keskiviikko 20. syyskuuta 2017

TOP 100 Albumit



Musiikkilehdissä, ohjelmissa ja internetsivuilla julkaistaan toisinaan listoja esimerkiksi vuoden parhaista levyistä tai kaikkien aikojen upeimmista levynkansista. Musiikkikokonaisuuksien arvottaminen on subjektiivista ja jokseenkin mielivaltaista hommaa, mutta toisaalta listat ovat mielenkiintoisia ja ne antavat parhaimmillaan tutustumiskohteita lukijoilleen. Siksi julkaisen oman TOP 100 levyä -postauksen. Lista selittyy pitkälti sillä, että olen suomalainen (46 kotimaista levyä) mies, joka aloitti musiikin aktiivikuuntelun 90-luvun lopulla. Lista on lähinnä pop-rock linjaa, mutta seassa on myös elektronista musiikkia ja levyjä muistakin populaarimusiikin tyylilajeista. Unohdinko jotain oleellista?




Parhaat albumit



1. Alanis Morisette, Jagged Little Pill (1995)


2. Anna Eriksson, Mana (2012)


3. Apulanta, Plastik (2000)


4. Apulanta, Heinola 10 (2001)


5. Apulanta, Kaikki kolmesta pahasta (2012)


6. Bloodhound Gang, Hooray for the Boobies (1999)


7. Bomfunk MC’S, In Stereo (1999)


8. Chisu, Polaris (2015)


9. CMX, Aura (1994)


10. CMX, Rautakantele (1995)


11. CMX, Vainajala (1998)


12. CMX, Dinosaurus Stereophonicus (2000)


13. CMX, Isohaara (2002)


14. CMX, Aion (2003)


15. CMX, Pedot (2005)


16. CMX, Talvikuningas (2007)


17. CMX, Iäti (2010)


18. CMX, Mesmeria (2015)


19. Coldplay, X & Y (2005)


20. Coldplay, Viva la Vida or Death and All his Friends (2008)


21. Fat Boy Slim, You’ve Come a Long Way, Baby (1998)


22. Herra Ylppö ja ihmiset, Mies ja nainen (2012)


23. Herra Ylppö ja ihmiset, Luuranko (2013)


24. Iron Maiden, Seventh Son of a Seventh Son (1988)


25. Iron Maiden, A Matter of Life and Death (2006)


26. Jippu, Salaisuuksia joita yksinäiset huutaa unissaan (2006)


27. Johanna Kurkela, Sudenmorsian (2012)


28. Juha Tapio, Suurenmoinen elämä (2008)


29. Justin Hurwitz, La La Land St. (2017)


30. Kate Bush, The Kick Inside (1978)


31. Kate Bush, The Dreaming (1982)


32. Kate Bush, Hounds of Love (1985)


33. Kate Bush, Aerial (2005)


34. Korn, Untouchables (2002)


35. Kotiteollisuus, Iankaikkinen (2006)


36. Kylie Minogue, Fever (2001)


37. Leonard Cohen, I’m your Man (1988)


38. Leonard Cohen, The Future (1992)


39. Leonard Cohen, Old Ideas (2013)


40. Liekki, Korppi (2003)


41. Liekki, Rajan piirsin taa (2005)


42. Limb Bizkit, Chocolate Starfish and the Hot Dog Flavored Water (2000)


43. Linkin Park, Hybrid Theory (2000)


44. Madonna, Like a Prayer (1989)


45. Madonna, Ray of Light (1998)


46. Madonna, Music (2000)


47. Madonna, Confession on the Dancefloor (2005)


48. Maija Vilkkumaa, Pitkä ihana leikki (1999)


49. Maija Vilkkumaa, Se ei olekaan niin (2005)


50. Maija Vilkkumaa, Superpallo (2008)


51. Maija Vilkkumaa, Aja! (2015)


52. Manic Street Preachers, Generation Terrorist (1992)


53. Manic Street Preachers, This is my Truth Tell me Yours (1998)


54. Manic Street Preachers, Know Your Enemy (2001)


55. Manic Street Preachers, Lifeblood (2004)


56. Manic Street Preachers, Rewind the Film (2013)


57. Moby, Everything is Wrong (1995)


58. Moby, Play (1999)


59. Moby, 18 (2002)


60. Nightwish, Oceanborn (1999)


61. Nightwish, Wishmaster (2000)


62. Nightwish, Century Child (2002)


63. Nightwish, Once (2004)


64. Nightwish, Dark Passion Play (2007)


65. Nightwish, Imaginaerum (2011)


66. Nightwish, Endless Forms Most Beautiful (2015)


67. Nobuo Uematsu, Final Fantasy VII St. (1997)


68. Paradise Lost, Symbol of Life (2002)


69. PMMP, Veden varaan (2009)


70. PMMP, Rakkaudesta (2012)


71. Red Hot Chili Peppers, By the Way (2002)


72. Red Hot Chili Peppers, Stadium Arcadium (2006)


73. R.E.M., Automatic for the People (1992)


74. R.E.M., Up (1998)


75. R.E.M., Reveal (2001)


76. R.E.M., Around the Sun (2004)


77. R.E.M., Collapse into Now (2011)


78. Ruudolf, Asfalttisoturin viimeinen hidas (2011)


79. Sash!, It’s my Life (1997)


80. Shakira, Laundry Service (2001)


81. The Ark, We are the Ark (2000)


82. The Cranberries, No Need to Argue (1994)


83. The Cranberries, To the Faitfull Departed (1996)


84. The Cranberries, Bury the Hatchet (1999)


85. The Crash, Wildlife (2001)


86. The Crash, Ponyride (2006)


87. The Offspring, Smash (1994)


88. The Offspring, Americana (1998)


89. The Prodigy, Fat of the Land (1997)


90. The Rain, Yhtä kuin voitto (2008)


91. Timo Rautiainen & Trio Niskalaukaus, Kylmä tila (2004)


92. Tori Amos, Unrepentant Geraldines (2014)


93. U2, Achtung Baby (1991)


94. U2, Everything You Can’t Leave Behind (2000)


95. U2, How to Dismantle an Atomic Bomb (2004)


96. U2, No Line on the Horizon (2009)


97. U2, Songs of Innocence (2014)


98. Vesa-Matti Loiri, Tuomittuna kulkemaan (2013)


99. Zen Café, Idiootti (1998)

100. Zen Café, Ua ua (1999)






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti