Johdannossa kerroin arviointikriteereistäni ja avasin Rosan sarjakuvien luonnetta. Lupasin myös liittää arviointeihin jänniä pohdintoja. Aloitamme Rosan huonoimmalla tarinalla, joka tosin sekin pääsee otsikon "keskinkertainen" alle.
KESKINKERTAINEN
79. Laiskanläksy
Aku aikoo lähteä purjehtimaan Iineksen kanssa ja jättää pojat kotitöihin. Kun Akulle selviää, että pojat ovat lintsanneet koulusta, alkaa taistelu perheen määräysvallasta.Rosan tarinoiden rankkaaminen parhausjärjestykseen on ehkä järjetön tehtävä, mutta ainakin huonoimman jakson valinta kävi helposti. Ainoa seikka, jonka takia en keksinyt tälle omaa kategoriaa "surkea" on se, että tarina on suhteellisen eheä. Juoni on kuitenkin tavanomaisen tylsä vailla huumorin häivää. Rosa-henki on poissa. Vertailutilanteessa jakso saa miinusta, jos toinen tarina kertoo jutun paremmin. Laiskanläksy on Rosan tarinan "Tyylittä taaplaten" tyylitön versio.
Laiskanläksyn juonessa on irrallisuutta, kuten poikien ja Iineksen kysymykset, jotka eivät vie tarinaa eteenpäin. Tarinan toimintavaiheena toimii Akun etsintäretki, joka on venytetty yli kaksisivuiseksi. Tarinan olisi voinut kertoa lyhyemmällä sivumäärällä. Kaiken kukkuraksi tarina henkii tunkkaista moralismia. Aku on koppava ja ankara, pojat ilkeitä sottapyttyjä. Lopussa kellään ei ole kivaa - paitsi rehtorilla, joka tahtoo jostain syystä vetää viikonlopun jälki-istuntoa.
Tässä jaksossa on sivuhenkilönä koira, vaikka se jää nimettömäksi, toisin kuin sudenpentujen hauvat jaksoissa "Kadonneen kirjaston vartijat" ja "K.A.S.V.A.T.U.S.O.P.P.I.A". Ihmettelin vain, miksi Rosa ei koskaan piirtänyt Akulle hänen lemmikkikoiraansa, maailman mukavuudenhaluisinta berhandilaista, Pulivaria.
Takkatulen lämmössä viihtyvä Pulivari Barksin jaksossa "Pelastusoperaatio huurusolassa".
Eikö Rosa pidä koirista? Vielä mitä! Uskokaa tai älkää, mutta Rosan tarina "Eldoradon viimeinen valtias" oli tarkoitus olla jakso, jossa Pulivarista tulee sankari ja ankkojen lemmikki. Rosa aikoi sijoittaa hurtan Etelä-Amerikkaan, sillä Pulivarin nimi juontuu venezuealalaiselta vallankumousjohtajalta Simón Bolívarilta. Kustannustoimittajat innostuivat Rosan visioista yhtä vähän kuin taiteilija ajatuksesta yksinkertaisesti piirtää piski Akun takan äärelle. Rosan tuntien Pulivarista olisi varmaan tullut kullatun miehen lemmikki..
Tämän tarinan hauskimmat hetket ovat muutamassa alkukuvassa, jotka tosin virittävät lukijan odotukset turhaan Barks-henkisiin kalastustarinoihin. Aku pääsee ongelle vasta harvinaisen laimeassa lopetusruudussa. Jutun juoni on sekoitus moraalista oppituntia sekä törmäilyä ja sattumuksia, jotka eivät ole hauskuuden tae. Loppuratkaisu ei tuota lukijassa hupia, saati ahaa-elämystä, vaan pettyneen "a-ha" -huokauksen. Hannu-episodi on sentään mukiinmenevä.
Aku on laiskuuden perikuva! Se näkyy hänen harrastuksistaan, joihin kuuluu joutilas kalastelu, leppoisa keilaaminen sekä Tex Willerien ja televisiowesternien tapittaminen sipsipussin ja sihi-juoman äärellä.
Äänien tulvaa Aku Ankan olohuoneessa. Televisio yleistyi kotitalouksissa 1950-luvulla vapaa-ajan, kulutuksen, mainonnan, viihteen ja yksinäisyyden symbolina.
Aku on vastopooli ahkeralle Roope Ankalle, jolle jäätelön nauttiminen on ylitsepääsemättömän mahdoton tehtävä. Roope ja Aku kuvaavat hyvin ilmiötä, jossa hyve muuttuu paheeksi paisutettuna tai väärässä paikassa. Laiskuus ja ylensyönti ovat peräti kuolemansyntejä, mutta lepo, joutenolo ja hyvistä asioista nauttiminen kuuluvat terveelliseen elämään. Samoin työnteko ja ahkeruus ovat hyveitä, mutta ahneus ja työnarkomania ajavat loppuunpalamiseen. Hyvinvointi tarkoittaa siis sisäisen Roopen ja Akun säätämistä kohdilleen.
Oi kuusipuu on tämän listan lyhin tarina. Sellaisena sen paino jää kevyeksi hauskuusvaa'assa. Tarinassa on tosin omat pienet hyvyytensä. Juttu pääsee heti asiaan. Liioittelu, kuten “Hyvää joulua” -morsettavat polttimot on yleistoimiva huumorin muoto. Mukana on myös kivoja yksityiskohtia, kuten Akun elosteluintoon reagoiva sukulaiskuva.
Carl Barks piirsi paljon joulutarinoita, mutta Rosalla tämä lyhyt juttu on ainoa. Toisaalta Rosa piirsi jatko-osat Barksin legendaarisille joulutarinoille "Tyhjälän joulu" ja "Joulu Karhuvuorella". Ilmeisesti Rosa katsoi, että joulupukki- ja lahjat ovat turhan kuluneita ja aikansa eläneitä aiheita. Siinä mielessä hänelle Tupu, Hupu ja Lupu ovat vanhempia kuin Barksin. Internetistä löytyy joitakin Rosan piirtämiä joulukuvia. Mikäli joulu onlähellä sydäntäsi ja sinua harmittaa, ettei Rosa piirtänyt enempää joulujuttuja, voit saada lohtua oheisesta twitter-julkaisusta. Tuosta on iloa myös koirien ystäville.
https://twitter.com/donrosa/status/812938917796335616
Rosan mielestä tämä tarina on huippuhyvä, mutta kustannustoimittaja hylkäsi sen aluksi. Tarinassa on erikoinen kolikkonäkökulma, joka ilmeisesti jakaa mielipiteitä. Minusta se on toki omaperäinen, mutta samalla elottoman esineen "päärooli" tarkoittaa juonen poukkoilua sinne tänne. Lukija ei ole riemun tai jännityksen vallassa, vaikka kolikko sattuu putoamaan murtopuuhissa tarpovan karhuveljeksen haaviin. No, ratkaisu, missä ropo palaa rahalaariin ja vangitsee karhukoplan samaan aikaan, on ihan kekseliäs veto. Silti huumori pitää nauttia juonesta riippumatta. Aku, Hannu ja Iines ovat nautittavia sivuhahmoja, mutta toisaalta pelkkiä seiniä Ankkalinnaflipperissä.
