Jeesuksen kaste - saarna

Jeesuksen kaste on saarnatekstinä haastava. Mitä se meitä liikuttaa? Raamattu ei edes kerro, miksi Jeesus otti kasteen. Jeesuksen ja Johanneksen lyhyt dialogi antoi kuitenkin luvan hakea vauhtia vähän kauempaa. Laitoin Johanneksen suuhun metalliyhtye Mokoman lyriikkaa. Ajan syömähampaat ja syöpäsolut tulevat samaisen yhtyeen Ihmisenpyörä-laulusta.

  

Matt. 3: 13–17

Äsken kuullussa kertomuksessa Jeesus kohtaa oman aikansa suurmiehen, Johannes Kastajan. Johannes oli kova luu. Hän oli Israelin viimeinen profeetta. Johannes eli erämaassa ja kun hän julisti, oli puheessa erämaan karuutta ja kovuutta. Suomalainen Johannes Kastaja tekisi saunavihtansa kuusenoksista. Väinö Linnaa lainatakseni, Johannes jos kuka oli mies, joka syö rautaa ja paskantaa kettinkiä. Kansa vaelsi Johanneksen luo, aivan kuin sisäisen vaiston ohjaamina ja pakottamina. Ihmisjoukot etsivät elämän veden syviä pohjavirtoja aivan kuin eläinlaumat, jotka etsivät vettä pölyn ja hiekan keskeltä.   

Joku ehkä tuli katsomaan paikallista nähtävyyttä ja hullua, toinen oli vain ohikulkumatkalla. Joka tapauksessa Johanneksen sanat pysäyttivät. Ne naulitsivat kuulijan paikalleen ja pistivät pieniä reikiä omantunnon sementtiin. Ensin tuli kansalaiset, tavalliset ihmiset. Johannes linkosi jokaiselle saman viestin: ”Jumalan viha on tulossa, tee parannus, satakahdeksankymmentä astetta, täyskäännös, varjosta valoa.” Sitten tulivat oppineet; poliitikot, raamatunkantajat ja tärkeät. Heistä jokainen sai saman käskyn: ”tee parannus, satakahdeksankymmentä astetta, täyskäännös, rumasta kaunista.” Lopulta tuli hallitsija, ruhtinas itse, Herodes Antipas, Herodes suuren poika. Hänelle tuli sama viesti: ”tee parannus, satakahdeksankymmentä astetta, täyskäännös, likaisesta puhdasta.”

Tämä julistus vei Johanneksen hengen. Hän oli liian hyvä tähän maailmaan. Johannes oli äkkijyrkkä ja tinkimätön mies, mutta hän ei ollut pessimisti tai nihilisti. Profeetta julistaa aina myös toivoa ja mahdollisuutta, tulevaa pelastusta. Johannes sanoi ”tulee toinen, toinen profeetta, joka on minua väkevämpi, niin suuri mies, että minä en kelpaa edes hänen orjakseen. Minä kastan teitä vedellä parannukseen, mutta hän kastaa teidät Pyhällä Hengellä ja tulella.”

Nyt voimme ymmärtää Johannesta kun hän estelee Jeesusta. Johannes, joka toimi ruhtinaitten tuomarina, kohtaa nyt miehen, jonka rinnalla hän on enää halpa orja. Jeesuksen rinnalla Johannes on pelkkä lämppäri, pelkkä lakeija, joka kantaa taivaallisen prinssin lasikenkää.

Mitä tekemistä Jeesuksella on parannuksen kasteelle? Kukaan ei tiedä, tämä on mysteeri. Jeesus olisi voinut samalla pyytää aurinkoa etsimään valoa, pyytää sadetta etsimään vettä, tai autiomaata etsimään hiekkaa. Kaste oli kääntymys pahasta hyvään, mutta Jeesus on itse hyvyys, kauneus ja puhtaus. Miksi hänen pitäisi kääntyä?

Johannes Kastajassa me näemme kuinka tämän maailman arvojärjestys heittää kuperkeikkaa. Tämän me voimme ymmärtää, mutta nyt ymmärryksemme jää Jordanin rannalle, aivan kuin vesi olisi niin kylmää, ettei siihen uskalla kastaa kuin varpaansa. Jumalan tahto vie nämä kaksi miestä virran keskelle. Taivas repeää ja maailmanlaaja pelastussuunnitelma paljastaa hetkeksi pääarkkitehtinsa – ISÄN, POJAN JA PYHÄN HENGEN.

Ketkä kaikki näkivät tämän ihmeellisen näyn – ketkä kaikki kuulivat Jumalan äänen – sitä emme tiedä. Kuulostiko Jumalan ääni miehen vai naisen ääneltä, oliko se kova ja jyrisevä vai pehmeä ja lempeä? Jos vain Jeesus näki Jumalan Hengen, kuinka Matteus sai siitä tietää? Uskon silmät katsovat sinne, minne ei voi katsoa. Ne uskovat vaikka järki kysyy tarkennuksia: kuka näki, mitä näkyi, mitä todella tapahtui.. Tässä meillä on kuva ikuisuudesta, hetki, joka liittää yhteen menneen ja tulevan. 

Kuulimme äsken kuinka jo profeetta Jesaja ennusti tulevasta pelastajasta, jonka ylle Herran Henki laskeutuu. Voimme katsoa vielä kauemmas. Nooan päivinä Jumala hukutti maailman vedellä, mutta Nooa pelastui arkissa. Tuolloin oli kyyhkynen merkkinä tulvan päättymisestä, sama Jumalan rakkauden ja armon merkki, jonka nyt näemme laskeutuvan Jeesuksen ylle. Ja vieläkin kauemmas voimme katsoa, aina luomisen aamuun asti. Sielläkin ovat nämä samat pääarkkitehdit töissä kun Isä loi taivaat ja maat Sanansa voimalla, siellä missä Jumalan Henki liikkui vetten yllä. Ikuisuudessa alku ja loppu ovat yhtä.

Kaste on aina luomisen hetki.

Tästä ikuisuudesta käsin meidän pitää ymmärtää Jeesuksen kaste. Tuossa Jordanin joen virrassa virtaa se sama elämän pohjavirta, joka virtaa meidän lävitsemme, se vesi ja elämän virta, josta meidät on tehty. Jeesuksen kaste on voitto. Minun tekee mieli liittää Jeesuksen kasteeseen ja tähän hetkeen pala T.S. Eliotin runoa:

”Tietoisena oleminen, ei ole ajassa olemista, 

mutta vain ajassa voi hetken ruusutarhassa 

hetken lehtimajassa jota sade rummutti, 

hetken vetoisessa kirkossa sauhun langetessa muistaa, 

sidoksissa menneeseen ja tulevaan, 

Vain ajassa aika kukistuu.”

Ajan voittaminen voi kuulostaa oudolta, mutta sitä se ei ole. Ikivanha viisaus sanoo karun tosiasian: phanta rhei – kaikki virtaa. Ajan virrassa ei ole mitään pysyvää, kaikki on liikkeessä, kaikki muuttuu ja katoaa. Jopa läheiset ihmiset, koti ja lopulta meistä jokainen, huuhtoutuu virran mukana – vesi on tulen lisäksi, toinen tuhon elementti. Ihmiselo käy ihmisenpyörässä. Ajan syömähampaat syövät meitä, ajan syöpäsolut jakaantuvat ruumiissamme. Pelastusta kuolemaa ja katoavaisuutta vastaan täytyy etsiä ajan takaa, kuoleman tuolta puolen.

Jeesuksen yllä on taivas auenneena. Jeesus on kuoleman ja katoavaisuuden voittaja. Jeesuksen kaste oli lähtölaukaus hänen pelastusteoilleen, klassinen hetki, missä sankari vetää miekan kivestä. Kyseessä ei kuitenkaan ole pelkkä taru. Tämä ei ole vain häviävää historiaa, kyse on jostain ikuisesta ja siksi tämä sankari ja tämä tapahtuma vaikuttaa kaikkina hetkinä.

Omalla kasteella Jeesus pyhitti meidän jokaisen kasteen. Kaste liittää meidät Jeesukseen ja iankaikkiseen elämään. Hänen kuolemansa ristillä on meidän kuolemamme, Hänen ylösnousemuksensa on meidän ylösnousemuksemme. Kasteessa on pelastus, siinä on uusi liitto. Kasteessa on seurakuntayhteys, kirkkolaiva, joka arkin tavoin kantaa meitä maailman merillä.

Älä kuvittele, että kasteesi olisi tyhjä tai turhanpäiväinen tapahtuma pelkästään siksi, että et muista siitä mitään. Kasteessa Jumala on pelastanut sinut. Elämän kolhujen, vaikeuksien ja haasteiden keskellä on hyvä muistaa, että pohjimmiltaan kaikki on hyvin. Elämän pohjalla ei virtaa tuonelan virta, ei tuo olemisen musta pohjavesi, vaan armon syvä pohjavirta, sinunkin sisälläsi, sinunkin lävitsesi. Anna tämän sanoman koskettaa: Pyhä Henki uudistaa ja pesee puhtaaksi. Se on aivan kuten Juha Tapion laulussa:

”Sinulla on ilma ja kyky hengittää
Olkapäällä kyyhkynen
Vaikket sitä nää.
Sinussa on valo, sinussa on yö
Sinulla on sitkeä sydän joka lyö
Väsymättä kipinöitä tuuleen
Valaisemaan tietä pimeää.”

Pyhä Henki on jo nimensä mukaisesti Henki, joka pyhittää. Pyhä tarkoittaa puhdasta ja tahratonta. Ehkä se pyhän kosketus tuntuukin vähän samanlaiselta kuin olo saunan ja pesun jäljiltä – vaikka sitten tekisit vihtasi aivan tavallisista koivun oksista.