"Yritätte turhaan tinkiä! Muistakaa, että tavara on käytettyä!" - Don Rosan parhaimmat 2/10

70. Hakkaa päälle!

Palkkionhimoinen Aku kärrää rahasäiliöön Pello Pelottoman keksinnön, jolla voi vakoilla Roopen vihollisia. Laite toimii hienosti, mutta pian taajuudella kuuluu ärhäkkä vastustaja.

Edes Rosa ei voi lyödä ässää pöytään joka lyönnillä. Rahasäiliö-tarinat menevät helposti tylsäksi ilman uutta tulokulmaa. Vakoiluhärveli ei ihan sellaiseksi riitä. Kone käynnistyy hassusti, mutta viholliset toimivat lähinnä johdatteluna varsinaiseen välienselvittelyyn. Tämä “matsi” kestää 6 sivua, mutta loppuratkaisu ei lunasta odotuksia, eikä pyhitä umpimähkäistä ampumista. Miksi ylipäätään käskeä poliisia ja armeijaa paikalle, kun rahasäiliö on murtovarma? Lopetuksen kanssa on myös vaikeuksia.

Ruudut ja hahmot on toisaalta taidolla piirretty. Esimerkiksi Akun saapuminen apparaatin kanssa on hauksaa psykologiaa, kun hermoheikko visukinttu ampuu vahingossa kattoon tussarillaan. Roopen arsenaali on muutenkin aika päheä.



Tässä jaksossa esiintyy Brutopian vakooja. Brutopia on Baksin luoma, kylmän sodan Neuvostoliittoa parodisoiva valtio, jonka onnellinen kansa ei syö jäätelöä. Barksin ja Rosan tapahtumien aikajana on sikäli kätevä, että maailmansodat jäävät Roopen nuoruusseikkailujen ja 1950-luvun nykyajan väliin. Politiikka ja sodat ovat poissa Rosan sarjakuvista – jos viittauksia ja historian havinaa ei lasketa mukaan. Vahvimmillaan aikuisten maailma puskee esiin poliittisessa jännärissä “Culebran liikenero”. Tarinassa “Cutty Sarkin cowboykapteeni” Roope aavistelee atomipommin tuhovoimaa vuonna 1883.

Vuonna 1943 ilmestyi lyhytanimaatioelokuva “Donald Duck in Nutzi Land”, missä Aku Ankka esiintyy natsina. Kokoperheen propagandafilmi on katsottavissa Youtubesta. Toinen linkki kertoo Disney-hahmojen, kuten Bambin, tuijotuskilpailusta Setä Samulin kanssa. Joko räpsähti?

https://www.youtube.com/watch?v=L90smU0SOcQ
https://www.spiegel.de/international/germany/donald-versus-hitler-walt-disney-and-the-art-of-wwii-propaganda-a-641547.html

69. Avaruuden valoittajat

Roope pestaa Akun retkelle, jonka tarkoitus on haalia avaruudesta satelliitteja keksijäprofessori Moolikyylän valjastaman lentokoneen avulla. Lupaavasti alkava matka kääntyy pian mahalaskuksi.

Tässä jaksossa on alussa hyvä meininki. Vitsit Roopen pihiydestä ja laitakaupungin kirpputorimiljöö saattelevat lukijan matkaan kohti korkeuksia. Avaruuskalaretki loppuu kuitenkin lyhyeen, kun ankat tajuavat, ettei tekokuita voi napata niin kuin haukia rannasta. Tässä vaiheessa tarinan juonikin leijailee painottomuudessa. Ainoa seikka, miksi juttu pääsi näinkin pitkälle johtuu lukijan tekemästä metatason tulkinnasta, jossa itsetyytyväistä typeryyttä huokuva professori onkin Don Rosa itse. Hän voisikin sitten vastata kriitikon kysymyksiin: “Tjaah, ehkäpä ankkojen kuulennosta voisi saada paremman tarinan..”.



Tarinan toinen puolisko on pyhitetty ilotulitusraketin putoamiselle tulivanteen läpi. Juttu on sukua jaksolle “Nokanneulan tapaus”, mutta nyt ei kekseliäs hauskuus ole kukkeimmillaan. Uhka hengenlähdöstä ei tee juonesta automaattisesti jännittävää. Rosa ei liioin keksi mitään riemastuttavaa tapaa, jolla ankat voisivat päästä takaisin maahan. Jokseenkin järjetön aikapoimuskenaario pelastaa tarinan silti mitäänsanomattomuudelta. Loppuvitsi on hauska, koska aikamatkailun ihmeestä ja sukulaispojan kohtalosta huolimatta Roope jaksaa olla kiinnostunut rahasta.

Tämä tarina rikkoo Rosan aikarajoja, sillä Sputnik ampaisi kiertoradalle vasta 1957. Toisessa Sputnikissa olikin jo Laika-koira kyytiläisenä, joten koira ehti avaruuteen ennen ihmistä. Aku Ankka kävi kuun kamaralla poikien kera jo vuonna 1948 Barksin jaksossa “Rakettikilpailu kuuhun”. Realismi oli hakusessa sillä, ankat hengittävät kuussa ilman kypäriä ja tankaavat menopelinsä vuoribensiinillä sen jälkeen, kun ovat karkottaneet jakaantumiseen kykenevän vihreän Kuu-ukon lähteeltä. Fiktiivisten kuumatkojen historia on aika mielenkiintoista tutkittavaa. Esimerkiksi Paroni von Münchhausen lensi kuuhun kuumailmapallolla jo 1700-luvulla. Jännä oli myös The Sun -lehdessä vuonna 1835 julkaistu artikkelisarja kuun ihmeellisistä löydöistä, kuten lepakkoihmisistä. Juttu meni kuulemma yleisen kritiikin seulan läpi suoraan tajuntaan. Onneksi me ihmiset emme ole tänä päivänä yhtä sinisilmäisiä!

HYVÄ

68. Unohda koko juttu!

Milla Magia kähveltää Roopen ensilantin ja langettaa visukintun ja Akun ylle unohtamisloitsun. Velhottaren nappaaminen käy vaikeaksi, kun ankkojen muisti alkaa rakoilla.

Tämä on jatko-osa ja toisinto Rosan jaksolle “Paino-ongelmia”. Sellaisena se häviää vertailussa. Paino-ongelmia pääsee nopeasti vauhtiin, mutta tässä jutussa ruutuja kuluu selittelemiseen. Taikuusideaa sanallisesti aktivoituvasta muistinmenetyksestä ei aktivoi lukijan mieltä ajatusvuoristoradalle. Tämä johtuu siitä, että ratkaisu on aina käden ulottuvilla – siis se, että joku avaa ankoille oven. Pahimmillaan lukija ärsyyntyy. Miksi Aku ei hälytä vartioita? Miksi Aku ei unohda Roopea? Miksi Roope kaatuu rapuissa? Toimiiko taika vain erisnimien ja substantiivien kanssa? Entä synonyymit?


Milla Magia selittää pommitetulle neiti Näpsälle ihmetikkunsa alkeet. Yksinpuhelut ovat elokuvien ja sarjakuvien kiusaus välittää katsojalle tietoa. Sarjakuvien etuna on mahdollisuus ajatuskupliin. Pelle Pelottomalla on pikku apulainen ja Millalla Rotannaama-korppi juuri siksi, että heillä olisi joku joille jutella.

Tarinan toteutus on toisaalta hyvä. Juttuhan on pullollaan vitsejä ja hauskoja repliikkejä, kuten “se on haaste tieteelle”. 313-takaa-ajokohtaus on tässä tarinassa parempi. Minäkin kohtaan asiakaspalvelijoita samalla levottomuudella kuin Roope. Loppuratkaisu ja -vitsi ylittävät riman, mutta Roopen mammonanpalvontakuva menee överiksi.

Pim-olet-hypnotisoitu -sauva tuo mieleen Men in Black -elokuvien myötä yleistyneet muistinpyyhintävempaimet. Käsittääkseni ne liittyvät postmodernin filosofian juurettomuuteen ja identiteettien epävarmuuteen – siis siihen, että maailmasta on kadonneet kiinteät pisteet ja pysyvät totuudet. Postmodernismi syntyi Barksin kultakauden jälkeen, mutta ilmeisesti film noir -kausi synkkine kuvineen, kyynisine asenteineen ja lähiöelämän kauhukokemuksieen oli aatteen edellekävijä. Barks oli myös film noir -taiteilija. Jakso “Vaarallinen lelu” käsittelee pelottavasti tilannetta, missä ihmisen ulkopuolinen taho manaa eläimellisyytemme päivänvaloon.

Tai sitten kyse on vain harmittomista sarjakuvista. Jätän lähteeni kuitenkin tuohon alle.

http://jurinummelin.blogspot.com/2007/03/carl-barks-ja-noir.html

67. Valvova silmä

Roope-setä ihmettelee, kuinka Aku pystyy erottamaan veljenpoikansa toisistaan. Visukinttu tahtoo hyötyä kyvystä, Aku olla töppäilemättä ja pojat neuvotella sedälleen donitsirikkaan sopparin.

Tämä jakso ei ole koskaan kuulunut suosikkeihini. Ehkä se johtuu siitä, että idea Akun haukankatseesta johtaa vähän liukuhihnamaisiin vastoinkäymisiin tehdasmiljöössä. Tässä on vähän samaa vikaa kuin Avaruuden valloittajissa: vitsit Roopen nuukuudesta alkavat toistaa itseään. 

Jakso ansaitsee silti "hyvä" -luokituksen. Hypnotisoija ja karkukopla ovat hauskoja vieraita, eikä lopetusvitsikään ole hassumpi. 

Yleensä Aku häviää oveluuskilpailun setäänsä vastaan, mutta hyvä, että joskus tulee voitto - tällä kertaa jopa lanttukreemidonitsin kera!

Tässä jaksossa hupaillaan Tupun, Hupun ja Lupun samankaltaisuudella aivan kuten jaksoissa "Kutistuva kitupiikki" ja "Andien kutsu". Joskus samankaltaiset hahmot voivat synnyttää ongelmia. Rosan tarina "Windigojen mailla" kiellettiin Amerikassa, koska jakson kaikki intiaanit näyttivät samanlaisilta. Mikäli oheinen Rosa-haastattelu pitää paikkansa, Disney on innostunut sensuroimaan ankkareista myös pyssyjä, lihansyöntiä, kalastelemista sekä autolla ajamista ilman turvavyötä. Rosa hämmästelee sensuuri-intoa ja nauraa, sillä hän ei ole koskaan käyttänyt turvavyötä omassa autossaan. 

 https://www.ventennipaperoni.com/2019/06/05/don-rosa-italy-the-interview/

66. Tyylittä taaplaten

Aku passittaa Tupun, Hupun ja Lupun kouluun, mutta vintiöt päättävät lintsata. Pinnareiden hauskanpito ei tahdo onnistua, kun Aku sattuu aina paikalle.

Rosan omasta mielestä tässä tarinassa on “muutama aika hupaisa käänne”. Miljööt vaihtuvatkin aika värikkäästi ja esimerkiksi elokuvateatterisivut ovat aika lystikkäitä. Minusta tarinan juttu on kuitenkin vähän köyhä: pojat yrittävät pysyä piilossa Akulta, joka ilmaantuu aina samalle paikalle. Vähän typerää, ettei Akulla ole silmiä päässä. Outoa muuten, että Aku hankkii tytölleen liput toimintawesterniin, eikä romanttiseen hömpötyselokuvaan! Poikien ratkaisu pesisottelussa ja siitä koituva seuraus on vähän kyseenalainen.


Akulla on kevättä rinnassa.

Akun “työelämän siirtymävaihe” on jakson hupaisin kohta. Aplodit myös neljännelle kultakalalle. Lopetus ei kuulu Rosan parhaimmistoon, mutta se sitoo kivasti tarinan yhteen äidinkielen oppitunnin raameihin. Tässä tarissa on samaa kurihenkeä kuin Laiskanläksyssä, mutta nyt Aku ei ole ahdistava nirppanokka, jonka pitäisi itse joutua jäähypenkille. Tämä on Rosan ainoa jakso, missä lasten fyysinen kuritus tulee iholle – jos jurakautta ei lasketa mukaan.

Carl Barksin tarinoissa väkivaltaiset rangaistukset ja fyysinen kuritus olivat arkipäivää dramatiikan tuojana ja hauskuuttaja. Klassisessa lopetuskuvassa Tupu, Hupu ja Lupu jouksevat karkuun vitsaa heiluttavaa Akua. Tarinassa “Nuora vitsa väännettävä” professori Kaino Hellämieli (nimi on enne) opettaa Akulle vapaan kasvatuksen saloja. Kurittomuus ei kuitenkaan jalosta ja lopulta professorin ääni muuttuu kellossa, kun riiviöt räjäyttävät miehen ilmaan dynamiitillä. Suomessa Koivuniemen Herra jäi eläkkeelle vuonna 1984, vaikka sain minä piiskaa sen jälkeenkin. Amerikan monissa kouluissa opettajat saavat piiskata tänäkin päivänä oppilaitaan.

65. Seitsemän (miinus neljä) rohkeata caballeroa

Pojat järjestävät masentuneelle Akulle tapaamisen Jose Cariocan ja Panchito Pistolesin kanssa Rio de Janeiroon. Ystävykset lähtevät seikkailemaan Brasilian erämaahan villieläinten, pahiksien ja kadonneiden aarteiden keralle.  

Caballero jatko-osan voisi tuomita tylsänä toisintona Akun ensimmäiselle seikkailulle Josen ja Panchiton kanssa. Tulokulma on kuitenkin vähän eri ja lisäksi tarinassa on onnistuneen hauska johdanto. Tarinan heikko lenkki on pikemminkin se, etteivät ystävykset itsekään tiedä ovatko he timantinmetsästäjiä, ekoaktivisteja vai tutkimusmatkailijoita. Hiirikaivokset tulee mukaan vasta tarinan keskivaiheilla. Tarinan vihollinen ei ole mitenkään epäonnistunut tapaus, mutta mahdoton lörppö hän on selittäessään Akulle - eli lukijalle - ummet ja lammet.  

Josen ja Panchiton luulot Akun virtuoosimaisesta eräjormailusta ottavat hermoon. Tätä lajia tarjoilaan peräti kolme sivua putkeen. Aku saamat seikkailijan propsit toimivat sen sijaan mukavasti. Muutenkin tarinassa on hyvä henki, mihin Rio de Janeiron kuvasto, Brasilian fauna ja salametsästäjien sabotointi sopivat hyvin. Toisaalta salametsästäjien vastustaminen jää vähän irralliseksi juonenkuluksi. Eläinten vapauttamisoperaatio ja Akun treffit laiskiaisten kanssa rankkaavat tämän "Rosan pöhköimmät" -listalle. jutuista. Kadonnut kristallikaupunki tarjoaa puitteet seikkailun huipennukselle, vaikka jännyys on lähinnä puhekuplissa.



Rosan faktat ovat kohdallaan: kuuluisa tutkimusmatkailija Percy Fawcett todella etsi Brasiliasta kadonnutta kaupunkia, jonka hän piti atlantilaisten perustamana. Atlantis on myytti muinaisesta paratiisisaaresta, joka vajosi mereen, kuten Barksin tarina "Atlantiksen arvoitus" kertoo. Atlantis ei ole elänyt vain sepitteissä. Tutkijat ovat liittäneet sen mm. mayojen ja atseekkien sivilisaatioihin. Kummallisia Atlantis-juttuja ovat mm. Hitlerin into etsiä Atlantista puhtaan arjalaisen rodun alkuperänä Tiibetin vuorilta sekä erään ruotsalaisen tiedemiehen päättelyt, joiden mukaan muinaisesti kadonnut korkeakulttuuri olikin itseasiassa Ruotsi.

Fawcetille Atlantis oli ihmiskunnan henkisen viidauden tyyssija. Hän oli teosofi, jonka kehittäjä Helene Blavatsky piti atlantilaisia ihmeellisten lemurilaisten (esimerkiksi kyky telepatiaan ja lisääntyminen munimalla) perillisinä. Näissä visioissa kadonnut kaupunki ei tarkoittanut vain eurooppalaisten ikivanhoja juuria, vaan koko ihmiskunnan alkuperää, joka kulkee miljoonien vuosien päähän ja toisille planeetoille asti. Rosa vahvistaa Fawcetin visioita, vaikka ilmeisesti miehen maine huippuseikkailijana perustuu lähinnä hänen dramaattiseen katoamiseensa. Jotkut ovat uskoneet, että Fawcett siirtyi portaalin kautta toiseen todellisuuteen tai perusti teosofisen yhdyskunnan viidakkoon. Toisille mies oli keskinkertainen kartturi, joka kuoli turhaan typerien houreiden takia. Kumpi on parempi, kuolla kerrostaloyksiössä television ääressä kuin erämaassa etsimässä valkoista valasta?       

64. Sankari ylitse muiden

Aku tuntee alemmuudentuntoa veljenpoikiensa kasvattajana. Tilaisuus sankaruuteen avautuu, kun hän saa käsiinsä eliksiirin, joka suo nauttijalleen supersankarin voimat.


Tarinan kuvasto on aika siistiä, kuten liekehtivä asfaltti Paluu tulevaisuuteen -tyyliin.

Sankari ylitse muiden olisi turhan samankaltainen jatko-osa Barksin tarinalle "Vahva-Jussi" ellei se pohtisi sankaruutta kauniilla tavalla. Jakso sopisi isänpäivän lukemistoon.  Tarinan toinen näytös on ihan toimivaa settiä. Toisaalta hommassa ei ole paljon järkeä: Akun voimat eivät johdu hänestä, vaan tropista. Akun pullistelu onkin todiste huonosta itsetunnosta. 

Supernopean Akun järjenjuoksussa ei ole tolkkua. Miten niin Aku ei havaitse mitään, vaikka hän on juuri huomannut aivojensa raksuttavan kuin supertietokone? Kuinka niin pojat vanhenevat urakalla Akun matkan aikana? Vähän tyhmää, ettei Aku onnistu todistamaan kykyjään pojille, ei ilmeisesti edes huomisen lehdestä tai nurmikolla lojuvasta polkupyöränraadosta. Toinen ja kolmas voimankoetus ovat liki samankaltaisia. Varsinaiset vitsit ovat vähissä, mutta tarinassa on vivahteikasta huumoria esimerkiksi poikien käytöksessä. Lopetus jättää hyvän mielen.

Tässä tarinassa pojat lukevat Vahva-Jussi lehteä, jonka nimikkosankari on Teräsmiehen karikatyyri. Amerikkalaiset rakastavat supersankareitaan kuin hullu puuroa. Rosa ei itse innostu viittasankareista ja siksi hän ei ole lainkaan tunnettu kotimaassaan, missä muskeliviihde nautitaankin lähinnä valkokankaan kautta. Jakso korostaa arjen sankaruutta ja epäonnistumiseen kätkeytyvää voittoa. Rosa on piirtänyt myös tukun supersankarisarjakuvia parodioivia piirroksia, joita voi tutkailla täältä:

https://scans-daily.dreamwidth.org/8683565.html

63. Ensimmäinen keksintö

Aku ja pojat muistelevat Pelle Pelottoman keksijäuran alkuvaiheita. Rahansa menettäneellä Roopella ja Pellen pikku apulaisella on muistoissa keskeinen sija.

Juhlasarjan erikoisuutena on Pelle Pelottoman päärooli. Yleensä keksijänero on vain sivuosassa luomassa puitteita ankkaseikkailuille. Pelle on mukavan myönteinen hahmo, jonka hajamielisyyteen ja törkyiseen pajaan on ainakin minun helppo samaistua. Juoni Pellen kehittymisestä toheloivasta aloittelijasta ammattilaiseksi ei tosin täysin toimi. Suloista, että pikku apulainen auttaa hajamielistä Pelleä, mutta hän itse ei muutu tarinassa ollenkaan, eikä hän tarkkaan ottaen keksi apulaistaan. Pikku apulaisen synty on hupaisa, vaikka selitys tietoisuuden saavuttamisesta ei oikein vakuuta. Lampun rinnastaminen Roopen ensilanttiin toimii.


Barks-henki leijuu vahvana Rosan tarinan yllä. Pelle itse, hänen mainitsemansa ajatuslaatikot sekä kuvassa näkyvät ruutipyörä ja hyppykeppi ovat kunnianosoituksia maestrolle.

Ihmehelium ja rahannostoprojekti ei ole draamallisesti kovinkaan innostava juonikuvio, vaikka toisaalta pisteet Rosalle Baksin Tyhjälän joulu -jatkosta. Leijuva rahasäiliö on yksi vekkuli esimerkikki Rosan kekseliäistä säiliökuvista. Jakson hauskuudesta saamme kiittää etenkin Roopea, joka esiintyy tarinan alussa harvinaisessa hysteerisen mässäilijän roolissa.

Pelle Pelottomassa on kultuurimme keksijähahmon molemmat ääripäät: mies on samaan aikaan söhläri, jonka päähänpistoista seuraa katastrofi sekä Einstein, joka keksii tekoälyn kahvitauolla. Pikku apulainen on niin vaatimaton kaveri, että on vaikea laittaa sitä samaan kastiin terminaattorien tai Blade Runnerin kanssa. Pienia ajatuksia tekoälystä löytyy blogikirjoituksestani "Ex Machina"

https://tuhkakeskiviikko.blogspot.com/2017/02/elokuvat.html

62. Aarre lasimaljassa

Roope, Aku ja pojat löytävät Floridan rannikolta meren pohjaan uponneen 1600-luvun espanialaisen Candelaria-laivan. Hylyn sisuksissa on kartta, joka paljastaa kadonneiden aarteiden koordinaatit, mutta siihen on vaikea päästä käsiksi.



Tämän listan toinen historiallisiin faktoihin nojautuva Rosa-tarina on myös aarteenmetsästyseikkailu, vaikka Roope ei havittele kultaa, eivätkä ankat matkusta ulkomaille. Moni muu rankkaisi tämän korkeammalle. Keskiajan löytöretkihistoria lisääkin tarinan painoarvoa. Lisäksi lasimalja tarjoaa ovelia juonenkäänteitä.

Huumorin ja vitsien puolesta tarina on kuitenkin köyhä. Jakso käy esimerkkinä loistavan seikkailutarinan luomisen haastavuudesta. Historiallinen tausta, meren uumenista löytyvä hylky ja vaaralliset hait ovat puitteita, jotka eivät saa lukijaa automaattisesti täpinöihin. Jaksossa “Eldoradon viimeinen valtias” on onnistuneempi hai-kohtaus. Vihollisen luominen särmikkääksi tai hauskaksi kysyy taituruutta. Tarinan piraattiparivaljakko on lattea.

Pidämme Roopesta, koska hän on äreä visukinttu. Roope on kiehtova hahmo, koska hän on “rajalla”. Kiukkuisuus tuo Roopeen draamaattisuutta ja samaistumispintaa, mutta siitä on vain räpylänmitta ilkeilyyn. Tämä jakso on yksi muutamista Rosan jaksoissa, joissa Roope on Mustapekka. Tarinan alussa hän ilmestyy laivan kapyysistä ja pilaa Akun ja poikien ilottelun huutamalla kuin Iso paha susi. Tarinan viimeinen sivu ja päätösvitsi asettavat jakson häijyihin kehyksiin.

Ihmeellistä, että juuri uponneista laivoista tulee kuuluisia. Titanicin ja Estonian uppoamiset ovat dramaattisia onnettomuuksia, jotka täyttävät otsikot ja mielet. Pohjoismaiden kuuluisin laivakatastrofi lienee ruotsalaisen Vasa-laivan uppoaminen vuonna 1628. 

Jättimäinen Vasa oli Ruotsin sotilasmahdin ylpeys. Laivan varustukseen kuului 64 tykkiä ja runsaisiin koristeisiin esimerkiksi nelimetrinen puuleijona. Rakennusprosessissa tapahtui kuitenkin virheitä virheiden perään, minkä seurauksena laiva oli tuomittu jo ennen vesillelaskua. Vasa kaatui ja upposi ensimmäiseen kunnon tuulenpuuskaan. Se ei kuitenkaan lahonnut veteen kuten Rosan Candelaria, vaan nostettiin ylös ja asetettiin näytteille. Vasa-museo on Tukholman turistimagneetti. Siten Vasa on, paradoksaalisesti, yksi historian onnistuneimmista laivanrakennusprojekteista. Oheinen linkki kertoo enemmän laivan valmistuksesta sekä siitä, kuinka kaikki olikin suomalaisten syytä. 

https://seura.fi/ilmiot/mysteerit/vasa-laiva-upposi-neitsytmatkansa-alussa/