Pääsiäisaikana sopii tutkia ristiä. Tekstini perustuu Serafim Seppälän tuoreeseen kirjaan ”Elämän puu – Pyhä risti idän kirkossa”. Arkkimandriitta Sergei lähetti teoksen minulle Valamon luostarista ystävyyden osoituksena.
Risti on kuva ja symboli, joka yhdistää kaikkia kristittyjä. Jopa suurten kuvariitojen aikana 700- ja 800-luvuilla risti oli molemmille osapuolille itsestään selvä kulttiesine. Risti käy ekumenian symboliksi. Kyseessä ei ole vain kirkon logo tai seurakunnan seinäkoriste. Uskomme ja elämämme tiivistyy ristiin.
Risti piirtyy eteemme jo Eedenistä, jonka keskellä kasvaa elämän puu. Tämä on yleismaailmallinen näky elinvoimasta, joka kulkee sukupolvelta toiselle ja pitää yllä kosmista järjestystä. Ilmestyskirjan elämän puu on lopunajallinen lupaus yltäkylläisestä elämästä. Näiden välissä on Golgatan risti, elämän puu ajan, historian ja katoamattomuuden keskellä.
Risti on universaali totuus kuolemasta ja ikuisesta elämästä – ensin Kristuksen ja hänen kauttaan kaiken elollisen. Risti on geometrinen kuvio, joka osoittaa neljään suuntaan. Se kertoo helvetin kukistumisesta, taivaallisesta päämäärästä sekä pelastuksesta, joka sulkee sisäänsä koko maailman idästä länteen. Puinen risti pyhittää luodun, aineellisen ja materiaalisen maailman.
Ristin pelastusta kuvaa uskomus, jonka mukaan Golgata oli Aadamin luomisen ja hautaamisen paikka. Siksi ristiinnaulitsemiskuvissa Aadamin pääkallo kuvaa ihmiskunnan pelastumisesta kuoleman paulasta. Risti onkin elämän, nöyryyden ja rakkauden vastapari tiedon puun kuolemalle, ylpeydelle ja itsekkyydelle.
Rippikouluissa pelastusta havainnollistetaan usein kuiluna, joka erottaa ihmisen Jumalasta. Risti muodostaa sillan synnin, kuoleman ja helvetin yli. Kuva on peräisin Efraim Syyrialaiselta.
Risti on tulkinta-avain, joka avaa pyhät kirjoitukset. Siksi ristin salaisuuden voi tunnistaa esimerkiksi Nooan arkissa, Mooseksen sauvassa, liitonarkissa sekä Elisan kelluvassa kirveessä.
Ristinmerkki levisi kristittyjen parissa ja nousi vähitellen katakombien hämärästä päivänvaloon. Se uhmasi pakanatemppeleitä, ihmisjumalia sekä maallista viisautta. Käännekohta tapahtui lokakuussa vuonna lokakuussa 312. Keisari Konstantinus näki joukkoineen kirkkaan valoristin sekä äänen ”tässä merkissä olet voittava” ennen ratkaisevaa taistelua vihollista vastaan. Risti toi voiton. Pian valtakunta täyttyi risteistä.
Yksi kuuluisista Armenian kiviristeistä Dilijanissa. Seppälän mukaan armenialaiset olivat ensimmäinen kansa, joka omaksui kristinuskon - siis jopa ennen Roomaa.
Risteihin liittyviä tarinoita ja ihmeitä alkoi syntyä. Hämmästyttävin tapahtuma oli keisarinna Helenan löytämä Jeesuksen alkuperäinen risti Jerusalemista muutama vuosi konstantinolaisen käänteen ja Nikean kirkolliskokouksen jälkeen. Risti löytyi Jeesuksen kätketystä haudasta ja tunnistettiin aidoksi sen tekemän ihmeen perusteella. Rististä tuli kristikansan merkittävin kulttiesine ja todistus ylösnousemussanoman totuudesta. Pyhiinvaeltajat suutelivat pyhää ristiä – jotkut onnistuivat jopa puraisemaan siitä palasen irti!
Myöhemmin vuonna 636 Jeesuksen risti leikattiin osiin ja lähetettiin pois pyhästä kaupungista arabimuslimien uhan edessä. Nämä reliikit kulkeutuivat Konstantinopoliin, Venetsiaan, Athokselle ja pienempinä säleinä kaikkialle.
Valamon luostarissa on kaksi palaa pyhästä rististä.
Tässä kohtaa täytyy ottaa ekumeeninen aikalisä. Lännen uskonpuhdistus tarkoitti reliikkiperinteen kyseenalaistamista. Kritiikkiin oli syytä. Ristiretkien myötä lännen kirkot ja yksityiskokoelmat pursuivat turistirihkamaa poskettomine legendoineen. Pahimmillaan reliikkiralli pyhiinvaelluksineen syrjäytti ristin varsinaisen sanoman: pelastuksen lahjana ja Jumalan armona.
Tarinoiden, esineiden ja ihmeiden kohdalla voi aina kysyä, tapahtuiko asia todella, vai onko kyseessä vain hurskas sepite, jossa hengellisyys kietoutuu yhteen poliittisten ja taloudellisten intressien kanssa. Ekumeenisesti keskeisempi kysymys on kuitenkin tämä:
Pelastaako risti?
Käsittääkseni tämä on itsestään selvä kysymys niin luterilaisille kuin ortodokseille – mutta vastaus on eri.
Luterilainen teologia, pelastuskäsitys ja raamatuntulkinta perustuu lain ja evankeliumin erotteluun. Evankeliumi tarkoittaa sitä, että yksin Jeesus pelastaa. Risti on pelastuksen merkki. Laki tarkoittaa sitä, ettei mitään ihmisen tointa, kuten ristin kunnioittamista, tarvita pelastumiseen. Risti voi kuitenkin olla ihmisen vastaus tapahtuneeseen pelastukseen.
Risti tarkoittaa koko luomakunnan pelastumista katoavaisuudesta. Risti on lain loppu ja evankeliumin alku: paratiisin viattomuus ja keveys.
Ortodoksinen teologia, pelastuskäsitys ja raamatuntulkinta perustuu ajan ja ikuisuuden sekä luodun ja luomattoman väliseen eroon. Risti tarkoittaa sitä, että Jumalan kauneus, valo ja energia – eli Jumala itse – on mahdollista kohdata ruumiillisesti ja materiaalisesti. Kontemplatiivinen katse, theoria, näkee Jumalan valtakunnan luomakunnassa ja luomakunnan lävitse. Siten risti ei ole vain merkki, vaan mystinen portti – aineellinen ja visuaalinen välittäjä maallisen ja hengellisen välillä. Ristin suuteleminen välittää suudelman Kristukselle. Risti pelastaa, sillä se on Pyhän Hengen instrumentti, jossa Jumala on läsnä.
Luterilaisena pitäydyn lain ja evankeliumin teologiaan, mutta huomaan siinä myös vaaran: kun kerran Jeesus yksin pelastaa, mitä virkaa on kaikella muulla: risteillä, kuvilla, pyhimyksillä, kirjoituksilla, traditiolla, kirkossa käymisellä, rukouksilla ja ylipäätään maallisella elämällä? Pahimmillaan reformaatio vääristyi kuvainraastoksi. Elämänpuu muistuttaa meitä siitä, että Jumala yksin pelastaa, mutta pelastus ei tapahdu irrottautumalla ajasta, paikasta, historiasta, pyhistä ja materiasta. Niin näkyvä ja käsin kosketeltava kirkko todistaa ja ilmentää näkymättömän seurakunnan läsnäoloa.
Meidän tehtävämme on valmistautua taivaan hääjuhlaan. Kirkkojemme kauniit ristit ovat osa maailmanlaajaa hengellistä kulttuuria. Me teemme ristinmerkin, nousemme seisomaan ristikulkueen edellä ja suuntaamme kasvomme kohti itää muistaaksemme paratiisia ja osallistuaksemme morsiussaattoon.
Me luterilaiset ja suomalaiset kristityt saamme olla iloisia ja ylpeitä myös hengellisen musiikkimme rikkaudesta. Esimerkiksi Leonard Typön ja Jonas Andersonin ”Aurinkomme ylösnousi” (virsi 105), Pekka Simojoen ”Hymni” tai Jukka Leppilammen & Marzi Nyman Trion ”Kolme puuta” kertovat ihanasta elämän puustamme.
Risti on sekä kuva että sana. Seppälän kirja todistaa hienosti siitä, kuinka risti yhdistää kristittyjä ajasta, paikasta tai kirkkokunnasta riippumatta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti