Blogin tämä osa kattaa myöhäisantiikin eli kansainvaellusajan viimeiset vuodet. 300 ja 400 luvut ovat veljeksiä. Läntisen Rooman alasajo jatkuu, samoin kristinuskon leviäminen sekä oppiriidat. Väkiluku jatkaa laskuaan ja ilmasto kylmenemistään.
500-luku on kummallinen vuosisata. Sitä ei antiikki tai keskiaika tahdo itselleen. Siirrymme varhaiskeskiaikaan, jopa ”pimeään keskiaikaan”, kunhan muistamme, että termi on Länsi-eurooppalainen ja latautunut pysähtyneisyytensä takia. Taantuminen oli tosin totta: lukutaito ja rahatalous katosivat, rautaa ei pelkistetty, tiet rapistuivat ja kaupungit kutistuivat. Luonnontieteet ja filosofia olivat muutenkin marginaalissa, mutta latinankielinen sivistys romahti aristokraattien korvauduttua sotureilla. Toisaalta kirkot ja luostarit pitivät yllä oppineisuutta ja kirjoittivat antiikin klassikkoja uusiksi kristillisellä twistillä. Aristokraattien hyväntekeväisyys kaupunkeja kohtaan vaihtui kristittyjen köyhäinapuun.
400-415 Länsi-Rooman keisarin pääkaupunki siirrettiin Milanosta Italian Ravennaan. Linjat gootteja vastaan pysyivät Italiassa, mutta vihamieliset germaanit rynnivät Galliaan. Areiolaiset vandaalit pitivät jäätynyttä Reiniä Jumalan merkkinä saapuessaan. He taistelivat frankkeja ja roomalaisia vastaan sekä siirtyivät Hispaniaan maata vandalisoiden. Espanjaan päätyivät myös sveebit, jotka perustivat kristillisen, mutta Roomasta itsenäisen valtakunnan. Britannia täytyi tyhjentää roomalaisista sotilaista mantereen sekasorron tähden.
Roomalaisten asenne gootteja kohtaan vaihtui suvaitsevaisesta yhteistyöstä avoimeen väkivaltaan. Gootteja pakeni lahjakkaan, mutta vailla tunnustusta jääneen roomalaisen goottisotapäällikkö Alarikin turviin. Kostoretki Roomaan tarkoitti kaupungin piirittämistä nälänhädän ja epätoivon partaalle. Tilanne laukesi Alarikin mittaviin vaatimuksiin (mm. 2 500kg kultaa, 4 000 silkkitunikaa, 1500kg pippuria ja 40 000 orjaa). Kun sotilaallista tunnustusta ei vieläkään herunut, Alarikin joukot valtasivat ja ryöstivät Rooman v. 410. Tämä oli 1. kerta 700 vuoteen. Kirkot ja sinne paenneet areiolainen kuningas jätti rauhaan. Rooma toipui vähitellen iskusta, mutta esimerkiksi burgundeille piti luovuttaa suuria maa-aloja Ranskasta.
Rouva Rooman raiskaus aiheutti teologisen kriisin: kuinka Jumala salli kristillistyneen Rooman hävityksen? Uusvanhat pakanat syyttivät tapahtuneesta uutta uskontoa. Augustinus vastasi musertavalla antiikin polyteismin kritiikillään teoksessaan Jumalan valtio. Epäjumalat olivat hyödyttömiä ja jopa pahojen henkien välineitä ihmisten eksyttämiseen. Taivaalliseen isänmaahan kaipaavat platonistit saavat paremman arvion, mutta hekin jäävät maailman valtioon, koska eivät tunne Kristusta. Taivaallisen ja maailman valtioiden dualismi juontuu jo enkelien lankeemuksesta sekä Kainista ja Abelista. Kun stoalainen viisas oli kotonaan kaikkialla, kristityt ovat Augustinuksen mukaan kaikkialla muukalaisia.
.webp)
Augustinuksen näky Jumalan valtiossa tuo mieleen japanilaisen animaation linnasta taivaalla. Kuva aktivoi maallisen ja hengellisen välisen dialogin. Augustinus torjui maanpäällisen onnelan, mutta käytti hyväkseen maallisen vallan pakkokeinoja vihollisiaan vastaan.
400-428 Vuosisadan alussa kristinusko oli voittanut ja voimissaan Rooman valtakunnassa ja kilpailijat – polyteistinen pakanuus, hämärät gnostilaiset, ääriaskeettinen manikealaisuus, elitistinen platonismi, vieras zarathustralaisuus sekä paitsioon jäänyt juutalaisuus – olivat vaikutusvallassa kaukana jäljessä. Raamatun, kirkolliskokousten ja piispallisen kaitsennan myötä kristikansa oli suhteellisen yhtenäinen, vaikka areiolaiset, donatolaiset ja origenistit vaikuttivat vanavedessä, harhaoppisia lahkoja – kuten pyhää nudismia harjoittavia adamisteja – piisasi ja kiistat kävivät kuumina.
Kristinusko ja väkivalta yhdistyivät (sikäli kun tämä on mahdollista) paavinvaalissa sekä Aleksandriassa, jossa kristillinen rahvas murhasi uusplatonisen naisfilosofin Hypatiaan. Asketismi, luostarilaitos sekä neitsyysvalat alkoivat levitä myös lännessä ja saada suosiota esimerkiksi Demetriaan, Rooman rikkaimpiin ja ylhäisimpiin sukuun kuuluvan naisen valitessa neitsyyden avioliiton sijaan. Kristinusko pärjäsi myös Persiassa, missä järjestettiin kirkolliskokouksia paikallisia piispoja vahvistaen sekä Rooman sopimuksia seuraten saahin suojeluksessa.
Konstantinopolin arkkipiispa Krysostomos sai vastustajakseen keisarinna Eudoxian. Piispan puheista loukkaantuneena hän karkotti miehen kaksi kertaa istuimeltaan, mutta Krysostomoksella oli laaja kansan tuki. Seurasi raju mittelö, jonka seurauksena Hagia Sofia sortui. Krysostomos kuoli eksiilissä. Hänen jäännöksensä tuotiin myöhemmin Konstantinopoliin. Hieronymos sai käännettyä Raamatun latinaksi v. 405. Piispa Theodor Mopsuentialainen, Antiikin koulun spesialisti ja nikealainen opetti jyrkkää "erotuskristologiaa", missä Kristuksen kaksi luontoa eli hypostaasia (persoonaa), jumalallinen Logos sekä ihminen Jeesus liittyvät yhteen inkarnaatiossa tai pikemminkin ”kunniassa”.
Augustinus jyrkkeni pakottamaan donatolaisia luovuttamaan. Liike tuomittiin Karthagon piispainkokouksessa rikolliseksi. Pakolla ei Afrikkaan ykseyttä saatu. Kolminaisuusopissa Augustinus oli ”psykologinen” sekä uusplatonistinen korostaessaan Jumalan yksinkertaisuutta ja ikuisuutta, pysyvää nykyhetkeä, jolle raamatullinen kolminaisuus jäi alisteiseksi. Hän opetti Pyhän Hengen lähtevän Isästä ja Pojasta. Karthagon konsiileissa määrättiin mm. kastamaan vauvat sekä asettamaan pyhimyksen reliikki kirkon alttariin.
Augustinus kamppaili Pelagius Brittiläistä vastaan tämän kieltäessä perisynnin ja korostaessa vapaan ihmisen kykenevän täyttämään Jumalan käskyt eli elämään ilman syntiä. Augustinus osoitti miehen antropologian vääräksi ja armo-opin harhaiseksi. Pelagiukselle armo samaistuu ihmisen kyvykkyyteen sekä Jumalan lakiin. Pelagius tuomittiin laajemminkin, mutta tekojen ja armon suhde jäi lännen ja protestantismin asiaksi. Augustinuksen väittely piispa Julianuksen kanssa sortui kiukutteluun ja happamuuteen seksuaalisuutta kohtaan: nautinnonhakuisuus on syntiä avioliitossakin. Tasa-arvo- ja seksikysymyksissä Augustinus oli ”tavallinen”. Hän piti avioliittoa hyvänä, selibaattia parempana.
Johannes Cassianus toi luostariajatuksia länteen ja perusti Marseilleen luostareita. Mies tuomitsi Pelagiuksen synnittömyysvaateen, mutta ei yhtynyt Augustinuksen linjaan, jonka takia häntä on haukuttu semipelagiolaiseksi. Cassianuksen askeettinen linja oli tavallinen idän ja kirkkoisien tulkinta kristinuskosta: pelastus on synerginen yhteistyö ihmisen ja Jumalan välillä, ei monergistinen ja predestinoitu Jumalan työ kuten Augustinuksella.
431 Keski-Amerikassa purkautuu tulivuori, jonka tuhovoima lienee historian suurin. Todistusaineistoa tuhosta ei ole juuri saatavilla, mutta ilmeisesti mayat ja Teotihuacan kärsivät suuresti purkauksesta, joka kenties aiheutti myös ilmaston kylmenemisen.
428-440 Nestorilainen kriisi puhkeaa, kun Nestorios pääsee Konstantinopolin piispaksi ja torjuu Marian nimittämisen Jumalansynnyttäjäksi. Syy tähän oli miehen antiokialainen erotuskristologia: kohdusta syntyminen (tai kuoleminen) ei kuulu jumalalliselle, vaan inhimilliselle luonnolle. Ilmeisesti äitiys oli myös piispalle vastenmielistä. Nestorios joutui konfliktiin keisarin sisaren Pulkherian kanssa, sillä tämä suosi Mariakulttia ja piti itseään Marian maallisena vastineena. Nestoriosta vastusti etenkin Aleksandrian häikäilemätön, mutta syvällinen piispa Kyrillos. Hän korosti sitä, että jumalallinen ja inhimillinen olivat Kristuksessa aina yhdessä, myös synnytyksessä ja jopa kuolemassa – hän tosin kirjoitti paradoksaalisesti ”Jumala koki kärsimyksen vailla kärsimystä”. Kyrillos uskoi Jeesuksen yhteen luontoon, joskin luonto oli tässä liki persoonan – tai oikeastaan hypostaasin – synonyymi, lihaksi tullut Logos.
Nestorioksella oli Antiokian tuki, mutta muuten hän joutui epäsuosioon, vaikka itse pyysi keisaria ratkaisemaan asian. Efesoksen kirkolliskokouksessa v. 431 Nestorios hävisi ja Kyrillos voitti. Tämä johtui ortodoksiasta, enemmistöstä sekä siitä, että häviäjät tuomittiin ennen kuin he ehtivät paikalle. Varjokokous tuomitsi puolestaan Kyrilloksen, minkä jälkeen keisari lähetti molemmat opettajat maanpakoon. Kokouksen seurauksena Persiassa oleva kirkko sekä itäsyyrialainen kirkko irtaantuivat katolisesta kirkosta, sillä eivät hyväksyneet kokouksen päätöksiä. Persian roomavihamielisyydessä tämä oli edullistakin. Tosin vainot alkoivat pian taas Persiassa johtuen mm. siitä, että paikalliset uskonkiihkoilijat hyökkäsivät zarathustralaisia vastaan.
Efesoksen kokous (joka pidettiin neitsyt Marialle omistetussa kirkossa) vahvisti Marian asemaa. Nestorioksen marionologia oli hillitympi eli ”protestanttinen” sisältäen jopa kriittisen linkin Efesoksen Artemiin palvontaan. Roomaan rakennettiin Santa Maria Maggiore -basilika. Kirkko julisti uutta Roomaa hävityksen jälkeen: Romulus ja Remulus vaihtuivat Pietariin ja Paavaliin, Vestan neitsyet Marian neitseisiin. Jerusalemiin rakennettiin Marian hautakirkko, mistä käsin levisivät traditiot Marian kuolonuneen nukkumisesta. Konstantinopolissa Marian kultti auttoi luomaan kristillisen suurvallan, missä Maria edusti taivaallisen korkeinta asemaa ja suurinta mahtia.
Idän korkea mariologia tulee ilmi Proklos Kontantinopolaisen puheissa: Maria on turmeltumaton paratiisi, hänen kohtunsa ahjo, jossa taottiin ase Paholaista vastaan, liitonarkku sekä palava pensas, joka yksin(!) kantoi maailman lunastuksen. Vastaavasti Kyrilloksella kaikki, mikä on Kristuksen ja kristinuskon ansiota, on myös Marian ansiota, sillä Jeesuksen syntymä ja koko pelastustalous olisi jäänyt toteutumatta ilman häntä. Näinhän Maria ainoa historian ihmisinä antoi itsestään Pyhään Kolminaisuuteen. Ankyran (nyk. Ankara) piispa Thedotos puolestaan opetti, että Hengen tuli puhdisti Marian kaikesta synnistä ja lihallisuudesta, sillä muuten hän ei olisi voinut kestää Jumalaa kohdussaan. Hesykhios Jerusalemilainen ylistää Mariaa taivaallisena hallitsijana sekä kuningattarena psalmin 45 kautta. Lännessä mariologia oli hieman vaatimattomampaa ja vailla poliittista ulottuvuutta, sillä prosessi kulki jopa päinvastaiseen suuntaan kuin idässä: kristinuskon irtaantumiseen maallisesta vallasta.
425-455 Taitava ja hunnien taktiikat tunteva Flavius Aetius johti ensin Gallian sotajoukkoja, sitten Länsi-Rooman armeijaa ja lopulta koko valtakuntaa. Mies sai hunnien tuen taistellessaan gootteja, frankkeja sekä burgundeja vastaan, mutta joutui sotaan Pohjois-Afrikan vallantavoittelija Bonifacitusta sekä tämän kanssa liittoutunutta ja Hispaniassa majailevaa älykästä vandaalikuningas Geiserikiä vastaan. Visigootit tahtoivat Iberian itselleen vaikka väkisin, joten vandaalit opettelivat laivan rakennusta ja lähtivät kohti Afrikkaa 80 000 miehen voimalla. Vandaalit valtasivat Afrikan Numidian ja Mauretanian tuhoten näin roomalaisten mare nostrum -eetoksen. Alueen pääkaupungin, Karthagon oli myös antauduttava. Rooma sai tehtyä sopimuksen viljankuljetuksista, mutta Geiserik oli pakko tunnustaa kuninkaaksi v. 442. Afrikassa vandaalit perustivat roomalaistyyppisen ja areiolaisen valtakunnan katolisia kristittyjä vainoten.
Hunnit olivat barbaareista raakalaisimmat. Heillä ei ollut kirjoitustaitoa, ei maanviljelyä, kaupunkeja tai juuri mitään omaa kulttuuria – vain paimentolaisuus ja tuhoamisvimma. Ratsujen kanssa he olivat ylivoimaisia – etenkin kyetessään ampumaan jousilla ratsastaen, jopa täydessä vauhdissa ja taaksepäin. Siinä missä rikkaalla roomalaisella oli ehkä yksi ratsu, tavallisella hunnilla saattoi olla jopa kuusi. Hevosten avulla huolto ja äkki-iskut olivat tehokkaita. Hunnit karaisivat lapsensa pakkasella ja viiltelyillä sekä muotoilivat näiden kallot litteämmiksi. Ruoakseen nämä villit söivät juuria ja raakaa lihaa.
Hunnipäällikkö Anttilan yhdistävät hunnit sekä monet barbaariheimot ryöstelivät Itä-Euroopassa ja Vähässä-Aasiassa uhmaten Rooman mahtia. He vaativat idän keisari Theodosius II:lta raskaat rauhanehdot, kuten 300 kiloa kultaa vuodessa. Silti tappaminen jatkui ja barbaarit hallisivat Itävallan, Unkarin, Romanian ja Etelä-Venäjän laajoja maita. Attila tahtoi vaimokseen keisarin sisaren Honorian. Tämä tahtoi myös Attilan! Kipakka prinsessa oli pelattu poliittiseen paitsioon. Myötäjäisiksi pitimän saaman puoli valtakuntaa. Kun näitä ei herunut, Attila marssi hävittämään Saksan ja Ranskan maita. Aetius sopi välejään germaanivihollisten kanssa, kokosi suuren armeijan ja voitti Attilan Katalaunien kenttien taistelussa v. 451. Attila jäi kuitenkin voimiinsa ja ylitti Alpit Hannibalin elkein. Hän valtasi ensimmäisenä Aquileian kaupungin, josta paenneet perustivat uuden kaupungin, Venetsian. Attila eteni uhkaavasti mm. Milanon valloittaen, mutta pysähtyi ja kääntyi takaisin kohdattuaan paavi Leon ja ottaessa vastaan tämän lahjuksen. Attila kuoli pian, jonka jälkeen hunnit hajaantuivat historian havinaan.
Aetiuksen vihamiehet onnistuivat saamaan keisarin surmaamaan hänet. Aetiuksen omat kostivat surmaamalla keisarin. Kun vielä keisari valittiin heikko Maximus, putosi Rooma Geiserikin käsiin. Mies oli jo hyökännyt menestyksekkäästi Sisiliaan ja Italiaan. Vandaalit marssivat vastarinnatta Roomaan v. 455 ja ryöstivät kaupunkia kymmenen päivää. Leo onnistui sentään estämään kaupungin laajemman tuhon ja väestön teurastuksen. Kaupunki surkastui eikä toipunut iskusta 200 vuoteen.
430-460 Kristinusko säilyi länsi-Britanniassa, Cornwallin ja Walesin syrjäseuduilla. Katolinen kirkko joutui kilpailemaan pelagiolaisuutta vastaan. Vaikeista ajoista huolimatta seurasi kirkon riemuvoitto, mihin roomalaiset armeijat eivät olleet pystyneet: ”barbaarien saari” Irlanti kristillistettiin. Muutoksen pääairut oli pyhä Patrik, brittiläinen kristitty, jonka merirosvot veivät orjaksi Irlantiin. Paettuun mies opiskeli papiksi ja lähti käännyttämään irlantilaisia menestyksellä ja kelttien kielellä. Myöhemmin Patrikin ja druidien kohtaamiset kuvattiin ihmeiden koitoksena Raamatun Elian ja Baalin pappien tavoin. Patrikin toiminnan myötä maahan vakiintui piispainistuin, kirkko ja luostarilaitos. Tämä levitti Kristuksen tuoksua Skotlantiin ja Englantiin. Patrik on kova nimi Irlannissa ja Amerikassa.
Roomalaisten kieltämä ja druidien harjoittama kelttiläinen polyteistinen uskonto oli säilynyt Irlannissa. Keltit uskoivat mm. aurinkojumalaan (kelttiristit huom.) sekä Dagdaan, Torin kaltaiseen ukkosenjumalaan, joka oli myös isähahmo, druidi, runsauden tuoja ja sikojen paistaja. Irlannin toinen suojeluspyhimys, kelttijumalan nimen saanut Brigid (Riitta) isä ja puoliso olivat druideja, mutta naisen kristinusko voitti pakanuuden olutihmeillään sekä nunnaluostareillaan. Keltit uskoivat tuomiopäivään eli ragnarökiin, mikä oli kristinuskon kannalta hyvä yhteneväisyyden ja toivon näköalan takia. Saaren kristillistymisen myötä druidit kokivat arvonalennuksen papeista ja tietäjistä puoskareiksi ja noidiksi.
400-499 Kiinassa itäinen Jin-dynastia sekä 16 pohjoisen pikkuvaltion aika jatkuu. Maan paras keisari oli Jinin Liu Yu, joka voitti kaksi 16:sta kuningaskunnasta. Hän myös lopetti Jin-dynastian v. 420 asettumalla keisariksi keisarin paikalle aloittaen näin lyhyen ja hyväaikaisen Liu-Song-dynastian. Dynastia oli ensin buddhalainen, sitten taolainen. Buddhalaismunkki Kumarajiva loi kiinalaisen buddhalaisuuden kääntämällä tekstejä kiinaksi. Tämän oppilas Seng-dzao yhdisti taolaisuutta ja buddhalaisuutta käytännönläheiseen välittömyyteen, missä tyhjyys ja äänettömyys voittavat sanat, opit ja kategoriat. Tutkimusmatkailija Faxian kävi puolestaan keräämässä buddhalaista viisautta Intiasta ja Sri Lankasta. Hirveät valtariidat lopettivat Jin-dynastian v. 479. Tuoba-klaani hallitsi yhtä 16:sta kuningaskunnasta. He perustivat pohjoisen Wei-kuningaskunnan ja onnistuivat yhdistämään 16 kuningaskuntaa lippunsa alle. Keisari oli taolainen, joka käynnisti buddhalaisten vainot, koska liitti uskonnon häntä vastaan syttyneeseen kapinaan. Buddhalaisuus sai kuitenkin armahduksen ja koki nousukauden.
400-499 Pohjois-Amerikka elää edelleen esihistoriallista aikaansa. Mainittakoon kuitenkin mantereen laaja Hopewell-perinne, missä alkuperäisasukkaat muodostivat laajoja kauppaverkostoja. Armeijoita tai suuria valtioita ihmisillä ei vielä ollut, vaan pienempiä yhteisöjä, jotka tekivät taidokkaita käsitöitä ja rakensi jänniä kumpuja. Uskonnosta on vaikea sanoa mitään varmaa, mutta ilmeisesti jonkinlainen animismi-shamanismi vallitsi. Perinne katosi vuosisadan loppuun mennessä. Syynä oli ehkä maanviljelyksen leviäminen, kylmyys, joka ajoi riistan pois tai sodankäynti yhteisöjen kasvaessa.
448-452 Efesoksen kirkolliskokouksen jälkeen ilmeni Nestorioksen erotuskristologialle vastakkainen harha, dokeettisuuteen kallistuva monofysitismi, jonka mukaan Kristuksella oli ainoastaan yksi jumalallinen luonto. Opin isänä pidetään Konstantinopolin luostarinjohtajaa Eutykhestä tai Kyrillosta. Aleksandriassa käsitys hyväksyttiin ja vahvistettiin Efesoksen jopa väkivaltaisessa uudessa kirkolliskokouksessa v. 449. Vastarinta oli kuitenkin suurta. Siksi idän keisari Marcianus kutsui koolle Khalkedonin kirkolliskokouksen eli 4. ekumeenisen kirkolliskokouksen v 451. Kokous päättyi – Nestorioksen iloksi – vahvistamaan Kristuksen kaksi luontoa. Kokous kuitenkin tuomitsi nestorilaisuuden – luonnot pidettiin yhdessä, hypostaasissa, kuten paavi Leo ja Kyrillos olivat opettaneet.
Konstantinopoli jymäytti ja julistautui Rooman kanssa kirkolliseen johtoasemaan Aleksandrian sivuuttaen. Samalla vuoden 381 Konstantinopolin kokous tulkittiin universaaliseksi. Bysantin ja kristinuskon valtioliitto ei kuitenkaan nielaissut länsi-Roomaa, sillä Leo oli vahva piispa, joka korosti Pietarin ja apostolisuuden perinnettä. Lännessä oli luonteva korostaa maallisen ja hengellisen vallan eroa.
Khalkedon hyväksyttiin lännessä ja kreikankielisillä alueilla, mutta ei Syyriassa, Palestiinassa eikä etenkään Egyptissä, missä se nähtiin nestorilaisena. Kokouksen teologinen paino on lähinnä Jeesuksen luonnoissa, ei hypostaasissa, jolloin Jeesuksessa on ikään kuin kaksi agenttia. Monofysitismi sai laajan kannatuksen idän kristillisyydessä, kansan parissa sekä luostareissa.
438-485 Platonin Akatemia sinnittelee ja kokee jopa viimeisen kukoistuksen uusplatonikko Prokloksen johtamana. Proklos kirjoittaa kosmoksen täydellisyydestä ja hierarkkisuudesta. Kaikki liittyy kaikkeen analogisessa rakenteessa, missä samankaltaisuudet muodostavat ketjuja. Ylimpänä ketjussa ovat kreikkalaisiin jumaliin samaistuvat henadit. Filosofia tarkoittaa askeesia ja meditaatiota, sielun paluuta ja nousua intellektuaaliseen olemiseensa materian vajavaisuudesta. Plotinoksesta poiketen Proklos ei määritellyt aineellisuutta pahaksi. Materiaalisetkin sanat, teot ja objektit voivat kohottaa mieltä, sillä niissä huokuu henadien voima.
457-489 Roomassa taidokas sotilaskomentaja Maiorianus kahmaisi keisarin kruunun ja kävi voitokkaita sotia germaaneja, vandaaleja sekä Espanjan visigootteja vastaan. Geiserik sai kuitenkin vihiä miehen Afrikkasuunnitelmista ja onnistui sabotoimaan tämän laivaston. Maiorianuksen surmasi roomalainen, mutta goottisyntyinen ja siten areiolainen ylipäällikkö Ricimer, joka oli menestynyt vandaaleja vastaan. Länsi-Roomassa oli enää heikkoja keisareita.
Geiserik oli vallannut koko Sisilian luoden vandaaleille viljaimperiumin. Kuningas päihitti bysanttilaisen laivaston. Sotaretki Kreikkaan sujui huonommin. Myöhemmin vandaalit neuvottelivat Bysantin kanssa, jolloin Afrikkaan tuli mm. uskonnonvapaus. Vihamieliset barbaarikuninkaat Odovakar ja Geiserik tekivät sopimuksen, jossa edellinen sai Sisilian, jälkimmäinen veroja. Geiserik oli kaapannut Roomasta myös keisarilliset prinsessat. Hän haaveili dynastian perustamisesta, mutta hänen seuraajallaan ei ollut kykyä tätä luoda.
Herulipäälikkö Odovakar kahmaisi itselleen vallan syrjäyttäen Länsi-Rooman viimeisen keisarin Romulus Augustuksen v. 476. Miehestä tuli Italian kuningas. Itägoottien jalosukuinen Theoderik Suuri puolestaan anasti Italian kuninkuuden Odovakarilta v. 489. Theoderik oli barbaari ja areiolainen, mutta kunnioitti roomalaista koneistoa ja katolista kirkkoa.
Theoderikin kuuluisin virkamies oli ”viimeinen roomalainen, ensimmäinen skolastikko”, sivistynyt kristitty filosofi Boethius, joka kuitenkin joutui kuninkaan epäsuosioon syytettynä veljeilystä Bysantin kanssa. Mies tuomittiin kuolemaan. Vankilasta kirjoitettu Filosofian lohdutus on varhaiskeskiajan (524) merkittävin kirja. Kirjassa etsitään platonistisesti kestävää onnellisuutta katoavaisen ja pettävän maailman takaa. Boethius on taustavaikuttaja läntiselle platonismille sekä kristinuskon ja filosofian, uskon ja järjen liitolle. Boethiuksen musiikkiteoria on kuin Pyhtagoraalla: soitinten lisäksi ihmiset, planeetat ja koko universumi soivat harmonisesti.
449-488 Rooman legioonia vaille jääneet britannialaiset palkkasivat päällikkö Vortigernin johdolla angleja, sakseja ja juutteja palkkasotureiksi piktejä vastaan. Juuttien päällikkö oli Hengist, juutti eli esitanskalainen. Piktit kaatuivat helposti. Maksun kanssa tuli kuitenkin eripuraa, jonka seurauksena Hengist kävi kovistelemaan työnantajaansa. Saarelle saapui vielä lisää sakseja riehumaan, jolloin britit lähettivät valituskirjeen Aetiukselle – apua saamatta. Seuraavina vuosikymmeninä Hengistin saksit kurmottivat brittejä. Hänen pojastaan Aesecista tuli maan itäosien ja Kentin kuningas v. 488. Lontoo rappeutui. Saaren nimi vaihtui Englanniksi ja lingua franca keltistä pohjoisgermaaniksi eli anglosaksiksi, muinaisenglanniksi. Sakseilla oli oma kulttuuri, mutta lukutaitoa heillä ei ollut, saati filosofiaa tai kehittynyttä (lue monoteistista) tai armollista uskontoa.
400-543 Persian mahtavan valtakunnan sinnitellessä hunneja vastaan, he siirtyivät ahdistelemaan Intian Gupta-valtakuntaa. Tämä kesti hyökkäykset – jopa barbaarit murskaten. Valtakunta eli kukoistuskauttaan vallattuaan sakojen alueet ja saatua näin Arabian kaupan itselleen. Kauppa kukoisti myös Afrikan ja Kiinan kanssa. Kulttuuri kukki ja ihmiset saivat mm. seurata Kalidasan Sakuntala-näytelmää, missä kuningas rakastuu alempiarvoiseen tyttöön. Hindulaisuus ja buddhalaisuus elivät vahvoina. V. 427 perustettu Nalanda-luostari oli oppineisuuden ja buddhalaisuuden keskus, tavallaan maailman ensimmäinen yliopisto. Sieltä on peräisin mm. kymmenjärjestelmä nollineen. Gupta-ajalta tunnetaan ensimmäiset Buddhan veistokset lootusasennossa. Hallitsijat katsoivat saaneensa valtansa hindujumalilta, etenkin Vishnulta.
.jpg)
Buddha opettaa opetuslapsiaan lootusasennossa dharman ympyrä sädekehänään. Kristinuskon tavoin buddhalaisuus levisi tehokkaasti ajanjaksolla 400-599.
Hindulaisuuden pääsuuntaukset shivalaisuus, vishnulaisuus ja shaktismi saivat nykyisen muotonsa sekä laajan taruston puranoissaan. Shaktismissa pääjumalatar on Devi, joka ottaa useita muotoja kuten neitsyt- vauras- ja viisausjumalatarten Durgan, Lakshmin ja Saraswatin hahmot. Shakti tarkoittaa jumalan voimaa, energiaa. Shiva on paitsi aviomies ja tuhoava tanssin herra myös jooga-askeetikko. Vishnu on järjestyksen ja rakkauden jumala, jonka inkarnaatiot todistavat hindulaisuuden kyvystä sisällyttää itseensä vieraita ja kansanuskon aineksia. Filosofinen jooga kehittyi keinoksi saavuttaa yhteys perimmäiseen tietoisuuteen, jumalaan. Hindulaisuuteen kuuluu myös arkkityyppinen avadhuta, joka on jumala ja pyhä hullu, askeetti, guru ja elostelija yhdessä hahmossa.
Toivuttuaan hunnit iskivät uudelleen. Voimia vastarintaan ei enää ollut kuten ennen. Hunnit saatiin ajettua Intiasta, mutta Gupta-aika päättyi paikallisten kilpailijoiden lohkaistuaan valtakunnasta osansa. Raaka hunnikuningas Mikirakula oli vainonnut buddhalaisuutta ankarasti. Kukoistuksen tuho ja klassisen ajan vaihtuminen keskiajaksi tapahtui siis samoihin aikoihin tai vähän viiveellä kuin Länsi-Roomassa.
Tantra vakiintui hindulaisuuteen gupta-kauden lopulla, joskin alkuajan ja tantran muusta hindulaisuudesta erottuvan sisällön osoittaminen on työlästä. Tantraan kuului mm. veren uhraamista, henkiolentojen palvontaa sekä magiaa. Tantrametafysiikassa kaikki on yhtä tietoisuutta ja todellisuutta, jota kuvaa Shivan ja Shaktin, myös falloksen ja vulvan, yhtyminen. Tantra on (myös) antiaskeettista, sillä se ei lue maailmaa harhaksi, vaan tietoisuuden liikkeeksi. Tantran antropologia tekee ihmisestä ”energiakehon”. Meditaation kiintopisteiden eli chakrojen avulla joogi ymmärtää kehonsa ja itsensä mikrokosmokseksi, herättää kundalinishaktinsa eli alkuykseytensä sekä puhdistaa itsensä rituaalien avulla muuttuakseen Shivaksi.
493 Brittien sotapäällikkö Ambrosius Aurelius voittaa saksit Mount Badonin taistelussa. Ambrosius oli roomalaisten aristokraattien perillinen, kristittykin. Muutenkin voitokas soturi identifioitiin vuosisatoja myöhemmin Arthuriksi. Legendat pyöreän pöydän ritareista sekä Graalin maljan etsinnöistä ovat myöhäissyntyisempiä.
_(cropped).jpg)
400 ja 500 luvut osoittavat, että 300 luku – ellei vielä 400 luvun alku – oli kristillisen teologian kulta-aikaa. Pyhimyksiä syntyi silti näinäkin vuosisatoina. Esimerkiksi neitsyt ja ihmeidentekijä Genevievestä tuli Pariisin suojeluspyhimys. Syyrialainen munkki ja pyhittäjä Maron teki niin ikään ihmeitä ja levitti kristinuskoa Syyriassa ja Libanonissa. Kuvassa suosittu pyhimys, Simon pylväskilvoittelija, joka eli yli 30 vuotta hurskasta elämää pylvään päällä.
500 Madagasgar löydettiin ja asutettiin näihin aikoihin afrikkalaisten tai indonesialaisten toimesta. Saarella ei asunut ihmisiä. Paikallinen megafauna, kuten jättiläislemurit kuolivat pian sukupuuttoon.
496-507 Frankit olivat liittoutuneet merovingisukuisen kuningas Klodovigin (Ludwig) alaisuuteen. Kuningas kääntyi katoliseksi kristityksi. Iäisyyden lisäksi päätöksellä oli maallisia etuja, sillä yhteinen usko yhdisti nyt roomalaisia ja frankkeja. Lisäksi hän sai nyt ”oikeutuksen” käydä sotaan Gallian gootteja, burgundeja ja muita areiolaisia kansoja vastaan. Pian Gallia olikin frankkien hallussa. Germaaniruhtinaiden vallan perustelu jumalien jälkeläisinä vaihtui suojeluspyhimyksiin, kuten pyhään Marttiin. Tarinaan kuului myös pyhä turvautuminen Kristukseen alemanneja vastaan käydyn taistelun edellä Kontantinoksen tyyliin. Kaste tuskin pehmensi hallitsijaa. Äkkiä kääntynyt kansa ei välttämättä kokenut sydämen uskoa, mutta kenties tie omaan vakaumukseen kävi ulkoisten puitteiden vaihtumisen myötä.
Klodovigin valtakunta on merkittävä. Kokonainen aika on saanut nimensä hänen suvultaan. Ranskan ja Saksan valtiot juontuvat vahvasti frankeista. Frankkien käyttämistä murteista ja sekakielistä muodostui muinaiset ranskan, saksan ja hollannin kielet. Klodovigin jälkeen frankit jatkoivat vahvoina, mutta jakaantuneina traditionalististen valtariitojen takia.
Frankkihistorioitsija, Toursin kaupungin piispa sekä pyhän Martin ja muiden pyhimysten tarinoita välittänyt Gregorius Toursilainen kirjoitti näin keskiajan ensimmäisiä säkeitä. Antiikista keskiaikaan siirryttäessä merkittävä hahmo on myös runoilijapiispa Venantius Fortunatus, joka palveli frankkien hovissa. Miehen hymnejä löytyy Suomen luterilaisesta virsikirjasta. Yhden teorian mukaan Fortunatukselta on peräisin Athanasioksen uskontunnustus, joka kuuluu mm. luterilaisiin tunnustuskirjoihin ja jota pidettiin pitkään virheellisesti Athanasioksen kirjaamana. Tunnustus on kolminaisuusopillisten ja kristologisten pohdintojen summa. Se opettaa kolminaisuuden persoonien tasa-arvoa, joskin ”Jumaluudessaan Kristus on samanarvoinen kuin Isä, ihmisyydessään vähempiarvoisempi.”
482-525 Bysantin keisari Zenon ja Kontantinopolin piispa Akakios etsivät käskykirjeellään valtakunnan yhteyttä esittämällä khalkedonilaisen kristologian monofysiiteille mieluisana. Rooman piispainkokous vastasi erottamalla Kontantinopolin, Antiokian ja Aleksandrian piispat katolisesta kirkosta. Bysantti vastasi erottamalla Rooman piispan Felix III:n kirkosta. Monofysiitit – yhtenä johtajanaan Severus Antiokialainen – eivät taipuneet. Kirkon hajoaminen oli enemmän totta kuin koskaan. Zenonin seuraaja Anastasius suosi monofysiittejä. Hänelle – sekä myöhemmälle ajalle – seuraava paavi Gelasius opetti kirkollisen ja maallisen vallan erottamisesta. Anastasius joutui vaikeuksiin, kun hänen kenraalinsa Vitalius käytti hyväkseen epäsuosittua monofysitismiä nousten kapinaan. Kapina tukahdutettiin. Yhteys saatiin solmittua seuraavan, khalkedonilaisen keisarin Justinoksen aikana v. 519. Konstantinopoli tunnusti vääryyteensä ja Rooma palautui ykköseksi. Monofysitismi jäi voimiinsa idässä, etenkin Egyptissä.
Zenonin aikaan bysanttilaiset sotivat samarialaisia juutalaisia vastaan Palestiinassa.
Iberian kuningas Vakhtang I perusti Georgian nykyisen pääkaupungin Tbilisin. Miehen kerrotaan voittaneen jättiläisen taistelussa, saatuaan prinsessan vaimokseen ja sotineen menestyksekkäästi hunneja vastaan Intiassa. Iberia oli persialaisten ja zarathustralaisuuden talutusnuorasta, jonka Vakhtang katkaisi kääntymällä Itä-Rooman ja kristinuskon puoleen. Tästä seurasi yhteydenottoja valtojen välillä, missä Georgian kansallissankari kohtasi loppunsa.
Mystikko Dionysios Areopagita postuloi uusplatonistisen teologiansa takapiruinaan Origenes ja Proklos. Miestä pidetään jopa pyhimyksenä, koska häntä luultiin Paavalin aikalaiseksi. Dionysioksen kosmologiassa todellisuus jakaantuu ideamaailmaan ja alempaan materiaaliseen maailmaan sekä taivaallisiin ja seurakunnallisiin hierarkioihin. Alempi todellisuus on kuva ylemmästä, jota se imitoi ja johon se partisipoi. Armo liikkuu alaspäin, askeetti kipuaa Jaakobin tikapuita ylöspäin. Kohoaminen tarkoittaa apofaattista teologiaa, sillä Jumala asuu yliaistillisessa todellisuudessa, mitä ei voi sanoittaa. Toisaalta Dionysios käyttää symbolin käsitettä yhdistävänä portaana todellisuuksien välillä. Termin ambivalenttius laittaa kysymysmerkin Dionysioksen teologialle: onko ehtoollinen ja inkarnaatio ”vain” korkeamman todellisuuden symboleja?
529 Orangen toinen kirkolliskokous Ranskassa hyväksyi Augustinuksen armo-opin Pelagiusta vastaan lievennettynä eli semiaugustinolaisena: Ennaltamääräminen ei määrää ihmistä tekemään syntiä, jolloin tahdon vapaus sekä predestinaatio vahvistetaan. Armo vapauttaa ihmisen tekemään hyvää, jolloin armo ja ansiot tulevat molemmat hyväksyttyä. Konsiili tuomitsi myös semipelagiolaisuuden eli ihmisen ja Jumalan välisen yhteistyön pelastuksessa. Luterilainen huomauttaa: ei idän, eikä lännen kirkko ole noudattanut kokouksen päätöstä. Ovatko toisaalta protestantitkaan?
529-560 Benedictus Nursialainen (Italia) perustaa Monte Cassinon luostarin, laatii luostarisääntönsä ja toimii näin koko läntisen kristikunnan luostarilaitoksen isänä. Ylhäinen nuorukainen ehti rakastua naiseen, mutta syntinen elämä ei maistunut ja niin Benedictus vetäytyi kolmeksi vuodeksi luolaan. Hän perusti useita luostareita, joiden tunnus laajeni koko keskiajan lentäväksi lauseeksi: ora et labora. Opiskelu kuului rutiiniin, jolloin luostarit säilyttivät antiikin perinteitä jälkipolville. Benedictuksen säännön rukoushetket ovat luterilaisillekin tuttuja. Varhaiskeskiajalla munkkius tai nunnuus ei välttämättä ollut yksilön oma valinta, sillä vanhemmat toivat laitoksiin 7-vuotiaita lapsia.
Luostarisääntö korostaa epäyllättävästi kuuliaisuutta, nöyryyttä, paastoamista, itsensä kieltämistä sekä kurinalaisuutta (fyysiset rangaistukset kuuluivat asiaan). Nauramattomuus ja puhumattomuus laskettiin hyveiksi. Apotti on Jumalasta seuraava. Jumala tarkkasi munkkeja lakkaamatta. Uskosta tai armosta sääntö ei puhu, ansioista kylläkin. Pyhän Hengen riemu, lempeys ja vieraanvaraisuus kuuluivat päiväjärjestykseen.
Monte Cassio jäi langobardien jalkoihin, mutta elpyi myöhemmin.
527-565 Justinianus I Itä-Rooman keisarina sai rauhoitettua bulgaarien ja slaavien vaivaaman Balkanin sekä valloitettua Krimin niemimaan. Hän kävi taisteluun kristinuskon kilpailijoita, kuten pakanuutta ja juutalaisuutta vastaan jopa vainoihin yltyvällä reformillaan. Samarialaisten kapinat murskattiin. Hänen vaimonsa oli entinen prostituoitu Theodora. Keisarin näyssä kristinusko ja keisarikunta liittoutuivat valtakuntaa lujittaen (vrt. Pantokrator-ikonit). Kaupungin vaunukilpa-ajojen sirkuspuolueiden yhteenotosta lietsoutunut Nika-kapina (531) uhkasi tuhota koko valtakunnan, mutta väkivalta ratkaisi tämänkin ongelman. Keisari rakensi uudelleen Hagia Sofian, maailman suurimman kirkon. Kirkko julisti itä-Rooman ylemmyyttä antiikin Roomasta sekä Salomon vanhasta liitosta. Hän pystytti myös 40m korkean pylvään, jonka huipulla oli hänen ratsastajapatsaansa Mannerheim-tyyliin. Tältä ajalta on peräisin (taas) Konstantinopolin patriarkan ylimmän johtoaseman tavoittelu, ilmeisesti perusteluna se, että apostoli Andreas oli perustanut kaupunkiin seurakunnan. Sassanidien kanssa Justinianus solmi ikuisen rauhan – hinta 500 kiloa kultaa. Sopimukseen kuului ajokoirien laitto ei-khalkedonilaisten piispojen perään.
Keisari sulki Platonin akatemian v. 529 – tai paremminkin lopetti sen rahoituksen. Kyseessä ei tällöin ollut esimerkiksi luonnontieteiden keskus, vaan uusplatonistisen mystiikan mekka. Samana vuonna Benedictus Nursialainen perusti länsimaisen luostarilaitoksen. Vuosi onkin vahva ehdokas (pakanallisen) antiikin vaihtumiseksi (kristilliseksi) keskiajaksi.
Justinianuksen aikana monofysiitit ja khalkedonilaiset taistelivat oikeuksistaan. Paavit puolsivat jälkimmäistä, keisarikin, mutta suvaitsi myös kerettiläisiä. Konstantinopolissa 5. ekumeeninen kirkolliskokous (553) tuomitsi itäisten piispojen ja keisarin toimesta ns. ”kolmen kappaleen” eli teologin (mm. Theodor Mopsuestialaisen) sekä areiolaiset, nestorilaiset ja Origeneen. Tarkoitus oli vakuuttaa monofysiitit khalkedonin ortodoksisuudesta. Lännessä konsiili ei saanut vastakaikua. Paavi Vigilius, joka ei osallistunut konsiiliin, allekirjoitti päätökset painostettuna. Tämän ja seuraajansa Pelagiuksen yhtyminen keisarin ja konsiilin päätöksiin aiheutti laajaa kritiikkiä, jopa ehtoollisyhteyksien katkomisia. Monofysiitit eivät hyväksyneet kokousta, eivätkä taipuneet Justinianuksen pakonkaan alla.
Vuonna 542 Kontantinopolissa puhkesi kulkutautiepidemia, ilmeisesti paiserutto, vuosisadan ankarin tauti, johon kuoli kolmannes kaupungin väestöstä. Ilmeisesti epidemia levisi myös Persiaan ja Kiinaan.
Lännessä keisarin sotapäällikön Belisarius onnistui yllättää alivoimaisella joukollaan Pohjois-Afrikan vandaalit Karthagon valloittaen. Menestyksestä innostuneena joukko valtasi myös Sisilian, goottien hallitseman Etelä-Italian sekä Rooman. Gootit yrittivät vallata kaupungin takaisin siinä melkein onnistuen. Belisarius valtasi vielä Ravennan ja olisi päässyt jopa Italian kuninkaaksi, mutta hänet kutsuttiin takaisin itään. Gootit olivat juonineet Persian tuoreen kuninkaan Khusrau I:n kanssa ja Antiokia oli vallattu. Nyt gootit pääsivät niskan päälle Italiassa uuden päällikkönsä Totilan johtamana ja saivat Rooman haltuunsa. Kaupunki oli kuitenkin enää vain varjo entisestä. Itä-Rooman joukot voittivat lopulta gootit pitkittyneessä sodassa v. 552 sekä alemannit v. 554. Rauha Persian kanssa ei kuitenkaan kestänyt, vaan arkkiviholliset olivat koko vuosisadan piikkinä toistensa lihassa.
Persian itäinen kirkko aloitti näihin aikoihin merkittävät lähetystyöt Persiassa, Irakissa, Arabiassa, Uzbekistanissa ja jopa Intiassa sekä Sri Lankassa. Mm. Jemenin kuningas tuli uskoon. Tämä johtui oppineen Khusraun suvaitsevaisuuspolitiikasta. Kuningas suosi mm. uusplatonismia. Persia koki tällöin taloudellisen kasvukauden. Kristityt olivat joutuneet kilpailemaan paikallisen karismaattisen saarnaajan Mazdakin, aggressiivisen juutalaisuuden sekä zarathustralaisuuden kanssa vainojakin kestäen.
Justinianus tunnetaan lakikokoelman koonnistaan. Täältä on peräisin monta kelpo sananlaskua, kuten ”omatunto vastaa tuhatta todistajaa”, ”kuultakoon toistakin osapuolta” tai ”äärimmäinen oikeuden tavoittelu aiheuttaa suurinta vääryyttä”. Bysantin valtteihin kuuluivat myös ilmaiset sairaalat sekä kiinalaisilta varastettu salaisuus, silkkiperhosen toukat.
Ravenna on kuuluisa mosaiikkitaiteestaan.
536-586 Pitkä kylmä kausi Euroopassa ja Rooman valtakunnassa islantilaisen ja kenties väliamerikkalaisen tulivuoren purkauduttua kurjuuttaa vuosisataa entisestään.
534-599 Kiinan pohjoinen Wei jakaantuu kahtia han-fanittajien aristokraattien ja arojen paimentolaisten elämäntapojen erojen käytyä sietämättömiksi. Dynastiat vaihtuivat tiuhaan. Turkkilaisten barbaarien uhan takia kiinalaiset rakensivat muureja. V. 555 töissä oli jopa liki 2 miljoonaa rakentajaa. Turkkilaisten kanssa tehtiin myös kauppaa, jopa naimakauppaa. Ajan viimeinen dynastia Sui oli siitä merkittävä, että se onnistui liittämään myös lähes koko Etelä-Kiinan valtansa alle. Dynastian armeija oli yli puolimiljoonainen. Dynastia teki sotaretkiä Vietnamiin (onnistuen) sekä Koreaan (epäonnistuen). Tällöin rakennettiin Jangsten ja Keltaisenjoen Keisarinkanava, pisin ihmisen rakentama vesireitti maailmassa (1 800km) orjatyön voimalla. Taolaisuus, buddhalaisuus ja kungfutselaisuus elivät rinta rinnan Kiinassa, toisaalta toistensa kanssa kilpaillen.
Taolaisuus kehittyi monien koulukuntien kautta yhteneväiseksi järjestelmäksi, kolmeksi luolaksi. Uskontoon liittyi jumalia, astraalitodellisuuden tasoja sekä tuonpuoleisuuskäsityksiä buddhalaisuudesta lainattuine helvetintuskineen. Ihmisten onnea sääteli tuonpuoleinen virasto, jolle ihmisissä asuvat madot(!) raportoivat hyviä ja pahoja tekoja. Buddhalaisuusvaikutteet näkyivät myös valaistumistavoitteissa, uskossa jälleensyntymään ja karmaan sekä Laotsen korottamisessa jumalaksi – tosin jopa Luojaksi. Uskontoon kuului mm. kuolemattomuuden tavoittelua eliksiirejä nauttimalla tai Tao te chiniä resitoimalla, erilaisia rituaaleja, kuten hampaiden nakuttelua sekä symbolista väkivaltaa, demoneja ja aaveita manausrituaaleineen, talismaaneja, taikauskoisia tapoja ja loitsurukouksia. Rituaalinen seksi tai selibaatti kuuluivat myös kuvaan – jopa Korkeimman mysteerin Jadeneidon viisivuotisen mielikuvaharjoituksen palkinto, jadeneitojen laskeutuminen makuuhuoneeseen.
Chan buddhalaisuus syntyi mahajana-buddhalaisuuden koulukuntana. Tässä korostettiin suoraa kokemusta ja torjutaan kirjoitukset, jumaluudet ja Buddhat. Perimätiedon mukaan koulun perusti Bodhidharma. Koulukunta piti itseään Buddhan perillisinä, mutta korostus on kaiken ”uskonnon”, samoin kuin kategorioiden, tuonpuoleisuuksien ynnä muiden tavoitteiden kyseenalaistamisessa mietiskelijän tyytyessä olemiseensa. Chan-buddhalaisuuden perustajat Shaolin-luostarissa olivat ilmeisesti itsepuolustuslajien osaajia ja siten kung fu:n pioneereja.
538-599 Japanissa alkaa Asuka-kausi. Tämä tarkoitti buddhalaisuuden tuloa maahan Kiinan ja Korean kautta. Uusi uskonto joutui taistelemaan pitkään alkuperäisen shintolaisuuden kanssa, mutta sai myös vahvoja suojelijoita. Japanin keisareiden historiallisuus juontuu tältä ajalta.
Buddhalaisuus ehti myös Burmaan ja Indonesiaan.
565-599 Avaarien hätyyttämät langobardit valtaavat Pohjois-Italian, myöhemmin miltei koko Italian. Nämä barbaarit saattoivat olla Skandinaviasta lähtöisin. Heidän jumalana olikin viikingeiltä tuttu Odin. Toisaalta tuntemamme Odin syntyi vuorovaikutuksesta roomalaisten jumalien, kuten Marsin, kanssa. Tullessaan langobardit olivat jossain määrin areiolaistuneet valloittamiltaan gepideiltä. Tappaminen ja ryöstäminen oli barbaarista, verotus roomalaista. Aika oli muutenkin ja taas levotonta: maurit hyökkäsivät Pohjois-Afrikkaan, visigootit riehuivat Hispaniassa. Bysantin haltuun jäi vain Sisilia, Ravenna ja mm. Venetsia. Laiha rauha saatiin aikaan vuosisadan lopussa.
Sotien, ruton ja oppivainojen heikentämä Itä-Rooma ei kyennyt auttamaan länttä. Sitä kuormittivat kahakat Persiaa sekä avaareja ja slaaveja vastaan Balkanilla. Justinianuksen seuraaja Justinus II tahtoi eroon edeltäjänsä lahjuspolitiikasta ja omaksumalla tylyyden kilpailijoitaan kohtaan. Slaavit tekivät valloitusretkiä pohjoisesta Kreikkaan saakka. He eivät koonneet suuria armeijoita, mutta olivat tehokkaita sissisodassa. Avaarit olivat militaristisesti pahempi uhka – slaaveillekin. He liikkuivat ratsain (jalustimin) ja osasivat myös piirityksen salat – jopa Eurooppaa paremmin, sillä he toivat tänne kiinalaisen trebuchetin.
Slaavit tunnetaan kielestään, joka yhdistää nykyään miljoonia Itä-Euroopan ihmisiä. Kielialue oli aluksi rajallinen skyyttien ja balttilaisen kielen paineessa. Kieli sai vaikutteita ja alistusaseman sarmaateilta, roomalaisten latinasta, gooteilta sekä hunneilta. 500-luvun slaavilaisekspansio tarkoitti kansan ja kielen leviämistä semminkin, kun heillä oli tapana vangita ihmisiä ja vapauttaa heitä omiin yhteisöihinsä. Keski-Eurooppa slaavilaistui vähitellen germaaneilta mm. siksi, koska slaaveilla oli paremmat maanviljelysmenetelmät (kyntöaura). Kiova katsotaan perustetuksi v. 482 slaavien toimesta.
Turkkilaiset eli esiuigurit, esiturkeemnit ja esikazakit olivat jopa Keski-Aasian herroja. He eivät tosin vielä asuneet Turkissa / Anatoliassa. Heidän valtakuntansa oli hämmentävän suuri ulottuen Mustaltamereltä Mantšuriaan. Uskonto oli polyteistinen pääjumalalanaan Tengri. Valtakunta jakaantui kahtia suurkaanin kuoltua. Persian yrittäessä liittoutua kiinalaisten kanssa, bysanttilaiset kääntyivät turkkilaisten puoleen. Liittouma hyökkäsi Persiaa vastaan, mutta sotaretki epäonnistui. Turkkilaiset sanoutuivat yhteistyöstä irti. Bysantin ja Persian kahakat jatkuivat. Sota oli myös uskonnollinen, kristinusko vs. zarathustralaisuus. Tämä kävi ilmi esimerkiksi silloin, kun viholliset onnistuivat saamaan käsiinsä persialaisten pyhän tulen ja sammuttamaan sen. Kristityt taas käyttivät pyhiä kuvia sotapolitiikan jatkeena. Nämä olivat pyhiä kuvia, ikoneita, joiden funktio oli pitkälti sama kuin pyhäinjäännöksillä. Sota tarkoitti myös liittolaisten uskonnollista liehittelyä mm. Arabiassa.
Vuosisata päättyi bysanttilaisille otollisesti. Persian kuningas joutui kapinan kohteeksi, haki turvaa Konstantinopolista ja lupasi vihollisilleen mittavat maa-alueet Lähi-Idässä vastineeksi tuesta palasta valtaistuimelle.
570-599 Muhammed syntyy Arabiassa Mekan kaupungissa (perimätiedon mukaan). Etelä-Arabiassa juutalaiset olivat syrjäyttäneet kristityt, sitten Etiopian kristityt valloittivat alueen, jonka jälkeen persialaiset kaappasivat herruuden v. 575. Maassa oli ollut myös paikallisia ja pieniä arabialaisia valtioita. Mekka ei ollut metropoli, muttei lintukotokaan. Vieraiden hääriessä maassa, arabien oma kansallistunne orasti piskuisten heimoidentiteettien rinnoille. Arabit palvoivat jumalattaria, Allatia, al-Uzzaa ja Manatia – Allahiakin. Animismi sekä kivien palvonta tai ainakin kivien pitäminen pyhinä kuului asiaan. Mekassa oli Kaaban musta kivi sekä temppeli. Muhammed avioitui v. 595 vahvaluonteisen Khadizan kanssa.
587-589 Frankkien menestyksen huomaten, myös Espanjan länsigootit vaihtoivat areiolaisuuden katolisuuteen kuninkaansa Rekaredin johdolla. Näin rauhoittui goottien hispanoroomalaisten kyräily. He sulautuivat vähitellen paikallisväestöön. Visigoottien kirkon johtaja ei ollut Roomassa tai Konstantiopolissa, vaan Sevillassa. Gootit valtasivat itselleen myös aiemmin mainitun sveebien kuningaskunnan.
Toledon kolmannessa konsiilissa (589) ilmestyy maailmaan pahamaineinen ”filioque” eli ”ja Pojasta” lisäys Nikean uskontunnustukseen vastareaktiona areiolaisuuteen. Punainen luuri ei kuitenkaan soinut, sillä mm. Hilarius Poitierslainen, Ambrosius, Kyrillos Aleksandrialainen ja paavi Leo olivat opettaneet näin jo aiemmin.
590-599 Gregorius I Suuri Rooman piispana, ensimmäisenä munkkipaavina ja viimeisenä roomalaisena paavina sekä läntisen kirkon yhtenä neljästä kirkonopettajasta. Muuta suurta ei läntisessä Roomassa enää ollutkaan. Diakonina toimiessaan mies oli saanut suitsutusta avustustoiminnallaan Rooman kulkutautiepidemian aikana. Gregorius ei tahtonut paaviksi, vaan yritti piiloutua, mutta väkijoukko kantoi hänet pyhälle istuimelle. Mieheltä on säilynyt 850 kirjettä eli saman verran kuin liki 60 paavilla ennen häntä. Gregoriuksen vaikutuksesta langobardit kääntyivät katolisuuteen eivätkä vallanneet Roomaa sekä – taas yksi kova isku areiolaisuudelle.
Gregorius lietsoi lähetystyötä benediktimunkkien toimesta. Hän pyrki selkeyteen ja korosti kansankirkollisesti mm. pyhäinjäännösten ja -vaellusten merkitystä. Roomalaiskatolinen katumusoppi – synnintunto, rippi, katumusharjoitukset ja synninpäästö – juontuu Gregoriukselta. Paavi opetti kiirastulesta sekä vahvisti ”heikkoa kuvateologiaa” eli ikonoklasmin ja ikonien kunnioittamisen välimuotoa: kuvat ovat pedagoginen apu uskon tiellä. Gregoriuksen ja Augustinus-munkin johdolla saapui katolinen lähetystyö Britanniaan, anglosaksien Kenttiin. Jopa yllättäen saksit kallistivat korvansa kristinuskon puoleen kuningas Ethelbertin myötä. Näin perustettiin Cantemburyn kirkkoprovinssi. Englannissa liikkuivat myös irlantilaiset munkit. Heidän ja benediktien kohtaamiset eivät olleet aina ystävämieliset. Saarelta tuli myös lähetystyöntekijöitä mantereelle, mistä käsin esimerkiksi Gallia sai satoja luostareita. Pyhä Columba vei luostarilaitoksen ja kristinuskon Skotlantiin.
Gregorius oli vastakkainen Justinianuksen kanssa, sillä hän korosti taivaallista isänmaata, kun taas keisari yritti perustaa ihannevaltionsa maan päälle.
Ajanjakso kuvaa etenkin (länsi)-Rooman luhistumista ja vaihtumista esi-Eurooppalaiseen valtakuntien tilkkutäkkiin. Kristinusko - jopa sen katolinen muoto - selvisi kuitenkin yllättävän hyvin kansainvaellusten kurimuksista. Barbaarikansoja kääntyi kristinuskoon, luostareita ja kirkkoja rakennettiin paljon. Tosin blogissa toin usein esille kristinuskon ja väkivallan kyseenalaisen liiton. Sikäli kun kristinusko oli parempaa, väkivallatonta vastarintaa ja uhrautumista, siitä ei juurikaan ole jälkiä historiankirjoituksessa. Kristinuskon viholliset - sassanidien zarathustralaisuus, Lähi-idän ja Pohjois-Afrikan juutalaisuus, barbaarien pakanuus sekä areiolaisuus ja muut harhaoppisuudet olivat paitsi teologisia ja opillisia, myös poliittisia ja sotilaallisia vihollisia.
536-586 Pitkä kylmä kausi Euroopassa ja Rooman valtakunnassa islantilaisen ja kenties väliamerikkalaisen tulivuoren purkauduttua kurjuuttaa vuosisataa entisestään.
534-599 Kiinan pohjoinen Wei jakaantuu kahtia han-fanittajien aristokraattien ja arojen paimentolaisten elämäntapojen erojen käytyä sietämättömiksi. Dynastiat vaihtuivat tiuhaan. Turkkilaisten barbaarien uhan takia kiinalaiset rakensivat muureja. V. 555 töissä oli jopa liki 2 miljoonaa rakentajaa. Turkkilaisten kanssa tehtiin myös kauppaa, jopa naimakauppaa. Ajan viimeinen dynastia Sui oli siitä merkittävä, että se onnistui liittämään myös lähes koko Etelä-Kiinan valtansa alle. Dynastian armeija oli yli puolimiljoonainen. Dynastia teki sotaretkiä Vietnamiin (onnistuen) sekä Koreaan (epäonnistuen). Tällöin rakennettiin Jangsten ja Keltaisenjoen Keisarinkanava, pisin ihmisen rakentama vesireitti maailmassa (1 800km) orjatyön voimalla. Taolaisuus, buddhalaisuus ja kungfutselaisuus elivät rinta rinnan Kiinassa, toisaalta toistensa kanssa kilpaillen.
Taolaisuus kehittyi monien koulukuntien kautta yhteneväiseksi järjestelmäksi, kolmeksi luolaksi. Uskontoon liittyi jumalia, astraalitodellisuuden tasoja sekä tuonpuoleisuuskäsityksiä buddhalaisuudesta lainattuine helvetintuskineen. Ihmisten onnea sääteli tuonpuoleinen virasto, jolle ihmisissä asuvat madot(!) raportoivat hyviä ja pahoja tekoja. Buddhalaisuusvaikutteet näkyivät myös valaistumistavoitteissa, uskossa jälleensyntymään ja karmaan sekä Laotsen korottamisessa jumalaksi – tosin jopa Luojaksi. Uskontoon kuului mm. kuolemattomuuden tavoittelua eliksiirejä nauttimalla tai Tao te chiniä resitoimalla, erilaisia rituaaleja, kuten hampaiden nakuttelua sekä symbolista väkivaltaa, demoneja ja aaveita manausrituaaleineen, talismaaneja, taikauskoisia tapoja ja loitsurukouksia. Rituaalinen seksi tai selibaatti kuuluivat myös kuvaan – jopa Korkeimman mysteerin Jadeneidon viisivuotisen mielikuvaharjoituksen palkinto, jadeneitojen laskeutuminen makuuhuoneeseen.
Chan buddhalaisuus syntyi mahajana-buddhalaisuuden koulukuntana. Tässä korostettiin suoraa kokemusta ja torjutaan kirjoitukset, jumaluudet ja Buddhat. Perimätiedon mukaan koulun perusti Bodhidharma. Koulukunta piti itseään Buddhan perillisinä, mutta korostus on kaiken ”uskonnon”, samoin kuin kategorioiden, tuonpuoleisuuksien ynnä muiden tavoitteiden kyseenalaistamisessa mietiskelijän tyytyessä olemiseensa. Chan-buddhalaisuuden perustajat Shaolin-luostarissa olivat ilmeisesti itsepuolustuslajien osaajia ja siten kung fu:n pioneereja.
538-599 Japanissa alkaa Asuka-kausi. Tämä tarkoitti buddhalaisuuden tuloa maahan Kiinan ja Korean kautta. Uusi uskonto joutui taistelemaan pitkään alkuperäisen shintolaisuuden kanssa, mutta sai myös vahvoja suojelijoita. Japanin keisareiden historiallisuus juontuu tältä ajalta.
Buddhalaisuus ehti myös Burmaan ja Indonesiaan.
565-599 Avaarien hätyyttämät langobardit valtaavat Pohjois-Italian, myöhemmin miltei koko Italian. Nämä barbaarit saattoivat olla Skandinaviasta lähtöisin. Heidän jumalana olikin viikingeiltä tuttu Odin. Toisaalta tuntemamme Odin syntyi vuorovaikutuksesta roomalaisten jumalien, kuten Marsin, kanssa. Tullessaan langobardit olivat jossain määrin areiolaistuneet valloittamiltaan gepideiltä. Tappaminen ja ryöstäminen oli barbaarista, verotus roomalaista. Aika oli muutenkin ja taas levotonta: maurit hyökkäsivät Pohjois-Afrikkaan, visigootit riehuivat Hispaniassa. Bysantin haltuun jäi vain Sisilia, Ravenna ja mm. Venetsia. Laiha rauha saatiin aikaan vuosisadan lopussa.
Sotien, ruton ja oppivainojen heikentämä Itä-Rooma ei kyennyt auttamaan länttä. Sitä kuormittivat kahakat Persiaa sekä avaareja ja slaaveja vastaan Balkanilla. Justinianuksen seuraaja Justinus II tahtoi eroon edeltäjänsä lahjuspolitiikasta ja omaksumalla tylyyden kilpailijoitaan kohtaan. Slaavit tekivät valloitusretkiä pohjoisesta Kreikkaan saakka. He eivät koonneet suuria armeijoita, mutta olivat tehokkaita sissisodassa. Avaarit olivat militaristisesti pahempi uhka – slaaveillekin. He liikkuivat ratsain (jalustimin) ja osasivat myös piirityksen salat – jopa Eurooppaa paremmin, sillä he toivat tänne kiinalaisen trebuchetin.
Slaavit tunnetaan kielestään, joka yhdistää nykyään miljoonia Itä-Euroopan ihmisiä. Kielialue oli aluksi rajallinen skyyttien ja balttilaisen kielen paineessa. Kieli sai vaikutteita ja alistusaseman sarmaateilta, roomalaisten latinasta, gooteilta sekä hunneilta. 500-luvun slaavilaisekspansio tarkoitti kansan ja kielen leviämistä semminkin, kun heillä oli tapana vangita ihmisiä ja vapauttaa heitä omiin yhteisöihinsä. Keski-Eurooppa slaavilaistui vähitellen germaaneilta mm. siksi, koska slaaveilla oli paremmat maanviljelysmenetelmät (kyntöaura). Kiova katsotaan perustetuksi v. 482 slaavien toimesta.
Turkkilaiset eli esiuigurit, esiturkeemnit ja esikazakit olivat jopa Keski-Aasian herroja. He eivät tosin vielä asuneet Turkissa / Anatoliassa. Heidän valtakuntansa oli hämmentävän suuri ulottuen Mustaltamereltä Mantšuriaan. Uskonto oli polyteistinen pääjumalalanaan Tengri. Valtakunta jakaantui kahtia suurkaanin kuoltua. Persian yrittäessä liittoutua kiinalaisten kanssa, bysanttilaiset kääntyivät turkkilaisten puoleen. Liittouma hyökkäsi Persiaa vastaan, mutta sotaretki epäonnistui. Turkkilaiset sanoutuivat yhteistyöstä irti. Bysantin ja Persian kahakat jatkuivat. Sota oli myös uskonnollinen, kristinusko vs. zarathustralaisuus. Tämä kävi ilmi esimerkiksi silloin, kun viholliset onnistuivat saamaan käsiinsä persialaisten pyhän tulen ja sammuttamaan sen. Kristityt taas käyttivät pyhiä kuvia sotapolitiikan jatkeena. Nämä olivat pyhiä kuvia, ikoneita, joiden funktio oli pitkälti sama kuin pyhäinjäännöksillä. Sota tarkoitti myös liittolaisten uskonnollista liehittelyä mm. Arabiassa.
Vuosisata päättyi bysanttilaisille otollisesti. Persian kuningas joutui kapinan kohteeksi, haki turvaa Konstantinopolista ja lupasi vihollisilleen mittavat maa-alueet Lähi-Idässä vastineeksi tuesta palasta valtaistuimelle.
570-599 Muhammed syntyy Arabiassa Mekan kaupungissa (perimätiedon mukaan). Etelä-Arabiassa juutalaiset olivat syrjäyttäneet kristityt, sitten Etiopian kristityt valloittivat alueen, jonka jälkeen persialaiset kaappasivat herruuden v. 575. Maassa oli ollut myös paikallisia ja pieniä arabialaisia valtioita. Mekka ei ollut metropoli, muttei lintukotokaan. Vieraiden hääriessä maassa, arabien oma kansallistunne orasti piskuisten heimoidentiteettien rinnoille. Arabit palvoivat jumalattaria, Allatia, al-Uzzaa ja Manatia – Allahiakin. Animismi sekä kivien palvonta tai ainakin kivien pitäminen pyhinä kuului asiaan. Mekassa oli Kaaban musta kivi sekä temppeli. Muhammed avioitui v. 595 vahvaluonteisen Khadizan kanssa.
587-589 Frankkien menestyksen huomaten, myös Espanjan länsigootit vaihtoivat areiolaisuuden katolisuuteen kuninkaansa Rekaredin johdolla. Näin rauhoittui goottien hispanoroomalaisten kyräily. He sulautuivat vähitellen paikallisväestöön. Visigoottien kirkon johtaja ei ollut Roomassa tai Konstantiopolissa, vaan Sevillassa. Gootit valtasivat itselleen myös aiemmin mainitun sveebien kuningaskunnan.
Toledon kolmannessa konsiilissa (589) ilmestyy maailmaan pahamaineinen ”filioque” eli ”ja Pojasta” lisäys Nikean uskontunnustukseen vastareaktiona areiolaisuuteen. Punainen luuri ei kuitenkaan soinut, sillä mm. Hilarius Poitierslainen, Ambrosius, Kyrillos Aleksandrialainen ja paavi Leo olivat opettaneet näin jo aiemmin.
590-599 Gregorius I Suuri Rooman piispana, ensimmäisenä munkkipaavina ja viimeisenä roomalaisena paavina sekä läntisen kirkon yhtenä neljästä kirkonopettajasta. Muuta suurta ei läntisessä Roomassa enää ollutkaan. Diakonina toimiessaan mies oli saanut suitsutusta avustustoiminnallaan Rooman kulkutautiepidemian aikana. Gregorius ei tahtonut paaviksi, vaan yritti piiloutua, mutta väkijoukko kantoi hänet pyhälle istuimelle. Mieheltä on säilynyt 850 kirjettä eli saman verran kuin liki 60 paavilla ennen häntä. Gregoriuksen vaikutuksesta langobardit kääntyivät katolisuuteen eivätkä vallanneet Roomaa sekä – taas yksi kova isku areiolaisuudelle.
Gregorius lietsoi lähetystyötä benediktimunkkien toimesta. Hän pyrki selkeyteen ja korosti kansankirkollisesti mm. pyhäinjäännösten ja -vaellusten merkitystä. Roomalaiskatolinen katumusoppi – synnintunto, rippi, katumusharjoitukset ja synninpäästö – juontuu Gregoriukselta. Paavi opetti kiirastulesta sekä vahvisti ”heikkoa kuvateologiaa” eli ikonoklasmin ja ikonien kunnioittamisen välimuotoa: kuvat ovat pedagoginen apu uskon tiellä. Gregoriuksen ja Augustinus-munkin johdolla saapui katolinen lähetystyö Britanniaan, anglosaksien Kenttiin. Jopa yllättäen saksit kallistivat korvansa kristinuskon puoleen kuningas Ethelbertin myötä. Näin perustettiin Cantemburyn kirkkoprovinssi. Englannissa liikkuivat myös irlantilaiset munkit. Heidän ja benediktien kohtaamiset eivät olleet aina ystävämieliset. Saarelta tuli myös lähetystyöntekijöitä mantereelle, mistä käsin esimerkiksi Gallia sai satoja luostareita. Pyhä Columba vei luostarilaitoksen ja kristinuskon Skotlantiin.
Gregorius oli vastakkainen Justinianuksen kanssa, sillä hän korosti taivaallista isänmaata, kun taas keisari yritti perustaa ihannevaltionsa maan päälle.
Ajanjakso kuvaa etenkin (länsi)-Rooman luhistumista ja vaihtumista esi-Eurooppalaiseen valtakuntien tilkkutäkkiin. Kristinusko - jopa sen katolinen muoto - selvisi kuitenkin yllättävän hyvin kansainvaellusten kurimuksista. Barbaarikansoja kääntyi kristinuskoon, luostareita ja kirkkoja rakennettiin paljon. Tosin blogissa toin usein esille kristinuskon ja väkivallan kyseenalaisen liiton. Sikäli kun kristinusko oli parempaa, väkivallatonta vastarintaa ja uhrautumista, siitä ei juurikaan ole jälkiä historiankirjoituksessa. Kristinuskon viholliset - sassanidien zarathustralaisuus, Lähi-idän ja Pohjois-Afrikan juutalaisuus, barbaarien pakanuus sekä areiolaisuus ja muut harhaoppisuudet olivat paitsi teologisia ja opillisia, myös poliittisia ja sotilaallisia vihollisia.
Vuosisadan loppuun mennessä suuret valtiomahdit, Bysantti, Persia ja Intian Gupta heikentyivät. Maailman mahtavimmat valtiot olivat Kiina ja yllättäen turkkilainen imperiumi. Keskiaikaan siirtyminen ei tarkoittanut (vielä) feodalismia eli sitä, että läänin- ja linnanherrat sortivat maaorjia raskaan verotuksen alla. Kartanotaloudesta siirryttiin pikemminkin parempiin talonpoikaistiloihin. Länsi-Rooman kuningaskunnat luopuivat roomalaisesta verotuksesta. Armeijoiden ylläpito ei perustunut verotukseen, vaan vapaiden ja maata omistavien miesten kutsumiseen sotaan.
.jpg)
