42. Talon kokoinen vastustaja
Karhukopla pääsee käsiksi rahasäiliön pohjapiirrustuksiin ja saa siten etulyöntiaseman murtopuuhiin. Säiliö osoittautuu kuitenkin sokkeloiseksi varkauskohteeksi.Tämän tarinan erikoisuutena ovat rahasäiliön piirrustukset, joita lukijatkin saavat tutkia. Piirrustukset sisältävät paljon yksityiskohtia ja vitsejä, mutta totta puhuen, tihrustin niitä ensi kertaa kunnolla tätä kirjoitusta varten. Ilmeisesti piirrustukset toimivat sarjakuvassa vähän paremmin kuin kartan tuijottaminen elokuvassa.
Juovikas rubiini on Roopen tunnetuimpia aarteita. Rosa kertoo, kuinka Roope saa ja menettää helyn tarinassa "Maailman rikkain ankka". Karhuveikon kommentti viittaa Barksin tarinaan, jossa Roope hankkii rubiinin takaisin.
Itse tarina on siitä erikoinen, että rosvot hyökkäävät kerrankin yöllä. Tätä myöten jaksossa on aavistus kelpo jännitystä. Lisäksi jakso avaa ihan kivasti säiliön saloja, kuten huolihuonetta ja salaista liukumäkeä. Juoni tosin vain toistaa saman ajatuksen jokaisen koplalaisen kanssa. Sellaisenaan homma on ihan toimiva, mutta ei mitenkään loistava. Roopen syperpöhnä, tarinan kliimaksi ja lopetusruutu eivät ole parasta Rosaa. Tulokulma on jokatapauksessa viihdyttävä ja omaperäinen. Tarinassa on lisäksi paksu kuorrute huumoria. Esimerkiksi karhuveikkojen vankilavisiitti on hykerryttävä.
Karhukoplan konnien suhteen nimi on pelkkä numero. Konnien ensiensiintyminen oli Barksin tarinassa "Ankkalinnan pamaus", mikä onkin siitä jännä tarina, että konnat esiintyvät voittajina viimeisessä ruudussa Roopen tehtyä oman maalin. Kelmien vankilapaidat olivat alusta asti mukana. Barks antoi Kivisyömi Karhulalle muutaman pikku roolin, mutta Rosa viisi hienoa sivuosaa. Karhukoplan englanninkielinen nimi "Beagle Boys" viittaa koirarotuun, mikä onkin luontevaa, sillä ukothan ovat puoliksi nappinenäisiä koiria. Joskus suomennoksista tulee parempia. Pelle Peloton on muuten alunperin "Gyro Gearloose" eli ruuvit löysällä. Suomennos kuulostaa ihan hyvältä, mutta erityisen pelottomalta ei Peloton minusta vaikuta..
Rahavirta pääsi yllättävän pitkälle, vaikka siinä on heikkoutensa. Piirrosjäljessä Rosa on selvästi vielä Barksin oppipoika, eikä itsenäinen taiteilija. Johdanto kärsii kerronnasta, joka käy vähän turhaksi Roopen elämänkerran myötä. Sädepyssyt ovat epäloogisia: Miksi säde ei esimerkiksi osu Tupuun, vaikka Hupu ampuu häntä? Juoni vaatii muitakin älyttömyyksiä: Karhuveikot lahjoittavat valttinsa noin vain Roopelle. Kaikki massit pursuavat Roopen proomuihin kuin tilauksesta. Motkottaa voisi myös vankilan sijainnista, mutta silloin homma menisi saivartelun puolelle.
Lopulta Rahavirta on kekseliäs, hauska ja onnistunut kuvaus siitä, kuinka Roope peittoaa karkukoplan heidän omassa pelissään. Sädepyssyt takaavat ovelat juonenkäänteet. Ylipäätään juoni, jossa kopla hyökkää kaksi kertaa samalla tavalla, toimii hyvin. Erityiskiitoksen ansaitsee Roopen ja Akun välinen sanaharkka, joka ratkeaa hauskasti ja hienosti lopussa.
Rosa on piirtänyt sarjakuvien lisäksi monia siistejä julisteita, jotka summaavat hienosti ankan henkeä. Ohessa kuvaesimerkki Roopen taisteluista Karhukoplaa vastaan. Tunnetko tarinat, joihin kuva viittaa?
Tämä on jatko-osa yhdelle Barksin parhaimpia tarinoita "Onnellisten laakso". Ankkamestareiden vertaaminen on vaikeaa, sillä heille on kummallakin oma tyylinsä. Silti voi kysyä, ylittääkö Rosa jatko-osillaan Barksin, pääseekö uusi tarina entisen tasolle, vai jääkö se jälkeen, kuten kakkososat yleensä. Tämän tarinan kohdalla voinee puhua jälkimmäisestä vaihtoehdosta, mutta sekään ei ole huono asia. Takaisin Xanaduun tulee hyvässä peesissä. Se hyödyntää samaa onnellisuusteemaa kuin Barks, minkä takia tarina ei ole vain tavanomainen aarteenmetsästysjuttu. Tarinan vahvin anti onkin vastakkainasettelu onnelan ja länsimaisen elämäntavan välillä. Siksi tarinan lopetuskin onnistuu.
Pullonkorkeista saa hyvän juonenkäänteen, mikä myös sitoo jutun Barksin klassikkoon, vaikka viilojen viilaaminen onkin vähän outo tapa ratkaista asioita. Tarinassa on muitakin outoja vivahteita. Roope käyttäytyy paikoin kummallisesti ja typerästi, esimerkiksi silloin, kun hän väittää paikalliselle, ettei ymmärrä heidän kieltään. Pojat löytävät jonkin tiedon Xanadun kirjastosta, mutta lukijalle ei kerrota minkä. Tarinan alku ei ole Rosan hykerryttävintä antia, vaikka siirtymä Ankkalinnasta Himalajalle on ihan hauska ja toimiva. Jatkon kanssa on samaa vikaa, mutta tarina saa nostetta hienosta käänteestä, missä ankat tajuavat käyneensä Xanadussa ennenkin.
Kadonneet kaupungit ja luonnonmukaiset onnelat kiehtoivat ihmisten mieliä etenkin kolonisaation aikoina 1800-luvun lopulla. Onnellisten laakson nimi "Tralla la" on väännös Himalajan kuuluisasta utopiasta "Shangri-La". Käsite "jalo villi" liittyy juuri paratiisimaisesti eläviin heimoihin, joita länsimainen sivistys ei ole pilannut. Filosofi Rousseu valitti, että ihminen syntyy vapaana, mutta on kaikkialla kahleissa. Tai ehkä synnymme syntisinä, kuten kristinusko opettaa. Vallitseeko luonnontilassa onni ja rauha vai hobbesilainen kaikkien sota kaikkia vastaan? Onnellisten laaksot ja Kärpästen herrat ovat pikemminkin peilejä omaan itseen, kuin osuvia kuvauksia eksoottisista oloista. Outo tuli meissä joka tapauksessa palaa. Se meistä, joka on viaton, riisukoon vaatteensa ensimmäisenä.
Don Rosalla on peräti neljä pitkää tarinaa Roopen Yukonin vuosista. Onko yhdessä purossa niin monta kullanhuuhtojaa, ettei tälle tarinalle riittänyt enempää hippuja? Ei ehkä niinkään, onhan näissä tarinoissa jokaisella oma tulokulmansa aiheeseen. Lumikenttien kimalluksen Rosa on kuitenkin piirtänyt silkkihansikkaat käsissä. Nostalginen tulokulma ei yllä dramatiikaltaan toisten Yukon-tarinoiden tasolle. Tämän tarinan nuori Roope on hyveellinen ja jopa antelias seikkailija. Myöhemmät tarinat tuovat hahmoon syvyyttä.
Roope tunnetaan kitsaana kitupiikkinä. Onko tämä se ruutu, jossa hän on anteliaimmillaan?
Lumikenttien kimallus tavoittaa joka tapauksessa taian, jonka Barks loihi esiin tarinassa "Takaisin Klondikeen". Rosa osaa valjastaa vanhat avainhahmot, Petkunterän ja Kultu Kimalluksen osaksi nykyaikaan sijoittuvaa juonta. Alun takauma toimii ihan hienosti. Kadonneen aarteen etsintä ei ole dramatiikan huippua, mutta vauhdikas huviajelu Yukon-joella tarjoaa kunnon toimintaa,
eikä vitsejäkään ole unohdettu.
Suomen kansainvälisesti menestynein musiikkiyhtye on sinfonista metallia soittava Nightwish, ankkalinnalaisittain "Yövissy". Yhtyeen johtohahmo teki soololevyn Don Rosan Roope Ankan Elämä ja Teot -kirjoista. Alkuinspiraation antoi juuri Lumikenttien kimallus. Levy ei ehkä tavoita Rosan ankkatarinoiden henkeä kauhean hyvin, mutta mukana on hienoja biisejä, kuten "A Lifetime of Adventure", jossa laulaa Holopaisen oma Kultu Kimallus Johanna Kurkela. Don Rosa esiintyy laulun musiikkivideossa.
Tämä jakso toimii parhaiten Roopen Ankan Elämä ja teot -sarjan kokonaisuutena, mutta yksittäisenä juttuna se on myös ehjä ja toimiva kuvaus Roopen nuoruusvaiheista. Dramaattisesti juoni tekee onnistuneen kaaren Roopen henkilöpsykologian kehityksessä sekä ulkonaisissa tapahtumissa. Afrikka tuo Roopen tarinaan hienosti lisäväriä paikallisten villieläinten ja Roopen afrikkalaisen perivihollisen kautta. Nämä ovatkin tämän tarinan valtit. Leijonaratsu toimii kaikenikäisille. Tarinassa on huumoria, mutta sen teho perustuu ennen kaikkea Roopen ja Kulta-Innon väliseen jännitteeseen. Tenho perustuu siihen, että muistelimien kautta Rosa pystyy luomaan kilpailijoiden ensikohtaamisen. Tarinan lopetus on muutenkin taidokas.
Itse tarina on siitä erikoinen, että rosvot hyökkäävät kerrankin yöllä. Tätä myöten jaksossa on aavistus kelpo jännitystä. Lisäksi jakso avaa ihan kivasti säiliön saloja, kuten huolihuonetta ja salaista liukumäkeä. Juoni tosin vain toistaa saman ajatuksen jokaisen koplalaisen kanssa. Sellaisenaan homma on ihan toimiva, mutta ei mitenkään loistava. Roopen syperpöhnä, tarinan kliimaksi ja lopetusruutu eivät ole parasta Rosaa. Tulokulma on jokatapauksessa viihdyttävä ja omaperäinen. Tarinassa on lisäksi paksu kuorrute huumoria. Esimerkiksi karhuveikkojen vankilavisiitti on hykerryttävä.
Karhukoplan konnien suhteen nimi on pelkkä numero. Konnien ensiensiintyminen oli Barksin tarinassa "Ankkalinnan pamaus", mikä onkin siitä jännä tarina, että konnat esiintyvät voittajina viimeisessä ruudussa Roopen tehtyä oman maalin. Kelmien vankilapaidat olivat alusta asti mukana. Barks antoi Kivisyömi Karhulalle muutaman pikku roolin, mutta Rosa viisi hienoa sivuosaa. Karhukoplan englanninkielinen nimi "Beagle Boys" viittaa koirarotuun, mikä onkin luontevaa, sillä ukothan ovat puoliksi nappinenäisiä koiria. Joskus suomennoksista tulee parempia. Pelle Peloton on muuten alunperin "Gyro Gearloose" eli ruuvit löysällä. Suomennos kuulostaa ihan hyvältä, mutta erityisen pelottomalta ei Peloton minusta vaikuta..
41. Rahavirta
Roope leveilee Akulle ja pojille ylivertaisuuttaan Karhukoplaa vastaan. Kun konnat hyökkäävät uusin asein, ankkojen täytyy selättää heidät oveluudessa tai muuten Roope saa jättää rahoilleen jäähyväiset.Rahavirta pääsi yllättävän pitkälle, vaikka siinä on heikkoutensa. Piirrosjäljessä Rosa on selvästi vielä Barksin oppipoika, eikä itsenäinen taiteilija. Johdanto kärsii kerronnasta, joka käy vähän turhaksi Roopen elämänkerran myötä. Sädepyssyt ovat epäloogisia: Miksi säde ei esimerkiksi osu Tupuun, vaikka Hupu ampuu häntä? Juoni vaatii muitakin älyttömyyksiä: Karhuveikot lahjoittavat valttinsa noin vain Roopelle. Kaikki massit pursuavat Roopen proomuihin kuin tilauksesta. Motkottaa voisi myös vankilan sijainnista, mutta silloin homma menisi saivartelun puolelle.
Lopulta Rahavirta on kekseliäs, hauska ja onnistunut kuvaus siitä, kuinka Roope peittoaa karkukoplan heidän omassa pelissään. Sädepyssyt takaavat ovelat juonenkäänteet. Ylipäätään juoni, jossa kopla hyökkää kaksi kertaa samalla tavalla, toimii hyvin. Erityiskiitoksen ansaitsee Roopen ja Akun välinen sanaharkka, joka ratkeaa hauskasti ja hienosti lopussa.
Rosa on piirtänyt sarjakuvien lisäksi monia siistejä julisteita, jotka summaavat hienosti ankan henkeä. Ohessa kuvaesimerkki Roopen taisteluista Karhukoplaa vastaan. Tunnetko tarinat, joihin kuva viittaa?
40. Takaisin Xanaduun
Roope tajuaa, että hänen Himalajalta löytämänsä Tsingis-kaanin kruunu on vain osa kadonnutta mongoliaarretta. Joukko lähtee etsimään itäisiltä mailta kadonnutta maata, mutta perillä odottaa yllätys.Tämä on jatko-osa yhdelle Barksin parhaimpia tarinoita "Onnellisten laakso". Ankkamestareiden vertaaminen on vaikeaa, sillä heille on kummallakin oma tyylinsä. Silti voi kysyä, ylittääkö Rosa jatko-osillaan Barksin, pääseekö uusi tarina entisen tasolle, vai jääkö se jälkeen, kuten kakkososat yleensä. Tämän tarinan kohdalla voinee puhua jälkimmäisestä vaihtoehdosta, mutta sekään ei ole huono asia. Takaisin Xanaduun tulee hyvässä peesissä. Se hyödyntää samaa onnellisuusteemaa kuin Barks, minkä takia tarina ei ole vain tavanomainen aarteenmetsästysjuttu. Tarinan vahvin anti onkin vastakkainasettelu onnelan ja länsimaisen elämäntavan välillä. Siksi tarinan lopetuskin onnistuu.
Pullonkorkeista saa hyvän juonenkäänteen, mikä myös sitoo jutun Barksin klassikkoon, vaikka viilojen viilaaminen onkin vähän outo tapa ratkaista asioita. Tarinassa on muitakin outoja vivahteita. Roope käyttäytyy paikoin kummallisesti ja typerästi, esimerkiksi silloin, kun hän väittää paikalliselle, ettei ymmärrä heidän kieltään. Pojat löytävät jonkin tiedon Xanadun kirjastosta, mutta lukijalle ei kerrota minkä. Tarinan alku ei ole Rosan hykerryttävintä antia, vaikka siirtymä Ankkalinnasta Himalajalle on ihan hauska ja toimiva. Jatkon kanssa on samaa vikaa, mutta tarina saa nostetta hienosta käänteestä, missä ankat tajuavat käyneensä Xanadussa ennenkin.
Kadonneet kaupungit ja luonnonmukaiset onnelat kiehtoivat ihmisten mieliä etenkin kolonisaation aikoina 1800-luvun lopulla. Onnellisten laakson nimi "Tralla la" on väännös Himalajan kuuluisasta utopiasta "Shangri-La". Käsite "jalo villi" liittyy juuri paratiisimaisesti eläviin heimoihin, joita länsimainen sivistys ei ole pilannut. Filosofi Rousseu valitti, että ihminen syntyy vapaana, mutta on kaikkialla kahleissa. Tai ehkä synnymme syntisinä, kuten kristinusko opettaa. Vallitseeko luonnontilassa onni ja rauha vai hobbesilainen kaikkien sota kaikkia vastaan? Onnellisten laaksot ja Kärpästen herrat ovat pikemminkin peilejä omaan itseen, kuin osuvia kuvauksia eksoottisista oloista. Outo tuli meissä joka tapauksessa palaa. Se meistä, joka on viaton, riisukoon vaatteensa ensimmäisenä.
39. Lumikenttien kimallus
Roope muistelee hektisen arkensa keskellä vaiheitaan Yukonin kultaryntäyksessä, jolloin elämä oli yksinkertaisempaa. Yllättävä sähke kutsuu hänet seikkailemaan nuoruutensa maisemiin.Don Rosalla on peräti neljä pitkää tarinaa Roopen Yukonin vuosista. Onko yhdessä purossa niin monta kullanhuuhtojaa, ettei tälle tarinalle riittänyt enempää hippuja? Ei ehkä niinkään, onhan näissä tarinoissa jokaisella oma tulokulmansa aiheeseen. Lumikenttien kimalluksen Rosa on kuitenkin piirtänyt silkkihansikkaat käsissä. Nostalginen tulokulma ei yllä dramatiikaltaan toisten Yukon-tarinoiden tasolle. Tämän tarinan nuori Roope on hyveellinen ja jopa antelias seikkailija. Myöhemmät tarinat tuovat hahmoon syvyyttä.
Roope tunnetaan kitsaana kitupiikkinä. Onko tämä se ruutu, jossa hän on anteliaimmillaan?
Lumikenttien kimallus tavoittaa joka tapauksessa taian, jonka Barks loihi esiin tarinassa "Takaisin Klondikeen". Rosa osaa valjastaa vanhat avainhahmot, Petkunterän ja Kultu Kimalluksen osaksi nykyaikaan sijoittuvaa juonta. Alun takauma toimii ihan hienosti. Kadonneen aarteen etsintä ei ole dramatiikan huippua, mutta vauhdikas huviajelu Yukon-joella tarjoaa kunnon toimintaa,
eikä vitsejäkään ole unohdettu.
Suomen kansainvälisesti menestynein musiikkiyhtye on sinfonista metallia soittava Nightwish, ankkalinnalaisittain "Yövissy". Yhtyeen johtohahmo teki soololevyn Don Rosan Roope Ankan Elämä ja Teot -kirjoista. Alkuinspiraation antoi juuri Lumikenttien kimallus. Levy ei ehkä tavoita Rosan ankkatarinoiden henkeä kauhean hyvin, mutta mukana on hienoja biisejä, kuten "A Lifetime of Adventure", jossa laulaa Holopaisen oma Kultu Kimallus Johanna Kurkela. Don Rosa esiintyy laulun musiikkivideossa.
LOISTAVA
38. Transvaalin tuittupää
Nuori Roope etsii kultaa Etelä-Afrikasta ja törmää paikalliseen buuri-ketkuun nimeltä Kulta-Into Pii. Välienselvittely muokkaa nuoresta ja optimistisesta Roopesta kyynisen vihaista aikuista.Tämä jakso toimii parhaiten Roopen Ankan Elämä ja teot -sarjan kokonaisuutena, mutta yksittäisenä juttuna se on myös ehjä ja toimiva kuvaus Roopen nuoruusvaiheista. Dramaattisesti juoni tekee onnistuneen kaaren Roopen henkilöpsykologian kehityksessä sekä ulkonaisissa tapahtumissa. Afrikka tuo Roopen tarinaan hienosti lisäväriä paikallisten villieläinten ja Roopen afrikkalaisen perivihollisen kautta. Nämä ovatkin tämän tarinan valtit. Leijonaratsu toimii kaikenikäisille. Tarinassa on huumoria, mutta sen teho perustuu ennen kaikkea Roopen ja Kulta-Innon väliseen jännitteeseen. Tenho perustuu siihen, että muistelimien kautta Rosa pystyy luomaan kilpailijoiden ensikohtaamisen. Tarinan lopetus on muutenkin taidokas.
Roope herättää pelkoa Johannesburgissa. Roopella on yllättävän monta elukkaa pyrstönsä alla. Hortensia-humma esiintyy monessa tarinassa. Transvaalin tuittupää ratsastaa myös kirahvilla ja härkävankkurilla. Australiassa ratsuna saa toimia kameli ja emu, Intiassa norsu ja Yukonissa hirvi sekä koiravaljakko. Unohdinko jotain?
Afrikan historiassa on orjuuden takia monta mustaa lukua. Arabit ja euroopan herrat ryöstivät ihmisiä kotikylistään omiin maihinsa ja Atlantin yli. Rotusyrjintä ja mantereen kolonisaatio oli voimissaan ja Etelä-Afrikalla jo pitkä siirtomaahistoria, kun Roope saapui maahan vuonna 1887. Timantti- ja kultalöydöt johtivat hollantilaistaustaisien buurien ja brittien kilpailuun ja toiseen buurisotaan, jonka aikaisella tykillä Roope kalusti rahasäiliönsä. Tuota sotaa seurattiin Suomessakin, sillä buurien puolella taisteli suomalaisia sotilaita.
Barksin tarinassa "Aku Ankka ja zombi" vuodelta 1949 Roope muistelee hymyssä suin häikäilemättömiä vaiheitaan Afrikassa. Tuolloin Afrikan dekolonisaatio oli vasta pääsemässä vauhtiin. Etelä-Afrikassa oli juuri aloitettu apartheid- eli rotuerottelupolitiikka. Rosa tasapainoilee taidolla sankarinsa menneisyyden kanssa tarinassa "Maailman rikkain ankka". Rasistiset tavat ja ilmaukset, kuten Musta-Pekka -pelikortit olivat vielä eilen osa suomalaista viihdekulttuuria.
Tämä on mainio ja rikas tarina Roopen nuoruudenvaiheista. Kantikkaat munat ja episodi Jesse Jamesin koplan kanssa takaa mehevän alun. Lehmipojaksi värväytyminen toimii myös, esimerkiksi Hortensia-humman kautta. Jakso hyödyntää hienosti kirjeen kirjoittamista kerronnassaan. Julmassa maassa riittää hupia, jännitystä ja elämänviisauksia. Rooselveltin miete "Jukravit! Ja sanovat politiikkaa sirkukseksi!" on legendaarinen. Tarinan käsikirjoitus toimii yksittäisenä juttuna ja osana Roope-eeposta hienosti, mistä osakiitos kuuluu myös toimittaja Byron Ericksonille, joka rohkeni hylätä Rosan ensimmäisen kässärin.
Rosaa parhaimmillaan: herkullinen Barks-viittaus, hieno juonenkäänne, historialliset rytinät ja hauskat hetket tiiviissä kennoissa!
Villi länsi eli sulkapäiset intiaanit, pistooleja sauhuttavat sheriffit ja häikäilemättömät lainsuojattomat on vaikuttaneet Suomessakin westernien ja poikien leikkien myötä. Rosa esittelee nykylukijalle lännen legendaarisia hahmoja etenkin jaksoissa "Hämäyksen hurrikaani" ja "White Agony Creekin vanki". Barksilla oli myös lännentarinoita, kuten "Luotilaakson sheriffi", mutta niissä villi länsi oli jo taakse jäänyt ajanjakso.
Jesse Jamesin oli aikansa pahamaineisin rosvo. Nuori Jesse tottui väkivaltaan, loukkaantumisiin ja tapaamiseen Yhdysvaltojen sisällissodassa. Sodan jälkeinen aika ei ollut järin reilu hävinneen osapuolten sisseille. Niinpä Jesse James jengeineen ryhtyi pankkirosvoiksi. Lainsuojaton ura kesti peräti 12 vuotta, kunnes mies ammuttiin. Ilmeisesti normioloissa Jesse Jamesista olisi tullut tavallinen ja onnellinen lainkuuliainen kansalainen.
Hienoa, että Rosa piirsi ankat myös Intiaan. Tämä on selvästi Rosan uskonnollisin tarina, pieni johdatus hindulaisuuteen. Ganeshan tapauksessa homma menee vähän turhan pitkälle, mutta joka tapauksessa minusta aiheen käsittely on pelkästään plussaa uskonnottoman arassa Suomessa.
Tässä tarinassa on kivenkovia vahvuuksia, kuten ankkojen Talkhunat-norsuratsu, aika luihu pahis ja historiallinen arvoitus. Ansoissa on aavistus kaavamaisuutta ja jäykkyyttä. Toisaalta Rosa on onnistunut luomaan kekseliästä jännitystä avatarojen ympärille. Loppuratkaisu tuhokuvineen ei ole mitenkään erityisen loistavaa seurattavaa, mutta juoni matkaa lennokkaasti loppuun. Päätösvitsi on Rosan parhaimmistoa.
Uskontodialogi on kiehtova harraste! Jo Rosan ankkatarinasta käsin voi huomata, että hindulaisuudella ja kristinuskolla on paljon yhteistä. Molemmissa puhutaan Jumalan kolminaisuudesta. Avatara tarkoittaa inkarnaatiota, mikä viittaa kristinuskossa Jeesuksen syntymiseen. Molemmissa uskonnoissa korostetaan jumalallista maailman tuomiota. Molempien uskontojen päämääränä on jumalallistuminen henkis-moraalisella polulla.
Erojakin löytyy. Länsimaiset juutalaisuus, kristinusko ja islam tunnustavat vain yhden Jumalan, mutta hindulaisuudessa on miljoonia jumalia, joiden patsaat kansoittavat Intian katukuvaa. Koko todellisuuskäsitys on myös eroava: kristinuskossa maailma on luotu ja erillinen Jumalasta. Hindulaisuudessa maailma ei ole luotu, vaan ulosvirrannut eli emanoitunut jumalasta. Toisaalta aistittava maailma on pelkkää harhaa, jonka takana on kaiken ykseys. Joogan ja hengellisyyden päämäärä on sulautua tähän jumalallisuuteen. Hindulaisuuden perimmäinen todellisuus siis julistaa kaikki jumalat, gurut, karman lait ja jälleensyntymät harhaksi. Länsimaissa erityisesti platonismi muistuttaa hindulaista mystiikkaa. Mystiikka eli sanoinkuvaamaton pyhän kokeminen ja kohtaaminen on yleisuskonnollinen ja siten myös kristillinen ilmiö.
Afrikan historiassa on orjuuden takia monta mustaa lukua. Arabit ja euroopan herrat ryöstivät ihmisiä kotikylistään omiin maihinsa ja Atlantin yli. Rotusyrjintä ja mantereen kolonisaatio oli voimissaan ja Etelä-Afrikalla jo pitkä siirtomaahistoria, kun Roope saapui maahan vuonna 1887. Timantti- ja kultalöydöt johtivat hollantilaistaustaisien buurien ja brittien kilpailuun ja toiseen buurisotaan, jonka aikaisella tykillä Roope kalusti rahasäiliönsä. Tuota sotaa seurattiin Suomessakin, sillä buurien puolella taisteli suomalaisia sotilaita.
Barksin tarinassa "Aku Ankka ja zombi" vuodelta 1949 Roope muistelee hymyssä suin häikäilemättömiä vaiheitaan Afrikassa. Tuolloin Afrikan dekolonisaatio oli vasta pääsemässä vauhtiin. Etelä-Afrikassa oli juuri aloitettu apartheid- eli rotuerottelupolitiikka. Rosa tasapainoilee taidolla sankarinsa menneisyyden kanssa tarinassa "Maailman rikkain ankka". Rasistiset tavat ja ilmaukset, kuten Musta-Pekka -pelikortit olivat vielä eilen osa suomalaista viihdekulttuuria.
37. Julman maan jehu
Nuori Roope ryhtyy cowboyksi vanhojen rajaseutujen viimeisimpinä vuosina 1800-luvun lopulla. Toimenkuvasta riittää kirjoitettavaa kotiin, mutta työhön kuuluu myös vaikeuksia, kuten rosvojen jäljitystä.
Tämä on mainio ja rikas tarina Roopen nuoruudenvaiheista. Kantikkaat munat ja episodi Jesse Jamesin koplan kanssa takaa mehevän alun. Lehmipojaksi värväytyminen toimii myös, esimerkiksi Hortensia-humman kautta. Jakso hyödyntää hienosti kirjeen kirjoittamista kerronnassaan. Julmassa maassa riittää hupia, jännitystä ja elämänviisauksia. Rooselveltin miete "Jukravit! Ja sanovat politiikkaa sirkukseksi!" on legendaarinen. Tarinan käsikirjoitus toimii yksittäisenä juttuna ja osana Roope-eeposta hienosti, mistä osakiitos kuuluu myös toimittaja Byron Ericksonille, joka rohkeni hylätä Rosan ensimmäisen kässärin.
Rosaa parhaimmillaan: herkullinen Barks-viittaus, hieno juonenkäänne, historialliset rytinät ja hauskat hetket tiiviissä kennoissa!Villi länsi eli sulkapäiset intiaanit, pistooleja sauhuttavat sheriffit ja häikäilemättömät lainsuojattomat on vaikuttaneet Suomessakin westernien ja poikien leikkien myötä. Rosa esittelee nykylukijalle lännen legendaarisia hahmoja etenkin jaksoissa "Hämäyksen hurrikaani" ja "White Agony Creekin vanki". Barksilla oli myös lännentarinoita, kuten "Luotilaakson sheriffi", mutta niissä villi länsi oli jo taakse jäänyt ajanjakso.
Jesse Jamesin oli aikansa pahamaineisin rosvo. Nuori Jesse tottui väkivaltaan, loukkaantumisiin ja tapaamiseen Yhdysvaltojen sisällissodassa. Sodan jälkeinen aika ei ollut järin reilu hävinneen osapuolten sisseille. Niinpä Jesse James jengeineen ryhtyi pankkirosvoiksi. Lainsuojaton ura kesti peräti 12 vuotta, kunnes mies ammuttiin. Ilmeisesti normioloissa Jesse Jamesista olisi tullut tavallinen ja onnellinen lainkuuliainen kansalainen.
36. Kuparikukkulan kuningas
Karja-alan hiivuttua Roope ryhtyy mainariksi. Uuden ystävänsä opastuksella hänelle aukeaa mahdollisuus päästä käsiksi maan rikkaimman kaivoksen omistajaksi.
Roope Ankan elämä ja teot -kokonaisuudessa on se hieno piirre, että tarinat eivät toista toisiaan, vaan jokaisessa on oma hienoutensa. Howard Pennosen opetukset rikkauden varjopuolista tuo mukaan elämänviisautta sekä dramaattista jännitystä. Lukija alkaa aavistella, että sateenkaaren pää ei lopulta tarkoitakaan vain ruukullista kultaa. Rosa korostaa, ettei Roope ole sepä syntyessään, mutta oikeastaan vain tässä tarinassa käy ilmi, ettei hän olisi voinut menestyä ilman opetusta. Suoran kritiikin antaminen ja vastaanottaminen on harvinaisen vaikeaa hommaa. Tämä tarina kuitenkin kannustaa siihen.
Rosan Roopetarinoissa sankarimme huimat voimat tuovat mukaan dramatiikkaa ja huumoria. Kuparikukkulan kuninkaan toimintakohtaukset ovat epärealistista sarjakuvaviihdettä, missä Roope selviää jopa dynamiittipötköstä pikku naarmuilla. Karu meininki ilmaisee myös realistisesti ihmisten raadollisuutta.
Rosan Roopetarinoissa sankarimme huimat voimat tuovat mukaan dramatiikkaa ja huumoria. Kuparikukkulan kuninkaan toimintakohtaukset ovat epärealistista sarjakuvaviihdettä, missä Roope selviää jopa dynamiittipötköstä pikku naarmuilla. Karu meininki ilmaisee myös realistisesti ihmisten raadollisuutta.
Eikä tarinan valtit tähän lopu. Tarina antaa lukijalleen pienen oppitunnin ihmisten ahneudesta. Lisäksi jutussa on kunnon tappelu, mikä on tervetullut lisä. Erityiskehun ansaitsee tarinan alun sähkölamppuepisodi. Siinä hauskuus, juonen eteneminen ja historiallisesti uskottava tilanne, jossa Roope luulee sähkölamppua öljylampuksi lyövät kauniisti kättä. Rosa vie tarinan hienosti loppuun. Vapaudenpatsaslopetus on huima.
Tämän tarinan lopussa Rosa on amerikkalaisen unelman ytimessä. Yhdysvaltojen kansalliseetos jokaisen yhtälaisesta mahdollisuudesta vapauteen, onneen ja menestykseen, on hieno tavoite, joka on tosin kokenut monta uskottavuusiskua, kuten kylmän sodan ja Vietnamin sodan. Amerikkalaiset ovat yrittelijästä ja optimistista kansaa. Heidän unelmansa 50-luvun tavarataivas taitaa tosin toteutua paremmin Suomessa, missä koulutus ja terveydenhuolto pelaa kelpo verotuksemme varassa. Silti suomalaiset ovat myös maailman parhaita marisijoita, melankolikkoja ja mollissaveisaajia. Katso vain ulos ikkunasta ja huomaat, kuinka kaikki on pilalla!
35. Kymmenen avataran aarre
Roope on lähtenyt bisnesmatkalle Akun ja poikien kanssa syvälle Intiaan. Ankat pääsevät kuitenkin myyttisen ja kadonneen Shambala-kaupungin jäljille seikkailuissa, joka on tulvillaan kuolettavia ansoja.Hienoa, että Rosa piirsi ankat myös Intiaan. Tämä on selvästi Rosan uskonnollisin tarina, pieni johdatus hindulaisuuteen. Ganeshan tapauksessa homma menee vähän turhan pitkälle, mutta joka tapauksessa minusta aiheen käsittely on pelkästään plussaa uskonnottoman arassa Suomessa.
Buddhan patsas auttaa Akun ja Roopen pulasta. Buddhalaisuus on oma uskontonsa, mutta Buddhaa pidetään myös hindulaisuuden avatarana. Buddhalaisista tulee mieleen oranssiin kaapuihin pukeutuvat munkit, mutta tosiasiassa valtaosa buddhalaisista käyttää farkkuja, syö kanahampurilaisia ja haaveilee pusuista. Buddhalaisuuden ydinajatus intohimottomasta elämästä tunnetaan länsimaissa etenkin stoalaisena tyyneytenä. Etenkin ortodoksinen kirkko on jakanut pyyteettömyyden perinteitä.
Tässä tarinassa on kivenkovia vahvuuksia, kuten ankkojen Talkhunat-norsuratsu, aika luihu pahis ja historiallinen arvoitus. Ansoissa on aavistus kaavamaisuutta ja jäykkyyttä. Toisaalta Rosa on onnistunut luomaan kekseliästä jännitystä avatarojen ympärille. Loppuratkaisu tuhokuvineen ei ole mitenkään erityisen loistavaa seurattavaa, mutta juoni matkaa lennokkaasti loppuun. Päätösvitsi on Rosan parhaimmistoa.
Uskontodialogi on kiehtova harraste! Jo Rosan ankkatarinasta käsin voi huomata, että hindulaisuudella ja kristinuskolla on paljon yhteistä. Molemmissa puhutaan Jumalan kolminaisuudesta. Avatara tarkoittaa inkarnaatiota, mikä viittaa kristinuskossa Jeesuksen syntymiseen. Molemmissa uskonnoissa korostetaan jumalallista maailman tuomiota. Molempien uskontojen päämääränä on jumalallistuminen henkis-moraalisella polulla.
Erojakin löytyy. Länsimaiset juutalaisuus, kristinusko ja islam tunnustavat vain yhden Jumalan, mutta hindulaisuudessa on miljoonia jumalia, joiden patsaat kansoittavat Intian katukuvaa. Koko todellisuuskäsitys on myös eroava: kristinuskossa maailma on luotu ja erillinen Jumalasta. Hindulaisuudessa maailma ei ole luotu, vaan ulosvirrannut eli emanoitunut jumalasta. Toisaalta aistittava maailma on pelkkää harhaa, jonka takana on kaiken ykseys. Joogan ja hengellisyyden päämäärä on sulautua tähän jumalallisuuteen. Hindulaisuuden perimmäinen todellisuus siis julistaa kaikki jumalat, gurut, karman lait ja jälleensyntymät harhaksi. Länsimaissa erityisesti platonismi muistuttaa hindulaista mystiikkaa. Mystiikka eli sanoinkuvaamaton pyhän kokeminen ja kohtaaminen on yleisuskonnollinen ja siten myös kristillinen ilmiö.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti