Matt. 11: 20-24
Jeesus alkoi soimata niitä kaupunkeja, joissa hän oli useimmat voimatekonsa tehnyt, siitä etteivät ne olleet tehneet parannusta:
”Voi sinua, Korasin! Voi sinua, Betsaida! Jos teidän kaduillanne tehdyt voimateot olisi tehty Tyroksessa tai Sidonissa, niiden asukkaat olisivat jo aikoja sitten verhoutuneet säkkiin ja tuhkaan ja kääntyneet. Minä sanon teille: Tyros ja Sidon pääsevät tuomiopäivänä vähemmällä kuin te.
Entä sinä, Kapernaum, korotetaanko sinut muka taivaaseen? Alas sinut syöstään, alas tuonelaan saakka! Jos sinun kaduillasi tehdyt voimateot olisi tehty Sodomassa, se olisi pystyssä vielä tänäkin päivänä. Minä sanon: Sodoman maa pääsee tuomiopäivänä vähemmällä kuin sinä.”
Luterilaisen papin tulee saarnata lakia ja evankeliumia. Täytyy puhua synnistä ja parannuksen teosta sekä Jumalan rakkaudesta ja anteeksiantamuksesta. Nykysuomalainen kansankirkollisuus korostaa Jumalan hyväksyntää ja ihmisen arvoa. Jos kirkollamme olisi motto, se voisi olla ”Jumala rakastaa sinua juuri sellaisena kuin olet”. Jos kyseessä on konfirmaatiosaarna, hyväksynnän, ilon ja positiivisuuden odotetaan nousevan toiseen potenssiin. Jos pappi vielä lisää saarnaan pari kolme vitsiä, niin kirkkokokemus jää varmasti miellyttäväksi.
Jeesuksen sanojen äärellä voi kuitenkin kysyä: olisiko Jeesus huonoin konfirmaatiosaarnaaja ikinä? Jeesus tuomitsee ja yleistää, soimaa ja uhkailee. Hirveän negatiivista! Eikä puolta sanaa armosta. Jeesus loukkaa, ellei peräti syyllisty vihapuheeseen. Pohdinkin, sopiiko Jeesus lainkaan kansankirkkomme tai oman ajattelumme raameihin. Entä jos me papit ja kirkon opettajat esittelemme Jeesuksesta vain ne puolet, jotka nykyihminen hyväksyy – tai jopa tuunaamme Jeesuksen omien mielipiteittemme mukaiseksi?
Seuraatko sinä, hyvä sanankuulija, Jeesusta? Millainen on tämä Galilean mestari?
Me uskomme, että Jumala rakastaa kaikkia ihmisiä yhtä paljon ja tasa-arvoisesti. Eikö Jumalan syntyminen ihmiseksi kuitenkin loukkaa tasa-arvoa vastaan? Jumalan pitäisi syntyä joko mieheksi tai naiseksi. Kummassakin tapauksessa se olisi toisen sukupuolen suosimista ja toisen väheksymistä. Jumalan täytyisi syntyä tiettyyn paikkaan, tietyksi kansalaiseksi ja tietyn suvun jäseneksi. Tämä ei kuitenkaan käy. Sehän olisi yhden kansan, kulttuurin ja uskonnon suosimista muiden kustannuksella.
Juuri näin kristinusko kuitenkin opettaa: Jeesus oli mies, joka syntyi juutalaiseksi Daavidin sukuun. Kaikkien ihmisten Jumala syntyi ihmiseksi, mutta pysyi koko elämänsä ajan pienten piirien tuttuna. Ei maailmankiertuetta vaan jalkapatikoita peltojen pientareilla. Ei yleisinhimillistä humanismia vaan Tooran siteeraamista. Kerrotaan, että Jeesuksella oli jopa maan päällä suosikkeja, suosikkiopetuslapsia ja ystäviä. Eikö tämä ole räikeä loukkaus tasa-arvoa ja tasapuolisuutta vastaan, jos Jeesus kerran oli ainoan Jumalan Poika?
Riskien ottaminen ei kuulu kansankirkon saati suomalaisten pirtaan. Mieluummin pelaamme varman päälle ja olemme ylivarovaisia. Jos jokin menee pieleen, voimme joutua vaikeuksiin, vastuuseen ja häpeään. Me kavahdamme tätä. Siksi me minimoimme riskit ja käymme puuhiimme pilatusmaisesti: käsien pesun kautta. Me papit saarnaamme mahdollisimman kivasti ja ympäripyöreästi, ettei kukaan vain loukkaannu tai eroa kirkosta. Tästä tosin seuraa tylsyys, jota tyhjät kirkonpenkit todistavat, mutta tuleepa palkka säännöllisesti tilille.
Jumala toimii täysin päinvastoin. Jeesuksen syntymä oli maailmanhistorian suurin riski. Ihmisjärjen mukaan on suoranaista typeryyttä laskea koko maailman pelastaminen pienen ja heikon vauvan ylle. Olisi nyt edes saanut syntyä nykyajan hyvinvointivaltiossa ja synnytyssairaalassa, tasapainoiseen ja hyvätuloiseen perheeseen, mutta ei! Sen sijaan Jeesus syntyi maailmaan, missä sairaudet, sodat, onnettomuudet ja nälänhätä olivat arkipäivää. Paikallinen despootti yritti tappaa Jeesuksen. Myöhemmin tämä veneenkeikuttaja sysättiin melkein jyrkänteeltä ja aiottiin kivittää.
Jumala laittoi henkensä, maineensa ja koko pelastussuunnitelmansa yhden arveluttavan miehen sekä pienen ja oppimattoman kalastajajoukon varaan. Meidän riskimme rajoittuvat siihen, valitsemmeko marketista erimerkkistä juustoa, mihin olemme tottuneet.
Kansankirkon Jeesus on syntisten ystävä. Hän on lempeä ja nöyrä opettaja, joka ei vaadi mitään, mutta antaa kaiken. Mitäpä jos kuitenkin täydentäisimme kuvan: Jeesus on rauhanruhtinas, joka kääntää toisen posken, mutta samalla hän haukkuu vihollisiaan Saatanan lapsiksi, riehuu ruoskan kanssa Jumalan huoneessa sekä lupaa tuoda maan päälle rauhan sijaan miekan. Jeesus puhuu anteeksiannosta, mutta vaatii myös parannusta ja seuraamista, hän lupaa omilleen taivaan, mutta pelottelee yhtä lailla helvetillä.
Jeesus on meille samaan aikaan liian konservatiivinen ja liian liberaali. Hän noudattaa Jumalan lakia täydellisyyteen saakka, mutta rikkoo surutta ihmisten keksimiä sääntöjä. Jeesus rukoilee ja ylistää Jumalaa enemmän kuin kymmenen hihhulia yhteensä. Samalla hän iloitsee tavallisesta, maallisesta elämästä, loihtii häissä juhlaväelle niin paljon viiniä, että jokainen juhlavieras voi ottaa kunnon lärvit sekä viihtyy tavallisten duunarien, julkisyntisten ja halveksittujen seurassa. Jeesuksen seksuaalimoraali on niin tiukka, että se käskee repimään vaikka silmät päästä, ennemmin kuin syyllistymään syntiin. Samalla hän saa moraalinvartijat repimään hiuksiaan. Tuon ajan juutalaisuudessa miehen ei ollut soveliasta edes keskustella naisten kanssa julkisesti. Jeesus kuitenkin arvosti naisia, keskusteli heidän kanssaan, otti heidät seuraajikseen pitkille matkoille ja antoi jopa syntisen naisen pestä jalkansa hiuksillaan. Jos Seiska olisi ilmestynyt Palestiinassa, arvatkaapa kuka olisi löytynyt kansikuvista?
Äsken kuultu ilonpilaajasanoma on esimakua tuomiopäivästä. Me emme edes kuule kutsua tai mahdollisuutta parannukseen. Näin negatiivisesti ei yksinkertaisesti voi eikä saa puhua, ellei sitten tiedä etukäteen, että mitään joukkoherätystä ei tule, eivätkä kuulijat tule kääntymään helvetin lavealta tieltä. Voimme arvata, kuinka tyrmistyneitä Jeesuksen kuulijat ovat. He ovat varmasti aivan tavallisia ihmisiä, joita tosin leimasi ylemmyyden tunto, sillä he olivat pyhiä juutalaisia pahojen pakanoiden keskellä.
Mäntsälän voi lisätä Jeesuksen paatuneiden paikkojen listalle. Yhtä lailla saatatte olla tyrmistyneitä tällaisesta tuomiosta, mutta sanon sen silti. Me kuvittelemme olevamme hyviä. Sanamme, muistiomme ja periaatteemme suorastaan pursuavat rakkautta, hyvinvointia ja suvaitsevaisuutta. Tosiasiassa me olemme itsekkäitä ja ahneita pelkureita. Pahin syntimme on se itsepetos ja harha, jossa emme huomaa omaa välinpitämättömyyttämme. Turha meille on vihollisrakkautta opettaa, kun emme osaa rakastaa edes omiamme. Turha meille on tuomiota julistaa. Me olemme jo tuominneet itsemme. Sen sädekehän, jonka kukin meistä sai kasteessa päämme ylle, olemme vaihtaneet tämän maailman mukavuuksiin, himoihin ja ihmisten kiitokseen.
Kuka kestää tällaista puhetta? Raamatussa verrataan Jumalaa anteeksiantavaan Isään, mutta yhtä lailla raatelevaan karhuun, jonka käsiin on kauhea joutua. Sopiiko tämä Jumala kansankirkolle? Entä sinulle? Minä julistan sitä Jumalaa, jonka olen oppinut tuntemaan ja joka ilmoittaa itsensä Raamatun sanassa. Siksi hyvät sanankuulijat, sanon tänään teille saman mitä profeetta Hoosea sanoi kerran omalle kansalleen: ”Tulkaa, palatkaamme Herran luo. Hän on raadellut, mutta hän myös parantaa, hän on lyönyt, mutta hän myös sitoo haavat.”
Rippileirillä opetin, että Jumala on rakkaus ja että Jumala tekee kaiken rakkaudesta. Kelpo rippikoulunuori osasi kysyä oikean kysymyksen: hukuttiko Jumala maailman vedenpaisumuksessa rakkaudesta? Kyllä hukutti, kuuluu vastaus. Se, joka ymmärtää tämän, ei käännä selkäänsä tuomitsevalle Jumalalle. Se, joka uskoo Jumalan hyvyyteen, armoon ja rakkauteen uskaltaa tulla syntisenä, tuomion ansaitsevana, ihmisenä Jumalan kasvojen eteen. Tällainen ihminen saa syntinsä anteeksi. Tällainen ihminen saa yltäkylläisen elämän, sellaisen elämän, josta me emme ole osanneet edes uneksia, elämän, joka on uskomista; riskejä, jännitystä sekä kärsimyksiä, mutta yhtälailla iloa ja rakkautta täynnä.
Tällaiseen elämään tahdon meitä kaikkia, niin nuoria kuin aikuisiakin tänään kutsua. Tämä elämä voi alkaa tästä hetkestä. Se alkaa vanhan hylkäämisellä ja syntien tunnustamisella. Lausumme nyt yhdessä ja yhteen ääneen synnintunnustuksen 707 sanoin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti