Johdanto (1:1-9)
Kristitty raamatuntutkija Kenneth E. Bailey tutki 50 vuotta Korinttilaiskirjettä Lähi-idän asukkaan silmin. Paavalin Korinttilaiskirje on teologinen runsaudensarvi sekä kutkuttava kurkistus yhteisöön, joka tihkuu yhtä paljon seksiä, riitoja ja skandaaleja kuin keskiverto saippuasarja. Korinttilaiskirjeen kuuluisin kohta on usein häissä luettava rakkauden korkea veisu. Kirjeessä on myös kiistanalaista materiaalia, kuten ”nainen vaietkoon seurakunnassa”. Bailey luotaa kreikkalaisen alkukielen lisäksi syyrian-, arabian- ja hepreankielisiä lähteitä, jotka ovat jääneet pimentoon länsimaisessa teologiassa. Bailey käyttää mm. Johannes Krysostomoksen sekä syyrialaisen ortodoksiteologi Bishr ibn al-Sarin kommentaareja.
Referaattini paljastaa Baileyn jännittävimmät tutkimustulokset. Työni innoittajat ovat Aku Ankka -suomentaja Jukka Lindfors sekä hersyvän kansantajuinen raamattusetä Lauri Thuren. Eläydyin yrittäjä-Paavaliin lukemalla kirjaa purkutyömaalle pystyttämässäni teltassa.
Bailey keskittyy etenkin Korinttilaiskirjeen heprealaiseen retoriikkaan sekä Paavalin kielikuviin ja vertauksiin, jotka puhaltavat itäisen Välimeren maailman tuulahduksia suomalaisille raamatunlukijoille. Baileyn mukaan Paavalin ajan Lähi-idässä metaforien tarkoitus ei ollut vain havainnollistaa tai kaunistaa sanottua, vaan luoda merkityksiä.
Bailey toteaa, että halki vuosisatojen kulkeva todistus ja ymmärrys vahvistavat, että Paavali kirjoitti Korinttilaiskirjeen sekä Korintin seurakunnalle, että kaikille kristityille – vaikka tämä näkökulma on usein sivuutettu. Bailey tarjoaa vaihtoehdon näkemykselle, jonka mukaan Paavali olisi raapustanut kirjeensä evästauolla rajapyykkiä vasten. Hän huomauttaa, että Paavali oli poeetikko, jonka epistola on korkeakirjallista sanataidetta.
Bailey jäsentää Korinttilaiskirjeen seuraavasti:
1. Risti ja kristittyjen yhteys 1:5-4:16
2. Miehet ja naiset perheessä 4:17-7:40
3. Kristinusko ja pakanuus 8:1-11:1
4. Miehet ja naiset seurakuntaelämässä 11:2-14:40
5. Ylösnousemus 15
Osiot 1 ja 5 sekä 2 ja 4 muodostavat parin. Korinttilaiskirje jäsentyy kokonaisuudessa ja pienemmissä osissa heprealaisen retoriikan ja parallelismin mukaan. Sanoma välittyy säkeiden avulla esimerkiksi siten, että tekstikokonaisuus muodostaa kolme paria ja huipennus sanotaan tekstin keskellä seitsemäntenä säkeenä. Bailey kertoo, että Paavali käyttää usein muotoa, joka muistuttaa korkeushyppyä: Ensin tulee lyhyt johdanto eli vauhdin otto. Tätä seuraa ajatusten esittely eli hyppy, jonka huipennusta vastaa tangon ylitys. Lopuksi tulee hypyn vastapari eli laskeutuminen. Kaava löytyy esimerkiksi psalmeista ja Jesajan kirjasta. Nykylukija taas luulee tekstin etenevän suoraviivaisesti ja numerojärjestyksessä alusta loppuun, missä odottaa makupala.
Baileyn mukaan Paavali puolustaa jo kirjeen alussa asemaansa esittäytyessään apostolina (1:1). Onko Paavalin mainitsema Sostenes sama mies kuin Apostolien teoissa (Ap.t. 18:7) mainittu Korintin synagogan esimies, Paavalin vastustaja, jonka turhautunut juutalainen väkijoukko pieksää roomalaisen poliisin katsellessa? Bailey arvelee, että kyseessä olisi sama Sostenes, jolle Paavali olisi osoittanut myötätuntoa ja joka olisi kääntynyt kristityksi. Ainakin Sosteneen täytyi olla tuttu kirjeen vastaanottajille. Kirje tulee vastaanottajien iholle, kun takaajana toimii paikallinen mies, joka tuntee ihmiset ja seurakunnan asiat.
Bailey hämmästelee, että Paavali kutsuu korinttilaisia pyhiksi (1:2), vaikka pian käy ilmi, kuinka mätä seurakunta on. Armo ei käske kiipeämään Jaakobin tikkaita, vaan laskeutuu itse alas. Nimetessään kaikki kristityt kirjeen vastaanottajiksi, Paavali korostaa, että korinttilaiset ovat osa suurta kokonaisuutta. Passiiviverbi ”kutsuttu” toistuu johdannossa kolmesti (1:1-2, 9). Kutsuja on Jumala, ei ihmiset. Kutsu tarkoittaa omistajuutta. Jumala on kirjoittanut nimensä kutsuttuihin. Ilmaus ”armo ja rauha teille” (1:3) kätkee nyanssin: kreikkalainen ”charis” ja heprealainen ”shalom” yhdistävät juutalaisia ja pakanoita yhdeksi seurakunnaksi. Termit ovat myös Paavalin ydinteologiaa, kuten Isä ja Kristus.
Paavalin kiitosrukous (1:5-9) poikkeaa hänen muista kirjeistään: vastaanottajat eivät saa ruusuja, vaan Jumala. Apostoli on kuin isä, joka puhuu kurittomalle lapselle: ”äitisi on ollut kärsivällinen ja hyvä sinua kohtaan”. Verbi ”vahvistaa” (1:8) viittaa jatkuvuuteen. Jumala on uskollinen, vaikka korinttilaiset eivät aina olisikaan. Pelastus on kertakaikkinen sekä jatkuva prosessi.
Risti ja kristittyjen yhteys (1:10-4:16)
Paavalin ”kehottaa” -verbi (1:10) on väkevä. Sana esiintyy tuhlaajapoikavertauksessa, missä isä tahtoo sopia välinsä vanhemman veljen kanssa. Samanmielisyyden ja hajaannuksen taustalla on teltan tekemisen ja pronssin valamisen termistö. Telttakankaan ja vasken täytyy olla yhtenäinen, sillä muuten ne vuotavat. Korintin riidat ovat hyvin vakavia Paavalin sanavalintojen perusteella. Paavalin mainitsemat nimet (1:12) viittaavat roomalaisten, kreikkalaisten ja juutalaisten etniseen hajaannukseen. Roomalaiset tuhosivat Korintin 146 eKr. Vuonna 44 eKr. siitä tuli Rooman siirtokunta ja kauppakaupunki. Lisäksi seurakunnan vanhoillislestadiolaiset rajasivat pelastuksen – Kristuksen – vain itselleen. Paavali on sovitteleva. Hän ei mainitse skismaatikkoja nimeltä.
Paavalin ristin hymni (1:17-2:2) on hajaannuksen ratkaisu. Bailey huomauttaa, että Paavali on viisaiden sanojen suhteen kuin Anne Pohtamo, joka sanoo: ”ulkoisella kauneudella ei ole väliä” (2:1). Paavali nimittäin käyttää erittäin hienostunutta kieltä sanomaan, ettei hienostunut kieli ole villakoiran ydin. Bailey kertoo reettori Dion Khrysostomoksen matkapäiväkirjamerkinnöistä Korintista: kaupungissa kukkui jos jonkinlaista viihdyttäjää, kiihkoilijaa, oppinutta ja runoilijaa, jotka tahtoivat kaikki päteä. Paavali jättää karnevaaliliput ostamatta. Silti ristin hymni ei oikeuta älyllistä laiskuutta. Ristin sanoma on anti-gnostilainen, sillä siinä ei ole kyseessä abstrakti idea tai hyvä puhe, vaan historiallinen tapahtuma.
Baileyn mukaan jae (1:26) on ymmärretty siten, että korinttilaisilla olisi syytä leuhkia siitä, että Jumala käytti heitä nöyryyttämään viisaat. Teksti on käännetty väärin. Paavali ei viittaa korinttilaisiin, vaan tarkoittaa, että maailmassa ei ole paljon välkkyjä. Hän viittaa juutalaisiin kirjanoppineisiin ja kreikkalaisiin filosofeihin, jotka eivät tehneet apostoliin vaikutusta lukumäärällään tai opetuksellaan. Korintissa oli oppineita, rikkaita ja jalosukuisia kristittyjä. Heille Paavali kirjoittaa, että risti kumoaa lihan ylpeilyn. Roomalaiset rehvastelivat Julius Caesarista, kreikkalaiset Platonista ja juutalaiset Mooseksesta. Risti tekee kaiken leveilyn turhaksi. Herodes, Pilatus ja Kaifas ovat poissa – Jeesus ei. Paavali muistuttaa lukijoitaan heidän kutsumisestaan. Miksi heistä tuli kristittyjä? Sydämen usko resonoi ristin hulluuden kanssa. Etnisten erojen ei tarvitse olla syynä hajaantumiselle. Pikemminkin kustakin kulttuurista voidaan tuoda rikkain perintö osaksi kristinuskoa.
Ristin hymni on kirjallinen mestariteos, jossa juutalainen retoriikka saa kreikkalaisen ilmaisumuodon. Hymni vetoaa juutalaisiin vetoamalla Jesajan kärsivään palvelijaan. Samalla se hyödyntää kreikkalaista tapaa puhua kuolleista sankareista. Esimerkiksi puheen tiivis, yksityiskohdaton muoto, vastakohtien hyödyntäminen ja ”voima-retoriikka” lainaavat poliitikko Perikleeltä. Paavali ymmärtää, että ristiinnaulittu sankari särähtää viisaiden korinttilaisten korvissa. Siksi hän kirjoittaa, että Jeesus on vähän kuin jalo kreikkalainen soturi, joka kaatuu taistelussa omiensa puolesta. Toisaalta Paavali ei sorru sanailemaan Jeesuksesta Herkulesta. Hän ei tingi ristin pahennuksesta. Risti kääntää kreikkalaisen ihanteen ylösalaisin: kun Perikles vetoaa puhetaitoonsa, voimaan ja viisauteen, Paavali tekee päinvastoin (2:1-5). Paavali pitää siis uuden hautajaispuheen uudelle sankarille, joka kuoli uudella tavalla pelastaakseen uuden ihmiskunnan Jumalan viisaudeksi ja voimaksi.
Baileyn mukaan jakeesta (2:1) on päätelty, että Paavali katsoi möhlineensä Ateenassa puhuessaan oppinein sanakäänteinen (Ap.t 16:34), kun taas Korintissa yksinkertainen puhe rististä toi jättipotin. Tosiasiassa Paavalin Ateenan reissu oli valtava menestys, joka näytti suunnan tuleville kirkkoisille. Arkuus ja pelokkuus on Paavalin – ja samalla kristillisen lähetystyön – nöyrä ja ristiretkipolitiikalle vastakkainen perusasenne.
Bailey muistuttaa Paavalin rohkeudesta kirjoittaa kukistuvista valtiaista (2:6). Korintissakin oli suuri temppeli, missä palvottiin keisaria. Paavali julistaa Jumalaa, jonka hän näkee kolminaisena (2:7-10). Tämänkin jakson keskuksena on risti. Ilmaus ”meidän kirkkaudeksemme” (2:7) viittaa ilmeisesti siihen, että kristityt saavat tuomita viimeisellä tuomiolla jopa enkeleitä. Bailey näkee tässä myös viittauksen Lähi-idän kulttuurin ymmärrykseen suurista eli hyveellisistä (weighty) ihmisistä. Sen sijaan, että Paavali syyttäisi juutalaista Kaifasta tai roomalaista Pilatusta, hän tähdentää ristin salaisuutta, jonka Jesaja on ennustanut.
Baileyn mukaan (2:10b-16) on kokonaisuus, jonka parit lähenevät keskellä ilmaistua ydinsanomaa. Ilmaus ”syvimmät salaisuudet” (2:10) on gnostilainen laina. Nyt ne eivät kuitenkaan tarkoita hengellis-filosofisia ideoita, vaan kolminaista sanomaa Hengestä, joka ilmoittaa ilosanoman Jumalasta, joka lähettää Poikansa maailman lunastajaksi. Ihminen on kolminainen; persoona, ajatukset ja henki. Samoin Jumala on kolminainen; Isä Jumala, Jumalan Sana Jeesus sekä Jumalan Henki. Ilmaus ”hengellinen ihminen” (2:15) on ilmeisesti huono käännös, sillä kohdan subjekti on Pyhä Henki. Jumalan mieli on ihmisille apofaattista teologiaa, mutta toisaalta paljastettu Kristuksen mielessä (2:16). Bailey ei käsittele termiä ”mieli” (nous) platonismin ydinkäsitteenä. Jakson keskiö on missionaarinen: Hengen ilmoittamat mysteerit tulee välittää Hengen avulla eteenpäin. Evankeliumin vastaanottamisesta seuraa sanoman ymmärtäminen ja eteenpäin vieminen. Henki välittää lahjoja, mutta lisäksi tarvitaan Jumalan ajatuksia eli Kristuksen mieltä/Kristusta. Kristuksen mieli on agape-rakkaus, josta traditio todistaa.
Luku 3 jatkaa eripuran ratkaisua. Paavali ei siis muuta äkkiä mieltään arvosteluntunnossaan. Operointi vain tapahtuu kahtalaisesti lain ja evankeliumin, Jumalan valtakunnan ja langenneen todellisuuden tasolla. Sana ”lapsi” (3:1) on kielteinen ja toistuu (4:14, 13:11). Kirjeen ydinsanoma paljastuu vähitellen: korinttilaiset ovat epäonnistuneet rakkaudessa.
Korinttilaiset luulivat kehuvansa esikuviaan menemällä heidän taakseen (3:4). Paavali oikaisee. Samalla sionismi saa uuden tulkinnan: korinttilaiset eivät niinkään ole rakentajia ja istuttajia, jotka rakentavat Israelin, vaan he itse ovat uusi Israel, pelto ja temppeli (3:6-9) Vertauskuvien takana on Jeesuksen vertaukset rakentajasta ja kylväjästä sekä Jesajan profetia (Jes. 28:14-18) uudesta temppelistä, joka syntyy entisen tuhosta kallisarvoisen perustuksen varaan. Perusta-termin (3:10) kautta Paavali liittyy ”temppeli-teologiaan”. Jerusalemin temppeli oli vielä käytössä, kun Paavali kutsui kristittyjä Jumalan temppeliksi, joissa Pyhä Henki asuu. Näiden jakeiden vaikutuksesta kristinusko irtaantui maantieteellisestä juutalaisuudesta universaaliksi liitoksi. Paavali on radikaali, sillä temppelin loukkaamisesta saattoi lähteä henki (Ap.t. 21:28-36). Paavali mittaa korinttilaisten riitoja ”jumalallisella mittatikulla”: riitely viittaa epäjumalanpalvontaan ja seurakunnan – eli 3. temppelin – tuhoamisyritykset Jumalan itsensä vastustamiseen (3:17).
Paavali viittaa profeettojen tulenkatkuiseen tuomiopäivään (3:13). Tuli kyti korinttilaisten muistissa, sillä roomalaiset polttivat kaupungin vuonna 146 eKr. Pöllöt pesivät raunioissa liki sata vuotta. Jälleenrakennus oli kesken Paavalin aikana. Kallisarvoiset rakennusmateriaalit – etenkin pronssi – olivat Korintin ylpeys. Siksi apostolin kielikuvat arvometalleista ja jalokivistä, jotka kestävät tulen, hivelivät lukijoita (3:12-13). Paavali kehottaa jättämään tuomitsemiset viimeiseen näytökseen ja keskittymään parhaisiin tiiliin. Kohtaa (3:14-15) Bailey ei juuri käsittele.
Kohta (3:18-4:7) on esimerkki lukujen rajat rikkovasta kokonaisuudesta, jossa on neljä paria ja keskusta kohdassa (4:3-4). Omasta perinteestä saa olla ylpeä ja samalla pysyä avoimena toisten viisauksille. Korinttilaiset laittoivat yhden opettajan toista vastaan. Traditiolla, järjellä ja kokemuksella on oma arvonsa, mutta kirjoitusten auktoriteetti estää valtataistelut johtajien välillä. Paavalin huikea maisema (3:21b-23) näyttää puoluehengen mitättömyyden: kristityt omistavat koko maailman, kaikki opettajat ja parhaat perinteet.
Paavali on suvereeni Jumalan työtoveri ja johtaja, ei korinttilaisten käsikassara (4:1-5). Apostoli kantaa kallisarvoista lasikenkää (4:1). Paavali osoittaa henkistä ja psykologista voimaa, eikä kärky Facebook-tykkäyksiä (4:3). Hän moittii korinttilaisia isällisellä auktoriteetilla ankaran ironisesti (4:8-16). Samalla hän toistaa Hoosean (11:1-9) ja Luukkaan (15:11-32) Isä-vertauksia. Viha vaihtuu kipuun, kun Paavali vertaa Jumalaa roomalaiseen kenraaliin, jolle järjestetään voitonparaati sotavoiton kunniaksi (4:9). Voitonkulkueen lopussa kulkivat vangitut orjat, jotka uhrattiin jumalille. Vertaus on järkyttävä kuva rististä ja Jumalan hulluudesta. Jakso on Paavalin ”kenosis-hymni” (vrt. Fil. 2:6-8). Juutalainen ”silmä silmästä” -periaate, perinteinen Keski-idän tapakulttuuri, Aristoteleen hyveoppi ja islamilainen hurskaus hyväksyivät koston. Paavalilla on Kristuksen mieli.
Korinttilaiskirjeen esseet päättyvät vetoomukseen (4:16).
Miehet ja naiset perheessä (4:17-7:40)
Baileyn perustelee laajasti, että (4:17) aloittaa uuden jakson, ei (5:1). Esimerkiksi jokainen kirjeen essee alku huomioi tradition, kuten (4:17). Luvun 4 lopun vierailupohdinnat liittyvät luvun 5 insesti-tapaukseen. Jakso (4:18-5:6) kihisee vihaa. Kohta ”olen kuullut” (5:1) tarkoittaa pikemminkin ”kaikki kertovat”. Toisaalta Paavali suojelee lähdettään korinttilaisten kostolta.
Insesti oli haureutta jopa roomalaisten keskuudessa. Korinttilaiset ymmärsivät kristityn vapauden pahemman kerran väärin (5:2). Paavali kehottaa seurakuntaa hoitamaan likapyykkinsä itse. Apostolin neuvona ei ole juutalaisten kivitystuomio, eikä roomalaisten oikeudenkäynti, vaan kirkkokuri. Ilmaus ”mies on luovutettava Saatanalle” (5:5) on virheellinen, sillä alkukielestä puuttuu sana ”mies”. Sanan paikalla on tyhjä kohta lukijan täytettäväksi. Koko seurakunnan tuli yhdessä käyttää tuomiovaltaa, sillä asia koski kaikkia (5:4). Kurin tarkoitus ei ollut punainen kortti, vaan armo-kortti (5:5). Jakeen (5:6) mukaan seksi ei ole kenenkään yksityisasia. Insesti on tosin eri asia kuin vaikkapa avosuhde.
Ilmeisesti joku on vienyt tai aikoi viedä insestitapauksen roomalaisten raastupaan. Paavalin viisaus-ironia (4:10) jatkuu (6:5). Oikeudenkäynti otsikoi seurakuntaa tyhmyreiden tiiminä. Apostoli muistanee Korintin synagogan törttöilyt (Ap.t. 18:12) ja ihmettelee, eivätkö lukijat ole lukeneet läksyjään. Insesti-lööpit pilaisivat kristittyjen maineen. Paavali nostaa taas lukijoidensa eteen juutalais-eskatologisen ”ikuisuuden peilin” (6:3).
Korintti oli Kreikan Chicago. Paavali oli samanaikaisesti korkeakoulutettu akateemikko ja pummien liiveihin uiva Juhani Rekola. Ilmeisesti hän muistelee kohtaamiaan hylkiöitä jakeissa (6:9-11). Paavalin syntilistassa mainitaan 10 syntiä, puolet seksuaalisia. Luku viittaa dekalogiin sekä jakeisiin (9:19-27). Epäjumalien palveleminen oli myös haureutta, sillä Korintin Venus/Afrodite -kultti sisälsi rituualiseksin papittarien kanssa. Bailey ei käsittele homoseksuaalisuutta, mutta mainitsee, että Paavali tuomitsi homoseksin passiivisen (catamites) ja aktiivisen (sodomites) osapuolen. Muutkin viisi syntiä nousevat Korintin kinkereistä, kuten ehtoollispöydästä. Syntielämä on kuitenkin menneen talven lumia kasteen ja kolmiyhteisen Jumalan pyhityksen myötä (6:11).
Ilmaus ”kaikki on minulle luvallista” (6:12) on peräisin korinttilaisilta ja kenties Paavalilta itseltään. Jae tasapainottelee Roomalaiskirjeen tavoin antinomismin ja lakihenkisyyden kultaista keskitietä. Augustinuksen maksiimi ”Rakasta Jumalaa ja tee mitä tahdot” käy päinsä, sillä rakkaus Jumalaan tarkoittaa rakkautta siihen, mitä Jumala rakastaa. Käännös ei tavoita Paavalin sanaleikkejä. Pointti on yleismaailmallinen: joka tekee mitä tahtoo, on tapojensa orja.
Jakso (6:13-20) on korkeushyppymuotoon jäsenneltyä teologiaa, missä kristillinen seksuaalietiikka rakentuu ristin, ylösnousemuksen, kolminaisuuden ja kirkko-opin varaan. Ilmeisesti korinttilaiset ajattelivat, että seksi ja ruumis on kuin ruoka ja maha: kaikki katoaa, joten pieni donitsi ei liene pahitteeksi. Gnostilaisten kokkikerho kokoontui Korintissa. Paavali iskee pataan ruumiin teologiaa: Ylösnousemuksen myötä te olette ruumiinne. Haureus satuttaa persoonan ydintä, jonka olisi tarkoitus puhjeta kukkaan ylösnousemuksessa. Siksi Haisuli ei saa puraista mukulaa. Seksiä ei saa epäinhimillistää järkeilemällä: ”minulla on nälkä – minä syön, minulla on seksuaalisia haluja – minä harrastan seksiä”.
Mutta onko Paavali ristiriidassa, kun hän kohdassa (15:43) väittää ylösnousemusruumiin sädehtivän kuin Naantalin aurinko? Ei välttämättä. Ylösnoussut Jeesus nousi kunniassa, mutta arpisena. Ostaminen täydestä hinnasta (6:20) viittaa ristiin sekä ajan orjamarkkinoihin. Sanalla ruumis (eng. body, kreik. soma) on kaksoismerkitys: minun fyysinen ruumis ja meidän ruumiimme, kirkko. Nämä kuuluvat yhteen. Stoalaiset ja Epikurolaiset ajattelivat Jumalan kietoutuvan vain sieluun. Paavalilla soi koko ihmisyys. Apostoli kehottaa korinttilaisia karttamaan prostituoituja niin kuin Joosef pakeni Potifarin vaimoa (1. Moos 39:7-12). Parempi on juosta rakkauden perässä (14:1). Jae (6:15) viittaa myös väkivaltaiseen repimiseen. Haureus on Paavalille kauhistus.
Kohta (6:18) on hankala. Tuhoaahan esimerkiksi juopottelu maksan. Bailey näkee hiuksenhienon eron, missä juopottelu tuhoaa katoamatonta (maksan), mutta haureus katoamatonta (minuuden). Minulle jakeen ongelmallisuus jää voimaan. Ei olekaan ihme, että monet kommentaarit kiertävät ongelman väittämällä Paavalin kirjoittavan väljästi. Bailey huomaa, että jakeen (6:17) ”samaa henkeä hänen kanssaan” on tarkkaan mietitty, sillä ”samaa ruumista” olisi sulkenut avioliiton pois kuvioista ja tehnyt apostolista gnostikkojen hengenheimolaisen.
Jakeen (7:1) mukaan korinttilaiset ovat kirjoittaneet Paavalille. He käyttäytyvät kuin seurakunta piispantarkastuksen kynnyksellä: työnnetään luurangot kaappiin ja poristaan mukavia! Jae (7:1) ei välttämättä olekaan Paavalin mielipide, vaan askeetikkojen esittämä kysymys. Edes Bailey ei kuitenkaan armahda Lutherin lapsia armo-opettajan naimattomuusihanteelta (7:7-8). Pussailu avioliitossa on sallittua pahan välttämiseksi (7:2,5,9) sekä hyvän jakamiseksi (7:3,5). Bailey ylistää kohdan (7:4) tasa-arvoa ja hyväksikäytön ulossulkevaa viisautta. Ei ihme, että kreikkalaiset naiset lähettivät Paavalille pyhiä suudelmia (Ap.t. 17:4,12).
Paavali oli sinkku, ehkä myös leski (7:7-8). Baileyn mukaan (7:10-11) on ihanne: kersantti käskee sotilasta ampumaan häränsilmään, mutta huonompi tulos ei tarkoita kutsua saunan taa. Kohdan (7:12-14) taustalla on juutalainen puhtausajattelu, jonka Jeesus kumosi (esim. Mark. 5:21-43). Paavali jatkaa: epäpuhdas ei saastuta pyhää vaan pyhä pyhittää epäpuhtaan. Bailey innostuu: tarkoittaako epäuskoisen puolison pyhittyminen uskovan puolison kautta pelastumista, kun kerran aviopuolisot ovat yksi liha? Ilmeisesti epäuskoinen puoliso on potentiaalisesti pelastettu niin kuin Israel (Room. 11:16) ja pelastuksen kynnyksellä uskovan puolisonsa vuoksi (vrt. 1. Piet. 3:1). Jakeen (7:15) tilanne ei tullut Jeesuksen eteen. Jae (7:16) on kimurantti. Baileyn arvelee, että teksti puhuu avioliiton, ei puolison pelastamisesta.
Baileyn mukaan jakso (7:17-24) on vähän kummassa paikassa, mutta selittynee (Gal. 3:28) perusteella. Jae (7:19) on uskomatonta tekstiä juutalaisen oppineen kynästä. Uuteen liittoon synnytään kasteen lapsivedestä vailla vaatimuksia kulttuuri-identiteetistä tai kielestä. Jakso mainitsee ”osan” kolmesti (7:17,20,24), mutta vasta 1600-luvulta alkaen. Ilmaukset eivät puhukaan sosiaalisesta statuksesta, vaan Jumalan kutsusta. Bailey lukee jakeen (7:21) siten, että Paavali kehottaa orjia vapautumaan, vaikka myöntää päinvastaisenkin käännöksen mahdolliseksi. Bailey argumentoi, että Paavali ei voi tarkoittaa, mitä teksti suomeksi sanoo, sillä hän, Apollos ja Jeesuksen kalakaverit nimenomaan jättivät verkkonsa. Baileyn mukaan Paavali ei voi kirjallisessa dokumentissa kyseenalaistaa orjuutta. Teksti jättää hämmennykseen, mutta mieltä kutkuttaa ajatus, jonka mukaan iänikuinen ”Raamatulla voi perustella orjuutta” -argumentti olisi uutisankka jo syntyessään.
Kaikki on väliaikaista (7:25-31), viimeinen pasuuna soi pian (15:52). Kohta (7:32-35) on ilmeisesti kirjeen vaikeatulkintaisimpia, mutta Bailey laittaa jäitä hattuun: Paavali varoittelee, ei määräile. Jakeet (7:36:38) ovat myös kummallisia, eikä ole ihme, että ’92 käännös puhuu morsiamesta, mutta ’38 tyttärestä. Bailey tietää, että oikea sana on ”neitsyt”, mutta kohauttaa silti harteitaan: ”I dunno, lol”. Hän ei liioin puntaroi luvun 7 painoarvoa milloin Jumalan sanana, milloin Paavalin mielipiteenä (7:12, 25).
Kristinusko ja pakanuus (8:1-11:1)
Korintin lihamarkkinat kysyivät sensitiivisyyttä. Jerusalemin konsiili oli kieltänyt pakanoilta lihan, jossa oli epäjumalamerkki (Ap.t. 15:29). Korintissa ei aina erottanut temppeliä teurastamosta. Eikö köyhä saisi ostaa kyljystä juhla-aikojen alesta, jos epäjumalia ei kerran ole olemassa? Tieto jumalattomuuksista saattoi johtaa epäeettiseen etikettiin. Rakkaus heikompia kohtaan ymmärtää huolta vatsan ja sydämen naapuruudesta. Seurakunnissa ei mennä vahvimpien ehdoilla. Kohta (8:6) on Paavalin varhaisin vahvistus Jeesukselle ennen Kristusta (vrt. Ps. 95:3-5). Paavali vetää juutalaisten perinnäistavat vessanpöntöstä alas: Jumala ei piittaa menusta (8:8).
Jakso (9:1-12) on retorisen taiteen mestariteos. Baileyn mukaan Jeesuksen henkilökohtainen kohtaaminen (9:1) ei ole idässä isompi ihme. Korintissa asui paljon sotaveteraanien jälkeläisiä (9:7). Kreikkalainen sivistynyt ei arvostanut työtä, vaan omaa aikaa mielen kultivoimiseksi. Teltantekijä ei siksi ollut kovaa valuuttaa. Alkukielen mukaan Jumala huolehtii häristäkin (9:9). Paavalin sanat tuntuvat kiusallisilta, mutta ne nousevat tilanteesta, jossa hän ei hyödynnä oikeuksiaan saada tili (9:12,15,18). Jakeet (9:13-14, 21) todistavat, että Uusi testamentti oli munittu jo ennen 55 jKr. Jae (9:17) on keskusjae, jonka sana ”sitä” ei viittaa edelliseen jakeeseen vaan jakeisiin (9:15, 18) eli oikeuksien luovuttamiseen. Hämmästyttävää käänteisyyttä: evankelioiminen on palkatonta pakkopullaa, teltan tekeminen vapaaehtoista palkkatyötä!
Paavali ei kirjoittanut ”juutalaisille olen juutalainen ja pakanoille pakana”, sillä hän tiedosti kulttuuri-identiteetin rajan, jota hän ei voinut juutalaisena ylittää (9:20, 22). Johtajat tahtovat olla vahvoja ja auttaa heikkoja, mutta risti kutsuu Paavalin pohjalle (9:22 vrt. 2. Kor. 11:23-29). Vallanpitäjät harjoittavat hyväntekeväisyyttä, heikot palvelevat. Konstantinolainen ”kristillisyys” marssii piippu edellä ja papit perässä. Valtionkirkot kahvittelevat kaupungin kerman kanssa. Apostolinkaltaisilla ei ole mihin päänsä kallistaisi (4:11).
Jakson (9:23-27) aarre on keskellä (9:25b). Korintissa järjestettiin joka toinen vuosi kuuluisat Isthmian urheilukilpailut Poseidonin kunniaksi. Paavali siunaa saarnojen jääkiekkovertaukset. Evankeliumi on kuin joukkue, jossa Paavali tahtoo pelata (9:23, 27). Paavali ei vedä vastustajaansa turpaan, mutta ei liioin harjoita askeesia luostarien muurien suojissa (9:27). Kyse on lähetystyöstä ja sen haasteista, kuten hakatuksi tulemisesta (2. Kor. 11:23-29) sekä kulttuurimuurien ylittämisestä.
Jae (10:1) on kummallinen, jopa loukkaava: eiväthän helleenit kahlanneet Kaislamerta! Mutta kreikkalaisista tuli Aabrahamin perillisiä uuden liiton myötä. Uusi sanoma löytää vanhat juuret (10:2-4) sakramenteilleen. Pyhät muistot kastetaan Jeesukseen. Sakramentit ovat pelastuksen tae, mutta eivät pelastuksen tae (10:5-). Kirjeen jatkon mentaliteetti löytyy myös Koraanista, mutta Paavalin Jumala tekee pelastustekoja historiassa. Korinttilaiset olivat samassa pisteessä kuin muinaiset israelilaiset. Jae (10:7) viittaa kevytkenkäisyyteen, mikä mainitaankin (10:8). Varoituksia seuraa tyynnyttely (10:13).
Jakeet (10:14 ja 10:22) ovat pari, joissa kuuluu varoitus: eivät kai korinttilaiset halua kokea samaa tuomiota epäjumalanpalvonnasta kuin israelilaiset? Äsken piti paeta porttojaa (6:18), nyt epäjumalia (10:14). Ehtoolliskohtaus (10:16-21) viittaa Psalmiin 23, joka puhuu myös maljasta ja pöydästä. Epäjumalia ei ole, joten heidän edessään uhraaminen on typerää (10:19). Se on myös vaarallista, sillä idoleiden myötä kreikkalaiset ovat kommuuniossa pahojen henkien kanssa (10:20). Baileyn mukaan pahat henget ovat usein arkipäivää eteläisellä pallonpuoliskolla.
Paavalin kristillisyydessä ei keskitytä omiin oikeuksiin, vaan lähimmäisen ja yhteisön parhaaseen (10:23-24). Jakeessa (10:24) kaikuu lainoppineen kysymys Jeesukselle: ”kuka sitten on minun lähimmäiseni?”. Tekstin ”toinen” viittaa ulkopuoliseen ja erilaiseen. Paavali tahtoo monikulttuurisen seurakunnan laupiaita samarialaisia. Jakeet (10:32-33) sanoittavat kunnioittavan kohtaamisen lähetystyötä. Epäjumalista ja demoneista voidaan puhua omien kesken, mutta ei pakanatemppelien portailla. Bailey tulkitsee: Kritiikki on sallittua, hyökkääminen ei. Korkeiden ihanteiden vuoksi lääkäri voi joutua tekemään kivuliaan leikkauksen kasvaimen poistamiseksi – kuten insestitapauksessa. Jakeet (10:25-26) olivat huojentavia lukijoille, jotka miettivät seuraamuksia Poseidonin pihvistä. Kristinusko on vapauttavaa: virsi 472 kehiin ja pihviä pöytään! Esimerkki (10:27-29) kehottaa marinoimaan vapauden rakkaudessa. Kyse ei ole yksilön vapauksista, vaan lähimmäisen parhaasta.
Essee päättyy henkilökohtaiseen vetoomukseen (11:1). Kenen tahansa meidän suusta sanat kuulostaisivat omahyväisyydeltä.
Miehet ja naiset seurakuntaelämässä (11:2-14:40)
Essee muodostaa kokonaisuuden, jonka keskus tekee korinttilaiskirjeestä maailman kuuluisimman rakkauskirjeen. Jakso alkaa traditioratsastuksesta (suom. ”opetukset”), mikä möyhentää mukavasti luterilaista sola scriptura -multaa. Tradition vastaanottaminen ja siirtäminen sukupolvelta toiselta oli elintärkeä rabbiinisessa juutalaisuudessa. Paavali ei ole tosin ole vain istunut Gamaliel-opettajan jalkojen juuressa, vaan kurkottanut käärön Kristuksen kädestä (11:23). Jakeet ovat varhaisimmat säilyneet viestikapulan välittämiset.
Jakso (11:3-16) on ollut feministiteologian painajainen. Jakeista on etsitty porsaanreikiä kirjastokaupalla. Lasi on noettu ja nostettu kohti aurinkoa. Bailey astuu miinakentälle: kyse ei ole alistamisesta, vaan sukupuolieroista. Kyse on rakkaudellisesta vapaudesta, joka huomioi kulttuurierot. Korintin naisprofeetat innostuivat apostolin vapaamielisyydestä ja tekivät käytännön teologiaa hiuksillaan. Juutalaiskristityt närkästyivät: julkisesti peitetty pää paljastaa suoran selän! Musliminaisille huntu vastaa sormusta nimettömässä: ”varattu, näpit irti!” Paljaat hiukset oli jopa pahempi kuin Ally McBealin minihame. Bailey perustelee nuoren kristillisyyden tasa-arvoa vaikutusvaltaisilla naishahmoilla, kuten Lyydialla (Ap.t 16:40), Foibella (Room. 16:1-2) sekä Aquilalla ja Priscillalla (Ap.t. 18:1-4). Bailey huomauttaa, että Paavali oli asunut Priscillan luona yli vuoden ja syönyt tämän pöydästä. Ehkä Priscilla oli yksi naisprofeetoista. Siksi Paavali ei käske naisia pois lavalta, vaan vahvistaa molempien sukupuolten johtajuuden.
Kreikan sana ”pää” (kefale) tarkoittaa ruumiin osaa, auktoriteettia sekä lähdettä. Bailey huomaa, että jakeella (11:3) on pönkitetty miehen valtaa naiseen. Hän ei kuitenkaan mainitse kohtaa 1. Moos. 3:16 ”Kuitenkin tunnet halua mieheesi, ja hän pitää sinua vallassaan”. Baileyn mukaan jakeen ”pää” voi olla myös ”lähde”, sillä Eeva syntyi Aatamin kylkiluusta (1. Moos. 2:21-23). Entä tarkoittaako luomisjärjestys tärkeysjärjestystä? Baileyn mukaan miesten ei tulisi paukuttaa henkseleitään, sillä luotiinhan elukatkin ennen miestä. Miksi miehen hattu sitten häpäisee hänen päänsä (=Kristuksen) (11:4)? Koska palvelijan kuului pitää päähinettä isännän läsnäollessa, mutta Jeesus oli opetuslasten ystävä ja enemmän (vrt. 2. Kor. 3:12-18). Tuhlaajapojan ei pidä heittää parhaita vaatteita pois. Baileyn mukaan sama suhde päti myös naisiin. Profetoiminen oli kuitenkin eri asia, sillä aaltoilevat hiukset olivat seksuaalinen katseenvangitsija (Laul.l. 4:1). Jakeen (11:5) pää viitannee naisen aviomieheen. Naisten hiukset ovat ihanat ja mahtavat, mutta rinnakkaisuus profetoinnin kanssa luo kilpailuasetelman.
Bailey arvelee, että korinttilaiset käyttivät toista luomiskertomusta naisten väheksymiseen. Siksi Paavali vetoaa ensimmäiseen, jolloin kohdan (11:7) mies tarkoittaisikin ihmistä (adam), ei vain miestä. Siten nainen kenties heijastaakin ihmiskunnan, ei vain miehen kunniaa. Bailey huomaa, että hiukset ovat tekstissä kulttuurisidonnainen kysymys. Jakeet (11:8-9, 12) ovat tasa-arvoa, jota piti saarnata ennen kaikkea miehille: ”totta, nainen tuli meistä miehistä, mutta mistäs me tulimmekaan?”. Baileyn mukaan (11:9) on luettu siten, että nainen luotiin miehen takia – siis miehelle palvelijaksi. Tarinan mies oli kuitenkin yksinäinen ja avun tarpeessa. Luomiskertomus käyttää naisesta samaa sanaa (’ezera) kuin Jumalasta, joka auttaa ja pelastaa. Eeva on Wonder Woman ilman viittaa ja muskeleita. Lyhyesti, Paavali ei vahvista korinttilaisten naisväheksyntää, vaan päinvastoin nostaa naiset jalustalle. Jae (11:11) vahvistaa sukupuolten riippuvuussuhteen, joka ei tarkoita vain lasten saamista, vaan kumppanuutta sekä sisaruutta ja veljeyttä Herrassa.
Jakeen (11:10) arvon merkki (kirjaimellisesti pään auktoriteetti) näkee peitetyt hiukset kruununa. Jakeen sanat ”enkeleiden takia” ei viittaakaan enkeleiden himoon (vrt. 1. Moos. 6:1-2) niin kuin Lars Aejmelaeus Helsingissä opetti, vaan siihen, että enkelit, jotka lauloivat ylistystä ensimmäisenä sapattina, lauloivat uuden luomisen ylistystä korinttilaisten kanssa. Korinttilaiskirjeessä naisen asema luomistyön huipentumana onkin siis niin korkea, että jopa enkelit ylistävät sitä. Juhlavassa seurassa piti pukeutua parhaisiin – eli kruunuun. Bailey vihjaa, että uusi luominen ennallisti myös miehen ja naisen paratiisimaisen suhteen ja kumosi siten lankeemuksen rangaistuksen ”hän pitää sinua vallassaan”. Sukupuolten välisen tasa-arvon julistus Afrikassa ja Askolassa ei ole laimennettua kristinuskoa vaan kristinuskoa.
Ehtoollisjaksossa (11:17-34) korinttilaiset saavat taas risuja. Kuilu ammottaa köyhien ja rikkaiden välillä. Lasaruksen suurin tuska johtui siitä, että apu oli aivan lähellä, mutta tavoittamattomissa (Luuk. 16:19-31). Korintin köyhien tilanne oli jopa pahempi: he saivat kutsun lihapatojen ääreen, mutta kun he pääsivät töistä, onnekkaat varakkaat röyhtäilivät jo hiprakassa (11:21). Hyväosaisten välinpitämättömyys loukkasi köyhiä. Ainakin asiasta riideltiin. Tämä on jakeen (11:27) arvoton tapa viettää ehtoollista. Jakeen (11:30) seuraukset eivät johtune pinnallisesta suhteesta ehtoolliseen, vaan mässäilyn ja juopottelun terveysvaikutuksiin – tai huonovointisuuteen kumppanuuden katkeamisesta. Paavalin välittämä eukaristi-traditio on tutkittu suurennuslasilla. Baileyn teksti olisi tårta på tårta. Hän kuitenkin huomauttaa, että Jeesus jakoi ehtoollista Juudakselle ystävyyden eleenä (John. 13:26). Hänelle ele puoltaa ehtoollisyhteyttä kirkkokuntien välillä.
Kohdan (12:1) suomennus saa peukutuksen, sillä kyseessä on juuri hengelliset lahjat, eivät luonnolliset. Paavalin mukaan voima eli oma fiilis ja tunne eivät käy kompassista (12:2). Henki ei riitä ilman Kristusta (12:3). Kreikkalaiset kristityt eivät enää olleet pakanoita, sillä sana liittyi juutalaisten tiukaan erotteluun jumalattomien kanssa (12:2, Ap.t 6:1-6). Nyt erottelu on poissa. Jakeen (12:3) uskontunnustus ei sano, että ihminen löytää tien Jumalan luo Jeesuksessa, vaan että Jumala löytää tien ihmisen luo Jeesuksessa. Jakeet (12:4-6) ovat kolminaisuusopillisia. Henki on feminiini hepreassa (vrt. Jes. 42:13-14). Lahjoja ei oteta, vaan ne saadaan. Viisaus (12:8), kreikkalaisten ykköshyve, ei ole vain älykkyyttä, vaan ristin hulluudesta nousevaa käytännön rakkautta. Luterilaisten suosikkia, uskoa (12:9), edeltää tieto eli gnosis. Bailey huomauttaa, että karismaattiset lahjat (12:9-10) toimivat tänäkin päivänä. Kristitty ei ole deisti. Apostolin lista ei ole kaiken kattava.
Jakeen (12:13) mukaan pelastus on prosessi, sillä kasteen jälkeen jokaisen täytyy ”juoda Henkeä”. Hengen juominen viittaa syvälliseen hengellisyyteen, mutta ovatko kirkkosalimme rakennettu tämän kaivon ympärille? Paavali ei tarkenna, mitä Hengen juominen tarkoittaa. Keski-idän kulttuurissa silmä, pää ja oikea käsi olivat kunniakkaimmat ruumiinosat, vasuri vähemmän, mutta sekin enemmän kuin jalat. Kengät edustivat likaisuutta, hyi! Esimerkiksi ilmaus ”Edomiin minä heitän kenkäni” (Ps. 108:9) oli sikamainen loukkaus. Jakeiden (12:15-16) jalka ja korva puhuvat huonommuudentunnossaan, mutta saavat mittaamattoman arvon ruumiissa, kuten köyhät orjat seurakunnassa. Vertaus kyseenalaistaa yksilökeskeisyyden sekä yksittäisten seurakuntien, jopa kirkkokuntien itseriittoisuuden. Pahin ongelma ei olekaan ”minä olen sinua parempi” vaan ”minä en tarvitse sinua”.
Baileyn mukaan Paavalin puhe sukupuolielimistä (12:22-24) tarkoittaa evankelioimista lisääntymisominaisuuden kautta. Evankelioiminen muistuttaa siis rakastelua: henkilökohtaista, sitoutuvaa, parantavaa ja rakkaudentäyteistä suhdetta. Traktaattien jakaminen kadulla näyttäytyy nyt uudessa valossa.. Jakeen (12:27) ”te” viittaa kirjeen vastaanottajiin – eli kaikkiin kristittyihin yhdessä. Bailey reflektoi jaetta (12:26): Niin kuin sormi saa timanttisormuksen ja jalka ei, niin toiset meistä menestyvät, mutta toiset nuolevat näppejään. Iloitsen toisen menestyksestä, jos olen samaa ruumista hänen kanssaan. Jaan kärsivälle, jos olen samaa ruumista hänen kanssaan.
Paavalin hymni rakkaudelle (12:31-14:1) käyttää harvinaista sanaa ”agape”, vaikka tarjolla oli yleisemmät ”eros” (intohimoinen rakkaus) ja ”phileo” (ystävyys ja perherakkaus). Agape on universaalia rakkautta kaikille (vrt. Luuk. 10:25-37, Gal. 3:28), jopa viholliselle (Matt. 5:44). Agape on majesteettinen laki (vrt. 7:19, Joh. 15:17), jonka mallina on Jeesuksen elämä (Joh. 15:12). Ilman agape-rakkautta, edes Pyhän Hengen lahjoilla ei ole mitään virkaa. Agape on Kristuksen rakkautta, joka tulee yksin Hengeltä. Baileyn mukaan jakeen (12:31) lauseet pitäisi sitoa yhteen, joten parempi suomennos olisi: ”jos kaipaatte arvokkaimpia armolahjoja, minä näytän teille arvokkaimman tien”. Bailey parittaa jakeet (12:31 ja 14:1), joista jälkimmäinen viittaa juoksemiseen – jopa porrastreeniin. Ilmeisesti jakeen (12:31) tie tarkoittaa myös ylämäkeä – jopa vuorikiipeilyä. Korinttilaisille läheinen vertauskuva läpäisee koko hymnin. Rakkaus on vuorikiipeilyä; vaativaa, mutta palkitsevaa! Hymni on kirjallinen mestariteos, jonka melodiassa vuorottelevat väliaikaiset ja pysyvät hengelliset lahjat.
Korintin vaski (13:1) eli pronssi (myös messinki ja kupari) oli legendaarista. Markkinapaikalla kävi melu ja pauhu, kun sepät takoivat vasaroitaan. Korinttilaisilla riitti puhetaitoa (1:5), mutta silti he riitelivät keskenään (1:10). Ilman rakkautta jopa enkelien kieli on kakofoniaa. Tieto (13:2) pelastaa gnostilaisuudessa, mutta ei kristinuskossa. Jakeen (13:3) esimerkki muistuttaa Jeesuksen rikasta nuorukaista, joka nyt antaakin omaisuutensa pois. Jakeelle on nuorempi käännös, joka ei puhu itsensä polttamisesta, vaan itsensä luovuttamisesta ”jotta voisin ylpeillä”. Poltto-käännös perustuu siihen, että keisari Nero vangitsi kristittyjä syyllisinä vuoden 64 Rooman palosta ja poltti heitä ihmissoihtuina keisarillisissa kilpa-ajoissa. Jae viittaa ylpeilyyn viimeisellä tuomiolla kuten (9:15, 1. Tess. 2:19 ja Fil. 2:16). Antaminen jää turhaksi ilman rakkautta. Jae puhuu toivosta (saada palkkio viimeisellä tuomiolla), edellinen uskosta.
Jakeissa (13:1, 3) Paavali on persoonallinen, mutta nyt (13:4-7) rakkaus astuu näyttämölle. Jakeet ovat parantavaa lain saarnaa, sillä negatiiviset ilmaukset on kerätty Korintin kaduilta. Tämän minikokonaisuuden uloimmat parit puhuvat kärsivällisyydestä ( kärsiä kärsivällisesti 13:7). Voimakkaan kärsivällisyys ei käytä (oikeutettua) vihaa, vaan laittaa sen syrjään, kuten Daavid Saulin kohdalla (1. Sam. 24:17, 26:11). Heikon kärsivällisyys on kuin Maria Jeesuksen ristin juurella (Mark. 15:40). Lempeys (13:4) tyynnyttää vihan ja parantaa haavat. Mustasukkaisuus ei ole aina pahe, mutta tässä on. Pöyhkeä on täynnä itseään ja paisuu edelleen. Sopimattomuus (13:5) esiintyy myös homoseksuaali-jakeessa (Room. 1:27). Sopimatonta on mennä Linnan juhliin tennareissa (vrt. Matt. 22:11-12). Rakkaus kääntää luonnollisen rakkauden itsestä toiseen (vrt. Matt. 7:12). Rakkaus kompostoi pahan (13:5).
Rakkauden muistinmenetys (13:5) on vaikea pala, sillä jotkut haavat paranevat hitaasti – jos koskaan. Paavalikin muisti vastoinkäymisensä (4:9-13). Bailey koki seitsemän sotaa. Hän kirjoittaa psykologisesta erosta muistaa kärsitty paha katkeruudessa ja oikeudenvimmassa – tai anteeksiannossa (10:32-33). Hän kertoo armenialaisten kansanmurhasta, jota Turkin hallitus ei suostu tunnustamaan, Elie Wieselin Auschwitz-kokemuksista ja Miroslav Volfin kristillisestä reaktiosta kommunistien terroriin. Kiväärien impulssimelu rikkoo tärykalvot. Rakkaus kuiskii raunioiden muratissa. Jumala ei ota pois menneisyyttä, vaan antaa sen takaisin pala palalta, kunnes parannumme. Paavali muisti, mutta ei muistellut. Muistot olivat tallella mielen hyllyssä, eivät tehtävälistalla. Jae (13:6) kaikuu Colosseumilla, väkivaltaelokuvissa ja sotatantereella. Väkivaltaviihde ja porno, sodan viholliskuvat ja tappamisen huuma ovat Jumalalle kauhistus.
Suomennos ”kaiken se kestää” (13:7) ei tavoita kuvastoa, sillä verbi viittaa kattoon, joka suojelee sateelta sekä (vaski)maljaan, jossa vesi pysyy vuotamatta. Rakkaus suojelee pahalta ja säilyttää salaisuudet sydämen maljassa. Käännös ”kestää” on oikea, mutta epätodennäköinen, sillä se on liki sama kuin jakeen ”kärsii”. Ateistit ja deistit epäonnistuvat rakkaudessa (13:7). Toivo viittaa Jeesuksen kuolemaan ja ylösnousemukseen (15:19) ei vain siihen, että saan työpaikan ja löydän edullisen auton. Hymnin kolme osaa päättyvät kaikki uskoon, toivoon ja rakkauteen.
Jae (13:8) pitäisi kääntää: ”rakkaus ei koskaan putoa.” Rakkauden tie vie korkealle vuorelle, mutta rakkaus ei putoa alas eli lopeta kesken, luovuta tai kuole. Arabeilla on sanonta: ”kun vettä on saatavilla, käsien pesu hiekalla lakkaa”. Kun on kahvia, ei juoda enää korviketta. Tieto on hiekkaa verrattuna ikuisuuden veteen. Jakeen (13:11) lapsi viittaa vastakääntyneen pikkumaisuuteen. Paavalikin on ollut kuin korinttilaiset, jotka kiistelivät kielistä, profetioista ja tiedosta. Korintin kuvastimet tehtiin vaskesta (13:12). Vaskisepät osasivat kaivertaa jumalankuvia kuvastimeen, jolloin peilin tilaaja näki itsensä hyvässä seurassa. Peili kuitenkin tummui nopeasti, eikä välittänyt oikean Jumalan läsnäoloa. Kuvastin putoaa turhana kädestä paruusian päivänä. Bailey ei käsittele jaetta Ortodoksisen kirkon kristillis-platonisen kuva-opin näkökulmasta.
Kuinka usko pysyy muuttuessaan näkemiseksi? Apostolille usko oli myös kuuliaisuutta (Room. 1:5). Täyttyneen toivon kanssa on sama ongelma, mutta kaipa toivo sulautuu täyttymykseen ja pysyy siinä. Juokseminen (14:1) on toistunut myös (6:18, 9:24, 26 ja 10:14).
Kielillä puhuminen (14:2-) oli Korintissa kovassa kurssissa. Luterilaisten suosikkiapostoli toivoo lukijoiden – eli kaikkien kristittyjen – puhuvan kielillä (14:5) kuten hän itse (14:18). Valo on vihreä, mutta Paavali hillitsee karismaatikkoja hidasteilla. Korintti oli monikielinen risteyskaupunki satamineen. Kielet erottavat. Jakson ”ulkopuolinen” ei ole vierasuskoinen, vaan ”etsijä”. Profetiat saavat ruusuja (14:1-5, 24-25), mutta nykyajan valistunut ja koulutettu pappi katsoo niitä kuin halpaa makkaraa. Paavali ei siunaa karismaattista kaaosta, mutta tunnustaa armolahjojen myönteisen vaikutuksen (14:22-25). Korintissa kaikki seurakuntalaiset olivat vapaaehtoisia (14:26). Ilmeisesti pappisseminaarit tekivät vasta tulojaan. Profetoimisen tarkoitus ei ole mässäillä pahuudella, vaan rohkaista (näin ’92), lohduttaa ja auttaa levottomia ja syyllisyyden riepottelemia löytämään rauha (14:31).
Äkkiseltään näyttäisi, että naisten vaientaminen (14:33) olisi ristiriidassa profetoimisluvan kanssa (11:2-16 vrt. Ap.t. 2:17-18). Jopa naispalvelijoille oli ennustettu uusi asema (Joel. 2:28-32). Vaatimattomasta Mariasta tuli teologi hänen kiitoslaulunsa (Luuk. 1:46-56) myötä. Jeesus hyväksyi naisetkin opetuslapsikseen (Luuk. 8:1-3). Baileyn mukaan Foibe ei ollut vain palvelija, vaan johtava diakoni (Room. 16:1). Jakso (14:33-36b) ei ole myöhempi lisä, sillä se on kohdan (11:2-16) rakenteellinen pari. Korintti oli monikielinen ja murteinen kaupunki, jonka kielimuurit nousivat etenkin kotipiirien naisten eteen. Heille kreikankielinen jumalanpalvelus kuulosti samalta kuin suomalaisesta espanjankielinen luritus tai Turun murre. Siksi huomio herpaantui tai piti kysyä: ”mitä se haastaa?” Keskittymistä haittasi sekin, että toiset olivat humalassa ja toiset puhuivat enkelien kanssa. Bailey huomioi myös Keski-idän (ja naisten?!) luontaisen tarpeen puhua ja oppia asioita keskustelemalla. Hänen mukaansa Paavalin ohje on kohtelias huomautus, joka ei väheksy naissukupuolta. Jakeen (14:24) kuuliaisuus viittaa puhujaan, joka saattoi olla myös nainen. Sopimattomuus (14:25) on häpeällistä, mutta suomennos tavoittaa merkityksen.
Ylösnousemus (15:1-58)
Tämäkin essee alkaa traditiolla, johon kirjoittaja ohjaa eksyneitä lampaita takaisin. Pelastuksella on menneisyys, nykyisyys (15:1) ja tulevaisuus (15:2). Usko ilman kuuliaisuutta on kuollut (15:2 vrt. Luuk. 7:36-50). Paavali otti yhteen Pietarin kanssa (Gal. 2:11-14). Silti hän on todistajista ensimmäinen ja Paavali viimeinen (15:5, 8). Jakeissa (5-8) on samanlainen retorinen ylläri kuin Jeesuksen samarialaisvertauksessa: jakeessa (15:8) ei marssiteta näyttämölle suurta joukkoa, kuten jakeessa (15:6), vaan pahnanpohjimmainen Paavali. Paavali on juuri lyönyt nyrkkiä pöytään (9:1-12) tittelistään, mutta tunnustaa nyt, ettei ansaitse apostolin nimeä. Paavali lainaa varhaista uskontunnustusta (15:3-5), joka sitoo Jeesuksen kuoleman ja ylösnousemuksen sekä Vanhan liiton kirjoitukset ja ylösnousemuksen todistajat yhteen. Jeesuksen kuolema muistutti Johannes Kastajan kuolemaa. Herodes oletti Johanneksen nousseen kuolleista (Mark. 6:14). Ylösnousseen Jeesuksen ilmestykset tekivät eron. Risti ja ylösnousemus ovat Israelin historian kulminaatiopisteet: paluu ei tarkoittanutkaan paluuta Jerusalemiin, vaan Jumalan luo (esim. Jes. 49:5). Tunnustus on laina. Paavali ei keksinyt sovitusoppia. Naisia ei mainita ylösnousemuksen todistajina, ilmeisesti uskottavuussyistä. Evankeliumeissa he ovat ensimmäiset todistajat, ilmeisesti rehellisyyssyistä.
Pohtiessaan jaetta (15:3) Bailey torjuu Anselmin sovitusteorian, jossa Jeesus on syntisen ihmiskunnan sijaiskärsijä ja hänen kuolemansa sovituksen hinta. Anselmin fokus on rangaistuksessa, mutta ei hyvä paimen tai tuhlaajapojan isä ajattele hintaa, vaan kadonnutta rakastaan. Tuhlaajapoika ajatteli hintaa, mutta ymmärsi syntisyytensä nähdessään isänsä rakkauden. Baileyn mukaan Jeesus on sijaisuhri, mutta ei erillinen Isästä, vaan osoitus Isän rakkaudesta. Ihmiset ostettiin täydestä hinnasta (6:20), mutta meidän ei tarvitse tuntea syyllisyyttä Jeesuksen kuolemasta, vaan iloita, sillä se oli rakkauden teko meitä kohtaan. Anselmin teoriassa ylösnousemusta ei edes tarvita (vrt. 15:14-20), vaan Jeesus olisi voinut nousta taivaaseen heti kuolemansa jälkeen. Kun keskus on pelastuksessa, ylösnousemus tarkoittaa synnin ja kuoleman vallan murtumista.
Jeesus on toinen Aatami (15:21). Siirakin kirjassa nainen on syyllinen syntiin, eikä Messiasta mainita. Paavali puhuu Aatamista, joka tarkoittaa tässä ihmistä, eikä vain miestä. Jae (15:23) jättää avoimeksi kuuluvatko Vanhan liiton pyhät tai oikeamieliset pakanat paratiisin paraatiin. Paruusia tapahtui Korintissa 66 jKr., kun jumala, keisari Nero, saapui kaupunkiin asiaankuuluvine seremonioineen. Paavali oli kuitenkin jo kirjoittanut jakeen (15:24), joka oli kumouksellinen ja hengenvaarallinen Gestapon käsissä. Paavali antaa psalmille (8:6) messiaanisen tulkinnan (15:27). Messiaskuningas, joka voittaa ja talloo vihollisensa jalkojensa alle, on vahva vertauskuva, joka löytyy myös (ps. 110:1).
Bailey tuntee yli 50 arvausta jakeen (15:29) sanoille ”antavat kastaa itsensä kuolleiden puolesta.” Hänen tulkintansa on se, että kuolleita rakkaitaan surevat omaiset menivät kasteelle jälleennäkemisen toivossa. Jae (15:30) onkin yksikön 1. persoonaan kirjoitettu vala, jonka Paavali lausuu korinttilaisten kautta (15:31). Jae viittaa siis leveilyyn viimeisellä tuomiolla. Don Rosan Roope-Ankka -seikkailun ”Kroisoksen aarre” mukaan Artemis-jumalattaren temppeli Efesoksessa oli antiikin suosituin turistinähtävyys. Paavali aiheutti mellakan horjuttamalla kaupungin uskonnolis-taloudellista status quota (Ap.t. 19:23). Vihapäissään hän vertaa koettelemuksiaan gladiaattorinäytöksiin (15:32). Nihilismi tulee ymmärtää jokapäiväiseen kuolemanvaaraan antautumisen vastapoolina (15:31-32). Jakeen (15:33) aforismi on laina Jesajalta (22:13) sekä näytelmäkirjailija Menandrokselta.
Korintti oli myös maanviljelyskaupunki. Ruumis on kuin siemen, joka haudataan, mutta nousee ylös muuttuneena (15:36-38). Jae (15:39) mainitsee lihan (sarks) neljä kertaa. Ruumis ja liha eivät ole synonyymejä. Ruumis on lihallinen eli katoava kappale maan tomua. Toiseksi ruumis on psyykkinen eli sillä on persoona, sielu ja mieli. Kolmanneksi on hengellinen ruumis. Ylösnousemususko ei vaadi uskoa lihallisen ruumiin maatumattomuuteen. Jakeiden (15:40-41) ”loisto” (doxa) tarkoittaa kirkkautta ja kunniaa eli arvostettua. Jakeen (15:43) ”vähäpätöisenä” onkin ”kunniattomuudessa” eli kuolemassa sekä Adamin lankeemuksessa. Myös jakeen (15:48) ”maallinen ihminen” on negatiivinen ilmaus → tomun ihminen.
Platonismin ja kreikkalaisen filosofian mukaan ihminen jumalallinen sielu vapautuu ruumiin vankilasta kuolemassa. Paavalin puhe Areiopagilla katkesi kuin kanan lento hänen mainittuaan ylösnousemuksen (Ap.t. 17:31-32). Baileyn mukaan raamatunkäännökset tekevät Paavalista helposti platonistin, joka hylkää ajallisen ruumiin (15:44) ja nostaa hengellisen ruumiin eli jumalallisen ja aineettoman sielun kuolemattomuuteen (vrt. 15:44). Mutta Paavalin ”siemen” on psyykkinen ruumis ja ylösnousemusruumis on materiaalinen ruumis Pyhän Hengen voimassa. Jumala säilyttää persoonallisuutemme siirtäessään sen kuoleman kautta lihallisesta ruumiista hengelliseen. Pyhä Henki on nytkin kristityssä, mutta myös katoava liha. Ylösnousemuksessa liha katoaa. Jae (15:45) on ylösnousemussaarnan huipentuma, joka kiteyttää pelastushistorian päälinjan ja kristillisen antropologian. Pyhä Henki lähtee Pojasta (15:45). Uusi suomennos (15:49) ei mainitse kuvallisuutta (eikona), vaan kaltaisuuden, joka sekin tulee luomiskertomuksesta: ”Tehkäämme ihminen, tehkäämme hänet kuvaksemme, kaltaiseksemme..”. Jakeen tulkinnasta käy ekumeeninen kärhämä: ortodoksit, katoliset ja luterilaiset ymmärtävät eri tavoin, mitä Jumalan kuva ja kaltaisuus tarkoittaa paratiisissa, lankeemuksessa sekä kastetussa. Suunnasta olemme yksimielisiä: parempaa kohti.
Bailey aistii ylösnousemushymnin voitossa N.T. Wrightin tavoin jännitystä ja juhlaa. Jakeen (15:51) salaisuus on toistunut (2:1, 4:1). Paavali odotti loppua elinaikanaan (15:51), mutta muutti mielensä loppua kohden (2. Kor. 5:1-10). Vai muuttiko? Jakeen ”me” saattaa viitata myös ylipäätään kristittyihin, jotka ovat elossa Herran tulessa. Jae (15:53) viittaa kruunajaisiin. Jae (15:57) on vahva uskontunnustus, jossa Jeesus on Herra tavalla, johon yksikään keisari ei pysty sekä profeettojen lupaama messias. Monikkomuoto ”me” on tärkeä, koska kristillisyys on yhteisöllisyyttä. Paavali kutsuu kirjeen vastaanottajia rakkaiksi (15:58), vaikka on soimannut heitä pitkin kirjettä. Kristillinen usko ei ole eskapismia, eikä paremman elämän passiivista odottamista. Tuleva ylösnousemus voimaannuttaa elämään tätä päivää. Piispa Bill Freyn sanoin: ”toivo kuulee tulevaisuuden musiikin, usko tanssii tänään sen tahdissa.”
Päätös (16:1-24)
Rahankeräys Jerusalemille oli hyväksi, sillä se vahvisti juutalais- ja pakanakristittyjen välejä ja sai seurakunnan kääntymään ulospäin (16:1). Paavali lupasi auttaa Jerusalemin köyhiä (Gal. 2:10). Rahojen kuljettamiseen liittyi riski varkaudesta, korruptiosta ja kuriirien kieroudesta, mutta apostolin ohjeet ovat harkitut (16:3-4). Paavali tahtoo itse päättää matkakohteensa, vaikka pyytää korinttilaisilta avustusta (16:6). Jakeen (16:10) huoli tarkoittaa pelkoa. Apostoleilla oli vihamiehiä. Lisäksi kristittyjä suvaitseva Gallio (Ap.t. 18:12-17) oli lähtenyt Korintista vuonna 51. Paavali on upseeri, josta tulee Tommy Tabermann (16:13-14). Pyhät pusut jäävät arvoituksellisiksi, mutta toiveena on sopia riidat ja halata sovinnon merkiksi (16:20). Jae (16:21) ei todista kirjeen hätäisyydestä. Pikemminkin Paavali pohti, luonnosteli ja kirjoitti kirjeen itse ennen kuin luovutti harakanvarpaansa ammattikirjurin manikyyriin.
Rakkauden yhteisöllä on rajansa (16:22 vrt. 12:3). Paavali on juuri kirjoittanut ”tehkää kaikki rakkaudessa” (16:14), mutta nyt hän kiroaa. Viha on rakkauden varjo. Maranata-huudahdus tarkoittaa pikemminkin ”Herra on tullut” (16:22). Jeesus ei ole mennyt, vaan tullut ylösnousemuksen myötä ja Pyhän Hengen kautta seurakuntansa keskelle. Paavali päättää kirjeensä rakkaustunnustukseen (16:24). Riidat, moraalittomuudet ja typeryydet eivät tukahduttaneet hänen rakkauttaan korinttilaisiin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti