Helvettisaarna

Stefan Lochner, Viimeinen tuomio

Matt. 13: 47–50

Jeesus sanoi:
”Taivasten valtakunta on kuin nuotta, joka laskettiin mereen ja joka keräsi kaikenlaisia kaloja. Kun se tuli täyteen, kalastajat vetivät sen rantaan, istuutuivat ja lajittelivat hyvät kalat koreihin mutta viskasivat huonot pois. Samoin käy maailman lopussa: enkelit tulevat, erottavat pahat vanhurskaista ja heittävät heidät tuliseen pätsiin. Siellä itketään ja kiristellään hampaita.”

Tuomiosunnuntain sanoma käsittelee koko maailmaa ja luomakuntaa. Aihe on yhtä vakava kuin se on suuri: maailmaloppu on tulossa. Me kristityt emme niinkään odota maailman tuhoutumista vaan Jeesuksen paluuta. Näinhän me rukoilemme aina messussa: ”me odotamme hänen paluutaan kirkkaudessa.” Myös uskontunnustuksessa viitataan viimeiseen päivään: ”on sieltä tuleva tuomitsemaan eläviä ja kuolleita.” Jeesuksen tähden tuomiopäivä on ilon ja riemun päivä: taivaan portit avautuvat! Odotatko sinä tätä päivää, päivää jolloin kosminen tuomio koittaa? Minä ainakin voisin lähteä taivaaseen vaikka välittömästi.

Usein taitaa kuitenkin olla niin, että tuomiopäivä herättää mielissä ikäviä tuntoja. Raamatussa puhutaan paljon lopun ajoista. Nämä ajat tarkoittavat sotaa, kärsimystä ja vainoja. Yksi Ilmestyskirjan näyistä kuvaa neljää ratsastajaa. Tulipunainen hevonen kuvaa sotaa. Sota on todellisuutta tänäkin päivänä. Täälläkin on tänään, sotaveteraanien juhlapäivänä, ihmisiä, jotka ovat joutuneet kokemaan sota-ajan vaivoja. Kaikkien ahdinkojen tähden meillä on täysi syy odottaa uutta taivasta ja uutta maata.

Raamatussa puhutaan tuomiosta ja helvetistä vielä enemmän kuin lopun ajoista. Jeesuksen nuottavertaus on tästä vain yksi esimerkki. Meidän onkin, jo rehellisyyden nimissä tunnustettava, kuinka keskeisellä sijalla tuomio on Raamatun kirjoituksissa. Vedenpaisumuskertomuksessa koko maailma tuhoutuu Nooan arkkia lukuun ottamatta. Kun Israelin kansa vapautuu Egyptin orjuudesta, faaraon joukot jäävät vesimassojen alle. Pelastuksen rinnalla kulkee tuomio. Voisin luetella muitakin esimerkkejä. Monet kirjoitusten profeetat olivat tuomiopäivän profeettoja.

Oikeastaan ihmiskunnan jako pahoihin ja vanhurskaisiin, tämä jako, josta Jeesus usein puhui, alkaa jo aivan alussa, ensimmäisten ihmisten keskuudessa. Syntiinlankeemuksen jälkeen saamme lukea Kainista, joka murhaa veljensä Aabelin. Niinpä merkittävä kirkkoisä Augustinus oli sitä mieltä, että ihmiskunta jakaantuu kahteen kaupunkiin, Kainin ja Aabelin kaupunkiin, Jumalan valtioon ja Babyloniaan. Luther taas puhui Kainin ja Aabelin kirkosta eli porttokirkosta ja tosikirkosta, joista jälkimmäinen perustuu armoon ja joka kärsii kuten Aabelkin kärsi.

Jeesuksen puhuu samanlaisesta kahtiajaosta. Tämä mustavalkoinen näkökulma avautuu ikuisuuden ja tuomiopäivän valossa: täällä maan päällä kaksi valtakuntaa elää sekoittuneena, kun taas viimeisenä päivänä ihmiset jaetaan erilleen, toiset taivaaseen, toiset helvettiin.

Tämä ei vain ole nykyihmisen mieleen. Ehkä sinäkin ihmettelet tai jopa kiellät uskovasi Jumalaan, joka tuomitsee ihmisiä helvettiin. Ikuinen rangaistus ei sovi järkemme käsitykseen oikeudenmukaisuudesta. Miksi ikuinen kärsimys ajallisista rikkomuksista? Ja onko tosiaan niin, että tavalliset ihmiset joutuvat helvettiin, jos he eivät usko Jeesukseen? Mitä silloin käy niille ihmisille, jotka eivät saaneet kuulla ilosanomaa Jeesuksesta elinaikanaan?

Tuomiosunnuntain aihe on meistä liian negatiivinen. Niinpä seurakuntalaiset ja jopa papit saattavat kieltää koko helvetin tai ainakin vaieta siitä. Mitäpä hyötyä olisi tulikivenkatkuisista saarnoista tai helvettituomioista? Eivätkö ne vain karkota ihmisiä kirkosta?

Minä ymmärrän tällaisia huomioita. Silti olen uskonut kadotukseen. Minusta se on osa Jumalanpelkoa. Jeesuksella onkin meille selkeä sana: ”Älkää pelätkö niitä, jotka tappavat ruumiin mutta eivät kykene tappamaan sielua. Pelätkää sen sijaan häntä, joka voi sekä sielun että ruumiin hukuttaa helvettiin.” Tuomiosunnuntaina jos milloin, tulisi ihmisen muistaa, että taivaassa on Jumala, joka on ilmoittanut meille tahtonsa. Jumalan käskyjen rikkoja kartuttaa Jumalan vihaa. Niin juuri, Jumalan vihaa. Millainen olisikaan jumala, joka vain katsoisi maailmassa tapahtuvaa pahuutta ja kärsimystä? Jumalan viha ja siten myös kadotus, on rakastavan Jumalan tunnusmerkki. Voi ihmistä, joka tekee vastoin Jumalan tahtoa! Voi ihmistä, joka kuvittelee Jumalan toisenlaiseksi kuin hän on itsensä ilmoittanut!

Oikeastaan, jokaisessa uskonnossa ja kaikkialla maailmalla, on uskottu tuonpuoleiseen rangaistukseen. Ei olisi reilua, jos pahantekijät pääsisivät noin vain taivaaseen. Eikö voi myös ajatella, että ihmisen vapaa tahto edellyttää helvettiä? Jumala ei pakota ihmisiä mihinkään, ei edes taivaaseen.

Olen myös miettinyt, että kenties ajatus helvetistä on vaikea pala vain meille, jotka olemme saaneet elää rauhan ja yltäkylläisyyden keskellä. Mitä mahtaisit ajatella tuomiosta, jos sinua olisi vainottu tai kohdeltu kaltoin? Ilmestyskirjassa mainitaan kuinka marttyyrit huutavat Jumalaa kovalla äänellä: ”kuinka kauan kestää, Valtias, sinä Pyhä ja Tosi, ennen kuin lausut tuomiosi ja kostat meidän veremme maan asukkaille?”

Kyllä meille on täysi syy ja lupa odottaa tuomiopäivää myös oikeudenmukaisuuden vuoksi. Jumala on rakkaus. En usko, että yksikään ihminen tulee valittamaan päätöksestä.

Minusta usko taivaaseen ja helvettiin, siis iankaikkisuuteen, on hyvin tärkeä. Me voimme nimittäin helposti astua sellaiseen harhaan, että uskon asiat ja Raamatun kertomukset ovat vain ihmisten mielipiteitä, että helvettikin olisi vain pelkkä vertauskuva tai ajatus ihmisen päässä, eikä niinkään kaikille yhteistä todellisuutta. Vastoin nykyajalle yleistä ajatusta meidän on muistettava ja julistettava: uskomme kohde, kolmiyhteinen Jumala ja kaikki muu, on ihmisen ulkopuolella, aivan yhtä todellisena kuin kaikki näkyvätkin asiat. Näin on myös helvetin laita, vaikka meidän ei ehkä tarvitsekaan ottaa aivan kirjaimellisesti esimerkiksi sitä, että helvetissä on tulta.

Jos olemme tarkkoja, huomaamme, että Jeesus ei jaa ihmisiä hyviin ja pahoihin vaan vanhurskaisiin ja pahoihin. Vanhurskas ei tarkoita synnitöntä ihmistä vaan ihmistä, jolle Jumala ei lue viaksi hänen syntiään. Siksi Raamatussa sanotaankin aivan suoraan: ”Menkää kaikkialle maailmaan ja julistakaa evankeliumi kaikille luoduille. Joka sen uskoo ja saa kasteen, on pelastuva. Joka ei usko, se tuomitaan kadotukseen.”

Ihminen pelastuu uskomalla siihen, että Jeesus kuoli hänen puolestaan ristillä. Meidät tuomitaan tekojemme perusteella, mutta pelastetaan uskossa Jeesukseen. Pelastus on kristinuskon keskeisiä sanoja. On monta näkökulmaa siihen, mistä me olemme pelastuneet. Tänään tahdon kuitenkin muistuttaa: Jeesus pelasti meidät helvetistä. Hän pelasti meidät Jumalan vihalta ja rangaistukselta ottamalla sen kaiken itse vastaan. Uskontunnustuksen kohta: ”astui alas tuonelaan” voitaisiin kääntää myös: ”astui alas helvettiin”. Minulle tämä on hyvin kaunis ja lohduttava näkemys: rakkaudessaan Jumala hakee omansa takaisin kotiin - vaikka sitten helvetistä asti.

Hyvät kanssakristityt. Kadotus on osa kristillistä uskoa. Me saamme kuitenkin uskoa, että Jeesus on pelastanut meidät juuri helvetistä eli siitä, että olisimme Luojastamme erossa. Jeesuksen kuoli ristillä kaikkien ihmisten, niin hyvien kuin pahojenkin puolesta. Raamatun tunnetuin ja keskeisin jae, pienoisevankeliumi, puhuu juuri tästä pelastuksesta, johon me saamme uskoa: ”Jumala on rakastanut maailmaa niin paljon, että antoi ainoan Poikansa, jottei yksikään joka häneen uskoo, joutuisi kadotukseen, vaan saisi iankaikkisen elämän.”

<a href="https://www.bloglovin.com/blog/20448005/?claim=954y4b5xhsy">Follow my blog with Bloglovin</a>