“Tupakka, viina ja villit naiset” – esipahe
Esseeni käsittelee laulujen sanoituksia, ei artistien kannanottoja, muusikoiden tapoja, musiikkivideoita, eikä kappaleiden esteettisiä ansioita. Otsikostani huolimatta en kulje Dingon tupakkatietä, vaan keskityn 2000-luvun hehkuvimpiin kappaleisiin.
Yleisellä tasolla esseeni käsittelee moraalin ja ilmaisunvapauden välistä suhdetta. Suomalaisessa populaarimusiikissa kitara ja pamppu ovat kohdanneet esimerkiksi silloin kuin Maustetytöt käytti neekeri-sanaa kappaleessaan, lapset lauloivat kyseenalaisia sanoja Sannin musiikkivideolla tai kun Ruudolf vertasi laulussaan naista autoon.
Tupakkakysymyksestä muodostuu helposti holhoavan terveysnatsin ja boheemin artistin jankkaava duetto. Vastakkainasettelussa kolmas pyörä, tupakkateollisuus, katoaa kuin savuna ilmaan. Tupakkafirmat käärivät voitot jokaisesta ostetusta askista. Yhtiöillä on pätäkkää lobata tuotteitaan ja pummata asiantuntijoita puolelleen.
Maksetaanko suomalaisille artisteille tupakan tuotesijoittelusta? Vai ovatko tupakkamyönteiset biisit mainontaa, jota ei voi rahalla ostaa? Suomen lainsäädäntö on kieltänyt tupakoinnin mainostamisen ja lisännyt röökiaskeihin shokeeraavia kuvia etappeina kohti savutonta Suomea. Siksi sikariporras tietää tehneensä lottorivin oikein aina kun taikuri vetää valkoisen kaniinin askista ihailevan yleisön edessä.
“Vanhempiensa rööki haisi kuteissa, sen faija jurrissa löi sitä toisinaan” – populaarimusiikin ongelmakäyttäjät
Tupakan muuttuminen viattomasta nautinnosta sosiaaliseksi ongelmaksi näkyy myös populaarimusiikin maailmassa. Tyypillinen suomipopin polttaja on esimerkiksi Anssi Kelan “Puistossa” -kappaleen huumeriippuvainen nuorisorikollinen Pete. Vastaavasti Ellipsin kappaleessa “Kolera-allas”, koditon sosiaalipummi on mätkähtänyt yhteiskunnan ja perheen turvaverkkojen läpi kerjäämään kaduilla rahaa viinaan ja tupakkaan.
Maija Vilkkumaan kappaleessa “Sä tarviit paremman kuin mä” itsetuntonsa rippeet menettänyt antisankari vertaa itseään läpimärkään röökiaskiin. Maustetyttöjen laulussa “Tein kai lottorivin väärin” yksinäinen sekakäyttäjä samaistuu Sudanin lapsityöntekijöihin, sillä Suomeen syntyminen on lottovoitto, joka riittää vain yhteen kaljaan.
Onko tupakan tapauksessa kaikki julkisuus hyvää julkisuutta? Tupakkateollisuus on koukussa suloisiin mielikuviin. Paremman puutteessa se imee sauhuja vaikka toisten tumppaamista natsoista. Rappioromantiikka voi palvella tupakka-agendaa. Se meistä, jolla on huonoin itsetunto, raapaisee ensimmäisen tikun.
Passiivisen tupakoinnin mielikuvat ovat kuitenkin myrkkyä tupakkateollisuuden keuhkoille. Tätä lajia tarjoaa Anssi Kelan hitti “Ilves”, jonka syrjäytetty ja koulukiusattu päähenkilö tulee kouluun kuteissa, joissa haisee vanhempien synti.
“Sormissa tuoksuu tupakka, sun nauru on vieras ja ihana” – populaarimusiikin tupakkahuoneet
Populaarimusiikkiin kuuluu hetkellisyys. Hetki on ohikiitävä kuin itse elämä, mutta hetkessä asuu myös ikuisuus. Populaarimusiikin kappaleissa eletään usein dramaattista ja punktuaalista nyt-hetkeä, johon merkitykset tiivistyvät. Huomista ei ole. Lyhyet pop-kappaleet sekä tupakka käyvät hetkellisyyden symboleista.
Hetkellisyyden mielenmaisemaa sanoittaa esimerkiksi Samuli Laihon sanoittama Samuli Edelmannin laulu “Kaikki tahtoo”. Kappaleessa muistellaan menetettyä rakkautta, ihmetellään perhosen lentoa ja sytytetään viimeinen savuke ennen nukahtamista.
Populaarimusiikissa usein toistuva viimeinen tupakka ei viittaa lopettamiseen, vaan hetkellisyyden dramatiikkaan: elämä on äkkiä poltettu loppuun, joten kannattaa nauttia henkosista vielä kun voi. Nuoruus haihtuu savuna ilmaan. Rakkauden huumaava juoma annostellaan hetkinä.
Populaarimusiikissa usein toistuva viimeinen tupakka ei viittaa lopettamiseen, vaan hetkellisyyden dramatiikkaan: elämä on äkkiä poltettu loppuun, joten kannattaa nauttia henkosista vielä kun voi. Nuoruus haihtuu savuna ilmaan. Rakkauden huumaava juoma annostellaan hetkinä.
Maija Vilkkumaan laulussa “Kesä” kylillä norkoilevat nuoret nauttivat lomasta, tupakasta ja vapaudesta. Toiset saavat rientää töihin ja pelätä kuolemaa. Nuorten kesä päättyy kuitenkin kuin seinään. Vesalan korvamadossa “Kuningas” esiintyy ihastunut nuoripari, joka on kuin rouhittu tupakka ja savukepaperi. Parilla ei ole suunnitelmia eikä telkkaria, mutta jaettu vartti menee solukämpässä sätkää kääriessä.
Kesän ja Kuninkaan rivien väleistä hohkaa nuoriin kohdistuva paheksunta. Sääntöjen uhmaaminen on ehkä typerä syy ostaa myrkyllinen tuote, jonka aiheuttaa säännönmukaisesti riippuvuutta. Tupakanvartta pitkin yhteiskuntaa voi kuitenkin katsoa kapinallisesti oravanpyöränä, jonka tavoittelema riippumattomuus löytyy vain sen ulkopuolelta.
Haloo Helsinki! hitin “Vapaus käteen jää” nainen jättää humalaisen miehensä ja ilmeisesti koko entisen elämänsä tekemällä U-käännöksen autollaan. Tie loistaa hänen edessään täynnä mahdollisuuksia. Naisella ei ole kädessään muuta kuin vapaus – sekä rööki, jonka hän sytyttää palamaan kuin Vapaudenpatsaan soihdun.
Mitenhän naisen elämä jatkuisi? Karauttaisiko hän helluntailaisten teltalle, ajaisiko alas jyrkänteeltä vai sanoisi vastaantulevalle miehelle: “Oh No, Let’s Go, mennääks heti naimisiin?”.
Lasten hautausmaan kappaleen “Salaa tupakalle” minäkertoja harrastaa suusta suuhun -tekohengitystä kuoleman kanssa ja juo takapenkillä tuhat kaljaa, sillä kaupungin rikkaudet ja kunnia ovat vain kiveä ja hiekkaa. Vastaavasti Sannin fiilistelyssä “Supernova” tupakka on väärä, mutta hauska valinta elämän kujanjuoksussa.
Voisi kuvitella tupakkapomojen laulavan ylistystä, kun maan suosituimmat taiteilijat liittävät syöpää, keuhkoahtaumaa ja impotenssia aiheuttavan tuotteen rakkauteen, vapauteen ja nuoruuden iloihin. Tupakka-Emman kuittaisi todennäköisesti Arttu Wiskari.
Wiskarin kappaleet osuvat isänmaalliseen hermoomme. Näin on etenkin laulun “Suomen muotoisen pilven alla” kohdalla. Hymnissä vannotaan rakkauden ja suomalaisen sisun nimeen. Wiskarin hitti oli radioiden soitetuin kappale vuonna 2019. Se esitettiin mm. Kohti linnan juhlia -ohjelmassa.
Laulun kertoja ei kuitenkaan ole mikään “Huomenta Suomi” -klassikon rekkakuski, joka laittaa usvaa putkeen ja syö juustosämpylän taukopaikalla. Laulun lyyrinen minä on surkimus, joka ulkoistaa epäonnistumisensa jossitteluun ja keltaisen lehdistön lööppeihin. Ahkeruuden sijaan hän tissuttelee keittiössä ja polttaa ketjussa.
Jos Petri Nygård piirsi Suomen rajat viinalla, Arttu Wiskari teki saman myrkkypilvellä.
Kesän ja Kuninkaan rivien väleistä hohkaa nuoriin kohdistuva paheksunta. Sääntöjen uhmaaminen on ehkä typerä syy ostaa myrkyllinen tuote, jonka aiheuttaa säännönmukaisesti riippuvuutta. Tupakanvartta pitkin yhteiskuntaa voi kuitenkin katsoa kapinallisesti oravanpyöränä, jonka tavoittelema riippumattomuus löytyy vain sen ulkopuolelta.
Haloo Helsinki! hitin “Vapaus käteen jää” nainen jättää humalaisen miehensä ja ilmeisesti koko entisen elämänsä tekemällä U-käännöksen autollaan. Tie loistaa hänen edessään täynnä mahdollisuuksia. Naisella ei ole kädessään muuta kuin vapaus – sekä rööki, jonka hän sytyttää palamaan kuin Vapaudenpatsaan soihdun.
Mitenhän naisen elämä jatkuisi? Karauttaisiko hän helluntailaisten teltalle, ajaisiko alas jyrkänteeltä vai sanoisi vastaantulevalle miehelle: “Oh No, Let’s Go, mennääks heti naimisiin?”.
Lasten hautausmaan kappaleen “Salaa tupakalle” minäkertoja harrastaa suusta suuhun -tekohengitystä kuoleman kanssa ja juo takapenkillä tuhat kaljaa, sillä kaupungin rikkaudet ja kunnia ovat vain kiveä ja hiekkaa. Vastaavasti Sannin fiilistelyssä “Supernova” tupakka on väärä, mutta hauska valinta elämän kujanjuoksussa.
Voisi kuvitella tupakkapomojen laulavan ylistystä, kun maan suosituimmat taiteilijat liittävät syöpää, keuhkoahtaumaa ja impotenssia aiheuttavan tuotteen rakkauteen, vapauteen ja nuoruuden iloihin. Tupakka-Emman kuittaisi todennäköisesti Arttu Wiskari.
Wiskarin kappaleet osuvat isänmaalliseen hermoomme. Näin on etenkin laulun “Suomen muotoisen pilven alla” kohdalla. Hymnissä vannotaan rakkauden ja suomalaisen sisun nimeen. Wiskarin hitti oli radioiden soitetuin kappale vuonna 2019. Se esitettiin mm. Kohti linnan juhlia -ohjelmassa.
Laulun kertoja ei kuitenkaan ole mikään “Huomenta Suomi” -klassikon rekkakuski, joka laittaa usvaa putkeen ja syö juustosämpylän taukopaikalla. Laulun lyyrinen minä on surkimus, joka ulkoistaa epäonnistumisensa jossitteluun ja keltaisen lehdistön lööppeihin. Ahkeruuden sijaan hän tissuttelee keittiössä ja polttaa ketjussa.
Jos Petri Nygård piirsi Suomen rajat viinalla, Arttu Wiskari teki saman myrkkypilvellä.
”Ei kultalusikkaa suussa, vaan ylähuulessa nuuskaa” – kun musta kulta myy kultaa
Nuuskan myynti on laitonta Suomessa, mutta Ruotsilla on muitakin vientituotteita kuin Abba tai Kent. Populaarimusiikin kentällä nuuska paisuttaa etenkin räppäreiden huulia. Nuorten poikien alakulttuurin slangisanat kertovat, että rakkaalla lapsella on monta nimeä: paja, epo, denssi…
Pajafellaa ei ehkä kuulla Novalla, mutta dopamiini vapautuu Youtuben kautta: ”mä poltan paljon dänkkii / en haluu vetää vauhtii / oon kissus ku puntti / kunnes passaat sen bluntin”.
Nuuskariimejä ei kuule vain yksiöiden kotibileissä tai takapihojen koripallokentillä. Populaarimusiikin paalupaikalla juhliva räp-duo JVG on pelannut nuuskateollisuuden pussiin enemmän kuin laki sallii. Poikien esikoislevy ”Mustaa kultaa” myi kultaa vuonna 2011. Lätkäräp-hitti ”Häissä” kertoo Villegalle-koutsin örveltämisestä eli salmarituopeista ja nuuskaturnauksista. Sinkkubiisi ”Takajeejee” sanoittaa: ”Taas akat kattoon kun tippa-T silittää sen takamattoo / Jaageri kuuskasi vedä nuuskaa kuin nurmisen pasi”.
Buukataanko kaksikko taas Elämä lapselle -konserttiin?
Tuore vuoden naissolistimme Ellinoora julkaisi viime vuonna kakkoslevynsä ”Vaaleanpunainen vallankumous”. Albumin balladipopissa puhuu aikamme uhmakas ja lemmenkipeä henki. Levyn viides single ”Aatelisii” piirtää maailmankuvan rajoja samalla tavalla kuin Wiskarin Suomi-anthem.
Oodin laulaja on Titanicin keulakuva Rose, joka hylkää aateluuden, etiketit, statukset ja pukukoodit vapauden ja räävittömyyden tieltä. Laulun sankarit ovat lähiölapsia ja teini-ikään jämähtäneitä aikuisia, joilla on pallo hukassa ja sätkäpaperit taskussa. Laululla vieraileva Gasellit-yhtye kiteyttää leijonakuninkaiden yhteiskuntaluokan ja kurjuuden glamourin kultalusikan ja nuuskan eroon.
Räppäreiden nuuskaralleista tulee mieleen vanha Kummeli-sketsi, missä ralliapukuski Lampinen ostaa Pohjola-rallin Saabin kyljet täyteen sponsoritarroja.
Pajafellaa ei ehkä kuulla Novalla, mutta dopamiini vapautuu Youtuben kautta: ”mä poltan paljon dänkkii / en haluu vetää vauhtii / oon kissus ku puntti / kunnes passaat sen bluntin”.
Nuuskariimejä ei kuule vain yksiöiden kotibileissä tai takapihojen koripallokentillä. Populaarimusiikin paalupaikalla juhliva räp-duo JVG on pelannut nuuskateollisuuden pussiin enemmän kuin laki sallii. Poikien esikoislevy ”Mustaa kultaa” myi kultaa vuonna 2011. Lätkäräp-hitti ”Häissä” kertoo Villegalle-koutsin örveltämisestä eli salmarituopeista ja nuuskaturnauksista. Sinkkubiisi ”Takajeejee” sanoittaa: ”Taas akat kattoon kun tippa-T silittää sen takamattoo / Jaageri kuuskasi vedä nuuskaa kuin nurmisen pasi”.
Buukataanko kaksikko taas Elämä lapselle -konserttiin?
Tuore vuoden naissolistimme Ellinoora julkaisi viime vuonna kakkoslevynsä ”Vaaleanpunainen vallankumous”. Albumin balladipopissa puhuu aikamme uhmakas ja lemmenkipeä henki. Levyn viides single ”Aatelisii” piirtää maailmankuvan rajoja samalla tavalla kuin Wiskarin Suomi-anthem.
Oodin laulaja on Titanicin keulakuva Rose, joka hylkää aateluuden, etiketit, statukset ja pukukoodit vapauden ja räävittömyyden tieltä. Laulun sankarit ovat lähiölapsia ja teini-ikään jämähtäneitä aikuisia, joilla on pallo hukassa ja sätkäpaperit taskussa. Laululla vieraileva Gasellit-yhtye kiteyttää leijonakuninkaiden yhteiskuntaluokan ja kurjuuden glamourin kultalusikan ja nuuskan eroon.
Räppäreiden nuuskaralleista tulee mieleen vanha Kummeli-sketsi, missä ralliapukuski Lampinen ostaa Pohjola-rallin Saabin kyljet täyteen sponsoritarroja.
”Saa sekoilemaan sokeri ja kofeiini, miks imen tervaa, nikotiinii stressiini?” – jälkidiagnoosi
Sananvapaus on jokaisen nuuskamuikkusen ja terveyshysteerikon kansalaisoikeus. Lyyrikot ovat vastuussa sanoituksistaan, mutta havainnonkirjaamissensuuri polttaisi pian omat näpit. Merkityksiä ei lueta kuin algoritmejä. Laulussa hehkuva tupakka voi olla samanaikaisesti taiteellinen yksityiskohta sekä kaupallinen piilomainos.
Popmusiikissa värähtelevät hauskanpidon, rakkauden ja nuoruuden tunnot. Tupakkateollisuuden valheet tupakan vaarattomuudesta eivät saa enää levytyssopimuksia, mutta ristiluinen pääkallo sopii käenmunana vappupallon, sydämen ja rauhanmerkin rinnalle.
Populaarimusiikin parvekkeilla kääritään röökejä moraalin filtterillä. Pitäisi lopettaa, mutta nihilismi seisoo ovella. Kierkegaard kirjoitti: “Jotkut työntävät sormensa maahan haistaakseen, missä maassa ovat; minä työnnän sormeni olemassaoloon – se haisee tyhjyydeltä.”
Suomipopin puseroista erottaa tupakan löyhkän. Tuhkakupin natsat kertovat keskenjääneestä taikatempusta: katoamistemppu elämän kirjoista onnistui, mutta kaniini ei tullut koskaan takaisin. Miksi kuitenkin taputamme?
Lue myös: https://tuhkakeskiviikko.blogspot.com/2020/02/musiikin-messias-populaarimusiikin.html
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti