"Mitä on "ostaa"? Ei kai vain pyöreää?" Don Rosan parhaimmat 9/10

12. White Agony Creekin vanki 

Roope muistelee Kultu Kimalluksen kanssa viettämiään päiviä kultavaltauksellaan. Orastuneesta ihastuksesta huolimatta kyseessä ei ollut kuherruskuukausi, vaan työleiri, konnamittelö ja pelastusoperaatio.  

Tämä Don Rosan rakastetuimpiin tarinoihin kuuluva jakso kertoo rakkaudesta, herkkyydestä ja kauneudesta. Jakson riitaisa duetto horjuu ihailtavasti kiukusta hempeilyyn. Suhde huipentuu suudelmiin ja Hanhenmunahippuakin arvokkaampaan aarteeseen. Kaikki romantiikan ystävät listaavat nämä Rosan tuotannon kallisarvoisimpiin hetkiin.  

White Agony Creekin vangin kehyskertomus sekä sivun mittainen flashback Barksin Takaisin Klondikeen -klassikosta maistuu aavistuksen kornilta. Juoni tihentyy vasta, kun saamme selville Kimalluksen aikeet. Roopen kidnappausmotiivi näyttäytyy moralistisena haluna pitää saluunatytölle oppitunti mainarielämän rankkuudesta. Onneksi Rosa tuo mukaan särmää Roopen kovalla kohtalolla, herrasmiehen elkeillä sekä eläinrakkaudella. Aamukahvi tarjoilee lukijalle tarinan ensimmäisen kunnon vitsin.  

Jutun toinen näytös katkeaa kahtia ja pysyy siksi hieman huonommin kasassa kuin esimerkiksi Yukonin sydän -tarina. Rosa valjastaa kuitenkin taidolla hurttansa juoneensa. Konnakolmikon myötä jutussa on vähän samaa viihdemaineen ja toden vastakkainasettelua kuin Hämäyksen hurrikaanissa, missä teema tosin sitoo paremmin kokonaisuutta. Hirttämisintoinen ja erityisherkkä tuomari tuo juttuun kestohupia. Tuleeko Butch Cassidyn ja Sundance Kidin myötä juoneen yksi motiivi liikaa? Toisaalta Rosa pitää langat käsissään. Taistelukohtaukset ovat haastavia, mutta tässä mittelö onnistuu hyvin. Jäinen takaa-ajo ei yllä aivan samaan. Loppusivuissa maistuu rakkauden nektari samalla kun Rosa saattelee sivuhenkilönsä tyylikkäästi tarinasta. 

White Agony Creek on Rosan viimeisin tarina. Viimeiset ruudut ovat samalla koko Rosan tuotannon lopetus. Rosa sanoma on ristiriitainen: Roopen ja Kultun tarina päättyy menetykseen, eroon ja kyyneliin. Ero jää pysyvästi voimaan, vaikka Rosa vihjaa yhteisistä eläkepäivistä. Silti Roope muistelee kuukauden mittaista riitelyä ja eroa haikean onnellisena. Toisaalta jännite on juuri onnistuneen dramaattinen "kyllä" ja "ei", millä Rosa päättää monet aarreseikkailunsa. Tarina välittää lukijalle rakkauden merkityksen sekä arvon, jonka yksittäiset ja markkinahinnaltaan arvottomat esineet voivat saada.  

Viha-rakkaus suhde on yleinen taiteellinen tehokeino. Tätä lajia tarjoilee niin Jane Austenin Ylpeys ja ennakkoluulo, Mika Waltarin Johannes Angelos kuin Tähtien sota sekä La La Land. Kultu Kimallus on Femme Fatale Kissanaisen, Kleopatran, Delilahin, Edward Munchin Vamppyyrin ja Alice Cooperin Poisonin vampin seireenikuorossa. Vertasin musiikkitaiteilija Lady Gagaa Kultu Kimallukseen äskettäisessä blogitekstissäni:

 

http://tuhkakeskiviikko.blogspot.com/2020/08/kaikkien-burkhien-aiti.html 

Maija Räsänen osoittaa gradussaan "Kultu Kimallus, Alaskan lumikenttien tytär - Ankkahahmojen feminiinisyys, maskuliinisuus ja emansipatorisuus Carl Barksin ja Don Rosan sarjakuvissa", että Roope ja Kultu ovat ahtaiden sukupuoliroolien vankeja. Toisaalta Räsänen huomaa, että etenkin Kultu Kimalluksen kautta Barks ja Rosa ironisoivat ja kritisoivat vallitsevia sukupuolikäsityksiä. Räsäsen mukaan Barksin Kultu ei olekaan femme fatale, vaan vahva nainen, jonka voima tulee esille itsenäisessä mainarielämässä, karhulemmikissä, maskuliinisen aseen hallitsemisessa sekä yön mysteerisyydessä, jossa ankat hänet kohtaavat. Rosan Kultu osoittaa cowboy-eleitä jäätunnelissa, missä hän vetää aseen helmoistaan. Jäätunneli muuten kuhisee seksuaalisia vihjeitä. Kultu on avoimempi ilmaisemaan tunteita ja kiintymystä toisin kuin Roope, joka kätkee sydämensä kovuuden ja kaupankäynnin alle.

Minusta Barksin ja Rosan tarinat rakentuvat vastakkaisten sukupuolien välisen tenhon varaan. Roopen ja Kultun tarina on tarina kenestä tahansa rakastuneesta pojasta ja tytöstä, joiden on vaikea osoittaa haavoittuvaista rakkautta kovassa maailmassa. Hahmojen ristiriitaisuus toimii dramaattisena tehokeinona sekä luonteiden syvällisyytenä. Narratiivit rakentuvat sen varaan, että nainen on kaunis ja mies sankari, joka taistelee naisen puolesta. Kultu ihastuu maskuliiniseen Roopeen, joka on voimakas, komea, taitava ja sinut itsensä kanssa. Roope rakastuu feminiiniseen Kultuun, joka on Samuli Putron sanoin hankala, vaativa, helppo ja kaunis.

Huomaan ihmetteleväni nykyfeminismiä Räsäsen gradun tapaisten tekstien äärellä. Edustaako karhun kanssa elävä Kultu sen tavoittelemaa päämäärää? Eikö se ole pikemminkin surullinen kuva yksinäisyydestä, johon ylpeys ja itseä korostava itsemäärämisoikeus johtaa? Roope ja Kultu katoaisivat jos sukupuolet tyhjennettäisiin kaikista merkityksistään. White Agony Creek on paratiisi, missä Adam ja Eeva eivät katoa, vaan puhkeavat täyteen itseyteensä toisissaan.

Maija Räsäsen gradu löytyy täältä: http://jultika.oulu.fi/files/nbnfioulu-202005212049.pdf

11. Musta ritari

Roopen tarkoin varjeltu aarre ei ole aarre, vaan maailman vaarallisin aine: Pelle Pelottoman Kertalaaki-yleisliuotin. Kun aine joutuu vääriin käsiin, ankat saavat huomata, kuinka tökötti sopii murtopuuhiin.

Musta ritari on Don Rosan paras rahasäiliön ryöväystarina. Kiehtovan vihollisen luominen on ilmeisesti pulmallista. Rosa onkin parhaimmillaan kierrättäessään Barksin luomia kelmejä. Mestarivaras on kuitenkin onnistunut hahmo aksentteineen, elostelumotiiveineen ja ilmiömäisine kykyineen. Ensimmäinen näytös kutittaa vatsanpohjaa ja esittelee hauskasti uuden uhan. Toisessa näytöksessä on kaksi erää. Minua on aina kiehtonut ylivertainen vihollinen. Suvereeni Arpin innostaa mieltä. Murtopuuhat toimivat juuri visuaalisesti. Lapset innostuivat, kun ankat eivät nähneet mustaa ritaria, vaikka he näkivät.

Toisen näytöksen murtokeikka ja sitä seuraavat sivut johdattelevat mustan ritarin toiseen hyökkäykseen. Rahasäiliön kiikariinsa saava ritari aloittaa Rosan sarjakuvatuotannon jännittävimmät sivut. Rosa on keksinyt muutenkin kiehtovia älypähkinöitä, mutta nyt liki voittamatton vihollinen virittää lukijan hermot äärimmilleen. Vaivihkaa viritetty loppuratkaisu tarjoaa oppikirjamaisen katharsiksen. Viimeinen näytös todistaa, kuinka toimiva vihollinen kantaa juonen alusta loppuun.

Rosan mestarivaras on suora laina Maurice Leblancin luomasta Arsène Lupinista, joka on Sherlock Holmesin ranskalainen vastine. Romanttiset herrasmiessankarit ovat yleinen aihe viihekirjallisuuden lehdillä ja valkokankailla. Näistä voi mainita esimerkiksi Marcel Ayménin novellin "Mies joka kulki läpi seinien". Se kertoo tarinan miehestä, jolle väärä lääkitys suo kyvyn kulkea seinien läpi. Kyky tekee miehestä mestarivarkaan ja nostaa hänet farmiliigasta Tinderin halutuimmaksi mieheksi. Minulle voisi sopia jonkin sortin viitta tai taikakyky, sillä tavallisesti treffini menevät päin seiniä. 

 

10. Andien kutsu 

Aku ja pojat lähtevät palauttamaan kulmikkaita kukkoja synnyinseuduilleen. Roope sponsoroi matkan hieroakseen bisneksiä, mutta ymmärtävätkö Vihonviimeisen rotankolon asukkaat rahan päälle?

Carl Barksin Kulmikkaat munat on maestron suosituin tarina, johon Rosa viittaa omissa kertomuksissaan. Jatko-osa tavoittaa Barksin kelpo tunnelman. Tässä tarinassa on ehkä Rosan parhaat juonenkäänteet. Tästä tarjoaa esimakua Roopen kieltäymys sekä Kulta-Into Piin ilmestyminen. Rotankolossa ankkoja odottaa hupaisa yllätys. Pian juoni kääntyy taas ylösalaisin, kun Roope tekee emämunauksen. Vinhat kurvit jatkuvat kanojen ja konnien myötä. Jäätelöannos ansaitsee hurraahuudot. Sen myötä jaksossa on myös harvinainen "toisen lukukerran ilo" Akun mieliherkun myötä. Juonen kiertoajelu ei lässähdä lopussakaan, vaikka päätösvitsi täytyy kääntää alkuperäiskielelle.

Andien kutsusta tulee mieleen turismin dilemma: suositut ja helpot turistirysät eivät näytä maiden ja kulttuurien aitoutta, vaan turisteille räätälöidyn minimaailman missä eri maista saapuneet matkailijat syövät Mäkkärissä. Vaida hotelli BnB-huoneistoon ja Goa Hyperabadiin ja dilemma jää silti voimaan. Turisti vaikuttaa ympäristöönsä pelkällä läsnäolollaan. Pahimmillaan matkailu on hiekkarannoista ja kulinarisista nautinnoista muodostuva kupla, jonka ulkopuolelle ihmisoikeusrikkomukset, ilmastopäästöt ja pakolaisjoukot jäävät. Thaimaassa on kuulemma eläintarhaa ja ulkoilmamuseota muistuttava kylä, jonne on tuotu vuoristolaisia turistien töllättäviksi. Eikö syyllistämisen vastapainoksi pitäisi tosin puhua turismi tuomista tuloista ja työpaikoista? Kyllä, mutta turismi elää myös toisten köyhyydestä, rantatonttien hintojen nousuilla sekä ympäristötuhoilla. Ohjeita parempaan matkailuun löytyy esimerkiksi täältä: 

https://riikkasuominen.fi/tolkkua-matkailuun-a48a1a72ee67

     

Loistavasta mestariteokseen: paha Roope

9. Culebran liikenero

Roope kertoo Akulle ja pojille epäonnistuneesta kaupasta, jonka hän teki etsiessään Panamasta kultaa Matilda ja Hortensia siskojensa kanssa. Tarina kietoutuu yhteen kansainvälisen selkkauksen sekä maan muinaishistorian kanssa.

Tämä tarina on huikean onnistunut esimerkki Rosan kyvystä luoda tarina, jossa historialliset faktat, tuhdin huumoripitoinen viihde, kiehtovat muinaisaarteet ja Roope-Ankan seikkailut psykologisesti rikkaalla aikajanalla muodostavat ehjän, jännittävän ja monipuolisen kokonaisuuden. Akun ja Roopen kipinöivät välit sekä Roopen siskot tasa-arvo- ja ihastusteemoineen tuovat jaksoon hauskaa lisäväriä.

Roopen siskot Hortensia ja Matilda ovat Rosan sarjojen hauskimpia sivuhahmoja. Siskoilla on silmää pehmeille arvoille, mutta Hortensia on myös aggressiivinen esifeministi, sillä hän vaati presidentiltä naisten äänioikeutta jo yli sata vuotta sitten. 

Tarina, joka sijoittuu Roopen ahneeseen elämänvaiheeseen, on dramaattisesta haastava, mutta Rosa onnistuu päähenkilönsä hahmonkuvauksella erinomaisesti. Roopen pahuutta tarkastellaan turvallisesti muistelemalla ja naurunalaiseksi tekemällä. Kiehtovuus piilee Roopen ristiriitaisuudessa sekä ihmissuhteissa. Hienoa, ettei visukinttu pysty itse kaikkeen, vaan tarvitsee ulkopuolisten apua. Rooseveltissa on selvästi hyvää tekevä vaikutus Roopeen, josta konnat ja ketkut ovat tehneet ilkeän. Mekin tarvitsemme kannustavia ystäviä ympärillemme, muuten ihanteemme vääristyvät sisäisestä rauhasta ulkoisen loiston etsintään.

Oivallinen esimerkki toimivasta hahmojen luonnista on Roopen ja Rooseveltin päätyminen käsirysyyn täysin uskottavista syistä. Juoni on käänteissään yhtä jännittävä kuin toimiva. Voisi kuvitella, ettei Rosa saa kunnolla päätettyä aloittamaansa kertomusta Amerikan ja Panaman välisestä konfliktista, mutta hän vie tarinan umpikujaan ja ratkaisee solmunsa yllätysiskulla kuin paraskin taikuri. Toinen loppuratkaisu ansaitsee vielä enemmän suitsutusta. Roopen pohdiskelut junavaunussa, yllättävä käänne kaupankäynnissä ja Roopen lopullinen voitto nykyajassa on harvinaisen herkullista luettavaa. Toimivuus perustuu siihen, että ratkaisu sopii saumattomasti yhteen pieniä vihjeitä antaneen juonen sekä Roopen luonteen kanssa. 

Panaman kanavan lisäksi katkarapumaa tuo mieleen Panaman paperit. Nämä paperit tarkoittavat miljoonien tiedostojen kokoista tietovuotoa, jonka paljastaminen työllisti 400 toimittajaa 80 eri maasta. Paljastukset koskivat rikkaiden veronkiertoa asianajotoimisto Mossack Fonsecan kautta. Yhtiön veroparatiisipalveluja käyttivät esimerkiksi Vladimir Putinin judokaverit, Ukrainan presidentti, Islannin pääministeri, David Cameron, Syyrian diktaattori, maailman paras jalkapalloilija Lionel Messi, Fifa sekä lukuisat ökyrikkaat mafiaherrat, huumeparonit, sheikit, poliitikot ja oligarkit. Monet pankit joutuivat paljastusten myötä kuseen, esimerkiksi Suomessa tunnettu Nordea. Mammonan kita pursuaa dollareita, euroja ja ruplia. Silti se pysyy kätkettynä haamuyritysten alla, kuten Rosan tarinan jaguaarijumala.                  

8. Maailman rikkain ankka

Roope Ankan tie maailman rikkaimmaksi ankaksi on kivetty ahneuden kaupoilla. Roope matkaa mantereelta toiselle, mutta Nemesis vaanii kannoilla ja kotona odottaa välienselvittely perheen kanssa.

Tämä pitkä tarina kattaa peräti 23 vuotta Roopen elämästä. Visukinttu vierailee Kaliforniassa, Keski-Afrikassa, Hollannissa, Grönlannissa, Pohjoisnavalla, Pietarissa, Keski-Aasiassa, Englannissa, Amazonilla, Bagdadissa, Mongoliassa, Polynesian saarilla sekä New Yorkin Wall Streetillä. Maantieteellisestä runsaudesta seuraa jaksoa vaivaava irrallisuus. Esimerkiksi kullatun miehen kohtaaminen jää tarinassa muutaman ruudun vitsiksi, mistä loikataan toiselle puolelle maailmaa. Alun takauman tarkoitus on tarjoilla Roopelle motiivi ottaa pikkusiskot matkoille mukaan, mutta tarina toimisi myös ilman Nevada-sivua. 

Maailman rikkain ankka on kuitenkin ainutlaatuinen ja hyytävän huikea episodi. Nyt päähenkilömme on luisunut pimeälle puolelle. Afrikan yössä ruudut käyvät niin dramaattisiksi, että niitä on vaikea lukea lapsille itkemättä. Irrallisuudesta huolimatta Rosalla täytyy antaa ruusuja siitä, kuinka hän on osannut valjastaa Barksin Fuula Tsuulan ja Zombin tarinansa punaiseksi langaksi. Kalmon ilmestyminen toimii ihanan hauskana ja pelottavana yllätysmomenttina. Samalla hahmo on visuaalinen symboli yleissäännöstä, joka löytyy jokaisesta uskonnosta ja kaikkialta maailmasta: mitä kylvää, sitä niittää. Mukana on mukavasti maailmanhistoriaa sekä jälleen yksi Barks-viittaus juovikkaan rubiinin myötä.

Maailman rikkaimman ankan viimeiset neljä sivua ovat parasta ja järkyttävintä Rosa-antia. Roope on kadottanut sydämensä äänen. Viime hetkellä se näyttää Roopelle todelliset aarteet, mutta pimeys saartaa valonliekin ja tukahduttaa sen. Dramaattisessa päätöksessä on peräti kaksi ylistettävää paradoksia. Lapsi-Aku on kuin Vaahteranmäen Eemeli: pikku riiviö ja sankari, joka tuo oikeuden. Ankkojen kohtaus luo psykologisen perustan heidän väliselle suhteelleen kaikissa muissa ankkatarinoissa. Lisäksi lopetus vie Roopen elämän uskottavasti ja järkyttävästi siihen pisteeseen, missä hän on samanaikaisesti saavuttanut kaiken, mitä on ikinä halunnut sekä menettänyt kaiken, mitä on ikinä halunnut.

Venäjällä Roope ostaa kanamunakennoittain Fabergén keisarillisia munia tsaari Nikolai II:lta. Fabergén pääsiäismunat ovat erittäin kauniita keräilyharvinaisuuksia. Esimerkiksi suomalaisen Alma Pihlin suunnittelema Talvimuna myytiin peräti 9 600 000 dollarilla. Pihlin mosaiikkimuna Ristipisto komeilee Englannin kuningattaren Elisabet II:n piirongin päällä. Suomalaisen kultasepän August Holmströmin Fabergé-muna oli kadoksissa sata vuotta. Jenkkiläinen romukullan kerääjä löysi munan kirpputorilta ja maksoi siitä 14 000 dollaria. Äijä meni shokkiin tajutessaan, että kyseessä on miljoonien arvoinen aarre, jonka tsaari Aleksanteri III oli antanut vaimolleen vuonna 1887. Kirpputoreilta voi löytää kaikkea jännää. Muutama muna on edelleen kateissa, joten ei kun vain penkomaan!

Mestariteos

7. Kroisoksen aarre

Roope saa vihiä, että antiikin Efesoksen Artemiin pyhätön pilarit kätkevät vihjeen kuningas Kroisoksen aarrekammion kätköpaikasta. Ankat alkavat kerätä pylväitä, mutta päteekö "löytäjä saa pitää" -sääntö muinaisaarteiden kohdalla?  

Voisi luulla, että Rosan monia aarteenetsintäseikkailuja olisi vaikea rankata parhausjärjestykseen, sillä niissä toistuu samat elementit: historialliset arvoitukset, ankkojen kannoilla kärkkyvä vihollinen sekä aarteen löytymisestä seuraava yllätyskäänne, joka luistaa potin Roopen ulottuvilta. Kuinka juuri Kroisoksen aarre pääsi nyt kymmenen parhaimman jakson joukkoon? Rosa ei hehkuttanut tätä tarinaa, eikä se ole esimerkiksi konnan puolesta mitenkään mestarillinen. 

Olen nostanut tässä blogisarjassa usein esiin Rosan tarinoiden lopetukset ja loppuvitsit. Aloitusruuduista en ole paljoa kirjoittanut. Parhaimmillaan ne ovat visuaalisesti rikkaita avauksia, jotka virittävät jakson tunnelmaan, kuten vaikkapa tarinassa "Kaikkein mieluisin lahja" tai "Olla kuin ei olisikaan". Kroisoksen aarteessa on kuitenkin Rosan tarinoiden paras avaus, sillä juttu alkaa täydellä rytinällä! Milla Magian ryöstöretki menee visuaalisesti niin överiksi, että nauran sille joka kerta. Alku luo myös draamallisen vastinparin tarinan lopetukseen, mikä on oikein mallikas. Akun typerät hoilotukset saavat riemastuttavan päätöksen Vesuviuksen viisauskerhossa!

Kroisoksen aarre sopii juuri minunlaisilleni kirjanörteille. Opiskelin yliopistossa Kreikkaa ja tutkin antiikin jumalhistoriaa, joten tämä tarina tulee siksikin lähelle. Juttu lähtee vauhtiin tyypilliseen Rosa tapaan Sudenpentujen taskukirjan myötä, mutta nyt tietopaljastus saa aikaan hervottomat reaktiot, kun Roope ja professori pimahtavat totaalisesti. Ankkojen keräilyretket British Museumissa, Hagia Sofiassa ja ties missä pysyvät tässä paremmin kasassa kuin pelmahdukset Kadonneen kirjaston vartijoissa. Vitsit kuuluvat parhaimmistoon, kuten Roopen letkautus: "Yritätte turhaan tinkiä! Muistakaa, että tavara on käytettyä." Raha-teema pitää juonta hienosti koossa ja luo kutkuttavan vastakkainasettelun kulttuuriaarteiden ja kylmän käteisen välille. Suomennoksen terä maksimoi hilpeyden puhumalla pylväistä vuoroin suurenmoisina jäännöksinä, vuoroin roskana tai marmorimakkaroina! 

Artemin temppeli oli tosiaankin yksi antiikin seitsemästä ihmeestä, mutta tarinan juonessa sen pykääminen on vain välivaihe. Keskiosan pitkä kahdeksansivuinen osio Kroisoksen mega-aarteelta toiselle ei sisällä mestariteos-herkkua, mutta johdattelee lukijan pääkallopaikan loppuhuipennuksiin. Tmolos-vuorella juoni muistuttaa vahvuuksistaan - kyseessä on toisinto Antiikin Midas-tarinasta. Nyt jakson "konnan" ja Roopen välienselvittely pääsee hienosti oikeuksiinsa. Erityiskehut ansaitsee Roopen dynamiittikortti sekä tästä seuraava yllätyspaljastus. Parhaissa juonikuluissa lopetus yllättää, mutta saa samalla aikaan lukijan "niin tietysti!" ilohuudon, kun palaset loksahtavat paikoilleen. Kroisoksen suurin kalleus on Rosa-tarinoiden paras katharsis-hetki.

    

Artemiin ja hänen temppelinsä merkittävyydestä kertoo sekin, että molemmat mainitaan Raamatussa. Apostolien teoissa on jopa Luukkaan tallettama huudahdus: "Suuri on Efesoksen Artemis!". Artemis on amatsonien äiti, naissoturi sekä luonnon ja metsästyksen villi jumala. Artemis on samanaikaisesti neitsyt sekä äitijumala, joten ei ole ihme, että hän on yksi keskiajalla virinneen Neitsyt Maria -kultin edeltäjä. Kristinusko teki varmasti hyvää naisten asemalle ja kotielämälle, mutta jäikö villi ja vapaa naisellisuus häilymään muinaisen epäjumalattaren temppelin rauniohin? Onhan tosin Raamatussakin esimerkiksi rohkea naissoturi Debora ja Laulujen laulun hurja rakastaja, joista tytöille voisi kertoa seurakunnissa. Vastaavasti pyhäkouluissa voisi opettaa pojille, ettei miehien pidä olla mitään pyhäkoulupoikia.