Raya ja queer lohikäärme

Johdanto

Tämä kirjoitus tutkailee perhettä, poikia, prinsessoja ja pusuja lasten tuoreissa (2012–) länsimaisissa animaatioelokuvissa. Sivusin aihetta kirjoittaessani animaatioelokuvien postmodernista käänteestä. Jätän elokuvien arvostelut sekä elokuvastudioiden erittelyt sivuosaan.

Elokuvien aiheita määrittelee kolme suurta tekijää: markkinat, maailmankatsomus sekä dramaturgia. Näiden ehdoilla rakennetaan sankareita ja roolimalleja.

 

Perhe

Animaatioelokuvien perheet ovat usein torsoja dramaturgisista syistä. Kelpo perhemenoa löytyy kuitenkin esimerkiksi elokuvista ”Ihmeperhe 2”, ”Croodit 1 ja 2”, ”Inside Out” sekä ”Kubo ja samuraisseikkailu”. Näissä elokuvissa juoni lujittaa vanhempien ja lasten yhteenkuuluvuutta. Ilkeät äitipuolet ovat historiaa. Uusperheet ovat turhan monimutkaisia, mutta sellaiseenkin törmää elokuvassa ”Eteenpäin”.

Pariskuntien mahdollinen avioliitto jää usein avoimeksi. Silti avioliittohuipennus löytyy ainakin elokuvista ”Itse ilkimys 2”, ”Hotel Transylvania 3”, ”Näin koulutat lohikäärmeesi 3”, sekä Croodit 2. Perinteinen kosinta löytyy elokuvasta ”Frozen 2”. Ihmeperheen aviopari vihittiin kirkossa ykkösosassa. 

Kaikki maalit lasketaan. 

Animoidut kirkkohäät taidettiin nähdä viimeksi elokuvassa ”Up” vuonna 2009. Miespapilla on valkoinen stola ja naisella huntu. 

Isät ja äidit

Animoidut isät ovat usein voimissaan ylivertaisia, kuten elokuvissa Ihmeperhe 2, Croodit, Näin koulutat lohikäärmeesi, Hotel Transylvania ja ”Urhea”. Samat isät ovat myös pihalla vanhemmuutensa tai ympäröivän maailman kanssa. Monesti isän kasvatushäkki ja putkiaivot estävät lapsen vapautumisen. Perheen pää ei alennu narriksi, vaikka toisinaan rima viistää maata. Viesti on pikemminkin lempeä: isä töppää, mutta välittää.

Äidit ovat useammin kuolleita tai sivuhahmoja. Poikkeuksia ovat esimerkiksi Ihmeperhe 2, Kubo, Itse ilkimys 2 ja 3, Eteenpäin, Urhea sekä ”Raya ja viimeinen lohikäärme”. Näissä tarinoissa äidit ovat huolehtivia, mutta myös vahvoja toimijoita. Samalla toteutuu tasa-arvo miehen ja naisen välillä. Siten ihmeperheen äiti lähtee sankarihommiin ja isä jää kotiin hoitamaan muksuja.  

Myöhempi lisäys: Tuoreiden elokuvien "Enchanto" ja "Punainen" myötä on nähtävissä käänne, jossa äitihahmo ja suhde äitiin saa merkittävän roolin.    

Toisinaan myös vanhuksia ja isovanhempia nähdään animoituina, kuten ”Coco” -elokuvan jöötä pitävä mummo. Cocossa ja ”Soul” -elokuvassa esiintyy jo Raamatun alkulehdillä mainittu miehen itsenäistyminen äidistä. 

Pojat  

Animaatioelokuvien päärooli on perinteisesti kuulunut pojalle tai miehelle. Maskuliinisia voimaa tarjoilee esimerkiksi Näin koulutat lohikäärmeesi -elokuvien nyhveröstä kuoriutuva soturipäällikkö tai Kubon samuraipoika. Yleinen teema on ujon pojan kasvutarina rohkeaksi, kuten elokuvissa ”Kunnon dinosaurus” tai Eteenpäin.

Pojan roolimalliksi sopii viisas johtajuus, empatia ja oman vajavaisuuden tunnustaminen. Vahvat miesjohtajat ovat harvassa, mutta lujaa ja pehmeää mieheyttä edustaa esimerkiksi ”Toy Story 4”:n Woody-cowboy. Jo kliseinen pojan rooli on nörttimäinen vempainvelho (esimerkisi ”Big Hero Six” ja ”Vakoojat valepuvuissa”). Poika voi olla myös vaikkapa muusikko (Coco) tai kilpuri (”Autot 2 ja 3”).

Kubo -elokuvan koppakuoriaismies ei meinaa päästä aamulla jaloilleen. Animaatioelokuvissakin vallitsee lainalaisuuksia: Yleensä juuri mies on irvailun kohteena. Yleensä juuri miehen tulee kasvaa ja kehittyä. Kenties kohdistettu nauru kielii terveestä ja vahvasta itsetunnosta. Ainakin keskeneräisyys siirtää valokeilan mieheen. 

Tytöt

Tytöille on perinteisesti kuulunut paikka sivuroolissa tai yleisössä. Esimerkiksi Autot -elokuvien päätähdellä on kotona kiva tyttöystävä. Perinteinen neito pulassa -narratiivi löytyy esimerkiksi elokuvassa Itse ilkimys 2. Nämä konventiot on sittemmin kyseenalaistettu.

Feminismi on tehnyt tulosta myös animaatioelokuvien saralla. Kyllä nainenkin voi! Niinpä esimerkiksi Autot 3 -elokuvassa tyttökilpuri päihittää pojat heidän omassa lajissaan. Nykyään elokuvan sankari ja päähenkilö on usein nainen. Näin etenkin prinsessaelokuvien kohdalla. Onneksi rooleja löytyy myös seinäruusun ja soturin välistä. Esimerkiksi Inside Out -elokuvan tyttö on jääkiekkoilija

Raya ja viimeinen lohikäärme -elokuvan mustahiuksinen prinsessasankari ja ihmiseksi muuttunut lohikäärme. Ns. Bechdelin testin läpäisee kaikki elokuvat, joissa on vähintään kaksi naishahmoa, jotka juttelevat keskenään jostain muusta kuin miehistä. Raya läpäisee testin kirkkaasti. Soturiprinsessa ei tarvitse miestä suojelemaan tai pelastamaan häntä.

Painaako naisen emansipaatio miehet lyttyyn? Hieman oireellisesti Croodit elokuvan tytöllä on puolet heikompi kundikaveri ja täystahvo pikkuveli. Urhea -elokuvan prinsessan eteen kärrätään keskenkasvuisia ja toistaistoisia sulhasehdokkaita, jotka poikatyttömme päihittää leikiten jousiammunnassa.

 

Toy Story 4 -elokuvassa on löydetty sopivat tasapaino sukupuolten välillä. Samalla juoneen on saatu tuore käänne: tarinan mies, Woody, on pehmo, jonka mielestä parasta elämässä on saada nukkua lapsen vieressä. Hänen parinsa Bo Peep on lempeästä neidosta pahikseksi kasvanut villikko. Molemmilla piisaa voimaa, tahtoa ja tunnetta. Parin välinen jännite toimii ilman suudelmia tai huonoja vitsejä.  

Seurustelu

Ihastuminen ja parin löytäminen on yleinen animaatioelokuvien juonikuvio. Teema on esillä esimerkiksi elokuvissa ”Tenavat”, ”Isle of Dogs”, Croodit 1 ja 2, Toy Story 4, Itse Ilkimys 2, Inside Out, Ihmeperhe 2 sekä Frozen 1 ja 2. Elokuvat lienevätkin usein lasten ensimmäisiä opettajia seurustelun ja seksuaalisuuden saloihin.

Myöhempi lisäys: Elokuvassa Punainen käsitellään hienosti ja rohkeasti nuoren tytön murrosikää kuukautisineen ja ihastumisineen.  

Lasten elokuvien päätähtinä ovat usein lapset ja näyttämönä heidän mielenmaisemansa. Siksi Coco-elokuvan poikaa inhottaa, kun hän näkee suutelevan parin televisiossa. Tenavat-elokuvan lapset ovat sen sijaan hämmästyttävän ihastumis- ja seurustelutietoisia. Pää- ja alajuoni sivuhahmoineen rakentuu saman teeman ympärille, mikä esitetään söpöllä huumorilla höystettynä.   

Animaatioelokuvissa lemmen liekit leimahtavat pieniä kipinöitä lukuun ottamatta vastakkaisten sukupuolten välille. Siten ala on edelleen konservatiivinen verrattuna vaikkapa nuorten sarjoihin. Toisaalta esimerkiksi elokuvissa Frozen 1 ja 2, Ihmeperhe 2 ja ”Luca” esiintyvä kielletty voima ja toiseus on mahdollista seksualisoida ja tulkita allegorisesti. Ilmiölle on oma termi ”queerbaiting”: markkinointitekniikka, jossa vihjaillaan saman sukupuolten välisestä romantiikasta.

Disneyn prinsessat eivät ihastu enää. Elokuvat Prinsessa ja sammakko ja Kaksin karkuteillä sisälsivät vielä romantiikan elementin. Murroselokuvien Frozen ja Urhea jälkeen elokuvissa ”Vaiana” ja Raya ja viimeinen lohikäärme ei prinssejä enää haikailla. Jos Disney-prinsessa rakastuisi mieheen, se tarkoittaisi kulttuurisotaa ja taloudellista katastrofia. Jos Disney-prinsessa rakastuisi naiseen, se tarkoittaisi kulttuurisotaa ja taloudellista katastrofia. Mainittakoon tosin elokuva "Prinssi Urhea", jossa pahistyttö ei ainoastaan muutu prinsessaksi, vaan menee myös naimisiin ja pamahtaa paksuksi. 

Animaatioelokuvien suhteen kysymys on siis sama kuin kirkossa ja yhteiskunnassa: kuinka kauan satulinna pysyy avoinna kaikille?

Vanhan pakan sekoittamista edustanee parhaiten Huippujengi Himalajalla: Tarinan mieskonna on kreationisti, joka vastustaa sähkötekniikkaa, evoluutioteoriaa ja naisten äänioikeutta. Auts! Tarinan ”hirviö” on puuttuva rengas, herra Susan. Tarinan moukkamainen mies ei saa pisteitä surmaamalla hirviötä, vaan keskustelemalla tämän kanssa. Elokuvan mies-nais-parilla on säpinää pitkin tarinaa. Elokuvan lopussa mies yrittää suudella naista. Nainen kuitenkin torppaa eleen ja opettaa miehelle – ja samalla katsojalle – että naisen onkin aika kokea parisuhteen sijaan oma seikkailu ihan itsekseen.

Varasin ajan terapeutilta elokuvan katsomisen jälkeen.

 

Loppusanat

Lasten animaatioelokuvat eivät ole kehittyneet vain tekniikan saralla. Ne heijastavat ja vievät eteenpäin ajanhenkeä. Olisi liian yksinkertaista ja helppoa tuomita tai siunata kaikki muutos ja kehitys.

Retrospektiivissä klassiset prinsessatarinat, kuten vuoden 1959 ”Prinsessa Ruusunen”, ovat helppoja maaleja feminismin kritiikille. Ei kai naisen elämä ole pelkkää unta ennen prinssin pelastavaa suudelmaa? Toisaalta, laajentakaamme perspektiiviä: Tarinamme ovat jo vuosituhansia kietoutuneet rakkauden, perheen ja vanhemmuuden ympärille. Vanhoissa saduissa klassiset arkkityypit loistavat kirkkaammin kuin tämän päivän viihteessä. Unet, prinsessat, prinssit ja hirviöt ovat tänäänkin ympärillämme, muistoissamme ja sisällämme.

Taianomainen jännite tytön ja pojan välillä lumoaa lapset ja aikuiset vuosisadasta toiseen. Mies ja nainen löytävät yhä ilon, rauhan ja onnen toistensa sylistä.