Voiko enkelitkin eksyä – mietteitä populaarimusiikin ja uushenkisyyden suhteesta

1. säkeistö – Uushenkiset radiotaajuutemme     

Tässä tekstissä tuumailen suomalaista populaarimusiikin ja uushenkisyyden käsikynkkää kristillisistä lähtökohdista. Maallinen musiikkimme ei äkkiä olekaan vain maallista. Uushenkisyys on kuitenkin kyseenalainen käsite. Liikkeellä ei ole jäsenkirjaa, hyvä jos kannattajiakaan. Kyseessä ei olekaan liike vaan yleiskäsite henkisyydelle, joka ei ankkuroidu maailmanuskontoihin tai henkisiin liikkeisiin. Määritelmä on kyseenalainen: jopa yksittäiset sanat omaavat juuret ja kontekstin. Rajanveto uushenkisyyden ja kristinuskon tai uushenkisyyden ja teosofian kanssa äitynee hankalaksi. Uushenkisyyteen joka tapauksessa kuuluu epämääräisyys ja yleisluontoisuus, toisaalta kodittomuus ja vapaus.  

Populaarimusiikki on viihdettä, taidettakin. Yleisesti se on uskonnollisesti ja poliittisesti tunnustuksetonta sekä vahvan tulkinnanvaraista. Siksi uushenkisyyden antidogmaattisuus sopii sen pirtaan. Mikäli eetterin pääsee henkistä materiaalia, aktivoituu kysymys riippumattomuudesta. Kaupalliset kanavat saavat luukuttaa vaikka saatananpalvontaa. Tätä kirjoittaessa Yle Radio Suomen 24-tunnin soittolistalta löytyi mm. Aki Sirkesalon Enkeleitä onko heitä, Pekka Ruuskan Rafaelin enkeli, Mikko Kuustosen Abrakadabra ja Erika Vikmanin Father (I Will Never Confess). Pitäisikö jättää veronmaksajapalautetta?  

Pohdin aluksi uushenkisyyden rajaa ja olemusta muutamien populaarimusiikin tapausesimerkkien kautta. Sitten liu’un popmusiikin uushenkiseen ytimeen. Lopuksi vierailemme raskaan rockin maailmassa. Laulut on valittu lähinnä aiheeseen sopivuuden perusteella. Huomioin kappaleiden laajempaa albumi- ja diskografiakontekstia sekä esittäjien siteitä kirkolliseen skeneen. Nimeän valituille kappaleille myös henkiystäviä todisteeksi uushenkisyyden laajuudesta.

 

2. säkeistö – Uushenkisyyden musiikilliset pielet

Hector – Kuunnellaan vaan taivasta

Ei selityksiä (2004)

https://www.youtube.com/watch?v=kb_BwOMxWzY

Kaverikappale: Edu Kettunen – Autioilla rannoilla, Tuure Kilpeläinen & Kaihon karavaani – Bonsaipuu, Haloo Helsinki! – Kutsu mua jumalaksi

Onko Hectorin hitti uushenkinen? Sanat Jumalasta, rukouksesta tai taivaasta viittaavat kristinuskoon. Jumalan nukahtamista pohditaan Raamatussakin. Levyn kannessa komeilee Kristus. Lisäksi albumilla Jumala jakaa armoaan ja Saarnaaja siteeraa Saarnaajan kirjaa. Kuitenkin laulu taipuu skeptisyyteen, jopa välinpitämättömyyteen. Lyriikkataituruuden henkenä on tyypillinen suomalainen uskonnottomuus, toisaalta aitoa etsintää. Hector lienee humanisti. Postmodernismin ja 1900-luvun filosofiassa tapahtuneen kielellisen käänteen myötä Hectorin Jumala ei välttämättä tarkoita kaikkivaltiasta persoonallisuutta, vaan esimerkiksi elämän, unelmien ja rakkauden symbolia. Näin Hectorin voisi jopa sijoittaa Jumalan kuoleman teologian jatkumoon. Hectorin Jeesus muistuttaa Leonard Cohenin Suzanne-suomennoksen myötä Kahlil Gibranin profeettaa. Ilmeisesti Kuunnellaan vaan taivasta toi Hectorille kysyntää kansankirkkomme helmoihin. Silti Lumi teki enkelin eteiseen -laulun painattaminen Nuoren seurakunnan veisukirjaan jäi miehen tiiveimmäksi yhteistyöksi kirkkomme kanssa.

 

Kaija Koo – Kaunis rietas onnellinen (Saara Törmä)

Kaunis rietas onnellinen – Parhaat 1980–2011 (2011)

https://www.youtube.com/watch?v=l-fjVXeVx4s

Kaverikappale: Emma Salokoski – Antautukaa, PMMP – Tytöt, Herra Ylppö & Ihmiset – Riisu siipesi

Tämähän on biletysbiisi ja feminismihenkinen voimaantumislaulu! Popfantasia irrottaa arjesta lavalle, missä ei ole huomista. Hippiliikkeen ja jälkeläistensä myötä uushenkisyys käy yksiin seksuaalisen emansipaation kanssa. Kaija Koo onkin taas buukattu Helsinki Prideen. Kokoelman kappaleessa Taivas aukeaa rakastelu vie olevaisuuden ytimiin. Laulun häpeämättömyys juontunee postmodernismista, mutta sävyttää uushenkisyyttäkin. Ihminen on kaunis kristillisen luomisuskon perusteella, mutta lankeemuksen sijaan perusvire on nyt ihmisen sisäisen hyvyyden hively. Laulaako Kaija Koo kaksihaaraisella kielellä houkutellen maan hiljaisia irstauteen ja ylpeyteen? Samasta lähteestä on juossut myös kristillisyyttä joulualbumin ja kirkkokonserttien myötä. Ylen haastattelussa Kaija Koo kertoi uskovansa elämään. Suomen Pipliaseura julkaisi naistenpäivänä Kaija Koon laulun nimeä ja henkeä kantavan blogikirjoituksen Raamattu.fi-sivustollaan.  

 

Samuli Edelmann – Tähtipölyä (Timo Kiiskinen)

Pienellä kivellä (2011)

https://www.youtube.com/watch?v=gXvGCJlnWlc

Kaverikappale: Kaija Koo – Kuka keksi rakkauden, Vesterinen yhtyeineen – Hetken ikuinen, Vesa-Matti Loiri – Uskon

Laulu kuvaa välähdyksenomaisesti elämän kiertokulkua. Laulun sanomaan voisi ateisti – miksi ei kristittykin – yhtyä. Kappaleen koukku on toisaalta elomme kosmisen mysteerin vaippaan sulkeva tähtipöly. Tämä arkemme merkityksellisyydellään siunaava aura esiintyy usein populaarimusiikissa nimellä ikuisuus. Lyriikoita voi tulkita jälleensyntymän suuntaan. Lähteekö lasialttarin äärestä huumetrippi? Kellot vievät aatokset kirkkoon, mikä mainitaankin tekstissä. Toisaalta muistan Lars von Trierin elokuvan Breaking the Waves, missä puritaaninen kirkko oli kelloton, mutta pilvissä kajahteli maallisen elon siunaavat kellot. Toinen tanskalainen, Søren Kierkegaard, puolestaan kritisoi kansankirkkoa, joka lähinnä heittää ihmisten päälle vettä, riisiä ja hiekkaa. Edelmann tunnetaan virsilevytrilogiastaan monine kirkkokonsertteineen. Sittemmin mies hyppäsi samaan hengelliseen syväpäätyyn kuin kollegansa Marko Annala, Joose Keskitalo ja Esa Santonen – ortodoksiseen kirkkoon.

 

Kertosäe – rakkauden uushenkiset siivet

Mariska – Minä liityin sinuun

Mariska (2019)

https://www.youtube.com/watch?v=b4TkT_aO5ww&list=RDb4TkT_aO5ww&start_radio=1

Kaverikappale: Johanna Kurkela – Kaikki askeleet, Pelle Miljoona & 1980 – Tahdon rakastella sinua, Juice Leskinen – Pyhä toimitus

Tämä on jälleensyntymisopilla ryyditetty rakkauslaulu: rakastavaiset syntyvät ja kuolevat tavatakseen jälleen uudessa elämässä. Kertosäkeen ihmisten pyhä avioliitto on peräti kaikkeuden keskus. Egyptin ja Kreikan ylijumalat nöyrtyvät papeiksi. Mesopotamialainen myytti – jonka Genesis kääntää nurinniskoin – jumalista ihmistyttärien saatilla toistuu. Vesien väistyminen ei nyt viittaa Israelin kansan pelastushistoriaan, vaan kosmiseen romanssiin. Positiivisesti tulkittuna laulun sanoma on sama kuin Laulujen laulussa. Kriittisesti ajatellen, myytteihin puettu henkisyys pelkistyy jokamiehen ja jokanaisen suhteen kuorrutteeksi. Raamatun Jumala on mustasukkaisen kiivas sulhanen, mutta laulun minää ei syrjähypyt kiinnosta. Kenties hänellä on niitä itsekin. Mariskan uushenkinen Mestaripiirros löytyy Nuoren seurakunnan veisukirjasta. Se oli vastikään ehtoollislauluna tyttäreni konfirmaatiojumalanpalveluksessa. Kirkko ja kaupunki -lehden haastattelussa Mariska kertoi, että ”kirkko on tietynlainen yhteiskuntamme henkinen kulmakivi”.

 

Haloo Helsinki! – Voiko enkelitkin eksyä (Elli Haloo)

Voiko enkelitkin eksyä (2025)

https://www.youtube.com/watch?v=RhF3h2ub3DM

Kaverikappale: PMMP – Lautturi, Jenni Vartiainen – Missä muruseni on, Jippu – En osaa elää

Laulun tarina on samanlainen romanttinen hömpötys kuin elokuvissa Ghost tai Enkelten kaupunki: lesken mielitietty palaa haudan takaa rakkaansa luokse enkelinä. Kuolema ei siis ole este, vaan pelkkä hidaste. Tuosta lempi dramatisoituu entisestään, sillä rakkaus on väkevämpi kuolemaa. Kappale on samanaikaisesti menevä, koskettava sekä poskettoman järjetön kuvaus neidosta, joka etsii armastaan mönkiäisten keralta. Laulun tekijän vakaumus lienee toissijainen. Kun henki on hierottu lampustaan, kuuntelija saa päättää, ilmaistaanko tässä pelkkää harmitonta fiktiota vai myös syvällisempää vakaumusta. Olisihan se hienoa, jos arkitodellisuus ei tyhjentyisi rutiineihin – jos ikuisuuden oven alta voisi suhahtaa vanhurskauden höyhen. Instituutioista viis, mutta pelkkä rationaalinen maailma on meistä niin kalsea, että me vaikka keksimme tuonpuoleisia rakastajia päästääksemme nihilismin syleilystä. Haloo Helsingin Lady Domina ottaa uushenkisiä kierroksia maailmanparannukseensa maailmanhengettäreltään. Reiviluola muuttuu Goaksi, missä enkelit tanssivat jumalten kanssa. Yhtye lähetti hiljattain jouluterveisiä Tikkurilan kirkosta Joulun kanssas jaan -kappaleensa myötä.  

 

3. säkeistö – Jumalanpimennys parrasvaloissa   

Raskaassa rockissa miehinen makroaggressio ja särösoundit siivittävät henkistä sanomaa. Aatemaailma määrittyy laajalla haitarilla gospelista black metallin saatananpalvontaan, ateismista pakanuuteen. Esimerkiksi juuri Emma-palkittu metalliyhtye Havukruunu kertoo levyllään Tavastland hämäläisten taistelusta kirkkoa vastaan 1200-luvun ristiretkessä. Uushenkinen talli jää tyhjäksi, ellei käsitettä avaa sateenkaaritermiksi erilaisten henkisyyden muotojen ylle.  

 

Korpiklaani – Oraakkelit (Jonne Järvelä)

Rankarumpu (2024)

https://www.youtube.com/watch?v=vs2TLiOvPhI

Kaverikappale: Oranssi Pazuzu – Havuluu, Amorphis – Sacrifice, YUP – Meitä odotellaan mullan alla

Korpiklaani tunnetaan ilakoivista juomalauluistaan, kansanuskomuksistaan ja shamanismistaan. Tässä tosin saa kansallisjumalamme seurakseen kreikkalais-roomalaisia vastineita. Yhtyeen laulut käsittelevät usein manalaa. Nyt kuolema ei ole musta kuoppa tai surun lähde, vaan ovi jumalten karkeloon. Kuinka tosissaan lyriikat tulisi ottaa? Keikkakokemus on teatraalista viihdettä. Silti kyse tuskin on pelkästä fiktiosta. Noitarumpu kutsuu jopa transsiin. Pakanuus on vastakulttuuria teollistumiselle, kaupallistumiselle, kirkollistumiselle, uskonnottomuudelle. Paluu metsään sopii supisuomalaisuuteen ja kansallisromanttiseen henkeen. Näin Korpiklaani tunnustaa jotain universaalia, pyhää ja ihmistä suurempaa todellisuutta kansanperinteen käsittein. Kriittisesti mietin, missä määrin folk metallin kapinallisuus rajoittuu kännäämiseen ja eskapismiin. Eikö tuon aitous ja vaihtoehtoisuus seiso länsimaisen kulttuurihistorian sekä kristillisyyden hartioilla? Vastaavatko Korpiklaanin julistamat Kekrit tuonpuoleista totuutta vai namedropataanko tässä jumaluuksia pelkästä yleissivistyksen ilosta?   

 

The 69 Eyes – Only You Can Save Me

Devils (2004)  

https://www.youtube.com/watch?v=-nA_UBE1s5w

Kaverikappale: Kotiteollisuus – Jokin ihmisessä, Nightwish – Bare Grace Misery, Jenni Vartiainen – En haluu kuolla tänä yönä

Bändi toki tarjoilee tuoreempaakin tavaraa, mutta klassikkolevy on ajankohtainen 20-vuotisjuhlakiertueensa myötä. Tässä pääsemme liki Johnny Cash -henkistä gospelia. Synnintunnustus Herralle leimaa kristinuskoa, kun taas uushenkisyys pyyhkii Kainin merkkiä otsaltaan. Goottirockin yöelämä resonoi luterilaisen ihmiskuvan ja körttiläisen alatien kristillisyyden kanssa. Pelastus monimerkityksellistyy, jopa trivialisoituu, kun kaiken takana on nainen. Kenties hän on kuitenkin levyllä esiintyvä laupeuden sisar ja uskis – nahkasiiven vanhurskas puoli. Toteutuuko tässä kuitenkaan Sananlaskujen kirjan ohje sydämen varjelemisesta? Vampyyri varjelee vaippaansa. Pietarin pyyntö ”Mene pois minun luotani, Herra! Minä olen syntinen mies” jää vaille Jeesuksen vastausta. Näin Jumalan lapset ja kadonneet pojat jäävät erilleen toisistaan. Jälkimmäisten kristillisyys onkin ”kristillisyyttä” – estetiikkaa, pintaa, fiilistelyä. Silti yhtyeen solisti ja kirkkomme teologiharjoittelija Jyrki Linnankivi laulaa bändin biisejä karaokemessussa ja kaavailee goottipoppootaan kirkkoon. Uushenkisyyttä?  

Kivi kimpoaa veden pinnasta, kunnes hukkuu – pimeyden hautajaiset.

 

Outro – Enkelten tuli

Uushenkisyys on todellinen, joskin häilyvä realiteetti populaarimusiikissamme. Kysymys laulun henkisyydestä palautuu kysymykseen ihmisen henkisyydestä. Emme synny ateisteina, emme liioin kristittyinä. Mikäli ihminen on luonnostaan henkinen, on uushenkisyys jälleen kyseenalainen käsite: vanha ihmisyys, uudet rytkyt ja viikunanlehvät. Kristinuskon mukaan ihminen on luonnostaan elävä, mutta kuollut, Jumalan, mutta saatanan. Tässä ovat laulumme raamit.

Kristillinen usko on maallista ja hengellistä. Siksi raja on pikemmin oikeaoppisuuden ja harhaoppisuuden välillä. Jälkimmäiseen laariin jäävät jälleensyntymisopit, enkelimetamorfoosit sekä epäjumalat. Tässä keskeiseksi rajaksi määrittyi myös raja pinnan ja syvyyden, tosiuskovaisuuden ja ulkokultaisuuden – tai kenties paremmin faktan ja fiktion välillä. Uushenkisyys voi olla sikäli paradoksaalista, että se vetää henkistä todellisuutta likelle ja kauemmas samanaikaisesti, kun käy ilmi, että nimetyt jumalat ovat pelkkiä nimiä. Ateismin ja kristinuskon mukaan tämä on huijausta – avaruuden ikkunaan liimattu taivaskuva. Toisin sanoen, raja on sittenkin maallisen ja hengellisen välillä. Lopulta vain haaveet jostain suuremmasta jäävät rokkaamaan edellisestä jälkimmäiseen. Onpa hengellistä kysyntää. 

Uushenkiset tai yleisuskonnolliset ilmaukset herättävät kirkollista kiinnostusta. Apulanta- ja Juicemessut tarjoavat kirkkokansalle matalamman kynnyksen osallisuutta. Suosion hintana seurakuntalaiset muuttuvat yleisöksi ja kristillisyys ympäripyöreäksi fiilistelyksi. Ei ihme, jos jotain enempää etsitään roomalaiskatolisuudesta tai ortodoksisuudesta. Nämä voivat tosin määrittää koko protestanttisen kentän halvan armon ja kaltevan pinnan hiekkalinnakristillisyydeksi.  

Uushenkisyys jää usein vähiin, toisaalta ikään kuin laulun sinetiksi. Toisinaan uushenkinen annos voi olla suuri, mikäli se kanavoituu osaksi rakkaustarinaa. Lihallinen rakkaus ei suuntaudu platonisiin sfääreihin. Päinvastoin, uushenkisyys siunaa rakastavaisten maallisen onnen. Kristinuskossa miehen ja naisen avioliitto on narduksentuoksuinen kuva Jumalan ja Israelin suhteesta. Sulhanen on mennyt hääkammioon valmistamaan meille sijaa ennen hääjuhlaa.

Populaarimusiikkimme kuhisee enkeleitä. Jopa Popedan Ukkometso, missä ”äijät huutaa lailla Perkeleen”, on täynnä siipiveikkoja! Termi on moniulotteinen: Enkeli on auttaja, tuonpuoleisuusolento, ihminen. Enkeli on sielun kuva, se osa meitä, mikä operoi maallisen ja hengellisen rajalla liittäen pienen elomme kaikkeuteen. Siivet, sädekehä ja puhtaan valkoinen väri ovat onnellisuuden ja pyhyyden siunaus elämältä. Tätä omavanhurskautta vastaan kristinusko opettaa ihmisyyden perisyntisyyttä ja tämänpuoleisuuden vankilaa. Yksin ihmiseksi syntyneellä, ristillä vuoksemme kuolleella ja kuoleman vallan ylösnousemuksellaan nujertaneella Kristuksella on avaimet kuolemaantuomituille. Hän yksin antaa valkean vaatteen, kyyhkyn ja kiven.

Juuri tästäkö kivestä tuossa Haloo Helsingin joululaulussa muuten laulettiin?