maanantai 27. helmikuuta 2023

Ihmisien ja jumalien aikajana. osa 1: Hello Earth


Tässä postauksessa ja juttusarjassa käsittelen maailman ja ihmiskunnan historiaa eli toisin sanoen vähän kaikkea aikajärjestyksessä edeten. Ihan kaikkea ei voi mainita saati ymmärtää. Yritän keskittyä tärkeisiin ja jänniin ilmiöihin ja tapahtumiin. Tulokulmani on yleisluontoinen, olen tosin suomalainen teologi. Uskon ns. teistiseen evoluutioon, mutta juttusarja ei ole kristinuskon apologia, eikä Raamattuviittauksia ole tarkoitus viljellä niin paljon kuin tässä alussa.   

Juttusarjan ensimmäinen osa käsittelee muinaisia aikoja ennen ihmissuvun ilmestymistä. Aikahypyt ovat siksi käsittämättömän suuria, ensin miljardeja, sitten satoja ja kymmeniä miljoonia vuosia. Lukijaa pyydetään tarkentamaan, korjaamaan ja lisäämään tietoutta kommenttiosion avulla.


-13 800 000 000 

Luominen, alkuräjähdys, todellisuus, avaruus ja aineellinen maailma, ajallisuus ja universumi syntyvät. "Alussa Jumala loi taivaan ja maan" 1. Moos. 1:1 


-13 500 000 000

 Galaksijoukot miljardeine tähtineen, pimeine aineineen ja mustine aukkoineen syntyvät, muassaan kotigalaksimme Linnunrata. "Jumala sanoi: Tulkoon valoja taivaankanteen erottamaan päivän yöstä, ja olkoot ne merkkeinä osoittamassa määräaikoja, hetkiä ja vuosia." 1. Moos. 1:14


-4 600 000 000

Aurinkokuntamme sekä sen planeetat, Jupiter, Saturnus, Uranus, Neptunus, Merkurius, Venus, Maa ja Mars syntyvät. Aurinko ja maapallo. Päivien ja öiden vuorottelu. 


-4 500 000 000

Kuu syntyy, mahdollisesti toisen planeetan törmätessä maahan, vuodenajat alkavat maapallolla. "Jumala teki kaksi suurta valoa, suuremman hallitsemaan päivää ja pienemmän hallitsemaan yötä, sekä tähdet." 1. Moos. 1:16









Tähtien määrä on hämmästyttänyt ihmisiä halki vuosituhansien. Ne muistuttavat maailmankaikkeuden pitkästä iästä, sillä tähtien valo matkaa luoksemme valovuosien päästä. Yön pimeys ei johdu tähtien vähyydestä, vaan siitä, että useimpien miljardien tähtien valo ei ole vielä ehtinyt aurinkokuntaamme. Tähdet saa merkityksiä astrologiassa ja ihmisten uskomuksissa. Raamatussa kuvan kirkas Venus eli Aamutähti tai vanhastaan Kointähti on Jeesuksen symboli.  


-4 200 000 000

Maapallolle muodostuu (jättiläis)mantereita ja meriä. 

"Jumala sanoi: Kokoontukoon taivaankannen alapuolella olevat vedet yhteen paikkaan, niin että maan kamara tulee näkyviin. Ja niin tapahtui. Jumala nimitti kiinteän kamaran maaksi, ja sen paikan, mihin vedet olivat kokoontuneet, hän nimitti mereksi." 1. Moos. 1:10 


-4 000 000 000

Elämä syntyy, ensimmäinen yksisoluinen eliö ja alkusolu Luca. Bakteerit. 


-2 500 000 000

Jupiterilla ja Neptunuksella myrskyää, Marssissa ja Venuksella vettä, mahdollisesti myös elämää.


-1 400 000 000

Monisoluisia eliöitä.  


-1 000 000 000

Suvullinen lisääntyminen. 


-700 000 000

Maapallon ankarin jääkausi jäädyttää liki koko planeetan.


-600 000 000

Otsonikerros alkaa saavuttaa maalla elämiseen tarvittavan happitason. 


-500 000 000

Selkärangalliset eliöt, ensimmäiset kalat. 

"Jumala sanoi: Viliskööt vedet eläviä olentoja..." 1. Moos. 1:20a


-400 000 000

Kasvit valtaavat maan, puut ja metsät, hyönteiset ilmaantuvat. 

"Jumala sanoi: Kasvakoon maa vihreyttä, siementä tekeviä kasveja ja hedelmäpuita, jotka maan päällä kantavat hedelmissään kukin lajinsa mukaista siementä." 1. Moos. 1:11


-350 000 000

Sammakkoeläimet ja matelijat nousevat merestä. 

"Jumala sanoi: Tuottakoon maa kaikenlaisia eläviä olentoja..." 1. Moos. 24a


-300 000 000

Maapallolla on yksi jättiläismanner, Pangaia. Ensimmäiset vuoret ja joet, kuten Uralvuoret ja Rein.  


-251 400 000

Permikauden joukkosukupuutto hävittää elämää, etenkin mereneläviä, kuten trilobiitit. Tapahtuma kesti tuhansia, jopa miljoonia vuosia. Suuri kuolema. Etelämantereen liki 500 kilometriä leveä kraatteri saattaa liittyä tapahtumaan. 


-250 000 000

Dinosaurusten aika sarastaa. 


   











Joutsenliskon luuranko. Dinosaurusten aika kesti käsittämättömät 200 miljoonaa vuotta. Dinosaurukset kehittyivät, ne söivät ja lisääntyivät ja sitten... ne kuolivat sukupuuttoon. Mitä muuta kerrottavaa tästä ajasta olisi? Ennen tieteellistä aikaa, kuten tätä Mary Anningin fossiililuurankoa, dinosaurukset olivat myyttien lohikäärmeitä ja kaaoshirviöitä, kuten merihirviö Leviatan Raamatussa. 


-200 000 000

Ensimmäiset nisäkkäät ilmaantuvat maapallolle jurakaudella.  


-150 000 000

Linnut ilmestyvät. 

"...ja lennelkööt linnut ilmassa taivaankannen alla" 1. Moos. 1:20b


-145 000 000

Krokotiilit ja hait ilmaantuvat dinosaurusten joukkoon. 


-130 000 000

Ensimmäiset kukat kaunistavat maata. 


-66 000 000

Dinosaurusten aika päättyy asteroiditörmäykseen. Liitukauden joukkosukupuutto ja maailmanpalo miljardin atomipommin voimalla aiheutti kilometrien korkuisia tsunameja. Ydintalvi. Jukatanin niemimaan ja Meksikon merenpinnan alla oleva 180 kilometriä leveä kraatteri mahdollinen jälki tapahtuneesta.


-55 000 000

Paleoseenin lämpöhuippu aiheuttaa pieneliöiden ja kasvien massasukupuuton. 


-50 000 000

Nisäkkäät kasvavat, kavioeläinten, apinoiden ja petojen alkumuodot. 

"...kaikki karjaeläinten, pikkueläinten ja villieläinten lajit." 1. Moos. 24b


-45 000 000

Mannerlaatat liikkuvat hitaasti nykyisille paikoilleen, Australia ja Grönlanti irtautuvat, Intia rantautuu Aasiaan synnyttäen Himalajan vuoriston. Alpit ja monet joet syntyvät. "Jo ennen kuin vuoret syntyivät, ennen kuin maa ja maanpiiri saivat alkunsa, sinä olit." Ps. 90:2  


-30 000 000

Andien vuorijono muodostuu.


-25 000 000

Maapallon ensimmäinen järvi syntyy Balkanille. 


-15 000 000

Asteroidi aiheuttaa lajien joukkotuhon. 


-3 000 000

Pohjois-Amerikan ja Etelä-Amerikan yhdistävä sekä Atlantin ja Tyynenmeren erottava Panaman kannas muodostuu. Euroopan lämpeneminen, Golfvirta. 




sunnuntai 5. helmikuuta 2023

Uusi Matrix

Tämä kirjoitus käsittelee elokuvaa ”Everything Everywhere All at Once” (2022). Elokuva on ollut esillä sen saatua juuri 11 Oscar-ehdokkuutta, monia muita huomionosoituksia sekä suitsutusta niin kriitikoilta kuin yleisöltä. Elokuvaa sopii verrata tieteiselokuvaan Matrix (1999), mikä uudisti genreä näyttävillä taistelukohtauksilla, kekseliäillä kameratrikeillä sekä visiolla koneiden luomasta lumemaailmasta.



Everything Everywhere All at Once kertoo kiinalaisesta perheenäidistä, jonka täytyy selviytyä veroviraston hampaista, sopia välinsä teinityttärensä kanssa sekä pelastaa universumi kosmisen bagelin reiästä.

Elokuvassa jokaisen ihmisen jokainen valinta luo vaihtoehtoisen rinnakkaistodellisuuden. Valaistuneet kykenevät siirtymään vaihtoehtoisten tietoisuuksiensa välillä ja omaksumaan heidän kykyjään. Hyppyä varten tarvitsee keskittyä, hieroa algoritmia tekemällä jotain outoa sekä painaa korvassa olevaa nappia. Tarina pursuaakin kaikenkarvaisia kummallisuuksia, perverssiä kuvastoa unohtamatta. Leffaa on hehkutettu ”queer-mestariteoksena”.

Maahanmuuttaja saattaa tarvita tajunnan laajentavia kykyjä ja kung fu taitoja selviytyäkseen verovirastosta. Everything Everywhere All at Once yhdistelee vimmatusti eri genrejä. Elokuva on läpeensä intersektionaalinen, sillä sen keskiössä on keski-ikäinen mamu-äiti sekä hänen lesbotyttärensä.

Elokuvan sanoma on eksistentiaalinen – elämän merkityksellisyyden löytäminen absurdissa maailmankaikkeudessa. Nihilismi, suuri ei-mikään, uhkaa. Mukana on vahva silaus buddhalaisuutta: tyhjyydestä avautuvia mahdollisuuksia, myötätuntoa kaikkea olevaa kohtaan. Valaistumista edustaa marketin muovinen irtosilmä otsalla. Näin elokuva leikkii olevan ja olemattoman, vapauden ja lainalaisuuksien sekä syvällisen ja pinnallisen vastakohtaisuuksilla.

Everything Everywhere All at Once todistaa kiinnostuksestamme ylittää katoavaisuuden, ruumiillisuuden ja ihmismielen rajat. Siten se taipuu dialogiin kristinuskon kanssa kaikesta sekavuudestaan, ristiriitaisuuksistaan ja sekopäisyydestä huolimatta. Kristillisen absurdin mukaan ihminen alkaa elää ikuisuuselämää liittyessään sanan ja sakramenttien kautta Jeesus Nasaretilaisen kuolemaan ja ylösnousemukseen.

Luomamme maailmat heijastavat pelkojamme ja toiveitamme. Narnian tarinoissa taikaporttina toiseen maailmaan toimi vaatekomero, Tylypahkaan juostiin tiiliseinän läpi ja Matrixiin sujahdettiin puhelinlankoja pitkin. Tällaisten käpyrauhasten perusteella voinee päätellä vallalla olevan jonkinlainen teknologian innovaatioista, muodista ja perinteisistä uskonnoista inspiroituva idealismi.

Viihdemaailman messiaat ovat haaveittemme projektioita ja peilikuviamme. Kristinuskon messias on toista maata. Yhteys häneen avaa portit Jumalan valtakuntaan. Niin ”me julistamme, niin kuin on kirjoitettu, mitä silmä ei ole nähnyt eikä korva kuullut, mitä ihminen ei ole voinut sydämessään aavistaa, minkä Jumala on valmistanut niille, jotka häntä rakastavat.”