Ihmisien ja jumalien aikajana osa 10: Jeesuksen Kristuksen kirkko

Ajanlaskun ensimmäiset vuosisadat keskittyvät maailman suurimman uskonnon, kristinuskon alkuvaiheisiin – vaihtelua Rooman voimapolitiikalle! Rooman maailmanvalta ja antiikin aika jatkuvat. Pax Romanan kukoistus heijastui pohjolan perukoilla asti vilkastuneena kauppana – rikkautena.

Luvun otsikoksi olisi sopinut myös ”Pyhä Raamattu”. Uusi testamentti on ajan perintö, maailman ylivoimaisesti levinnein, käännetyin ja luetuin kirja. Sitä luetaan viikoittain Suomen kaikissa kirkoissa. Pelkästään Suomessa on satoja, ellei tuhansia Raamattupiirejä. Otsikkovalinnan takana on tradition – eli eri seurakuntien perustamisen ja elämisen, säilyttämisen ja välittämisen – merkitys kristinuskon sanoman jatkuvuudelle. Kirkko tarkoittaa kaikkia seurakuntia, missä tunnustettiin kristittyjen varhaista uskontunnustusta: ”Jeesus Kristus on Herra.”


0 Herramme Jeesuksen Kristuksen syntymä ja ajanlaskun alku 500-luvulta alkaen. Tarkempi syntymävuosi lienee muutama vuosi aiemmin. Syntymän lähteinä ovat lähinnä evankelistat Matteus ja Luukas: Jeesus syntyi juutalaiseksi Betlehemissä profeetta Miikan ennustuksen mukaisesti keisari Augustuksen verollepanon aikoihin. Perimätieto puhuu tallista tai luolasta syntypaikkoina. Luukas viittaa ”olohuoneeseen”.

Evankelistat kirjasivat Jeesukselle kuninkaalliset sukupuut Aabrahamin lapsena ja Daavidin poikana. Daavidin suku on tärkeä, sillä profeettojen mukaan messiaan ikuinen kuningaskunta on daavidilainen. Evankelistojen sukuluetteloissa on eroavaisuuksia. Jeesuksen isoisä on Matteukselle Jaakob, Luukkaalla Eeli. Kenties Matteuksen luettelo on biologinen, Luukkaan juridinen.

Matteus kertoo idän tietäjistä ja kuninkaan luo johdattavasta tähdestä. Kertomuksen tarkoitus on osoittaa profeetan ennustus ”Tähti nousee Jaakobin keskeltä, valtiaan sauva Israelista” käyneen toteen ja pelastuksen ajan sarastaneen myös pakanoille. Tähti-ilmiö oli yleinen merkki antiikin jumalallisista kuninkaista. Olisiko tähti ollut sama, minkä kiinalaiset dokumentoivat – tai tänne ajoitettu Jupiterin ja Saturnuksen konjunktio Kalojen tähtikuviossa?

Jeesus syntyi yliluonnollisesti neitsyt Mariasta. Syntymäkertomuksia voi pitää legendanomaisina. Oliko verollepano Luukkaan keksimä syy saada Jeesus täyttämään Betlehem-ennustus? Raamatun varhaisimmat tekstit eivät mainitse neitseestäsyntymistä. Markuksen evankeliumissa Jeesuksen vanhemmat ovat vieläpä ihmeissään Jeesuksen kutsumuksesta. Neitseestäsyntymistä voisi pitää kopiona Mithran, Augustuksen, Aleksanteri Suuren, Platonin, Krishnan tai jonkun muun syntymästä, ellei kävisi ilmi, ettei vastaavasta kertomusta ole dokumentaatiota e.Kr. Tapahtuma selittyy juutalaisuudesta – kuten Aabrahamin vaimon Saaran raskaudesta tai Jesajan ennustuksesta – käsin. Evankelistojen todistus on argumentti tapahtuman puolesta, samoin Jeesuksen ylösnousemus. Tarinoiden tarkoitus oli välittää uskoa Jeesukseen messiaana.

Nyt historian näyttämölle astuu maailman kuuluisin nainen. Marialle on pystytetty patsaita ja omistettu kirkkoja ja rukouksia halki vuosisatojen etenkin roomalaiskatolisten ja ortodoksien keskuudessa. Paavali ja Johannes eivät nimeä Mariaa, Markus vain ohimennen. Matteuksella Jeesuksen kasvatti-isä Joosef on aktiivinen, Maria passiivinen. Luukkaan Maria toimii ja puhuu. Hän on ”armon saanut”, ”naisista siunatuin” ja ”vähäinen palvelija” jota kaikki sukukunnat kutsuvat autuaiksi. Maria jää Luukkaallakin taka-alalle. Vaatimattomasta juutalaisesta tytöstä tuli myöhemmin peräti taivaan kuningatar (vrt. Ilm. 12).


2 Väestönlasku Kiinassa, tuloksena 58 miljoonaa asukasta. Rooman valtakunnassa oli ilmeisesti muutama miljoona asukasta enemmän. Maailman väkiluku oli reilu 200 miljoonaa. Rooma oli maailman ensimmäinen miljoonakaupunki.


8 Ovidius tallensi 250 kreikkalais-roomalaista myyttiä jälkimaailmalle kirjassaan Muodonmuutoksia. Kirja on yksi länsimaisen ja eurooppalaisen kulttuurin merkittävimpiä innoittaen etenkin renessanssia.


5–16 Teutoburgin taistelu Germaniassa muistuttaa, ettei Pax Romana ollut rikkumaton eivätkä legionaalaiset voittamattomia. Augustus tahtoi laajentaa valtakuntaansa Reiniltä Elbe-joelle ja lähetti alueelle legaatti Publius Varuksen sekä 5 legioonaa. Ankara verotus suututti germaanit. Germaaniheimon aatelinen ja roomalaiseksi kasvatettu ritari Arminius petti roomalaiset ja haastoi germaaniheimot valloittajia vastaan v. 9. Germaanit hyökkäsivät roomalaisten marssikolonnaan pistohyökkäyksillä samalla kun petolliset oppaat johtivat legioonat harhateille, Teutoburgin metsään, missä roomalaiset jäivät mottiin suon ja germaanien rakentaman maavallin väliin. Myöhemmin roomalaiset tekivät alueelle rankaisuretkiä, mutta itäinen ja läntinen Saksa jäi germaanien haltuun.


9-25 Han-valtiailta vallan propagandakampanjalla kaapannut Wang Mang perusti Kiinassa lyhytikäisen Xin-dynastian, jossa valtio monopolisoi kullan, suolan ja raudan. Hallitsija auttoi köyhiä, mutta suututti kauppiaat, aristokraatit sekä xiongnut surkealla diplomatialla. Lisäksi Keltainen joki tulvi aiheuttaen nälänhätää. Sotilaallisesti Mang onnistui kohtuullisesti. Silti maassa puhkesi sisällissota, jonka seurauksena han-dynastia palasi valtaan.

Mangin hovifilosofi Yang Xiongin Korkeimman mysteerin kirja muistuttaa kungfutselaisuuden ja taolaisuuden yhteenkietoutumisesta: näkyvän todellisuuden, olioiden ja muotojen takana on mysteeri, joka tuottaa ja kytkee yhteen yinin ja yangin, tyhjyyden ja olevaisuuden, menneen ja nykyisyyden. Kuninkaatkin vaihtuvat viiden alkuaineen vuorottelun mukaan. Selitys oli Wang Mangin mieleen, kunnes oma kosmologia toi hallitsijalle turmion.

Xiongin mukaan ihmisluonto on sekoitus hyvää ja pahaa. Hän kritisoi Laotsea perinnäissääntöjen halveeraamisesta. Onhan ihminen, joka ei uhraa esi-isilleen kuin villikoira tai saukko. Mestarin ajatukset pyhien kirjojen jatkuvuudesta muistuttaa hyvin paljon juutalaisten ajatuksia saman aiheen parissa. Xiong oli myös runoilija, joka kritisoi aikansa runoutta esteettisyyden korostamisesta moraalisuuden kustannuksella.


14–41 Augustuksen seuraajan keisari Tiberiuksen valtakausi oli suhteellisen rauhallista ja hyvää aikaa, vaikka keisari oli synkkämielinen. ”Vihatkoon, kunhan tottelevat” oli miehen tunnuslause. Miestä ei gladiaattorihurma innostanut. Tiberiuksen välinpitämättömyys tarkoitti myös kieltäytymistä syyskuun omistuksesta nimelleen. Caligula 37–41 oli pöyhkeä despootti, jolla oli pakkomielle tehdä itsestään jumala. Hän järjesti kansalle sirkushuveja, tuhlasi enemmän kuin kukaan koskaan mm. syömällä kullattua leipää, kunnes hänen omat henkivartijansa murhasivat hänet.


29–30 Johannes Kastajan aktiivinen toiminta. Johannes oli erämaa-askeetti ja profeetta, joka mainitaan evankeliumeissa ja historioitsija Josefuksen teksteissä. Johannes julisti lopunaikoja, Jumalan tuomiota ja parannuksen välttämättömyyttä kyseenalaistaen näin temppelin rituaalit sekä juutalaisten periytyvän pelastuksen Aabrahamin lapsina. Johannes kastoi ihmisiä parannukseen ja sai opetuslapsia. Herodes Antipas mestautti Johanneksen henkilökohtaisen kritiikin vuoksi tai kansannousun pelosta. Kristityt pitävät Johannesta Jeesuksen edeltäjänä. Johannes kastoi myös Jeesuksen, mikä on vähän kumma, sillä kyseessä oli parannuksen kaste.


29–30 Jeesus Nasaretilaisen julisti eskatologista Jumalan valtakunnan koittamista Israelin Galileassa. Hän julisti evankeliumia eli pelastusta syntien anteeksiantona ja ikuisena elämänä. Pelastussanoman varjopuolena kulki tuomionuhka helvetistä. Jeesus opetti vertauksia, jotka korostavat hänen omaa auktoriteettiaan, Jumalan armoa sekä yllätyksellisyyttä: Tuhlaajapojan isä armahtaa poikansa, paha samarialainen esiintyy sankarina ja viimeiset tulevat ensimmäisiksi. Jeesus sai seuraajia ja kutsui työtovereikseen 12 opetuslasta – symbolinen lukumäärä uuden liiton koittamisesta. Hieman hämmentävästi Jeesus lupaa näille opetuslapsille valtaistuimet valtakunnassaan.

12 opetuslapsen jäljet katoavat nopeasti historiasta – mikäli heistä paljon Raamatussakaan mainitaan – ilmestyen myöhemmin esiin legendoina, paikallistarinoina sekä lukuisina suojeluspyhimyksinä, patsaina ja nimikkokirkkoina. Apostoleihin liittyy marttyyrikuolemat sekä lähetysmatkat: Andreas seikkaili Ukrainan, Romanian, Venäjän, Georgian ja Skotlannin seuduilla, Bartolomeus vei evankeliumin Armeniaan, Tuomas Intiaan, Jaakob Alfeuksen poika Egyptiin, Taddeus ja Simon Kiivailija suorivat Libanoniin. Huomionarvoista on myös se, että evankeliumien ja kristinuskon myötä tavallisista ihmisistä tuli tärkeitä subjekteja. Leonardo da Vinci, Viimeinen ehtoollinen (1498).


Jeesuksen kerrotaan tehneen ihmeitä sekä ajaneen ihmisistä ulos pahoja henkiä merkeiksi Jumalan valtakunnan läsnäolosta. Kreikkalais-roomalaisten verrokkien sijaan hän muistuttaa Moosesta, Elisaa tai Salomoa. Evankeliumeissa Jeesus parantaa sairaat, saa kuurot kuulemaan, mykät puhumaan ja sokeat näkemään, ruokkii tuhansia pienellä ruokamäärällä, herättää kuolleita, tyynnyttää myrskyn sekä kävelee vetten päällä. Jeesus myös kääntää juutalaiset puhtauskäsitykset ylösalaisin: saastaisen ja puhtaan kosketus ei saastutakaan puhdasta, vaan pyhittää saastaisen. Lapsien ei tule tulla aikuisiksi, vaan aikuisten lastenkaltaisiksi. Jeesus opetti maailman kuuluisimman rukouksen, Isä meidän.

Jeesus ajautui konfliktiin juutalaisten auktoriteettien kanssa kritisoimalla heitä tekopyhiksi, hyväksymällä syntisen seuraansa sekä antamalla syntejä anteeksi. Jeesus piti itseään Jumalan Poikana ja kuninkaana, joka ratsastaa aasilla Jerusalemiin. Hän kritisoi temppeliä, puhdisti temppelin symbolisella väkivallanteolla, kenties ennusti myös temppelin tuhon. Jeesus vietti viimeisen aterian opetuslastensa kanssa asettaen uuden liiton sekä ehtoollisen, missä leipä on Jeesuksen ruumis ja viini hänen verensä. Ilmeisesti Jeesus ymmärsi itsensä Herran kärsiväksi palvelijaksi, jonka kuolema tuo sovituksen. Jeesus vangittiin Getsemanessa ja ristiinnaulittiin Jerusalemin ulkopuolella Golgatalla. Häpeällinen ja brutaali kuolema oli Jeesuksen Jumalan valtakunnan ja messiassanoman dead end, sillä juutalaisuuden mukaan puuhun ripustama on Jumalan kiroama.


30 Jeesuksen ylösnousemus ja taivaaseen astuminen evankelistojen ja Paavalin kertomana. Tapahtumaan viitataan selviönä Uuden testamentin vanhimmissa teksteissä. 1. Korinttilaiskirjeessä Paavali lainaa traditiota: Jeesus herätettiin kuolleista ”kolmantena päivänä” ja ilmestyi Pietarille ja 12 opetuslapselle, sitten yli 500 veljelle sekä Jeesuksen veljelle Jaakobille.

Vähän oudosti, Markuksen evankeliumi ei kerrokaan Jeesuksen ilmestyksistä. Naiset löytävät tyhjän haudan sekä ”nuorukaisen”, joka ilmoittaa Jeesuksen nousseen kuolleista. Myöhempi lisäys kertoo Jeesuksen ilmestyneen Maria Magdalalle ja opetuslapsille ennen lähetyskäskyn antamista ja taivaaseen nousemistaan. Matteuksella Mariat näkivät enkelin vierittävän kiven haudan suulta ja pelästyttävän hautavartion tainnoksiin. Sitten Jeesus ilmestyy heille ja myöhemmin opetuslapsille Galileassa. Luukkaalla naisia on enemmän ja enkeleitä kaksi. Jeesus ilmestyy Emmauksen tien kulkijoille, sitten opetuslapsille. Nämä luulevat Jeesusta aaveeksi, mutta tämä pyytää heitä koskettamaan häntä ja syö heidän nähtensä ennen taivaaseen astumistaan. Johanneksen mukaan Jeesus ilmestyi ensin Magdalan Marialle, sitten opetuslapsille, viikon päästä epäilevälle Tuomakselle ja vielä kolmannen kerran opetuslapsille Tiberiaanjärvellä.


30 Pyhän Hengen laskeutuminen ja kristillisen kirkon synty Jerusalemissa helluntaina 50 päivää pääsiäisestä Luukkaan Apostolien tekojen kertomana. Hänen mukaansa uskovia oli pian 5 000, mikä lienee ajalle tyypillistä liioittelua. Luukas mainitsee kasteen syntien anteeksiannon sekä Pyhän Hengen saamisen keinoksi, uskovien yhteiselämän ja ihmetekoja. Pyhä Henki mainitaan jo Uuden testamentin vanhimmissa osissa. Hengen toiminnasta kertoo myös Vanha testamentti, mutta Pyhä Henki on kristittyjen ”löytö”, kummallisen itsestään selvä ja kiistaton persoona Uudessa testamentissa.


31–32 Tarsolainen Saul, kiivaileva ja kristittyjä vihaava fariseus kääntyy kristityksi kohdatessaan ylösnousseen Jeesuksen Damaskoksen tiellä. Paavalin kääntymys on maailmanhistorian merkittävimpiä. Hän on maailman kuuluisin turkkilainen. Paavali matkusti pohjois-Arabiaan, Syyriaan ja kotiseuduilleen Kilikiaan, mutta näistä 15 vuodesta ei ole jäänyt kerrottavaa jälkipolville. Kääntymys vainoajasta kristityksi vaikuttanee Paavalin teologian taustalla, sillä siinä ihminen pelastuu armosta ilman lain vaatimia tekoja.


20-45 Filon Aleksandrialainen yhdisti teoksissaan juutalaisuutta ja keskiplatonismia. Raamattua hän tutki allegorisesti, kuten stoalaiset ideatotuuksia Homeroksestaan etsien. Joten, Jumala ei luonut naista miehen kylkiluusta, vaan mielestä. Filon ei tarkkaan ottaen usko luomiseen, sillä piti materiaa halpana. Jumala muovasi maailman valmiista massasta välittäjän, Logoksen, välityksellä. Logos, Jumalan esikoinen, ylipappi, vanhin luotu, toimi muutenkin välittäjänä tuonpuoleisen Jumalan ja maailman välillä. Aistittavat seikat nautintoineen vievät ihmisen loputtomaan janoon ja turmioon, kontemplatiivinen ja askeettinen elämä Jumalan tykö.


6–65 Juutalaisten ja roomalaisten poliittiset jännitteet johtuivat mm. verotustaakasta sekä uskonnollisista yhteentörmäyksistä. Näin esimerkiksi maaherra Pontius Pilatuksen aikana. Aie sijoittaa keisari Caligulan patsas Jerusalemin temppeliin v. 40 uhkasi yltyä sodaksi, mutta rauha oli molempien intressien mukaista. Herodes Agrippa piti yllä juutalaisuusystävyyttä, mutta nautti pakanallisesta jumaluudestaan sekä vainosi kristittyjä mestauttaen Jeesuksen opetuslapsen Jaakobin v. 44. Kuolema korjasi kuninkaankin. Kuvioihin sopi myös terroristeja, messiaskandidaatteja ja vapaustaistelijoita, kuten Barabbas tai Apostolien teoissakin mainittu Teudas. Tilanteen tulenarkuudesta todistaa se, että maaherra Cumanus teloitutti roomalaisen sotilaan Mooseksen lain käärön silpomisesta juutalaisten kapinan tyynnyttämiseksi. Juutalaiset taistelivat myös samarialaisia vastaan. Tilanne kärjistyi sodanoloiseksi röyhkeän maaherra Felixin aikana, jolloin rosvojoukot murhasivat vihollisiaan ja painostivat kansaa kapinaan.


32–47 Kristinusko leviää Jerusalemista kreikkalais-roomalaisiin kaupunkeihin diasporajuutalaisten kautta ja keskuudessa. Apostolien tekojen mukaan juutalaisten ja juutalaiskristittyjen välillä sukeutui alusta asti kiistaa. Nämä yltyivät murhaan diakoni Stefanoksen kohdalla. Silti lähetystyö oli aluksi juutalainen sisäinen liike. Vähitellen evankeliumia alettiin julistaa myös samarialaisille ja ei-juutalaisille. Kristinusko juurtui Roomaan, minne Pompeius oli pakkosiirtänyt paljon juutalaisia sekä Damaskokseen ja Antiokiaan. Syyrian ja Turkin rajalla kohoava Antiokia oli antiikin 3. suurin kaupunki Rooman ja Aleksandrian jälkeen. Tämäkin oli tavallaan kristinuskon syntykaupunki, sillä Apostolien tekojen mukaan täällä kristittyjä alettiin kutsua kristityiksi. Perimätiedon mukaan seurakunnan perusti Pietari.

Perimätiedon mukaan evankelista Markus perusti Aleksandrian kirkon. Kirkon alkuajat jäävät kuitenkin historian pimentoon.


41–54 Cladiuksen aika Rooman keisarina oli vakaata. Hänen aikanaan Rooma miehitti etelä-Britannian. Armeija jo odotti uusia voittoja ja saaliita. Britanniassa oli tällöin Rooman vastustusta, mutta myös kauppasitein solmittua ystävyyttä. Roomalaisilla oli n. 40 000 jalkaväkisotilasta ja lisäksi ratsuväkeä, jopa sotaelefantteja. Taistelut olivat nopeat ja pian 11 heimokuningasta antautui roomalaisille. Roomalaisten etuna olivat mm. kaksimetriset pilum-keihäät, jotka lävistivät vihollisen kilvet ja haarniskat. Elo, kauppa ja nujakat jatkuivat tulevina vuosina paikallisten ja roomalaisten välillä. Roomalaiset perustivat Thamesin varrelle Londiniumin, Lontoon.


47–49 Paavali lähtee ensimmäiselle lähetysmatkalleen Kyprokselle ja Etelä-Turkkiin Antiokiasta Barnabaksen kanssa. Barnabas oli apostoli, jota pidetään Kyproksen kirkon perustajana. Matkan jälkeen seurasi ”Antiokian konflikti”. Pietari ja Paavali ottivat yhteen aiheena Mooseksen lain velvoittavuus pakanakristittyjen kohdalla. Jerusalemin apostolien kokouksessa v. 49 Paavalin kanta voitti: ympärileikkaamattomat pakanakristityt luettiin osaksi Israelia. Kristinusko ja juutalaisuus eivät vielä eriytyneet toisistaan. Tämä johtui juutalaisten vahvasta ja muista erottuvasta identiteetistä, Jeesussanoman juutalaisuudesta sekä siitä, ettei lähinnä juutalaisten parissa toiminut Jeesus ohjeistanut seuraajiaan pakanalähetykseen.


50–53 Paavalin toinen lähetysmatka Silvanuksen ja Timoteuksen kanssa vei mm. Galatiaan, Filippiin ja Tessalonikaan, mistä hän lähti vainoajiaan pakoon Ateenaan ja Korinttiin. Täällä hän asui puolitoista vuotta ja kirjoitti 1. Kirjeen tessalonikalaisille. Uuden testamentin vanhin dokumentti nimeää Jeesuksen Herraksi, uskon ja palvonnan kohteeksi sekä opettaa hänen sovituskuolemaansa, paluutaan ja tuomiopäivää. Paavali korostaa lopunaikojen käsillä oloa tavalla, mistä käy ilmi, ettei asia ole paikallisille uusi. Raamatun 2. Kirje tessalonikalaisille on lähetetty vähän myöhemmin Ateenasta – ellei ole myöhäisempi ja pseudegrafinen. Se korjaa aiempaa ja äkkinäisempää kirjettä tai sen tulkintoja: loppu ei olekaan aivan ovella, sillä sitä ennen ilmestyy ”vääryyden ihminen”, antikristus, joka saa aikaan eksytyksen.

Galatalaiskirje juontunee tältä ajalta. Taistelukirjeessään Paavali hyökkää Galatian seurakuntaan tulleita juutalaisia vastaan, sillä he velvoittivat ympärileikkaukseen sekä opettivat vanhurskautta tekojen mukaan. Paavali puhuu kuolemisesta laille, lain kirouksesta ja lain vankeudesta, mistä ihminen vapautuu Jumalan lapseuteen ja Hengen vapauteen uskomalla Jeesukseen. Täysin antijuutalainen ei kristinusko ole: Uuden liiton lupaus annettiin jo Aabrahamille. Kristityt elävät Hengen lain mukaista eettistä elämää. Kirjeessä on Raamatun tasa-arvoisin lause: ”yhdentekevää, oletko juutalainen vai kreikkalainen, orja vai vapaa, mies vai nainen, sille Kristuksessa Jeesuksessa te kaikki olette yksi.”




Kristinuskon päähenkilöt olivat miehiä, mutta naiset pääsivät sivurooleihin. Tällaisia olivat ainakin ylösnousseen Jeesuksen ensimmäisenä kohdannut Magdalan Maria, Euroopan 1. kristitty, purppurakauppias Lyydia, diakoni Foibe, sekä rohkea teologi Priscilla. Kristinusko oli ”tasa-arvoista patriarkalismia”. Kuvassa Jeesus ja samarialainen nainen, Fotini, Julio Romero de Torresin kuvaamana. 


53–57 Paavalin kolmas lähetysmatka vei apostolin Efesokseen pariksi vuodeksi. Artemiin temppelin perustukset huojuivat. Paavali lähetti ankaran isällisen kirjeen riitaiselle Korintin seurakunnalle. Korintti oli kasvanut uudelleen hävityksestään ja löytänyt vanhan riettaan pakanallisen menonsa. Kirjeessä on kuuluisa rakkauden korkeaveisu, ristin hulluutta korostava hymni, kehotuksia haureuden välttämiseen, Raamatun ainoat, mutta myönteiset maininnat naimattomuudesta sekä kielilläpuhumisesta ja vakuutteluja ylösnousemususkon olennaisuudesta.

Paavalin kirjeet filippiläisille ja Filemonille lienevät täältä, vaikka vankila viittaisi myös Paavalin myöhempiin vuosiin Kesareassa tai Roomassa. Filippiläiskirje on valoisa ja iloinen dokumentti. Kirjeen antia ovat mm. ihmeellinen rukoilijalle annettu lupaus Jumalan rauhasta sekä alkukristittyjen Kristus-hymni, missä itsensä ihmiseksi ja orjaksi alentanut Kristus korotetaan kaikkien yläpuolelle. Kirjeessä Filemonille Paavali vetoaa taitavasti ystäväänsä, että tämä ottaisi hänen karanneen ja Paavalin luona kristityksi kääntyneen orjansa vastaan ystävänä ja vapaana miehenä.

Paavali käväisi Korintissa ja kirjoitti sinne kadonneen ”kyynelkirjeen”, joka saattaa olla myös 2. Korinttilaiskirjeen luvut 10–13. Tässä kirjeessä apostoli taistelee vahvoja, mutta vääriä ”superapostoleja” vastaan, ei saamallaan yliluonnollisella kokemuksella, vaan lihansa pistimellä, sillä Jumalan ”voima tulee täydelliseksi heikkoudessa.” Myöhempi 2. Korinttilaiskirje on siten ”sovintokirje”, missä Paavali avaa uuden liiton kirkkautta sekä kannustaa korinttilaisia keräykseen Jerusalemin seurakunnan avustamiseksi.

Paavali kirjoitti Korintissa Roomalaiskirjeen. Siinä koko ihmiskunta, juutalaiset ja pakanat ovat Aadamin lapsina syntisiä ja Jumalan tuomion alaisia. Pelastus eli vanhurskaus on kuitenkin saatavilla, ei tekemällä lain vaatimia tekoja, vaan armosta, uskomalla ”toiseen Aadamiin”, Jeesukseen sekä hänen sovitusuhriinsa ristillä. Uskovat ovat kasteessa kuolleet pois synnille ja alkaneet elää uutta, synnin orjuudesta vapaata elämää Pyhän Hengen voimasta.

Kristittyjen juutalaisuus on vedenjakajalla. Israel, eli juutalaisuus, on edelleen ”jalo oliivipuu”, johon Jeesukseen uskovat pakanat oksastetaan. Pelastusta ei ole juutalaisuuden ulkopuolella, mutta toisaalta juutalaisuutta ei ole ilman Kristusta ja uskon vanhurskautta. Kristittyjen ja juutalaisten tiet alkoivat erkaantua, sillä kristityt opettajat eivät lukeneet paljonkaan arvoa ei-kristilliselle juutalaisuudelle. Paavalin mukaan juutalaisten paatumus on avannut muille kansoille pelastuksen ja kun pakanoista koottava määrä on tullut täyteen, koko Israel on pelastuva. Paavalin tulkinta Mooseksen / Jumalan lain sitovuudesta jää epäselväksi: Toisaalta ”Kristus on lain loppu”, toisaalta pyhitys on välttämätöntä. Kristittyjen käsitykset Jeesuksesta jumalallisena Herrana ja Jumalan Poikana uhmasivat käsitystä juutalaisesta yksijumalaisuudesta.


60–61 Britanniassa puhkeaa kapina kelttiläisheimo ikeenien ja roomalaisten nöyryyttämän kuningatar Boudiccan johtamana. Joukot tuhosivat mm. Lontoon ja tappoivat jopa 70 000 Rooman sotilasta. Vastaisku oli tyrmäävä ja brittiläisiä kaatui jopa enemmän. Boudicca on englantilainen sankaritar ja yksi varhaisimmista nimellä tunnetuista brittiläisistä.


62 Jaakobin kuolema. Tämä Jaakob oli Jeesuksen veli ja Jerusalemin seurakunnan johtaja. Perinteisesti Jaakobin kirjettä pidetään hänen kirjoittamanaan, vaikka teksti on kaiketi myöhäsyntyisempi. Kirje korjaa Paavali tai hänen opetuksensa tulkintaa tuomalla hyvät teot uskon rinnalle: ”usko ilman tekoja on kuollutta”. Jaakob kirjoittaa ”vapauden täydellisestä laista”, mikä on vähintään jännitteistä Paavalin opetuksen kanssa. Armosta, Kristuksesta tai sovituksesta Jaakob ei kirjoita. Jaakobin seuraajana Jerusalemin piispana pidetään Simeon Jerusalemilaista, joka oli kenties Raamatussa mainitun Klopaksen poika sekä Jeesuksen serkku/veli Simon.


54–68 Keisari Neron valtakausi oli aluksi onnellinen. Levoton itäraja Parthian ja Armenian suuntaan pidettiin aisoissa. Vuonna 58 tapahtui käänne pahempaan. Nero pönkitti valtaansa, murhautti äitinsä ja potkaisi lapsensa kuoliaaksi. Nero oli taiteiden ja urheilun ystävä. Hän mm. lähti konsertoimaan Kreikkaan ja osallistui olympialaisiin kaikki lajit voittaen. Kun Rooma syttyi palamaan 19.7. vuonna 64, Nero fiilisteli tarinan mukaan näystä aarioita laulellen ja kristittyjä palosta syyttäen. Ilmeisesti Pietari ja Paavali saivat surmansa Neron vainoissa. Kuolema kohtasi monia, jotka kapinoivat keisarin valtaa vastaan, kuten Neron neuvonantajaa Senecaa sekä kirjailija Petroniusta. Jälkimaailma tuntee Senecan humanistisena stoalaisena, joka puolusti mm. orjien ihmisarvoa. Vallantavoittelijat haistoivat pian uudelleen heikkoa verta. Neron loppu oli häpeällinen.

Rooman palo on maailman kuuluisin tulipalo ja yleinen mittavan katastrofin symboli. Roomaan oli perustettu palokunta, mutta siitä ei ollut paljon apua. Köyhä väestö pakkautui tiiviiksi kurjuudeksi. Nero ei välttämättä ollut tulipaloon syyllinen, päinvastoin hän antoi hätäapua sekä rakennutti turvallisempaa Roomaa palon jälkeen. Sikäli palo oli Neron leimaus, että hän saattoi toteuttaa mielihalujaan, joista hulppein oli Domus Aurea -yksityispalatsi. Jo sisäänkäynnin Nero-patsas oli suurempi kuin Rhodoksen kolossi. Palatsissa oli 150 jalokivin koristeltua huonetta, tekojärvi, eläintarha sekä sali, jonka katosta tippui hajuvettä ja kukkia. Monissa vähemmän kuuluisissa onnettomuuksissa, kuten Fidenen amfiteatterin tuhossa tai Antiokian maanjäristyksessä kuoli paljon enemmän ihmisiä kuin Rooman palossa.


Linkki Pietarin ja Rooman välillä löytyy 1. Pietarin kirjeestä, joka saattaa olla aito, kenties Pietarin työtoverin kirjoittama – ellei ole pseudefigrafinen ja myöhäsyntyisempi. Tällöin kirjeen motiivina saattaisi olla Rooman etuaseman pönkittäminen. Kirje on lohdutus ja rohkaisu kärsiville kristityille. Erikoisuutena on Raamatun ainoa(!) maininta Jeesuksen tuonelan matkasta. Roomalaiskatolinen kirkko pitää Pietaria 1. paavina. Perimätiedon mukaan hänet on haudattu Pietarinkirkon alle.


60–68 Paavalin tie vei Jerusalemiin, missä hän jäi roomalaisten vangiksi. Vanki kuljetettiin Roomaan, missä hän ilmeisesti kuoli mestaamalla. Apostoli tosin saattoi myös vapautua ja matkustaa Espanjaan – kuten hän Roomalaiskirjeessään aikoo ja kuten Kleemens myöhemmin todistaa sekä Kreetalle ja Epeiroksen Nikopoliin ennen kuolemaa Roomassa.

Paavalin Kolossalais- ja Efesolaiskirje lienevät täältä ajalta olevia, useille seurakunnille tarkoitettuja kiertokirjeitä kirjoittajinaan kenties vanki-Paavalin sijasta tai hänen lisäkseen hänen seuraajansa Timoteus ja Tykikos. Kolossa oli nykyisessä Turkissa ollut kaupunki, joka tuhoutui maanjäristyksessä naapurikaupunkien Laodikean ja Hierapoliksen kanssa v. 61. Kirje vastustaa jonkinlaista juutalaista askeettista enkelimystiikkaa. Samassa yhteydessä juutalaisten viisausmetafysiikka ohjautuu Kristukseen, jonka välityksellä kaikki on luotu. Efesolaiskirjeen aiheena on kirkon ykseys. Kirje on luterilaisuuden mukainen: ihminen on syntyjään kuollut, synnin orja ja Jumalan vihan alainen, kunnes Jumala antaa uskon ja armon. Predestinaatio-oppi sopii tähän: pelastuneet ovat valittu uudeksi ihmiskunnaksi jo ennen maailman luomista.