Tämä jakso säilyttää alusta loppuun asti kohtalaisen huumoritason. Mukana on tosin myös tylsää materiaalia, kuten kameralle perso poliisi, turtanalöyhkä sekä törmäilyä törmäilyn vuoksi. Roskajahti on jokseenkin mitäänsanomaton juonipolku, johon tarina tuhlaa peräti seitsemän sivua. Juoni on sikäli tyhmä, että se vaatii lukijan hämäämistä postimerkillä. Lopetusta voinee silti pitää onnistuneena.
Roopen huuma pankkikalenterin äärellä on pöljyydessään hauska vitsi. Toisaalta se tuo mieleen vähän kyseenalaisia mielikuvia..
Täyttä roskaa -jakson yhteydessä sopinee puhua seksuaalisuudesta. Ihastumiset, pussailut ja punastumiset ovat yllättävän yleinen teema Don Rosan sarjakuvissa, kun ottaa huomioon, että kyseessä on lapsille suunnattu lehti. Esimerkiksi José Carioca ja Roopen siskot Matilda ja Hortensia ovat usein romanttisella tuulella. Aihe on kiehtova ja Rosa osaa tasapainoilla hienotunteisuuden ja huumorin nuoraa. Kalenterikuva on kenties ainoa kerta, kun hänellä menee vähän överiksi. Aihetta on käsitelty myös ainakin oheisen linkin takaa.
http://duckcomicsrevue.blogspot.com/2009/04/don-rosas-sexy-ducks.html
Rosan ainoa 1990-luvulle sijoittuva tarina on ihan viihdyttävä. Siinä on muutama hauska kohta, kuten Ankkalinnan pormestarin turvautuminen lääkitykseen sekä Akun viikinkisarvet. Taitoluistelujään käyttäminen matematiikanluokan liitutauluna on järjetön, mutta toisaalta kekseliäs idea.
Hyvää meininkiä olympiakarsintojen jäällä. Hyvää tarinaa ei saisi aikaan siten, että Aku yksinkertaisesti onnistuisi kaikessa. Silti tällaiset onnistumiset kohottavat lukijan mieltä. Siksi on harmi, että Akun erinomaisuus jää muutaman ruudun varaan.
Tarina vaatii Akun pääsylippua Norjaan. Muut kilpailijat jäävät pois karsinnoista, kun Hannu ilmestyy paikalle. Tuomaristo ei tajua, että Hannun huipputulokset perustuvat onneen, vaikka fortunan suosikki on kaikille tuttu keikari, jonka urheilusuoritukset ovat ilmiselviä onnenpotkuja. Tuomaristo ihastelee Hannun luistelemaa kahdeksikkoa, vaikka se on selvästi vaatimaton esitys olympiatasolla.
Kun Akun ja Hannun koitos on ohi, tarinan kolmannella osalla ei ole muuta virkaa kuin matkata Lillehammeriin todistamaan Akun huijaamisesta koituvaa sekoilua. Aku on taitava talviurheilija, mutta pelkkä urheilusuoritus ei riitä juoneksi. Jostain syystä hän päättääkin huijata. Lukija on yhtä pihalla kuin Pelle Peloton, joka hämmästelee, miksi Aku palautti rakettien kaukosäätimen, vaikka raketit jäivät suksiin. En yksinkertaisesti ymmärrä Akun viestin tarkoitusta. Kenties lukija samaistuu myös kisojen yleisöön, joka valittaa koitoksen loppumista ennen kuin se on kunnolla alkanutkaan. Toisaalta Rosa vie juttunsa rimaa hipoen yli.
Rosan kunnianosoitus Norjalle jää viitauksenomaiseksi. Viikinki-henki tarttuu Akuunkin, mutta tarinalla ei lopulta ole mitään tekemistä voiman tai urhollisuuden kanssa. Olavi Sininen on Barksin luoma fiktiivinen hahmo tarinassa "Kultainen kypärä". Hahmo perustuu Erik Punaiseen, jonka kerrotaan löytäneen Pohjois-Amerikan Viinimaan eli Newfoundlandin 900-luvulla. Olavi-nimi viitannee myös Olavi Haraldinpoikaan, Norjan viikinkikuninkaaseen ja kansallispyhimykseen.
Ankkojen visiitit Pohjoismaihin ovat harvinaista herkkua - ainakin Barks-Rosa -tuotannossa. Rosan "Sammon salaisuus" on ainoa, mutta sitäkin merkittävämpi Suomi-seikkailu. Ruotsissa ankat piipahtavat Barksin tarinassa "Kuningas Salomon kaivokset". Norjan jylhiä maisemia näkee myös Barksin seikkailussa "Sopulivuosi". Tanskan Grönlannissa ankat seikkailevat pitkässä tarinassa "Aku Ankka Grönlannissa". Unohdinko jotain?
Autofanit saattavat innostua tarinasta, joka pyörii Akun uskollisen 313:n ympärillä, mutta minusta se on tylsä. Vitsit ovat vähissä. Teppo Tulppu nauraa, lukija ei. Piirrosjälki tökkii välistä.
Tasapainoton Aku on naapurien tuttu. Monikäyttöauto tekee harvinaisen sukelluksen Akun naapurustoon, mutta sosiaalinen hupi jää lyhyeen.
Naapurustoon kuuluu myös klassinen inhokkihapannaamani eli väkivaltainen tantta. Toisaalta rahalle perso mummo on melkein hauska. Autonosien uusiokäyttö ja 313-tappelujälki läpäisevät katsastuksen. Tarinan visuaalisesti herkullinen päätösruutu on keskinkertaisten ankkatarinoiden parasta antia.
Edes Rosa itse ei keksinyt tästä tarinasta mitään erikoista kerrottavaa, vaan alkoi esitelmöimään esipuhessaan omasta autostaan. Minun 313 läpäisee harvoin katsastusta! Kerran autoni simahti kesken tarkastuksen, eikä suostunut käynnistymään muuten kuin ruuvimeisselillä konepellin alta. Toisella kertaa minulle mätkähti ajokielto. Koetin pelastaa itseni häpeästä muistuttamalla, että saahan auton sentään ajaa lain mukaan korjaamolle. Äijä murahti takaisin, ettei itse ajaisi autollani metriäkään. Yhdessä vaiheessa autossani oli niin paljon vikoja, että laitoin korjaajan nimen puhelimeni pikavalintaan ja vein hänelle jouluna herkkukorin kiitokseksi urotöistä. Autokauppojen kanssa on ollut myös vähän vaikeaa. Kerran ostaja ihmetteli auton outoa kolinaa, toisella kertaa ostaja totesi, että autoni on niin rämä, ettei sillä saisi ajaa ja kolmannelle ostajalle moottori piti käynnistää kaapeleilla. Minun on helppo samaistua tämän tarinan loppuun, sillä se on ainoa Rosan tarina, missä Akun auto levähtää.
Tästä tarinasta Rosa on erityisen ylpeä. Hänen mielestään tarinan idean nerokkuus perustuu mahdollisuuteen siirtyä seikkailuista toiseen ajatuksen nopeudella. Minusta siirtymät tarkoittavat juonen luuppaavaa poukkoilua. Emme seuraa yhtä ohjelmaa, vaan hypimme kanavilla. Tarina on vain puoliksi itsenäinen tarina ja puoliksi Roopen nuoruusseikkailuista riippuvainen toisinto.
Pohtikaamme tämän kimaran logiikkaa. Tarinassa alleviivataan ärsyttävästi karhukoplan luuloa Roopen kultavuoriunesta. Unen aiheella ei silti ole konnille mitään merkitystä. Karhuveljekset lähtevät hakemaan kassaholvin yhdistelmää, vaikka heillä ei ole aavistustakaan siitä, miten he pääsevät unesta ulos ennen Roopea. Ilmeisesti he luulevat, että laiteunesta voi herättää ravistelemalla. Pian käy kuitenkin ilmi, ettei normaali herätys auta – paitsi Roopen tapauksessa. Herättäjä ei voisi muutenkaan tietää, milloin tarpeellinen informaatio on kerätty. Aku ja kumppanit marssivat Roopen huoneeseen huutamaan, vaikka siinä vaiheessa on jo selvää, ettei Roopea saisi missään tapauksessa herättää. Jostain kumman syystä ankat eivät sammuta konetta tai riisu kypäriä.
Tarinan uniteoria on merkillinen. Roope on kumman tietoinen omista unistaan. Roopen unet ovat jonkinlaista leikkiteatteria, mutta silti hän ei kykene itse käsikirjoittamaan niitä. Jostain syystä Roope unohtaa aiemman unensa, kun uusi alkaa. Unenvaihtumisen periaate jää epäselväksi, sillä välillä uni-Roope vaihtaa kanavaa itse ja välillä jakso vaihtuu poikien myötävaikutuksella. Järkeni ei liioin osaa seurata sääntöä, jonka mukaan Roopen on pakko laverrella ääneen salasanoja. Kummalista on myös Akun kyky kommunikoida unimaailmasta todellisuuteen – eli puhua unissaan.
Entä miksi poikien täytyy järjestää Roopen uneen tykki heräämisen uhalla? Eikö olisi vain helpompaa antaa karhukoplalle numeroyhdistelmä ja ohjata heidät ulos unesta? Tai eikö Akun pitäsi pikemminkin kääntyä karhukoplan puoleen ja selittää heille tilanne? Tarinan lopuilla Aku viettää pientä sukukokousta, erillään Roopesta, vaikka idea oli juuri se, että unet ovat Roopen ajatuksia. Järjettömyyksien alennusmyynnistä tulee vielä Roopen letkautukset hänen parhaimmista unistaan. Ymmärrämme toki, että Roope rakastaa seikkailuja, mutta onko Titanicin uppoaminen todella hänen lempiuniaan? Onko Roopen paras uni muka se, että hän saa jäälohkareesta kalloonsa ja tuupertuu kykenemättä pelastamaan Kultu Kimallusta?
Akun ja Kultu Kimalluksen kommentteja Roope Ankan unessa aaltoilevassa ruudussa. Akun ilo johtuu Roopen voimakkuudesta, jonka avulla karhukoplan konna on hänelle heppoinen vastus. Ilmeisesti Kultu Kimallukselle Akun sanavalinnat tuovat mieleen jotain muuta..
Juonivirheistä huolimatta tarina ei ole paha uni. Siirtymät, kuten karhukoplan hevosten vaihtuminen kenguruihin, ovat hupsuja. Akun lähtö unisafarille on tarinan parasta antia. Lisäksi Akun ja hänen taaperoäitinsä kohtaaminen on nauttittava.
Unet ovat paitsi psykoanalyysin tutkimuskohteita ihmisten tiedostamattomien pyyteiden hiekkalaatikkona myös taiteellinen tehokeino rikkoja tavanomaisuuden rajoja. Barks hyödynsi efektiä luovemmin kuin Rosa, vaikka on Rosallakin toimiva unikohtaus Kultu Kimalluksen kanssa jaksossa "Yukonin sydämet", rajatilakokemus tarinassa "Klaaninsa viimeinen" sekä Akun rinnakkaistodellisuus jutussa "Olla kuin ei olisikaan". Barksin tarinassa "Painajaistakin pahempaa" Aku tulee mieluummin petojen ja avaruusolioiden syömäksi kuin menee pitämään esittelyä pitsitöistään naisten ompeluseuran kokoukseen. Analysoi tämä, Julia Kristeva! Kiehtovaa kamaa tarjoaa myös hulluttelu "Liekkimies", jossa Aku lyö päänsä ja ryhtyy pyromaaniksi sekä tarina "Hullu kemisti" jossa tälli saa Akun keksimään atomipommin.
Aku Ankassa ja psykoanalyysin isässä Sigmund Freudissa on se yllättävä ja yhteinen piirre, että molemmat ovat olleet aineissa. Freud testasi kokaiinia itseensä ja erehtyi todistelemaan tiedelehdessä, että kyseessä on mainio aine. Aku puolestaan sekoaa eetterihöyrystä, jota hän sekoittaa halpaan bensaan jaksossa "Prinssi Ruususen uni".
Ilmeisesti Akun hallusinaatiot heijastelevat kylmän sodan aikaisia
painajaisia ydintuhon jälkeisestä maailmasta. Taide ja sensuuri ovat taitolajeja..
Viikon päästä lista jatkuu Rosan jo vähän paremmilla sarjakuvilla.
Aku etsii pinnarisiskonpoikiaan. Poikien huoneen seinällä roikkuva ilkeämielinen kuva korvaa rosamaisia hilpeitä yksityiskohtia.
Tässä jaksossa on sivuhenkilönä koira, vaikka se jää nimettömäksi, toisin kuin sudenpentujen hauvat jaksoissa "Kadonneen kirjaston vartijat" ja "K.A.S.V.A.T.U.S.O.P.P.I.A". Ihmettelin vain, miksi Rosa ei koskaan piirtänyt Akulle hänen lemmikkikoiraansa, maailman mukavuudenhaluisinta berhandilaista, Pulivaria.
Takkatulen lämmössä viihtyvä Pulivari Barksin jaksossa "Pelastusoperaatio huurusolassa".
Eikö Rosa pidä koirista? Vielä mitä! Uskokaa tai älkää, mutta Rosan tarina "Eldoradon viimeinen valtias" oli tarkoitus olla jakso, jossa Pulivarista tulee sankari ja ankkojen lemmikki. Rosa aikoi sijoittaa hurtan Etelä-Amerikkaan, sillä Pulivarin nimi juontuu venezuealalaiselta vallankumousjohtajalta Simón Bolívarilta. Kustannustoimittajat innostuivat Rosan visioista yhtä vähän kuin taiteilija ajatuksesta yksinkertaisesti piirtää piski Akun takan äärelle. Rosan tuntien Pulivarista olisi varmaan tullut kullatun miehen lemmikki..
78. Odottavan onki
Kun Aku ja pojat kinastelevat viikkorahoista, Iines kehottaa heitä ostamaan toisilleen jotakin lahjaksi. Pojat onnistuvat tehtävässä, mutta Akulla on mutkia matkassa.Tämän tarinan hauskimmat hetket ovat muutamassa alkukuvassa, jotka tosin virittävät lukijan odotukset turhaan Barks-henkisiin kalastustarinoihin. Aku pääsee ongelle vasta harvinaisen laimeassa lopetusruudussa. Jutun juoni on sekoitus moraalista oppituntia sekä törmäilyä ja sattumuksia, jotka eivät ole hauskuuden tae. Loppuratkaisu ei tuota lukijassa hupia, saati ahaa-elämystä, vaan pettyneen "a-ha" -huokauksen. Hannu-episodi on sentään mukiinmenevä.
Aku kantaa kalaa, joka on juuri hypännyt vedestä hänen käsiinsä Hannu Hanhen myötävaikutuksella. Saalis jää irralliseksi juonesta, sillä Aku unohtaa sen pian. En tiedä pitäisikö haisevan kalan olla hauska juttu, mutta sillä tai Akun monologilla ei ole mitään tekemistä tarinan juonen kanssa. Tai kenties se on Akun itsekkyys, joka haisee.
Aku on laiskuuden perikuva! Se näkyy hänen harrastuksistaan, joihin kuuluu joutilas kalastelu, leppoisa keilaaminen sekä Tex Willerien ja televisiowesternien tapittaminen sipsipussin ja sihi-juoman äärellä.
Äänien tulvaa Aku Ankan olohuoneessa. Televisio yleistyi kotitalouksissa 1950-luvulla vapaa-ajan, kulutuksen, mainonnan, viihteen ja yksinäisyyden symbolina.Aku on vastopooli ahkeralle Roope Ankalle, jolle jäätelön nauttiminen on ylitsepääsemättömän mahdoton tehtävä. Roope ja Aku kuvaavat hyvin ilmiötä, jossa hyve muuttuu paheeksi paisutettuna tai väärässä paikassa. Laiskuus ja ylensyönti ovat peräti kuolemansyntejä, mutta lepo, joutenolo ja hyvistä asioista nauttiminen kuuluvat terveelliseen elämään. Samoin työnteko ja ahkeruus ovat hyveitä, mutta ahneus ja työnarkomania ajavat loppuunpalamiseen. Hyvinvointi tarkoittaa siis sisäisen Roopen ja Akun säätämistä kohdilleen.
77. Oi kuusipuu
Aku yrittää tehdä jouluvieraisiin vaikutuksen joulukuusellaan. Yritys menee kuitenkin pipariksi.Oi kuusipuu on tämän listan lyhin tarina. Sellaisena sen paino jää kevyeksi hauskuusvaa'assa. Tarinassa on tosin omat pienet hyvyytensä. Juttu pääsee heti asiaan. Liioittelu, kuten “Hyvää joulua” -morsettavat polttimot on yleistoimiva huumorin muoto. Mukana on myös kivoja yksityiskohtia, kuten Akun elosteluintoon reagoiva sukulaiskuva.
En tiedä onko reilua kritisoida Aku Ankka -tarinoita ennalta-arvattavuudesta. Mehän tiedämme aina, että Roope saa rahansa takaisin jne. Tässä jutussa käy kuitenkin heti alkuun ilmi, että kyseessä on "vain" lyhyt näytös, missä Aku saa nenilleen. Rosa piirtää hyvin viimeisten ruutujen tärkeät ilmeet, mutta lopetus ei silti oikein toimi, sillä osa hahmoista katsoo ikkunasta jotain, mitä lukija ei saa nähdä.
Tässäkin tarinassa on aavistus tunkkaisuutta. Akun kuuluukin pudota jalustaltaan, mutta jutun sanoma “joka kuuseen kurkottaa, se katajaan kapsahtaa” on vähän nalkuttava. Oheinen ruutu on ainoa laatujaan, missä Akun vastakohta Hannu Hanhi on ärsyttävä hapannaama, jonka pitäisi saada rangaistus. Nyt Hannun omahyväisyys jää leijumaan huoneeseen.
Carl Barks piirsi paljon joulutarinoita, mutta Rosalla tämä lyhyt juttu on ainoa. Toisaalta Rosa piirsi jatko-osat Barksin legendaarisille joulutarinoille "Tyhjälän joulu" ja "Joulu Karhuvuorella". Ilmeisesti Rosa katsoi, että joulupukki- ja lahjat ovat turhan kuluneita ja aikansa eläneitä aiheita. Siinä mielessä hänelle Tupu, Hupu ja Lupu ovat vanhempia kuin Barksin. Internetistä löytyy joitakin Rosan piirtämiä joulukuvia. Mikäli joulu onlähellä sydäntäsi ja sinua harmittaa, ettei Rosa piirtänyt enempää joulujuttuja, voit saada lohtua oheisesta twitter-julkaisusta. Tuosta on iloa myös koirien ystäville.
https://twitter.com/donrosa/status/812938917796335616
76. Kolikko karussa
Roope luopuu vahingossa muistorikkaasta kolikostaan. Hän lähtee pelastamaan mynttiään, mutta se ehtii kumman moneen paikkaan.Rosan mielestä tämä tarina on huippuhyvä, mutta kustannustoimittaja hylkäsi sen aluksi. Tarinassa on erikoinen kolikkonäkökulma, joka ilmeisesti jakaa mielipiteitä. Minusta se on toki omaperäinen, mutta samalla elottoman esineen "päärooli" tarkoittaa juonen poukkoilua sinne tänne. Lukija ei ole riemun tai jännityksen vallassa, vaikka kolikko sattuu putoamaan murtopuuhissa tarpovan karhuveljeksen haaviin. No, ratkaisu, missä ropo palaa rahalaariin ja vangitsee karhukoplan samaan aikaan, on ihan kekseliäs veto. Silti huumori pitää nauttia juonesta riippumatta. Aku, Hannu ja Iines ovat nautittavia sivuhahmoja, mutta toisaalta pelkkiä seiniä Ankkalinnaflipperissä.
Tässä tarinassa on hyvin paljon sivuhenkilöitä. Silti osa tarinasta on pelkkää leijailua ja lintujen bongaamista.
Kolikko karussa on oikeastaan kimara jokseenkin mitäänsanomattomia minitarinoita. Tarinan lopetus ei ole minusta mitenkään onnistunut, vaikka lukijalle paljastuukin, mistä rahasta on kysymys. Kultu Kimallus -kortti on valtti, mutta nyt Rosa iskee sen halvan kakkosen päälle.
Iines häärää keittiössä leipomassa kakkua hyväntekeväisyysarpajaisiin. Oikeuttaako hauskuus sukupuoli stereotypiat?
Tämä on yksi niistä tarinoista, joissa on Iines sivuroolissa. Oikeastaan Iineksellä ei muita rooleja olekaan kuin sivurooleja. Laiskanläksyssä hän päätyy nalkuttamaan Akulle ja kutomaan sukkaa. Tarinassa "Krokotiilinmetsästäjä" Iines on kiinnostunut lähinnä laukuista, helyistä ja naamansa puuteroinnista. Tyttönä hän ei koskaan osallistu urosankkojen seikkailuihin. Iines on aina ollut stereotyyppinen hahmo ja sellaisena helppo kohde feminismin kritiikille.
Milla Magia voisi sopia nykyfeminismin esimerkkinaiseksi, sillä hän on vahva nainen, joka kykenisi muuttamaan vaikka sukupuoltaan taikasauvan heilautuksella, eikä hän tarvitse miestä rinnalleen. Toisaalta Milla on selvästi paha ja ahne noita. Onneksi Rosa on piirtänyt myös hyveellisiä ja vahvoja naishahmoja, kuten Kultu Kimalluksen. Feminismi näkökulmaa Aku Ankkaan löytyy mm. oheisen linkin takaa.
http://www.sullivanet.com/duckburg/library/capstone.htm
Tämän tarinan etuna on se, ettei siitä ole yritetty tehdä pitempää kuin kahdeksan sivua. Tässä ei olekaan turhaa löysää, vaan draama nousee kutkuttavasti, kun rotat lisääntyvät ja Pellen huoleton lauleskelu vaihtuu katastrofipaniikkiin. Toisaalta ihmettelen, miksi tarinassa pitää olla kaksi Roopen rahasäiliötä. Rottavitsaus olisi ehkä tarjonnut mahdollisuuden jännittävään tarinaan, mutta nyt juoni on yksitoikkoinen, eikä sillan räjäyttäminen ole mikään kunnon ratkaisu. Tarinan nimikin on vähän tyhmä, sillä Pelle Peloton ei soita mitään.
Pellen ihmevehkeen “koneisto” on hupaisa yksityiskohta. Tarinan lopetuskuva on myös aika hurja. Jaksosta tuleekin mieleen se, että Barksilla oli monia tarinoita Roopen mitä ihmeellisimmistä rahasäiliöistä. Rosalla on taas kokoelma kuvia, joissa fysiikan lakien peukalointi tai muut kummallisuudet näyttävät tutun säiliön oudossa valossa. Mieleenpainuva kuva on esimerkiksi valtava jääkuutio Barksin tarinassa "Betonikolossi".
Legendaariset ovat myös rahasäiliön ansat, kuten miinakenttä sekä rikkihappovallihauta. Roopen täytyy tietenkin suojella rahojaan, jotka ovat hänelle henki ja elämä. Rahavuorten menetys olisi hänen loppunsa, vaikka monesti hän menettää itse rahansa, kuten tarinassa "Aku Ankka pelastaa Tyhjälän joulun", missä kitupiikki haalii säiliöönsä niin paljon mammonaa, että lattia pettää alta tai jaksossa "Roope-setä rahapulassa", missä Roope onnistuu lukitsemaan itsensä säiliönsä ulkopuolelle, jolloin hänen täytyy matkata kuuhun asti etsimään ainetta, joka olisi tarpeeksi vahva murtamaan säiliön seinät. Jeesus kehotti kokoamaan aarteita taivaaseen, missä koi, ruoste ja varkaat eivät pääse tekemään tihutöitään, mutta Roope tahtoo piilottaa rahansa järven pohjaan, puun runkoihin ja avaruuden asteroidille.
Roopen päinvastaista asennetta edustaa jakson "Kun taivaalta satoi rahaa" puulaari. Vaikka tornado vie Roopen rahat taivaan tuuliin, mies ei ole moksiskaan! Rahakylvyn ja muiden rikkauksien ilojen vastapainoksi löytyy esimerkiksi tarina "Onnellinen laakso", jossa Roope pimahtaa rahojensa keskellä lopullisesti ja muuttuu oravaksi harjoittaakseen rahan tienaamisen sijaan Laotsen toimimattomuutta.
Kolikko karussa on oikeastaan kimara jokseenkin mitäänsanomattomia minitarinoita. Tarinan lopetus ei ole minusta mitenkään onnistunut, vaikka lukijalle paljastuukin, mistä rahasta on kysymys. Kultu Kimallus -kortti on valtti, mutta nyt Rosa iskee sen halvan kakkosen päälle.
Iines häärää keittiössä leipomassa kakkua hyväntekeväisyysarpajaisiin. Oikeuttaako hauskuus sukupuoli stereotypiat?
Tämä on yksi niistä tarinoista, joissa on Iines sivuroolissa. Oikeastaan Iineksellä ei muita rooleja olekaan kuin sivurooleja. Laiskanläksyssä hän päätyy nalkuttamaan Akulle ja kutomaan sukkaa. Tarinassa "Krokotiilinmetsästäjä" Iines on kiinnostunut lähinnä laukuista, helyistä ja naamansa puuteroinnista. Tyttönä hän ei koskaan osallistu urosankkojen seikkailuihin. Iines on aina ollut stereotyyppinen hahmo ja sellaisena helppo kohde feminismin kritiikille.
Milla Magia voisi sopia nykyfeminismin esimerkkinaiseksi, sillä hän on vahva nainen, joka kykenisi muuttamaan vaikka sukupuoltaan taikasauvan heilautuksella, eikä hän tarvitse miestä rinnalleen. Toisaalta Milla on selvästi paha ja ahne noita. Onneksi Rosa on piirtänyt myös hyveellisiä ja vahvoja naishahmoja, kuten Kultu Kimalluksen. Feminismi näkökulmaa Aku Ankkaan löytyy mm. oheisen linkin takaa.
http://www.sullivanet.com/duckburg/library/capstone.htm
75. Ankkalinnan pillipiipari
Roope pestaa Pelle Pelottoman ratkaisemaan kaupungin rottaongelman. Pellellä ei mene sormi suuhun, mutta auttavatko neronleimaukset jyrsijä-armeijaa vastaan?Tämän tarinan etuna on se, ettei siitä ole yritetty tehdä pitempää kuin kahdeksan sivua. Tässä ei olekaan turhaa löysää, vaan draama nousee kutkuttavasti, kun rotat lisääntyvät ja Pellen huoleton lauleskelu vaihtuu katastrofipaniikkiin. Toisaalta ihmettelen, miksi tarinassa pitää olla kaksi Roopen rahasäiliötä. Rottavitsaus olisi ehkä tarjonnut mahdollisuuden jännittävään tarinaan, mutta nyt juoni on yksitoikkoinen, eikä sillan räjäyttäminen ole mikään kunnon ratkaisu. Tarinan nimikin on vähän tyhmä, sillä Pelle Peloton ei soita mitään.
Pellen ihmevehkeen “koneisto” on hupaisa yksityiskohta. Tarinan lopetuskuva on myös aika hurja. Jaksosta tuleekin mieleen se, että Barksilla oli monia tarinoita Roopen mitä ihmeellisimmistä rahasäiliöistä. Rosalla on taas kokoelma kuvia, joissa fysiikan lakien peukalointi tai muut kummallisuudet näyttävät tutun säiliön oudossa valossa. Mieleenpainuva kuva on esimerkiksi valtava jääkuutio Barksin tarinassa "Betonikolossi".
Legendaariset ovat myös rahasäiliön ansat, kuten miinakenttä sekä rikkihappovallihauta. Roopen täytyy tietenkin suojella rahojaan, jotka ovat hänelle henki ja elämä. Rahavuorten menetys olisi hänen loppunsa, vaikka monesti hän menettää itse rahansa, kuten tarinassa "Aku Ankka pelastaa Tyhjälän joulun", missä kitupiikki haalii säiliöönsä niin paljon mammonaa, että lattia pettää alta tai jaksossa "Roope-setä rahapulassa", missä Roope onnistuu lukitsemaan itsensä säiliönsä ulkopuolelle, jolloin hänen täytyy matkata kuuhun asti etsimään ainetta, joka olisi tarpeeksi vahva murtamaan säiliön seinät. Jeesus kehotti kokoamaan aarteita taivaaseen, missä koi, ruoste ja varkaat eivät pääse tekemään tihutöitään, mutta Roope tahtoo piilottaa rahansa järven pohjaan, puun runkoihin ja avaruuden asteroidille.
Roopen päinvastaista asennetta edustaa jakson "Kun taivaalta satoi rahaa" puulaari. Vaikka tornado vie Roopen rahat taivaan tuuliin, mies ei ole moksiskaan! Rahakylvyn ja muiden rikkauksien ilojen vastapainoksi löytyy esimerkiksi tarina "Onnellinen laakso", jossa Roope pimahtaa rahojensa keskellä lopullisesti ja muuttuu oravaksi harjoittaakseen rahan tienaamisen sijaan Laotsen toimimattomuutta.
74. Täyttä roskaa
Roope siivoaa toimistoaan ja hukkaa vahingossa roskien sekaan jotain kallisarvoista. Aku ja Roope lähtevät etsimään kadonnutta arvotavaraa.Tämä jakso säilyttää alusta loppuun asti kohtalaisen huumoritason. Mukana on tosin myös tylsää materiaalia, kuten kameralle perso poliisi, turtanalöyhkä sekä törmäilyä törmäilyn vuoksi. Roskajahti on jokseenkin mitäänsanomaton juonipolku, johon tarina tuhlaa peräti seitsemän sivua. Juoni on sikäli tyhmä, että se vaatii lukijan hämäämistä postimerkillä. Lopetusta voinee silti pitää onnistuneena.
Roopen huuma pankkikalenterin äärellä on pöljyydessään hauska vitsi. Toisaalta se tuo mieleen vähän kyseenalaisia mielikuvia..
Täyttä roskaa -jakson yhteydessä sopinee puhua seksuaalisuudesta. Ihastumiset, pussailut ja punastumiset ovat yllättävän yleinen teema Don Rosan sarjakuvissa, kun ottaa huomioon, että kyseessä on lapsille suunnattu lehti. Esimerkiksi José Carioca ja Roopen siskot Matilda ja Hortensia ovat usein romanttisella tuulella. Aihe on kiehtova ja Rosa osaa tasapainoilla hienotunteisuuden ja huumorin nuoraa. Kalenterikuva on kenties ainoa kerta, kun hänellä menee vähän överiksi. Aihetta on käsitelty myös ainakin oheisen linkin takaa.
http://duckcomicsrevue.blogspot.com/2009/04/don-rosas-sexy-ducks.html
73. Ankkalinnasta Lillehammeriin
Aku ja Hannu kilpailevat, kumpi heistä pääsee edustamaan Ankkalinnaa Lillehammerin olympialaisiin. Urheilutaidoilla on lopulta kovin vähän tekemistä tiellä kohti maineeseen.Rosan ainoa 1990-luvulle sijoittuva tarina on ihan viihdyttävä. Siinä on muutama hauska kohta, kuten Ankkalinnan pormestarin turvautuminen lääkitykseen sekä Akun viikinkisarvet. Taitoluistelujään käyttäminen matematiikanluokan liitutauluna on järjetön, mutta toisaalta kekseliäs idea.
Hyvää meininkiä olympiakarsintojen jäällä. Hyvää tarinaa ei saisi aikaan siten, että Aku yksinkertaisesti onnistuisi kaikessa. Silti tällaiset onnistumiset kohottavat lukijan mieltä. Siksi on harmi, että Akun erinomaisuus jää muutaman ruudun varaan.
Tarina vaatii Akun pääsylippua Norjaan. Muut kilpailijat jäävät pois karsinnoista, kun Hannu ilmestyy paikalle. Tuomaristo ei tajua, että Hannun huipputulokset perustuvat onneen, vaikka fortunan suosikki on kaikille tuttu keikari, jonka urheilusuoritukset ovat ilmiselviä onnenpotkuja. Tuomaristo ihastelee Hannun luistelemaa kahdeksikkoa, vaikka se on selvästi vaatimaton esitys olympiatasolla.
Kun Akun ja Hannun koitos on ohi, tarinan kolmannella osalla ei ole muuta virkaa kuin matkata Lillehammeriin todistamaan Akun huijaamisesta koituvaa sekoilua. Aku on taitava talviurheilija, mutta pelkkä urheilusuoritus ei riitä juoneksi. Jostain syystä hän päättääkin huijata. Lukija on yhtä pihalla kuin Pelle Peloton, joka hämmästelee, miksi Aku palautti rakettien kaukosäätimen, vaikka raketit jäivät suksiin. En yksinkertaisesti ymmärrä Akun viestin tarkoitusta. Kenties lukija samaistuu myös kisojen yleisöön, joka valittaa koitoksen loppumista ennen kuin se on kunnolla alkanutkaan. Toisaalta Rosa vie juttunsa rimaa hipoen yli.
Rosan kunnianosoitus Norjalle jää viitauksenomaiseksi. Viikinki-henki tarttuu Akuunkin, mutta tarinalla ei lopulta ole mitään tekemistä voiman tai urhollisuuden kanssa. Olavi Sininen on Barksin luoma fiktiivinen hahmo tarinassa "Kultainen kypärä". Hahmo perustuu Erik Punaiseen, jonka kerrotaan löytäneen Pohjois-Amerikan Viinimaan eli Newfoundlandin 900-luvulla. Olavi-nimi viitannee myös Olavi Haraldinpoikaan, Norjan viikinkikuninkaaseen ja kansallispyhimykseen.
Ankkojen visiitit Pohjoismaihin ovat harvinaista herkkua - ainakin Barks-Rosa -tuotannossa. Rosan "Sammon salaisuus" on ainoa, mutta sitäkin merkittävämpi Suomi-seikkailu. Ruotsissa ankat piipahtavat Barksin tarinassa "Kuningas Salomon kaivokset". Norjan jylhiä maisemia näkee myös Barksin seikkailussa "Sopulivuosi". Tanskan Grönlannissa ankat seikkailevat pitkässä tarinassa "Aku Ankka Grönlannissa". Unohdinko jotain?
72. Monikäyttöauto
Aku aikoo huoltaa rakkaan autonsa, mutta Teppo Tulppu myykin auton osat naapurustoon. Akun ja poikien täytyy yhyttää kadonneet osat kootakseen kaaran kokoon.Autofanit saattavat innostua tarinasta, joka pyörii Akun uskollisen 313:n ympärillä, mutta minusta se on tylsä. Vitsit ovat vähissä. Teppo Tulppu nauraa, lukija ei. Piirrosjälki tökkii välistä.
Tasapainoton Aku on naapurien tuttu. Monikäyttöauto tekee harvinaisen sukelluksen Akun naapurustoon, mutta sosiaalinen hupi jää lyhyeen.
Naapurustoon kuuluu myös klassinen inhokkihapannaamani eli väkivaltainen tantta. Toisaalta rahalle perso mummo on melkein hauska. Autonosien uusiokäyttö ja 313-tappelujälki läpäisevät katsastuksen. Tarinan visuaalisesti herkullinen päätösruutu on keskinkertaisten ankkatarinoiden parasta antia.
Edes Rosa itse ei keksinyt tästä tarinasta mitään erikoista kerrottavaa, vaan alkoi esitelmöimään esipuhessaan omasta autostaan. Minun 313 läpäisee harvoin katsastusta! Kerran autoni simahti kesken tarkastuksen, eikä suostunut käynnistymään muuten kuin ruuvimeisselillä konepellin alta. Toisella kertaa minulle mätkähti ajokielto. Koetin pelastaa itseni häpeästä muistuttamalla, että saahan auton sentään ajaa lain mukaan korjaamolle. Äijä murahti takaisin, ettei itse ajaisi autollani metriäkään. Yhdessä vaiheessa autossani oli niin paljon vikoja, että laitoin korjaajan nimen puhelimeni pikavalintaan ja vein hänelle jouluna herkkukorin kiitokseksi urotöistä. Autokauppojen kanssa on ollut myös vähän vaikeaa. Kerran ostaja ihmetteli auton outoa kolinaa, toisella kertaa ostaja totesi, että autoni on niin rämä, ettei sillä saisi ajaa ja kolmannelle ostajalle moottori piti käynnistää kaapeleilla. Minun on helppo samaistua tämän tarinan loppuun, sillä se on ainoa Rosan tarina, missä Akun auto levähtää.
71. Unelmoiden läpi elämän
Karhukoplan konnat onnistuvat tunkeutumaan Roopen mieleen Pelle Pelottoman aivoluotaimen avulla. Unimaailmoissa vierailevat Rosvot yrittävät kähveltää pankkiholvin numeroyhdistelmän, Aku pelastaa setänsä mielen ja Roope uneksia nuoruusseikkailuistaan.Tästä tarinasta Rosa on erityisen ylpeä. Hänen mielestään tarinan idean nerokkuus perustuu mahdollisuuteen siirtyä seikkailuista toiseen ajatuksen nopeudella. Minusta siirtymät tarkoittavat juonen luuppaavaa poukkoilua. Emme seuraa yhtä ohjelmaa, vaan hypimme kanavilla. Tarina on vain puoliksi itsenäinen tarina ja puoliksi Roopen nuoruusseikkailuista riippuvainen toisinto.
Pohtikaamme tämän kimaran logiikkaa. Tarinassa alleviivataan ärsyttävästi karhukoplan luuloa Roopen kultavuoriunesta. Unen aiheella ei silti ole konnille mitään merkitystä. Karhuveljekset lähtevät hakemaan kassaholvin yhdistelmää, vaikka heillä ei ole aavistustakaan siitä, miten he pääsevät unesta ulos ennen Roopea. Ilmeisesti he luulevat, että laiteunesta voi herättää ravistelemalla. Pian käy kuitenkin ilmi, ettei normaali herätys auta – paitsi Roopen tapauksessa. Herättäjä ei voisi muutenkaan tietää, milloin tarpeellinen informaatio on kerätty. Aku ja kumppanit marssivat Roopen huoneeseen huutamaan, vaikka siinä vaiheessa on jo selvää, ettei Roopea saisi missään tapauksessa herättää. Jostain kumman syystä ankat eivät sammuta konetta tai riisu kypäriä.
Tarinan uniteoria on merkillinen. Roope on kumman tietoinen omista unistaan. Roopen unet ovat jonkinlaista leikkiteatteria, mutta silti hän ei kykene itse käsikirjoittamaan niitä. Jostain syystä Roope unohtaa aiemman unensa, kun uusi alkaa. Unenvaihtumisen periaate jää epäselväksi, sillä välillä uni-Roope vaihtaa kanavaa itse ja välillä jakso vaihtuu poikien myötävaikutuksella. Järkeni ei liioin osaa seurata sääntöä, jonka mukaan Roopen on pakko laverrella ääneen salasanoja. Kummalista on myös Akun kyky kommunikoida unimaailmasta todellisuuteen – eli puhua unissaan.
Entä miksi poikien täytyy järjestää Roopen uneen tykki heräämisen uhalla? Eikö olisi vain helpompaa antaa karhukoplalle numeroyhdistelmä ja ohjata heidät ulos unesta? Tai eikö Akun pitäsi pikemminkin kääntyä karhukoplan puoleen ja selittää heille tilanne? Tarinan lopuilla Aku viettää pientä sukukokousta, erillään Roopesta, vaikka idea oli juuri se, että unet ovat Roopen ajatuksia. Järjettömyyksien alennusmyynnistä tulee vielä Roopen letkautukset hänen parhaimmista unistaan. Ymmärrämme toki, että Roope rakastaa seikkailuja, mutta onko Titanicin uppoaminen todella hänen lempiuniaan? Onko Roopen paras uni muka se, että hän saa jäälohkareesta kalloonsa ja tuupertuu kykenemättä pelastamaan Kultu Kimallusta?
Akun ja Kultu Kimalluksen kommentteja Roope Ankan unessa aaltoilevassa ruudussa. Akun ilo johtuu Roopen voimakkuudesta, jonka avulla karhukoplan konna on hänelle heppoinen vastus. Ilmeisesti Kultu Kimallukselle Akun sanavalinnat tuovat mieleen jotain muuta..
Juonivirheistä huolimatta tarina ei ole paha uni. Siirtymät, kuten karhukoplan hevosten vaihtuminen kenguruihin, ovat hupsuja. Akun lähtö unisafarille on tarinan parasta antia. Lisäksi Akun ja hänen taaperoäitinsä kohtaaminen on nauttittava.
Unet ovat paitsi psykoanalyysin tutkimuskohteita ihmisten tiedostamattomien pyyteiden hiekkalaatikkona myös taiteellinen tehokeino rikkoja tavanomaisuuden rajoja. Barks hyödynsi efektiä luovemmin kuin Rosa, vaikka on Rosallakin toimiva unikohtaus Kultu Kimalluksen kanssa jaksossa "Yukonin sydämet", rajatilakokemus tarinassa "Klaaninsa viimeinen" sekä Akun rinnakkaistodellisuus jutussa "Olla kuin ei olisikaan". Barksin tarinassa "Painajaistakin pahempaa" Aku tulee mieluummin petojen ja avaruusolioiden syömäksi kuin menee pitämään esittelyä pitsitöistään naisten ompeluseuran kokoukseen. Analysoi tämä, Julia Kristeva! Kiehtovaa kamaa tarjoaa myös hulluttelu "Liekkimies", jossa Aku lyö päänsä ja ryhtyy pyromaaniksi sekä tarina "Hullu kemisti" jossa tälli saa Akun keksimään atomipommin.
Aku Ankassa ja psykoanalyysin isässä Sigmund Freudissa on se yllättävä ja yhteinen piirre, että molemmat ovat olleet aineissa. Freud testasi kokaiinia itseensä ja erehtyi todistelemaan tiedelehdessä, että kyseessä on mainio aine. Aku puolestaan sekoaa eetterihöyrystä, jota hän sekoittaa halpaan bensaan jaksossa "Prinssi Ruususen uni".
Ilmeisesti Akun hallusinaatiot heijastelevat kylmän sodan aikaisia
painajaisia ydintuhon jälkeisestä maailmasta. Taide ja sensuuri ovat taitolajeja..
Viikon päästä lista jatkuu Rosan jo vähän paremmilla sarjakuvilla.
Tarinan "Windigojen mailla" kolmas näytös alkaa intiaanipäällikön sodanjulistuksella. Kolmas näytös kuvaa sodankäyntiä, sen huipennusta ja tarinan lopetusta taistelun tauottua. Aku Ankka -lehdessä julkaistut pitkät Rosa tarinat ilmestyivät kolmessa osassa ja jäivät parhaimmillaan cliffangeriin. Tilanteen laukeamiseksi piti odottaa viikko, kunnes seuraava lehti ilmestyi postiluukkuun.
