pohjoisessa skyyttiläisiä saka-heimoja vastaan. Dareioksen sota oli pyhä: viholliset olivat perkeleestä, soturit toteuttivat pyhää velvollisuutta ja saivat palkkion, kenties jopa tuonpuoleisen paratiisin töistään. Dareios rakennutti Persepoliksen ja järjesti valtakunnan verotuksen sekä tieverkon. Intian retkellä valloitettiin Punjab sekä tuotiin Induksen vettä kuninkaalle valloituksen merkiksi.

-538–515 Israel Persian vallan alla. Jerusalemin 2. temppeli Kyyroksen luvalla. Yritys ei saa aluksi siipiä, sillä kansalla ei ole voimaa suureen rakennushankkeeseen. Levottomat ajat kirvoittivat mieliin lopun aikojen odotusta. Tämä olikin apokalyptiikan syntymisen aikaa, mahdollisesti zarathustralaisuusvaikutteiden takia (esim. dualistinen maailmankäsitys). Jesajalla, Hesekielillä, Joelilla sekä Sakarjalla on apokalyptistä materiaalia. Temppeli piti valmistaa ennen tätä lopunajallista onnea. Temppelin valmistuttua eskatologia hiipui. Raamatun Aikakirjat sekä Esra, Nehemia ja Haggain kirjat, kenties Jobkin, ajoittuvat tänne. Esra on merkittävä henkilö, saadokilainen pappi, joka edesauttoi Raamatun kanonisoimista sekä juutalaisuuden uskonnollistumista verrattuna kansalliseen Israeliin.

-563–480 Prinssi Siddharta Gautaman, Buddhan, elämä pohjois-Intiassa, Magadhan kuningaskunnassa. Buddha eli ylellisyydessä, mutta kyllästyi maallisiin iloihin, hylkäsi isänsä, vaimonsa ja lapsensa ryhtyen kerjäläisaskeetiksi. Myöhemmissä tarinoissa henkinen käänne johtui eksistentiaalisesta kriisistä, kun Siddharta karkasi palatsin suojista ja näki vanhuutta, sairautta ja kuolemaa. Gautama harjoitti meditaatiota ja ankaraa askeesia eri opettajien parissa kuusi vuotta saavuttamatta mielen rauhaa. Lopulta hän valaistui mietiskeltyään bodhipuun alla seitsemän päivää. Myöhempi traditio liittää kokemukseen pahojen henkien kiusauksia. Hän löysi aiempien ääripäiden – helpon ylellisyyden sekä ankaran askeesin – keskitien sekä 4 jaloa totuutta:

1. Elämä on muutoksenalaista, katoavaista ja kärsimysaltista. 2. Kärsimyksen aiheuttaa itsekäs halu ja takertuminen, joka yrittää saada tyydytyksen katoavaisista nautinnoista. Tämä jano kiinnittää ihmisen muutoksenalaiseen maailmaan eli kasvattaa karmaa jälleensyntymien ketjussa (samsara). 3. Ratkaisu kärsimyksen ongelmaan on irti päästäminen himoista, vihasta ja tietämättömyydestä sekä itsen kuolema, nirvana. Buddhalaisuuden antropologia kieltää pysyvän minuuden olemassaolon. On vain viisi kimppua, jotka synnyttävät kokemuksen olemassaolosta: aine, tuntemukset, havainnot tai erottelukyky, ajatukset sekä tajunta. 4. Tie nirvanaan on jalo kahdeksanosainen polku: oikea viisaus, oikea toiminta, oikea meditaatio. Buddhalaisuuteen kuuluu siis vahvasti moraali, mutta ei jumaluuksia. Buddhalainen jalous on sitä, ettei tapeta ihmisiä tai eläimiä, ei valehdella tai eletä siveettömästi, vaan ollaan anteliaita sekä myötätuntoisia toisia kohtaan.

Valaistumisen jälkeen Buddha alkoi vaeltamaan ja opettamaan viisauksiaan niin ylhäisille kuin alhaisille, miehille ja naisille. Näin syntyivät buddhalaiset yhteisöt. Lopulta Buddha kuoli vapautuen samsarasta. Buddhan elämään sekä jäännöksiin liitettiin myöhemmin ihmeitä, legendaarisia tarinoita sekä jumalia. Kansanuskomukset eivät olleet välttämättä myöhäisiä, sillä Buddha kuului ei-vedalaiseen shakya-heimoon, missä pyhät puut, luonnonhenget sekä naga-käärmeet olivat arkipäivää. Erään teorian mukaan shakyat olivat skyyttejä.

-520 Pythagoras perustaa filosofiakoulun Italiassa. Mies yhdisti jännästi matematiikan ja mystiikan. Egyptissä ja Babyloniassa oppinsa ammentanut Pythagoras on salaseurojen ja esoterian avainhahmoja. Hänen avainkäsitteensä on puhtaus. Matematiikka oli keino puhdistua ja saavuttaa ykseys jumaluuden kanssa. Matematiikka selitti maailmankaikkeutta. Numerot olivat Pythagoraksen alkuprinsiippi. Pythagoras oli myös varhainen musiikin teoretisoija. Miehen kosmologisen "sfäärien harmonian" mukaan koko maailmakaikkeus planeettoineen liikkuu sävelkorkeuksilla harmonisesti humisten. Ukko uskoi sielujen jälleensyntymään ilmeisesti Egypti vaikutteiden takia. Pythagoraksen koulukunta menestyi, mutta keräsi myös vihollisia, jonka takia filosofi joutui pakenemaan ja tuli ehkä murhatuksi. Ajatukset – ja numerot – jäivät kuitenkin elämään.

-600-400 Mahajanapada- eli toinen urbanisaatiovaihe jatkuu Intiassa pääkeskuksena Magadhan kuningaskunta pääkaupunkinaan Rajgir. Ilmeisesti aika oli poikkeuksellisen sotaista suurimpien kaupunkivaltioiden alistaessa pienempiä. Yhteiskunnallinen eriarvoisuus orjineen oli suurta. Vedalaisuus tuskin lääkitsi asiaa, sillä kastijärjestelmä oli viimeistään tällöin käytössä. Siksikin tähän aikaan syntyi monia askeettis-hengellisiä liikkeitä, jotka ottivat pesäeroa brahmanismiin ja kenties myös vedalaisuuteen, vaikka sulautuivatkin lopulta hindulaisuuteen. Joitain skeptisiä ja materialistishedonistisia koulukuntia hindut pitävät kerettiläisinä.

Oikeaoppiset koulukunnat hyväksyivät vedakirjallisuuden sekä käsityksen atmanista, ihmisen jälleensyntyvästä sielusta, karmasta eli tekojen seurausten ketjusta, Brahmanista / Ishvarasta eli perimmäisestä ja monistisesta henkisestä todellisuudesta sekä moksasta eli pelastuksesta, missä atman ja Brahman sulautuvat yhteen. Vedalaisuus ohjautui rituaaleista ja teoista eettismeditatiiviseen suuntaan – vaikka esimerkiksi eläinuhrit jäivät käytännöksi. Ahimsan, väkivallattomuuden, käsite juontuu tältä ajalta. Ajan hengellisyys vahvisti hindulaista kosmologiaa, missä ikuinen (atman, purusha) ja ajallinen (maya) erotetaan toisistaan.

Upanisadit käsittelevät jumaluusoppia. Ylimmäksi luojajumalaksi nimetään Brahman, Prajapati, Vishnu, Ishvara tai Rudra. Jumalat eivät välttämättä poissulje toisiaan, sillä ne voi nähdä monina niminä samalla jumalalle tai perimmäisen todellisuuden ilmenemismuotoina. Ajan vedalaisuutta voikin kuvata polyteistiseksi monoteismiksi. Hindulaisuuden pääsuuntauksista, vishnulaisuudesta ja shivalaisuudesta, kuten joogasta voi(nee) nähdä jo tällä ajalla ainakin ituja.

509–480 Karthagosta kasvaa suurvalta siirtokuntiensa ja kaupankäyntinsä ansiosta. Sen asema oli suotuisasti kaukana Babyloniasta ja Persiasta, jotka alistivat muita foinikialaiskaupunkeja idässä. Kaupunkivaltio teki sopimuksen Rooman kanssa saaden oikeudet Pohjois-Afrikan, Espanjan sekä Sisilian ja Sardinian kauppakohteisiin, Rooma sai tyytyä Italiaan (ja Sisiliaan). Kaupunki vaurastui mm. hopeakaupan myötä. Sotia käytiin libyalaisen ja afrikkalaisten heimojen kanssa, orjakauppa kukoisti ja jumalina hallitsivat Baalin kanssa egyptiläiset ja kreikkalaiset vallat. Karthagon pahin kilpailija oli Kreikka. He voittivatkin puunilaiset Himeran taistelussa Sisiliassa vuonna -480. Karthagolaiset olivat tutkimusmatkailijoita: Himilkon tutki länsi-Eurooppaa ja kävi ainakin Englannissa ja Irlannissa, kenties jopa Saksan rannikolla. Hanno Merenkulkija seilasi pitkin Afrikan länsirannikkoa jonnekin päiväntasaajalle asti perustaen samalla siirtokuntia. Resurssit ja teknologia eivät riittäneet maanosan ympärimatkustamiseen. Etelä- ja sisä-Afrikka olivat kovin perifeerisiä alueita.

500–475 Filosofi Herakleitos vaikuttaa Efesoksessa. Ilmeisesti hänkin oli yhteiskunnallisen statuksen hyljännyt ajattelija, mystikko ja erakko, joka halveksi ihmisjoukkoja heidän ajattelemattomuutensa takia. Herakleitos opetti ”buddhalaisesti” olevaisen muuttuvaisuutta kuuluisilla lauseillaan ”kaikki virtaa” sekä ”kukaan ei voi astua samaan jokeen kahta kertaa”. Silti hänellä oli alkuprinsiippi, tuli, joka tuhosi maailmankaikkeuden määrävälein synnyttäen sen aina uudelleen. Tämä ajatus esiintyy myös stoalaisille sekä hindulaisuudessa. Taolaisuutta Herakleitos muistuttaa korostaessaan maailman vastakohtia. Perimmäinen todellisuus oli Logos, Järki, joka ilmeni vastakohtien kautta. Herakleitos oli hämärä, sillä hänen ajatuksensa perustana oli ristiriitaisuus (esim. ”hyvä ja paha ovat identtisiä”). Hän on kuitenkin ehkä merkityksellisin esisokraattinen filosofi.

-480 Nuori, omaisuutensa ja uransa hylännyt askeettifilosofi Anaksagoras tuo filosofian hengen Ateenaan. Anaksagoraksen alkuprinsiippi oli Järki, nous, joka luokitteli äärettömän alkumassan siemenistä (vrt. atomi) havainnoitavat kappaleet ja oliot. Järki oli hänelle panteistinen voima. Tieteellinen ymmärrys oli tällöin vajavaista. Anaksagoras luuli kuun asutuksi ja auringon maata pienemmäksi. Umpimieliset ja uskonnolliset maanmiehet eivät jaksaneet loputtomasti omaperäistä ajattelijaa vaan ajoivat hänet kaupungista.

-475 Eleasta, Italiasta kotoisin oleva Parmenides yhdistää filosofian, uskonnon ja poetiikan näyssään perimmäisestä todellisuudesta, Yhdestä Olennosta, joka on aistihavaintojen vastaisesti muuttumaton sekä luomaton. Tämä oli siis vastakohta Herakleitoksen ajatuksille. Järki saavuttaa todellisen tiedon aistihavaintojen takaa. Parmenides järkeili, että olevan täytyy olla jatkuvaa ja jakamatonta. Näin liike osoittautuu harhaksi, sillä oleva on yhtä, joka ei voi liikkua pois itsestään. Parmenideen oppilas Zenon todisteli tätä lentävän nuolen mahdottomuudella: kuinka nuoli voisi olla liikkeessä, kun se on joka hetki jossain paikassa? Demokritos selitti, että oleva koostuu jakamattomista hiukkasista, atomeista. Oleva on myös pallon muotoinen, koska se ei voi jakaantua toisaalle enemmän tai vähemmän kuin toisaalle. Parmenides oli siis dualisti, jonka ajatukset herättävät vastakaikua hindulaisuudessa sekä platonismissa.

499–449 Persialaissodat alkavat Joonian kapinalla. Miletoksen tyrannin Aristagoraan sotaretki Naksokseen menee mönkään. Niinpä hän käänsi takkia Joonialaisten ja demokratian puolelle. Joonian kaupunkivaltiot yhtyivät kapinaan ja onnistuivat valtaamaan Sardeksen Ateenan tausta-avulla. Kapina laajeni mm. Kyprokselle, mutta Persia otti pian ohjat käsiinsä ja kosti verisesti. Miletos tuhottiin assyrialaisella julmuudella.

Persialaiset valtaavat Makedonian ja Traakian vuonna -492. Monet kreikan kaupunkivaltiot olivat valmiit alistumaan, toisin kuin Ateena ja Sparta. Persia antoi hyökkäyskäskyn -490 25 000 sotilaalle sekä laivastolle. Armada poltti Naksoksen, kunnioitti Apollonia Deloksella ja murskasi kapinallisen Eretrian 5 päivässä. Ateenalaiset kohtasivat persialaiset voittamattomina ja ylivoimaisena Marathonissa. Kreikkalaisten hopliittifalangit yllättivät kuitenkin persialaisten jousi- ja linkomiehet. Kuolleita persialaisia oli yli 6 000, kreikkalaisia 192.

Vastaisku jäi Dareioksen seuraajan Kserkseen vastuulle. Hän rakennutti sillat Hellespontoksen salmen yli ja ylimarssitti joukkojaan 7 päivän ja 7 yön ajan. Kreikan kaupunkivaltioissa kävi kova vakoilu ja värväyskilpailu. Kreikan toivona oli kaupunkivaltioiden sopu ja liittoutuminen. Laivanrakennuksen eliitti, foinikialaiset, toimivat Persian puolella kauppakilpailijoitaan vastaan. Suurvallalla saikin mahtavimman laivaston koskaan – 1207 trireemiä. Maajoukot olivat vielä hurjemmat, sillä Persia värväsi legioonansa Afrikan ja Aasian ääristä, peräti 250 000 sotilasta. Propagandan ja tarinoiden voima tunnettiin: Kserkses kävi uhraamassa Troijassa tehden näin itsestään vanhan verilöylyn kostajan. Vuonna -480 Ateena ja kreikkalaiset päättivät kohdata vihollisen merellä. Maajoukkoja oli tarkoitus pidätellä Thermopylaissa pienen sotajoukon ja kuningas Leonidaksen johtaman 300 spartalaisen voimin. Myrsky riepotti Persian laivastoa. Thermopylaissa spartalaiset teurastivat meedialaiset. Jopa Kuolemattomat lakosivat. Sota kääntyi kreikkalaisten eduksi – tosin persialaiset voittivat Thermopylaissa ja hävittivät Ateenan. Kreikkalaiset puolustivat vimmatusti Salamiin salmea. He huijasivat vastustajiaan ja voittivat vesillä. Myöhemmin spartalaisten hopliittiarmeija teurasti persialaisen Kserkseen langon Mardoniksen joukot. Kreikkalaiset saivat haltuunsa suurkuninkaan teltan eli zarathustralaisen liiton arkin, joka kanavoi taivaan voimia maan päällä. Kreikkalaiset tekivät Deloksen liiton ja vapauttivat persialaisia varuskuntia -470 ja -460 luvuilla. Rauha Persian kanssa solmittiin vasta -449. Aika oli karua Ateenalaisille ja kreikkalaisille monien kahakoiden myötä.


Persialaissodat ovat kolmesta syystä kuuluisia: Niistä on säilynyt paljon tietoa Herodotoksen Historiakirjan myötä. Sodan asetelma kiehtoo: pieni voittaa jättiläisen. Sotien jälkimainingeissa luotiin kauaskantoinen idän ja länsimaiden asetelma, tavallisesti länsimaiden paremmuuslisäyksellä. Kreikkalaiset jäivät voimiinsa, mutta laajentamispullistelulle tekivät etruskit, karthagolaiset, pohjoisten heimot, lyydialaiset ja tietenkin persialaiset hallaa. Persia jäi suurvallaksi. Heidän kumma perintö jälkimaailmalle: housut.

-473 Etruskien kukoistusajan katsotaan päättyneen, kun sen laivasto häviää Syrakusan laivastolle Cumaen meritaistelussa.

-472 Ilmaus ”barbaari” on jo vakiintuneessa käytössä, kun Aiskhylos kirjoittaa kuulun näytelmän persialaisista eli barbaareista. Barbaari tarkoitti kreikkalaisille ei-kreikkalaista, myöhemmin roomalaisille ei-roomalaista. Sanalla oli kielteinen kaiku. Barbaarit olivat vieraskielisiä ja moukkamaisia raakalaisia, järjettömiä ja sivistymättömiä ihmisiä, jotka saatettiin niputtaa näin yhteen (vrt. pakana = ei-kristitty). Barbaari oli toiseuskäsite, joka korosti kreikkalaisten yhteneväisyyttä ja erinomaisuutta kielen, yhteiskuntajärjestyksen ja uskonnon saralla. Stereotypiat esimerkiksi itämaista juontuvat siis jo täältä. Näillä main syntyi myös teoria ihmisten ja kansojen luonteista maantieteellisen ilmaston perusteella. Ihanteellinen ilmasto oli tietenkin Kreikassa tai Roomassa kun taas etelän kuumuus veltostutti ja pohjolan kylmyys teki hillittömäksi. Teoria oli pöljä, mutta suosittu halki vuosisatojen.

-509–400 Rooman kuningasaika vaihtuu tasavaltaan, jolloin patriisit eli Rooman aatelisto käytti valtaa. Aatelisto koostui latinalaisista, sabiinilaisista ja etruskilaisista aristokraattisuvuista. Rooman ensimmäiset vuosisadat olivatkin jokseenkin vaatimattomia etruskien ja latinalaisten varjossa. Vuonna -496 roomalaisten hopliittiarmeija sai tosin ensivoiton latinalaisten ratsuväestä regilliusjärven taistelussa. Vuosisata oli vaikea. Italian heimot kiusasivat roomalaisia ja Vejin-kaupungin etruskeilta tuli pahasti turpiin vuonna -477. Levottomat ajat pakottivat Rooman sisäänpäinkääntyneisyyteen. Lisäksi nälänhädät ja kulkutaudit piinasivat kaupunkilaisia.

-450 Keltit astuvat viimein historian näyttämölle eli sivilisaation piiriin Herodotoksen historiateoksessa. Keltit asuivat Tonavalla. Näihin aikoihin he marssivat Alppien yli pohjois-Italiaan. Alun perin kelttiläiset elivät Ranskan (gallialaiset) ja Saksan rajoilla, mutta levittäytyivät Brittein saarille, Espanjaan ja myöhemmin itään aina Turkkiin (galatalaiset) saakka. Kelteillä ei ollut kirjoitettua kieltä, joten heistä tiedetään verrattain vähän. Hautalöytöjen perusteella kelttiläisissä ruhtinaskunnissa oli suurta rikkautta ja osaamista. Pröystäily, juhliminen, alkoholin lotraus sekä säännölliset sotaretkikaudet kuuluivat päiväjärjestykseen. Keltit uskoivat moniin jumaliin ja druidit suorittivat rituaaleja uhrilehdoissaan. Ilmeisesti keltit uskoivat jonkinlaiseen tuonpuoleiseen ”Valhallaan”.

-450 Orfilaiset mysteerit ovat jo todellisuutta, kenties jo aiemmin, ennen Pythagorasta tai hänen aikanaan, koska filosofi liitetään salaseuraan. Orfeus oli jumalsukuinen mies, jonka lyyran soittotaidot sekä matka manalan maille kuuluvat kreikkalaiseen mytologiaan. Jossain vaiheessa hahmon ympärille kehittyi kultti, joka lainasi paljossa vanhempaa Dionysiuksen kulttia, tosin Orfeus liitettiin myös Apolloon. Dionysius oli Zeuksen poika ja viinin jumala ja siksi päihtyminen oli osa kulttia pakanallisessa sakramentissa. Orfilaisuuden mukaan titaanit tappoivat, paloittelivat ja söivät Dionysiuksen. Zeus tappoi titaanit, joiden tuhkasta syntyi ihmissuku. Ihminen on dualistinen: ruumis on osa titaanista maailmaa, mutta ikuinen sielun kipinä on peräisin Dionysiukselta. Mysteerimenojen kautta ihminen pääsee orfilaiseen taivaaseen, kun taas vihkiytymättömät syntyvät uudelleen. Sata vuotta myöhäisempi Dervenin papyrus – Euroopan vanhin käsikirjoitus – todistaa orfilaisuuden keskeisyydestä ja varhaisuudesta. 

499-400 Ajan juutalaisuudesta ei ole säilynyt juurikaan kerrottavaa jälkipolville. Ilmeisesti aika oli jokseenkin vaatimatonta Persian vallan alla. Vanha testamentti ja juutalainen usko muokkautui hitaasti, mutta varmasti. Joskus tällöin kirjoituksiin ilmestyi saatana. Tätä henkiolentoa ei aluksi ymmärretty langenneeksi enkeliksi, eikä edes persoonaksi, vaan rooliksi, syyttäjäksi. Siten myös zarathustralaisuusvaikutteet ovat vaatimattomia ja ”korjattuja”, sillä saatana on luotu olento. Vasta myöhemmin saatanasta tuli langennut enkeli sekä onnettomuuden syy, kenties vastahuomiona Jesaja II näkemykselle siitä, että Jumala luo onnettomuudet. Tosiasiassa pirukaan ei ota selvää, minä vuonna saatana ”keksittiin”. Todennäköisesti Jesajan ja Hesekielin kirjoissa löytyvät pilkkalaulut Tyyroksen ja Babylonian kuninkaista tulkittiin vasta myöhemmin viittaavan saatanan lankeemukseen. Samoin paratiisin käärme oli aluksi pikemminkin jumalolento, ei saatana tai Saatana. Käärmeen monimerkityksellisyydestä kertoo 4. Mooseksen kirjan pronssikäärmetarina, jonka tarkoitus oli lienee selittää, mitä käärmekulttikuva teki juutalaisten pyhäkössä.

Eden ja paratiisi (hedelmätarha) ilmestyvät pyhiin kirjoituksiin. Kyseessä oli babylonialais-assyrialais-persialainen kuninkaallinen puutarha, jollainen saattoi olla myös Salomolla. Hesekielin Eden-maininnan myötä syntyy tarina Adamin ja Eevan lankeemuksesta hyvän ja pahan tiedon puun kautta. Tarinan ajoitus voi olla varhaisempi, onhan siinä paljon samaa kuin sumerilaisissa ja kanaanilaisissa myyteissä. Myöhäsyntyisyys selittyisi lain keskeisyydellä (kielto syödä) sekä vastahuomiona Jesaja II näkemykselle siitä, että Jumala luo valon ja pimeyden – sekä sillä, että varhaisemmat kirjoitukset eivät viittaa kertomukseen.

-475–400 Kiinassa alkaa Taistelevien läänitysvaltojen aika. Sotaisuudet jatkuivat, samoin Zhou-dynastian aika, joskin entistä voimattomampana yhdistämään maan taivaan mandaatin alle. Sun Tzun Sodankäynnin taito sijoittuu tänne. Teoksen keskeisimpiä neuvoja on kehotus pyrkiä kukistamaan vihollinen ilman taistelua. Tämä tapahtuu etenkin harhaanjohtamisella: huijauksella, petoksella, propagandalla ja mielikuvien muokkauksella. Kiinalainen perusasetelma, sivilisaatio vs. pohjoiset barbaarit oli jo tällöin vakiintunut, samoin kuin Kiinan muurin varhaisvaiheet eli linnoitukset.

Sadan koulukunnan aika jatkui. Kungfutselaisuuden rinnalle nousi kolme muuta Kiinan klassista koulukuntaa: legalismi, mohismi ja taolaisuus. Legalismin mukaan ihmiset ovat pohjimmiltaan itsekkäitä. Siksi heitä täytyy ohjata hyvään valtion laeilla sekä rangaista ankarasti rikkomuksista. Tämä ruoska ja porkkana -doktriini oli vastakkain Kungfutsen opetuksen kanssa, jonka mukaan ihmiset tulee suostutella hyvään rituaalien ja hyveellisen esimerkin kautta. Mozi perusti mohismin, joka korosti rakkautta (Ai) kaikkia kohtaan verrattuna kungfutselaisuuden rakkautta omia lapsia, hallitsijaa jne. kohtaan (vrt. Vuorisaarna). Mohismi oli utilitaristinen ja hieman idealistinen, joskin myös poliittinen koulukunta, mikä korosti tekojen päämäärinä valtion järjestystä, aineellisia hyviä kansalaisille sekä väestönkasvua. Sittemmin koulukunta surkastui.

Taolaisuuden perustajana pidetään Laotsea, jonka elinaika ja jopa olemassaolo on epävarma. Filosofian perusteosta Daodejingiä pidetään Laotsen kirjoittamana. Taolaisuudessa ”tao”, tie, tarkoittaa maailmankaikkeuden perustaa ja perimmäistä periaatetta, kosmista lakia, josta kaikki on saanut alkunsa ja johon kaikki palaa. Taolaisuus on apofaattista: tao on kaiken ymmärryksen ja sanojen tuolla puolen. Tao on yksi, mutta se ilmenee kaksijakoisena (jing ja jang). Elämän tarkoitus on löytää harmonia taon kanssa. Tässä auttaa, wu wei, tekemättömyys eli se, että antaa asioiden tapahtua niiden luontaisella painollaan. Kun antautuu taolle, ikuisuudelle, ei enää tarvitse antautua millekään muulle, ei himojen, pyyteiden tai valheiden vietäväksi. Taolaisuus näyttäytyy ihanteellisena luonnontilana, jossa ei ole sotia, eikä edes moraalia. Käytännössä taolaisuuteenkin kuuluu omat ”kymmenen käskyä”, jotka kieltävät mm. tappamisen ja varastamisen. Taoismi yhdistyy sodankäyntiin esimerkiksi siten, että korostetaan alttiutta mukautua muutoksiin.

Filosofisen taolaisuuden rinnalla ja siihen sekoittuneena vallitsee uskonnollinen sekä kansanomainen taolaisuus. Niinpä jumalat, kuten jadekeisari tai Laotse itse, kuuluvat myös taolaisuuteen, samoin astrologia, shamanistiset rituaalit, pahat henget sekä alkemia. Kosminen ja universaali Tao yhdistää. Keskeinen käsite on ”qi”, voima tai energia, jota hyödynnetään lääketieteessä (akupunktio), itsepuolustuslaeissa sekä arkkitehtuurissa (feng shui). Naturalistinen koulukunta sulautui myöhemmin taolaisuuteen. Koulukunnan kosmologiassa maailmankaikkeus rakentuu jinin ja yangin sekä viiden elementin, tulen, veden, puun, metallin ja maan varaan. Nämä elementit kuvaavat viittä vaihetta, jonka läpi qi kulkee aiheuttaen syntymisen ja tuhoutumisen kiertokulun.



Taolaisuuden jin ja jang eli taiji-symboli tunnetaan länsimaissa paremmin kuin hindulaisuuden om-tavu tai buddhalaisuuden kahdeksanosainen pyörä. Tosin jin ja jang ei rajaudu vain taolaisuuteen. Tunnus onkin oikeastaan uuskongfutsealainen. Symbolin juuret ovat varhaiset: kiinalaiset piirsivät liki samanlaisen kartan kuvaamaan valon ja varjon siirtymistä. Valkoinen väri kuvaa jangia, aurinkoa ja valoa sekä miestä(!), musta taas varjoja, kuuta ja naista(!). Vastakkaiset voimat täydentävät toisiaan ja sisältävät toisensa. Kristinuskossa ja länsimaissa vastinparia vastaa ajatus aktiivisesta ja kontemplatiivisesta elämästä eli Martasta ja Mariasta – miksei myös Aadamista ja Eevasta universumin pappeina. Ympyrä kuvaa perimmäistä ykseyttä, taoa ja ikuisuutta, josta dualismi syntyy. Btw. Intian uskontoja yhdistää myös onnen symboli hakaristi eli swastika. 

-461-429 Ateenan kultakausi kuuluisan poliitikon Perikleen johdossa. Kreikkalainen taide kukoisti ja musiikki soi kaikkialla. Aiskhylos, Sofokles, Euripides ja Aristofanes kirjoittivat klassiset näytelmänsä, kuten Kuningas Oidipuksen. Zeuksen temppeli ja 13 metrinen kultainen kuvapatsas oli yksi antiikin seitsemästä ihmeestä. Kreikkalaiset keksivät myös lineaarisen perspektiivin eli syvyysilluusion. Parthenon, Pallas Athenen temppeli Akropolis kukkulalla Ateenassa valmistui -438. Se on länsimaisen sivilisaation symboli. Temppelissä oli paljon patsaita mm. Pallas Athenen 11 metrinen patsas. Myöhempinä aikoina Parthenon toimi kirkkona ja moskeijana.

Persialaisten alta vapautunut Makedonian valtakunta kasvoi lähes huomaamatta kreikkalaisilta. Makedonialaiset olivat ”semikreikkalaisia”, tosin he lukivat itsensä kreikkalaisiksi, argoslaisiksi puolijumala Herakleen jälkeläisiksi.

-431–400 Jokseenkin yllättäen Spartan ja Ateenan väille puhkeaa Peloponnesolaissota eturistiriitojen takia. Suurimmat tappiot kärsi Ateena. Ensin jokin kulkutauti tappoi viidenneksen väestöä. Sitten sotaretki Sisilian Syrakusaa vastaan epäonnistui. Meritaistelussa tuli ensin voitto, mutta sitten häviö, jolloin Ateenan oli suostuttava Spartan rauhanehtoihin. Spartan voitto johtui pitkälti liittoutumisesta Persian kanssa. Persia oli vallanperimyskiistojen heikentämä ja Spartan onnistui palauttamaan heille luovuttamansa alueet vuosisadan lopulla. Tämä aiheutti täyskäännöksen diplomaattisissa suhteissa: Persia alkoi tukea Ateenaa Spartaa vastaan.

Makedonian valtakunta hyötyi sodasta valloittaen itselleen uusia alueita.

-420–399 Sokrateen aktiivinen kausi filosofina alkaa, kun Delfoin oraakkeli todistaa hänen olevan maailman viisain mies. Sokrates lähti etsimään viisautta keskustelemalla, ihmettelemällä sekä tietämättömäksi tekeytymällä. Häntä syytettiin nuorison turmelemisesta sekä jumalien hylkäämisestä. Tuomiona oli kuolema. Näin Sokrateesta tuli filosofian marttyyri. Sokrateen ajattelun keskiössä on hyveellisyys ja tieto. Tieto johtaa hyveellisyyteen. Ihmisillä ei kuitenkaan tavallisesti ole tietoa. Sokrateen viisaus oli vaatimatonta: hän tiesi, ettei tiedä. Filosofi uskoi kreikkalaisiin jumaliin ja ilmaisi kenties ensimmäisenä, että Jumalan täytyy olla olemassa, sillä maailman tarkoituksenmukaisuus edellyttää älykästä suunnittelua. Sokrateen maine kohosi aikain myötä. Monet hänen seuraajansa kysyvät yhä uudelleen: ”mitä Sokrates tekisi?” Kuuluisimmaksi Sokrateen oppilaaksi tuli Platon, joka hylkäsi painijan ja runoilijan uran mestaria kuultuaan. 

Aikakautta leimaa reformit, jotka kallistivat rituaalisen polyteismin kohti yhden ja korkeimman Jumalan palvontaa. Käänne oli samalla käänne eettisyyteen. Kenties ihmiset ymmärsivät, että hyveellinen elämä on tärkeämpää kuin riitit. Reformeja ja aikakauden henkeä kuvaa hyvin profeetta Hoosean sana, jota Jeesuskin siteeraa: ”armahtavaisuutta minä vaadin, en uhrimenoja”.

Monoteismin synty liitetään tavallisesti juutalaisuuteen. Hämmästyttävästi samankaltainen henkinen muutosliike tapahtui kaikissa ajan ”korkeissa” siviilisaatiokeskuksissa - tosin yksijumalallisuus toimi hämmentävästi polyteismin kanssa rinnakkain ja sisäkkäin. Muutos tarkoitti myös apofaattisen teologian syntyä eli sitä, ettei Jumalaa voi kuvata sanoilla tai patsailla. Tämä näkemys haastaa perinteisen uskonnon kultit ja luo kuilun Jumalan ja ihmisien välille. Samalla aukeaa railo moukkamaisten ja taikauskoisten kansanuskomusten sekä oppineiden filosofien sekä munkkien välille. Silti vanhat uhrimenot, papit, rukoukset, riitit ja patsaat jäivät ihmisten pariin.