Raamatun Timouteuskirjeet ja kirje Titukselle ovat kirjoitettu tänä aikana, elleivät ole myöhempiä ja pseudegrafisia. Erot Paavalin aitoihin kirjeisiin selittynevät itsenäisellä sihteerillä, mahdollisesti Tykhikoksella. Kehittynyt virkakäsitys perustelee myöhäisyyttä – mutta Paavalin aiemmat kirjeet puhuvat virasta pitkälti samaan tapaan. Kirjeet eivät ole nykyään suosiossa, sillä ne edustavat patriarkaalisuutta, joidenkin mielestä jopa misogyniaa. Kirjoittaja vastustanee jonkinlaista luomisjärjestyksen kumoavaa gnostilaisuutta, platonilaista juutalaisuutta, jonka mukaan naiset johtavat ja lasten synnyttäminen on syntiä.


65–72 Markuksen evankeliumi valmistuu, kenties Roomassa Pietarin ”rakkaan pojan”, Barnabaan serkun ja hellenistijuutalaisen Johannes Markuksen kynästä. Markuksen evankeliumi on lyhin ja karkein evankeliumeista, mutta merkittävä, koska Matteus, Luukas ja Johannes nojaavat häneen. Ajoittamisessa keskeinen on kysymys. olisiko Jeesus voinut ennustaa Jerusalemin temppelin tuhoutumisen v. 70. Evankeliumin maininnat vainosta viitannevat Neron vainoihin. Markus korostaa Jeesuksen ja kristittyjen kärsimyksiä. Evankeliumissa Jeesus kehottaa ihmisiä salaamaan messiaanisuutensa, joko estääkseen joutumisen poliittisen vapaustaistelijan muottiin tai selitykseksi siihen, miksi Jeesusta ei ymmärretty messiaaksi hänen elinaikanaan. Evankeliumissa saattaa olla platonismin servaus: Timaioksen poika on sokeutunut, mutta kohdattuaan Jeesuksen hän heittää filosofin(!) viittansa pois ja saa näkönsä takaisin.

Markuksen evankeliumin mukaan Jeesus oli eksorkisti, joka ajoi ihmisistä saastaisia henkiä. Pahoihin henkiin lienee uskottu aina, mutta kirjallista evidenssiä ilmiöstä onkin äkkiä harvakseltaan – riivaustiloista ja manauksista vielä vähemmän. Jeesus onkin historian ensimmäinen eksorkisti! Ilmeisesti ihmiset olivat ennen yhdistäneet pahat henget jumaluuksiin tai daimoneihin, henkioppaisiin. Uudessa testamentissa on ilmeisesti Qumranin liikeen ja juutalaisten apokryfikirjoitusten vaikutuksesta ”korkeaa demonologiaa” – Saatana on ”tämän maailman jumala”, joka lupaa antaa Jeesuksella kaikki maailman valtakunnat. Häneen viitataan myös Beliarina sekä Belsebulina, Kärpästen herrana.


66–73 Ensimmäinen juutalaissota puhkeaa tyrannimaisen maaherra Gessius Florus provosoitua juutalaiset roomalaisia vastaan. Kyseessä oli myös sisällissota syyrialaisten eli kreikkalaisten sekä juutalaisten välillä Kesarean kaupungin hallinnasta. Juutalaiset tikarimiehet valtasivat Masadan linnavuoren. Sitten juutalaiset puhdistivat Jerusalemin. Sotaretki Askelonin kaupunkiin epäonnistui. Juutalaiset pyrkyrit kävivät keskenään valtataisteluja, jolloin Jerusalemin väestö jopa toivoi roomalaisia porteilleen. Kristityt muuttivat pois. Nero lähetti Vespasianuksen nujertamaan kapinaa. Tämä otti Juudean suvereenisti haltuunsa ja tuhosi mm. Qumranin yhteisön. Hänen poikansa Titus jäi piirittämään Jerusalemia, kun isä lähti Rooman keisariutta tavoittelemaan Neron kuoltua. Kaupunki kukistui 5 kuukauden piirityksen jälkeen anarkian ja nälänhädän raivotessa. Linnoitukseksi muuttunut temppeli tuhottiin. Myös samarialaisia tapettiin joukoittain. Masada kaatui myöhemmin linnoittautuneiden ilmeisesti itsemurhatessa itsensä.

Juutalaisuus jatkoi elämäänsä keskuksenaan Jamnian rabbiinikoulu ts. Javnen akatemia. Fariseukset ja diasporajuutalaiset selvisivät katastrofista parhaiten, sillä heillä oli jo synagogia. Publikaanit ja essealaiset hävisivät historiasta. Rabbit kehittivät suullisen perimätiedon Tooraa.


70 Hepreankielinen Matteuksen evankeliumi valmistuu Syyrian Antiokiassa juutalaiskristillisille nasarealaisille ilmeisesti Jeesuksen opetuslapsen ja entisen publikaanin Matteuksen toimesta. Arvovaltaiseksi jäänyt kreikannos valmistui n. v. 90. Matteus esittää kristinuskon sopusoinnussa Mooseksen lain kanssa – tosin Jeesus on uusi Mooses ja häntä suurempi lainopettaja. Kirja jakaa Jeesuksen opetuksen viiteen osioon viiden Mooseksen kirjan mukaisesti. Matteus korostaa ennustusten toteutuneen Jeesuksen elämässä. Matteukselta on peräisin kuulu ja vaikea Vuorisaarna sekä Jeesuksen lähetyskäsky.


79 Vesuvius-tulivuori purkautuu Italiassa tuhoten Pompeijin kaupungin ja muita lähiseutuja haudaten asuinsijat viisimetrisen tuhkakerroksen alle. Tuhkapilveen tukehtui n. 2 000 ihmistä. Paradoksaalisesti purkaus samalla säilöi tuhoamansa tuhkan alle.


80 Luukkaan evankeliumi valmistuu kenties Kolossalaiskirjeessä mainitun ”rakkaan lääkärin Luukkaan” kirjoittamana. Teos on korkeatasoinen, kreikkalaisille eli pakanoille ja yläluokalle suunnattu. Toisaalta Luukas arvostaa juutalaista perinnettä sekä korostaa Jerusalemin merkitystä. Luukkaan Jeesus on fariseuksista ja qumranilaisista poiketen syntisten sekä köyhien ja naisten ystävä. Rikkaat saavat tuomion. Eskatologiaa merkittävämpi on Jumalan hallintavalta Ihmisen Pojan istuessa Kaikkivaltiaan oikealla puolella. Sovituskuoleman ajatus ja messiaan kärsimys jäävät sivuosaan Jeesuksen koko elämän ja ihmetekojen rinnalla.


80 Raamatun Heprealaiskirje valmistuu ja lähetetään ehkä Roomaan tuntemattoman teologin, kenties Paavalin tai Apolloksen kehotuspuheena. Kirjan sanoma on Jeesuksen ylivertaisuus enkeleihin ja muihin välittäjiin verrattuna, uskossaan uupuneiden kannustaminen sekä Kristuksen kuvaaminen ylipappina ja uuden liiton kertakaikkisena uhrina. Kirja on platoninen, sillä se esittää vanhan liiton uhripalveluksineen uuden liiton varjona. Lännessä ja luterilaisuudessa teksti ei ole kuulunut Raamatun arvovaltaisiin.


40-120 Pythagoralaisen viisaan Apollonios Tyanalaisen elämä ja teot. Miehen kerrotaan matkustaneen itämailla, jopa Intiassa asti bramaanien kanssa keskustellen sekä mm. Espanjassa ja Etiopiassa, harjoittaneen monia mysteerikultteja, lausuneen ennustuksia, herättäneen ihmisen kuolleista sekä haihtuneen olemattomiin ja ilmestyneen sitten toisaalle (vrt. Apostolien tekojen Filippos). Apollonios vaikuttaa harvinaiselta hahmolta, kreikkalaiselta Jeesukselta.


69–96 Flavius-suvun keisarien aika katastrofaalisen ”neljän keisarin vuoden” jälkeen. Ennen keisariuttaan Vespasianus oli kunnostautunut monella saralla, kuten Britannian sotaretkellä. Valta vaihtui nopeasti ja verisesti. Juppiterin temppeli paloi kaikessa hötäkässä. Vespasianus vahvisti Rooman asemia Britanniassa, Galliassa ja Germaniassa. Poika Titus muistetaan Jerusalemin nujertajana, mutta luonnonkatastrofien aikaan hän oli myös tarmokas ja hyvä keisari. Hänen aikanaan valmistui Colosseum. Keisari Domitianus oli despoottimainen, mutta sentään pedanttinen. Hän joutui taistelemaan mm. sotilaallisesti voimistuvia daakialaisia vastaan nykyisen Romanian tienoilla. Domitianus surmautti serkkunsa Titus Flavius Clemensin, koska tämä suosi juutalaisia ja kristittyjä ja sai muutenkin tyypillisiä vallanpitäjän oireita – vainoharhaisuutta ja jumaluuskomplekseja – ennen kuin hänet murhattiin ja kirottiin.

Domitianus karkotti filosofeja Roomasta mm. stoalaisen Epiktetoksen. Epiktetos eli ja opetti stoalaista mielenrauhaa, missä ihminen elää järkevästi Jumalan luoman luonnon mukaan erottaen asiat, joita voi hallita asioista, jotka ovat ihmisen hallitsemattomissa. Jälkimmäisillä – millään ulkoisilla ja ajallisilla asioilla, kuten omaisuudella, nautinnoilla tai kunnialla – ei ole juurikaan väliä. Epiktetos opetti apatiaa eli sitä, että tunteet, jotka ovat vain vääriä uskomuksia, eivät horjuta mieltä. Hänellä esiintyy myös stoalainen antropologian ja kosmologian vastaavuus eli ihminen mikrokosmoksena: järkensä puolesta jumalallinen, ruumiinsa eläimellinen.

Colosseum vihittiin käyttöön vuonna 80 yleisönään 50 000 katsojaa. Rakentaminen kesti kymmenen vuotta kymmeniltä tuhansilta orjilta ja rakentajilta, mm. juutalaisilta. Gladiaattoreihin liittyi outo nöyryyttämisen ja kunnioittamisen kaksinaisuus: urhot olivat sankareita ja seksi-idoleita, toisaalta halpoja orjia. Gladiaattorinäytökset, rikollisten teloitukset sekä metsästys- ja väkivaltadraamat olivat suosittua kansanhuvia. Näytösten sanoma oli Rooman ylivalta luontoa ja barbaareja vastaan. Veren huuma ylitti moninkertaisesti nykyajan vapaapainiottelut, jalkapallohuliganismin ja väkivaltaviihteen tarjoaman kiihkon. Avajaisissa kerrotaan tapetun 9 000 eläintä. Colosseum lisäsi gladiaattorihuumaa, jonka seurauksena amfiteattereita rakennettiin mm. Galliaan.


90 Luukkaan Apostolien teot valmistuu evankeliumin jatko-osana sekä esteettisenä ja vauhdikkaana historiakuvauksena kristillisen seurakunnan alkuvaiheista v. 30–60 (tosin vuodet 32-47 ovat liki tyhjät). Teoksen sanoma on evankeliumin leviäminen ja sekä kristinusko ei-uhkana roomalaiselle järjestykselle – ainakin väkivallattomalle uhkalle. Korostus on lähetystyössä pikaisen maailmanlopun sijaan. Kaukaisimmin kristinusko kosketti Afrikan Etiopiaa.

Kiehtova on myös Paavalin käynti Ateenan Areiopagilla. Puhe ennakoi dialogia hellenismin kanssa. Luukkaalla ja Paavalilla on nähtävissä ero (tai sitten Paavalin ajattelu kehittyi): Apostolien teot korostavat luonnollista teologiaa, Korinttilaiskirjeet Jumalan hulluuden ja maailman viisauden vastakkaisuutta. Jako ennakoi roomalaiskatolisten ja protestanttien eroavaisuutta.


90-100 Johanneksen evankeliumi valmistuu, kenties Jeesuksen rakkaimman opetuslapsen, vanhan Sebedeuksen pojan tai toisen, arvossa pidetyn Efesoksen vanhus-Johanneksen toimesta. Evankeliumia leimaa kipeä ero juutalaisuudesta. Jeesus jopa kutsuu juutalaisia Saatanan lapsiksi. Ilmeisesti juutalaiset olivat alkaneet erottaa kristittyjä keskuudestaan. Evankeliumin taustalla lienee jonkinlainen dokeettinen gnostilaisuus, joka kielsi Jeesuksen inhimillisyyden, ehtoollisen ja kuoleman merkityksen. Evankeliumin painotukset, kuten valon ja pimeyden, näkemisen ja sokeuden sekä totuuden ja valheen dualismi muistuttavat gnostilaisuutta.

Evankeliumin Jeesus on jo ylösnoussut Poika ja Sana, Logos, jonka kautta maailma on luotu. Hänen kuolemansa samaistuu pääsiäiseen ja helatorstain taivaaseenastumiseen. Helluntain Pyhä Henki annetaan jo ennen Jeesuksen kuolemaa. Luukas onkin kirkon juhlien suhteen selkeämpi. Kristologia on Uuden testamentin pisimmälle vietyä: Jeesus on lihaksi tullut Jumala, ylösnousemus ja elämä. Johannes esittää Jeesuksen tosi Jumalana, joka muuttaa veden viiniksi sekä parantaa miehen Betesdan altaalla kontrastina Dionysokselle ja Asklepiokselle. Eskatologiaa evankeliumi ei välitä.

Johanneksen kolme kirjettä lienevät samalta kirjoittajalta tai ainakin yhteisöltä. Johannes rakentaa rakkauden yhteisöä, jonka jäsenet rakastavat toisiaan ja jonka perustana on ”Jumala, joka on rakkaus.” Hän vastustaa doketisteja, jotka kieltävät Jeesuksen lihallisuuden. Taustalla saattoi olla juutalainen gnostikko Kerinthos, joka opetti Jeesuksen olleen pelkkä tavallinen ihminen, johon Kristus laskeutui kasteessa ja poistui ristiinnaulitsemisessa.


95 Ilmestyskirja valmistuu Patmoksen saarella mahdollisesti Efesoksen Johannes Vanhemman kirjoittamana keisari Dominiatuksen vainojen aikana. Kirja on visuaalisesti mielikuvituksellinen, symbolirikas apokalypsi. Alussa on Jeesuksen ilmestys sekä kirjeet Turkin 7 seurakunnalle ruusuineen ja risuineen. Sitten lähdetään tuonilmaisiin, missä teurastettu karitsa saa suitsutuksen. Tämän jälkeen avataan sinettejä, puhalletaan merkkisoittoja ja tyhjennetään vihan maljoista vitsauksia maan päälle. Lohikäärme (Saatana), Babylon (Rooma) ja Peto (keisari Nero ja Dominiatus) tuhoutuvat. Taivasnäkyä edeltää tuhatvuotisen valtakunnan jakso.

Ilmestyskirja on kirvoittanut päänraapimista sekä villejä tulkintoja. Tutkijan sana on osuva: kirja on kuin abstrakti maalaus, ei juna-aikataulu. Sen asema oli – ja on edelleen – kiistanalainen. Kirja julistaa kristillistä sanomaa Jeesuksen paluusta, pahan maailman tuhosta sekä ikuisesta onnesta.


95 Arvostettu, mutta kaanonin ulkopuolelle jäävä 1. Kleemensin kirje lähetetään Korintin seurakuntan järjestyksen palauttamiseksi. Kleemens siteraa paljon Vanhaa testamenttia ja perustelee ruumiillista ylösnousemusta mm. tarulla feenix-linnusta. Kirjoittaja saattoi olla Paavalin työtoveri ja Rooman piispa, jonka roomalaiskatolinen traditio lukee 4. paaviksi - väliin jäävät Linus (2. Tim. 4:21) ja Analectus ovat jääneet liki tuntemattomiksi. Kleemens oli sikäli merkittävä hahmo, että hänen nimeensä liitettiin muita kirjoituksia, kuten 2. Kleemensin kirje, missä ylistetään Kristusta, muistutetaan maailman lopusta ja varoittaa turhasta ihmispelosta ja mielistelystä.


98 Tacituksen Germania ilmestyy kertoen tästä ”barbaarikansasta” ja sen heimoista – sveebeistä, langobardeista, esinorjalaisista ruugeista, gooteista, svealaisista eli ruotsalaisista kuninkaineen(!), semnoneista pyhine uhrilehtoineen sekä esieestiläisistä aesteista. Tacitus selostaa karun köyhistä, mutta onnellisista fenneistä, lappalaisista sekä näiden naapureista helluleista ja okseista, jotka olivat puoliksi ihmisiä, puoliksi villieläimiä – suomalaisesta hirvi- ja karhukansasta! Itämeri sekä sen turkiskauppa tunnetaan, samoin Skandinavia – tosin saarena ”valtameressä”, tuo Pytheaan hyberborealainen Elixoia. Tacitus haukkuu germaaneja mm. laiskoiksi ja juopotteleviksi, mutta kehuu heidän siveellisyyttään eli yksiavioisuutta. Täällä on ensimaininta Tor-jumalasta.


100 kristittyjen levinneisyys vuosisadan vaihteessa oli laajaa Lähi-Idässä ja kreikkalais-roomalaisessa maailmassa, kenties myös Afrikan mantereella, Aleksandriassa sekä nykyisen Turkin alueen kaupungissa Edessassa. Lukumäärältään liike oli vielä piskuinen, jopa alle kymmenen tuhannen. Kristittyjä oli etenkin kaupungeissa, kuten Roomassa ja kaikista yhteiskuntakerroksista. Kristinuskon suosio oli kaikille avoin sanoma, lähetysinto, Rooman tieverkosto, pluralistinen ja heikko pakanuus, houkutteleva ikuinen elämä, marttyyrien todistus, parempi naisten aseima mm. aborttikiellon, avioliiton arvostuksen ja leskistä huolehtimisen takia, juutalaisten lakiviidakon puuttuminen, korkea moraali ja lähimmäisistä huolehtiminen mm. epidemioiden aikaan sekä yhteisöllisyys.

Kumma: nuori uskonto näy käyneen sen suurempaa kriisiä, vaikka paruusiaa ei tullutkaan. Probleemaa käsittelee 2. Pietarin kirje, jonka tutkijat ajoittavat vuosiin 65–150: Jumalalle tuhat vuotta on kuin yksi päivä… Pyhät kirjoitukset olivat jo tällöin auktoriteetti, joskin kaikkia Uuden testamentin kirjoituksia ei hyväksytty tai tunnettu kaikkialla. Siksi auktoriteetti oli pikemminkin apostolisuus.

Didakhe-kirkkojärjestys käyttöön otettiin. Tämä kehottaa lukemaan Isä meidän kolme kertaa päivässä, paastoamaan keskiviikkoisin ja perjantaisin (toisin kuin juutalaiset) sekä olematta surmaamasta lasta, kun se on syntynyt. Kaste suoritetaan Isän, Pojan ja Pyhän Hengen nimeen. 


0–200 Luoteis- ja Länsi-Intiaa hallitsivat indoskyytit eli sakat, jotka olivat buddhalaisia ja hindulaisia. He sotivat voitokkaasti Satavahana dynastiaa vastaan, kunnes kuuluisa kuningas Gautamiputra kurmotti heidät ja kaiketi Intian parthialaiset sekä kreikkalaiset. Mies suosi hindulaisuutta (ja buddhalaisuutta), hänet mainitaankin hindulaisissa puranoissa. Dynastia hallitsi keski-Intiaa ja kenties etelääkin, jolloin kuninkaan ”hevoset joivat kolmesta merestä” (Arabianmeri, Bengalinlahti, Intian valtameri). Myöhemmin satavahana liittoutui sakojen kanssa, kunnes Abhira-dynastia syrjäytti heidät.

Hindulaisuuden veda-kommentaareja (smrti) kirjoitettiin ahkeraan. Mm. Manun lait vahvistivat kastijakoa sekä naisten alisteista asemaa. Hindulaisuuden moninaisuutta on vaikea hahmottaa kronologisesti. Ilmeisesti Krishnasta tuli näinä aikoina Vishnun avatara synkretismin tuloksena. Shivalaisuus ja vishnulaisuus saivat ensimmäisiä koulukuntiaan. Muitakin hindulaisia koulukuntia oli jo kaiketi olemassa, kuten dualistinen Samkhya. Smrti-kirjallisuuden kieltävä sekä hindulaisia koulukuntia ja buddhalaisuutta kritisoiva Brahma-sutra lienee tältä ajalta, vaikka ajoitus on vaikeaa. Kirjoituksen mukaan todellisuus on Brahman. Koulukunnat kiistelivät siis todellisuuden luonteesta. Brahma-sutra on merkittävä väylä, joka harmonisoi veda-kirjallisuuden väitteitä jälkipolville.

Pohjois-Intiassa sekä nykyisen Pakistanin ja Afganistanin alueella vallan kaappasi (parthialaisilta) Kusan-valtakunta. Valtakunta rikastui ollen yhteydessä Kiinaan ja Roomaan. Kusan omaksui synkretistisesti monia uskomuksia. Parhaiten tästä hyötyi buddhalaisuus, joka levisi nyt Intian ulkopuolelle Aasiaan.

Perimätiedon mukaan Kusana hallitsija Kaniska kutsui koolle 4. buddhalaisen konsiilin Kashmirissa. Tämä lujitti mahajana-koulukuntaa, vaikka se pysyikin vielä pienenä. Varhaisimmat todisteet Amitabhasta, jumalallisesta buddhahahmosta sekä suositusta Lootus-sutrasta ovat tältä ajalta. Sutran mukaan jokainen elävä olenta voi saavuttaa valaistumisen jumalallisten Buddhien ja bodhisattvojen avulla. Mahajana onkin kansanbuddhalaisuutta, missä meditaatio sekä hyveet (etenkin myötätunto) sai rinnalleen taikauskoisia käsityksiä, hallitsijakultin sekä ansioilla, kuten lahjoituksilla, perityn pelastuksen. Buddha-luonto eli olentojen buddhapotentiaali on implikoitu. Lotus-oppi on ylivertainen. Sen noudattaminen vie taivaaseen, torjuminen helvettiin.

Kreikkalainen kuvataide oli jo aiemmin alkanut vaikuttaa buddhalaisuuteen. Kusanissa kehitys alkoi yleistyä ja kukoistaa, jolloin syntyivät ensimmäiset Buddhan muotokuvat kreikkalaisine piirteineen, kuten sädekehineen. Buddha oli tällöin vielä seisova hahmo. Ilmeisesti kuvallisuus syntyi kilpailutilanteessa. 


96–117 Keisarin Nervan (96–98) ja Trajanuksen ajasta alkoivat Rooman Onnelliset ajat. Valtajärjestelmä vakiintui, kun keisarit osoittivat hyveellisyyttä ja kunnioitusta senaattia sekä kansaa kohtaan. Trajanus niitti sotilaallista menestystä. Voimistunut Daakia oli pakottanut Rooman häpeälliseen rauhaan, jonka Trajanus halusi kostaa. Tonavan ylitti jättimäinen satatuhatpäinen sotajoukko. Sodat kestivät viisi vuotta, jonka aikana ja jälkeen roomalaiset – kärsittyään itsekin huomattavia tappioita – hävittävät daakialaiset, polttivat pääkaupunki Zarmizegethusan sekä hakkasivat kuningas Decebaluksen pään irti. Kulta-, hopea- ja orjasaaliit olivat mittavat. Trajan on nykyäänkin suosittu nimi Romaniassa. Trajanus pystytti hulppean forumin sotasaaliillaan. Idässä hän valloitti Arabian Petran, Armenian ja jopa Parthian pääkaupungin Ktesifonin käyttäen viisaasti Tigris-joen vesireittiä. Pysyvä vaikutus jäi vähäiseksi, vaikka propaganda julisti: ”Persia on valloitettu”. Trajanus kukisti myös juutalaiskapinan Aleksandriassa.


110 Ignatios Antiokialainen, Antiokian seurakunnan johtaja (piispa) kärsii marttyyrikuoleman ja kirjoittaa 7 kirjettään matkalla kuolemaan. Perimätiedon mukaan Ignatios oli se lapsi, jonka Jeesus nosti syliinsä ja aikuisten esikuvaksi sekä Pietarin seuraaja Antiokian piispainistuimella. Mies kohtasi kuoleman hämmentävän rohkeasti haluten tulla jauhetuksi petojen hampaissa Herran leiväksi. Ignatios puolustaa kolminaista virkajärjestystä: yksi piispa, monta pappia ja diakonia. Hänen mukaansa kristinusko ja juutalaisuus poissulkevat toisensa.

Piispa kutsuu Kristusta neitsyen kautta lihaan tulleeksi Jumalaksi (doketisteja vastaan) ja kutsuu ehtoollista kuolemattomuuden lääkkeeksi. Toisaalta Ignatios jakaa doketistien platonistisen ajatuksen Kristuksesta, joka on ajan, materian ja kärsimyksen ulkopuolella. Keskiplatonismi kietoutuukin kristilliseen teologiaan Ignatioksen ottaessa käyttöön syntynyt – syntymätön sanaparin. Ignatios oli ensimmäinen, joka käytti sanoja kristinusko ja katolinen kirkko.

Johannes Krysostomoksen mukaan Ignatioksen täytyi kuolla Roomassa Paavalin ja Pietarin tavoin puhdistaakseen kaupungin synneistä. Ignatioksen reliikit tuotiin takaisin Antiokiaan, missä ne välittivät Hengen voimaa kristityille.


25-200 Kiinassa itäisen Han-dynastian aika keisari Guang Wun siirrettyä pääkaupungin itään. Valtakunta yritti selvitä arkkivihollisestaan xiongnuista lahjoituksin, sulauttamalla, värväämällä sekä sotimalla. Valtakuntaa piinasivat epidemiat, tulvat ja kuivuudet, missä hallitsijat saivat harjoittaa tieteellisiä (seismografi esim.) ja uskomuksellisia taitojaan. Vietnamin kuningattaren kapina tukahdutettiin, samoin Kushanin sotaisuudet. Diplomaattisuhteita solmittiin mm. Parthian, ”sadan kuningaskunnan” Japanin sekä Burman kanssa. Roomaan asti eivät kiinalaiset päässeet, mutta toisinpäin yhteys onnistui. Buddhalaisuus saapui Kiinaan Intiasta, kenties Parthiastakin mahajana-muodossa. Dynastian kulta-aikana pidetään vuosia 58-88.

Ajan tyypillisiin ongelmiin kuului valtaistuinpeli (lapsi)keisarien, mahtisukujen ja hovin eunukkien välillä. Vallanhaastajina toimivat myös erilaiset ja taolaiset koulukunnat, kuten Keltaiset turbaanit, jotka yltyivät myös väkivaltaan. Tavoitteena oli mm. luoda tasa-arvoinen utopia Han-dynastian tilalle. Vuosisadan lopulla pääkaupunki paloi ja Han-dynastian aika oli lopuillaan imperiumin jakauduttua kahdeksaan osaan.

Ajan oppineista mainittakoon: Wang Chong suosi rationaalista kungfutselais-taoloaisuutta taikauskomuksia, enteitä ja fengshuita halveksien. Ban Zhao oli naispuolinen historioitsija, joka hyväksyi naisen alisteisen aseman kungfutselaisuudessa, kuten tavan jättää syntyneet tyttölapset kolmeksi päiväksi sängyn alle sekä naisen ”hyveen” olla olematta poikkeuksellisen lahjakas tai valistunut, mutta korosti samalla miehen velvollisuutta kohdella vaimoaan hyvin sekä tyttöjen oikeutta opiskella – patriarkaalista tasa-arvoa siis. Cai Lung keksi paperin, jolloin Kiina saavutti tuhatvuotisen edistyksen eurooppalaisiin verrattuna.


120 Smyrnan seurakunnan johtaja (piispa) Polykarpos lähettää kirjeensä filippiläisille. Mies oli arvostettu, ilmeisesti apostolien virkaan asetettu ja mahdollisesti apostoli Johanneksen ystävä. Smyrnaan syntyi seurakunta jo 1. kristillisellä vuosisadalla, vaikka Paavalin ei siellä kerrota käyneen. Ilmestyskirjan yksi kirje on osoitettu Smyrnalle. Polykarpos on yksi vuosisadan tärkeimmistä kristityistä, joka välitti kristillistä sanomaa eteenpäin. Piispa nojaa Uuden testamentin kirjoituksiin, varoittaa doketismista, kehottaa nuhteettomaan vaellukseen sekä rukoukseen kaikkien ihmisten puolesta. Hän kärsi myöhemmin marttyyrikuoleman, mistä kertova marttyyrio on säilynyt jälkipolville. Tämä kuolema oli kristillistetty versio roomalaisesta jalosta kuolemasta, jonka kristityt kohtaavat miehekkään rohkeasti sekä stoalaisen tyyninä.


120 Aristides kirjoittaa apologiansa eli järkiperäisen puolustuksen kristinuskosta. Apologeetta kritisoi luotujen palvontaa, kreikkalaisten moraalittomia jumalia moraalittomuuden alibina, väittää juutalaisten harjoittavan enkeleiden kulttia sekä esittää kristityt moraaliltaan ylivertaisina. Aristideen esitys Jumalasta käy yksiin keskiplatonismin kanssa sivuuttaen samalla vanhan liiton uhritoimitukset, sillä eihän Jumala tarvitse uhreja. Muina vastaavina puolustuksina mainittakoon myös tuntemattoman kirjoittajan kirje Diogeneelle sekä Kodratus Ateenalaisen apologia keisari Hadrianukselle.


117–138 Keisari Hadrianuksen aika Roomassa oli rauhan aikaa miehen luopuessa Armeniasta sekä rakentamalla paaluvarustuksia germaaneja vastaan sekä Hadrianuksen muurin Britannian provinssin pohjoisrajalle. Yli 100km pitkä muuri erotti Rooman barbaareista – kaledonialaisista eli pikteistä, esiskotlantilaisista, joiden kanssa oli tullut tappuraa aiemmin. Hadrianuksen aikana rakennettiin kaikkien jumalien temppeli Pantheon, joka seisoo Roomassa vieläkin. Keisari intoili kreikan kulttuuria, joka kokikin pienen renessanssin. Hadrianuksen ajasta alkaa roomalaisen Afrikan kukoistuksen vuosisata – tosin ensin piti kukistaa Mauritanian kansannousu. Myös maurien, musulamien ja garamantien kapinat oli kukistettu. Kaupankäynti oli vilkasta (vehnä, oliivit, pähkinät ja hedelmät), väkiluku kasvoi ja kylät muuttuivat kaupungeiksi. Karthago oli Rooman 3. suurin kaupunki.

Toinen juutalaissota eli Bar Kochban, Tähden pojan kapina, käytiin 132–135. Levottomuuksien syy oli Hadrianuksen jumalattomat aikeet Jerusalemissa. Kapinalliset valtasivat pyhän kaupunkinsa, mutta menettivät sen pian ja lopulta koko sodan Betharin linnoituksen kaaduttua. Jerusalem hävitettiin Karthagon tavoin. Tilalle rakennettiin Aelia Capitolina, temppelin paikalle Juppitterin pyhäkkö. Kapinan myötä Palestiinan juutalaisväestö kutistui puolella n. 750 000 henkeen. Sota lopetti ja hajaannutti rabbiinisen juutalaisen liikkeen Javnassa. Kuuluisa rabbi Akiba kärsi mahdollisesti marttyyrikuoleman uhmattuaan roomalaisten Tooranopetuskieltoa. Akiballa kerrotaan olleen kymmeniä tuhansia opetuslapsia.


130–132 Tuntemattoman kirjoittajan pseudefigrafinen Barnabaan kirje ilmestyy mahdollisesti ensimmäisenä aleksandrialaisena kristillisenä dokumenttina sekä allegorisen raamatuntulkinnan esityksenä. Tällaisen tarkoitus oli omia tai adoptoida juutalaiset kirjoitukset osaksi kristinuskoa. Kirjoittaja lainaa Johanneksen evankeliumin tavoin dualistisen elämäntavan (samoin Didakhe) Qumranin yhteisöltä. Kreikkalaisen otteen tarkoitus on todistaa, että kristityt ovat perineet Jumalan liiton ja juutalaiset menettäneet sen Jeesuksen uhrikuoleman myötä.

100-170 Klaudios Ptolemaios kirjoittaa astrologisen pääteoksensa Almagestin Aleksandriassa. Kirjan tähtitieteellinen malli on maakeskeinen, mutta muuten tasokas, jolloin siitä tuli alan perusteos myöhemmässä Euroopassa. Ptolemaioksen Geografiassa on karttoja Euroopasta sekä Intiasta, Sri-Lankasta ja Siaminlahdelta, ei kuitenkaan vielä vuosisatoihin Kiinasta tai Japanista.         


140-150 Apokalyptinen ja kääntymykseen kehottava Hermaan paimen ilmestyy pitkänä ja outona tekstinä, joka kuitenkin oli aikalaiskristittyjen suosiossa. Murhe esitetään pahana henkenä, Hermaan luo lähetetään neitoja asumaan hänen kanssaan koetukseksi, Pyhä Henki samaistuu Jeesukseen – muuten perussettiä.


130–165 Justinos kääntyy kristityksi Efesoksessa petyttyään stoalaisten, pythagoralaisten ja aristoteelikkojen opetuksiin. Hän matkusti Roomaan ja perusti kristillisen filosofiakoulun apologiaa harrastaen. Justinoksen mukaan juutalaiset profeetat julistivat totuutta. Platon lainasi Moosesta. Justinos oli keskiplatonisti. Hänelle keskeinen ajatus Jeesuksesta Sanana, Logoksena, yhdisti juutalaisuutta ja filosofiaa sekä toimi välittäjänä muuttumattoman Jumalan ja katoavaisen maailman välillä. Tästä seurasi subordinationismi, jonka mukaan Poika ja Pyhä Henki ovat Isän (Jumalan) alapuolella. Logoksesta tuli kristinuskon avainkäsitteitä, joka jäsensi kosmosta, totuutta, lakia, logiikkaa sekä pelastushistoriaa. Justinokselle kristinusko oli juutalaisuuden ja kreikkalaisen filosofian täyttymys. Sanan ”siemeniä” hän löysi molemmista maailmankatsomuksista. Justinos kirjoitti myös mm. pahoista hengistä, kristittyjen tavoista sekä lopun ajoista. Hän kuoli marttyyrina, siitä nimi Justinos Marttyyri.

Justinokselta löytyy 1. maininta ebioniiteiltä, köyhiltä, jotka olivat juutalaisuuden ja kristinuskon väliin luettava ryhmä. Ebioniittien synnystä ei ole selvyyttä, mutta jäljet johtavat Jerusalemiin. He pitäytyivät Mooseksen laissa ja hylkäsivät Paavalin. He uskoivat Jeesukseen, jonka Jumala adoptoi messiaaksi. Jeesus ei ollut jumalallinen syntien sovittaja, vain marttyyri. Ebioniitit arvostivat Jeesuksen veljeä Jaakobia ja lukivat kaiketi Matteuksen evankeliumia ilman Jeesuksen lapsuuskertomuksia. Liike sinnitteli, vaikka kärsi sekä juutalaisten että kristinuskon torjunnasta.


100-200 Maailman vanhin kokonainen sävelmä ”nuotteineen” ja lyriikoineen on kreikkalainen Seikilos-hymni. Laulu kertoo naisesta.


140–160 Rikas laivayrittäjä Markion Sinopelainen saapuu Roomaan seurakuntaa tukemaan. Markion vaikuttaa kirkossa nelisen vuotta, kunnes hänet erotetaan epäkristillisten käsitysten takia. Mies perustaa omia seurakuntiaan, jolloin hänestä tulee yksi vuosisadan vakavimmista kilpailijoista kristinuskolle. Markionin pääajatus on erottaa Vanhan testamentin paha(!) jumala Jeesuksen julistamasta Jumalasta. Hän hyväksyi kirjoituksiksi vain Luukkaan evankeliumin muokattuna sekä osan Paavalista. Markionille materiaalinen maailma ruumiineen on paha. Jeesus ei siksi tullut koskaan lihaksi (doketismi). Hän oli tosi Jumalan, Monadin, lähettämä pelastaja, joka ei kuollut ristillä, vaan opetti pelastusta demiurgin luomasta materiaalisesta vankilasta.

Markionismi torjuttiin jyrkemmin lännessä, mutta varsinkin idässä se sinnitteli Markionin kuoleman jälkeen jopa vuosisatoja.


100-200 Hermeettiset kirjoitukset leviävät myöhäisantiikin okkultismina. Tekstien lähteeksi on ajateltu egyptiläisen Thotin ja kreikkalaisen Hermeksen sulautuma, Hermes Trismegistos. Jo aiemmin hahmon nimiin oli kirjattu astrologiaa sekä loitsuja. Poimandres kuvaa demiurgin luomaa seitsemää planeettasfääriä, mistä ihmisen sielu vapautuu eli jumalallistuu aineen kahleista gnoosiksen, mystisen kokemuksen ja salaisten rituaalien avulla ja kautta.


100-200 Kaakkois-Aasian eli Taka-Intian ensimmäinen suuri kuningaskunta on Etelä-Vietnamin Funan. Tarinan mukaan dynastian perusti intialainen bramiini ja paikallinen käärmejumaluuden tytär. Valtakunta laajeni militaristisesti. Ilmeisesti se oli myös Silkkitien varrella eli yhteydessä Kiinaan ja Roomaan. Hindulaisuus levisi Indonesian saarille kauppiaiden, papiston ja valtaapitävien vaikutuksesta paikalliseen animismiin sulautuen.


100-200 Mithralaisuus leviää nopeasti Rooman valtakunnassa orjien ja sotilaiden keskuudessa. Mithra on ylin Jumala, kaaoksen voittaja ja maailman ylläpitäjä. Mithralaisuus oli dualistista sekä mystistä: mysteerien ja hyveellisen elämän kautta saattoi vapautua maanpäällisestä elämästä korkeampaan olemiseen planeettasfäärien kautta. Mithralaisuus oli kuvallinen mysteerikultti toisin kuin varhainen kristinusko. Liike rajautui miehille. Vaikka Mithra oli aurinkojumala, kultti ilmeisesti samaistui aiempaan Sol-kulttiin, mikä edesauttoi Sol Invictus -kultin syntyä.


150 Jaakobin protoevankeliumi ilmestyy tuntemattoman tekijän kynästä, kenties Syyriassa ja enkratistien, kristillisen askeettilahkon, parissa. Kirje keskittyy Mariaan ja Jeesuksen syntymään antaen traditiolle pontta: Marian vanhemmat, hänen neitseellinen(!) syntymänsä, hurskautensa, Jeesuksen syntymä luolassa, hänen jumalallisen tuskaton syntymänsä sekä Marian neitsyys ennen ja jälkeen synnytyksen. Enkratistien avioliiton väheksyminen sopii yhteen sen kanssa, että Joosef ei ole Marian kihlattu tai aviomies, vaan holhoaja.


150-200 Vanhimmat riimukirjoitukset Norjasta, Ruotsista ja Tanskasta. Muinaisskandinavian kirjoitettu kieli syntyi kontakteista roomalaisten kanssa.


150–200 Gnostilaissävytteisen tuomaskristittyjen kirjoitukset. Tuomaan evankeliumi koostuu Jeesuksen lauseista, jotka vastaavat pitkälti Raamatun evankeliumeja. Wikipedian mukaan tuomaskristityt vastustivat Jerusalemin kirkkoa ja Jaakobia, vaikka itse teksti pitää Jaakob Vanhurskasta Jeesusta seuraavana. Evankeliumi antaa ymmärtää Jeesuksella olevan salaista tietoa, jota tekstissäkään ei voi mainita. Vastaavasti Tuomas Kilvoittelijan kirja sekä Keskusteluja Vapahtajan kanssa korostavat itsensä tuntemista pelastuksen keinona. Tuomas-yhteisö näkyy väheksyneen ruumiillisuutta, seksuaalisuutta sekä naisia.


150–200 Valentinolaisuus syntyy ja saa kannatusta kristinuskon semi-gnostilaisena muotona. Liikeen perustajasta Valentinoksesta ei tiedetä juuri mitään. Ilmeisesti hän vaikutti Aleksandriassa ja saattoi olla jopa ehdolla Rooman piispaksi. Valentinokselle materiaalinen maailma ei ole gnostilaisittain paha, vaan platonilaisittain vajavainen. Mies ei kannattanut doketismia, vaan tämän opin ja ortodoksian välimuotoa: Jeesus söi ja joi, mutta ei ulostanut. Antropologia on gnostilainen: (pahat) enkelit loivat Adamin, jossa kuitenkin oli jo aiemmin toinen ihminen. Ruumiin ylösnousemus jää epäselväksi.

Ptolemaioksen kirje Floralle on niin ikään ”semi”: teksti ei hylkää Vanhaa testamenttia Markionin tavoin vaan väittää, että juutalaisten laki on osittain, etenkin kostoperiaatteistaan, peräisin demiurgilta. Filippuksen evankeliumi ei halveksi naisia tai seksuaalisuutta, vaan mainitsee myönteisesti Maria Magdalenan sekä mystisen ”morsiushuoneen”, missä nainen ja mies yhtyvät (soteriologisesti). Evankeliumi hyväksyy kasteen ja ehtoollisen, mutta pitää ”voitelua” kastetta parempana, väittää maailman syntyneen erehdyksestä sekä taivaallisen Kristuksen jättäneen Jeesuksen ennen ristiinnaulitsemista.


178 Platonisti Kelsos kirjoitti 1. laajemman kristinuskon kumoamisen todennäköisesti Aleksandriassa. Hänestä Jeesuksen inkarnaatio ja ylösnousemus olivat naurettavia, syntisten evankeliumi vulgaaria, armon sanoma rahvaan helpotusta ja kristittyjen tuonpuoleisuushaihattelu vastuuttomuutta.


160–200 Montanolaisuus syntyy kristillisenä liikkeenä Fryygiassa, kun Montanos ja naisprofeetat Priscilla ja Maximilla esiintyivät askeettis-karismaattisina Pyhän Hengen hurmosprofeettoina, jotka puhuivat lopun ajoista ja taivaallisen Jerusalemin laskeutumisesta. ”Herätysliike” kehotti kristittyjä irtautumaan maailmasta. Montanolaisuus levisi lähetysintonsa takia korostaen katumusta, paastoa sekä seksuaalista pidättäytymistä. Liike erkani kirkosta omaksi kirkokseen, koska se vastusti piispuutta. Vaikka loppua ei tullut ja kirkonmiehet vastustivat hurmahenkiä, liike porskutti keskiajalle saakka.


160–200 Kristinusko saavuttaa Gallian ja sen pääkaupungin Lyonin Rooman piispa Anicetuksen lähetettyä alueelle kaupungin ensimmäisen piispan Pothinuksen. Kenties uusi usko tuli Ranskaan meritse Marseillesta ja Rhone-jokea ylöspäin. V. 177 kaupungissa puhkesi vaino: kristittyjä syytettiin insestistä ja kannibalismista. 48 tuomittiin kuolemaan. Marttyyripiispan paikalle tuli Smyrnassa kristittynä kasvanut ja Polykarpoksen tuntenut Irenaeus.

Irenaeus Lyonilainen tunnetaan harhaoppien, gnostilaisuuden, vastustajana. Hän puolusti apostolista traditiota (myös Rooman primaattia) oikeaoppisuuden kriteerinä. Kirkkoisän opetus on perinteisen kristillistä. Pelastusopissa Irenaeus tosin korostaa (gnostilaisia vastaan) inkarnaatiota sekä Jeesuksen korkeaa ikää(!), koska omaksumalla ihmisyyden sen vaiheineen Jeesus, Uusi Aadam, pyhitti ja ”rekapituloi” sen. Irenaeuksen teodikeassa ihmiskunta luotiin epäkypsäksi (Aadam ja Eeva olivat kuin lapsia) kasvamaan koettelemuksissa kohti Jumalan kaltaisuutta. Hän onkin ensimmäinen teologi, joka tekee eron Jumalan kuvan (lähtökohta) ja kaltaisuuden (päämäärä) välillä.

Irenaeus teki ensimmäisenä myös Eeva-Maria-typologian: ”Eevan tottelemattomuuden solmun aukaisi Marian tottelevaisuus; minkä neitsyt Eeva epäuskossaan sitoi, sen Neitsyt Maria uskossaan aukaisi.” Nyt Maria alkaa saamaan soteriologisia funktioita. Toisin kuin monet muut opettajat, Irenaeus ei liittänyt Viisautta, Sofiaa, Jeesukseen vaan Pyhään Henkeen (samoin Teofilos Antiokialainen).


161–200 Marcus Aureliuksen aika Rooman keisarina alkoi sotaisasti, kun parthialaiset hyökkäsivät Syyriaan. Paljon vakavampi ongelma oli kuitenkin poikkeuksellisen vakava ja laaja sotilaiden idästä ja Silkkitien varsilta Roomaan tuoma isorokkoepidemia. Tautiin kuoli n. 5 000 000 ihmistä ja se järkytti koko yhteiskuntaa. Sen seurauksena germaanit ylittivät Reinin ja päättivät kaksisataavuotisen Pax Romanan.

Keisari tunnetaan stoalaisesta teoksestaan Itselleni sekä meille säilyneestä ratsastajapatsaasta. Aureliuksen poika Commodus (180–192) tunnetaan huonona keisarina, jota kiinnosti enemmän gladiaattorinäytökset ja mysteeriuskonnot kuin hallitseminen. Keisari kuristettiin. Tästä seurasi valtaistuinpeli, jonka voitti afrikkalainen Septimus Severus. Puunilaisena hän keksi adoptoida itsensä Marcus Aureuliuksen pojaksi päästen näin keisarisukuun. Severus valloitti idästä Osroenen alueen (Edessa) sekä Mesopotamian provinssin.

Athenagoras Ateenalainen kirjoitti apologian Marcus Aureliukselle v. 176. Kyseessä on varhainen kristinuskon ja platonismin synteesi: ihminen oppii tuntemaan valon ja kauneuden Jumalan sisimpänsä eli mielensä (nous) ja järkensä kautta. Kreikkalaiset jumalat torjutaan platonisella jaolla luomaton / luotu, ikuinen / katoavainen, ajateltava / aistittava. Poika on Isän mieli, järki ja voima eli energeia. Pyhä Henki on ”Jumalan ulosvirtaus”. Stoalaisuus näkyy tunteiden (Jumala ei vihastu) sekä seksin (avioliitto on lasten saamista varten) väheksymisenä. Ei ole merkkejä keisarin vaikuttuneen tai edes kuulleen Athenagorasta. Demeterin temppelin jälleenrakentaminen Eleusiissa sai varmasti enemmän huomiota kuin piskuinen kultti.

Apologian keisarille kirjoitti myös Sardeen piispa Meliton. Piispan juuret olivat juutalaiset ja hellenistiset, mutta hän ei ollut platonisti, vaan puhui runollisesti ja rohkeasti lihaan tulleesta Jumalasta tulevina aikoina vahvistetun Kristuksen kaksi-luonto-opin mukaisesti. Melitonilta lienee peräisin termi ”Vanha testamentti”.


170–200 Gnostilaiset Setin kirjoitukset, Johanneksen salainen kirja, Hallitsijoiden olemus sekä Aadamin ilmestys ilmestyvät painosta. Täällä on gnostilainen perusasetelma ja myytti: Vanhan testamentin kuvaama Luoja-jumala onkin hullu ja paha, Viisauden luoma Jaldabaoth. Muina jumalallisina hahmoina esiintyvät Kaitselmus eli Barbelo, Neljä ikuista valoa sekä ”hallitsijoita”. Jaldabaoth raiskaa Eevan kateudesta tämän Älyä kohtaan. Lapsista tulee karhun- ja kissankasvoiset. Aadamin ja Eevan kolmannesta pojasta Setistä tai tämän sisarvaimosta Noreasta alkoi pyhä suku, joka selvisi mm. vedenpaisumuksesta. Koulukunta uudelleen tulkitsi Vanhan testamentin kertomuksia, jolloin esimerkiksi Nooa oli paha ja käärme apulainen.

Setiläisten tultua torjutuiksi ensin kristittyjen, sittemmin uusplatonistien taholta, liike jakaantui pienimmiksi lahkoiksi.


180-200 Kristinusko Afrikassa viimeistään tällöin, varmaan aiemminkin. Pohjois-Afrikka oli uskonnollisesti monimuotoista: puunilaisten ylijumala Baal Hammon ja tämän puoliso Tanit olivat roomalaistulkinnassa Saturnus ja Juno, mysteeriuskonnot kilpailivat jäsenistä ja magiaa harjoitettiin kujilla. Ilmeisesti ”Baalin käsi”, amuletti pahaa silmää vastaan, mikä periytyi myöhemmin monoteistisiin uskontoihin, oli jo käytössä. Kristinusko menestyi vahvan, selkeän ja toivorikkaan sanomansa vuoksi ja koska se huomioi köyhiä.

Karthagolainen juristi Tertullianus kääntyi kristityksi ja kirjoitti apologian uskonsa puolesta. Hän ei tee synteesiä filosofian kanssa – melkeinpä päinvastoin asettaa moraalittomat filosofit ja hurskaat kristityt vastatusten – eikä perustele asiaansa Raamatulla. Kristittyjen vainoajat ja roomalaisten jumalien palvojat saavat kuulla kunniansa: Kristittyjä tuomitaan kristillisyydestä heitä tutkimatta. Roomalaiset nauravat jumalilleen ja kauppaavat näitä, pelkäävät enemmän maallista valtaa kuin hengellistä. Mitä tahansa jumalaa saa palvoa – paitsi ainoaa todellista. Tertullianus esittää kristityt peilinä roomalaisuudelle: kun kuva ei miellytä, peili särjetään. Tertullianus kirjoittaa kolminaisuusteologiaa: Poika lähtee Isästä kuin säde auringosta olemukseltaan samana. Juristina hän korosti syyllisyyden ja ansion käsitteitä, armonkin. Tertullianus kirjoitti latinaksi. Siten hän on läntisen teologian isähahmo.


190–200 Juutalaisten suullinen Mishna eli suullinen Toora valmistuu osana tulevaa Talmudia. Teos on juutalaisten käytännön elämän opas. Ajalta on peräisin myös joitain apokryfisiä juutalaisia tekstejä, joihin on saattanut sekoittua kristillisiä tai gnostilaisia motiiveja. Salomonin testamentti kertoo Salomosta, joka hallitsee demoneja pentagrammisormuksen voimalla. Mooseksen testamentissa – kuten muissakin ajan kirjoituksissa – on vahva apokalyptinen vire. Mooses esitetään välittäjähahmona ihmisten ja Jumalan välillä.


190–200 Aleksandrian koulukunta saa toiseksi kuuluisimman edustajansa, viisaan Kleemens Aleksanrialaisen. Hän on oikeaoppinen mm. siinä, että opetti kultaista keskitietä gnostilaisen maailmankielteisyyden sekä maailmaan tyytyvän hedonismin välillä. Kleemens seurasi (Filonin ja) Justinos Marttyyrin polkuja: juutalaisuus ja kreikkalainen filosofia sisältävät totuuden siemeniä ja saavat täyttymyksensä kristinuskossa. Logos, Jumalan Poika ja energia, on hänelle välittäjä ainoan sekä sanoinkuvaamattoman Jumalan ja maailman välillä. Logoksen jälkeen hierarkiassa tulevat enkelit, sitten ihmiset.

Kleemenin mukaan kastetut ja uskovat kristityt ovat Jumalan lapsia, joita Logos-Kristus kasvattaa hyveelliseen elämään. Edistyneet kristityt ovat gnostikkoja, jotka ovat voittaneet intohimonsa ja saavuttaneet stoalaisen tyyneyden, apatian. Kleemens yhdistää keskiplatonismia kristinuskoon kehittelemällä jumalallistumisen teologiaa: Logos kasvattaa ihmistä elämään oman logoksensa mukaisesti sortumatta eläimellisyyteen. Miehen ajatukset ennakoivat myöhemmän luostarilaitoksen asketismia ja ”kahden tason kristillisyyttä”. Kleemensiä on pidetty kirkkoisänä, pyhimyksenä sekä harhaoppisena.


199 Aksumin valtakunta nykyisen Etiopian alueella kasvaa maailman kymmenen suurimman joukkoon mm. Rooman ja Intian välisen kaupan välittäjänä. Valtakunta laajeni Arabiaan. Aksumin vientituotteet olivat viljat, kulta, suola, norsunluu ja kilpikonnankilvet. Aksumin ylijumala oli seemiläinen auringon ja kuun jumala Attar. Lisäksi ”kolminaisuuden” täydensi sodanjumala Maher ja meren jumala Beher. Ilmeisesti kehitys kulki kohti monoteismiä, sillä aiemmin valtakunnassa oli vallinnut selvemmin useampia jumalia.


199 Teotihuacanista kasvaa kohisten mesoamerikan suurimpana valtakuntana ja kaupunkina. Kaupungin Kuun ja Auringon pyramidit rakennettiin, joskaan ei kokonaan. Rakennusten alkuperäisiä nimiä ei tiedetä. Pyramideilla uhrattiin jumalille eläimiä, ihmisiäkin. Valtakunnan jumaluuksista ei ole juurikaan tietoa. Pääjumala lienee ollut ”suuri jumalatar” eli ”hämähäkkinainen”.





Tämä maailmankartta on siitä hämäävä, ettei se vastaa ajan maantieteellistä ymmärrystä. Kartta kuitenkin näyttää hyvin ajan sivilisaatiokeskittymät jännän vierekkäin ja kaikki vähän Kravun kääntöpiirin leveysasteella.


Jaksossa on keskitytty kristinuskon syntyyn, kirjoituksiin, erottautumiseen juutalaisuudesta, leviämiseen ja kohtaamisiin hellenismin kanssa. Kristinusko levisikin laajalle, kenties myös Espanjaan, Britanniaan ja Parthiaan 200-luvulle tultaessa. Rooman kansalaisista 5-10% oli kristittyjä. Uusi testamentti oli kokonaan kirjoitettu, joskaan ei kaikkialla samalla sisällöllä hyväksytty saati kansiin kanonisoitu. Roomalainen uskontunnustus eli etenkin lännen kirkoissa usein luettava apostolinen uskontunnustus oli myös liki nykymuotoinen (Jeesuksen tuonelanmatka pääsi mukaan vasta myöhemmin). Toisaalta kristityt olivat edelleen pieni vähemmistö Rooman valtakunnassa. Kirkkoja oli maailmassa 0. Vuonna 200 maailma oli vielä vahvan polyteistinen, vaikka suunta monoteismiin oli jo olemassa.

Jakso todistaa ajan uskonnollisesta vilkkaudesta ja leviämisinnosta. Idässä levisi hindulaisuus ja buddhalaisuus, mutta Parthian valtakunta erotti paljossa idän ja lännen toisistaan. Tällä akselilla ei nähty vielä yhdistäjää tai merkittävää ajatustenvaihtoa. Merkit Rooman valtakunnan sekä idän ja lännen kirkon jakaantumiseen ovat jo ilmassa. Syy ei ole opillinen tai valtapoliittinen. Vuosisadan lopulla kristittyjen keskuudessa tosin puhkesi erimielisyys pääsiäisen viettoajasta, jota Rooman piispa yritti kontrolloida, mutta skismaa asiasta ei syntynyt. Jaon syy on maantieteellinen – Rooma jää jokseenkin yksin lännessä toisin kuin Lähi-Idässä, missä kristinusko kukoistaa monissa suurkaupungeissa.

Kristinuskon traditiossa on viisi suurta ”ei-Raamatullista” tekijää, jotka erottavat protestantit roomalaiskatolisista ja ortodokseista. Nämä tekijät ovat kaikki mainittuja tässä blogissa, sillä ne olivat idullaan kasvaen myöhemmin merkittävimmiksi. Niistä siis lisää seuraavassa postauksessa.