"Tänään äitini tappoi minut" - eli kerron sinulle skandaalitarinan

Tämän syksyn kohutuimmaksi kirjaksi on nousemassa teokseni Kerron sinulle tarinan IV. Kyseessä on Kirjapajan julkaisema tarinakokoelma, jonka tarinoita käytetään etenkin Suomen evankelis-luterilaisen seurakunnan nuorisotyössä. Kirjapaja on kustantajani Lasten Keskus ja Kirjapaja Oy:n eli kustantamon tuotemerkki. Kirja oli jatkoa suosittuun Kerron sinulle tarinan -kirjasarjaan. Teoksessani on 87 lyhyttarinaa, jotka kirjoitin, muokkasin tai sain muilta kirjoittajilta.

Yhteistyö Kirjapajan kanssa sujui mainiosti. Kerroin työn alkuvaiheessa haluavani jatkaa kirjasarjan hyvää henkeä ja toisaalta tehdä edellisiä vakavampia yhteiskunnallisia tarinoita. Kustannustoimittajani teki erinomaista työtä neuvomalla, hiomalla tekstejä sekä arvioimalla tarinoiden sopivuutta teokseen.

Kirjan tarinoihin, syntyhistoriaan ja ulkopuolelle jääneisiin tarinoihin voi tutustua blogisivullani:

http://tuhkakeskiviikko.blogspot.com/2019/08/kerron-sinulle-tarinan-4.html

Kirja julkaistiin vastikään ja sai paalupaikan kustantamon mainonnassa. Kustantamo teki kuitenkin täyskäännöksen ja veti kirjani pois myynnistä.

Tästä uutisoi ainakin Kotimaa24, Iltasanomat sekä Helsingin Sanomat:

https://www.kotimaa24.fi/artikkeli/kustantaja-veti-pois-myynnista-seurakunnille-tarkoitetun-tarinakokoelman-ilmeni-arviointivirheita/

https://www.is.fi/kotimaa/art-2000006236220.html

https://www.hs.fi/kulttuuri/art-2000006235080.html

Uutisten mukaan kirjani kirvoitti kriittistä palautetta sekä huolestuneita kommentteja kustantamolle. Helsingin Sanomien haastattelun mukaan Kirjapajan viestintäpäällikkö Piia Latvala painottaa, ettei kustantamon hyllytyspäätös johtunut ulkopuolisesta painostuksesta, vaan kustantamon korjausliikkeestä. Uutisten perusteella kirjani toimitusprosessissa on tapahtunut arviointivirheitä, joiden seurauksena kirjaan on päätynyt tarinoita, jotka eivät edusta kustantamon linjaa ja arvomaailmaa.

Kirjapaja ei kuullut minua asiassa ennen omaa päätöksentekoaan. Kirjapajan yhteyshenkilö on käynyt kanssani sähköpostikeskustelua tapahtuneen jälkeen. Kirjoitin hänelle, että kirjan poisvetäminen kritiikin takia kuulostaa liioittelevalta toimenpiteeltä. Toivoin, että asiaa voisi vielä harkita ja muistutin, että kirjan tekijä vastaa kirjan sisällöstä, ei kustantamo. Hän vastasi minulle, että palaute ei tarkoita vain yksittäisiä boikotoijia, vaan kampanjaa kirjaa, kirjasarjaa ja koko kustantamoa vastaan.

Saamani tiedon mukaan kirjan herättämä vastustus oli siis paljon rajumpi, mitä uutiset antavat ymmärtää. Jos kustantamoa on uhattu boikotoida, voidaan minusta puhua ulkopuolisesta painostuksesta. Tämä kertoisi kovin karua kieltä sananvapauden tilasta yhteiskunnassamme. Käsittääkseni kustantaja on estänyt sananvapauteni toteutumisen vetämällä kirjani myynnistä.

Uutiset nostavat kirjani herättämän arvostelun sekä hyllyttämisen syyksi kolme kirjani tarinaa. Paras tapa muodostaa niistä mielipide, on lukea tarinat itse.

Yksi tarina on sanoittamani urbaani legenda Kirkko ja ilotalo. Uutisista ei käy ilmi, mistä syystä tarinaa on vastutettu. Ilmeisesti se ei ”edusta kustantamon linjaa ja arvomaailmaa”. Kirjapaja on tosin julkaissut kyseisen tarinan toisaalla jo vuonna 2014.

Ilmeisesti Kirkko ja ilotalo on herättänyt närää, koska se esittää ilotalon paheellisena paikkana. Tarinan tarkoitus ei tosin ole moralisoida seksityöläisiä. Ilotalo toimii dramaattisena vastinparina hyveelliselle kirkolle. Tarinan lopussa osat vaihtuvat, kun oikeuden tuomari on ymmällä osapuolten uskosta rukouksen voimaan. Tarina on oikeastaan vitsi ja sellaisenaan kirjani kepeimpiä.

Minun on hyvin vaikea ymmärtää, miksi kukaan vastustaisi tällaisen hupijutun julkaisemista - boikottikampanjasta tai kirjan hyllyttämisestä puhumattakaan.

Toinen pahaa verta herättänyt tarina on Pornotarina. Se on fiktiivinen kuvaus ihmiskaupan uhrista, joka pakotetaan näyttelijäksi pornoteollisuudessa. Iltasanomien jutun mukaan tarina päättyy päähenkilön itsemurhaan. Tämä on asiavirhe. Tarinassa, jos lukija kääntää toisenkin sivun, on onnellinen loppu, ei mitään itsemurhaa.

Pornotarinan viaksi ei ilmeisesti ole katsottu sen sanomaa tai sitä, että se nostaa esiin ihmiskaupan raadollisuuden ja pornoteollisuuden pimeät puolet. Ymmärtääkseni tarinan viaksi on katsottu kirjoitustyyli sekä se, millä tavalla se kertoo asiansa. Ehkä tarina on koettu myös syyllistäväksi, esimerkiksi pornon kuluttajia kohtaan. Käsittääkseni ongelma ei kuitenkaan ole itse tarina, vaan se, että se päätyi nuorille suunnattuun kirjaan. Kustantajalle tämä konteksti oli tosin tiedossa alusta alkaen.

Iltasanomien otsikko on skandaalinhakuinen. Kirjani ei ole "rippikoulukirja". Kirjaa ei siis ole tarkoitettu rippikouluikäisten luettavaksi, vaikka tämäkin on toki mahdolllista. Kirjan pääkäyttäjiä ovat seurakunnan työntekijät, jotka kertovat kirjasta tarinoita seurakunnan tilaisuuksissa, kuten rippikouluissa. Käsittääkseni tarinaa kritisoineet henkilöt sekä kustantamo ovat siis sitä mieltä, ettei ihmiskaupasta tai pornoteollisuudesta pitäisi kertoa nuorille - tai ei ainakaan tarinani mukaisesti.

Kyse on siis todennäköisesti siitä, että tarina on arvioitu liian järkyttäväksi nuorille. Tarinassa kerrotun raiskaamisen olisikin voinut jättää pois. Itse olen kuitenkin sitä mieltä, että nuorille pitäisi puhua tällaisista asioista. Minusta tarinankerronta ja seurakunnan turvallinen konteksti ovat hyvä tapa käsitellä asioita, joita nuoret joka tapauksessa käsittelevät. Jäin miettimään, mikä sitten olisi kriitikoiden tai Kirjapajan mukaan oikea tapa ja tyyli käsitellä näitä asioita.

Blogistani löytyy toinenkin pornotarina, joka jäi siis kirjan ulkopuolelle. Minusta pornon käyttämisestä tulisi jutella rohkeasti nuorten kanssa jo sen takia, että monet heistä katsovat pornoa.

Uutisten mukaan kolmas pahennusta herättänyt tarina Pienokaisen päiväkirja on pääsyyllinen kritiikille, huolestumiselle sekä kirjan poistamiselle myynnistä. Kyseessä on perinnetarina "pienokaisesta", joka kertoo elämästään äitinsä kohdussa päiväkirjamerkintöjen kautta. Uutisoinnin mukaan viimeinen merkintä kertoo äidin tappaneen sikiön. Tietääkseni tarinaa on käytetty mm. koulujen uskonnonopetuksessa.

Tätä tarinaa on kritisoitu siitä, että se käsittelee järkyttävästi ja syyllistävästi aborttia. Abortti on moraalisesti mielipiteitä jakava toimenpide, joka on Suomessa juridisesti hyväksytty tiettyjen ehtojen vallitessa. Raskaus, raskauden keskeytys ja elämä abortin jälkeen voivat muodostua hyvin raskaiksi. Latvala peräänkuuluttaakin hienovaraisuutta asian käsittelyssä.

Pienokaisen päiväkirja -tarina ei sano mitään abortista. Kyseessä ei ole "aborttitarina", vaan allegoria, mistä ei käy ilmi pienokaisen kuolinsyy, eikä tarkkaan ottaen edes hänen ikänsä kuolinhetkellä. Tarinan voi tulkita abortinvastaiseksi ja loukkaavaksi. Kyse on kuitenkin tulkinnasta, ei itse tarinasta. Tarina kuuluu sanataiteen, ei politiikan tai mielipidekirjoituksen piiriin. Otin tarinan kirjaani keskustelun- ja pohdinnanherättäjäksi, en siksi, että sitä käytettäisiin pahan tekemiseen laillisen abortin tehneille tai laillista aborttia puoltaville ihmisille.

Päättelen siis, että kriittiset ja huolestuneet palautteet ja mahdollinen boikottikampanja johtuvat tarinastani tehdystä tulkinnasta, ei itse tarinasta. Valitettavasti mediassa ei ole huomattu eroa. Vielä ikävämpää on se, ettei Latvalakaan näytä uutishaastatteluiden perusteella huomanneen sitä.

Syyllistäminen nousee kirjakohun avainkäsitteeksi. Ymmärtääkseni tarinani on tulkittu juuri syyllistäviksi ja siksi tuomittaviksi. Hämmentävästi kyseessä ei näyttäisi olevan pelkästään tai edes ensisijaisesti syyllistäminen vääristä asioista tai ylisyyllistäminen, vaan syyllistäminen itsessään. Iltasanomien perusteella Latvalan mukaan "syyllistäminen ei ole mikään lähtökohta asioihin".

Minusta syyllistäminen sisältyy implisiittisesti moraalisuuteen. Syyllistäminen on vastareaktio moraalittomuuteen ja voi siten ilmetä esimerkiksi omantunnon koputuksena, kritiikkinä tai juridisena tuomiona.

Kristinuskossa moraalisuutta edustaa Jumalan laki, mikä asettaa oikean ja väärän. Jeesuksen kielto: ”älkää tuomitko, ettei teitä tuomittaisi” ei perustu siihen, että syyllistäminen itsessään olisi syyllistettävää, vaan siihen, että Jumalan laki paljastaa kaikki syyllisiksi. Armo ja anteeksianto vapauttavat synnistä ja syyllisyydestä.

Peili on psykologissävytteinen metafora ihmisen moraalisuudelle ja käytökselle. Tarinat voivat toimia "peileinä", joiden avulla voimme peilata omaa toimintaamme. Joskus peilikuva voi olla niin järkyttävä, ettei sitä tahdo katsoa. Peiliin katsominen; totuuden kohtaaminen ja oman syyllisyyden tunnustaminen on kuitenkin tie muutokseen ja kasvamiseen. Peilin särkeminen viittaa totuuden kieltämiseen ja ihmisen pakenemiseen itseltään. Sirpaleet viiltävät haavoja, mutta peilit ohjaavat hyvään.

Toivon, että kaikki kirjan tarinat tulisivat mahdollisimman laajaan käyttöön. Toivon, että niitä kerrotaan rohkeasti ja vastuullisesti nuorille ja aikuisille seurakunnissa ja missä tahansa.

- Timi Korhonen