tiistai 24. elokuuta 2021

Jumalan kyynel, tarinat aihejärjestyksessä


Jumalan kyynel -kirjan tarinat jakaantuvat kymmenen otsikon alle: Pyhä Kolminaisuus, Joulu, Jeesus, Pyhien yhteys, Rukous, Lankeemus, Raha ja köyhyys, Maailman valo, Kärsimyksen koulussa sekä Perhe ja ihmissuhteet. Yksi tarina voi käsitellä montaa aihetta. Tällä sivustolla on listattu enemmän tarinoiden aiheita temaattisesti, aakkosjärjestyksessä ja kirjan sisällysluettelon mukaisessa järjestyksessä. Jotkut tarinat on aiheotsikon alla negatiivisessa merkityksessä. Esimerkiksi levottomuudesta kertova tarina "Levottomuusnappula" kertoo käänteisesti huolettomuudesta. Tähän on listattu myös kirjan ulkopuolelle jääneet tarinat. Lisää aiheita löytyy kirkkovuoden mukaisesta tarinajärjestelystä.


Anteeksianto 

Kaitselmuksen käsi, Resupekan joululahja, Muukalainen, Noita, Joka olet taivaissa, Pappi ja psykologi, Jokapäiväinen velkamme, Black Lives Matter, Maan suola, Orléansin neitsyt, Taitoluistelija, Anteeksiannon voima, Prinssi joka rakasti vaatteita, Jeesuksen kutsu    


Ehtoollinen 

Pandemian herra, Houdini, Aistien juhla, Todistajien pilvi, Noita, Houdini 2.0  


Enkelit ja pyhimykset
 
Jumalan kyynel, Värien hurma, Nurjempi luomiskertomus, Rakkauden ja vihan Jumala, Paimenet, Uusi Adam, Aistien juhla, Todistajien pilvi, Rukousautomaatti, Joka olet taivaissa, Äiti Teresa, Orléansin neitsyt, Taitoluistelija, Rakkauden ammattilainen, Anastasia ja enkeli, Karanteeni, Itsekieltäytymisoikeus, Iho  


Enkelit ja pirut kuuluvat tarinoideni hahmoihin, vaikka jäävätkin usein sivuhenkilöiksi. Kuvassa arkkienkeli Mikael, joka mainitaan pyhimystarinassa "Orléansin neitsyt".


Ihmeet & yliluonnolliset kohtaamiset  

Kaitselmuksen käsi, Paimenet, Tietäjät, Hengen uudistus kirkossamme, Aistien juhla, Varenka, Janica, Talvisodan ihme, Dunkirk, Orléansin neitsyt, Rakkauden ammattilainen, Itsekieltäytymisoikeus  


Internet, some & digikirkko 

Resident Evil, Yksinäisyyden mandala, Joka olet taivaissa, Apupapin terveiset, Kellopeliappelsiini, Levottomuusnappula, Hengen uudistus kirkossamme, Vihapuheenaihe, Rakas älypuhelimeni, Jäähyväiset nukeille, Pandoran lipas, Vanhuuden risti    


Jeesus

Jumalan kyynel, Värien hurma, Jumalan syntymä, Paimenet, Tietäjät, Metsän kaunein kuusi, Resupekan joululahja, Charlie Chaplin, Joen ilo  Uusi Adam, Autuaaksijulistukset. Nyt., Imitoijat, Valtakunnan kutsu, Ensimmäiset ja viimeiset, Miekkailijat,  Pandemian herra, Houdini, Purjevene, Orfeus, Maanantain identiteettikriisi, Aistien juhla, Muukalainen, Todistajien pilvi, Rukousautomaatti, Joka olet taivaissa, Kuningas Mammona, Jokapäiväinen velkamme, Surkea vakuutusmyyjä, Äiti Teresa, Black Lives Matter, Maan suola, Joga Bonito,  Taitoluistelija, Hyvyyden voima, Ronja ja mestari, Töhertelijä,  Itsekieltäytymisoikeus, Pronssimalja, Outolinnut, Jeesuksen kutsu, Houdini 2.0  


Jumalanpalvelus

Värien hurma, Jumalan selkä, Kaitselmuksen käsi,  Resupekan joululahja, Luovuutta ja perinteitä,  Maanantain identiteettikriisi , Hengen uudistus kirkossamme,  Aistien juhla , Apupapin terveiset,   Todistajien pilvi  , Noita , Uppoamaton laiva , Pappi ja psykologi , Kilpajuoksija , Itsekieltäytymisoikeus, Kultainen kypärä,   


Jumalan laki, tuomio 

Nurjempi luomiskertomus, Auschwitzin Jumala, Rakkauden ja vihan Jumala, Vincent van Goghin auringonkukat, Kaitselmuksen käsi, Resupekan joululahja, Joen ilo, Uusi Adam, Pandemian herra,    Autuaaksijulistukset. Nyt., Pandemian herra, Apupapin terveiset, Raittiusseurakunta?, Todistajien pilvi, Esirukoustaistelija, Kellopeliappelsiini, Uppoamaton laiva, Kuudes sukupuutto, Pappi ja psykologi, Kuningas Mammona, Jokapäiväinen velkamme, Pummi, Taitoluistelija, Rakkauden ammattilainen,  Anteeksiannon voima, Ronja ja mestari, Ritari ja kerjäläinen, Jäähyväiset nukeille, Pandoran lipas,   Pronssimalja, Prinssi joka rakasti vaatteita, Houdini 2.0   


Jumalan rakkaus, huolenpito & johdatus, huolettomuus  

Jumalan kyynel, Värien hurma, Nurjempi luomiskertomus, Jumalan selkä, Rakkauden ja vihan Jumala, Vincent van Goghin auringonkukat, Perinnetalo, Kaitselmuksen käsi, Valtakunnan kutsu, Houdini, Palapeli, Hengen uudistus kirkossamme, Muukalainen, Joka olet taivaissa, Varenka, Esirukoustaistelija, Luteista, Kellopeliappelsiini, Uppoamaton laiva, Levottomuusnappula, Yksinäisyyden mandala,  Jokapäiväinen velkamme, Surkea vakuutusmyyjä, Diogenes ja Aleksanteri, Köyhyyden rikkaus, Äiti Teresa, Orléansin neitsyt, Hyvyyden voima, Anteeksiannon voima, Anastasia ja enkeli, Karanteeni, Murehtija, Ronja ja mestari, Vihapuheenaihe, Tunteista, Itsekieltäytymisoikeus, Pronssimalja, Acherontia Atropos, Iho, Prinssi joka rakasti vaatteita, Houdini 2.0   


Juutalainen kansa, vanha liitto, pyhä maa 

Jumalan selkä, Auschwitzin Jumala, Vihan ja rakkauden Jumala, Jumalan syntymä, Paimenet, Tietäjät, Joen ilo, Uusi Adam, Esirukoustaistelija, Luteista, Surkea vakuutusmyyjä, Black Lives Matter, Hyvyyden voima, Artemisia maalaus, Tunteista


Kaste

Värien hurma, Joen ilo, Pandemian herra, Muukalainen, Todistajien pilvi, Noita, Joga Bonito


Kuolema, läheisen menetys 

Värien hurma, Auschwitzin Jumala, Vincent van Goghin auringonkukat, Metsän kaunein kuusi, Pandemian herra, Orfeus, Hulda, Varenka, Hirviö, Yksinäisyyden mandala, Surkea vakuutusmyyjä, Hyvyyden voima, Anastasia ja enkeli, Karanteeni,  Töhertelijä, Raskausarpia, Musta kissa, Outolinnut, Kärsimyksen CV, Taidenäyttely  


Luominen, kauneus & taide 
 
Jumalan kyynel, Värien hurma, Nurjempi luomiskertomus, Vincent van Goghin auringonkukat, Perinnetalo, Epäilijä, Jumalan syntymä, Metsän kaunein kuusi, Imitoijat, Purjevene, Palapeli, Luovuutta ja perinteitä, Aistien juhla, Jästien taikuus, Uppoamaton laiva, Hirviö, Yksinäisyyden mandala, Joga Bonito, Taitoluistelija, Anastasia ja enkeli, Karanteeni, Artemisia maalaus, Ronja ja mestari, Töhertelijä, Jäähyväiset nukeille, Pronssimalja, Kate Bush, Acherontia Atropos, Astrologinen kello, Outolinnut,  Taidenäyttely  


Luonto, luonnonsuojelu & eläimet 

Nurjempi luomiskertomus, Perinnetalo, Metsän kaunein kuusi, Joen ilo, Uusi Adam,   Autuaaksijulistukset. Nyt., Varenka, Kellopeliappelsiini, Yksinäisyyden mandala, Kuudes sukupuutto,  Jokapäiväinen velkamme, Sademetsien marttyyri, Musta kissa, Kärsimyksen CV, Taidenäyttely  


Lähetystyö 

Hengen uudistus kirkossamme, Muukalainen, Resident Evil, Äiti Teresa, Kilpajuoksija, Maan suola, Sademetsien marttyyri, Rakkauden ammattilainen, Vihapuheenaihe 


Oikeudenmukaisuus, rasismi, tasa-arvo 

Nurjempi luomiskertomus, Auschwitzin Jumala, Kaitselmuksen käsi, Autuaaksijulistukset. Nyt., Palapeli, Muukalainen, Luteista, Hirviö, Pornon hinta, Kuningas Mammona, Kerjäläinen, Äiti Teresa,  Black Lives Matter, Maan suola, Joga Bonito, Sademetsien marttyyri, Hyvyyden voima, Anteeksiannon voima, Artemisia maalaus, Sukupuolten moninaisuudesta, Raskausarpia, Prinssi joka rakasti vaatteita    
 

Pelastus, evankeliumi, armo, sovitus & lunastus
 
Jumalan kyynel, Värien hurma, Vincent van Goghin auringonkukat, Kaitselmuksen käsi, Jumalan syntymä, Paimenet, Metsän kaunein kuusi, Joen ilo, Uusi Adam, Ensimmäiset ja viimeiset, Miekkailijat, Pandemian herra, Houdini, Purjevene, Orfeus, Aistien juhla, Apupapin terveiset, Muukalainen, Todistajien pilvi, Noita, Pappi ja psykologi, Surkea vakuutusmyyjä, Taitoluistelija, Jeesuksen kutsu, Houdini 2.0


Perhe, vanhemmuus & lapsuus 

Jumalan selkä, Rakkauden ja vihan Jumala, Perinnetalo, Epäilijä, Jumalan syntymä, Metsän kaunein kuusi, Resupekan joululahja, Miekkailijat, Houdini,  Purjevene, Noita, Jästien taikuus,   Rukousautomaatti, Hulda, Joka olet taivaissa, Hirviö, Yksinäisyyden mandala, Kerjäläinen, Pummi, Köyhyyden rikkaus, Kilpajuoksija, Black Lives Matter, Orléansin neitsyt, Joga Bonito, Taitoluistelija, Anteeksiannon voima,  Anastasia ja enkeli,  Murehtija, Artemisia maalaus, Töhertelijä, Ritari ja kerjäläinen, Rakas älypuhelimeni, Jäähyväiset nukeille, Pandoran lipas, Uusi Ruut, Pronssimalja,      Sukupuolten moninaisuudesta, Merirosvokapteeni, Raskausarpia, Kate Bush, Acherontia Atropos, Iho, Musta kissa, Kultainen kypärä, Outolinnut, Kärsimyksen CV, Vanhuuden risti, Houdini 2.0


Pyhitys, kilvoittelu, parannuksen tekeminen 

Värien hurma, Auschwitzin Jumala, Perinnetalo, Kaitselmuksen käsi, Uusi Adam,    Autuaaksijulistukset. Nyt., Imitoijat, Valtakunnan kutsu, Hengen uudistus kirkossamme, Apupapin terveiset, Raittiusseurakunta?, Helvetin harhaoppiosasto, Äiti Teresa, Maan suola, Taitoluistelija, Sademetsien marttyyri, Hyvyyden voima, Rakkauden ammattilainen, Anteeksiannon voima, Ronja ja mestari, Vihapuheenaihe, Tunteista, Ritari ja kerjäläinen, Itsekieltäytymisoikeus, Pandoran lipas,  Pronssimalja, Acherontia Atropos, Jeesuksen kutsu, Houdini 2.0


Pyhä Henki

Värien hurma, Perinnetalo, Jumalan syntymä, Joen ilo, Luovuutta ja perinteitä, Hengen uudistus kirkossamme, Muukalainen


Leikittelin tehtävällä, jossa pitäisi kirjoittaa tarina Pyhästä Hengestä. Vaikea tehtävä, eikö totta? Toinen tehtävä lienee yhtä vaikea: kirjoita tarina, jossa Pyhä Henki ei ole lainkaan mukana.  



Pyhä Kolminaisuus

Jumalan kyynel, Värien hurma, Jumalan syntymä, Joen ilo  


Raamattu, Jumalan sana 

Kaitselmuksen käsi, Autuaaksijulistukset. Nyt., Valtakunnan kutsu, Houdini, Muukalainen, Todistajien pilvi, Luteista, Pummi, Maan suola, Sademetsien marttyyri, Hyvyyden voima, Pronssimalja, Sukupuolten moninaisuudesta, Jeesuksen kutsu, Kärsimyksen CV


Raha & köyhyys 

Nurjempi luomiskertomus, Autuaaksijulistukset. Nyt., Valtakunnan kutsu, Kellopeliappelsiini, Uppoamaton laiva, Hirviö, Kuningas Mammona, Jokapäiväinen velkamme, Surkea vakuutusmyyjä, Kerjäläinen, Pummi, Diogenes ja Aleksanteri, Köyhyyden rikkaus, Äiti Teresa, Slummien miljönääri, Black Lives Matter, Maan suola, Taitoluistelija, Sademetsien marttyyri, Anteeksiannon voima,  Murehtija, Töhertelijä, Ritari ja kerjäläinen, Acherontia Atropos, Prinssi joka rakasti vaatteita, Outolinnut, Jeesuksen kutsu     
 

Rakkaus, parisuhde, seurustelu

Värien hurma, Jumalan selkä, Rakkauden ja vihan Jumala, Kaitselmuksen käsi, Aistien juhla, Rukousautomaatti, Joka olet taivaissa, Hirviö, Yksinäisyyden mandala, Pummi, Hyvyyden voima, Tunteista, Töhertelijä, Ritari ja kerjäläinen, Jäähyväiset nukeille, Pandoran lipas, Uusi Ruut, Pronssimalja, Raskausarpia    


Rukous, rukouksen voima 

Jumalan selkä, Auschwitzin Jumala, Kaitselmuksen käsi, Resupekan joululahja, Jästien taikuus,  Rukousautomaatti, Hulda, Joka olet taivaissa, Varenka, Esirukoustaistelija, Talvisodan ihme, Dunkirk, Luteista, Ilotalo, Kilpajuoksija, Black Lives Matter, Maan suola, Hyvyyden voima, Uusi Ruut,  Acherontia Atropos     


Sairaus, korona 

Rakkauden ja vihan Jumala, Joen ilo, Pandemian herra, Aistien juhla, Janica, Joka olet taivaissa, Äiti Teresa, Slummien miljönääri, Karanteeni, Töhertelijä, Ritari ja kerjäläinen, Outolinnut  


Seksuaalisuus, seksi & 6. käsky 

Aistien juhla, Ilotalo, Pornon hinta, Taitoluistelija, Rakkauden ammattilainen, Artemisia maalaus, Ritari ja kerjäläinen, Pandoran lipas, Raskausarpia, Houdini 2.0


Selviytyminen

Jumalan kyynel, Värien hurma, Nurjempi luomiskertomus, Jumalan selkä, Rakkauden ja vihan Jumala, Vincent van Goghin auringonkukat, Perinnetalo, Resupekan joululahja, Valtakunnan kutsu, Houdini,  Jästien taikuus, Pornon hinta, Surkea vakuutusmyyjä, Pummi, Anteeksiannon voima, Anastasia ja enkeli, Murehtija, Artemisia maalaus, Tunteista, Töhertelijä, Pandoran lipas, Pronssimalja, Raskausarpia, Acherontia Atropos, Prinssi joka rakasti vaatteita, Jeesuksen kutsu, Kärsimyksen CV,    Houdini 2.0


Maalauksesta kertova tarina "Artemisian maalaus" on hyvä esimerkki aiheiden päällekäisyydestä. Tarina kertoo selviytymisestä ja on sijoitettu otsikon "Kärsimyksen koulussa" alle. Samalla tarina kertoo ainakin synnistä, taiteesta, juutalaisesta kansasta sekä sodasta.  


Seurakunta, pyhien yhteys, kirkkokunnat 

Kaitselmuksen käsi, Autuaaksijulistukset. Nyt., Ensimmäiset ja viimeiset, Palapeli, Luovuutta ja perinteitä, Hengen uudistus kirkossamme, Apupapin terveiset, Raittiusseurakunta?, Muukalainen, Todistajien pilvi, Noita, Resident Evil, Joka olet taivaissa, Ilotalo, Surkea vakuutusmyyjä, Äiti Teresa,  Vihapuheenaihe 

 
Sota

Nurjempi luomiskertomus, Auschwitzin Jumala, Kaitselmuksen käsi, Autuaaksijulistukset. Nyt., Muukalainen, Joka olet taivaissa, Varenka, Talvisodan ihme, Dunkirk, Luteista, Kuningas Mammona,  Jokapäiväinen velkamme, Kilpajuoksija, Maan suola, Orléansin neitsyt, Hyvyyden voima, Anteeksiannon voima, Ritari ja kerjäläinen, Prinssi joka rakasti vaatteita    


Synti, ihmisten pahuus 

Jumalan kyynel, Värien hurma, Nurjempi luomiskertomus, Auschwitzin Jumala, Vincent van Goghin auringonkukat, Perinnetalo, Kaitselmuksen käsi, Resupekan joululahja, Uusi Adam,  Autuaaksijulistukset. Nyt., Valtakunnan kutsu, Apupapin terveiset, Raittiusseurakunta?, Muukalainen, Noita, Resident Evil, Joka olet taivaissa, Esirukoustaistelija, Luteista, Ilotalo, Kellopeliappelsiini, Minä, Uppoamaton laiva, Levottomuusnappula, Hirviö, Yksinäisyyden mandala, Kuudes sukupuutto, Helvetin harhaoppiosasto, Pornon hinta, Pappi ja psykologi, Kuningas Mammona, Jokapäiväinen velkamme, Surkea vakuutusmyyjä, Kerjäläinen, Pummi, Black Lives Matter, Maan suola, Orléansin neitsyt,  Taitoluistelija, Sademetsien marttyyri, Hyvyyden voima, Rakkauden ammattilainen, Anteeksiannon voima, Artemisia maalaus, Vihapuheenaihe, Tunteista, Töhertelijä, Ritari ja kerjäläinen, Pandoran lipas, Pronssimalja, Raskausarpia, Acherontia Atropos, Astrologinen kello, Prinssi joka rakasti vaatteita,    Jeesuksen kutsu   
 

Taivas, ylösnousemus & kuoleman jälkeinen elämä

Jumalan kyynel, Värien hurma, Nurjempi luomiskertomus, Vincent van Goghin auringonkukat, Kaitselmuksen käsi, Metsän kaunein kuusi, Pandemian herra, Orfeus, Palapeli, Maanantain identiteettikriisi, Aistien juhla, Todistajien pilvi, Joka olet taivaissa, Uppoamaton laiva, Surkea vakuutusmyyjä, Joga Bonito, Hyvyyden voima, Prinssi joka rakasti vaatteita, Outolinnut   


Urheilu

Kilpajuoksija, Joga Bonito, Taitoluistelija, Kultainen kypärä


Usko & epäily

Jumalan selkä, Auschwitzin Jumala, Kaitselmuksen käsi, Epäilijä, Joen ilo, Valtakunnan kutsu,  Houdini, Palapeli, Hengen uudistus kirkossamme, Todistajien pilvi, Jästien taikuus, Rukousautomaatti, Hulda, Pummi, Vihapuheenaihe, Töhertelijä, Pronssimalja, Jeesuksen kutsu, Houdini 2.0    


Vainot, marttyyrius, uskosta todistaminen

Värien hurma, Auschwitzin Jumala,  Autuaaksijulistukset. Nyt., Valtakunnan kutsu, Orfeus, Hengen uudistus kirkossamme, Muukalainen, Luteista, Kilpajuoksija, Black Lives Matter, Orléansin neitsyt,  Joga Bonito, Sademetsien marttyyri, Hyvyyden voima, Artemisia maalaus, Vihapuheenaihe,  Itsekieltäytymisoikeus  


Vanhuus

Värien hurma, Perinnetalo, Imitoijat, Hulda, Esirukoustaistelija, Äiti Teresa, Maan suola,  Anteeksiannon voima, Sukupuolten moninaisuudesta, Prinssi joka rakasti vaatteita, Kärsimyksen CV,    Vanhuuden risti, Taidenäyttely  

Yksinäisyys 

Jumalan selkä, Vincent van Goghin auringonkukat, Resupekan joululahja, Palapeli, Muukalainen, Noita, Resident Evil, Hirviö, Yksinäisyyden mandala, Pornon hinta, Kerjäläinen, Pummi, Anteeksiannon voima, Karanteeni, Töhertelijä, Uusi Ruut, Vanhuuden risti  



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti