Ovatko sinustakin Oscar-elokuvat keskimääräisesti parempia kuin elokuvat yleensä? Yhdysvaltojen elokuva-akatemian 6000 jäsentä äänestää ehdokkaat ja voittajat joka vuosi. Tavallisesti ko. elokuvat ovat englanninkielisiä, jenkkilässä tehtailuja elokuvia, jonka sankarina on valkoihoinen mies. Amerikassa pokataan myös Golden Globe -palkinnot. Euroopassa mm. Cannesin, Berliinin ja Venetsian elokuvajuhlat suosivat taiteellisia eurooppalaiselokuvia. Oscar-akatemia päätti lisätä parhaan elokuvan ehdokkaiden määrää viime vuosikymmenenä. Ohessa muutama sana vuoden 2010-2017 kandidaateista. Punaisella merkityt voittivat pääpalkinnon.
12 Years a Slave **
Tämä elokuva voitti pääpotin, koska tässä vapaa mies myydään orjaksi ja onhan se kauheaa ihmiskauppaa se orjuus. Vahvin tunnekokemus tuli lopputeksteissä, kun päätin jättää elokuvien katsomisen toistaiseksi vähemmälle.
127 Hours ***
Tositarina hurjapääidiootista, joka joutuu pohtimaan elämänsä uuteen uskoon jäätyään kädestään kiinni kallioon. Ei tässä mitään vikaa ollut mutta, jotenkin tämä peruskuvio selviytymisestä ja tunnelin päässä on valoa ja muutun nyt vähän paremmaksi ja ymmärrän että rakastan elämää ja läheisiäni -kuvio ei jaksa inspiroida lopputekstien jälkeen.
A Serious Man ***
Kaikkihan me pidämme Coenin veljesten mustasta huumorista. Tämä oli ihan mukava ja kivan erilainen kertomus modernin juutalaisyhteisön Jobista, mutta pakko myöntää, en oikein hiffannut tätä vaikka olenkin lukenut sen Jobin kirjan. Oliko tarkoitus kertoa sama vitsi perimmäisestä totuudesta tyyliin Ihmemaa Oz ja Linnunradan käsikirja liftareille? Ei naurattanut enää.
American Hustle ****
David O. Russel teki sen taas. American Hustle on erilainen ja räväkkä elokuva, joka viihdyttää, hauskuttaa ja yllättää. Elokuvan päähenkilö Irving on lihava ja kaljuuntuva huijari, mutta jonkun twistin ylivoiman takia olemme heti hänen puolellaan. Elokuvan vahvuus perustuu vahvoihin henkilöhahmoihin, jotka kukin vetävät samaa köyttä omiin suuntiinsa.
American Sniper ***
Clint Eastwoodin tosipohjainen sotadraama on varma valinta, jos ei tahdo pettyä elokuvavalintaan. Maan parhaan tarkka-ampujan elämää on kiintoisaa seurata niin Irakissa ja kotopuolessa, etenkin kun tilanne menee oikein vaikeaksi. Painaisitko sinä liipaisimesta, jos lapsi nostaisi singon maasta? Elokuva lainaa perusajatuksiaan mm. Hurt Lodgerilta ja Enemy at the Gates -elokuvasta.
Amour **
12 Years a Slave **
Tämä elokuva voitti pääpotin, koska tässä vapaa mies myydään orjaksi ja onhan se kauheaa ihmiskauppaa se orjuus. Vahvin tunnekokemus tuli lopputeksteissä, kun päätin jättää elokuvien katsomisen toistaiseksi vähemmälle.
127 Hours ***
Tositarina hurjapääidiootista, joka joutuu pohtimaan elämänsä uuteen uskoon jäätyään kädestään kiinni kallioon. Ei tässä mitään vikaa ollut mutta, jotenkin tämä peruskuvio selviytymisestä ja tunnelin päässä on valoa ja muutun nyt vähän paremmaksi ja ymmärrän että rakastan elämää ja läheisiäni -kuvio ei jaksa inspiroida lopputekstien jälkeen.
A Serious Man ***
Kaikkihan me pidämme Coenin veljesten mustasta huumorista. Tämä oli ihan mukava ja kivan erilainen kertomus modernin juutalaisyhteisön Jobista, mutta pakko myöntää, en oikein hiffannut tätä vaikka olenkin lukenut sen Jobin kirjan. Oliko tarkoitus kertoa sama vitsi perimmäisestä totuudesta tyyliin Ihmemaa Oz ja Linnunradan käsikirja liftareille? Ei naurattanut enää.
American Hustle ****
David O. Russel teki sen taas. American Hustle on erilainen ja räväkkä elokuva, joka viihdyttää, hauskuttaa ja yllättää. Elokuvan päähenkilö Irving on lihava ja kaljuuntuva huijari, mutta jonkun twistin ylivoiman takia olemme heti hänen puolellaan. Elokuvan vahvuus perustuu vahvoihin henkilöhahmoihin, jotka kukin vetävät samaa köyttä omiin suuntiinsa.
American Sniper ***
Clint Eastwoodin tosipohjainen sotadraama on varma valinta, jos ei tahdo pettyä elokuvavalintaan. Maan parhaan tarkka-ampujan elämää on kiintoisaa seurata niin Irakissa ja kotopuolessa, etenkin kun tilanne menee oikein vaikeaksi. Painaisitko sinä liipaisimesta, jos lapsi nostaisi singon maasta? Elokuva lainaa perusajatuksiaan mm. Hurt Lodgerilta ja Enemy at the Gates -elokuvasta.
Amour **
Ranskalainen Amour on kauhea kuin Postia pappi Jaakobille. Nyt vanhuksia on vain kaksin kappalein. Tahtoo sanoa, tämä on varmasti oikein kaunis ja koskettava kuvaus kahden ihmisen yhteen kasvaneesta rakkaudesta, mutta minun adjektiivini ovat: tylsä, hidas. Ketä kiinnostaa senioritouhut?
An Education - en ole nähnyt
Argo ***
Onko parempaa lähtökohtaa elokuvalle kuin tosikertomus panttivankitilanteesta, jonka ratkaisemiseksi lavastetaan valescifielokuvan filmatisointi? Argo pitää katsojan jännityksessä ja liputtaa rivien väleistä jenkkiläisyyden ja elokuvateollisuuden puolesta.
Arrival ***
Arrival on sarjassamme älykästä scifiä kuten Interstellar, tosin sillä erotuksella, että vain Arrival kahmi Oscar-ehdokkuuksia. Tässä on toimiva ja otteessa pitävä tulokulma tuttuun aiheeseen, mutta elokuva myös jää ikään kuin leijumaan ilmaan ja vieläpä toisten tonteille. Vahvan naispäähenkilön kautta suodattuva ja ajan hengen mukainen maailmankuva ei inspiroinut minua.
Avatar **
Terminaattorisedän avaruuspocahontas puhkuu tehosteita ja kaunista pintaa, mutta juoni, henkilöt ja hengellinen höttö puuduttavat kehoa ja mieltä. Avatarin musta-vihreä asetelma heijastaa nykymaailman taisteluja ylikansallisten yhtiöiden ja alkuperäisväestöjen välillä, mutta nyt ei tanssita susien kanssa vaan heijastetaan tähtien taa ahdas projektio jalosta villistä ja kunnian teologiasta, jossa enkelilegioonat syöksyvät apuun sormea napsauttamalla.
Beasts of the Southern Wild ***
Vahva, erilainen ja luonnonläheinen elokuva pienestä tytöstä ja yhteisöstä, joka asuu lutakossa. Parhaimmillaan elokuva muistuttaa ihmisen ja luonnon taianomaisesta suhteesta, joka tahtoo unohtua betonilähiöiden vedettömissä akvaarioissa. Alati odotamme jokapäiväistä hiutalettamme.
Birdman ****
Kulahtanut supersankarinäyttelijä tahtoo kokeilla siipiään Broadwaylla. Homma uhkaa vain mennä pahemman kerran läskiksi, kun ylimielinen kollega, häiriintynyt tytär ja jäätävä kriitikko hyppivät silmille. Metatason vitsi on tietenkin siinä, että pääosan Michael Keaton on vuosikymmenten takainen Batman vailla sen kummempia rooleja. Lintumiehen matka pohjalle ja takaisin korkeuksiin on sulaa herkkua. Kamera liikkuu upeasti ja hahmot räjähtävät kuin ravistetut lasipullot. Katsoja ei osaa sanoa, onko teatteri säälittävän itsetunnon viimeinen pakopaikka vai taisteluareena, millä voi voittaa takaisin kaiken menettäneensä. Tajusitko lopetusta? Minä en.
Black Swan ****
Black Swan on järkyttävä genrensärkijä ja kieroutunut mestariteos balettitanssijattaresta, joka lumoutuu täydellisyyden pimeästä puolesta. Hyvä on valmista ja staattista niin kuin Jobin hurskaus tai Aadam ja Eeva paratiisissa. Sitten Saatana tulee ja tahtoo vaihtaa silmät kahteen mustaan timanttiin. Näyttämö on erämaa, koreografia kilvoittelua, kiusaajat kaikkialla. Joutsenlammen pinnalta voi nähdä kasvonsa kuin kuvastimesta, mutta kun pohjaa hämmentää, esiin nousee unia, fantasioita ja harhanäkyjä, jotka ovat todempia kuin aistihavainnot. Filosofi Herakleitos sanoi "Se mikä ihmisessä on, koituu hänen kohtalokseen." Analysoin elokuvaa toisaalla: https://tuhkakeskiviikko.blogspot.com/2017/10/black-swan.html
Boyhood ****
Boyhood on siitä erikoinen elokuva, että sitä kuvattiin 12 vuotta, jonka aikana elokuvan päähenkilön esittäjä kasvoi kuusivuotiaasta lapsesta nuoreksi mieheksi. Tämä on aidontuntuinen kuvaus lapsuuteen liittyvistä iloista ja suruista. Voisi luulla, että tällainen tositeeveemäisyys hohkaisi tylsyyttä, mutta tämä osoittautuu harhaluuloksi, sillä elokuva saa katsojan pohtimaan vapauden ja ulkopuolisten vaikutteiden välistä suhdetta elokuvan alusta loppuun. Erityisplussa särmikkäästä Ethan Hawke -isähahmosta sekä tarinan lopetuksesta.
Bridge of Spies ***
Spielberg ei petä. Kaikki on aina viimeisen päälle. Tässä kävi vain semmoinen kämmi, että katsoin elokuvan trailerin, mikä paljasti liki koko juonen. Kelpo jännitystä kaikki tyynni. Lincolnin ja Scullyn tavoin tässäkin nousee avainasemaan oikein ajoitettu ”pelimiehen liike”, joka kääntää tapahtumat hyvien voitoksi.
Brooklyn ***
Listan perinteinen rakkausdraama ei tarjoile mitään kummallisuuksia ja ihmeellisyyksiä vaan vetoaa perus hyvällä otteella. Dialogi pompahtaa muutamaan kertaan keskivertoa korkeammalla, esimerkiksi silloin kuin Dolores sanoo, että hän voi lähteä kaksi kertaa treffeille, jos ensimmäinen kerta menee puihin. Iso plussa on sekin, ettei elokuvassa ole yhtään miespaskiaista. Homma toimii, koska genre on ensin siivottu typeristä kliseistä.
Captain Phillips ****
Erittäin jännittävä ja mukaansatempaava trilleri somalialaisista merirosvoista, jotka onnistuvat kaappaamaan miljoonien arvoisen amerikkalaisen kauppalaivan. Elokuvasta tekee mielenkiintoisen omaperäinen asetelma ja tietenkin se, että tarina tosi. Kiehtovuutta lisää äärimmäiset voimasuhteet: kolme kumiveneellä huristavaa merirosvoa tökkivät kiväärin piipuillaan maailman vahvinta sotilasmahtia. Katsoja onkin jopa kallistua kaapparien puolelle ja jos näin käy sinullekin, suosittelen lukemaan politiikkaa ja historiaa tragedian taustalla.
Dallas Buyers Club ****
Hustler-cowboy saa kuulla lääkäreiltä, että hänellä on HIV ja kuukausi elinaikaa. Yleinen hollywood-tehokeino on esittää alussa henkilö ja tilanne surkeassa jamassa ja nousta sitten tikapuita pitkin taivaaseen. Tässä on toimiva mies vs. järjestelmä -kuvio sekä puhutteleva, homoseksuaalisuusteemaan nojaava kasvutarina, joka ei särähtänyt vanhoillisenkaan katsojan mielestä. Supermarketkohtaus on jopa kouluesimerkki asenteita muuttavasta draamasta. Näyttelijä-Oscarit putosivat oikeisiin käsiin.
District 9 ****
District 9 on erilainen toimintascifielokuva Johannesburgista, jonka pakolaiskiintiö poksahtelee yli äyriäistensä avaruuden muukalaisista. Plussaa heruu onnistuneesta, päähenkilönörttiin sidotusta, draaman kaaresta, dokumentaarisesta kerrontatavasta sekä inhon, vihan ja adrenaliinin tunteista, joita tarina onnistuu pumppaamaan katsojaan. Katsoimme tätä hääpäivänä ja seurakunnassa! Elokuvan loppu sortuu liialliseen ammuskeluun ja kiroiluun.
Django Unchained ****
Kaikki rakastavat Tarantinon hurmeista väkivaltaviihdettä. Oma suosikkini on Kill Bill. Paskiaisissa vinoutunut draama toimi ääliöjenkkien ja sivistyneiden natsien yhteentörmäyksellä. Djangossa suupieliä vetää hymyyn Amerikan historian rasismi, mielenmaisema, missä hevosella ratsastava neekeri on skandaali.
Extremely Loud and Incredibly Close ***
Nyyhkytarina lasista ja sympatiasta rakennetusta pojasta, joka yrittää selvitä perhetraumasta ratkaisemalla arvoituksen. Välillä ärsyttävä, pääosin toimiva.
Fences ***
Black Swan on järkyttävä genrensärkijä ja kieroutunut mestariteos balettitanssijattaresta, joka lumoutuu täydellisyyden pimeästä puolesta. Hyvä on valmista ja staattista niin kuin Jobin hurskaus tai Aadam ja Eeva paratiisissa. Sitten Saatana tulee ja tahtoo vaihtaa silmät kahteen mustaan timanttiin. Näyttämö on erämaa, koreografia kilvoittelua, kiusaajat kaikkialla. Joutsenlammen pinnalta voi nähdä kasvonsa kuin kuvastimesta, mutta kun pohjaa hämmentää, esiin nousee unia, fantasioita ja harhanäkyjä, jotka ovat todempia kuin aistihavainnot. Filosofi Herakleitos sanoi "Se mikä ihmisessä on, koituu hänen kohtalokseen." Analysoin elokuvaa toisaalla: https://tuhkakeskiviikko.blogspot.com/2017/10/black-swan.html
Boyhood ****
Boyhood on siitä erikoinen elokuva, että sitä kuvattiin 12 vuotta, jonka aikana elokuvan päähenkilön esittäjä kasvoi kuusivuotiaasta lapsesta nuoreksi mieheksi. Tämä on aidontuntuinen kuvaus lapsuuteen liittyvistä iloista ja suruista. Voisi luulla, että tällainen tositeeveemäisyys hohkaisi tylsyyttä, mutta tämä osoittautuu harhaluuloksi, sillä elokuva saa katsojan pohtimaan vapauden ja ulkopuolisten vaikutteiden välistä suhdetta elokuvan alusta loppuun. Erityisplussa särmikkäästä Ethan Hawke -isähahmosta sekä tarinan lopetuksesta.
Bridge of Spies ***
Spielberg ei petä. Kaikki on aina viimeisen päälle. Tässä kävi vain semmoinen kämmi, että katsoin elokuvan trailerin, mikä paljasti liki koko juonen. Kelpo jännitystä kaikki tyynni. Lincolnin ja Scullyn tavoin tässäkin nousee avainasemaan oikein ajoitettu ”pelimiehen liike”, joka kääntää tapahtumat hyvien voitoksi.
Brooklyn ***
Listan perinteinen rakkausdraama ei tarjoile mitään kummallisuuksia ja ihmeellisyyksiä vaan vetoaa perus hyvällä otteella. Dialogi pompahtaa muutamaan kertaan keskivertoa korkeammalla, esimerkiksi silloin kuin Dolores sanoo, että hän voi lähteä kaksi kertaa treffeille, jos ensimmäinen kerta menee puihin. Iso plussa on sekin, ettei elokuvassa ole yhtään miespaskiaista. Homma toimii, koska genre on ensin siivottu typeristä kliseistä.
Captain Phillips ****
Erittäin jännittävä ja mukaansatempaava trilleri somalialaisista merirosvoista, jotka onnistuvat kaappaamaan miljoonien arvoisen amerikkalaisen kauppalaivan. Elokuvasta tekee mielenkiintoisen omaperäinen asetelma ja tietenkin se, että tarina tosi. Kiehtovuutta lisää äärimmäiset voimasuhteet: kolme kumiveneellä huristavaa merirosvoa tökkivät kiväärin piipuillaan maailman vahvinta sotilasmahtia. Katsoja onkin jopa kallistua kaapparien puolelle ja jos näin käy sinullekin, suosittelen lukemaan politiikkaa ja historiaa tragedian taustalla.
Dallas Buyers Club ****
Hustler-cowboy saa kuulla lääkäreiltä, että hänellä on HIV ja kuukausi elinaikaa. Yleinen hollywood-tehokeino on esittää alussa henkilö ja tilanne surkeassa jamassa ja nousta sitten tikapuita pitkin taivaaseen. Tässä on toimiva mies vs. järjestelmä -kuvio sekä puhutteleva, homoseksuaalisuusteemaan nojaava kasvutarina, joka ei särähtänyt vanhoillisenkaan katsojan mielestä. Supermarketkohtaus on jopa kouluesimerkki asenteita muuttavasta draamasta. Näyttelijä-Oscarit putosivat oikeisiin käsiin.
District 9 ****
District 9 on erilainen toimintascifielokuva Johannesburgista, jonka pakolaiskiintiö poksahtelee yli äyriäistensä avaruuden muukalaisista. Plussaa heruu onnistuneesta, päähenkilönörttiin sidotusta, draaman kaaresta, dokumentaarisesta kerrontatavasta sekä inhon, vihan ja adrenaliinin tunteista, joita tarina onnistuu pumppaamaan katsojaan. Katsoimme tätä hääpäivänä ja seurakunnassa! Elokuvan loppu sortuu liialliseen ammuskeluun ja kiroiluun.
Django Unchained ****
Kaikki rakastavat Tarantinon hurmeista väkivaltaviihdettä. Oma suosikkini on Kill Bill. Paskiaisissa vinoutunut draama toimi ääliöjenkkien ja sivistyneiden natsien yhteentörmäyksellä. Djangossa suupieliä vetää hymyyn Amerikan historian rasismi, mielenmaisema, missä hevosella ratsastava neekeri on skandaali.
Extremely Loud and Incredibly Close ***
Nyyhkytarina lasista ja sympatiasta rakennetusta pojasta, joka yrittää selvitä perhetraumasta ratkaisemalla arvoituksen. Välillä ärsyttävä, pääosin toimiva.
Fences ***
Näytelmään perustuva perhe- ja ihmissuhdedraama on tämän listan vaatimattomin ja halvin elokuva. Dialogi toimii hienosti, mutta tarina nojaa Amerikan rasismiin, joka alkaa olla jo kulunut aihe.
Gravity ***
Tämä elokuva avaruusasemalla tapahtuvasta onnettomuudesta voitti seitsemän Oscar-pystiä mm. ohjauksesta, kuvauksesta ja efekteistä. Kovasti kehuttu selviytymistarina oli minusta ihan okei. Se nyt vaan on luonnon laki, että Sandra Bullockin elokuvat eivät voi olla hyviä. Muutamat kohtaukset olivat erittäin hienoja, mutta tarina oli aika perus ja pahimmillaan ahtaasti itseään toistava. Parhaimmillaan puhutteli.
Hacksaw Ridge ****
Tämä on tavallinen Hollywood-sotaelokuva niin hyvässä kuin pahassa. Hacksaw Ridge nousee kuitenkin lajityyppinsä parhaimmistoon omaperäisellä aseettomuus-teemalla sekä aidontuntuisilla taistelukohtauksilla. Amerikka on tunnetusti Eurooppaa avoimempi uskonnollisuuden suhteen. Gibsonia ei voi ainakaan syyttää lampun piilottamisesta vakan alle. Kriittinen ääni sanoo, että elokuva palvelee niin sodan kuin rauhan jumalaa, mutta minusta Hacksaw Ridge kestää kritiikin.
Hell Or High Water ***
Nykymaailmaan onnistuneesti upotettu western-elokuva, jota voisi jopa haukkua tavalliseksi. Tarina pitää kuitenkin otteessaan ja minusta oli hienoa, että juoneen oli saatu liitettyä nyannsseja Amerikan nykykulttuureista intiaaneista televisiosaarnaajiin.
Her ***
Tulevaisuuteen sijoittuvassa scifi-draamassa mies solmii eronsa jälkeen uuden suhteen tekoälyn kanssa. Kekseliäs idea kantaa alusta loppuun ja onnistuu jopa herättämään pohdintoja - olkoonkin, että elokuvan ydinidea on laina Watchmen -elokuvasta.
Hidden Figures ***
Gravity ***
Tämä elokuva avaruusasemalla tapahtuvasta onnettomuudesta voitti seitsemän Oscar-pystiä mm. ohjauksesta, kuvauksesta ja efekteistä. Kovasti kehuttu selviytymistarina oli minusta ihan okei. Se nyt vaan on luonnon laki, että Sandra Bullockin elokuvat eivät voi olla hyviä. Muutamat kohtaukset olivat erittäin hienoja, mutta tarina oli aika perus ja pahimmillaan ahtaasti itseään toistava. Parhaimmillaan puhutteli.
Hacksaw Ridge ****
Tämä on tavallinen Hollywood-sotaelokuva niin hyvässä kuin pahassa. Hacksaw Ridge nousee kuitenkin lajityyppinsä parhaimmistoon omaperäisellä aseettomuus-teemalla sekä aidontuntuisilla taistelukohtauksilla. Amerikka on tunnetusti Eurooppaa avoimempi uskonnollisuuden suhteen. Gibsonia ei voi ainakaan syyttää lampun piilottamisesta vakan alle. Kriittinen ääni sanoo, että elokuva palvelee niin sodan kuin rauhan jumalaa, mutta minusta Hacksaw Ridge kestää kritiikin.
Hell Or High Water ***
Nykymaailmaan onnistuneesti upotettu western-elokuva, jota voisi jopa haukkua tavalliseksi. Tarina pitää kuitenkin otteessaan ja minusta oli hienoa, että juoneen oli saatu liitettyä nyannsseja Amerikan nykykulttuureista intiaaneista televisiosaarnaajiin.
Her ***
Tulevaisuuteen sijoittuvassa scifi-draamassa mies solmii eronsa jälkeen uuden suhteen tekoälyn kanssa. Kekseliäs idea kantaa alusta loppuun ja onnistuu jopa herättämään pohdintoja - olkoonkin, että elokuvan ydinidea on laina Watchmen -elokuvasta.
Hidden Figures ***
Jännittävä ja puhutteleva tarina kylmän sodan avaruuskilpailusta USA:n ja Neuvostoliiton välillä. Historiallisuus tuo aina pientä plussaa, vaikka mutkia vedettäisiin suoriksi draaman takia. Elokuvassa on vahva feministinen silaus, mikä menee jo alleviivaamisen puolelle.
Hugo ***
Scorsesen perheseikkailu on ihan jännä, joskin turhan sliipattu kertomus pojasta, joka etsii jotain kovin tärkeää ja kadonnutta.. juttua siistissä rautatiemiljöössä. Katsoja pääsee tutustumaan elokuvateollisuuden alkuvuosiin.
Inception ****
Christopher Nolanin elokuvat ovat kriitikkojen ja elokuvaharrastajien mieleen, koska ne onnistuvat liittämään populaareja, psykologisia ja filosofisia ajatuksia elokuvailmaisuun ja kerrontaan. Ne aktivoivat siis molemmat aivopuoliskomme, älyn ja tunteet. Inceptionin voi nähdä erikoisena toimintaähkynä, jonka lainalaisuuksia pitää selittää jatkuvasti katsojalla. Se on kuitenkin samalla jännän metaelokuvallinen: elokuvan katsojat nuokkuvat ohjaajan ”unessa.”
Inglourious Basterds ****
Tarantinon leffoissa se on hyvä meininki: läppä lentää, veri roiskuu ja jengi räiskitään seulaksi! Tarantino osaa rakentaa poskettomia kohtauksia, joista elokuvan ystävät pitävät, koska ne eivät ole pelkkää vanhan toistoa.
King’s Speech ***
Tuskin kukaan tahtoisi katsoa Colin Firthin naamaa vapaaehtoisesti. Minulle maksettiin siitä 40€ toimiessani leffablogistina. Kuninkaan puhe voitti pääpalkinnon ja se onkin kouluesimerkki onnistuneesta käsikirjoituksesta: Suuren historiallisen kertomuksen rinnalla henkilökohtainen kiirastuli. Joka toinen repliikki on vitsi. Dialogi toimii eli jättää tilaa katsojalle, mutta jälkimaku on hapan. Kenties ilmaus ”tekemällä tehty” sopii tähän. Miettikää vaikka Yrjön kiroilua.
La La Land ****
Tämä rakkausmusikaali sai peräti 14 Oscar-ehdokkuutta. Tämä on aika perus Tuhkimotarina. Tanssiaskel vie Hollywood-hömpän partaalle, mutta rakkauselokuvien kliseet ja karikot on tiedostettu ja siten kierretty. Pidin kovasti elokuvan musiikista, joka istuikin tarinaan ja ohjaukseen vaikuttavalla tavalla. La La Land soundtrack on yliveto, kun ottaa huomioon, että esimerkiksi Moulin Rouge! pelasi pitkälti lainabiiseillä.
Les Miserables ****
Suurelokuva Les Miserables on komea musikaalisovitus Vicktor Hugon romaanista. Hugh Jackman ahdistaa mieltä ja laulujen virta puuduttaa istumalihaksia, mutta pääsääntöisesti tarina ex-rikollisesta vallankumouksen partaalla riutuvassa Ranskassa valloittaa mielet ja sydämet. Kurjat on oikeastaan kristillinen kertomus. Draaman syvällisyys perustuu lain ja armon vastakkaisuuteen, mitkä henkilöityvät poliisi Javertin ja Jean Valjeanin hahmoissa. Sacha Baron Cohen toi hauskan lisän muuten synkkään tarinaan.
Life of Pi ***
Piin elämä on värikäs ja eksoottinen kassamagneettielokuva, josta on mahdoton olla pitämättä. Se on varman päälle tehty ja himpun verran laskelmoitu seikkailukertomus pojasta, joka löytää itsensä pelastusveneestä tiikerin kanssa. Piin elämässä on mukava hengellinen vire. Tällä lautalla voi niin tunnustava kristitty kuin paatunut ateistikin elää sovussa.
Lincoln ****
Spielbergin biografiassa Amerikan presidentti Lincoln yrittää lopettaa sisällissodan sekä orjuuden, vaikka paukkuja ei tahdo riittää molempaan. Historiallisuus on myös kahle. Presidentin suuhun ei voi laittaa mitä tahansa nasevaa ja ukon jutut ovatkin vähän puisevia. Lisäksi sivuhenkilöitä on noin sata, koska oikea elämä on sellaista. Spielberg pitää kuitenkin langat taitavasti käsissä. Lincoln on erityisen vaikuttava kuvatessaan oikeussalikamppailuja, missä miehet täydessä kiihkossa puoltavat ja vastustavat vuosisadan tärkeintä lakia.
Lion ****
Lion herätti muistoja; minäkin olen matkustanut junalla pitkin Intiaa ja eksynytkin pari kertaa Mumbaissa. Tämä oli hyvän alleviivaamaton draama eikä niin ahtaan viihteellinen kuin Slummien miljönääri. Katsoja melkeinpä aistii likaisen, äänekkään ja ruuhkaisen Kalkutan eksyneen poikalapsen ympärillä.
Mad Max: Fury Road ****
Mad Maxin re-filmatisointi on suoraviivainen takaa-ajoseikkailu post-apokalyptisessä aavikkomaisemassa. Kirjoitusoppaani mukaan henkilöille ei saa antaa Musta Pekka -nimiä, mutta poikkeus tunnetusti vahvistaa säännön. Imperator Furiosa, Immortan Joe, The People Eater ja muut ovat päinvastoin osoituksia kiehtovasta ja omaperäisestä maailmasta, jonka George Miller on luonut. Kerronta jyrisee vitosvaihteella lippaat ja tankit täynnä adrenaliinia. Tarina olisi tosin voinut olla pidempi ja moniulotteisempi, sillä nyt ¾ ajasta menee käsijarrua hamuillessa. Toisaalta plussat siitä, että elokuva aktivoi ajankohtaisia arvoja ja aiheita ilmastonmuutoksesta feminismiin ja tuonpuoleisuudesta sovitukseen.
Mancester by the Sea ***
Hugo ***
Scorsesen perheseikkailu on ihan jännä, joskin turhan sliipattu kertomus pojasta, joka etsii jotain kovin tärkeää ja kadonnutta.. juttua siistissä rautatiemiljöössä. Katsoja pääsee tutustumaan elokuvateollisuuden alkuvuosiin.
Inception ****
Christopher Nolanin elokuvat ovat kriitikkojen ja elokuvaharrastajien mieleen, koska ne onnistuvat liittämään populaareja, psykologisia ja filosofisia ajatuksia elokuvailmaisuun ja kerrontaan. Ne aktivoivat siis molemmat aivopuoliskomme, älyn ja tunteet. Inceptionin voi nähdä erikoisena toimintaähkynä, jonka lainalaisuuksia pitää selittää jatkuvasti katsojalla. Se on kuitenkin samalla jännän metaelokuvallinen: elokuvan katsojat nuokkuvat ohjaajan ”unessa.”
Inglourious Basterds ****
Tarantinon leffoissa se on hyvä meininki: läppä lentää, veri roiskuu ja jengi räiskitään seulaksi! Tarantino osaa rakentaa poskettomia kohtauksia, joista elokuvan ystävät pitävät, koska ne eivät ole pelkkää vanhan toistoa.
King’s Speech ***
Tuskin kukaan tahtoisi katsoa Colin Firthin naamaa vapaaehtoisesti. Minulle maksettiin siitä 40€ toimiessani leffablogistina. Kuninkaan puhe voitti pääpalkinnon ja se onkin kouluesimerkki onnistuneesta käsikirjoituksesta: Suuren historiallisen kertomuksen rinnalla henkilökohtainen kiirastuli. Joka toinen repliikki on vitsi. Dialogi toimii eli jättää tilaa katsojalle, mutta jälkimaku on hapan. Kenties ilmaus ”tekemällä tehty” sopii tähän. Miettikää vaikka Yrjön kiroilua.
La La Land ****
Tämä rakkausmusikaali sai peräti 14 Oscar-ehdokkuutta. Tämä on aika perus Tuhkimotarina. Tanssiaskel vie Hollywood-hömpän partaalle, mutta rakkauselokuvien kliseet ja karikot on tiedostettu ja siten kierretty. Pidin kovasti elokuvan musiikista, joka istuikin tarinaan ja ohjaukseen vaikuttavalla tavalla. La La Land soundtrack on yliveto, kun ottaa huomioon, että esimerkiksi Moulin Rouge! pelasi pitkälti lainabiiseillä.
Les Miserables ****
Suurelokuva Les Miserables on komea musikaalisovitus Vicktor Hugon romaanista. Hugh Jackman ahdistaa mieltä ja laulujen virta puuduttaa istumalihaksia, mutta pääsääntöisesti tarina ex-rikollisesta vallankumouksen partaalla riutuvassa Ranskassa valloittaa mielet ja sydämet. Kurjat on oikeastaan kristillinen kertomus. Draaman syvällisyys perustuu lain ja armon vastakkaisuuteen, mitkä henkilöityvät poliisi Javertin ja Jean Valjeanin hahmoissa. Sacha Baron Cohen toi hauskan lisän muuten synkkään tarinaan.
Life of Pi ***
Piin elämä on värikäs ja eksoottinen kassamagneettielokuva, josta on mahdoton olla pitämättä. Se on varman päälle tehty ja himpun verran laskelmoitu seikkailukertomus pojasta, joka löytää itsensä pelastusveneestä tiikerin kanssa. Piin elämässä on mukava hengellinen vire. Tällä lautalla voi niin tunnustava kristitty kuin paatunut ateistikin elää sovussa.
Lincoln ****
Spielbergin biografiassa Amerikan presidentti Lincoln yrittää lopettaa sisällissodan sekä orjuuden, vaikka paukkuja ei tahdo riittää molempaan. Historiallisuus on myös kahle. Presidentin suuhun ei voi laittaa mitä tahansa nasevaa ja ukon jutut ovatkin vähän puisevia. Lisäksi sivuhenkilöitä on noin sata, koska oikea elämä on sellaista. Spielberg pitää kuitenkin langat taitavasti käsissä. Lincoln on erityisen vaikuttava kuvatessaan oikeussalikamppailuja, missä miehet täydessä kiihkossa puoltavat ja vastustavat vuosisadan tärkeintä lakia.
Lion ****
Lion herätti muistoja; minäkin olen matkustanut junalla pitkin Intiaa ja eksynytkin pari kertaa Mumbaissa. Tämä oli hyvän alleviivaamaton draama eikä niin ahtaan viihteellinen kuin Slummien miljönääri. Katsoja melkeinpä aistii likaisen, äänekkään ja ruuhkaisen Kalkutan eksyneen poikalapsen ympärillä.
Mad Max: Fury Road ****
Mad Maxin re-filmatisointi on suoraviivainen takaa-ajoseikkailu post-apokalyptisessä aavikkomaisemassa. Kirjoitusoppaani mukaan henkilöille ei saa antaa Musta Pekka -nimiä, mutta poikkeus tunnetusti vahvistaa säännön. Imperator Furiosa, Immortan Joe, The People Eater ja muut ovat päinvastoin osoituksia kiehtovasta ja omaperäisestä maailmasta, jonka George Miller on luonut. Kerronta jyrisee vitosvaihteella lippaat ja tankit täynnä adrenaliinia. Tarina olisi tosin voinut olla pidempi ja moniulotteisempi, sillä nyt ¾ ajasta menee käsijarrua hamuillessa. Toisaalta plussat siitä, että elokuva aktivoi ajankohtaisia arvoja ja aiheita ilmastonmuutoksesta feminismiin ja tuonpuoleisuudesta sovitukseen.
Mancester by the Sea ***
Tämä oli puhutteleva kuvaus toipumisesta, anteeksiannosta ja uuden elämän mahdollisuudesta. Lumi putoaa lempeästi.
Midnight in Paris ***
”I see a rhino!” Woody Allenin romanttinen komedia on varma valinta, jos kelpo hömppä miellyttää. Pariisin öisiltä kaduilta avautuu yllättäviä sivupolkuja, jotka antavat elokuvalle omaperäisen ja lajityypin muut elokuvat ylittävän vireen.
Moneyball ***
Baseball-elokuva, jossa ei olekaan keskiössä itse peli vaan kulissien takainen elämä tyyliin Any Given Sunday. Elokuvien tekijöille oli varmasti alusta asti selvää, että homma toimii ja yleisö tykkää. Miksi ei tykkäisi, sillä mukana on järjestelmä uusiksi -kuvio kaikkine vastakkainasetteluineen, isä-tytär draamaa, urheilufiilistä Tuhkimotarinoineen sekä menneisyyden haamujen kohtaamiset.
Moonlight ***
Kasvutarina nuoresta miehestä, jolla ei ole isää, saati kunnollista äitiä. Moonlight on ihan hyvin kerrottu ja draama tekee onnistuneen kaaren, mutta minusta elokuva oli tavanomainen.
Nebraska ***
Listan toinen Alexander Payne on samaan aikaan isä-poika -draama sekä kertomus luuserivanhuksesta, joka kuvittelee voittaneensa miljoona dollaria. Kertomus toimiikin hyvin, kun miljonääripapan paluu kotikonnuilleen paljastaa raadollisia ja humaaneja puoli ihmisistä ja sukulaisistamme. Toisaalta Paynen elokuvissa on jokin aaltopituusjuttu, minkä takia en koe sydämen erinomaisuutta vaikka järjellä tunnistan toimivuutta.
Philomena ****
Tällä listalla Philomena on vaatimaton elokuva, joka jää nopeasti toisten varjoon. Se on kuitenkin fiksulla tavalla hauska ja älykäs draama, joka toimii hienosti kahden vahvan ja vastakkaisten päähenkilön varassa. Elokuva antaa hienosti tilaa ja ääntä sekä höpsölle, uskonnolliselle ja kiltille Philomenalle että järkevälle, mutta kylmälle ja kyyniselle Martinille.
Precious ***
Harlemin musta teinityttö on ylipainoinen ja toistamiseen raskaana. Selviytymistarina siis. Elokuva paljastaa kuinka pahoja isät ja äidit voivat olla lapsilleen. Sosiaaliporno on muuten oma käsitteensä. Eli: jos et anna vähintään neljää tähteä, sinulla ei ole sielua.
Room ****
Room on fiktiivinen kirjafilmatisointi, joka sai inspiraationsa oikeasta insestitapauksesta. Kertomus vajaan vangitusta tytöstä kiinnostaa meitä, sillä vapaus on suurin arvomme ja vapauden riisto suurin rikoksemme. Room on psykologisesti syvällinen, sillä se kertoo sekä sielun, että ruumiin vapautumisesta.
Selma - en ole nähnyt
Silver Linings Playbook ****
Unelmien pelikirja on lajinsa paras rakkauskomedia. Juoni tempaa mukaansa särmikkäiden hahmojen ympärille. Se loppuhuipennus oli erityisen hyvä, eikö ollutkin? Ronskiutensa puolesta en olisi näyttänyt tätä seurakunnan tilaisuudesta, mutta sitten japanilainen maalari Makoto Fujimura kirjoitti, että eikö ole kiva hei, mitä tanssi tekee ihmisille. Minustakin se on kiva. Siksi näytin.
Spotlight ***
Spotlight kertoo lähihistoriaan sijoittuvan tositarinan reporttereista, jotka tutkivat kohu-uutista Bostonin pedofiilipapeista. Katsoja rekonstruoi vastakkainasettelun avoimista, tarkoista ja hyvistä toimittajista, jotka tekevät juttua salailevista, hutiloivista ja pahoista kirkonmiehistä. Spotlight ei kuitenkaan sorru moralismiin. Tykkäsin, vaikka sisuksiin jäi - lopun hyytävästä listasta huolimatta - mitäänsanomaton olo.
The Artist ****
The Artist on mustavalkoinen mykkäelokuva iloisesta elokuvatähdestä, joka kumartelee yleisölle parrasvalojen partaalla. The Artist on hienosti näytelty ja kerronnaltaan oivalta draamakomedia, josta ei voi olla pitämättä.
The Big Short ****
”Could you please stop stripping, I pay you anyway”. Viihteen pinnallisuus ilmenee siinä, ettei se kykene herättämään katsojassa vastuuntuntoa. The Big Short kumoaa tämän teesin. Tämä oli puhdasta viihdettä ja kelpo ääniraitaa. Silti elokuva herätti miettimään lähihistoriaa ja ajan merkkejä. Elokuvassa oli peräti kaksi kiinnostavaa hahmoa, joihin samaistuin: paljain jaloin töissä hilluva outolintu Michael sekä jokaisessa kohtauksessa vihainen suupaltti Mark.
The Blind Side **
Hyvän moraalin jenkkifutisdraama onnistuu ärsyttämään enemmän kuin herättämään lämpimiä tunteita. Tämä oli jotenkin liian.. puhtoinen amerikkalainen idylli. Äh!
The Descendants ***
Alexander Payne tekee kypsiä ihmissuhdedraamoja, joissa ärsyynnytään, suututaan ja etsitään elämän mieltä. Eikö hyvän käsikirjoituksen tunnista siitä, että onnistutaan tuomaan ihmisiä toisiaan lähelle sillä tavalla, että joku lopulta vetää toista turpaan? Ihan kivaa ja hauskaa juttua Havaijilla.
The Imitation Game ****
Kaunis mieli, Kaiken teoria, The Imitation Game.. Historialliset sankaritarinat sosiaalisesti ja fyysisesti kyvyttömistä tiedemiehistä keräävät suosiota. Nämä elokuvat voivat pelata eräänlaisella järkevä-nero -asetelmalla (mitä myös The Martian ja The Social Network hyödyntävät). Samaistumme rohkeisiin nörtteihin, joilla on sisäistä varmuutta vastustaa annettuja vastauksia. Imitation Game toimii onnistuneesti kahdella tasolla: toisen maailmansodan jännärinä sekä Turingin ja hänen lähipiirinsä ihmissuhdedraamana. Turingin homoseksuaalisuus on elokuvan kantavia teemoja.
The Fighter ****
Midnight in Paris ***
”I see a rhino!” Woody Allenin romanttinen komedia on varma valinta, jos kelpo hömppä miellyttää. Pariisin öisiltä kaduilta avautuu yllättäviä sivupolkuja, jotka antavat elokuvalle omaperäisen ja lajityypin muut elokuvat ylittävän vireen.
Moneyball ***
Baseball-elokuva, jossa ei olekaan keskiössä itse peli vaan kulissien takainen elämä tyyliin Any Given Sunday. Elokuvien tekijöille oli varmasti alusta asti selvää, että homma toimii ja yleisö tykkää. Miksi ei tykkäisi, sillä mukana on järjestelmä uusiksi -kuvio kaikkine vastakkainasetteluineen, isä-tytär draamaa, urheilufiilistä Tuhkimotarinoineen sekä menneisyyden haamujen kohtaamiset.
Moonlight ***
Kasvutarina nuoresta miehestä, jolla ei ole isää, saati kunnollista äitiä. Moonlight on ihan hyvin kerrottu ja draama tekee onnistuneen kaaren, mutta minusta elokuva oli tavanomainen.
Nebraska ***
Listan toinen Alexander Payne on samaan aikaan isä-poika -draama sekä kertomus luuserivanhuksesta, joka kuvittelee voittaneensa miljoona dollaria. Kertomus toimiikin hyvin, kun miljonääripapan paluu kotikonnuilleen paljastaa raadollisia ja humaaneja puoli ihmisistä ja sukulaisistamme. Toisaalta Paynen elokuvissa on jokin aaltopituusjuttu, minkä takia en koe sydämen erinomaisuutta vaikka järjellä tunnistan toimivuutta.
Philomena ****
Tällä listalla Philomena on vaatimaton elokuva, joka jää nopeasti toisten varjoon. Se on kuitenkin fiksulla tavalla hauska ja älykäs draama, joka toimii hienosti kahden vahvan ja vastakkaisten päähenkilön varassa. Elokuva antaa hienosti tilaa ja ääntä sekä höpsölle, uskonnolliselle ja kiltille Philomenalle että järkevälle, mutta kylmälle ja kyyniselle Martinille.
Precious ***
Harlemin musta teinityttö on ylipainoinen ja toistamiseen raskaana. Selviytymistarina siis. Elokuva paljastaa kuinka pahoja isät ja äidit voivat olla lapsilleen. Sosiaaliporno on muuten oma käsitteensä. Eli: jos et anna vähintään neljää tähteä, sinulla ei ole sielua.
Room ****
Room on fiktiivinen kirjafilmatisointi, joka sai inspiraationsa oikeasta insestitapauksesta. Kertomus vajaan vangitusta tytöstä kiinnostaa meitä, sillä vapaus on suurin arvomme ja vapauden riisto suurin rikoksemme. Room on psykologisesti syvällinen, sillä se kertoo sekä sielun, että ruumiin vapautumisesta.
Selma - en ole nähnyt
Silver Linings Playbook ****
Unelmien pelikirja on lajinsa paras rakkauskomedia. Juoni tempaa mukaansa särmikkäiden hahmojen ympärille. Se loppuhuipennus oli erityisen hyvä, eikö ollutkin? Ronskiutensa puolesta en olisi näyttänyt tätä seurakunnan tilaisuudesta, mutta sitten japanilainen maalari Makoto Fujimura kirjoitti, että eikö ole kiva hei, mitä tanssi tekee ihmisille. Minustakin se on kiva. Siksi näytin.
Spotlight ***
Spotlight kertoo lähihistoriaan sijoittuvan tositarinan reporttereista, jotka tutkivat kohu-uutista Bostonin pedofiilipapeista. Katsoja rekonstruoi vastakkainasettelun avoimista, tarkoista ja hyvistä toimittajista, jotka tekevät juttua salailevista, hutiloivista ja pahoista kirkonmiehistä. Spotlight ei kuitenkaan sorru moralismiin. Tykkäsin, vaikka sisuksiin jäi - lopun hyytävästä listasta huolimatta - mitäänsanomaton olo.
The Artist ****
The Artist on mustavalkoinen mykkäelokuva iloisesta elokuvatähdestä, joka kumartelee yleisölle parrasvalojen partaalla. The Artist on hienosti näytelty ja kerronnaltaan oivalta draamakomedia, josta ei voi olla pitämättä.
The Big Short ****
”Could you please stop stripping, I pay you anyway”. Viihteen pinnallisuus ilmenee siinä, ettei se kykene herättämään katsojassa vastuuntuntoa. The Big Short kumoaa tämän teesin. Tämä oli puhdasta viihdettä ja kelpo ääniraitaa. Silti elokuva herätti miettimään lähihistoriaa ja ajan merkkejä. Elokuvassa oli peräti kaksi kiinnostavaa hahmoa, joihin samaistuin: paljain jaloin töissä hilluva outolintu Michael sekä jokaisessa kohtauksessa vihainen suupaltti Mark.
The Blind Side **
Hyvän moraalin jenkkifutisdraama onnistuu ärsyttämään enemmän kuin herättämään lämpimiä tunteita. Tämä oli jotenkin liian.. puhtoinen amerikkalainen idylli. Äh!
The Descendants ***
Alexander Payne tekee kypsiä ihmissuhdedraamoja, joissa ärsyynnytään, suututaan ja etsitään elämän mieltä. Eikö hyvän käsikirjoituksen tunnista siitä, että onnistutaan tuomaan ihmisiä toisiaan lähelle sillä tavalla, että joku lopulta vetää toista turpaan? Ihan kivaa ja hauskaa juttua Havaijilla.
The Imitation Game ****
Kaunis mieli, Kaiken teoria, The Imitation Game.. Historialliset sankaritarinat sosiaalisesti ja fyysisesti kyvyttömistä tiedemiehistä keräävät suosiota. Nämä elokuvat voivat pelata eräänlaisella järkevä-nero -asetelmalla (mitä myös The Martian ja The Social Network hyödyntävät). Samaistumme rohkeisiin nörtteihin, joilla on sisäistä varmuutta vastustaa annettuja vastauksia. Imitation Game toimii onnistuneesti kahdella tasolla: toisen maailmansodan jännärinä sekä Turingin ja hänen lähipiirinsä ihmissuhdedraamana. Turingin homoseksuaalisuus on elokuvan kantavia teemoja.
The Fighter ****
Tositarina kahdesta nyrkkeilijäveljeksestä, joiden sekava, paskamainen perhe-elämä tunkee kehän sisäpuolelle. Tämä oli hieno elokuva, joka yllätti aitoudellaan ja elävyydellään. Sivuosan Oscar meni oikealle kaverille ja oikeastaan koko tarina toimiikin juuri huumenarkkariveli Dickyn ympärillä. Isoveikka vie suojattiaan samaan aikaan ojan pohjalle sekä maailmanmestariksi.
The Grand Budapest Hotel ***
Wes Andersonin elokuvissa on omintakeinen, hienostunut ja hauska tyyli. Tällekin täytyy nostaa hattua, sillä elokuvan ilmaisutapa eroaa tavallisesta elokuvasta kuin hienostoleipomon kakku marketin teollisesta voikasasta. Valitettavasti Anderson hukkaa osan taiasta nokkeluuksien, hienojen kostyymien ja postmodernin säädyttömyyden alle.
The Hurt Lodger ***
Ihan jännä kuvaus miehestä, joka on aika haka purkamaan pommeja Irakin sodassa.
The Help ****
Piiat on moraalikertomus, mikä vetoaa oikeudenmukaisuuteemme. Se kertoo Amerikan lähihistorian epätasa-arvosta mustien ja valkoisten välillä naisten maailman eli kodin ja kotiapulaisten näkökulmasta. Näyttelijät olivat random-kamaa ja voisi luulla, että elokuva siivoojanaisista olisi ainakin miesten mielestä tylsä, mutta asiapa on juuri päinvastoin. Piiat on koskettava, hauska ja väkevä draama. Tai ainakin oli.
The Martian ***
The Martian onnistuu elokuvan perustehtävässä eli katsojan mielenkiinnon säilyttämisessä alusta loppuun. Tämä onnistuu siten, että keksitään elokuvalle jokin teema, jonka kertomus sanoo kokonaisuutena, mutta myös yksittäisissä kohtauksissa. The Martianissa on optimistinen teema, usko ihmisen sinnikkyyteen ja kekseliäisyyteen selviytyä vaikka sitten planeetalla, jolla ei ole minkäänlaista elämää. The Martian on myös ylistys Nasalle ja avaruustieteelle, joka yhdistää kansat yhdeksi ihmiskunnaksi. Tämä eetos jättää vähän typerän jälkimaun. Elokuva herättää moraalidilemman, jonka se itse sivuuttaa: onko oikein pelastaa ihminen, jos pelastaminen maksaa satoja miljoonia?
The Revenant ****
The Revenant on jokseenkin yksinkertainen paypack -kertomus miehestä, joka jätetään kuolemaan erämaahan. Elokuva tekee kuitenkin vaikutuksen ylivertaisella kuvauksella, ohjauksella ja näyttelijätyöllä. The Revenant on elokuva kauniista, mutta kylmästä ja ankarasta luonnosta, kostosta ja tuonpuoleisesta. Elokuvan näyt, rajatilakokemukset ja symbolit viittaavat toiseen maailmaan. Olemmeko kosketuksissa transsendenssin kanssa vai luoko mielemme kuvia omatoimisesti? Analysoin elokuvaa omassa jutussa:
https://tuhkakeskiviikko.blogspot.com/2019/09/armo-on-kuollut-hevonen-alejandro.html
The Social Network ***
Tarinankerronnan perussääntöjen mukaan tarinan on oltava ”ajassa”. David Fincher hallitsee tämän paremmin kuin kukaan muu. Elokuva Facebookin, tuon postmodernin itkumuurin keksijästä, on kelpo viihdettä tienaajapojista, joilta karkaa menestys käsistä. Yksinkertainen anteeksipyyntö saa suuremman merkityksen kuin tuore viestinnän vallankumous.
The Social Network ***
Tarinankerronnan perussääntöjen mukaan tarinan on oltava ”ajassa”. David Fincher hallitsee tämän paremmin kuin kukaan muu. Elokuva Facebookin, tuon postmodernin itkumuurin keksijästä, on kelpo viihdettä tienaajapojista, joilta karkaa menestys käsistä. Yksinkertainen anteeksipyyntö saa suuremman merkityksen kuin tuore viestinnän vallankumous.
The Tree of Life ***
The Tree of Life on tämän listan outolintu, miljardeja vuosia sisäänsä käsittävä taide-elokuva armollisesta dinosauruksesta ja amerikkalaisesta perhe-elämästä. Tämä oli minusta tylsä ja ärsyttävä elokuva, sillä kerronta ei edennyt tavallisesti, vaan muistutti tunnelmallista valokuva-albumin selaamista. Samalla The Tree of Life oli hämmästyttävän kaunis ja vertaansa vailla oleva kokemus. Malickin visio on hartaus Luojan ja luodun välisestä suhteesta.
The Wolf of Wall Street ***
Scorsese päivittää peruskuviotaan hienosti pukeutuneista rikollisista, joiden maailma tihkuu seksiä, rahaa ja huumeita. Minusta elokuvan juonesta puuttui imu kun siinä lähinnä toilailtiin. Parasta antia ovat DiCaprio-hahmon puhelahjat, jotka jäävät loppukohtauksen jälkeen kivasti katsojan mieleen kaiken irstailun ja paskan jälkeen.
The Kids Are All Right - en ole nähnyt
Theory of Everything ****
Kaiken teoria on kaunis ja koskettava draamaelokuva kuuluisan tiedemiehen urasta, sairaudesta ja perhe-elämästä. Pidin erityisesti kauniista ja miehensä rinnalla seisovasta Janesta. Minusta oli kiehtovaa, että kysymys Jumalasta nousi esiin elokuvan avainkohtauksessa. Contact-elokuvassa oli vastaavanlainen kohtaus, jossa usko Jumalaan toimii eräänlaisena ihmisyyden hyväksyttävyyden mittarina. Elokuvan antama vastaus on taidokas ja vakuuttava, vaikka Hawkins ei Luojaansa tunnustakaan. Jóhann Jóhannssonin päätösraita on lumoava.
Toy Story 3 ****
Netin suosituin elokuvasivusto IMDB suosii supersankaritoimintaa, scifiä ja animaatioita. Sivuston mukaan tämäkin elokuva on maailman 100-parhaan elokuvan joukossa. Ei kai sentään? Kehystarina lapsuuden taakse jättävän pojan suhteesta leluihinsa on vähän pliisu. Toisaalta tarina pursuaa kaikenikäisille sopivaa huumoria, toimintaa ja lelumaailmaan liittyviä oivalluksia.
True Grit ****
Coenin uudelleenfilmatisointilänkkäri ei ole mikään pakko nähdä -kokemus, mutta siinä on kaikki palaset; vauhdikas juoni, tyylikkäät hahmot ja hersyvä dialogi kohdallaan. Elokuvan kolmiodraama: 14-vuotias tyttö, viskisieppo palkkiometsästäjä ja lännen riukusääri fariseus pitää hienosti otteessaan. Takuuvarmaan viihdettä.
Up ***
Hauska idea tehdä animaatio äksystä papparaisesta, joka haistattaa paskat rooliodotuksilla ja lähtee palloilemaan. Harmi vain, että tarina eksyy sekoilun puolelle eikä pysy ilmassa loppuun asti.
Up in the Air **
Tämä oli se juttu siitä pahanilmanlinnusta, joka lentää paikasta toiseen kertomaan ihmisille, että he saavat potkut. Siinä sitten kyynistyy ihmiskohtaloille kunnes vastanäyttelijänaiset tulevat ja vetävät inhimilliseen puoleen. Usein draamajutuissa on se vika, että olemme jo oppineet opetuksen. Elokuvan jälkeen pääsee huokaus: "daa?"
Warhorse - en ole nähnyt
Whiplash ****
Whiplashin näyttelijät ja ohjaaja ovat tuntemattomia, eikä kertomus nuoren miehen rumpuopinnoista musiikkikonservatoriossa herätä mielenkiintoa. Whiplash paljastuu kuitenkin huippuhienoksi ja tyylikkääksi draamaksi, josta on leikattu kaikki turha pois. Tarina pojan klopista, joka tahtoo mestariksi ja hänen julmasta opettajastaan liimaakin katsojan penkkiin kiinni ja huiman loppukohtauksen jälkeen mieleen tulee takuuvarmasti samoja ylistäviä sanoja kuin kriitikoilla. Black Swanin tavoin tässä päästiin järjen valtakunnasta hulluuden tyyssijaan. Siellä asuu mestaruus. J.K. Simmons voitti sivuosastaan hauskasti Oscarin lisäksi lähes kaikki maailman sivuosan esittäjän palkinnot.
Winter's Bone ***
Karuun pohjolaan sijoittuva jännäri tytöstä, joka joutuu etsimään kadonnutta isäänsä pelastaakseen talonsa ja perheensä. Elokuvasta jäi mieleen erilainen miljöö, jännä tunnelma ja se kohtaus siellä veneessä. Kokonaisuutena ei säväyttänyt tai jäänyt elämään mieleen.
Zero Dark Thirty - en ole nähnyt
Joitain huomioita:
Oscar-leffat ovat keskimäärin muita elokuvia parempia. Toisaalta edes pääpotin voittaja ei ole pomminvarma valinta. Tositarinat eli henkilökuvaukset ja historialliset draamat ovat kovassa kurssissa. Yllättävän monessa palkitussa valtavirran Oscar-elokuvassa on hengellinen säie, ellei peräti loimilanka. Lisäksi homoseksuaalisuutta käsiteltiin useissa tämän listan elokuvissa.
Listalta voi poimia DiCapprio & Spielberg -ilmiön eli sen, että samat nimet ovat toistuvasti framilla. Muistin myös, että 1990-luvulla tuli Tanssii susien kanssa, Forrest Gump ja Braveheart. 2000-luvulla tuli Gladiator ja Taru sormusten herrasta trilogia. Mihin jäivät viime vuosikymmenen mestariteokset ja eeppiset suurelokuvat?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti