Uskonnoton Ankkalinna? - hengellisyys Don Rosan sarjakuvissa

Minusta Don Rosa on maailman paras sarjakuvapiirtäjä. Olen lukenut hänen Aku Ankkojaan lapsesta asti. Ne ovatkin hyvin suosittuja, etenkin Suomessa. Intoni olikin suuri, kun kohtasin saksalaisteologin, joka tutkii hengellisyyttä Rosan sarjakuvissa! Sain hyvän tekosyyn kaivaa rakkaat lehteni esiin, kun päätin kirjoittaa jutun samasta aiheesta.

Uskonnoton Ankkalinna?

Eikö uskonnollisuuden repiminen Aku Ankasta ole kuitenkin yhtä epätoivoinen yritys kuin saada palkankorotus Roope Ankalta? Ankat eivät rukoile, eivätkä ole tietoisia evankeliumin ilosta. Don Rosa sivuutti uskonnollisuuden tarinoistaan, sillä hänen mielestään hengellisyys ei sovi Aku Ankka sarjakuviin. Ankat edustavat aina meitä lukijoita, vaikka he myös kohtaavat tuiki tavallisia ihmisiä. Don Rosan tarinoissa nämä muut ihmiset saattavat edustaa muita kansoja, kulttuureja ja uskontoja, mutta ankat ovat ikään kuin puolueettomia ja uskonnottomia hahmoja. Ankat ovat fiktiivisiä hahmoja jaetussa mielikuvitusmaailmassa. Uskonnottomuus on siksi vähän sama juttu kuin se, etteivät ankat käytä housuja.

Toisaalta ankat elävät samassa maailmassa kuin me. Roope Ankka syntyi Skotlannissa vuonna 1867 ja matkusti ympäri maailmaa, minkä paikat, tapahtumat ja hahmot perustuvat tosi historiaan. Vuonna 1902 Roope rakennutti rahasäiliönsä Ankkalinnaan, Yhdysvaltoihin. Don Rosa loi tarinansa toisen piirtäjän, Carl Barksin tarinoiden ja hahmojen varaan. Roope Ankka ja Ankkalinna ovat Barksin luomuksia. Barks oli ateisti. Silti hän piirsi Ankkalinnaan kirkon, Notre Ankan, jossa Roope, Aku ja pojat jahtasivat kirkontornin huilunsoittajaa. Roope jopa sanoo käyneensä kirkossa useita kertoja.

Rio de Janeiron Kristus-monumentti Don Rosan sarjassa ”Seitsemän (miinus neljä) rohkeata caballeroa.”

                                                                                                                                                                    
Maallisen ja hengellisen raja on Ankkajokeen vedetty viiva. Juuri siksi elämän syvyyskoordinaatteja on mielekästä pohtia Don Rosan tarinoiden äärellä. Hänen tarinansa ovat hauskoja ja oivaltavia, mutta lisäksi niitä leimaa vahva historian taju sekä syvällinen inhimillisyys. Jaksossa ”Ankkapurhan Miljardööri” Roope käy äitinsä haudalla, vaikka kohtaus ei näytä edistävän tarinan juonta mitenkään. Rosan tarinoissa tulee vastaan moraalisia teemoja, kuten anteeksianto. Tarinassa ”Unten poluilla” on hieno kohtaus, missä Roope voisi varastaa suuren opaalin ja rikastua hetkessä jäämättä teosta kiinni. Kertomus ”Windigojen mailla” on mestariteos, jossa hauskaan ja jännittävään tarinaan on nivottu mukaan moni-ulotteisia hahmoja sekä ekologinen moraliteetti.

Kannattaa muistaa myös jakso ”Klaaninsa viimeinen”, missä Roope käväisee taivaassa. Puhumattakaan kohtauksesta, jossa Roopen isä elää, vaikka kuoleekin. Minulle kohtaus todistaa kuolemanjälkeisesti elämästä, joka on iloinen ja luonnollinen asia. Aku ja Roope piipahtavat manan majoilla myös seikkailussa ”Sammon salaisuus”, minkä tapahtumat sijoittuvat myös Helsingin keskustaan tuomiokirkkoineen. Vanha visukinttu havittelee tietenkin pohjolan myyttistä kultamyllyä, mistä pääsemmekin seuraavaan kappaleeseeni, mikä on otsikoitu sanoilla ”Kadonneet aarteen metsästäjät”.

Kadonneet aarteen metsästäjät

Don Rosalla on monia huimia seikkailukertomuksia, missä Roope, Aku ja pojat etsivät ympäri maailmaa muinaisia kalleuksia Sudenpentujen käsikirjan avulla. Näissä tarinoissa välittyy vahvasti Rosan arvostus muinaiskansoja sekä heidän kulttuureitaan ja uskomuksiaan kohtaan.

Kertomuksessa ”Auringon poika” on tyypillinen kohtaus, missä Roope haukkuu muinaisia taruja humpuukiksi länsimaisen rationalismin hengessä. Ankkojen aarresafari tulee kuitenkin toteuttaneeksi muinaisen ennustuksen jumalan paluusta. Tarinassa ”Kymmenen avataran aarre” aarteenmetsästys saa vastaavanlaisen lopputuloksen. Nyt Roope arvostaakin mytologiaa. Kertomus toimii oppituntina hindulaisuudesta, mutta jumaluudet eivät jää pelkiksi puitteiksi. Lukija voi tulkita Rosan joko kunnioittavan nöyrästi vieraiden kansojen uskomuksia tai edustavan naiivia relativismia, missä kaikki ovat yhtä aikaa oikeassa. Ainakin nämä kertomukset jättävät kysymyksen uskonnollisuudesta lukijalle kivasti auki.

Rosalla on kaksi tarinaa keskiajan temppeliherroista ja heidän kadonneista aarteistaan, kuten viisasten kivestä, joka pystyi muuttamaan metalleja kullaksi. Alkemistit yrittivät valmistaa ihmettä keskiajalla. Viisasten kivi peittyy salatieteiden ja gnostilaisuuden seitteihin, mutta Alister McGrathin kertoo kirjassaan ”Tätä on teologia”, että alkemistinen terminologia oli myös kristittyjen käytössä. Viisasten kivi on nähty Kristuksen kuvana, kuten Georg Herbertin runossa ”The Elixir”. Pohjoismaiden kuuluisin alkemisti oli muuten August Nordenskjöld, joka valmisteli 1700-luvulla pyhää murikkaa kotikunnassani Mäntsälässä! Alkemistin veljenpojan poika Adolf oli puolestaan legendaarinen kartografi ja tutkimusmatkailija, jolta Roope pyytää apua Rosan tarinassa. Kävin Mäntsälän Alikartanossa ihmettelemässä Nordenskjöldien alkemistista uunia sekä Augustin kultaista(!) pääkalloa. Tutkin toki nurkat suurennuslasilla, mutta viisasten kiveä en etsinyt, sillä lapsikin tietää, että ankat löysivät sen Kreetalta, josta murikka päätyi Pariisiin.

Jaksossa ”Kirje kotoa” ankat löytävät temppeliherrojen aarrekammion Ankkapurhan linnasta. Arkeologeja saattaa kiinnostaa tieto, että liitonarkki ja Salomonin kultainen valtaistuin ovat Skotlannissa. Sieltä löytyi myös legendaarinen Graalin malja, ihmeitätekevä pikari, josta Jeesus joi viimeistä ehtoollista. Ankat tuntevat maljan merkityksen. Siten heidän täytyy tietää myös Vapahtajasta.

Kivi josta unelmat on tehty

Don Rosa tunnetaan erityisesti Roope Ankan elämänkerrallisista nuoruusseikkailuista, joita on julkaistu kahdessa kokoelmassa ”Roope Ankan elämä ja teot I-II”. Tarinat sijoittuvat Skotlannin ja Amerikan lisäksi Afrikkaan, Australiaan ja Indonesiaan, missä Roope jahtaa sateenkaarensa päätä vaatimattomalla menestyksellä. Draama huipentuu Kanadan Yukoniin ja sen kultaryntäyksen vuosiin 1800-luvun lopussa.

Jaksoissa ”Klondiken keisari” ja ”Yukonin sydämet” käy ilmi, että kultaryntäys on tehnyt tuppukylä Dawsonista kaupungin, joka rypee väkivallan, rikollisuuden ja keinottelun mudassa. Kaupunkiin tiivistyy se, mitä Raamatun johanneslaisissa teksteissä kutsutaan maailmaksi. Roope käy tässä syntien pesässä lähinnä olosuhteiden pakosta. Hän ei lankea kaupungin houkutuksiin vaan erottautuu tästä maailmasta ja rakentaa korpimajansa salaiselle kaivokselleen luonnon keskelle. Täällä ankkaurho viettää askeettista elämää erämaanmunkkien tapaan luonnon ankaruuden ja kauneuden keskellä. Ankaraa työtä hän höystää apostoli Paavalin sanoilla: ”joka ei työtä tee, sen ei syömänkään pidä”. Roopella on kestopaasto; hän saattaa olla viikon ilman ruokaa. Murkinaksi on pelkkiä papuja. Kahvikin on niin tujua, että se pitää leikata poikki veitsellä! Roope ei metsästä riistaa vaan elää sopusoinnussa faunan kanssa – kuten Jeesus autiomaassa.

Näissä tarinoissa Roope Ankka on sankari, jossa voi nähdä jopa pyhimyksen tai profeetan piirteitä. Hän on usein kiukkuinen ja jopa väkivaltainen, mutta tämä on puhdasta, oikeutettua vihaa. Lisäksi nuorukaisen sielussa räiskyy rakkauden liekit niin kuin revontulet pohjoisella taivaalla. Roopen mielitietty on saluunatähti Kultu Kimallus, mutta rakkaustarina on niin traaginen, että lukijalta tulee itku silmään.

Don Rosan kansikuva tarinaan ”Klondiken keisari”.

Roopen Ankan elämää voi lukea autuaaksijulistusten rinnalla. Ne näyttävät tien, jota ihmisten ja ankkojen on kuljettava kohti viimeistä aarrekammiota ja sateenkaaren päätä, taivaan valtakuntaa. Roopelle ahdas portti on hänen kaivauksensa, missä hän kilvoittelijan tavoin etsii kirkastunutta minäänsä. Lopulta Roope löytää suuren kultakimpaleen, Hanhenmunahipun. Minusta se käy kuvaksi armosta ja pelastuksesta: mittaamattoman arvokas kivi on ilmainen, mutta sen saavuttaminen vaatii työtä ja ponnisteluja. Tie kunniaan ja rikkauteen käy ristin ja köyhyyden kautta. Roope Ankka ymmärsi uurastuksen ja sinnikkyyden tärkeyden, eikä langennut helppoihin ratkaisuihin. Niin hänestä tuli maailman rikkain ankka.