Tällä sivulla on joitain kirjoittamiani tarinoita, jotka jäivät pois Jumalan kyynel -tarinakirjastani. Tarinat ovat vapaasti käytettävissä.
Astronominen kello
Tämä lyhyt paikallistarina on ihan hyvä. Se karsiutui ulkopuolelle, sillä juttu ei ole omani, eikä minusta kovinkaan käyttökelpoinen.VK916 Maailman kaikki rukoukset poimit, VK964 Jeesus, ristinpolkuasi
1. Moos. 11:1-9
lankeemus, elämän tarkoitus
Praha oli 1300-luvulla Euroopan mahtavimpia kaupunkeja. Kaupungin raatihuoneen seinälle päätettiin rakentaa upea astronominen kello. Kaupunginvaltuutetut valitsivat tehtävään kelloseppä Hanuksen. Mestari Hanuš rakensi suuren kellon, johon kuului astronominen kartta, kalenteri sekä useita liikkuvia patsaita.
Kaupunginvaltuutetut hämmästyivät, kun he näkivät Hanuksen mekaanisen taideteoksen. He huolestuivat siitä, tekisikö mestari samanlaisen kellon myös johonkin toiseen kaupunkiin. Varmistaakseen, että kello pysyisi ainutlaatuisena, he palkkasivat pari hämärämiestä, jotka murtautuivat yöllä Hanuksen kotiin ja polttivat hänen silmänsä sokeiksi kuumalla raudalla.
Tänäkin päivänä Prahan astronominen kello muistuttaa ihmisen taituruudesta, ylpeydestä ja itsekkyydestä.
Prinssi joka rakasti vaatteita
Tämän tarinan vahvuus ja heikkous on sama asia: outo ja omaperäinen tulokulma Nelson Mandelan tarinaan. En katsonut sitä kovin toimivaksi ja yksi Mandela-juttu tuntui riittävän. Tarinan maailman paras muotisuunnittelija on Giorgio Armani, joka todella tarjosi presidentille pukuaan. Kuuluisa on myös Nelson Mandelan pelipaita. Vaatteiden symboliikka elää vahvasti uskossamme.NSV2015 104/NSV2010 101/VK501 Siunaa koko maailmaa, NSV2015 74 Hymni, VK431 Ken on mun lähimmäiseni, VK502 Jeesus, meitä kosketa nyt
Luuk. 15:11-32, 4. sunnuntai helluntaista
anteeksianto, synti, selviytymisen salaisuudesta, rikkaus ja köyhyys
Eräässä maassa asui prinssi, joka rakasti vaatteita. Tämä on vähän kummallisesti sanottu. Kaikkihan me pidämme pai-doista, housuista ja takeista. Ne ovat kauniita ja lämmittävät. Ne myös kertovat, keitä me olemme ja mihin kuulumme.
Tämä prinssi kuitenkin rakasti vaatteita erityisen paljon. Hänen komeronsa eivät siitä huolimatta notkuneet kuninkaallisia asuja. Prinssin heimo asui savimajoissa. Hän käveli kouluun kuluneessa paidassa, isän housuista revityissä shortseissa ja naru vyönään. Opettajat pukeutuivat prässättyihin housuihin, mustiin puvuntakkeihin ja kiiltäviin kenkiin. Se oli uuden ajan muotia. Prinssi halusi pukeutua samalla tavalla kuin he.
Nuorena prinssi lähti suureen kaupunkiin. Kukaan ei tuntenut häntä ja hän joutui asumaan slummissa. Häntä hävetti kulkea kadulla rähjäisissä housuissa ja kuluneessa paidassa.
Prinssi opiskeli ahkerasti ja valmistui lakimieheksi. Nyt hänellä oli varaa ostaa mittatilauspuku kaupungin parhaalta räätäliltä. Prinssi oli ylpeä itsestään ja iloinen, kun hän kykeni huolehtimaan läheisistään.
Voisi kuvitella, että prinssi piti hienoja asuja elämänsä loppuun saakka. Mutta hän riisui hienon puvun yltään ja pukeutui sotilaaksi. Prinssi oli ihonväriltään musta. Hän oli huomannut, kuinka valkoihoiset sortivat mustia. Prinssi päätti taistella sortajia vastaan. Hän oli sitä mieltä, että sotilaan univormu sopi siihen paremmin kuin lakimiehen puku.
Valkoiset saivat prinssin kiinni ja veivät hänet oikeuden eteen. He syyttivät prinssiä väkivallasta ja valtiopetoksesta. Lakimiehillä oli prässätyt housut, mustat puvuntakit ja kiiltävät kengät. Prinssi ei enää tahtonut olla niin kuin he. Hän marssi oikeussaliin yllään leopardinnahkainen heimoasu. Hän oli niin uljas, ettei tuomari saanut sanaa suustaan.
Valkoisten mielestä prinssi näytti vaaralliselta villiltä. Hänet tuomittiin vankilaan elinkautiseksi. Vankilassa oli turha haaveilla hienoista vaatteista. Prinssi, joka rakasti vaatteita, ei voinut tietää, saisiko hän enää koskaan pukeutua muuhun kuin vankilan liituraitapukuun.
Prinssi oli kasvanut maailmassa, jossa pukeutuminen ja ihonväri merkitsivät kaikkea. Vankilassa hän oppi katsomaan syvemmälle ja näkemään ihmisen vaatteiden ja ihonvärin takaa. Hän ymmärsi, että kaikki ihmiset kuuluivat samaan heimoon ja olivat yhtä arvokkaita ulkonäöstään riippumatta.
Vuodet vierivät. Vähitellen yhä useammat alkoivat ajatella, että oli väärin sortaa ihmisiä ihonvärin perusteella. He muistivat prinssin. He jopa pukeutuivat paitoihin, joissa oli prinssin kuva ja käsky vapauttaa hänet.
Painostus yltyi niin suureksi, että prinssi oli pakko päästää vapaaksi. Hän ei tosin tiennyt, miten hänen pitäisi nyt pukeutua. Sotilaan univormu ei sopinut, sillä hän oli oppinut, ettei väkivalta ratkaise ongelmia. Hän harkitsi heimoasua, mutta tuli siihen tulokseen, että heimojen aika kuului menneisyyteen. Sitä paitsi hän halusi olla koko kansan kuningas.
Maailman paras muotisuunnittelija lupasi prinssille upean mittatilauspuvun. Sekään ei kelvannut prinssille. Musta puku ja solmio olivat kyllä hienot, mutta samalla jäykät ja tavanomaiset. Silloin eräs nainen lahjoitti prinssille silkkipaidan. Paitaan oli kirjottu pulleita kaloja. Prinssi riemastui ja tilasi naiselta räiskyvän värisiä paitoja. Hän oli viettänyt niin monta vuotta ankeudessa, että halusi jotakin iloista ylleen.
Prinssin paidoista tuli vapauden symboli. Kun ihmiset näkivät hänet, hekin tahtoivat pukeutua samalla tavalla. Uusi tyyli antoi sorretuille toivoa ja luvan olla oma itsensä. Prinssi hymyili ihmisille, kameroille ja koko elämälle. Taivaassa Jumala antoi hänelle mitä ihanimmat vaatteet.
Tämä prinssi kuitenkin rakasti vaatteita erityisen paljon. Hänen komeronsa eivät siitä huolimatta notkuneet kuninkaallisia asuja. Prinssin heimo asui savimajoissa. Hän käveli kouluun kuluneessa paidassa, isän housuista revityissä shortseissa ja naru vyönään. Opettajat pukeutuivat prässättyihin housuihin, mustiin puvuntakkeihin ja kiiltäviin kenkiin. Se oli uuden ajan muotia. Prinssi halusi pukeutua samalla tavalla kuin he.
Nuorena prinssi lähti suureen kaupunkiin. Kukaan ei tuntenut häntä ja hän joutui asumaan slummissa. Häntä hävetti kulkea kadulla rähjäisissä housuissa ja kuluneessa paidassa.
Prinssi opiskeli ahkerasti ja valmistui lakimieheksi. Nyt hänellä oli varaa ostaa mittatilauspuku kaupungin parhaalta räätäliltä. Prinssi oli ylpeä itsestään ja iloinen, kun hän kykeni huolehtimaan läheisistään.
Voisi kuvitella, että prinssi piti hienoja asuja elämänsä loppuun saakka. Mutta hän riisui hienon puvun yltään ja pukeutui sotilaaksi. Prinssi oli ihonväriltään musta. Hän oli huomannut, kuinka valkoihoiset sortivat mustia. Prinssi päätti taistella sortajia vastaan. Hän oli sitä mieltä, että sotilaan univormu sopi siihen paremmin kuin lakimiehen puku.
Valkoiset saivat prinssin kiinni ja veivät hänet oikeuden eteen. He syyttivät prinssiä väkivallasta ja valtiopetoksesta. Lakimiehillä oli prässätyt housut, mustat puvuntakit ja kiiltävät kengät. Prinssi ei enää tahtonut olla niin kuin he. Hän marssi oikeussaliin yllään leopardinnahkainen heimoasu. Hän oli niin uljas, ettei tuomari saanut sanaa suustaan.
Valkoisten mielestä prinssi näytti vaaralliselta villiltä. Hänet tuomittiin vankilaan elinkautiseksi. Vankilassa oli turha haaveilla hienoista vaatteista. Prinssi, joka rakasti vaatteita, ei voinut tietää, saisiko hän enää koskaan pukeutua muuhun kuin vankilan liituraitapukuun.
Prinssi oli kasvanut maailmassa, jossa pukeutuminen ja ihonväri merkitsivät kaikkea. Vankilassa hän oppi katsomaan syvemmälle ja näkemään ihmisen vaatteiden ja ihonvärin takaa. Hän ymmärsi, että kaikki ihmiset kuuluivat samaan heimoon ja olivat yhtä arvokkaita ulkonäöstään riippumatta.
Vuodet vierivät. Vähitellen yhä useammat alkoivat ajatella, että oli väärin sortaa ihmisiä ihonvärin perusteella. He muistivat prinssin. He jopa pukeutuivat paitoihin, joissa oli prinssin kuva ja käsky vapauttaa hänet.
Painostus yltyi niin suureksi, että prinssi oli pakko päästää vapaaksi. Hän ei tosin tiennyt, miten hänen pitäisi nyt pukeutua. Sotilaan univormu ei sopinut, sillä hän oli oppinut, ettei väkivalta ratkaise ongelmia. Hän harkitsi heimoasua, mutta tuli siihen tulokseen, että heimojen aika kuului menneisyyteen. Sitä paitsi hän halusi olla koko kansan kuningas.
Maailman paras muotisuunnittelija lupasi prinssille upean mittatilauspuvun. Sekään ei kelvannut prinssille. Musta puku ja solmio olivat kyllä hienot, mutta samalla jäykät ja tavanomaiset. Silloin eräs nainen lahjoitti prinssille silkkipaidan. Paitaan oli kirjottu pulleita kaloja. Prinssi riemastui ja tilasi naiselta räiskyvän värisiä paitoja. Hän oli viettänyt niin monta vuotta ankeudessa, että halusi jotakin iloista ylleen.
Prinssin paidoista tuli vapauden symboli. Kun ihmiset näkivät hänet, hekin tahtoivat pukeutua samalla tavalla. Uusi tyyli antoi sorretuille toivoa ja luvan olla oma itsensä. Prinssi hymyili ihmisille, kameroille ja koko elämälle. Taivaassa Jumala antoi hänelle mitä ihanimmat vaatteet.
Kultainen kypärä
Tämä rippikoulutarina rakentui pienen, jumalanpalvelusopetuksessa käyttämäni vertauksen ympärille. Ihan kiva, mutta ei kovin toimivaa draamallisesti.NSV2015 26/NSV2010 28/V243 Turhaan ette tänne tulleet, NSV2015 28/NSV2010 30/V248 Kirkossa
jumalanpalvelus, seurakunta
Timo marssi kirkkoon happamin naamoin. Jumalanpalvelus oli rippikoulun pakkopullaa. Hänestä oli ärsyttävää, kun hän joutui heräämään aikaisin sunnuntaiaamuna ja kävelemään pakkasessa kirkonmäkeä.
Timon mielestä jumalanpalvelus oli liian pitkä. Koko ajan piti vain istua paikallaan. Kanttori kailotti jotakin ja väki nousi seisomaan. Rukouksen jälkeen piti laulaa aamenet. Pappi heilutti käsiään. Hommassa ei ollut oikein mitään ideaa. Timo pudotti nuorisotyöntekijälle tarkkaan harkittuja adjektiiveja palautteeksi messusta, kun pieni ikuisuus vihdoin vaihtui kirkkokahveihin: jäykkä, kaavamainen, tylsä.
Illalla isä vei Timon katsomaan Kärppien peliä. Timo piti kovasti jääkiekosta ja oli mielissään, kun heillä oli vielä parhaat paikat. Hänen vieressään istui äiti pienen poikansa kanssa. Poika seurasi peliä uteliaana. Yhtäkkiä hän hihkaisi, että yhdellä pelaajista oli kultainen kypärä. Timo kuuli, kun äiti kertoi pojalle, että kultainen kypärä on palkinto, joka annetaan parhaalle pelaajalle.
Timo seurasi peliä, mutta vähitellen hänen mieleensä hiipi aamuinen jumalanpalvelus. Hän alkoi miettiä, että lätkämatsissa ja jumalanpalveluksessa oli itse asiassa paljon samaa. Molemmissa oli tiettyjä sääntöjä, tapoja ja yksityiskohtia. Jos niistä ei ollut perillä, ei oikein päässyt touhuun mukaan. Tuomari vihelsi pitkän kiekon ja vei kiekon vastustajan puolustusalueelle. Timo mietti, että kirkonmenot ovat aina vähän samanlaiset, mutta niinhän ovat lätkäpelitkin. Silti pelaaminen on luovaa, jännittävää ja vapaata.
Seuraavana pyhänä rippikoulunuorilla oli paljon ihmettelemistä, kun pappi kertoi heille kirkkotilasta, alttarista ja jumalanpalveluksen yksityiskohdista. Ihmettelemistä oli myös Timon naamassa, joka ei ollut lainkaan happaman näköinen.
NSV2015 7/NSV 2010 8 Laula ihmisille, NSV2015 13 Kuka on hän?, NSV2015 73/NSV2010 77 Väsyneet maan, VK417 Jeesus, askeleesi, VK510 Sinä Jeesus ymmärrät parhaiten, VK516 Kuulkaa keitä mestari
Luuk. 24:13-35, 2. pääsiäispäivä, Luuk. 15:1-10, 4. sunnuntai helluntaista
Jeesus, kärsimyksen koulussa, elämän tarkoitus
Outolinnut
Tämä on vertaileva ”tarina” Jeesuksesta ja Vincent van Goghista, joilla on paljon yhteistä. Juttu on ihan mielenkiintoinen, mutta minulla oli jo kaksi muuta van Goghiin liittyvää tarinaa, joten jätin tämän ulkopuolelle. Lisäsin tästä tarinasta yhden lisäkappaleen tarinaan "Töhertelijä".NSV2015 7/NSV 2010 8 Laula ihmisille, NSV2015 13 Kuka on hän?, NSV2015 73/NSV2010 77 Väsyneet maan, VK417 Jeesus, askeleesi, VK510 Sinä Jeesus ymmärrät parhaiten, VK516 Kuulkaa keitä mestari
Luuk. 24:13-35, 2. pääsiäispäivä, Luuk. 15:1-10, 4. sunnuntai helluntaista
Jeesus, kärsimyksen koulussa, elämän tarkoitus
Jeesus ja Vincent van Gogh olivat monella tavalla samanlaisia ihmisiä.
Kumpikaan heistä ei menestynyt elämässä. He eivät saaneet tunnustusta, ylhäistä asemaa tai valtavia rikkauksia. Molemmat miehet elivät köyhyydessä ja toisten ihmisten tukien varassa. Kummallakaan heistä ei ollut vakituista kotia. Heitä molempia pidettiin outoina pahanilmanlintuina. He olivat ylhäistä syntyperää, mutta liikkuivat köyhien, likaisten ja arveluttavien ihmisten seurassa. Jeesusta ja Vincentiä arvosteltiin, sillä he pitivät porttoja ja muita syntisiä ystävinään.
Jeesus ja Vincent van Gogh julistivat molemmat Jumalan sanaa. Jeesus riiteli usein fariseusten ja kirjanoppineiden kanssa, eikä mahtunut aikansa uskonnollisiin muotteihin. Kirkon johtajat käänsivät Vincent van Goghille selkänsä, sillä hänen esiintymisensä ja ulkoinen olemuksensa eivät täyttä-neet heidän kriteereitään. Jeesus kertoi Jumalan valtakunnas-ta vertauskuvilla, joita ihmiset eivät ymmärtäneet. Vincent van Gogh maalasi maalauksia Jumalan rakkaudesta, mutta ihmiset eivät ymmärtäneet niitä. He olivat molemmat taiteilijoita. Van Gogh käytti maalia, siveltimiä ja kangasta. Jeesus teki kurjista, likaisista ja kuolevaisista ihmisistä kuolematonta taidetta.
Jeesus ja Vincent van Gogh olivat molemmat kipujen ja sairauksien tuttavia. He olivat valmiita jakamaan toisen ihmisen kärsimyksen omissa ruumiissaan. Jeesus ja Vincent kuolivat nuorina. Kumpikaan heistä ei perustanut perhettä tai saanut omia lapsia. Heillä molemmilla oli elämänsä lopussa lyhyt ja kiihkeä aktiivinen jakso, joka huipentui kärsimykseen, epäonnistumisiin ja kuolemaan. Molemmat miehet kuolivat yksin läheistensä hylkääminä.
Jeesukselle ja Vincentille tapahtui molemmille jotakin yllättävää heidän kuolemansa jälkeen. Heistä tuli maailmankuuluja. Jeesusta pidetään maailmanhistorian tunnetuimpana henkilönä. Vincent van Gogh on kaikkien ihailema taidemaalari. Van Gogh sai elinaikanaan vain pienen piirien tunnustusta, mutta kuolemansa jälkeen hänen maalauksiaan on ollut näytteillä ympäri maailmaa. Jeesuksella oli vain muutamia ystäviä ja seuraajia, mutta kuolemansa jälkeen, hän on saanut seuraajia maailman kaikista kolkista. Vincentin van Gogh maine on noussut kuolleista. Jeesus nousi itse kuolleista ja elää ikuisesti.
NSV2015 30/NSV2010 33 Minne tie vie, NSV2015 36 Tie, totuus ja elämä, VK318 Jeesus, sä ainoa, VK354 Kristityn ilman ristiä, VK510 Sinä Jeesus, ymmärrät parhaiten, VK902 Jumalamme, suuruuttasi, VK954 Lahjoillasi meitä siunaat, VK964 Jeesus, ristinpolkuasi
Matt. 5:40-42, Mark. 10:17-27, 7. sunnuntai helluntaista
Jeesus, köyhyys ja rikkaus, pyhitys, armo
Kumpikaan heistä ei menestynyt elämässä. He eivät saaneet tunnustusta, ylhäistä asemaa tai valtavia rikkauksia. Molemmat miehet elivät köyhyydessä ja toisten ihmisten tukien varassa. Kummallakaan heistä ei ollut vakituista kotia. Heitä molempia pidettiin outoina pahanilmanlintuina. He olivat ylhäistä syntyperää, mutta liikkuivat köyhien, likaisten ja arveluttavien ihmisten seurassa. Jeesusta ja Vincentiä arvosteltiin, sillä he pitivät porttoja ja muita syntisiä ystävinään.
Jeesus ja Vincent van Gogh julistivat molemmat Jumalan sanaa. Jeesus riiteli usein fariseusten ja kirjanoppineiden kanssa, eikä mahtunut aikansa uskonnollisiin muotteihin. Kirkon johtajat käänsivät Vincent van Goghille selkänsä, sillä hänen esiintymisensä ja ulkoinen olemuksensa eivät täyttä-neet heidän kriteereitään. Jeesus kertoi Jumalan valtakunnas-ta vertauskuvilla, joita ihmiset eivät ymmärtäneet. Vincent van Gogh maalasi maalauksia Jumalan rakkaudesta, mutta ihmiset eivät ymmärtäneet niitä. He olivat molemmat taiteilijoita. Van Gogh käytti maalia, siveltimiä ja kangasta. Jeesus teki kurjista, likaisista ja kuolevaisista ihmisistä kuolematonta taidetta.
Jeesus ja Vincent van Gogh olivat molemmat kipujen ja sairauksien tuttavia. He olivat valmiita jakamaan toisen ihmisen kärsimyksen omissa ruumiissaan. Jeesus ja Vincent kuolivat nuorina. Kumpikaan heistä ei perustanut perhettä tai saanut omia lapsia. Heillä molemmilla oli elämänsä lopussa lyhyt ja kiihkeä aktiivinen jakso, joka huipentui kärsimykseen, epäonnistumisiin ja kuolemaan. Molemmat miehet kuolivat yksin läheistensä hylkääminä.
Jeesukselle ja Vincentille tapahtui molemmille jotakin yllättävää heidän kuolemansa jälkeen. Heistä tuli maailmankuuluja. Jeesusta pidetään maailmanhistorian tunnetuimpana henkilönä. Vincent van Gogh on kaikkien ihailema taidemaalari. Van Gogh sai elinaikanaan vain pienen piirien tunnustusta, mutta kuolemansa jälkeen hänen maalauksiaan on ollut näytteillä ympäri maailmaa. Jeesuksella oli vain muutamia ystäviä ja seuraajia, mutta kuolemansa jälkeen, hän on saanut seuraajia maailman kaikista kolkista. Vincentin van Gogh maine on noussut kuolleista. Jeesus nousi itse kuolleista ja elää ikuisesti.
Jeesuksen kutsu
Tämä konfirmaatiomessun dialogisaarnasta muokattu tarina on yksi vakavimmista tarinoistani. Se perustuu Jeesuksen omien sanojen ohella Dietrich Bonhoefferin kirjaan ”Kutsu seuraamiseen”. Jätin sen kirjan ulkopuolelle, sillä juttu on pitkä ja jankkaavan oloinen. Kirjan tarina "Valtakunnan kutsu" on uusi versio samasta ideasta.NSV2015 30/NSV2010 33 Minne tie vie, NSV2015 36 Tie, totuus ja elämä, VK318 Jeesus, sä ainoa, VK354 Kristityn ilman ristiä, VK510 Sinä Jeesus, ymmärrät parhaiten, VK902 Jumalamme, suuruuttasi, VK954 Lahjoillasi meitä siunaat, VK964 Jeesus, ristinpolkuasi
Matt. 5:40-42, Mark. 10:17-27, 7. sunnuntai helluntaista
Jeesus, köyhyys ja rikkaus, pyhitys, armo
Kävelin yksin metsässä. Auringonvalo siivilöityi kuusen oksien läpi ja vesipisarat putoilivat neulasilta lumeen. Sydämestäni kiiri huokaus. Voi Jeesus! Mitä minun pitäisi tehdä? Tänään kuljin kerjäläisen ohi. Illalla veljeni pyysi minulta rahaa lainaksi. Pankki vaatii maksamaan lainarästejä. Tililläni on pelkkiä hiluja. Silloin kuulin äänen, joka puhalsi tuulena sydämeni aavalla.
Muistathan, mitä olen sanonut: Jos joku yrittää oikeutta käymällä viedä sinulta paidan, anna hänelle viittasikin. Jos joku vaatii sinut mukaansa virstan matkalle, kulje hänen kanssaan kaksi. Anna sille, joka sinulta pyytää, äläkä käännä selkääsi sille, joka haluaa lainata sinulta.
Eli jos kuka tahansa pyytää minulta satasta, minun pitää tuosta vain antaa hänelle...
...kaksi sataa.
Herrani, tällä periaatteella olisin rutiköyhä alta aikayksikön.
No, sittenhän meitä olisi kaksi.
Kuulehan nyt, Jeesus, ei se noin voi mennä. Minun pitää huolehtia kodistani ja perheestäni. Tarvitsen rahaa ruokaan ja elämiseen. Minä olen vastuullinen kansalainen. Hoidan tehtäväni ja kannan vastuuni. Mitä siitä jää vielä puuttumaan?
Jumalan valtakunta.
Ohjeesi ovat typeryyttä ja sulaa hulluutta! Ne jättävät sinun seuraajasi häpeän ja pilkan kohteiksi. Ehkä sinä et olekaan oikea Jeesus, vaan oman mielikuvitukseni luomus.
Mutta onhan sinulla minun sanani. Niitä et ole voinut keksiä itse.
Mutta sinä puhuit nuo sanat kauan sitten juutalaisille. Et varmaan sanoisi samoja sanoja meille suomalaisille. Helppoahan se on julistaa jo valmiiksi köyhille köyhyyden sanomaa.
Kyllä minä puhuin myös rikkaille. Etkö muista, kun rikas mies tuli kerran luokseni? Hän tahtoi seurata minua. Käskin häntä jakamaan omaisuutensa köyhille. Silloin hän lähti suruissaan pois.
Mutta eihän omaisuudessa ole mitään pahaa. Kunhan en vain sido siihen sydäntäni. Enkö juuri silloin ole sinulle kuuliainen, kun käytän omaisuuttani viisaasti ja toimin ammatissani ja perheessäni vastuullisesti?
Oletko sinä kiintynyt siihen, mitä sinulla on?
Tietysti. Mutta en väärällä tavalla. Omaisuudellani on minulle henkilökohtainen arvo. Työmies on palkkansa ansainnut. Mutta Jumala on minulle kuitenkin tärkein.
Eli jos Jumala pyytäisi sinulta omaisuuttasi, lahjoittaisit sen pois?
Niin… kyllä.
No anna. Jätä kaikki ja seuraa minua.
Ääh, ei oikea Jeesus noin sanoisi! Ja miksi me puhumme koko ajan rahasta?
Kuninkaiden aika on totisesti ohi.
Ei noita sanoja voi ottaa kirjaimellisesti tänä päivänä. Sinä käsket rakastaa vihamiehiä. Se on hyvä käsky. Mutta ei meillä tänä päivänä ole vihamiehiä. Maailma on muuttunut paremmaksi.
Autuaita olette te, kun teitä minun tähteni herjataan ja vainotaan ja kun teistä valheellisesti puhutaan kaikkea pahaa. Eikö vaino ole kirkon tunnusmerkki?
Herrani, eikö ole hyvä asia, että meillä on täällä rauha ja uskonnonvapaus?
En minä ole tuonut rauhaa maan päälle vaan miekan.
Mutta ethän sinä ole mikään poliittinen Che Guevara! Olet syntisten ystävä ja lempeä opettaja. Hei, nyt minä tajuan! Tässä on kyse laista ja evankeliumista. Sinä julistat lakia. Kukaan ei kuitenkaan pelastu hyvillä teoilla. Käskysi ovat liian vaativat. Mutta evankeliumi on sitä, että Jumala pelastaa syntiset ihmiset yksin armosta.
Voi itku ja hammastenkiristys. Tällaistako te kutsutte Jumalan valtakunnaksi?
En ymmärrä. Mitä vikaa Jumalan armossa on?
Tuollainen armo tarkoittaa, ettei minua tarvitse seurata. Minä tunnen omani siitä, että he tekevät taivaallisen isäni tahdon mukaan.
Me olemme täällä nykyään aika avaramielisiä ja suvaitsevaisia. Kirkkoon saa kuulua, vaikka ei uskoisi kovin vahvasti. Mutta jos annat näin tiukkoja käskyjä, niin enpä tiedä, montako opetuslasta täältä löydät.
Juuri eksyneitä minä olen tullut etsimään.
Tuo kuulostaa jo paremmalta! Minä tosin luulen, ettei monikaan meistä koe olevansa eksynyt.
Yritätkö sanoa, että Jumalan valtakunta on jo tullut luoksesi? Oletko kenties onnesi kukkuloilla? Tanssit ruusuilla?
Voisihan asiat paremminkin olla. Totta puhuen minulla on aika usein ikävä tunne. Tuntuu, etten löydä elämän mieltä ja merkitystä. Elämästä puuttuu jotakin. Se on liian tavallista.
Siispä seuraa minua. Minä annan yltäkylläisen elämän.
Ai rahaa vastaan?
Mikään ei ole ilmaista.
Paitsi Jumalan armo?
Kyllä sekin maksoi – ainakin minulle. Olen maksanut pääsymaksun taivaaseen. Jumalan valtakunnassa kaikki on kuitenkin yhteistä, aivan kaikki. Huomaan, että sinua painaa jokin muukin.
Niin, elämä toisten ihmisten kanssa on usein vaikeaa. Minulla ei ehkä ole vihollisia, mutta olen kyllä riidoissa.
Sovi riita ja anna anteeksi.
Vaadit liikoja.
Tai sitten sinä tyydyt liian vähään. Minä olen köyhien, sairaiden ja syntisten ystävä. Minä olin rikas, mutta tulin köyhäksi teidän tähtenne. Minä annoin henkeni teidän puolestanne. Jos joku lapsistani eksyy, minä haen hänet pimeästä, vaikka helvetistä asti. Minä olen ikuinen, minulla on kaikki valta. Planeetat, tähdet ja koko maailmankaikkeus on luotu minun kauttani. Etkö seuraisi minua, vaikka en lupaisi sinulle edes yhtä riisinjyvää?
Minä luulin, että voisin seurata sinua ja kuitenkin pitää omastani kiinni.
Ei kukaan voi palvella kahta herraa.
Mitä minun pitäisi tehdä?
Seuraa minua.
Löysin polulle. Sitä pitkin löysin takaisin kotiin.
NSV2015/2010 2 Sama taivas, sama maa, VK457 Kiitetty nyt olkoon, VK560 Maat, metsät hiljenneinä, VK904 Kohotkoon ilohuuto, VK961 Laulan, koska herätit minut kuolemasta
Gal. 6:2 16 sunnuntai helluntaista
kärsimyksen koulussa, usko, seurakunta
Vanha ukko jökötti työhaastattelussa seurakuntapastorin virkaan. Hakijoita oli monta, eikä mies erottunut edukseen. Toiset olivat nuoria, energisiä ja innovatiivisia. Miehellä ei ollut työhistoriaa pappina, ei kokemusta seurakuntatyöstä eikä erikoistutkintoja. Hän oli vasta vanhalla iällä suorittanut tarvittavat opinnot. Valitsijaryhmä katsoi vaivautuneena miehen CV:tä. Paperissa oli oikeastaan vain yksi sana: “Sahatyöntekijä”. Kirkkoherra kysyi, miksi hänet pitäisi palkata papin hommaan.
– Minulla on paljon kokemuksia elämän kärsimyksistä, mies vastasi. Selkäni muistaa isäni raipaniskut. Äiti kuoli, kun olin lapsi. Olen käynyt läpi tuskallisen eron ja joutunut hautaamaan ainoan lapseni. Olen kokenut lamavuodet, työttömyyden ja köyhyyden omissa nahoissani.
Valitsijaryhmä kuunteli vanhuksen elämäntarinaa liikuttuneena. Lopulta kirkkoherra kysyi, pitäisikö hänet valita virkaan vastoinkäymisten takia.
– En sanoisi niin, mies vastasi. Mutta minä tiedän kolme keinoa, joilla vaikeudet kääntyvät iloksi ja onneksi.
– Mitkä ne keinot ovat? kirkkoherra kysyi.
– Jumalan sana, ystävien tuki ja metsien hiljaisuus.
Valitsijakomitea päätti myöntää viran hänelle.
VK509 Herra, elämääni, V335 Päivä on päättynyt, Angelo Badalamenti: Laurens Walking
14. sunnuntai helluntaista, 3. Moos. 19:32
kärsimyksen koulussa, diakonia, elämän tarkoitus, kuolema, synti, seurakunta
Muistathan, mitä olen sanonut: Jos joku yrittää oikeutta käymällä viedä sinulta paidan, anna hänelle viittasikin. Jos joku vaatii sinut mukaansa virstan matkalle, kulje hänen kanssaan kaksi. Anna sille, joka sinulta pyytää, äläkä käännä selkääsi sille, joka haluaa lainata sinulta.
Eli jos kuka tahansa pyytää minulta satasta, minun pitää tuosta vain antaa hänelle...
...kaksi sataa.
Herrani, tällä periaatteella olisin rutiköyhä alta aikayksikön.
No, sittenhän meitä olisi kaksi.
Kuulehan nyt, Jeesus, ei se noin voi mennä. Minun pitää huolehtia kodistani ja perheestäni. Tarvitsen rahaa ruokaan ja elämiseen. Minä olen vastuullinen kansalainen. Hoidan tehtäväni ja kannan vastuuni. Mitä siitä jää vielä puuttumaan?
Jumalan valtakunta.
Ohjeesi ovat typeryyttä ja sulaa hulluutta! Ne jättävät sinun seuraajasi häpeän ja pilkan kohteiksi. Ehkä sinä et olekaan oikea Jeesus, vaan oman mielikuvitukseni luomus.
Mutta onhan sinulla minun sanani. Niitä et ole voinut keksiä itse.
Mutta sinä puhuit nuo sanat kauan sitten juutalaisille. Et varmaan sanoisi samoja sanoja meille suomalaisille. Helppoahan se on julistaa jo valmiiksi köyhille köyhyyden sanomaa.
Kyllä minä puhuin myös rikkaille. Etkö muista, kun rikas mies tuli kerran luokseni? Hän tahtoi seurata minua. Käskin häntä jakamaan omaisuutensa köyhille. Silloin hän lähti suruissaan pois.
Mutta eihän omaisuudessa ole mitään pahaa. Kunhan en vain sido siihen sydäntäni. Enkö juuri silloin ole sinulle kuuliainen, kun käytän omaisuuttani viisaasti ja toimin ammatissani ja perheessäni vastuullisesti?
Oletko sinä kiintynyt siihen, mitä sinulla on?
Tietysti. Mutta en väärällä tavalla. Omaisuudellani on minulle henkilökohtainen arvo. Työmies on palkkansa ansainnut. Mutta Jumala on minulle kuitenkin tärkein.
Eli jos Jumala pyytäisi sinulta omaisuuttasi, lahjoittaisit sen pois?
Niin… kyllä.
No anna. Jätä kaikki ja seuraa minua.
Ääh, ei oikea Jeesus noin sanoisi! Ja miksi me puhumme koko ajan rahasta?
Kuninkaiden aika on totisesti ohi.
Ei noita sanoja voi ottaa kirjaimellisesti tänä päivänä. Sinä käsket rakastaa vihamiehiä. Se on hyvä käsky. Mutta ei meillä tänä päivänä ole vihamiehiä. Maailma on muuttunut paremmaksi.
Autuaita olette te, kun teitä minun tähteni herjataan ja vainotaan ja kun teistä valheellisesti puhutaan kaikkea pahaa. Eikö vaino ole kirkon tunnusmerkki?
Herrani, eikö ole hyvä asia, että meillä on täällä rauha ja uskonnonvapaus?
En minä ole tuonut rauhaa maan päälle vaan miekan.
Mutta ethän sinä ole mikään poliittinen Che Guevara! Olet syntisten ystävä ja lempeä opettaja. Hei, nyt minä tajuan! Tässä on kyse laista ja evankeliumista. Sinä julistat lakia. Kukaan ei kuitenkaan pelastu hyvillä teoilla. Käskysi ovat liian vaativat. Mutta evankeliumi on sitä, että Jumala pelastaa syntiset ihmiset yksin armosta.
Voi itku ja hammastenkiristys. Tällaistako te kutsutte Jumalan valtakunnaksi?
En ymmärrä. Mitä vikaa Jumalan armossa on?
Tuollainen armo tarkoittaa, ettei minua tarvitse seurata. Minä tunnen omani siitä, että he tekevät taivaallisen isäni tahdon mukaan.
Me olemme täällä nykyään aika avaramielisiä ja suvaitsevaisia. Kirkkoon saa kuulua, vaikka ei uskoisi kovin vahvasti. Mutta jos annat näin tiukkoja käskyjä, niin enpä tiedä, montako opetuslasta täältä löydät.
Juuri eksyneitä minä olen tullut etsimään.
Tuo kuulostaa jo paremmalta! Minä tosin luulen, ettei monikaan meistä koe olevansa eksynyt.
Yritätkö sanoa, että Jumalan valtakunta on jo tullut luoksesi? Oletko kenties onnesi kukkuloilla? Tanssit ruusuilla?
Voisihan asiat paremminkin olla. Totta puhuen minulla on aika usein ikävä tunne. Tuntuu, etten löydä elämän mieltä ja merkitystä. Elämästä puuttuu jotakin. Se on liian tavallista.
Siispä seuraa minua. Minä annan yltäkylläisen elämän.
Ai rahaa vastaan?
Mikään ei ole ilmaista.
Paitsi Jumalan armo?
Kyllä sekin maksoi – ainakin minulle. Olen maksanut pääsymaksun taivaaseen. Jumalan valtakunnassa kaikki on kuitenkin yhteistä, aivan kaikki. Huomaan, että sinua painaa jokin muukin.
Niin, elämä toisten ihmisten kanssa on usein vaikeaa. Minulla ei ehkä ole vihollisia, mutta olen kyllä riidoissa.
Sovi riita ja anna anteeksi.
Vaadit liikoja.
Tai sitten sinä tyydyt liian vähään. Minä olen köyhien, sairaiden ja syntisten ystävä. Minä olin rikas, mutta tulin köyhäksi teidän tähtenne. Minä annoin henkeni teidän puolestanne. Jos joku lapsistani eksyy, minä haen hänet pimeästä, vaikka helvetistä asti. Minä olen ikuinen, minulla on kaikki valta. Planeetat, tähdet ja koko maailmankaikkeus on luotu minun kauttani. Etkö seuraisi minua, vaikka en lupaisi sinulle edes yhtä riisinjyvää?
Minä luulin, että voisin seurata sinua ja kuitenkin pitää omastani kiinni.
Ei kukaan voi palvella kahta herraa.
Mitä minun pitäisi tehdä?
Seuraa minua.
Löysin polulle. Sitä pitkin löysin takaisin kotiin.
Kärsimyksen CV
Tämä on aika sympaattinen tarina. Tulee mieleen mummoni, jolta tivattiin Kelassa, mitä ihmettä hän on elääkseen tehnyt, kun papereissa ei ole mitään tietoa. Mummo vastasi hoitaneensa kodin ja pellot, kasvattaneensa lapset, lypsäneensä lehmät, valmistaneensa ruoat ja poimineensa marjat. Virkailija kuunteli nolona. Tämä jäi kirjan ulkopuolelle vahingossa editointikämmin takia. Se voi olla hyvä, sillä jutun ratkaisu lienee ongelmallinen työmarkkinoiden pykälien näkökulmasta. Vai ovatko nämä pykälät se varsinainen ongelma?NSV2015/2010 2 Sama taivas, sama maa, VK457 Kiitetty nyt olkoon, VK560 Maat, metsät hiljenneinä, VK904 Kohotkoon ilohuuto, VK961 Laulan, koska herätit minut kuolemasta
Gal. 6:2 16 sunnuntai helluntaista
kärsimyksen koulussa, usko, seurakunta
– Minulla on paljon kokemuksia elämän kärsimyksistä, mies vastasi. Selkäni muistaa isäni raipaniskut. Äiti kuoli, kun olin lapsi. Olen käynyt läpi tuskallisen eron ja joutunut hautaamaan ainoan lapseni. Olen kokenut lamavuodet, työttömyyden ja köyhyyden omissa nahoissani.
Valitsijaryhmä kuunteli vanhuksen elämäntarinaa liikuttuneena. Lopulta kirkkoherra kysyi, pitäisikö hänet valita virkaan vastoinkäymisten takia.
– En sanoisi niin, mies vastasi. Mutta minä tiedän kolme keinoa, joilla vaikeudet kääntyvät iloksi ja onneksi.
– Mitkä ne keinot ovat? kirkkoherra kysyi.
– Jumalan sana, ystävien tuki ja metsien hiljaisuus.
Valitsijakomitea päätti myöntää viran hänelle.
Vanhuuden risti
Tämän tarinan myötä pääsemme diakonin mukana vanhainkodille. Tarinan punchline on lainattu elokuvasta "The Straight Story". Eipä tässäkään mitään vikaa ole, taisin vain ajatella, että tämä sopii harvaan tilaisuuteen seurakuntatyössä.VK509 Herra, elämääni, V335 Päivä on päättynyt, Angelo Badalamenti: Laurens Walking
14. sunnuntai helluntaista, 3. Moos. 19:32
kärsimyksen koulussa, diakonia, elämän tarkoitus, kuolema, synti, seurakunta
Timo ja Mikko katselivat liikennemerkkejä. Leena laittoi vilkun päälle ja kertoi iloisena työstään. Hän kävi silloin tällöin tervehtimässä vanhuksia palvelutalolla. Pojat lusivat mukana korvaamassa puuttuvaa rippikoulupäivää. Leena kurvasi asuntolan pihaan ja selitti, että ikäihmisten tapaaminen oli helppoa. Sen kun kuunteli ja turisi.
– Tekin voitte ihan rohkeasti kysellä heiltä asioita, Leena kannusti.
Pojat seurasivat Leenaa pitkin palvelutalon labyrinttia. Heidän mielestään paikka oli juuri sellainen, kuin saattoi odottaa. Se oli hiljainen paikka. Väki katsoi ostosteeveetä tai odotti kuolemaa neljän seinän sisällä.
He saapuivat huoneeseen, jossa vanha mies makasi vuoteellaan.
Pojat istuivat tuoleille ja kaivoivat puhelimet taskuistaan. He kuuntelivat Leenan ja vanhuksen keskustelua. Siinä sitä muisteltiin niitä vuosia, jolloin oltiin vielä elossa.
Ikkunan jääpuikot pudottivat pisaroita. Kellon viisari liikahti. Leena kertoi vanhukselle pojista ja tarjosi heille makeisia pöydän rasiasta. Pojat säpsähtivät, kun huoneeseen ilmestyi kurvikas nuori hoitaja. Poikien harmiksi hän lähti saman tien ja vei Leenan mukanaan.
– Nyt voisi olla niiden kysymysten aika, Leena sanoi mennessään.
Pojat katsoivat toisiaan ja sängyssä makaavaa ukkoa. Vanhainkodissa oli tosiaan hiljaista! Mikko paukutti viestejä puhelimellaan. Kysymyksiä ei tullut mieleen. Timoa jurppi. Hän huomasi, että ukko tuijotti häntä.
– Mikä on pahinta siinä, kun on vanha? hän täräytti.
– Pahinta on muistaa, kuinka tyhmä sitä oli nuorena, vanhus vastasi.
– Tekin voitte ihan rohkeasti kysellä heiltä asioita, Leena kannusti.
Pojat seurasivat Leenaa pitkin palvelutalon labyrinttia. Heidän mielestään paikka oli juuri sellainen, kuin saattoi odottaa. Se oli hiljainen paikka. Väki katsoi ostosteeveetä tai odotti kuolemaa neljän seinän sisällä.
He saapuivat huoneeseen, jossa vanha mies makasi vuoteellaan.
Pojat istuivat tuoleille ja kaivoivat puhelimet taskuistaan. He kuuntelivat Leenan ja vanhuksen keskustelua. Siinä sitä muisteltiin niitä vuosia, jolloin oltiin vielä elossa.
Ikkunan jääpuikot pudottivat pisaroita. Kellon viisari liikahti. Leena kertoi vanhukselle pojista ja tarjosi heille makeisia pöydän rasiasta. Pojat säpsähtivät, kun huoneeseen ilmestyi kurvikas nuori hoitaja. Poikien harmiksi hän lähti saman tien ja vei Leenan mukanaan.
– Nyt voisi olla niiden kysymysten aika, Leena sanoi mennessään.
Pojat katsoivat toisiaan ja sängyssä makaavaa ukkoa. Vanhainkodissa oli tosiaan hiljaista! Mikko paukutti viestejä puhelimellaan. Kysymyksiä ei tullut mieleen. Timoa jurppi. Hän huomasi, että ukko tuijotti häntä.
– Mikä on pahinta siinä, kun on vanha? hän täräytti.
– Pahinta on muistaa, kuinka tyhmä sitä oli nuorena, vanhus vastasi.
Taidenäyttely
Tämä oli kenties maallisin tarinani ja kolmas tarina, jossa kerrotaan kuolleesta kissasta. Maallisuudessa ei sinänsä ole mitään vikaa, mutta tämä ei tuntunut kauhean puhuttelevalta tai käyttökelpoiselta jutulta. Pari hyvää ajatusta tarina kuitenkin välittää.NSV2015 7/NSV2010 8 Laula ihmisille, VK916 Maailman kaikki rukoukset poimit
elämän tarkoitus, parisuhde ja perhe, kuolema
Taiteilija asui pienessä mökissä kaupungin laitamilla. Hän viihtyi hyvin itsekseen, maalasi tauluja ja tuli toimeen eläkkeensä turvin. Oikeastaan taiteilija oli tehnyt työuransa paikallisessa tehtaassa ja maalannut tauluja vasta vanhuusiällä.
Postinkantaja oli kuitenkin sitä mieltä, että vanhalla miehellä oli lahjoja. Hän puhui usein siitä, että mies voisi pitää taidenäyttelyn niin, että suuri yleisö pääsisi ihailemaan hänen töitään. Mutta hanke ei vanhusta kiinnostanut. Maineelle ja kunnialle hän antoi palttua. Ei edes tuhat kriitikkoa tekisi hänen tauluistaan yhtään parempia. Rahaa tai tunnustusta mies ei tarvinnut. Sitä paitsi taiteilijan maalaukset olivat henkilökohtaisia. Ne olivat syntyneet, kun hänen muistonsa, kokemuksensa ja mielikuvituksensa olivat leikkineet väreillä kankaan pinnalla.
Postinkantaja väitti kuitenkin lujasti, että vanhuksen töistä olisi iloa muillekin. Kun hän vielä lupasi auttaa järjestelyissä ja puhua taidegallerian omistajalle, vanhus lopulta suostui. Näyttelystä ilmoitettiin ja taulut asetettiin esille. Taiteilijaa jännitti, kun hän pukeutui ensi-iltaa varten peilin edessä. Hän oli miettinyt, pitäisikö hänen naamioitua jotenkin, mutta oli heti nauranut ajatukselleen. Eihän häntä kukaan tuntisi!
Yhdessä postinkantajan kanssa he istuivat katsomaan, kun gallerian ovet avattiin. Postinkantaja katsoi ystäväänsä odottavalla innolla. Pala tuota intoa oli tarttunut taiteilijaankin. Olisihan se mukava, jos ihmiset pitäisivät hänen töistään. He katsoivat muina miehinä oville, mutta kukaan ei tullut. Väkeä oli kyllä liikkeellä, mutta askeleet kulkivat gallerian ohi. Postinkantaja selitti, että nyt on perjantai. Nuoriso meni elokuviin.
Taiteilija kuljeskeli gallerian käytävillä ja katsoi maalauksiaan. Häntä harmitti, kun hänen taiteensa ei kiinnostanut ketään. Häntä kadutti, että hän oli antanut ylipuhua itsensä kilpailuun huomiosta supersankarielokuvia vastaan.
Äkkiä taiteilijan ajatus pysähtyi. Gallerian parhaalle paikalle oli laitettu penkki, jolla saattoi istua ja katsoa maalauksia. Nyt tuolla penkillä istui joku. Taiteilija hivuttautui lähemmäs ja näki nuoren naisen. Hän näytti mietteliäältä ja surulliselta.
Taiteilija istui naisen viereen ja kysyi, mitä mieltä hän oli näyttelyn maalauksista. Tyttö hätkähti ja sanoi, ettei osannut oikein sanoa. Hän ei ollut katsonut kovin montaa työtä, kunnes oli istunut tämän työn ääreen. He katsoivat suurta sinistä maalausta, jossa oli kalliota, suuri tumma meri ja pienen pieni purjevene kaukana ulapalla. Se oli taiteilijan rakkain maalaus, jonka hän oli maalannut kuolleen vaimonsa muistolle.
He istuivat hetken omissa mietteissään. Sitten nuori nainen rikkoi hiljaisuuden ja sanoi, että hän piti tästä työstä. “Se tuo mieleen kissani”, nainen sanoi ja naurahti. Taiteilija suuttui. “Kissan!” hän huusi. “Kuulehan nyt, tyttö! Tämä taulu kertoo vaimoni kuolemasta. Minä maalasin sen hautajaisten jälkeen, kun olimme olleet neljäkymmentä vuotta naimisissa. Te nuoret ette selvästikään arvosta, saati ymmärrä elämän surusta tai kauneudesta mitään.” Nuori nainen häkeltyi vanhuksen vihanpurkauksesta ja siitä, että mies olikin taiteilija itse. “Voi anteeksi”, hän sopersi, “mutta kun, mutta kun minun kissani kuoli eilen.” Nainen purskahti itkuun ja pyrähti pois.
NSV 2015 14 Hiljainen kaupunki, NSV2010 52 Tule, Rauhan Henki, NSV2015/2010 57 Päivä päivältä vain, NSV2015 91 Sitkeä sydän, NSV2015 72/NSV2010 76 Voimaa armon virrasta, VK 318 Jeesus, sä ainoa, VK 338 Päivä vain ja hetki kerrallansa, VK 398 Oi tulkaa, työtä tekevät, VK513 Jeesus, sinä huomaat
Matt. 11:28-30, 15 sunnuntai helluntaista
Postinkantaja oli kuitenkin sitä mieltä, että vanhalla miehellä oli lahjoja. Hän puhui usein siitä, että mies voisi pitää taidenäyttelyn niin, että suuri yleisö pääsisi ihailemaan hänen töitään. Mutta hanke ei vanhusta kiinnostanut. Maineelle ja kunnialle hän antoi palttua. Ei edes tuhat kriitikkoa tekisi hänen tauluistaan yhtään parempia. Rahaa tai tunnustusta mies ei tarvinnut. Sitä paitsi taiteilijan maalaukset olivat henkilökohtaisia. Ne olivat syntyneet, kun hänen muistonsa, kokemuksensa ja mielikuvituksensa olivat leikkineet väreillä kankaan pinnalla.
Postinkantaja väitti kuitenkin lujasti, että vanhuksen töistä olisi iloa muillekin. Kun hän vielä lupasi auttaa järjestelyissä ja puhua taidegallerian omistajalle, vanhus lopulta suostui. Näyttelystä ilmoitettiin ja taulut asetettiin esille. Taiteilijaa jännitti, kun hän pukeutui ensi-iltaa varten peilin edessä. Hän oli miettinyt, pitäisikö hänen naamioitua jotenkin, mutta oli heti nauranut ajatukselleen. Eihän häntä kukaan tuntisi!
Yhdessä postinkantajan kanssa he istuivat katsomaan, kun gallerian ovet avattiin. Postinkantaja katsoi ystäväänsä odottavalla innolla. Pala tuota intoa oli tarttunut taiteilijaankin. Olisihan se mukava, jos ihmiset pitäisivät hänen töistään. He katsoivat muina miehinä oville, mutta kukaan ei tullut. Väkeä oli kyllä liikkeellä, mutta askeleet kulkivat gallerian ohi. Postinkantaja selitti, että nyt on perjantai. Nuoriso meni elokuviin.
Taiteilija kuljeskeli gallerian käytävillä ja katsoi maalauksiaan. Häntä harmitti, kun hänen taiteensa ei kiinnostanut ketään. Häntä kadutti, että hän oli antanut ylipuhua itsensä kilpailuun huomiosta supersankarielokuvia vastaan.
Äkkiä taiteilijan ajatus pysähtyi. Gallerian parhaalle paikalle oli laitettu penkki, jolla saattoi istua ja katsoa maalauksia. Nyt tuolla penkillä istui joku. Taiteilija hivuttautui lähemmäs ja näki nuoren naisen. Hän näytti mietteliäältä ja surulliselta.
Taiteilija istui naisen viereen ja kysyi, mitä mieltä hän oli näyttelyn maalauksista. Tyttö hätkähti ja sanoi, ettei osannut oikein sanoa. Hän ei ollut katsonut kovin montaa työtä, kunnes oli istunut tämän työn ääreen. He katsoivat suurta sinistä maalausta, jossa oli kalliota, suuri tumma meri ja pienen pieni purjevene kaukana ulapalla. Se oli taiteilijan rakkain maalaus, jonka hän oli maalannut kuolleen vaimonsa muistolle.
He istuivat hetken omissa mietteissään. Sitten nuori nainen rikkoi hiljaisuuden ja sanoi, että hän piti tästä työstä. “Se tuo mieleen kissani”, nainen sanoi ja naurahti. Taiteilija suuttui. “Kissan!” hän huusi. “Kuulehan nyt, tyttö! Tämä taulu kertoo vaimoni kuolemasta. Minä maalasin sen hautajaisten jälkeen, kun olimme olleet neljäkymmentä vuotta naimisissa. Te nuoret ette selvästikään arvosta, saati ymmärrä elämän surusta tai kauneudesta mitään.” Nuori nainen häkeltyi vanhuksen vihanpurkauksesta ja siitä, että mies olikin taiteilija itse. “Voi anteeksi”, hän sopersi, “mutta kun, mutta kun minun kissani kuoli eilen.” Nainen purskahti itkuun ja pyrähti pois.
Houdini 2.0
Demoversio kirjan Houdini-tarinasta. Juttu on sekava ja kyseenalainen, mutta tarjonnee inspiraatiota.NSV 2015 14 Hiljainen kaupunki, NSV2010 52 Tule, Rauhan Henki, NSV2015/2010 57 Päivä päivältä vain, NSV2015 91 Sitkeä sydän, NSV2015 72/NSV2010 76 Voimaa armon virrasta, VK 318 Jeesus, sä ainoa, VK 338 Päivä vain ja hetki kerrallansa, VK 398 Oi tulkaa, työtä tekevät, VK513 Jeesus, sinä huomaat
Matt. 11:28-30, 15 sunnuntai helluntaista
Jeesus, ehtoollinen, kärsimyksen koulussa, perhe
Juha oli lähtenyt kävelylle tuulettamaan ajatuksiaan. Raskaat ajatukset purkautuivat valitukseksi.
Kuule, Jeesus, minä en kestä tätä elämää.
Ota minun ikeeni. Se on kevyt kantaa.
Ai? Ja kun tämän rinkan nostaa harteille, niin murheet vain katoavat?
Aivan. Taivaan valtakunnassa ei ole minkään valtakunnan huolia.
Kuule, jos et ole huomannut, niin täällä tapahtuu tosi paskoja juttuja. Eikä Jumala estä niitä. Voitko oikeasti väittää, ettei sinun omille käy mitään pahaa?
En.
No, mutta juurihan selitit, kuinka rakettirepulla lentää taivaaseen!
Paha ei olekaan enää ongelma, kun sen ottaa Jumalan kädestä.
No just. Minna valittaa, että teen liikaa töitä. Puute vaivaa. Työharjoittelussa on maailman ärsyttävin pomo. Tänäänkin se valitti niistä käytäväkytkennöistä. Vauva parkuu pitkin yötä. Tämä on yhtä koliikkihelvettiä. Mutsin kanssa tuli riitaa, koska unohdin kertoa sille viikon hoitoajat. Auto piti katsastaa jo viime viikolla. Aika ei riitä enää omaan elämään. Puute vaivaa.
Mainitsit puutteen kaksi kertaa.
No kuule, kakkonen on luku ykkösen ja kolmosen välillä.
Oletko harkinnut avioliittoa?
Ai tässä vaiheessa? Hyvä vitsi. Se varmaan ratkaiseekin kaikki ongelmat.
Muistatko mitä Sokrates sanoi avioliitosta? Kannattaa ehdottomasti mennä naimisiin. Jos saat hyvän vaimon, sinusta tulee onnellinen. Jos taas saat huonon vaimon, sinusta tulee filosofi eikä sekään ole hassumpaa. Näetkö? Ei ongelmaa!
Minusta tulee sähköasentaja. Asennan valoja, mutta omassa päässä ei oikein sytytä. Tiesitkö, että ripareilla on ihan oma osasto amisvitseille?
Minä olin raksaduunari. Rakensin teatteria roomalaisille. Leipää ja sirkushuveja.
Elämä on yhtä sirkusta! Voisin myydä pääsylippuja omaan elämääni. Olen trapetsitaiteilija. Koetan tasapainoilla työn ja perheen välillä, mutta putoan aina. Olen oman elämäni pelle. Tai kahlekuningas, kunnon Houdini! Minulla on pakkopaita, jalat ja kädet on sidottu. Köysi palaa ja aika loppuu. Sitten on vielä yksi taikuri, joka väittää taikovansa kaikki möröt pois.
Minä olen se lapsi eturivissä.
Oikeasti? Minun mielestä uskovaiset on kriitikoita. Ne istuu yleisön joukossa vihko kädessä. Kyllä. Jumala on sirkustirehtööri. Se tarjoaa kaksiteräistä miekkaa ja käskee ”Nielaise!”
Joo, minä ymmärrän, minullakin oli kerran…
Kaikki on koko ajan vaatimassa jotain! Minna, pomo, vauva, äiti.. Lääkärikin vaati kolme kertaa lenkille viikossa. Missä ajassa, kysyn vain. Siksi olen pitänyt nämä hengen sfäärit etäällä. Vaatimuksia on muutenkin liikaa.
Ei kai minulla ole mitään vaatimuksia?
No c’mon! Käskyjähän se kirkko syyttää ihmisten päälle. Kymmenen käskyä. Lähetyskäsky. Rakkauden kaksoiskäsky. Älä sitä, älä tätä. Kop kop.
Kuka siellä?
Käsky!
Niin käskyt! Joo, nehän ovat ihan kauheita. Rakasta toista ihmistä koko sydämestäsi. Vietä lepopäivää. Kauheita käskyjä. Ja hei, entä tämä, ”iloitse aina ja kaikesta”. Tuo on pahin kaikista!
Hetkinen, turha yrittää Jeesus! Jumala antaa mahdottomia käskyjä, jotta kaikille olisi selvää, että ne on syntisiä ja Jumala voi sitten armahtaa kaikki.
Tiedätkö mikä on yksi suosikkielokuvistani?
Olisiko joku Jeesus-pätkä?
Ei kun Babe, urhea possu. Sinä olet se porsas. Minä olen maatilan isäntä. Minä voitan sinut arpajaisissa. Alusta asti on täysin selvää, että sinä olet ihan tavallinen possu. Sinusta ei ole mihinkään ja sinä kuseksit minun...
Hei kuule, nyt menee jo…
Kärsä umpeen porsas! Maatilalla on muitakin eläimiä. Kissa pitää hiiret loitolla. Kana munii munia. Lehmästä saa maitoa. Sinusta ei ole mitään hyötyä. Kunnes minä annan sinulle tehtävän. Sinusta tulee lammaskoira. Sinusta ei vain ole siihen hommaan, sillä et osaa haukkua tai ajaa lampaita, et edes purra, koska possuilla ei ole hampaita. Mitä minä teen? Ilmoitan sinut valtakunnalliseen lammaskoirakilpailuun. Sinne tulee kaikki parhaat lammaskoirat ja minä olen arvostettu mies ja otan aikamoisen riskin siinä, että kaikki nauraa minulle. Sitten tulee sinun vuoro ja se menee penkin alle koko paska, sinä et saa niitä lampaita edes liikkeelle ja häpeä on melkoinen, mutta sitten sinä teet jotain, mitä yksikään koira ei osaa tehdä. Pyydät lampaita kauniisti tottelemaan. Lampaat lähtevät liikkeelle ja tekevät kaikki temput ja kaikki ovat ihan huuli pyöreänä ja kun sinä pääset maaliin, niin kaikki on hetken hiljaa ja sitten jengi käy huutamaan ja taputtamaan ja tuomaristo antaa täydet pisteet. Sinä kipität siihen minun viereeni ja me olemme siinä hetki ihan kahdestaan. Sinä olet se possu, minä se isäntä.
Kuule Jeesus. Minkä takia elämä heittää minua kermakakuilla?
Kärsimys opettaa rakastamaan sitä mikä Jumalalle on rakasta. Ota se kaikki taivaan Isän kädestä. Siinä on lepo ja rauha.
Ei kuulosta kovin hohdokkaalta.
Kun sinä kävelet nuoralla, minä olen se tanko, millä pysyt tasapainossa. Jumala on turvaverkko, jonka syliin putoat. Hän tekee kaiken rakkaudesta. Minä tunnen kärsimyksen. Oma kansani kääntyi minua vastaan. Ystäväni petti minut. Jäin aivan yksin. Kukaan ei ymmärtänyt. Silti askeleeni oli niin kevyt, että pystyin kävelemään vetten päällä.
Noinhan siellä Raamatussa lukee. Se on vain mahdotonta.
Jumalan valtakunnassa ei tunneta tuota sanaa. Seuraa minua niin näet. Minäkin olin kerran kiinni sidottu. Minut haudattiin maan alle. Mutta pääsin vapaaksi kuoleman otteesta. Tiesitkö, että Houdinilla oli avain piilossa suussaan? Ennen kuin menet elämän esiintymislavalle, polvistu alttarille. Minä annan sinulle avaimen. Se on yleisavain. Tulipa mikä lukko vastaan, tulipa vaikka kuoleman ja tuonelan portit, sillä avaimella pääsee läpi.
Taikalukot avautuvat aina, Juha mietti ja astui rappukäytävään.
Juha oli lähtenyt kävelylle tuulettamaan ajatuksiaan. Raskaat ajatukset purkautuivat valitukseksi.
Kuule, Jeesus, minä en kestä tätä elämää.
Ota minun ikeeni. Se on kevyt kantaa.
Ai? Ja kun tämän rinkan nostaa harteille, niin murheet vain katoavat?
Aivan. Taivaan valtakunnassa ei ole minkään valtakunnan huolia.
Kuule, jos et ole huomannut, niin täällä tapahtuu tosi paskoja juttuja. Eikä Jumala estä niitä. Voitko oikeasti väittää, ettei sinun omille käy mitään pahaa?
En.
No, mutta juurihan selitit, kuinka rakettirepulla lentää taivaaseen!
Paha ei olekaan enää ongelma, kun sen ottaa Jumalan kädestä.
No just. Minna valittaa, että teen liikaa töitä. Puute vaivaa. Työharjoittelussa on maailman ärsyttävin pomo. Tänäänkin se valitti niistä käytäväkytkennöistä. Vauva parkuu pitkin yötä. Tämä on yhtä koliikkihelvettiä. Mutsin kanssa tuli riitaa, koska unohdin kertoa sille viikon hoitoajat. Auto piti katsastaa jo viime viikolla. Aika ei riitä enää omaan elämään. Puute vaivaa.
Mainitsit puutteen kaksi kertaa.
No kuule, kakkonen on luku ykkösen ja kolmosen välillä.
Oletko harkinnut avioliittoa?
Ai tässä vaiheessa? Hyvä vitsi. Se varmaan ratkaiseekin kaikki ongelmat.
Muistatko mitä Sokrates sanoi avioliitosta? Kannattaa ehdottomasti mennä naimisiin. Jos saat hyvän vaimon, sinusta tulee onnellinen. Jos taas saat huonon vaimon, sinusta tulee filosofi eikä sekään ole hassumpaa. Näetkö? Ei ongelmaa!
Minusta tulee sähköasentaja. Asennan valoja, mutta omassa päässä ei oikein sytytä. Tiesitkö, että ripareilla on ihan oma osasto amisvitseille?
Minä olin raksaduunari. Rakensin teatteria roomalaisille. Leipää ja sirkushuveja.
Elämä on yhtä sirkusta! Voisin myydä pääsylippuja omaan elämääni. Olen trapetsitaiteilija. Koetan tasapainoilla työn ja perheen välillä, mutta putoan aina. Olen oman elämäni pelle. Tai kahlekuningas, kunnon Houdini! Minulla on pakkopaita, jalat ja kädet on sidottu. Köysi palaa ja aika loppuu. Sitten on vielä yksi taikuri, joka väittää taikovansa kaikki möröt pois.
Minä olen se lapsi eturivissä.
Oikeasti? Minun mielestä uskovaiset on kriitikoita. Ne istuu yleisön joukossa vihko kädessä. Kyllä. Jumala on sirkustirehtööri. Se tarjoaa kaksiteräistä miekkaa ja käskee ”Nielaise!”
Joo, minä ymmärrän, minullakin oli kerran…
Kaikki on koko ajan vaatimassa jotain! Minna, pomo, vauva, äiti.. Lääkärikin vaati kolme kertaa lenkille viikossa. Missä ajassa, kysyn vain. Siksi olen pitänyt nämä hengen sfäärit etäällä. Vaatimuksia on muutenkin liikaa.
Ei kai minulla ole mitään vaatimuksia?
No c’mon! Käskyjähän se kirkko syyttää ihmisten päälle. Kymmenen käskyä. Lähetyskäsky. Rakkauden kaksoiskäsky. Älä sitä, älä tätä. Kop kop.
Kuka siellä?
Käsky!
Niin käskyt! Joo, nehän ovat ihan kauheita. Rakasta toista ihmistä koko sydämestäsi. Vietä lepopäivää. Kauheita käskyjä. Ja hei, entä tämä, ”iloitse aina ja kaikesta”. Tuo on pahin kaikista!
Hetkinen, turha yrittää Jeesus! Jumala antaa mahdottomia käskyjä, jotta kaikille olisi selvää, että ne on syntisiä ja Jumala voi sitten armahtaa kaikki.
Tiedätkö mikä on yksi suosikkielokuvistani?
Olisiko joku Jeesus-pätkä?
Ei kun Babe, urhea possu. Sinä olet se porsas. Minä olen maatilan isäntä. Minä voitan sinut arpajaisissa. Alusta asti on täysin selvää, että sinä olet ihan tavallinen possu. Sinusta ei ole mihinkään ja sinä kuseksit minun...
Hei kuule, nyt menee jo…
Kärsä umpeen porsas! Maatilalla on muitakin eläimiä. Kissa pitää hiiret loitolla. Kana munii munia. Lehmästä saa maitoa. Sinusta ei ole mitään hyötyä. Kunnes minä annan sinulle tehtävän. Sinusta tulee lammaskoira. Sinusta ei vain ole siihen hommaan, sillä et osaa haukkua tai ajaa lampaita, et edes purra, koska possuilla ei ole hampaita. Mitä minä teen? Ilmoitan sinut valtakunnalliseen lammaskoirakilpailuun. Sinne tulee kaikki parhaat lammaskoirat ja minä olen arvostettu mies ja otan aikamoisen riskin siinä, että kaikki nauraa minulle. Sitten tulee sinun vuoro ja se menee penkin alle koko paska, sinä et saa niitä lampaita edes liikkeelle ja häpeä on melkoinen, mutta sitten sinä teet jotain, mitä yksikään koira ei osaa tehdä. Pyydät lampaita kauniisti tottelemaan. Lampaat lähtevät liikkeelle ja tekevät kaikki temput ja kaikki ovat ihan huuli pyöreänä ja kun sinä pääset maaliin, niin kaikki on hetken hiljaa ja sitten jengi käy huutamaan ja taputtamaan ja tuomaristo antaa täydet pisteet. Sinä kipität siihen minun viereeni ja me olemme siinä hetki ihan kahdestaan. Sinä olet se possu, minä se isäntä.
Kuule Jeesus. Minkä takia elämä heittää minua kermakakuilla?
Kärsimys opettaa rakastamaan sitä mikä Jumalalle on rakasta. Ota se kaikki taivaan Isän kädestä. Siinä on lepo ja rauha.
Ei kuulosta kovin hohdokkaalta.
Kun sinä kävelet nuoralla, minä olen se tanko, millä pysyt tasapainossa. Jumala on turvaverkko, jonka syliin putoat. Hän tekee kaiken rakkaudesta. Minä tunnen kärsimyksen. Oma kansani kääntyi minua vastaan. Ystäväni petti minut. Jäin aivan yksin. Kukaan ei ymmärtänyt. Silti askeleeni oli niin kevyt, että pystyin kävelemään vetten päällä.
Noinhan siellä Raamatussa lukee. Se on vain mahdotonta.
Jumalan valtakunnassa ei tunneta tuota sanaa. Seuraa minua niin näet. Minäkin olin kerran kiinni sidottu. Minut haudattiin maan alle. Mutta pääsin vapaaksi kuoleman otteesta. Tiesitkö, että Houdinilla oli avain piilossa suussaan? Ennen kuin menet elämän esiintymislavalle, polvistu alttarille. Minä annan sinulle avaimen. Se on yleisavain. Tulipa mikä lukko vastaan, tulipa vaikka kuoleman ja tuonelan portit, sillä avaimella pääsee läpi.
Taikalukot avautuvat aina, Juha mietti ja astui rappukäytävään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti