800-814 Paavi Leo III kruunasi Kaarle Suuren Rooman keisariksi jouluna v. 800. Lahjaksi tupsahti mm. norsu Bagdadista. Karolinginen renessanssi jatkui lännen kristittyjen keskuudessa mm. antiikin tekstien ylläpitämisellä ja minuskelikirjaimistolla. Kaarle perusti kouluja ja kirjastoja sekä piti yllä kristinuskoa – reformoikin sitä mm. vastustamalla anekauppaa. Käytäntö oli virinnyt hiljattain lännen kristillisyydessä. Kiirastulesta ei vielä vapauduttu, mutta pahoja tekoja saattoi hyvittää hyvillä, kuten lahjoituksilla – rikkailla oli siis varaa tehdä enemmän syntiä kuin köyhillä. Kaarle ajoi myös säädöstä reliikeistä alttareilla, mikä vilkastutti kysyntää.
Frankkien sodat ja pakkokäännytystoimet saksien parissa jatkuivat. Luostariuudistus ohjasi frankkien ja myöhemmin kaikkien lännen luostarien säännöstöt benediktiinisiksi. Viikingit uhmasivat karolingeja – etenkin Tanskan Godfred, jota vastaan Kaarle rakennutti maavallin Jyllannin poikki. Suurmies kuoli v. 814. Hänen perintönsä liittyy universaalimonarkiaan sekä paavin johtamaan katoliseen kirkkoon, toki myös Ranskan, Saksan ja Italian valtioihin.
800-820 Konstantinopolissa tyrmistyttiin lännen keisarista, mutta keisarin paikka oli tyhjä, eikä Irene voinut naisena toimia armeijan ylipäällikkönä. Lännen lähettiläät tarjosivat keisarinnalle avioliittoa Kaarlen kanssa. Irene kieltäytyi, ajatutui epäsuosioon ja joutui maanpakoon. Itä-Rooman keisariksi tuli Nikeforos. Hän pisti valtiota kuntoon mm. veroja nostamalla. Arabeille valui kultavirta rauhasta, kunnes tilanne rauhoittui. Frankkien kanssa kiisteltiin Venetsiasta. Slaavit kapinoivat, mutta rauhoittuivat käännyttyään kristinuskoon. Bulgaareilta tuli nolosti turpaan. Heidän hallitsijansa Krum käytti poltetun maan taktiikkaa ja antoi vihollisilleen pääkaupunkinsa ennen heidän motittamistaan. Nikeforos kaatui miekkaan. Bysanttilaiset olivat alakynnessä seuraavienkin keisarien aikana, mutta rauha saatiin lopulta solmittua. Samalla avautui kauppayhteydet ja lähetystyö. Siten bulgaarit omaksuivat ortodoksisen uskon. Kaarlen keisarius hyväksyttiin, tosin ei Rooman keisarina.
Ikonoklastinen linja nousi uudelleen vallitsevaksi keisari Leo V:n aikana (815-820). Ikonien kunnioittaminen yhdistettiin huonoon sotamenestykseen. Konstantinos V:n sotilaallinen aura hehkui haudan takaa. Pyhien kuvia ei sentään tuomittu idoleiksi, vaan harhaisiksi esityksiksi, jotka eivät välittäneet kuvattavan todellista läsnäoloa. Kuvia ei nytkään raastettu, vaan lähinnä siirrettiin silmien korkeudelta ja eristettiin yksityiskäyttöön. Monet ikonofiilit joutuivat syrjään, jopa maanpakoon. Heistä merkittävimmät olivat Theodoros Studites sekä patriarkka Nikeforos. Studites väisti idolisyytöksen korostamalla kuvan ja kuvattavan eroa. Hän paikallisti pyhyyden ja läsnäolon eli ontologisen painon kuvan kohteeseen, jolloin kuva ikään kuin lainasi tai asutti sille vierasta pyhyyttä kuin astia vettä. Nikeforos sortui nestorilaisuuteen väittäessään, ettei jumalallista Sanaa kuvata, kun kuvataan Jeesusta ihmisenä. Kun kuva oli aiemmin saanut yhtä suuren aseman jumalallisena välittäjänä kuin sana, sai se nyt jopa sanaa suuremman roolin.
Syyriassa kuvia puolusti piispa Theodor Abu Qurra. Hänen mukaansa kuvat ovat elimellinen osa kristinuskon pahennus- ja ihmeulottuvuutta. Ovela piispa kritisoi näennäisesti juutalaisten kuvattomuutta ja verhotusti muslimeja mm. mainitsemalla juutalaisten pitäneen pyhänä Salomonin temppelikiveä (vrt. Kaaban musta kivi).
814-843 Kaarle Suuren seuraaja Ludvig Hurskas kuninkaana ja keisarina. Mies oli uskonnollinen ja jyrkkämielinen pakanuuden vastustaja, joka tuskin suvaitsi edes hymyilemistä. Ludvig jakoi valtakuntansa ennenaikaisesti jälkeläisilleen. Näitä ilmaantui kuitenkin lisää, kun keisari meni naimisiin Judit Baijerilaisen kanssa saaden pojan, Kaarle Kaljupään. Pojat eivät tahtoneet antaa omaansa kuopukselle, vaan kääntyivät isäänsä vastaan sisällissodiksi yltyvässä kierteessä. Viikingit käyttivät tilaisuutta hyväkseen hyökäten Normandiaan. He aiheuttivat kauhua, kuolemaa ja köyhyyttä myös Friisinmaassa eli Hollannissa.
Kruunu vaihtoi omistajaa välillä Ludvigin, välillä hänen poikansa Lothairin välillä. Välillä oltiin sovussa, mutta taaton kuoltua sota syttyi taas. Lopulta frankkien maat saatiin jaettua Verdunin sopimuksessa: Kaljupää sai länsiosan eli Ranskan, Lothair keskiosan eli Italian ja nykyiset Alankomaat ja Ludvig Saksalainen itäosan eli Saksanmaat. Samalla syntyi feodalismi, kun mahtikreivit tulkitsivat alueensa lääneiksi.
Karolingiaika päättyi vuonna 843, vaikka toisaalta suku jatkoi vallassa Ranskassa tai tarkemmin sanottuna Länsi-Frankiassa.
800-851 Viikinkien ryöstöretket Englantiin yleistyivät. Iskuhyökkäykset olivat tehokkaita, sillä Englannin armeijat eivät ehtineet hätiin ennen kuin lohikäärmelaivat olivat jo poissa. Linja muuttui pian raskaammaksi, jolloin armeijat alkoivat ottaa yhteen – viikinkien voitoiksi. Viikingit olivat isompia kuin englantilaiset ja lisäksi heidän joukoissaan oli raivohulluja berserkkejä. Lontoo ja Canterbury paloivat, kahteenkin kertaan.
Viikingit hyökkäilivät myös Irlantiin. Kovia koki mm. Araghin, maan kristillinen keskus ja pyhän Patrikin hautapyhäkkö. Viikinkipäällikkö Torgils häpäisi paikallisen kirkon pakanallisilla riiteillään. Mies perusti Dublinin viikinkivaltionsa keskukseksi. Irlantilaiset iskivät myös takaisin. Tanskalaiset ja norjalaiset viikingit taistelivat keskenään.
Tanskassa syntyivät pohjoismaiden ensimmäiset kaupungit Ribe ja Hedeby. Suosituimmat viikinkijumalat olivat ukkosenjumala Tor, sodanjumala Odin ja Ull sekä hedelmällisyyden jumalatar Freija. Tietomme viikinkiuskonnosta on kuitenkin roomalaisten ja kristinuskon koskettamaa, jolloin esimerkiksi Torilla on Kristuksen piirteitä. Viikonpäivät ovat monissa kielissä nimetty viikinkijumalien mukaan (tor-stai).
Viikingit hyökkäsivät etelässä Espanjaan, Portugaliin, Ranskaan ja Italiaan. Sevilla antautui, kunnes maurit ajoivat viikingit pois. Pariisi maksoi barbaareille 3 500 kiloa hopeaa lunnaiksi. Saksanmaallekin he hyökkäsivät, kuten Hampuriin, mutta piispa Asngarius sai sovittua rauhan heidän kanssaan. Kaljupää linnoitti rannikkoalueita ja jokiseutuja, mikä auttoi ja siirsi uhan Britanniaan.
Kirjoista ja pyhäinjäännöksistä viikingit vähät välittivät – kunnes äkkäsivät reliikeistä saatavan lunnaita. Ajan kuuluisin kirja on kelttiläinen Kellsin kirja eli 4 evankeliumin kokoelma, jota on pidetty maailman kauneimpana kirjana.
800-859 Arabi-muslimien, abbasidien kalifaatissa elettiin vaurauden ja oppineisuuden kultakautta. Maineikas Viisauden talo eli Bagdadin kirjasto syntyi ja täyttyi antiikin filosofeista, intialaisesta astrologiasta ja matematiikasta. Keskeinen opus oli esimerkiksi Ptolemaioksen Almagest, jonka mukaan maa on pallo sekä kaikkeuden keskipiste, mitä muut planeetat kiertävät. Alkemia eli kemiallinen filosofia otti haparoivia askeleitaan. Tiede ja taikuus ruummillistui eritoten Jabir ibn Hayyanin hahmossa. Sana eliksiiri juontuu arabiasta. Hermeettinen smaragditaulu, lyhyt symbolinen esitys alkuaineista sekä mikro- ja makrokosmoksen vastaavuudesta käännettiin arabiaksi. Kartografia edistyi.
Koraani tuli valmiiksi ilmeisesti vasta tällöin. Imaami Muhammad al-Shafi’i vahvisti Muhammadin sunnan eli profeetan esimerkillisen elämäntavan sharia-lain perustaksi. Muhammad sai elämänkertoja ihmetekoineen. Oli myös muita jumalallisen lain selittäjiä ja koulukuntia, kunnes ”järjen portit sulkeutuivat” ja tradition sekä säädösten katsottiin tulleen valmiiksi. Sharia laki sallii mm. orjuuden ja kuolemanrangaistuksen naisen aviorikoksesta sekä velvoittaa naiset peittävään huntuun. Naisten ympärileikkausta suositellaan.
Harun al-Rashid oli rikas mies. Hänellä oli mm. 1000 posliiniastiaa, 4 000 turbaania ja 1 000 paria turkiksilla vuorattuja saappaita. Islamin toinen pääsuuntaus, sunnalaisuus, muodostui tänä aikana välien selvittelystä antiikin filosofian ja islamin perinnäissääntöjen välillä jälkimmäisen voitoksi. Ei-muslimeja kohtaan laaditut dhimmi-lait kiristyivät tehden ei-muslimeista raskaasti syrjittyjä.
Al-Rashidin kuolema laukaisi sisällissodan hänen poikiensa sekä Iranin ja Irakin kesken. Vallan otti al-Ma’mun sekä persialainen ja sunnimuslimilainen mahtisuku Tahiridit. Muslimit perustivat turkkilaisista orjasotureista, ghulameista eli mamelukeista kaartin, joiden aseina olivat ratsut, jouset, sapelit ja nuijat. Nämä voittivat bysanttilaiset v. 838 Anzenissa. Sapeli itämaisena aseena löytyy myös Suomen vaakunasta. Bagdadin lisäksi monikulttuurinen suurkaupunki oli Merv, missä oli mm. kirkkoja ja buddhalainen temppeli. Abbasidi-dynastia heikkeni. Dynastia kykeni tukahduttamaan kristillisen Armenian kapinan v. 852, mutta ei enää v. 859, jolloin maa itsenäistyi.
820-867 Bysantissa sotilas Mikael kaappaa keisarin tittelin murhauttamalla Leon V:n joulukirkossa, katkaisemalla tämän pään sekä kastroimalla tämän pojat. Näin alkoi Bysantin amorilainen dynastia. Seurasi myös sisällissota Thomas ”Slaavin” kerätessä laajaa ulko- ja sisäpoliittista kannatusta, kruunauduttua keisariksi ja piirittäessä Konstantinopolia. Mikael voitti bulgaarien tuella. Hän osoitti armeliaisuutta ikonofiilejä kohtaan, vaikka oli itse ikonoklasti. Arabit jylläsivät Välimerellä Kreetan ja Sisilian valloittaen. Mikaelin seuraaja Theofilos oli oikeudenmukainen mies, jonka aikana valtakunta vaurastui tuntemattomasta syystä, mutta joutui myös sotaan arabeja vastaan Anatoliassa. Muslimit voittivat lopulta vallaten maan keskuksen Amorionin.
Ikonoklasmin toinen aika päättyi ikonien kunnioittamisen voittoon keisari Mikael III äidin Theodoran vaikutuksesta v. 843. Muutoksen syy oli taas sotapoliittinen: ikonoklasti Theofilos oli hävinnyt Anatoliassa, joten…
Perinteisiksi käyneiden valtajuonittelujen ja arabiryöstelyiden arkeen tuli yllätys, kun 200 rusilaista laivaa hyökkäsi varkaisiin Bysanttiin. Bysanttilaiset kuitenkin menestyivät sodissa viikinkejä, arabeja ja bulgaareja vastaan. Roomat kävivät Bulgariasta kilpaa. Kun bulgaariruhtinas Boris pyysi lähetyssaarnaajia Ludvig Saksalaiselta, Bysantti älähti ja hyökkäsi maahan – seurauksena Boriksen antautuminen ja kaste. Tämä raivostutti bulgaarialaiset aristokraatit, jotka rauhoittuivat vasta kuollessaan miekkaan.
Boris pelkäsi valtakuntansa ajautumisesta Bysantin syliin, joten hän kääntyi paavi Nikolauksen puoleen. Roomien välirikko sai patriarkka Fotioksen syytöksissä pontta filioque-lisäyksestä – kolminaisuusopin vaarantajasta ja monijumalaisuudesta haiskahtavalta harhalta, jota länsi nyt opetti bulgaareille. Fotios oli maallikko, mutta silti aikansa oppinen mies. Hän julisti paavin harhaoppiseksi ja kirkonkiroukseen. Paavi teki samoin Fotiokselle. Nikolaos kuitenkin kuoli ja Fotios erotettiin virastaan. Filioque kiista jatkui, sammui ja syttyi myöhemmin uudestaan.
Amorilainen dynastia päättyi seksiskandaaleihin ja murhiin. Bulgaria kääntyi kuin kääntyikin lopulta Bysantin vaikutuspiiriin, sillä paavi ei suonut maahan itsenäisiä arkkipiispoja.
823-865 Tanskassa ja etelä-Ruotsissa puhalsivat kristilliset tuulet 800-luvulla. Daanien pariin lähti Reimsin arkkipiispa Ebbo – pienin tuloksin. Yksi daanien kuninkaista Harald Klak ystävystyi Ludvigin kanssa ja otti kasteen. Joukkokääntymistä ei ilmeisesti seurannut. Paremmin onnistui Hampurin arkkipiispa, benediktiinimunkki ja ”Pohjolan apostoli” Ansgar. Hän matkasi myös Ruotsiin ja perusti maan ensimmäisen seurakunnan Birkaan. Maa oli siemenelle kuitenkin routainen, eikä usko juurtunut. Tanskassa Ansgarin työ oli pitkällisempää, maahan tuli ensimmäiset kirkotkin, mutta munkin kuoleman jälkeen kirkon oloista ei ole tietoa.
800-899 Kasaarien kaanikunta Kaukasiassa oli rikas ja multikulttuurinen kaupan keskus suurkaupunkeinaan mm Itil. Valtakunnalla oli kuitenkin monia vihollisia, kuten arabit, unkarilaiset ja turkkilaissukuiset petsenegit. Rusien ilmanntuminen vähensi niin ikään kasaarien valtaa, kun monet slaaviheimot pääsivät nyt heidän otteestaan irti. Bysantti oli vuoroin tuki, vuoroin vihollinen.
800-907 Kiinan Tang-dynastia tukahduttaa sisäisiä kapinoitaan sekä onnistuu ulkorajoillaan militaristisesti esimerkiksi uiguureja vastaan. 840-luvulla ulkomaalaisia uskontoja, etenkin buddhalaisuutta vastaan levisi hävitys ja vaino. Siten myös ”nestorilainen” kristillisyys heikkeni. Dynastia heikkeni suolakauppias Huang Chaon julistauduttua keisariksi ja aloitettua kymmenvuotisen sisällissodan imperiumia vastaan.
Leshanin istuva ja 71 metriä korkea Buddha-patsas oli pitkään maailman korkein patsas. Taolaiset alkemistit keksivät vahingossa ruudin.
833-880 Suur-Määrin valtakunta syntyy nykyisten Saksan, Slovakian ja Unkarin maille, kun Määrin ruhtinas Mojmir ensimmäinen valtasi Nitran valtakunnan. Suur-Määrin slaavihallisijan valtaannousu oli onnistunut frankkien tuella, mutta poliittinen nenä kannusti Konstantinopoliin. Valtakunta kristillistyi ja vahvistui, mutta joutui katolisuuden ja frankkien alaiseksi Ludvig Saksalaisen hyökättyä maahan v. 846. Seuraava ruhtinas Ratislav tahtoi maahan oman piispanistuimen. Bysantti lähetti maahan ”slaavien apostolit” Kyrilloksen ja Methodioksen, jotka loivat slaavin kielen, kyrilliset aakkoset. Parivaljakko ajautui länteen (kielivalinnastaan huolimatta), jolloin Määrin lähetystyö päätyi Bysantilta Rooman johdettavaksi.
Määrin itsenäisyys suututti frankit sotimiseen asti. Lopulta valtakunta sai itsenäisyytensä, kristillisyytensä ja arkkipiispansa paavilta. Tämä tunnustus herui kristillis-militaristisesta ekspansiosta: valtakunta laajeni mm. nykyisen Serbian ja Puolan sekä Böömin maille. Slaavin kieli tosin pannattiin, jolloin Methodioksen koulukunta siirtyi Bulgaariaan.
843-899 Kaarle Kaljupään frankkivaltakunnassa asiat olivat kohdillaan, kunnes Lothar kuoli ja Ludvig Saksalainen kävi sotaan Kaljupäätä vastaan. Kun Lotharin poika Ludvig II kuoli, Kaljupää marssi paavin pakeille keisariuttamaan itsensä. Veli kiusasi kuitenkin edelleen. Lisäksi frankkeja tarvittiin Italiassa saraseeneja vastaan. Mies kuoli sodan kulutukseen ja vallan sai Kaljupään poika Ludvig Änkyttäjä. Hän ja tulevat Ranskan kuninkaat hallitsivat kehnon lyhytaikaisesti. Karolingien alamäki oli jyrkkä.
Irlantilaissyntyinen ja Kaljupään Ranskassa vaikuttanut Johannes Scotus Eriugena oli vuosisadan huomattavimpia ajattelijoita. Mies osasi harvinaisesti kreikkaa ja käänsi Dionysius Areopagitan tuotantoa latinaksi. Hän osallistui myös ajan kuumaan kiistaan ihmisen vapaan tahdon ja Jumalan ennaltamäärämisen välisestä suhteesta edellistä puolustaen. Kiistan taustalla oli paitsi Raamattu ja ajan poliittis-militaristiset tuulet, myös kirkkoisä Augustinus. Siinä missä munkki Gottschalk Orbaislainen kannatti (vastoin Augustinusta) kaksikertaista predestinaatiota eli sitä, että Jumala on määrännyt toiset ihmiset helvettiin ja toiset taivaaseen, Eriugena kielsi yksisuuntaisenkin predestinaation. Pikemminkin paha on ei-olevaa ja kaikki oleva puolestaan palaa lopulta Jumalan tykö uusplatonisen kosmologian mukaisesti. Eriugena ennakoi myöhempää skolastiikkaa korostamalla järjen asemaa sekä universaalikiistaa realismillaan eli kannallaan siitä, että platoniset ideat ovat itsenäisesti olemassa. Mies oli uusplatonismin mukaisesti myös kristillisen apofaattisen teologian ja mystiikan airut.
V. 846 Saraseenit hyökkäsivät suurella joukolla Ostiaan ja Roomaan Pietarinkirkon ryöstäen. Joukko löi paavin armeijan(!) ja frankit. Saapasmaassa pakanoilla oli liittolaisena Bysantista ja langobardeilta itsenäiseksi jäänyt Napolin kristitty herttuakunta. Napolilaiset myivät muslimeille mm. slaaveja. Muslimit saivat näin jalansijaa Etelä-Italiassa.
Lothairin toinen poika Lothar II hallitsi keski-Franciaa. Hän tahtoi erota ja mennä uudelleen naimisiin, mutta Nikolaus pisti kapuloita rattaisiin jakaen kirkonkirouksia hännystelijäpiispoille, jalkavaimolle ja milteipä kuninkaalle itselleenkin, kunnes tämä luovutti. Nikolaus Suuri ymmärsi paaviutensa koko maailman ylimpänä hengellisenä johtajana.
Seuraava paavi Johannes VIII kokosi oman armeijan muslimeja vastaan. Etelä-Italian rauhoitti kuitenkin Bysantti. Tosin toinen lähde antaa tästä kunnian Änkyttäjälle. Paavit liittoutuivat ja kruunasivat ensin Spoleton herttuan Guidon, sitten itä-Francian Arnulfin Italian kuninkaaksi sekä roomalaisten keisareiksi – joskin nämä hallitsivat vain hetken pientä osaa Italiaa. Keisariuden inflaatio sai myös paaviuden syöksykierteeseen.
Viikingit ja frankit ottivat yhteen verisissä taisteluissa, linnoituksia rakennettiin, Pariisia piiritettiin ja Chartres poltettiin.
851-899 Viikinkien ryöstöretket Englannissa vaihtuvat maan valloittamiseen. Ensimmäinen heidän käsiinsä joutunut kuningaskunta oli Northumbria pääkaupunkinaan York. Itä-Anglia ja Merica seurasivat perässä. Lähes koko Englanti oli barbaarien hallussa. Maa uhkasi raunioitua. Viimeinen kuningas, Wessexin Alfred osti rauhan kullalla. Myrsky auttoi englantilaisia, kun 120 viikinkilaivaa upposi v. 877. Pakanat yrittivät murhata kuninkaan yllätyshyökkäyksellä, mutta kuninkaallinen perhe pääsi pakoon. Wessex kukistui ja saari oli viikinkien. Alfred teki kuitenkin paluun, voitti viikingit ja solmi rauhan.
Seitsemän vuotta myöhemmin Alfred oli järjestänyt armeijan ja perustanut laivaston kyeten estämään tanskalaisten hyökkäyksen. Maa jaettiin kahtia englantilaisten ja viikinkien valtapiiriin. Englantilaiset saivat Lontoon takaisin. Englannin pelastajasta tuli Alfred Suuri. Tämä myös siksi, että hän yhdisti alamaisikseen saaren anglit ja saksit. Mies vahvisti myös kulttuuria esimerkiksi klassisten tekstien muinaisenglantilaisilla käännöksillä.
Irlannissa suurin valta oli norjalaisella Olaf Valkoisella. Orjakauppa kukoisti. Kuningas Aed Finnliaith onnistui kuitenkin kukistamaan viikingit maalla ja merellä pyhän vihan sekä Patrikin sauvan ja Kristuksen ristin reliikkien voimalla. Viikingit eivät kadonneet saarelta. He eivät liioin olleet pelkkä riesa, sillä he perustivat kaupunkeja (mm. Limerick) ja johdattivat maan kansainvälisille kaupoille.
Norjassa Harald Kaunotukka valloitteli pieniä kuningaskuntia ja julistautui v. 872 koko Norjan kuninkaaksi. Mies on täten maan yhdistäjä ja perustaja. Hän valloitti myös Orkneysaaret ja Shetlannin. Kaunotukan takia monia päälliköitä lähti Norjasta mm. vastalöydettyyn Islantiin. Ilmeisesti kristityt kelttimunkit löysivät saaren ennen viikinkejä. Reykjavik perustettiin ja myöhemmin (930) maan kuuluisa neuvosto. Jeesus ehti saarelle (uudestaan) ennen vuosituhannen vaihdetta.
Välimerellä seilasi ruotsalaisen(?) viikinkipäällikkö Hasteinin laivasto. Italian Lunassa – jota viikingit luulivat Roomaksi – barbaarit keksivät pirullisen juonen: päällikkö oli muka sairas ja tahtoi kasteen ennen kuolemaansa. Tähän suostuttiin. Seuraavaksi hän esitti kuollutta ja välitti toiveen saada tulla haudatuksi katedraaliin. Hautajaisissa mies virkosi ja tappoi piispan miekallaan. Surijaviikingit jatkoivat verilöylyä. Viikingit ”lomailivat” myös Rivieralla. He hävisivät maureille kotikentällään, vesillä, sillä nämä olivat rakentaneet laivaston ja oppineet liekinheittimien salat.
867-927 Keisariksi kohonnut Basileios – entinen tallirenki – aloitti Bysantin makedonialaisen dynastian. Valtakunta menestyi kahakoissa arabeja vastaan, mutta yhteistyö frankkien kanssa takkusi keisarikysymyksen ja intressiristiriitojen takia Italiassa. Keisari mielisteli länttä tuomitsemalla patriarkka Fotioksen 8. ekumeenisessa kirkolliskokouksessa, joskin miehen kunnia palautui pian seuraavassa konsiilissa, minkä ortodoksinen kirkko laskee kahdeksanneksi. Idässä kukistettiin myös muslimien kanssa liittoutunut paulikiaalien, manikelais- ja adoptianismisävytteinen kristillinen lahko, joka oli perustanut peräti oman valtion Turkkiin. Liike oli anti-institutionaalinen ja antitrinitaarinen sekä armenialainen ja kohdannut pariinkin otteeseen bysanttilaisen vainon.
Seuraava keisari Leon VI ei saanut poikalasta kolmen vaimonsa kanssa. Poika (Konstantinos VII) syntyi skandaalinomaisesti ulkopuolisesta suhteesta rakastajatar Zoe Karbonopsinan kanssa. Patriarkka ei päästänyt keisaria joulukirkkoon, mutta paavi salli 4. avioliiton. Leon toteutti lain ja järjestyksen renessanssin. Pienestä tullikäytännöstä äityi sota bulgaarien ja bysanttilaisten välille edellisten eduksi. Mukana olivat myös historian lehdille ilmaantuneet unkarilaiset. Bulgaarien johtaja tsaari Simeon loi kansastaan kristillisen sivistyksen keskusta. Arabit onnistuivat valtaamaan Thessaloniken. Bysantti kosti tuhoamalla arabien laivaston ja polttamalla Tarsoksen kaupungin. He hyökkäsivät onnistuneesti Kreetaan, mutta arabit tuhosivat laivaston paluumatkalla.
Kiovan rusit tulivat Bysanttiin tekemään kauppaa ja palvelemaan varjageina armeijassa.
Leonin veli Aleksandros (912-913) oli katastrofikeisari, joka perui kaikki edeltäjänsä aikaansaannokset ja aiheutti sodan bulgaarien kanssa. Mies kuoli ylensyöntiin. Vallan anasti patriarkka Nikolaos. Simeon käytti sekavaa tilannetta hyväkseen ja naitti tyttärensä tulevalle keisarille. Nikolaos syrjäytettiin, Zoe kumosi avioliittosopimuksen ja tulistunut Simeon hyökkäsi Traakiaan. Seurasi suurempi yhteydenotto, jälleen Simeonin eduksi. Mies jo julistautui bulgaarien ja roomalaisten keisariksi. Tittelin nappasi kuitenkin Bysantin laivaston komentaja ja nousukas Romanos Lakapenos. Tämän tytär meni avioon Konstantinoksen kanssa, jolloin Simeonin valtakunnanyhdistämishaaveet kariutuivat. Uhmailu ei auttanut, sillä serbit liittoutuivat Bysantin kanssa. Yhdistävä avioliitto solmittiin kuitenkin Romanoksen pojantyttären ja Simeonin pojan välillä (927). Rauha oli Bulgarialla ja sen kirkolle edullinen, mutta myös Bysantti sai rauhan vuosia.
800-999 Espanjassa muslimihallinnon aika tarkoitti mm. suhteellisen vahvaa uskonnonvapautta. Alueen kristilliset valtakunnat, kuten Leonin valtakunta, olivat emiirien vasalleja. Rentoa menoa edustaa mm. kurdilainen muusikko Ziryab, joka hurmasi hovin lauluäänellään ja keksinnöillään kuten hammastahnalla sekä uutuuksillaan, kuten shakilla. Toinen näkökulma huomauttaa maurien toistuvista jihadeista kristittyjä vastaan sekä juutalaisten ja kristittyjen alistamisesta 2. luokan kansalaisiksi. Kristittyjen lisäksi maurit kapinoivat toisiaan vastaan ja viikingit ahdistelivat merillä. Andalusian ”arabien” itseymmärrys vahvistui vähitellen jyrkän islamilaiseksi, jolloin kääntymisestä seurasi kuolema ja lautapelit sekä valkosipuli kiellettiin. Ristiinnaulitsemiset kuuluivat tapoihin.
Muslimi-Espanjan kulta-aika oli kalifiksi julistautuneen Abd al-Rahman III hallituskausi (929-976). Cordoba oli yksi maailman loisteliaammista ja suurimmista kaupungeista. Tuolla oli mm. 450 000 asukasta tai enemmän, katuvalot sekä Euroopan suurin kirjasto, 400 000 teosta. Aika oli suhteellisen suvaitsevainen, etenkin juutalaisia kohtaan, mutta emiiri soti kristittyjä vastaan. Seuraavalla hallitsija Almanzor kävi 57 sotaretkeä kristittyjä valtakuntia vastaan voittaen ne kaikki ja polttaen mm. Barcelonan sekä Santiago de Compostelan.
800-999 Intiassa monet (suuretkin) kuningaskunnat elivät ja sotivat hindulaisella, toisinaan jainalaisella menolla. Buddhalaisuus oli laskussa mm. advaita vedantan takia. Maassa oli myös jokunen moskeija ja kirkkoja.
Kaakkois-Aasiassa hallitsi laaja Khmerien valtakunta pääkaupunkinaan Kambotsassa sijaitseva Angor ja uskontonaan Shivan palvonta sekä hindulaisuus. Jaavan kuningaskunnat olivat hindulais-buddhalaisia. Ajan kukoistus näkyi mahtavissa temppelikokonaisuuksissa (esim. Borobudurin mahajana-buddhalainen pyhättö sekä Prambanan hindulainen temppelialue). Japanissa elettiin Heian-kautta, jolloin (esoteerinen) buddhalaisuus levisi ja soturiluokka samurait muodostui. Monet japanilaisuuden juuret, kuten kansallislaulun sanat, juontuvat täältä.
925 Kroaattien slaavilainen (persialainen?) heimo oli elänyt frankkien, bysanttilaisten, unkarilaisten ja bulgaarien puristuksissa, mutta Kroatian kuningaskunta syntyi silti.
850-999 Viikinkien (ruotsalaisten) idäntie vie entistä vahvemmin Venäjän sydänmaille. Olipa mukana ”suomalaisiakin”. Nämä rus-kauppiaat saapuivat pian Kiovaan, Mustanmeren, Volgan ja Kaspianmeren alueille. Venäjä katsoo valtiollisen historiansa juontuvat täältä, Kiovan rusista, vaikka suvut kuvasivat ajan henkeä valtion ja kansan käsitteitä paremmin. Keskushenkilö tarussa on Rurik, joka tosin perusti valtakuntansa Novgorodiin. Ilmeisesti mies oli historiallinen henkilö, viikinki – jopa suomalainen!? Vientituotteina olivat turkikset, meripihka sekä orjat. Edelleenkin orja-sana, slave, tulee viikinkien kaappaamista slaaveista. Valtakuntaan rantautui hopeaa arabeilta, silkkiä, mausteita ja hedelmiä. Tuloja tuli pakkoverotuksista slaaveilta. Kiovasta tuli keskus Rurikin langon Olegin perittyä vallan. Kasaarien kanssa elettiin rauhassa.
Skandinaaviset hallitsijat vähenivät 900-luvulla. Rurikin veljen pojanpoika Igor kahmi lisää verotettavia ja uhmasi jopa Konstantinopolia. Retki oli kuitenkin kuolontäyteinen mm. bysanttilaisten kreikkalaisen tulen ansiosta. Igor kuoli myöhemmin drevljaanien käsissä näiden uhmatessa verotusvelvollisuuttaan. Näiden päällikkö Mal tahtoi Kiovan perinnön ja Igorin vaimon Olgan, joka kuitenkin kosti miehensä kuoleman verisesti. Olga myös paransi heimopäälliköiden ja pikkuruhtinaiden asemaa ja yritti luoda kristinuskosta valtakuntaa yhdistävän ”ideologian” – kohtalaisella menestyksellä.
Kaupan ja sodan yhteys Konstantinopoliin tarkoitti rusien vähittäistä kristillistymistä. Toisaalta kristillisyys oli osa länsisuhteita. Olgan ja Igorin poika Svjatoslav oli ilmeisesti bysanttilaisvastainen ennemmin kuin kristinuskovastainen. Hän tuhosi kasaarit, mutta kuoli petsenegien väijytyksessä. Seurasi valtataistelu kolmen pojan kesken. Voittajaksi suoriutui Vladimir. Mies tunnetaan vaimoistaan ja pakanuudestaan. Hän pieksi liettualaiset ja bulgaarit, mutta läheni sotamenestyksen myötä kristinuskoa. Hänen kerrotaan innostuneen enemmän kreikkalaisesta eli bysanttilaisesta uskonnosta. Vladimirin kasteen ja huippuarvokkaan naimakaupan myötä Kiovaan syntyi piispanistuin. Vladimirin klaani nousi arvoon arvaamattomaan. Hänestä tuli kristinuskon levittäjä ja hyväntekijä, myöhemmin avainhenkilö Venäjän historialle. Soturiyhteiskunta alkoi muuttua urbaaniksi talouskeskukseksi.
Kuuluisa ikonityyppi kantaa Vladimirin nimeä. Legendan mukaan evankelista Luukkaan maalaama Jumalanäiti tuli Jerusalemista Konstantinopolin kautta Kiovaan ja myöhemmin Moskovaan. Näin tarina voi liittää satoja vuosia, etäisyyksiä ja valtakuntia yhteen. Myös Valamon luostarin katsotaan toisinaan syntyneen ja Olgan ja Vladimirin aikoihin.
Idäntien kauppa hiipui Samanidivaltakunnan ongelmien ja hajoamisen takia. Markkinat siirtyivät länteen, mikä tarkoitti osaltaan köyhän varhaiskeskiajan siirtymää rikkaampaan sydänkeskiaikaan Euroopassa.
862-999 Unkarilaiset eli madjaarit olivat vuosisadan hunnit ja avaarit, jotka hätyyttivät Länsi-Eurooppaa Karpaateilta käsin. He siirtyivät myös Pannoniaan eli nykyisen Kroatin ja Unkarin alueelle. Eniten hyökkäyksistä kärsivät Saksan ja Pohjois-Italian maat, mutta villit työntyivät myös Ranskaan, Etelä-Italiaan ja jopa Espanjaan. Suur-Määrin valtakunta hajosi, semminkin kun frankitkin olivat sitä hätyyttäneet. Unkarilaiset voittivat itä-Francian joukot v. 907 Pressburgin taistelussa ja monissa kahakoissa sen jälkeen, kunnes sotilaallinen osaaminen ja teho kääntyi frankkien eduksi.
Ryöstöretket saivat kuoliniskun, kun Otto I voitti alivoimalla unkarilaisarmeijan lähellä Augsburgin kaupunkia. Ilmeisesti sade auttoi saksalaisia, sillä vihollisen jousen jänteet kastuivat ja heidän joukkonsa jäivät loukkuun liejukentälle. Sittemmin unkarilaiset alkoivat kallistua kristinuskon puoleen. Ruhtinas Gezan aikana kerrotaan 5 000 ylhäisen kastetun kristityiksi. Kuningas – ja monet muut – tosin jatkoivat pakanuuttaan. Gezan poika Tapani kastettiin. Hän solmi myös naimakaupan baijerilaisen ylimyksen Giselan kanssa sinetiksi valtakuntien välisestä rauhasta.
876-999 Ludvig Saksalaisen kuoltua Kaarle Paksu yhdisti hetkeksi frankkien valtakunnan kunnes Saksa ja Ranska repesivät pysyvästi erilleen tyytymättömien saksalaisten vaihtaessa hallitsijaksi Arnulfin. Myöhemmin Itä-Francian aika kuningas Konrad I:n alaisuudessa oli veristä, sillä hän joutui taistelemaan Baijerin, Svaabian ja Saksien herttuoita vastaan. Miehen kaaduttua kuninkaaksi tuli saksilainen Henrik Linnustaja. Hän voitti unkarilaiset ja tanskalaiset sekä valloitti Frieslandin eli Alankomaat saksalais-roomalaiseen valtakuntaansa Ranskalta, joka oli valloittanut maan viikinkipäällikkö Gerulfilta, joka oli puolestaan vallannut maat frankeilta. Koska Henrik myös yhdisti germaaniheimot, häntä pidetään Saksan 1. kuninkaana.
Vuonna 936 Henrikin pojasta Otto I:stä tuli pyhän saksalais-roomalaisen keisarikunnan eli Ensimmäisen valtakunnan keisari paavin siunauksella. Kirkon ja valtakunnan liitto oli läheinen eli maallisesti tehokas, mutta hengellisesti kurja. Viikinkien ja muiden ryövärien takia nopea ratsuväki nousi arvoon arvaamattomaan. Helposti rakennettavat motte-and-bailey -linnoitukset saivat suosiota – mäen päälle torni, jota ympäröi puuvallitus.
Italiassa Lothair II kuoltua Otto marssi nappaamaan kruunun sekä Lothairin lesken itselleen paikalliselta nousukkaalta Berengariukselta. Tämä yritti kuitenkin nousta Oton ohi keisariksi. Oton joukot löivät unkarilaiset v. 955 Lechfeldissa. Tämän jälkeen tie keisariuteen oli avoin, sillä kilpailijat olivat poissa ja paavi vetosi Ottoa pelastamaan levottoman Italian. Palautettu ja arvovaltainen keisarivalta edesauttoi kristinuskon leviämistä ympärilleen. Välit Bysantin kanssa olivat vaikeat jo keisari-tittelin takia, kunnes idän keisari vaihtui ja liittolaisuus solmittiin naimakaupalla Otto II:n ja keisarin veljentyttären Theofanuun kanssa. Liitto laukaisi bysanttilaismuodin. Tosin ottolainen taide oli myös karolingista sekä tunnepitoisempaa. Jopa kärsivää Ristiinnaulittua alettiin kuvata.
Otto II:n täytyi hiljentää kapinallisia ruhtinaita isänsä kuoleman jälkeen. Mies meuhkasi Tanskan Harald Sinihammasta sekä böömiläisiä vastaan. Hän yritti valloittaa Sisilian muslimeilta, mutta sotaretki epäonnistui. Muslimien voima olikin suuri ja ulottautui vuosisadan lopulla taas etelä-Italiaan. Sisilian Palermo oli lisäksi ajan suurkaupunki. Nuori Otto III kruunattiin keisariksi Aachenissa v. 995. Mies tahtoi uudistaa valtakuntansa kristilliseen ja maalliseen loistoon. Paaviksi nousi ensin serkku Gregorius V ja sitten ystävä, oppinut Gerbert Aurillaclainen. Hän ja keisari olivat kuin 300-luvun Konstantinus I ja Sylvester.
100-vuotta vanha böömiläiskaupunki Praha sai hiippakuntansa v. 973 todisteeksi alueen tsekkiläisestä roomalaiskatolilaistumisesta. Näin myös Magdeburg. Böömi oli itsenäinen, mutta sidoksissa saksalais-roomalaiseen keisarikuntaan. Ajan vaikutusvaltaisin mies lienee piispa Adalbert, joka koki marttyyrikuoleman yrittäessään hävittää preussilaisten pyhiä lehtoja. Tämäkin heimo ehti siis historiankirjoihin. Preussilaisia käännyttivät myös puolalaiset. Nämä muodostivat valtakunnan sekä astuivat historian ja elämän kirjan sivuille etenkin v. 966, kun myyttiseen hämärään yltävä piast-suvun hallitsija Mieszko otti kasteen. Miekka heilui silti saksalaisia ja böömiläisiä vastaan. Itävalta mainitaan ensimmäisen kerran v. 966 Otto 3:n lahjakirjassa.
Kuuluisimpiin kristillisiin reliikkeihin kuuluu Longinuksen keihäs eli keihäs, jolla roomalainen sotilas puhkaisi ristiinnaulitun Jeesuksen kyljen. Reliikin 1. maininnat ovat 500-luvun Jerusalemista. Keihäitä oli jo keskiajalla useita. Saksilaisilla Otoilla oli yksi keihäs, joka toimi ilmeisesti jopa jonkinlaisena voitontakeena ja talismaanina sodissa. Linnustaja osti keihään Burgundin kuninkaalta Baselin kaupungin hinnalla.
900-999 Länsi-Frankkiassa Kuningas Kaarle Yksinkertainen keksi luovuttaa koko Normandian viikinkipäällikkö Rollolle. Maa oli jo tuhoutunut, luostarit tyhjentyneet ja kirjoitustaito kuoleman kielissä. Lisäksi Rollon joukot lupasivat suojella maata muilta viikingeiltä. Rollosta tuli kreivi ja kristitty. Alkoi viikinkien frankkilaistuminen kielen, uskonnon ja tapojen saralla. Muutoskehitys oli hidasta ja isien syntiset tavat pysyivät lujassa.
Karolingien valtatyhjiötä täytti 900-luvun Ranskassa katetingien suku, eritoten Pariisin kreivi Hugo Valkoinen. Hänen poikansa Hugo Capet perusti kapetingien dynastian. Clunyn epäpoliittinen luostari perustettiin näihin aikoihin. Luostariliike alkoi vähitellen verkostoitumaan. Sen ajatuksena oli rikkauden vastustaminen ja paluu yksinkertaiseen luostarimaisuuteen.
Italian sotaherra Theofylactus ja hänen sukunsa ottivat paavinistuimen hallintaansa. Suvun naisilla on kyseenalainen maine ja siksi vuosisataa on kutsuttu sekä ilmeisesti liioiteltu jopa pornokratiaksi
900-999 Alfred Suuren jälkeinen ”Englanti” oli Wessexin kunningaskunnan johtama. Northumbria tuli Wessexin alaisuuteen 926. Afredin poika Edvard Vanhempi valtasi myös tanskalaiskaupunkeja, kuten Nottinghamin ja Oxfordin. Alfredin pojan pojasta Athelstanista tuli 1. koko Britannian kuningas. Miehen joukot kukistivat skotlantilaisen ja irlantilaisten viikinkien liittouman v. 937. York eli Jorvik vallattiin viikingeiltä. Vuosisata oli jokseenkin rauhaisaa aikaa, esimerkiksi kuningas Edgarin vuosina (959-975), jolloin maa koki uskonnollisen ja kulttuurillisen kohotuksen. Viikinkihyökkäykset alkoivat kuitenkin uudestaan 980-luvulla.
Irlannissa viikingit ja paikalliset elivät sopuisasti, risteytyivät sekä sotivat toisiaan vastaan. Maassa oli puoli miljoonaa ihmistä ja n. 150 kuningaskuntaa. Skotlantiin muodostui piktien ja skottien Alban valtakunta. Maa kristillistyi ja gaelisoitui. Skotlanti ja Englanti olivat jo sotajalalla, toisinaan rauhassa.
900-999 Pohjolan käännytystoimet tuottavat tulosta: Norjaa oli hallinnut Eerik Verikirves ja sittemmin kristinuskon tuliaisia maahan tuoneet Haakon Hyvä ja Harald Harmaaturkki sekä jälleen pakanuutta syleillyt Haakon Sigurdinpoika. Seuraava kuningas Olavi Tryggvenpoika seikkaili Kiovassa sekä Englannissa maan Tanskan kuninkaan Sven Haaraparran kanssa valloittaen. Mies kääntyi kristinuskoon ja hänestä tuli maan 1. kristitty kuningas. Olavin hallitessa kristinusko levisi pohjoisille saarille, Grönlantiinkin, jonka Eerik Punainen löysi Islannista käsin v. 982. Norja tosin jäi valtaosin pakanalliseksi. Olavi perusti Trondheimin.
Ruotsin kuningas Olavi Erikinpoika ”Sylikuningas” kääntyi kristityksi Ruotsin apostolin Sigfridin toimesta vuosituhannen vaihteessa. Näin siirtyi Ruotsi viikinkiajasta ja esihistoriasta historialliseen keskiaikaan. Mies lyötti myös kolikoita. Miehen isä Eerik Voittoisa perusti Ruotsin 1. kaupungin Sigtunan. Tanskan kuningas Harald Sinihammas kastettiin n. 960 Saksan painostuksesta. Jellingin riimukivet saivat nyt kristillisen silauksen. Sinihampaan myötä tanskalaisten kääntyminen kristinuskoon sai vahvan sysäyksen.
Pohjolan lähetystyö ei ollut miekkalähetystä.
907-999 Viiden dynastian ja kymmenen kuningaskunnan aika Kiinassa on jo nimensä puolesta hajaannuksen aikaa. Aivan lohdutonta ei aika ilmeisesti ollut vallanvaihtojen syrjäyttäessä vain aristokraattisia sukuja. Kuningaskunnat sotivat keskenään. Täällä käytettiin ilmeisesti 1. kertaa ruutia sotilaallisesti (tulinuolina, liekinheittimen apuna, myöhemmin tulikeihäinä). Vahvimmaksi muodostui v. 960 alkaen Song-dynastia, mikä valloitti etelä-Kiinan itselleen.
922-999 Volga-Bulgarian valtakunnasta tuli islamistinen juutalaisuuden ja kasaarien pakanuuden voittaen. Tosin pakanuus, tengrismi, jatkoi myös eloaan. Valtakunta oli kaupan keskus Euroopan ja Aasian sekä viikinkien ja muslimien välillä. Siksi esimerkiksi Bilär-kaupunki oli heittämällä Pariisia suurempi. Kasaarit heittäytyivät puolestaan juutalaisiksi, tarinan mukaan siksi, koska sekä muslimit että kristityt olivat väittäneet juutalaisuutta paremmaksi kuin kristinuskoa tai islamia. He olivat kuitenkin vahvempien naapurien, muslimien, Bysantin ja rusien puristuksissa. Rusit hävittivät Itilin v. 969, jolloin kaanikunta lakkasi olemasta ja kasaarien suojelusrahabisnekset siirtyivät ruseille. Orjakauppa alkoi hyytyä. Kasaarien rippeet kääntyivät vuosisadan loppuun mennessä islamiin.
932-999 Buijidien iranilainen ja shiialainen dynastia kaappaa vallan abbasideilta. Pääkaupunkina heillä oli Ray. Shiiamuslimi fatimidit tekivät saman tempun nälänhädän piinaamassa Pohjois-Afrikassa lopulta myös Egyptin kaapaten. Tulunidit olivat tehneet saman abbasideille 800-luvulla, mutta nämä olivat saaneet Egyptin takaisin. Muslimien yhtenäisyys sai suuren kolauksen, mistä mm. Bysantti hyötyi. Konstantinopoli tekikin pian hyödyllisen kauppasopimuksen fatimidien kanssa. Egypti ja Aleksandria vaurastuivat. Fatimidit perustivat Kairon kaupungin. Euroopan yliopiston edeltäjinä toimivat muslimien oppilaitokset, kuten Kairon al-Azhar.
Abbasidien aika oli käytännössä ohi. Iranissa ja Afganistanissa hallitsi vahva samanidien sunnilaisislamilainen ja persialainen hallitsijasuku, joka kuitenkin turkkilaistui ja tuli turkkilaisten karakhanidien jyräämäksi v. 999.
942-999 Bysanttilaisilla on sotamenestystä arabeja vastaan, kun mm. Edessa palautuu jälleen roomalaisille mandylioineen. Reliikistä piti tosin maksaa lunnaiksi mm. 12 000 kultarahaa. Rusit kiusasivat ryöstöretkillään ja Konstantinos nousi viimein keisariksi varjoistaan. Hänestä tuli makedonilaisen renessanssin ykköshahmo, oppinut keisari, joka kannusti muitakin oppineisuuteen. Mies julkaisi mm. tutkielman hevoslääketieteestä. Naapurikansat tahtoivat seurata bulgaarien tietä ”bysanttilaisuuteen” kasteveden kautta. Unkarilaiset kääntyivät 950-luvulta alkaen. He tosin karkasivat länteen. Rusien hallitsija Olga tuli myös ottamaan kasteen. Hän piipahti myös Saksan kuninkaan hovissa pyytämässä maahansa pappeja, mutta manööverit lienevät lähinnä poliittisia. Konstantinos toimi kansojen johtajien kummina, mikä vahvisti diplomaattisia siteitä naimakauppojen tavoin.
Bysantti valtasi Kreetan (960), Aleppon (962), Tarsoksen (965), Edessan (967) sekä Antiokian (969) arabeilta. Sotamenestyksen kääntöpuoli oli valtakunnan köyhtyminen verotuksessa. Sotilaskeisari Nikeforos II:lta leikattiin pää irti tämän sisarenpojan Johannes Tzimiskesen toimesta. Tästä tuli uusi keisari. Hän antoi vähempiarvoisen vaimonsa sisarentyttären vaimoksi Otto II:lle. Rusit voittivat kasaarit (965) ja bulgaarit (969). Tzimiskes kuitenkin kaappasi Bulgarian Bysantille. Mies johti valtakuntansa voittoihin Syyriassa ja Palestiinassa vallaten Damaskoksen ja Beirutin. Verotkaan eivät kiusanneet, kun sotasaalista oli enemmän.
Seuraava keisari, Romanos II poika Basileios II hallitsi peräti 62 vuotta. Tosin valtikkaa hätyyttivät muutkin ja äkkiä valtakunta oli jakaantunut kahtia sisällissotaan. Lisäksi Bulgaria itsenäistyi mielivaltaisesti. Keisari kärsi tappion bulgaareille ja kapinallisille – siksi pohjoinen naimakauppa. YYA-sopimukseen kuului myös Vladimirin kaste. Rusien apu pelasti keisarin, mutta sopimuksen jälkimaku oli hänelle ja Annalle karvas. Prinsessan mukana lähti Venäjälle pappeja käännyttämään kansaa. Heidän mieleen ei noussut, että vallankaappausyrityksen ratkaisu sysäsi kehityksen kohti 3. Roomaa. Keisarin sodat Bulgariaa vastaan kestivät vuosisadan loppuun.
Bysantti koki taloudellisen nousun vuosisadan lopulla markkinoiden siirryttyä Mervistä, Bagdadista ja Raysta länteen ja etelään.
Pappi Bogomil perusti bogomiilien uskonlahkon, joka oli antipoliittisesti valtiosta ja hierarkkisesta kirkosta irti. Ilmeisesti kyseessä oli askeettinen vastarintaliike Bulgarian jokseenkin rappioituneelle ortodoksiselle kirkolle sekä Bysantin voimapolitiikalle. Bogomilismi oli gnostilaissävytteinen, sillä liikkeen mukaan Jumala on luonut sielut ja hengellisen maailman ja Saatana, Jumalan poika, materiaalisen. Jumalan toinen poika Mikael samaistuu Jeesukseen. Ortodoksinen kirkko ja uskonto on Saatanasta. Liike oli markionistinen hyväksyessään lähes koko Uuden testamentin, mutta ei Vanhaa. Bogomiilit tekivät lähetystyötä ja saivat kannatusta oppimattoman kansan ja Bysantin vastaisten valtaapitävien piireistä. Lännessä kataarit olivat bogomiilejä tai heitä lähellä oleva gnostilainen liike. Bogomilien hautakivi Bosniassa.
Blogini otsikkoa ”Katse pohjoiseen” voi kritisoida, sillä vuodet 800-999 olivat islamin kulta-aikaa, jolloin kukoistavimmat kaupungit löytyivät Pohjolan sijaan Etelästä, kuten Espanjasta ja Sisiliasta tai Lähi-Idästä. Islamin kultaista aikaa osuvampaa olisi kai kirjoittaa arabialaisesta kultakaudesta, sillä islamin vaikutus kulttuurin ja tieteen loistoon on kyseenalainen tai monitahoinen. Voinee puhua myös persialaisesta renessanssista, sillä abbasidit loivat kulttuurinsa Iranin muinaisille perustuksille – kuten kreikkalaisten, juutalaisten ja kristittyjen oppineiden töille. Tämä on kuitenkin myös kunnianosoitus muslimivallalle heidän avoimuudestaan ja suvaitsevaisuudestaan.
Blogin otsikko on perusteltu viikinkiajan takia. Nämä vaikuttivat etenkin Englannin ja Ranskan historiaan. Lisäksi pohjolan maat Venäjä, Tanska, Norja, Ruotsi sekä Islanti astuivat historian kirjoihin ja jopa mahtitekijöiksi takapajuisuudestaan huolimatta. Pohjoisesta tulokulmasta huolimatta Suomi on edelleen historiallisessa paitsiossa. Me emme olleet viikinkejä. Lohtua voi tosin tuoda se, että ainakin pohjoiset naapurimme tunsivat rantamme. Kirjallisia todisteita Suomen kuninkaista (ainakin Fornjotr) sekä paikannimiä kuten Kvenland (Kainuu) tai Karjalanpohja.
Pohjoisnäkökulmaan voi lukea myös Saksan (ja Puolan) syntymisen. Jännästi kristillisyyden omaksuminen ja historiaan astuminen, elämän kirja ja historian kirja, samaistuvat. Kristillisyys levisi harppauksin vuosisadan lopulla, joskin pakanuus lie jäänyt kansojen pariin etenkin maaseuduilla. Lähetystyö ja kristillinen rakkaus kulkivat poliittisten intressien sekä idän ja lännen kirkkojen kilpajuoksun tahdissa. Suuria oppiriitoja ei enää ollut eli kristinusko oli tullut valmiiksi. Juopa idän ja lännen välillä oli kuitenkin suuri jo maantieteellis-poliittisesti.
Frankkien ja karolingien aika päättyi toimien välittäjänä antiikin ja keskiajan Euroopan välillä. Poliittinen Eurooppa muodostui kohti nykyisyyttä. Aika oli sotaista. Eurooppaa uhkasivat viikingit pohjoisesta, etelästä ja lounaasta muslimit ja idästä unkarilaiset. Hengellisesti pakanuus, islam ja kristinusko siis taistelivat elintilasta. Pakanuus oli väistyvää ja viikingit kääntyivät kristityiksi, mutta islam oli – tai alkoi vähitellen olemaan – kristityille kovempi vastus.
Nämä olivat myös orjakaupan vuosisadat. Viikinkien lisäksi orjia haalittiin Afrikasta ja turkkilaisista. Orjia kauppasivat myös unkarilaiset ja bulgaarit. Orjamarkkinat kukoistivat Córdobassa, Marseilleissa, Venetsiassa, Prahassa ja Böömissä. Ihmiskauppa tarkoitti toki myös seksiorjuutta.
